Tasan vuosi sitten, taisi olla vielä sama viikonpäiväkin, Aamu kävi agitreeneissä viimeistä kertaa.Treenit meni penkin alle, koira ei halunnut hypätä ja se käyttäytyi kummallisesti.

Nukuin yhden yön ja tilasin heti seuraavana aamuna, siis vuosi sitten, ajan eläinlääkärille. Halusin kuvauttaa Aamun selän. Tiesin jo, mutta en halunnut tietää

Torstaina, siis huomenna tasan vuosi sitten kävin kuvauttamassa Aamun selän. Koiraa ei nukutettu, se oli hereillä koko tapahtuman ajan. Viisi kuvaa koko selkärangasta...aloitettiin niskasta. Ja kun eläinlääkäri tuli kopistansa ulos sen viimeisen kuvan kanssa, eli sen, mikä otettiin ihan peräpäästä, oli eläinlääkärin kommentti " No nyt näkyy jotain, kyllä sä koirasi tunnet".

Niinpä. Spondyloosi. Myönnän, silmät siinä kostui, pettymyksestä, syyllisyydestä. Sillä hetkellä koin suurta syyllisyyttä. Syyllisyyttä siitä, etten ollut kuvauttanut selkää aiemmin, vaikka tavallaan osasin diagnoosia odottaa, sillä olinhan yhden spondyloosi-flatin kanssa aiemmin elänyt....En vaan halunnut uskoa. Aamuhan oli tuolloin, eli viime kesänä, vasta 4½ vuotta...aivan liian nuori saamaan mitään diagnoosia, varsinkaan spondyloosi-diagnoosia...

Niin, vuosi on nyt kulunut. Aamu voi tällä hetkellä hyvin. Se on tietysti jäykempi, mitä terveet yksilöt, mutta voi hyvin. Laihdutin sitä heti diagnoosin jälkeen, vaikkei se lihava ollutkaan, mutta nyt näkyy vyötärö koiralla erittäin hyvin, toisin kuin seuraneidillä . Aamu on pystynyt vuoden aikana elämään täysin flattimaista elämää, tosin harrastaminen tulos tavoitteellisesti on todellakin unohdettu. En 'pakota' koiraa, kun en voi tietää, onko sillä juuri sillä hetkellä kipuja...mutta kaikkea muuta kivaa ollaan tehty, ilman tavotteita. Sillain omaksi iloksi

Mutta harmittaahan tuo spondyloosi. Pakko se on ääneen sanoa...mutta Aamua asia ei näytä harmittavan. Se kun ei koskaan ole tykännyt stressistä tai pakollisesta tekemisestä. Omaksi iloksi, omilla ehdoilla, juu, siitä Aamu on aina tykännyt....Joten olikohan Aamun onni, että se sairastui?? Ainakin seuraneiti sai taasen kerran muistutuksen siitä, ettei mikään ole itsestään selvää ja ettei koskaan tiedä, mitä huominen tuo tullessaan...

Toivottavasti vuoden päästä asiat ovat yhtä hyvin kuin nyt...