Totuttelua. Tunnustelua. Miltä tuntuu tänään, miltä Aamu näyttää tänään? Kaipaako se kaveriansa? Ihmeen rauhallinen se ainakin. Yli-rauhallinen. Oliko se tosiaan Elsa, joka piti huolen siitä, että tässä taloudessa elettiin? Ilmeisesti.

Tuntuu, kun meillä ei olisi koiraa ollenkaan. Lelukoppaan ei kukaan ole koskenut sen jälkeen, kun Elsa siitä nappasi suuhun kolme lelua, sille viimeiselle matkalle lähtiessään. Lelut tosin jäi silloin sunnuntaina takapihalle, josta ne keräsin maanantaina sisälle...lumi oli ne peittänyt. Aivan kuten Elsan jäljet lumessa...Seisoin hetken aikaa ja katselin syviä jälkiä lumihangessa...Elsan jälkiä...onneksi lunta on paljon, sillä tulen näkemään nuo kyseiset jäljet, kunnes kevätaurinko ne sulattaa. Tulipas mulle taas kurja olo...

Vesikupista ei kukaan ole juonut sunnuntain jälkeen. Vesi on vaihdettu kuppiin päivittäin, mutta Aamulle ei vesi kelpaa. Se saa nesteensä ilmeisesti turvotettujen nappuloiden mukana. Kyllä Elsa joikin viimeisinä päivinä paljon vettä...

Elsan ruokakupin ja loimen korjasin pois jo sunnuntaina illalla. Teki niin pahaa nähdä ne. Eilen siivosin pois pedin, jolla Elsa aina makoili täällä tietsikkahuoneessa. Mutta siinä petipaikan kohdalla, tapetissa on selvä tumma kohta...kuin varjo Elsasta....

Maanantai-iltana hätkähdin omia toimiani. Olin menossa laittamaan nappuloita likoamaan tiistai-aamuksi ja kuinka ollakaan, kumarruin ensin noukkimaan Elsan ruokakupin lattialta. Säpsähdin, kun huomasin, ettei kuppia enää ollutkaan...

Totuttelua, todellakin.