On päivämääriä, joita ei voi unohtaa, vaikka haluaisi. Tänään on yksi sellainen.Tänään tulee kuluneeksi kuusi vuotta siitä, kun ensimmäinen flattimme lähti viimeiselle matkalle. Muistan osan tuon päivän tapahtumista hyvin selvästi. Vuonna 2002 oli pääsiäinen tähän aikaan. Olin viettänyt pääsiäisen siirtymällä sohvalta sohvalle. Wilma ei enää jaksanut seurata seuraneitiä ja jos seuraneiti oli vaihtanut huonetta sillä välin, kun Wilma nukkui, oli Wilmalla hätä suuri kun se heräsi. Kuurous haittasi ja spondyloosin jäykistämä kroppa ei enää jaksanut vahtia jokaista liikettäni.

Pääsiäistä seuraavana arkipäivänä Wilma lähti sateenkaaren tuolle puolen. Viimeiselle automatkalle Wilma kävi hakemassa tennispallon suuhunsa ja hyppäsi autoon Iiriksen ja Elsan seuraksi. Mukavilla mielin lähdettiin matkaan; kotiintultaessa oli auto yhtä koiraa köyhempi. Tiesin, että Wilman mukana varjoni katoasi. Aivan kuten Peter Pan hukkasi omansa. Peter Pan sai oman varjonsa takaisin, seuraneidin kohdalla tarina on toinen. 

Pari päivää Iiris ja Elsa odottivat Wilmaa kotiin. Juoksivat takapihan portille odottamaan. Turhaan. Yksi oli joukosta pois.

FIN MVA Flatts Sarah's Velvet

9.12.1988 - 3.4.2002