Vihdoinkin, vihdoinkin, vihdoinkin! Tätä ollaan odotettu kuin kuuta nousevaa. Eli siis sitä, että hanki kantaa jäällä.

Autoon pakattiin sukset ja eväsreppu, seuraneidin nenällä uudet RayBanit ja eikun mökille. Ilma ei olisi voinut parempi olla...-6 ja kirkas auringonpaiste! Ja mikä parasta, hanki kantoi sekä koiraa, että hiihtäjiä. Jollei hanki olisi Aamua kantanut, oltaisiin peruttu keikka heti alkumetreillä, mutta tänään Aurinkoinen pääsi VIHDOINKIN juoksemaan JA kunnolla!  Aamu teki piiiitkän keikan sinne rysälle ja tuli yhtä nopeasti takaisin, eli kylläp äoli mukava juosta! Vaikka täytyy kyllä myöntää, että se ylimääräinen flattimainen iloisuus on tästä laumasta pois, kun koiralta puuttuu kaveri

Mökillä kului aikaa kolmisen tuntia, eväät nautittiin auringossa istuen, terassilla, joten terassikausi on meidän osalta näin ollen avattu. Aamu otti välillä tirsat mökin etuterassilla ja välillä se vaan istui ja tuijotti pikkulintuja, sillä lintulaudalla kävi varsinainen kuhina. Heh...taitaa olla Aamun ihan oma laajakaista kyseessä, sen verran hyvää oli ohjelmatarjonta! Jokin iiiiiso petolintukin kuultiin ja nähtiin, mutta siinäpä ne luontobongaukset sitten olikin.

The One And Only: Aamu

Meidän piilopirtti:

The sauna. Tämä kuva oli pakko ottaa ihan muistoksi, että voi sitten kesällä muistella lumimäärää. Eli saunan etuportaat on täysin lumimassojen korkeudella. Onneksi tontille paistaa aamuaurinko, joten eiköhän nämä lumimäärät ole vapuksi sulaneet tai viimeistään juhannukseksi. Veneen laskuun on noin 1½ kuukautta aikaa