Jahas, tänään on taas ollut sellainen "onnellisen koiran"-päivä, eli sellainen päivä, kun koiranomistaja on vähemmän onnellinen. Tarkoitus oli taas kerran nauttia ihanasta syysiltapäivästä kauniissa syksyisessä metsässä. Aurinko paistoi ja maisema oli kauniin kullanruskea ja ruskamainen. Eli siis seuraneiti käytti koiriansa tuolla "erämaassa" automatkan päässä metsässä. Tuttu paikka monelle paikalliselle ulkoilijalle, niin ratsastajille, lenkkeilijöille kuin koiranomistajille. Elsa mennä viipotti kuin tuulispää ja sai alkumatkasta taas hepulikohtauksen, eli kaahasi "hullunkuurin" saaneena etutassut harottaen pitkin mustikanvarpuja. Aamu jossain edempänä, selvästi etupartiossa, niin kuin Aurinkoisella on tapana.

Alkumatkasta kaksi kulinaristia nauttivat hevosenkikkaroista, noh, ei siinä mitään, pelkkää b-vitamiinia seuraneidin mielestä (paitsi jos hevonen on madotettu ivermektiiniä sisältävällä matolääkkeellä!). Ei niitä kikkaroita luvalla syöty, mutta jos lauman etujoukot omaa hyvän hajuaistin, ei seuraneiti perän pitäjänä aina ehdi komentaa suojattejaan ajoissa. Eli siis yksi jos toinen "lihapulla" katosi lättysten mahaan. Niin ei siinä vielä mitään...nythän on marjastusaika...ja mitä tekee marjastaja jos vatsaa alkaa vääntämään? Juu, vääntää ne väännettävät metsään, EIKÄ PEITÄ jätöksiään. Ja arvata saattaa, mitä kaksi lättyä tekee marjastajan jätöksille.....Niinpä. Ne niistä jätöksistä. Tässä vaiheessa ihanaa metsälenkkiä seuraneidin pulssi oli jo noussut ja verenpainekin huiteli normaalia korkeammalla. Ja kun seuraavassa mutkassa Elsa vielä pysähtyi syömään kissanpaskat, oli seuraneidin mielestä ihana tunnelma mennyttä...Loppumatkasta Aamu vielä teki keikan metsäkeijujen matkaan, mutta palasi hetkessä takaisin....käytyään syömässä jotain pa*kaa jossain kauempana.

Eli jos haluaa tietää, mihin ihmiset paskoo metsissä ja mitä polkuja hevoset ja kissat kulkee, kannattaa hankkia flatti. Sillä flatin nenä on erehtymätön, jos kyseessä on jonkun eläväisen jätökset...