Eilen tuli sovittua kimppalenkki tälle päivälle,,tai no, ihan aamulle. Treffit oltiin sovittu kello yhdeksäksi ja siihen aikaan täällä meillä tuprutti lunta siihen malliin, ettei eteensä nähnyt. Mutta sovittu mikä sovittu, ja koirien pitää saada liikkua  Ensin oli tarkoitus ottaa molemmat koirat mukaan, mutta eilen alkaneet Aamun selkäkipuilut muuttivat hieman suunnitelmia. Omatuntohan siinä kärsi, kun joutui yhden jättämään kotiin, mutta parempi näin..ei selkävikaisen ole hyvä juosta hangessa ja sietää kahden murkun riekkumista. Ei sikseen, ei Aamu ollut edes lähdössä mukaan, kai se itsekin aavisti kuntonsa ja jäi ihan mielihyvin loikolemaan sängylle, kun me lähdettiin..

Niin, treffit oli sovittu dalmis Kittyn ja Kittyn omistajan kanssa. Kitty on nyt asunut muutaman viikon Suomessa ja kotiutunut vallan mainiosti. Ei puhu tanskaa enää , vaan ymmärtää ihan selvää ruotsinkieltä  Tuuli ja Kitty tulivat hyvin toimeen keskenään. Hommat oli suht samat, lumessa juokseminen ja....hevonpeen etsiminen lumen alta  samalla aaltopituudella näyttävät olevan,,,Tuuli on aavistuksen kookkaampi Kittyä, joten remuaminen on hyvin tasaväkistä, ainakin koon puolesta.

Sain tilattua Aamulle lisää särkylääkettä, joten nyt on taas millä lääkitä. Eipä noita Rimadylejä ole Aamulle tarvinnut usein syöttää, joten kun tarvetta on, voi kuurin ihan huoletta antaa. Ja nyt on tarvetta. Haettiin jopa kellarista Elsalle tehty ramppi, jonka avulla Aamun on helpompi hypätä sänkyyn. Sänky kun on huomattavasti lämpöisempi ja pehmosempi paikka nukkua. Illansuussa Aamu vähän piristyi. Kanteli ruokakippoansa ja viritteli jotain leikintapaista Tuulin kanssa. Mutta selvästi sen selkä on jäykkä. Ponnistus ei onnistu ja selkä ei ikäänkuin taivu kaarelle.

Tuulilla on muuten uusi ystävä. Ihmislapsi tuosta seuraavalta kadulta. Koko syksyn Tuuli on seuraillut tuon kyseisen pihan touhuja, lasten leikkejä aina kun ollaan kävelty siitä ohi. Ja niillä pojilla kun on ollut PALLO siellä pihalla...tänään sitten toinen pojista, eskarilainen (mikä selvisi tänään) uskaltautunut kosketusetäisyydelle Tuulin kanssa. Varominen on ollut molemminpuoleista. Poikaa on pelottanut ja niin on Tuuliakin hieman jännittänyt. Mutta tänään tehtiin niin, että annoin pojalle nameja käteen ja hän syötti Tuulia. Ja hellyttävintä oli se, kun Tuuli ei uskaltanut ottaa namia pojan kädestä, niin poika meni itse polvilleen, vaikka varmasti jännitti...Kaikki on ns. kotia päin  eli lapsi oppii villin koiran kohtaamisen ja Tuuli opettelee tietämään, millainen on eskarilainen