Kaksi yötä ja kaksi päivää on Tuuli nyt yskinyt. Yöt ovat olleet kurjia, sillä yskimiseen ei ole kiva herätä ja sitten kun koiraa jää kuuntelemaan ja se on yskimättä, on pakko nousta katsomaan, jos se hengittää..ts. olo alkaa olemaan tämän hotellin henkilökunnalla vähän ns. piipussa.

Aamu ihmettelee Tuulin ääntelyä. Ja kun Aamu menee ihan lähelle Tuulia katsomaan, mikä sitä vaivaa, alkaa Tuuli vuorostaan nuolemaan Aamua. Eli on kumma, jolleei Aamukin saa tuota pöpöä. En edes ole aikonutkaan pitää koiria erillään, sillä meidän talossa se on sula mahdottomuus tilan puutteen takia. Ja lentäähän noita limaysköksiä, joten eiköhän tauti tartu, jos on tarttuakseen.

Viime yönä sain nousta lämmittämään Tuulille hunajavettä klo 01:00 yöllä. Selvästi lämmin, hunajainen vesi rauhoitti sen nielua ja saatiin nukkua levollisesti muutama tunti. Tänään olen jatkanut hunajaveden anniskelua ja sen lisäksi Tuuli on saanut Bisolvon-lääkettä liman irrotukseen.

Soitin myös eläinlääkärille ja sain puhua erittäin mukavan eläintenhoitajan kanssa. Halusin siis kuulla, koska tulee hakeutua hoitoon, eli montako päivää yskää vielä kannattaa kuunnella, ennen kuin on aika käydä lääkäritädin luona. Jollei Tuulin yskä ole talttunut perjantai-aamuun mennessä, hakeudun Tuulin kanssa eläinlääkärin juttusille. Täytyy vielä mainita, että eläintenhoitaja, jonka kanssa olin jutellut aikaisemmin tänään, soitti vielä illemmalla ja varmisti, että olen tietoinen siitä, ettei koiraa saa liikuttaa, vaikka oireet katoaisivatkin nopeasti. Tuli jotenkin helpottunut olo, kun tajusin, että täysin vieras ihminen huolehtii siitä, että koirallani on asiat hyvin. Harvinaisen hyvää palvelua, jos sitä nyt palveluksi voi sanoa. Olisikohan "välittäminen" oikea sana tässä yhteydessä?

Jotenkin on "pysähtynyt" olo. Väsynyt. Ja tavallaan lamaantunut. Nyt on vain yksi asia tärkeää, ja se on Tuulin tervehtyminen. Kumma, miten monen vuoden takaiset kokemukset koiran kipuilusta voi palata näin selkeästi mieleen. Sillä kun olen nyt kaksi yötä kuunnellut Tuulin hengitystä, huomasin tunnistavani tuntemukset samanlaisiksi, kun silloin, kun Iiris eli viimeisiä päiviään eikä kyennyt kunnolla hengittämään henkitorvea painaneen kasvaimen takia. Ja samoin on noussut mieleen Elsan viimeiset viikot ja ne unettomat yöt, kun kuuntelin sen levotonta olemusta.

Nyt kaikki peukut ja tassut pystyyn, että tämä lauma tervehtyy ilman mitään ns. c-osia!