Ketuttaa, harmittaa. Jälleen kerran mietin, kannattaako jatkaa treenaamista. Eilisen perusteella päätös lopettamisesta olisi hyvin helppo.

Tähän asti olen vetänyt treenejä sen vuoksi, että olen pitänyt siitä. Ja myös sen vuoksi, että osaisin itse harrastaa ohjaajana paremmin, kun näen, miten muut ohjaajat ohjaavat koiriansa. Nyt vaan alkaa tuntumaan siltä, ettei motivaatio riitä oma koiran kanssa harrastamiseen. Ja miksi sitten kouluttaa muita, jos siitä ei itse hyödy millään osa-alueella? Omat tieto-taitoni eivät ole sitä luokkaa, etteikö ne olisi korjattavissa jonkun toisen kouluttajan osaamisella. Tässä on nyt ihan oikeasti miettimisen paikka. Miksi jatkaa??