Kuinka muutama sekunti voikaan tuntua pitkältä!

Lähdettiin pimujen kanssa ns. erämaahan, eli n. 10 km kaupungista kohti "ei mitään". Tuttuja polkuja meikäläiselle ja Aamulle, Tuuli oli kyseisessä paikassa ihan ensimmäistä kertaa. Tarkoituksena kävellä pätkä vaellusreittiä ja nauttia luonnon rauhasta ja syksyisestä luonnosta.

Aamu mennä viipotti taas edellä, seuraneidin mielestä liian kaukana, mutta tätä ns. hajurakoa ei Aamun kohdalla enää voi muuttaa. Se menee kaukana. Piste. Mutta Tuulia en halua päästää niin kauas, eikä se vielä menisikään, vaan pysähtyy välillä, ja tulee tarkistamaan, että varmasti tulen perässä

Vaellusreitti, jota pitkin käppäiltiin kulkee erään sisäjärven vierustaa ja harvoin siellä tulee tavattua ketään. Siksi aivan säpsähdin, kun mutkan takaa äkkiä tuleekin vastaan uros cavalier. Ja kuinka ollakaan, koiran matte, emäntä, oli opettaja, jonka tunnistin yläaste-ajoiltani, eli yli 25 vuoden takaa . Hetken me seistiin ja juteltiin niitä näitä ja koirat tutustui toisiinsa. Tuulia ja Aamua tosin kiinosti järvi ja mutakasat enemmän kuin uroskoira  Hassua, mutta tälläKIN ihmisellä oli aikoinaan ollut flatti, mutta sekin koira oli kuollut nuorena, vain 8-vuotiaana.

No, se siitä tuttavuudesta. Me jatkettiin matkaa, tarkoituksena käydä kääntymässä taukotuvalla. Noin 30 metriä ennen taukotupaa Aamu ja Tuuli kaarsivat järven rantaan, n. 5 metrin päähän polulta, jossa kuljin. Rantaheinikossa kulkee polku, jota pitkin koirat usein kulkee. Aamu tuli rannasta pois, mutta Tuuli ei tullutkaan! Kävelin lyhyen matkan ja huusin Tuulia. Se oli kadonnut kuin tuhka tuuleen! APUA! Ei sitä näkynyt oikealla, eikä vasemmalla. Rantaheinikko oli täysin hiljainen. Ajallisesti ehti kulua vaan muutamia sekuntteja, mutta meikäläiselle ehti jo tulla hätä. Tuuli nimittäin ei ole ennen noin kauaa ollut ilman valvovaa silmää.

Pillitin, siis puhalsin pilliin. Ei pentua missään!! Mihin se ehti parissa sekunnissa hävitä? Aamu seisoi polulla ja tuijotti mua. Kehotin Aamua etsimään Tuulia, mutta Aamu seisoi sen näköisenä, ettei se ymmärtänyt koko asiaa... "Etsiä, siis kuka? Onko meillä hukassa JOKU??? ...Lähdin juoksemaan autolle päin, puhaltaen välillä luoksetuloa pillillä. Ja sitten se pikkuinen näkyi. Se meni tuhatta ja sataa autoa kohti ja oli jo siinä mutkassa, missä törmättiin siihen uroskoiraan. Välimatkaa meidän välillä oli 50 m. Nyt pisteet sitten pillityksen teholle. Tuuli pysähtyi kuunnellakseen, mistä pillin ääni kuului, ja kääntyi sitten kohti. "Luoksetulo" oli kyllä nopein, mitä pikkutassuilla tähän mennessä on juostu...

Ja nyt sitten se juttu, jonka takia Tuuli ilmeisesti "hävisi"...juttelin nimittäin Tuulin kasvattajan kanssa ja hän kertoi olleensa Tuulin isän ja emän kanssa EILEN samaisella reitillä ja koirat olivat kulkeneet rantapolkua, eli sitä reittiä pitkin, jolla Tuuli ns. "hävisi". Olikohan Tuuli haistanut tuttuja hajuja ja ollut niiiiiin ajatuksissaan ja lähtenyt vaan hajun perään? Mitähän se mahtoi ajatella, kun mamman tuoksu löytyikin yhtäkkiä keskeltä erämaata? Ja seuraneiti vaan vaahtoa ja puhaltaa pilliin.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Mutta kyllä muutama hassu sekunti voikin tuntua pitkältä ajalta...