Sunnuntai-aamun valjetessa seuraneiti luuli heräävänsä keskelle "Star Wars"-elokuvaa. Ääni joka makuuhuoneesta kuului, kuullosti aivan tämän otuksen ääneltä. Mutta mitä vielä, eihän meidän planeetan apinat voi äännellä samalla tavalla, eihän? Ääni, tai siis örinä tuli Aamu Aurinkoisen kurkusta ja kun koirien asennon näki, ymmärsi että flattikin voi kuullostaa apinalta (tai mikä lie tuo star war-olio sitten onkaan) Aamu ja Elsa siis makasivat keskellä sänkyä, molemmilla tassut kattoa kohti ja päät vastakkain, jotenkin päällekkäin. Pimut siis leikki keskenään aamuvarhaisella ja näky oli aika hassu...Ainakin osa laumasta oli ihan hyvällä tuulella heti aamusta.yes.gif

Eilinen päivä vietettiin näyttelykeikalla. Seuraneiti uhosi aiemmin, ettei muovinauhoja kotiin tuo, mutta kylläpä ne nauhat vain samalla auton kyydillä kotiin tuli. Näyttelykamoja pois siivotessa seuraneiti heitti muovinauhat keittiössä olevaan isoon laatikkoon, johon kerätään pannussa poltettavia pakkauksia ym roskaa. Mutta mitä tekee Aamu muovinauhoille? Kaivaa ne tuolta roskalaatikosta ja kulkee ylpeänä muovinauhan pätkä suussaan. Jutusta tuli kiva leikki: Aamun mielestä nauhoja oli kiva kantaa ja seuraneiti teki Aamulle muutaman avustajakoira-tehtävän, eli Aamu sai nostella muovinauhoja lattialta ja tuoda ne yksitellen seuraneidille. Kyllä meillä on halvat huvit!laughing.gif

Ja ei - Aamulla ei ole noin kapea kieli, suusta roikkuu ERInomainen muovinauha laughing.gif

1483572.jpg

Iltapäivä vietettiin sitten pihatöissä. Koirat ovat talven aikana möyrineet niissä muutamassa koristepensaan juurakossa, jota tontilta löytyy. Kovin ovat kaivelleet monttuja ja etsineet pentuja. Seuraneiti joutui ihan lapio-hommiin ja teki yllättävän löydön koirien argeologisten kaivausten äärellä. Hiekan seassa lojui pieni, haljennut, mutta ehjä lasipullo! Koska lauman asuttama talo on rakennettu vuonna -56, niin olettaa saattaa, että lasinen pullo on heitetty maantäytteeksi joskus 50-luvulla, kun tonttia on alustettu. Lasinen löytö ei ole ensimmäinen, sillä vuosia sitten kun tontin ympärille rakennettiin aitaa, paljastui kaivuutöissä pari ehjää pientä lasipulloa; ilmeisesti lääkepulloja.

Pullo on n 10 cm korkea ja sen alareunassa lukee "Turun saippua - Åbo tvål". Korkissa lukee "Raila", eli ilmeisesti saippua on ollut Raila-nimistä. Seuraneiti on utelias luonteeltaan ja ruuvasi tietty korkin auki ja yritti nuuhkia pullon sisältöä, mutta kyllä 50 vuodessa oli tuoksut haihtuneet, vaikka pullossa ihan selvästi on vielä tilkka saippuaa jäljellä. Aamuakin kiinnosti kovin pullo (niinhän sitä aina kiinnostaa kaikki pullot) mutta tällä kertaa Aamu sai vain tyytyä ihailemaan antiikkia. Mitähän koirat vielä kaivauksillaan löytävät?

1483476.jpg