Kaikki hyvin, ainakin verinäytteiden mukaan. Eli taaskaan ei löytynyt mitään syytä kohtaukselle. Diagnoosi on yhä edelleen "Epilepsia epäily" ja sillä mennään. Eilen hain apteekista ensiavuksi peräruiskeita, mikäli mahdollinen tuleva kohtaus ei jostain syystä mene ohi. Lääke on ihmisten lääke - rauhoittava sellainen. Toivottavasti ei koskaan tarvitse lääkettä käyttää.

Aamu on ollut iloinen ja leikkisä. Vaikea uskoa, että se oli taas sunnuntaina hetken tajuttomana...

Näillä eväin, taas yhtä kokemusta rikkaampana, jatketaan huomista kohti.

EDIT klo 18.35:

Käytiin pimujen kanssa erämaassa. Oli ihana olla kolmestaan ja vaan tyhjentää ajatukset...Muutama muukin nähtiin; pari kurkea, vai oiskohan ollut sama yksilö, joka lensi meidän edellä ja joutui aina siirtymään seuraavalle suolle, kun tultiin perässä. Hienosti Tuuli tottelee, vaikka Aamu pinkaiseekin mukaan "kurkitanssiin" tai kutsuikohan sitä tänään vähän myös keijut? Tuuli kuuntelee seuraneitiä ja katsoo ainakin toistaiseksi parhaimmaksi jäädä meikäläisen seuraan , vaikka toinen musta häviää.

Elsakin tuli mieleen. Käveltiin suorpursujen seassa ja se haju toi mieleen Elsan ja jälkikokeet. Haju on "hyvänolonhaju", koska mejä-kokeet oli Elsan kohdalla niitä harvoja hetkiä, kun saatoin ihan aidosti olla ylpeä koirastani. Elsa osasi jäljestää ja ratkoa jopa ongelmia jäljen suhteen. Muistan esim, kuinka se teki hienon tarkastuksen traktoriuralla molempiin suuntiin ja suorastaan hyppäsi takaisin jäljellä, kun oli tarkastuksensa tehnyt ja jatkoi jäljestämistä. Muistan myös erään kokeen ja jäljen Kannuksen soilla; suurin osa jäljestä oli suolla, suopursujen keskellä ja opas, tuomari, sekä tietysti minä, pieni ihminen rämmittiin korkeassa suopursussa. Ja muistan tunteen, kun lähdin purkamaan samaista jälkeä...samanlaista suota ja harmaata karahkaa koko jälki, eipä siellä saanut äitiä tulla ikävä, kun yksin tarpoi...onneks ei tullut karhua vastaan...