Pikkukoiran elämä on julmaa, niin kovin julmaa. Kun täytyy oppia elämään tässä yhteiskunnassa. Ja palvelusväen on käytävä töissä...osa palvelusväestä on jo lomansa lusinut, seuraneidillä loma jatkuu vielä tämän viikon...ja tuo aikaa pitää nyt käyttää viisaasti....

Viime viikko meni siihen, että tutustuttiin toisiimme, minä ja Tuuli. Meistä on tullut ihan hyviä kamuja, ehkä liiankin hyviä, sillä Tuuli on erittäin närkästynyt, kun se joutuu jäämään yksin. Voi kiesus, mikä ääni pikkuflatista voikaan lähteä! Edistystä on sentään tapahtunut, vielä viime viikolla Tuuli huusi täyttä kurkkua, vaikka seisoin portin toisella puolella...nyt se sentään jää hiljaisena "vankilahuoneeseensa", tosin vain sekunneiksi, sillä kun olen auton luona, huuto on jo aika kova...onneks asutaan omakotitalossa ja naapureitakin on jo ehditty briiffata, etteivät tule ikkunan alle lepertelemään Tuulille, muutenhan se ei hiljene koskaan...

Aamu varmaan kiroaa seuraneidin johonkin maankoloon...Aamu nimittäin on joutunut hieman poiketa rutiineistaan, se nimittäin joutuu nyt koisimaan päivisin eri huoneessa, mitä aiemmin. Onneks Aamu kuuluu kategoriaan "ei koske inventaarioihin", joten sitä uskaltaa pitää olkkarissa ja keittiössä. Pikkuflattia ei uskalla pitää....oikeastaan missään...

Paljon on jo pikkukoira oppinut, tai on oppimassa...pieniä hippusia tulevasta. Ollaan aloitettu niillä tärkeimmillä, eli sillä, että koira ymmärtää olla ahne. Mutta harva flatti EI ole ahne, joten nyt jää seuraneidin kontolle opettaa pikkuflatti ymmärtämään, että jotain tarvii tehdä palkkansa ansaitakseen...

Kovin on kintut jo kasvaneet pituutta ja pikkuflatista on tullut.....piiiiitkä. Ruokaa saa lisätä, sillä tuntuu siltä, että tuo kasvaa ihan silmissä! Kynsiäkin on leikattu jo pariin otteeseen, eli kasvaahan nekin, kun koira kasvaa.

Tänään huomasin ensimmäistä kertaa, että Tuuli todellakin tekee tarpeensa mielummin ulos, kuin sisälle. Ulko-ovi oli auki (kuten aina kesäisin) ja pikkuflatti on oppinut kulkemaan portaissa sekä alas, että ylös...Tuulia pissitti ja se suuntasi suoraan ulos, reippaasti, itsenäisesti. Seuraneiti on vielä kuitenkin vahtina, kun portaita mennään alas, sillä sitä täytyy vielä harjoitella....ylöspäin tullaan jo laukassa, huoh... Niin ja nukuttiin me tänään taas puoli kuuteen, koko yö heräämättä, eli noin 6½ tuntia...

Kaikista tärkeintä on kuitenkin lepo. Sillä silloin koira kasvaa ja kehittyy, vaikka luulisi asian olevan päinvastoin, eli että valveillaolo on sitä tärkeintä aikaa....ehei, nukkuessa prosessori prosessoi ja jäsentää...siksi seuraneitiä harmittaa, jollei pikkuflatti tajua levätä, kun me ollaan töissä. Ei tässä talossa ole koirat ennenkään huutaneet, joten täytyy ohjeistaa pientä, ettei tämä tyyli voi jatkua. Voi koiraseni, tästä viikosta tulee raskas viikko....sillä nyt treenataan sitä, että kotona ei ole henkilökuntaa paikalla...