Tässä hiljattain, kun käytiin Isacin ja Venlan kanssa jäälenkillä, tuumasi heidän emäntänsä, että Aamu muistuttaa yhtä koiraa...juu, seuraneiti tiesi heti, ketä tarkoitettiin; meidän Wilmaa, sitä ensimmäistä flattia. Aamussa on todellakin paljon samaa, mutta silti ei. Ja tänään, kun oltiin lähdössä iltaköpöttelylle Aamu istui tapansa mukaan rauhallisesti eteisessä, sillä aikaa kun seuraneiti sitoi vaelluskenkiään. Ja kun seuraneiti vilkaisi Aamua, silmissä vilahti "flash back", eli häivähdys jostain tutusta ja rakkaasta; Wilmasta. Kuinka Aamu muistuttikaan Wilmaa, hui sentään.

Wilmaa on tullut mietittyä viime aikoina. Osaksi siksi, että tavattiin tuossa lähileipomolla koira, joka oli kauan sitten rakastunut Wilmaan tulisesti. Tuo sekarotuinen, belggarin ja kultsu-x-rotuisen jälkeläinen kuulemma vieläkin haluaa käydä tarkistamassa leipomon pikkumetsän, sen metsän, mihin Wilma viimeisenä keväänä viimeisillä voimillaan halusi aina aamuisin mennä. Kuulemma tuo koira seisahtuu siellä pikkumetsässä ja etsii katseellaan....Wilmaa. Seuraneiti kysyi koiravanhuksen ikää ja sitä oli kertynyt jo 12 vuotta ja Wilma on ollut tähtenä taivaalla jo 7 vuotta. Pitkä on koiran muisti...joten jälleen kerran seuraneiti sai muistutuksen koiran kyvystä muistaa asioita...

Näin kurssipäivän jälkimainigeissa voi vaan todeta, kuten eilen Isacin ja Venlan emännän kanssa juteltiin: kyllä koira on uskomaton eläin. Se antaa anteeksi meidän virheet ja haluaa elää meidän kanssa, vaikka meidän ihmisten koirakielen puhuminen on ajoittain erittäin sekavaa. Vertauskuvallisesti voisi sanoa, että usea koira elää arkea, jossa se joutuu tulkitsemaan erittäin ristiriitaisia signaaleja. Voisi kuvitella, miltä itsestä tuntuisi , jos joutuisi esim. Kiinaan, eikä tietenkään osaisi sen maan kieltä. Kuinka vaikeaa arki siellä olisi?

Voi seuraneidin koiraparkoja. Niiden mielestä seuraneiti puhuu joskus "kiinaa", vieläpä jotain vaikeaa murretta...mutta silti koirat eivät ole muuttaneet pois. Mitä nyt Aamu joskus lähtee keijujen matkaan...ja siihenkin on ihan syy...Luottamuspula. ARGH, mikä sanahiviö. Mutta totta joka kirjain!