Tänään oli niin fem före, etten olisi joutunut uimaan vaatteet päällä. Grrr..

Käytiin sellainen puolentoista tunnin metsäkäppäily KePon kanssa tuolla "erämaassa". Käppäilyn loppumatkasta tultiin isolle ojalle, jossa kuitenkin oli jonkinlaiset pitkospuut ja niiden vieressä kaksi kyllästettyä tukkipätkää ja niissä nauloja ihan vieri vieressä, eli ilmeisesti kyseessä oli vanha silta, josta oli astinlaudat lähteny irti.

Kytkin koirat ja istutin ne odottamaan, että KePo vetäisi naulaiset tukit ylös ojasta (koska ne oli ihan pitkospuiden vieressä, eli oli riski, että koirat olisivat astuneet nauloihin). Hienoa työtä teki KePo ja sai painavat tukit ylös ojasta, mutta jostain, (virtaavan veden voimasta) ilmestyi keskelle pitkospuita pitkä keppi pystyyn. Pyysin ohimennen, että KePo siirtäisi kepin pois ja mitä tekee KePo? Juu, ottaa ja viskaa kepin siihen virtaavaan ojaan, aika sillain sähäkästi. Voi vaan arvata, mitä flattien päässä silloin tapahtui...Tuuli reagoi salamannopeasti, Aamu vähän jälkijunassa. Ja voi kiesus, että oli lähellä, etten olisi uinut! Oli nimittäin sanomattakin selvää, että Tuuli luuli KePon heittäneen kepin noudettavaksi! Ja sinänsä ihme, sillä meillä ei koirille heitellä keppejä, ei maalla, eikä vedessä.

Muutama ärräpää pääsi meikäläisen suusta, mutta totesin kuitenkin, että olkapää oli sijoillaan, eikä kengät kastuneet...

Eli on kai sanomattakin selvää, että Tuulin kanssa saa treenata malttia, eli kaikki lentävä EI ole häntä varten.

Tuulin iloksi olin ottanut The Pallon mukaan taskuun ja tein metsässä pienen hakutehtävän sille. Kävelin ristiin rastiin pöheikössä ja lähetin Tuulin hakemaan The Palloa. Se tarkasti meikäläisen jäljet ja löysi nopeasti The Pallon. Sitten Aurinkoisen vuoro. Aamua hermostutti, sillä se vaistosi, kuinka Tuuli kävi kierroksilla, kun sen oli odotettava, kun The Pallo piilotettiin uudestaan, eikä se itse saanut sitä hakea.

Tuuli siis passissa siinä n. viiden metrin päässä, irti, totta kai. Ennen kuin olin ehtinyt Aamun saada istumaan sivulle, oli Tuuli hiipinyt kahdesti passipaikastaan bordercolliemaisesti....ja eikun nätisti niskavilloista istumaan uudestaan siihen viiden metrin päähän.

Ja pysyihän se Tuuli istumassa lopulta. Ja löysi Aamukin The Pallon metsästä  En tiedä, kumpi oli tyytyväisempi; Aamu, joka sai vähän näyttää keskaria kakaralle, vai Tuuli, joka huomasi, että The Pallo oli vielä 'hengissä', vaikka se oli uudestaan 'hukkunut' metsään.

Huomenna ja sunnuntaina sitten Nome-kursille, kouluttajana Susanna Fontell. Saas nährä, mitä kommentteja saadaan...itse tiedän tasan tarkkaan ne asiat, joita pitää treenata, on eri asia, mitä sitten "ammattilaisen" mielestä olisi tarve harjoitella. Mulla kun on piiiiiikkasen erilaiset tavotteet, kuin muilla