Ilmatieteenlaitoksen mukaan tänne meille on täksi päiväksi luvattu +32 astetta, eilen vielä lupailtiin +33! Ja kun luvut on tuota luokkaa, vaatii se hieman suunnitelmallisuutta, vaikka lomalla ollaankin.

Herätyskello nimeltä Aamu huolehtii joka aamu siitä, että ruoka tarjoillaan n. klo 06.00. Hyvä aika, tuohon aikaanhan me heräillään joka arkipäivä, kun töissä käydään..lomalla on vaan se onni, että voi jatkaa nukkumista.

Tänään noustiin klo 8 ja lähdettiin heti metsään Aamun kanssa. Täytäähän koiran saada liikkua, helteestä huolimatta. Lämpötila oli tuolloin "vaivaiset" +21 ja metsässä oli varjossa vielä ihan hyvä kulkea. Itikoita vaan tuppaa olemaan

Aamukäppäilyn jälkeen koko porukka kävi aamu-uinnilla ja sen jälkeen maistuikin aamupala ja kaffit siihen päälle. Ja ilmakin näytti "lupaavan" viileältä...hetken jo mietittiin puhuiko ilmatieteenlaitos omiaan lupaamalla yli 30 astetta...

Mutta mitä vielä...klo 12 alkoi lämpötila nousta...noin asteella 15 minuutissa. Nyt on elohopea pysähtynyt pohjoisen puolen mittarissa +31½ asteeseen ja tämä laumaa lepäilee rannassa, ison koivun alla, varjossa. Auringossa ei voi olla...


Helteestä huolimatta Aamu ehti tehdä hieman aamuaskareita. Tyyny oli viety ulos ja cittarin muovipussi revitty siinä sitten ihan pieniksi paloiksi, huoh...


Ja tähän asentoon Aamu jämähti, kun olin ottanut siltä nivusista pari punkkia pois. Perävaloa  pitääkin tuulettaa näin helteellä!