Aamu Aurinkoinen käyttää sekä nenäänsä, että päätänsä. Ihan arjessa. Ja vapaa-ajalla Aurinkoinen käytää vain nenäänsä, eli jos mahdollista, etsii vain ja ainoastaan jäniksen jälkiä. Ja Aamu on siis flatti, ei ajokoira.

Mutta tuohon nenän käyttöön...Aurinkoisella on jo pitemmän aikaa, varsinkin nyt talvella, ollut selvä etsintäkaava erinäislle hanskoille ja vanttuille, mitä ihmiset ovat hukanneet. Eli erinäinen luku hanskoja lojuu pyöräteiden varsilla ja niitä Aamu bongailee. Lumen alta. Seuraneidin nenä ja silmät eivät toimi tässä asiassa, eli kun Aamu pysähtyy kävelyllä ja alkaa kuopimaan lumikasaa on kyseessä yleensä hanska, jonka Aamu on haistanut. Ja voi sitä riemua, kun se löytyy! Hanskoja on jo muutaman kerran siirretty, siis seuraneidin toimesta ja piilotettu uuteen kohtaan, yleensä satoja metrejä edellisestä löytöpaikasta. Ja kuten ennenkin on tullut todettua, Aamun muisti toimii, sillä sen olemuksesta näkee selvästi, yleensä noin 50 metriä ennen "piilotuspaikkaa", että muisti toimii, eli Aurinkoinen todellakin muistaa, mihin me niitä hanskoja jemmataan.

Mutta entäs kun nenä toimii tiettyjen hajujen kohdalla? Esim. tässä yhtenä iltana, kun seuraneiti ulkoillutti pelkästään Aamun, niin Aurinkoinen löysi saman ihmisen hukkaamat lapaset, ja lapasten välimatka oli noin 200 metriä. Ensin löytyi yksi lapanen ja kun jatkettiin matkaa, pysähtyi Aamu yhdessä risteyksessä ja alkoi kaapimaan lumivallia. Seuraneidin hämmästys oli suuri, kun Aamu kaivoi esille parin sille lapaselle, joka oli saman pyörätien varrelta löydetty hetkeä aikaisemmin! Eli Aamu selvästi tunnisti kyseisen lapasen, tai ihmisen hajun ja löysi lapaset, vaikka ne olivat tippuneet eri paikkohin!

Entäs sitten pullojen keräily? Siinä Aamu on todellakin kunnostautunut viime aikoina. Se viestittää ihan selvästi, kun on saanut vainun pullosta tai tölkistä. Tähän asti seuraneiti on luullut, että Aamu tunnistaa joko oluen tai siiderin hajun ja löytää pullot ja tölkit sen perusteella...mutta eilen Aamu löysi VIINAPULLON yhden polun varrelta. Eli onko se sittenkin alkoholin haju, jonka Aamu on oppinut tunnistamaan, vai onko vaan kyseessä maastoon "sopimaton "haju, jonka Aurinkoinen bongaa? Ehkä molempia. Mutta Aamu on ihan selvästi motivoitunut etsimään pulloja JA on erittäin tyytyväinen, kun sellaisen löytää. Pulloja me tosin ei piilotella uudestaan, ne kerätään talteen! Eli Aamu omalla tavallaan hotellimme kustannuksiin.

Entäs Elsa sitten? Elsa vaan tuhlaa ja tuhoaa. Tai on aikoinaan tuhonnut. Yksikään koira ei meillä ole tullut yhtä kalliiksi...kuin Elsa. Mutta ne tuhotyöt on jo unohdettu.

Tuholaisista tuli mieleen...Seuraneiti suoritti myös koirillensa tuholaistorjunnan. Ja nyt on siis kyseessä loishäätö tai mahdollinen loishäätö. Ihan varmuuden vuoksi. Eli matokuurin nuo lätyt sai ruokansa sekaan. Edellisestä olikin jo aikaa. Ja Elsa kun varsinkin syö kaikkea mahdollista, mitä nenän eteen osuu, oli madotus tällä kertaa ehkä aiheellinen. Sen verran sai seuraneiti kuitenkin miettiä matolääkemerkkiä, ettei pahenna Elsan olotilaa. Elsan maksa kun ei toimi enää kuten nuorena. Joten tarkastus eläinlääkäritädiltä ja ei kun apteekkiin ostamaan tököttiä. Eli nyt on Elsa madotettu ja Aurinkoinen saa omat annoksensa vielä tänään ja huomenna. Joten bye bye mahdolliset mato matalat!