Olihan kisailta. Mitähän Aurinkoinen EI olisi tänään keksinyt? Ekalta radalta tuli hieno 0-voitto, mutta kaksi muuta rataa sitten veikin fiilikset....Aamu ei jaksanut keskittyä, ei sitten ollenkaan. B-radalla tökkiminen alkoi heti kolmannen esteen kohdalla, eli niillä kirotuilla kepeillä ja sama tahti jatkui siihen malliin, että tuomarisihteeri kirjasi lappuunsa HYL-tulokseksi. Tosin me ehdittiin hauskuttaa yleisöä jonkin verran ennen hylkästä, sillä Aamu veti rallia putkeen muutaman kierroksen, eli kulki siis ympyrällä ja teki saman ratapätkän kahdesti. Huoh. Ja sama tohina jatkui viimeisellä, eli C-radalla. Aamu ei keskittynyt esteisiin vaan totaalisesti seuraneitiin sillä seurauksella, että Aurinkoinen köpötteli seuraneidin perässä, vaikka matkan varrella olisi tullut ottaa muutama estekin. Kaiken kukkuraksi Aurinkoinen keksi uuden sijaistoiminnan: tuomari-sedän! Tänään mahtoi Sivonen olla mielenkiintoinen, sillä kahdesti sitäkin herraa piti käydä moikkaamassa kesken rataa...miten niin huonosti keskittyvä koira??? Viimeiseltä radalta siis myös tulokseksi HYL. Mitähän Aurinkoinen seuraavaksi keksii? Oliskohan viisainta pitää taukoa???

Tänään oli ensimmäinen kerta, kun Aurinkoinen kisasi iltakisoissa ja vieläpä kolme kisaa. Seuraneiti tietää vastaisuudessa, ettei tämä oikein ollut hyvä idea. Huomenna on uusi päivä ja uudet kujeet.