Eilen osallistuttiin Tuulin kanssa kouluttajien koulutukseen, eli hallilla oli treenit, jossa käytiin koiran kanssa läpi eri ohjaustekniikoita. Pakkovalssi, päällejuoksu, saksalainen, persjättö, sylikäännös, leijeröinti. niistosokkari. Muistaakseni. Oli meinaan aika haastavaa lähteä tekemään kaikkea tuota koiran kanssa, joka suurinpiirtein osaa vaan edetä radalla suoraan kolme estettä kerrallaan. Mutta kääntyihän se koira, vaikka täti hieman olikin jäykkä. Hyvä Tuuli.

Eilisen treenin jälkeen mietin jälleen kerran koko lajin harrastamista. Keskustelin hallilla parin monivuotisen agilityharrastaja-tuttavani kanssa ja tein vihdoinkin sen päätöksen, että Tuuli tutkitaan tarkemmin. Ettei tarvitse miettiä.

Syy, miksi haluan tutkituttaa Tuulin on se, että ajoittain siirtymiset käynnistä raviin tapahtuu jonkin ihmeen vempautus-liikkeen kautta. Tuuli ei siis tee siirtymistä puhtaasti, eikä ole tehnyt sitä ½-vuotiaasta saakka. Ensin luulin, että kyse on jostain kehitysvaiheesta, mutta sitten aloin miettimään, jos kyse onkin jostain häikästä selässä.

Tänään sain sitten soitettua ajan osteopaattiselle hierojalle. Eikä hänen arvionsa puhelimessa ollut oikein mieltä ylentävää, kun kuvailin, miksi haluan Tuulin tuoda näytille. Jos yhtään omat aavistukseni ovat taas oikeassa, joudun taas lopettamaan agilityn treenaamisen. Jo neljännen koiran kanssa. Olo on aika kurja, myönnettäköön