Kulunut viikko on tuntunut ikuisuudelta...kuin aika olisi pysähtynyt...

Aamu on reipastunut päivä päivältä. En tiedä, onko se kaivannut Elsaa, vai onko se kärsinyt hiljaa vain siksi, kun minä olen kärsinyt. Ehkä molempia. Pienistä asioista kuitenkin huomaa, että arki alkaa sujumaan.

Tänään aamulla Aurinkoinen kiljahteli ilon kilhjaduksia. Uusi asia, jota ei ennen olla kuultu. Ja nuo kiljahdukset kaikui ilmoille, kun herätyskello herätti 05.30. Seuraneiti oli tosin ollut valveilla jo jonkin aikaa, sillä pääkoppa luulee vielä, että Elsa heräilee, sillä sen oli tapana herätä viiden korvilla viime ajat. Mutta tänään siis Aamu kiljahteli! Ilosta ja innostuksesta, että oli aamu. Ennen se tuskin on uskaltanut samalla tavalla innostua, sillä Elsalla paloi yleensä käämit, jos Aamu oli liian iloinen. Elsa siis piti Aamua rautaisessa otteessaan, joka hetki. Silti ne oli bestiksiä, Elsan ehdoilla.

Onneksi kevät tekee jo tuloaan! Tänään talitintti luritteli jo cityversiotaan titityy-laulusta, eli tityy, tityy . Onkohan liian aikaista alkaa miettimään uutta koiraa? Oli miten oli, ajatukset harhautuu aika usein asioihin, jotka liittyy uuteen tulokkaaseen. Onko se musta? ON. Se päätös on nyt tehty. Seuraavakin koira on flatti. Ei sheltti, vaan ihan sileäkarvainen noutaja  Ilman ei voi olla. Rotu ei ehkä ole aivan soveliain siihen harrastukseen, joka on seuraneidin sydäntä lähinnä, eli agility, mutta toisaalta, flatin kanssa voi tehdä niiiiiin paljon muutakin, ja lätyt on sopivan sosiaalisia  ja onhan tuota rotutietoutta tullut kerättyä vuodesta 1994 lähtien...

Tiedän, mistä yhdistelmästä EN halua seuraavaa mustaa. Ja tiedän myös mistä yhdistelmästä HALUAN seuraavan mustan.....