Pari viikkoa sitten Elsa potki ajoittain oikealla takasellaan äkäsesti. Aivan kuin murkku olis purrut tassuun. Vaan eipä ollut kyseessä murkut, sen seuraneiti aavisteli jo silloin pari viikkoa sitten...tämän viikonlopun aikana Elsan toinenkin takatassu on muuttunut aivan muodottoman näköiseksi. Seuraneidin oma diagnoosi on seuraava: kahdesta keskimmäisestä oikean takatassun varpaasta on molemmista murtunut nuljuluu. Tassu näyttää tältä:

1546933.jpg

Eli ennen niin oikeaoppinen käpälän pyöreys on muuttunut joksikin aivan muuksi. Räpyläksi. Eikä vasenkaan tassu ole tuota kauniimpi, se vaan ei ole enää kipeä, vaan murtunut nuljuluu on siinä rustottunut eikä oireile. Käpälät VOISI tietysti operoida, mutta seuraneiti on puntaroinut asiaa ja tullut siihen tulokseen, ettei yhdeksänvuotiaan flatin tassuja, varsinkaan sellaisen ruutitynnyrin kuin Elsan, kannata alkaa leikkauttamaan. Leikkauksesta toipuminen veisi aikaa, eikä tuloksesta ole takeita. Eli nyt on Elsalla enää YKSI ehjä tassu; vasen etutassu...

Nyt mennään TAAS päivä kerrallaan. Ja jos joku voisi vielä kertoa seuraneidille, kuinka yksinhuoltaja voi liikuttaa kaksi koiraa päivittäin, joista toinen siis invalidi...eli ei siis nyt tarvitsisi liikkua ollenkaan ja toinen koira tarvitsis pitää hyvässä fyysisessä kunnossa, jotta jaksaa kisoissa...Ja asian tekee vaikeaksi se, ettei tuota invalidia voi jättää yksin kotiin, jos muu lauma lähtee kävelylle. Tai voi tietty, mutta ei se koira kotona sitten odottele, vaan lähtee kylille laumaansa etsimään. Se nimittäin on kokeiltu juttu.... Ideoita? Kellään?