Seuraneidin viimeinen lomapäivä. No, jo tässä onkin lomailtu melkein 6 viikkoa yhteen putkeen. Jotain pientä räpellystä ollaan loman aikana tehty, mutta ei mitään ihmeitä saatu aikaan.

Arki alkaisi myös Aurinkoisella tänään illalla. Viralliset agiharkat jatkuu, ainakin seuraneidin vetämällä ryhmällä. Aurinkoisen kanssa mennään pällistelemään ns. villiin ryhmään, eli vapaareeneihin, joissa kuitenkin reenari paikalla. Taukoa on tullut hyppelyistä, ihan tarkoituksella. Agility alkoi maistua puulta, sekä pilotin (seuraneidin), että Aurinkoisen mielestä. Aurinkoisella mieltä sekoitti juoksut, seuraneiti ei nyt ihan voi syyttää samaa syytä (vai voiko?). No, saas nährä, kiinnostaako tuota leidi Diivaa tänään mikään. Mitähän varais iltaa varten mukaan? Huumoria vai lahjontarekvisiittaa? Ehkä molempia. Mutta huumoria enemmän. Jos antais huumorinkukan kukkia, sillä tuo Rentunruusu alias Wildflower, alias Aurinkoinen osaa ainakin renttuilla!

Seuraneiti on muuten huomannut Rentunruusussa taasen yhden aikuistumisen merkin. Aurinkoinen ei enää (toistaiseksi) rohmua tavaroita tiskipenkiltä. Kaikki välineet saa olla rauhassa. Mutta kuten sanottu, ehkä toistaiseksi.

Aurinkoisen velipojalta tuli viestiä, tai siis velipojan emännältä. Ei Aurinkoisen suku nyt ihan niin viisasta ole, että itse ovat nettiä oppineet käyttämään....niin, Aleksi-velipojalla on nykyään viralliset kotisivut. Ja seuraneitikin sai Aurinkoisen ja Else-Majn sivut taas uusittua. Eli jotain järkevää on tullut loman aikana tehtyä (???) spin.gif