Käytiin agiharkoissa tänään. Huoh. Kyllä taas oli pellepäivä. Aamulla oli tsemppi päällä, mutta se oli jotenkin pellehyppely tuulella ja teki taas pari sellaista juttua, mitä vaan Aamu voi keksiä tehdä. Harvoin näkee koiran, joka karkaa pöydälle, siis karkaa radalla ja päämääränä selvästi hypätä pöydälle. Vaan Aamu se osaa. Oli taas kuin Aurinkoinen olisi nähnyt kauan kadoksissa olleen ystävän, siis pöydän.

Mutta saatiin me vähän herneeseen liikettä. Vaikka jouduttiin hieman hiomaan, kesti neiti toistot hyvin, eikä heittänyt hanskoja tiskiin. Selviö on kuitenkin se, että jos Aamu on epävarma esteiden suoritusjärjestyksestä, kulkusuunnasta ym. niin vauhti hidastuu. Mutta klickerillä saa ihmeitä aikaan, sekin on todettu aiemmin. Jopa niin, että kepeillä esim Aurinkoisen suu aivan vaahtoaa, koska palkkauksen odotusta on niin paljon ilmassa...höppänä.

Mutta sitten täällä kotona. Seuraneidillä lojuu askelmittari tässä tietsikkapöydällä. Ja jostain kumman syystä, Aurinkoinen luulee, että askelmittari ON syötävää. Tuossa tuo ruudinkeksijä on istunut ja kuolannut, pitänyt päätänsä seuraneidin reidellä ja kastellut kuolallansa lattiaa. Ensin seuraneiti luuli ja kuvitteli, että me oltais kamuja ja että neiti haluaa vaan seurustella, mukavan illan päätteeksi. Mutta sitten muutama katseen siirto Aurinkoisen kohdalla askelmittarista seuraneitiin, kertoi seuraneidille sen, että Aurinkoinen kerjää askelmittaria itselleen. Syötäväksi? Hmm? Vai aikookohan Aamu laskea matkaa ja parantaa kuntoaan? Vai olikohan Aurinkoisen tuijotus puhdas vinkki siitä, että lenkit ovat olleet viime päivinä liian lyhyitä? No, pakkasukkoa saa siitä syyttää, tällä kertaa seuraneiti ei ota syitä niskoilleenPusu