Kysykää vaikka Aamulta! Nimittäin torstai-iltana, kun käppäiltiin metsässä, lähti Aamu keijujen matkaan. MIkä lie "call of the wild", mutta seuraneiti oli jo tuskastua, kun Aamu huiteli keijujen mukana. No, kuten aina ennenkin, keijut ajoivat Aamun takaisin meidän luo, eikä mörrimöykkykään syönyt, joten Aamu on back in bisnes.

Eilen ja tänään ollaan tehty remmikäppäilyjä. T-Y-L-S-Ä-Ä, sanon minä, sillä ilmat ovat olleet ihan ns. metsävaellus-kelejä. Mutta ollaan toteltu hierojan sanaa, ja Tuuli on käppäillyt hihnassa, eikä riehunut metsässä. Nyt on kyllä tunnustettava, että pystyyhän sitä riehua ihan kotioloissakin, joten se siitä rauhallisesta lenkkeilystä hihnassa.

Tänään kun käppäiltiin äsken pitkin rapaisia katuja, löytyi TAAS PALLO ojasta! Tuuli sen bongasi ihan itse, mutta ei saanut palloa itse irti, sillä se oli jäätynyt maahan kiinni. Eli apujoukkoja tarvittiin. Voi pikkukoiran onnea! Mutta täytyy myöntää, että koko loppumatka olikin sitten yhtä vahtimista. Tuuli nimittäin näki "koloja" joka paikassa, ja kokemushan on osoittanut, että Tuuli tuikkaa pallon yleensä koloon kuin koloon. Yhden syvän ojan kohdalla Tuuli näki jyrkän lumisen rinteen ja totta kai, ennen kuin ehdin reagoida, oli Tuuli aukaissut suunsa ja tiputtanut pallon sinne syvään ojaan. Ja sai sen itse myös hakea pois. Mutta se ilme! Siis se, kun koira onnellisena seuraa vierivää palloa.