Team Storm on pitänyt miitinkinsä...tänään oli ihan hyvä reenipäivä, liekö sitten sen ansiosta, että Tuuli(viiri) oli häkkilintuna aina, kun oli jonkun toisen vuoro reenata. Häkkiä en ole ennen hallille raahannut, mutta tämäniltaisen perusteella raahaan kevythäkin hallille toistekin! Ja kun asian koiralle oikein esittelee, niin mikäs siellä häkissä on köllötellä odotellessa. Eli naksuttimella saa ihmeitä aikaan...

Nyt ei sitten kannata luulla, etteikö Tuuli olisi ensin asiaa protestoinut. Juu toki, onhan Tuuli Tuuli. Pientä piipitystä ja häkin kuoputtamista oli havaittavissa reenien alussa, mutta kummasti lätty rauhottui. Ja silti, kun häkin oven aukaisi, oli Tuuli tavoilleen tyypillisenä - täysillä valmiina hommiin! Häkistä poistuttiin ainoastaan vaan käskyllä ja yleensä suoraan "sivulle", sillain hallitusti...

Varsinaiset reenitkin sujui ihan hyvin. Hallille tuli kaksi uutta koiraa; toinen sillain varovaisesti reenailemaan Team Stormiin ja toinen vaan häkkireeniin. Tuuli sosiaalisena yksilönä tervehti fiksusti molempia ja unohti kyseiset yksilöt sitten reenien ajaksi..eipä tuo Tuuliviiri keskity muihin koiriin reenien aikana..hyvä niin!

Tästä jatketaan!