Tietystä syystä seuraneiti miettii syvällisiä. Tulee väkisinkin mieleen aika viisi kesää sitten, kun Iiriksen syöpäkasvain löydettiin elokuun puolessa välissä ja Iiris siirtyi tähdeksi taivaalle muutama päivä tuon jälkeen. Eli 18.8.2003.

Työkaveri on myös menettänyt koiransa. Pari kesää sitten. Mutta muisteli eilen saaneensa lohtua siitä, että olin hänelle maininnut meidän koiraihmisten tavan lohduttaa toisiamme...eli että koira siirtyy tähdeksi taivaalle. Kauas, mutta silti näköetäisyydelle.

Eilen tuo samainen työkaveri sitten toi seuraneidille satukirjan. Kertomuksen pienestä pojasta, joka menettää rakkaan koiransa ja koira siirtyy...tähdeksi taivaalle. Kirjassa poika sitten lähtee eräänä yönä tähtitaivaalle, unessa ja löytää tähtien joukosta rakkaan koiransa, tunnistaa tähden tuhansien tähtien joukosta...Tähteä poika ei saa takaisin maan pinnalle, mutta tähden varjon hän saa mukaansa ja piilottaa tähden varjon sänkynsä alle. Tarina on kaunis ja lohduttaa koiransa menettäneitä. Vaikka satukirja on lapsille kirjoitettu, herättää se ajatuksia.

Voi kun saisi Iiriksen takaisin, edes varjona.