Mitä varten on vapaapäivät? Koiranomistajalle vapaapäivät on niitä päiviä, kun herätään aikaisin ja ajellaan jonnekin päin Suomea. Niin myös täällä hotellissa.

Kello oli ohjelmoitu herättämään 05.30 Pitkänperjantain aamuna. Tarkoituksena ajella n. 90 km Etelä-Pohjanmaalle Tuulin kanssa. Olin varannut ajan osteopaattiselle hierojalle ja halusin hänen käyvän läpi Tuulin selän. Olen jo kauan, viime talvesta lähtien kiinnittänyt huomiota Tuulin tapaan siirtyä käynnistä raviin ja halusin nyt mielenrauhan.

Ja kuten aina, niinä harvoina kertoina, kun meikäläinen tätä nykyä enää ajelee, niin myös tänä yönä oli satanut lunta. Tiet oli AIVAN järkyttävässä kunnossa ja viimeinen 5km sain ajella vaan auraustikkujen turvin, sillä tietä en nähnyt, lunta kun oli arviolta 15-20 cm tiellä...

Kello ei siis ollut vielä kahdeksaa, kun saavuin hierojan luo. Hän halusi nähdä Tuulin liikkuvan pihalla, mutta miten tuota elohiirtä saa kulkemaan siten, että joku vieras ihminen ehtii nähdä jotain oleellista? Ja vielä kun tuoreessa lumessa oli tuoreet jäniksen jäljet...

Siirryttiin sisätiloihin, yläkertaan suht jyrkkiä portaita pitkin. Onneksi flatti on normaalijärkinen koira ja menee sinne, minne omistaja näyttää
Tuuli istumaan ja näin pääsi hieroja hommiin. Ensireaktio taisi olla, että selkärangan päällä on vähän nestettä (olikohan se nyt noin) JAHAS...onko se hyvä vai huono asia? JA sen jälkeen löytyi heti kohta Tuulin selästä, joka oli aaaaaavistuksen mutkalla. Nyt siis puhun selkärangasta. Sain itsekin kokeilla ja tähän nyt muistiin, että mutka oli oikealla puolella, eli mutka oikealle ja jossain rintarangan takana (?). Mitä lie hieroja teki, mutta Tuuli alkoi vaipumaan nirvanaan. Sen pää alkoi valumaan yhä alemmas ja lopulta se kävi maate ja sammui.

Diagnoosina oli siis pehmytkudosperäinen jumi, eli ei mitään sellaista, mitä ei voisi korjata. Ja hyvin pienestä mutkasta oli ymmärtääkseni kyse. Ohjeeksi sain vahvistaa Tuulin takareisiä, jotta voima takaosassa lisääntyisi, eikä askel olisi niin maatavoittavaa ja ajoittain laahaavaa. Oikean takasen refleksi oli ok, vasen oli hieman hitaanpi, mikä sekin on itselleni itsestään selvää, sillä vasen on Tuulin jäykempi/heikompi puoli. Syvätukea tulee vahvistaa. Ei siis tavallaan mitään uutta. Eli tikapuita aletaan käyttämään ahkerammin, samoin jumppapalloa. Osasyy myös Tuulin selän tilanteeseen on Tuulin lievä pihtikinttuisuus. Niiden kanssa on vaan elettävä  Luojan kitos järkevyyteni vähäisten treenien suhteen ja se, ettei Tuuli vielä ole hypännyt kuin 30 cm korkuisia rimoja. Eihän koira vielä ole edes kahta vuotta täyttänyt!

Tästä pääse katsomaan kenen luona tänään käytiin

Hengissä päästiin kotiin, vaikka keli oli vielä ihan yhtä huono, kuin menomatkallakin. Muutaman viikon päästä käydään hierojan luona uudestaan ja katsotaan, miltä Tuulin selkä silloin näyttää...