Nimittäin punkkien etsiminen. Käsikopelolla olen Aamua tonkinut nyt viime päivät ja tänään osui sormiini taas "jotain" Aamun etujalkojen välissä. Kaivoin karvojen välistä esiin "jotain", katsoin ja totesin, että kyseessä taitaa olla syylä, sellainen, mitä flateilla yleensä on...tai siis sellaisen alku, Aamulla nimittäin ei syyliä TAI rasvapatteja vielä ole.

Anyway, liekö seuraneidin "ties kuinka mones aisti" valpastuneen, mutta jokin sanoi, ettei löydös ollut mikään syylä tai muu vastaava.

Ei muuta kuin punkkipihdit käteen ja "siitä jostakin" tiukka ote, kierros vasempaan ja vielä toinen, ehkä kolmaskin ja plop - punkki irtosi. Tässä vaiheessa olis suurennuslasi ollut tarpeen, sillä liekö iän syytä, mutta kovin täytyi silmiä siristellä, että tunnisti öttiäisen punkiksi. On nimittäin PIENIN punkki mitä koskaan olen koirasta poiminut. Ja vaikutti täysinäiseltä, hyvin syöneeltä yksilöltä vielä kaiken lisäksi. Nätisti napsahti (siis kuoli) pöytää vasten. Työvoitto!

Ja jotta ymmärtäisitte, kuinka pieni punkki itse asiassa oli kyseessä, otin siitä kuvan. Vertailun vuoksi tulitikku viereen...joten voi vaan kuvitella, jos punkit on tuota luokkaa, kuinka hankalia ne on löytää...eli tässä kuva: