Olihan keikka! Tänään alkoi seuraneidillä olemaan sellaiset vieroitusoireet kunnon metsälenkin osalta, että oli ihan pakko lähteä keikalle metsään. Kello oli jo vähän vaille 17, kun isäntä vihdoin tuli töistä ja näin ollen Elsan pystyi jättämään kotiin. Mittarissa -16 ja iltataivas sen näköinen, että yöstä tulee kylmä. Ei kun Aamulle heijastinvaljaat päälle ja menoksi metsään!

Onneksi "täällä maalla" ei ole pitkä matka mihinkään, joten oltiin hyvin pian Aamun kanssa luonnonhelmassa...tarkoituksena siis kulkea metsäautoteitä pitkin, ei rämpiä. Vaan kuinkas kävikään? Me rämmittiin. Ei alkumatkaa, eikä loppumatkaa, mutta siinä välissä...ja vielä kun Aamu teki copperfieldit ja katsosi hirvenraadolle, oli ilta täydellinen. Ja eihän se sieltä rääpykasalta vapaaehtoisesti tule pois, joten Aurinkoinen oli haettava, jos sen aikoi saada pois pimenevästä metsästä.

Lumimäärä siellä hirvenraadolla ylitti jo seuraneidin polven korkuuden ja tietysti siinä rämpiessä piti vielä kompastua puunrunkoon ja tietäähän sen, miten siinä kävi...seuraneiti huppeluksissa lumihangessa, polvessa pistävä kipu ja Aamulla juhlat hirvenraadon kanssa parin metrin päässä siitä kohdasta, missä seuraneiti makasi keskellä lumihankea. Onneksi EI ollut yleisöä, sillä kiroilu oli aika voimakas-sanaista...ja mitä teki Aamu, kun seuraneiti makasi lumimassojen keskellä ja valitti polveansa? Niinpä, jatkoi syömistä...

No, selvittiin me sieltä metsästä pois ennen pimeää. Aamu tyytyväisenä ja seuraneiti vähemmän tyytyväisenä. Mutta omapahan oli valinta. Olisin voinut käppäillä pitkin katujakin...