Tänään aamulla olo oli sekava ja surkea. Näin viime yönä unta Elsasta. Ensimmäisen Elsa-unen.

Unessa oltiin isossa koiranäyttelyssä ja jostain syystä Englannissa. Ympärillä paljon upeita, kauniita flatteja. Jostain syystä Elsa oli mukana näyttelyssä, joku esitti sitä kehässä. Se seisoi ylväänä, kauniina, kiiltävä-turkkisena. Katsoin sitä kaukaa ja tunsin olevani ylpeä. Väkeä oli paljon ympärillä, en päässyt aivan kehän reunalle, vaan jouduin ihailemaan koiraani kaukaa. Kehä saatiin valmiiksi, mutten väenpaljouden vuoksi päässyt Elsan luo, vaan kadotin sen ihmisvilinään. Joku nainen, hieno frouva pukeutuneena harmaaseen pukuun, tuli juttelemaan minun kanssani ja halusi nimikirjoitustani asiakirjoihin. Luulin unessa, että allekirjoitan papereita koirani osallistuttua näyttelyyn ulkomailla.

Allekirjoitettuani lomakkeen, hieno rouva leimasi kyseisen asiakirjan. Leima oli kultainen flatti ja jostain syystä leimasin leimasi vain puolikkaan flatin paperiin ja koira ikään kuin katkesi keskeltä kahtia. Heti sen tapahduttua ymmärsin unessa, että olin tehnyt luovutussopimuksen koirastani, olin siis unessa myynyt Elsan jollekin. Siihen heräsin. Siihen tunteeseen, epätoivoon, paniikkiin, hätään. Eihän tässä näin pitänyt käydä.

Aamulla tunsin pettäneeni koirani, voiko sellaista edes tuntea? Tunsin huonoa omatuntoa. Teinkö sittenkään kaikkeni Elsan hyväksi? Toivottavasti törmään Elsaan toistekin, edes unessa, vaikka vaan katsoisin kaukaa...