Niinhän siinä sitten kävi, että lähdin kuitenkin hallille sunnuntai-aamuna Leinon Jennin treenejä seuraamaan. Olihan kaksi ryhmäläistä mukana, joten siinäkin yksi syy, miksi mennä koirapölyyn istumaan. Sanoin halliin tullessani, että vievät minut ulos, jos huulet alkaa sinertämään , mutta tuskin sitä olis kukaan huomannut, kun suorituksia tuli seurattua niin tarkkaan.

Paljon tuli taas neuvoja ja ahaa-elämyksiä ohjauksen suhteen ja jopa ihan sellaista pientä nippelitietoa, jonka varmasti oon ennenkin kuullut, kuten esim. että koira tulee palkata AINA seuraavan esteen suuntaan...niinpä, on meikäläisellä aika pitkä matka sille tasolle, millä useimmat seuratoverit jo ovat..mutta toisaalta, eihän Tuulista agikoiraa tulekaan..

Pikakäynti keskellä päivää kotona ja koirat mukaan autoon. Uudestaan hallille, toko-treeneihin, pitkästä aikaan. Tuuli oli kuin olisi piikkimatolla maannut. Se oli kuin pingottunut jousi, valmiina sinkoilemaan. 'Hieman'    levoton alussa, mutta paransi selvästi loppua kohti. Seuraamisessa alkaa takapää pikkuhiljaa löytää paikkansa, mutta paljon on vielä matkaa hyväksyttävään asentoon. Palkkaus viistosti takavasemmalle auttoi..kyllä ne takajalat alkaa jo löytyä ...Tuulissa ihan se näkee sen, kuinka hitaasti flatti kehittyy fyysisesti (ja psyykkisesti). Ja on ollut ainoastaan hyvä, että en ole enempää reppanan päätä asioilla rassannut, nykyisessäkin on tekemistä. Mutta on niiiiiiin kiva, kun koira ON motivoitunut ja tykkää tehdä...