Kun sata salamaa iskee tulta, niin Aamu on ihan paniikissa (ei siis ihan niin kuin laulussa lauletaan) . Liekö ne ne kaksi kohtausta aiheuttaneet jotain Aamun aivoissa, mutta nyt voin sanoa, että Aamu pelkää ukkosta. Se on levoton, vinkuu, pyrkii paniikissa pieniin koloihin. Reppana. Ja kuten arvata saattaa, on viime aikojen helteet päättyneet ukkosiin, ihan kuten Pekka Pouta Maikkarilla aina sanoo.

Viime kesänä Aamu ei vielä ukkosiin pahemmin reagoinut. Oli hieman vaivautunut, mutta ei muita merkkejä paniikista näyttänyt. Tänä kesänä kaikki on toisin, kahden ison kohtauksen jälkeen. Aamu siis pelkää, muttei Tuuli. Tuuli ei ole edes tajunnut, että on ukkostanut...ja täällä todellakin on paukkunut!

Mutta muuten helle on tehnyt Tuulillekin ns. kepposen. Helle on vienyt Tuulin ruokahalun. Tuuli kuuluu niihin koiriin, jotka normaalisti "syö vaikka pieniä kiviä", eli ruokahalu on ns. hyvä  Nyt hellepäivinä Tuuli ei ole edes vaivautunut nousemaan ylös, kun hotellin väki on aamupalaa tarjonnut...Mutta konstit on monet, koiraseni, on tässä taloudessa ennenkin ollut huonoja syöjiä, joten ei oveluudella vertaa, kun Tuulikin saadaan syömään

Ens viikolla sitten Opelin nokka kohti Porin ympäristöä ja FLATTILEIRIÄ! Edellisestä leireilystä onkin kulunut 5 tai 6 kesää...Ihan kiva lähteä keikalle Tuulin kanssa, tapaamaan tuttuja ja ennen kaikkea Pinni-siskoa ja Velmu-veljeä. Pinni, se vaaleanvihreä pentu, oli nimittäin toinen vaihtoehto "Tuuliksi". Vaikken ole Pinniä tavannut pentuajan jälkeen, luulen, että Pinnistä on kasvanut ulkomuodollisesti kauniimpi koira mitä Tuuli, mutta Tuuli oli Tuuli, eli jokin tuossa koirassa vaan kiehtoi enemmän. Tai sanotaanko niin, että sydän valitsi

Että sellasta täältä mökkisaaresta. Koirat muistuttaa yhä edelleen enemmän pulloharjaa, kuin flattia, mutta nyt on KESÄ ja LOMA ja HELLE. Silloin UIDAAN monta kertaa päivässä, niih,