Tuuli on nyt ilmoitettu kahteen happeninkiin; hyppytekniikka-kurssille ja nome-kurssille. Mun tuurilla varmaan Tuuli saa ainakin kennelyskän, jota nyt riehuu meidän seudulla, mutta asia on sitten niin. Aina ei voi voittaa, tai edes osallistua kurssille smiley

Eilen käytiin lättyjen kanssa käppäilemässä tuolla jossain erämaassa. Lähdin seuraamaan kelkka-uraa, eikä mulla ollut aavistustakaan olinpaikastani, tai siis mihin kävelin. Mutta löysin taas takaisin autolle. Ja siellä metsässä kuulin taas yhden kevätäänen, eli kulorastaan. Mahtoi siis olla se sunnuntainen äänihavainto olla sama tipi, vaikka ihan eri ilmasuunnalla. Voi sitä rauhaa, kun seisoin yksin koirien kanssa keskellä kuusimetsää ja kuuntelin kulorastasta. smiley

Tänään jumpattiin dobon avulla. Hienosti koirat tsemppaa pallon päällä. Aamu nosti käskystä kankkua pallosta, mutta sai omasta tahdosta istua koska vaan, eli kun lihakset alkoi väsymään. Tuuli tuli pallon päälle suoraan lattialta pompaten, joten tasapainossa ei ainakaan ole puutteita yes

Ja tänään sain myös postin mukana lähetyksen tulevaa kesää varten. Kun Aamu seuraavan kerran alkaa pelkäämään hallitsemattomasti jotain, esim ukkosta, aion kokeilla Dorwest Herbsin Valeriaana-tippoja. Jos ne vaikka auttais...