Niinpä niin, kauan sitä kestikin, valkoista maisemaa. Melkein ehti seuraneiti kaivaa kamerankin esille ja lähteä metsään lättyjensä kanssa. Mutta vain melkein. Eilen illalla satanut lumi on pikkuhiljaa muuttumassa loskaksi...mutta koskas se pysyvä lumi nyt marraskuussa on tullut? Ta no, siitä vuodesta on jo aikaa. 

Purukumin mässytys on lumen takia minimissä, mutta kyllä niitä jaksetaan etsiä. Siis lievää sijaistoimintaa, sanoo seuraneiti. Elsa mennä puuskuttaa kuin veturi, eikä hidasta, vaikka seuraneiti luistelee perässä. Luistelee on oikea sana, sillä "naskalit" jäi kotiin iltalenkillä. Kovin oli reipasta menoa, seuraneiti oli varmasti sen näköinen, ettei homma oikeen ollut hanskassa...pienen pieniä tipuaskeleita aika ajoin...tuli välillä ihan Mr Bean:mäinen olo...heh.

Aamukin aukaisi tänään kävelyllä sanaisen arkkunsa. Kohdattiin ajokoira-uros, juu, kaupunkilenkillä. Siis ajokoira oli isäntänsä kanssa iltakävelyllä ja kohtasi lauman wave.gif...kummallisesti käyttäytyviä otuksia. Kaksi mustaa hihnan jatkona ja hihnan toisessa päässä balleriinan askelin seuraneiti. Ei ihme, että ajokoira seisahtui tölläämään. Ja Aamuhan ei jäänyt miettimään vaan avasi äänihuulensa ja alkoi errrrrittäin kumealla äänellä "haukkumaan pystyyn" ajokoira-reppanaa. Asiasta niin hölmistyneenä seuraneiti ei muuta kyennyt kuin kiskomaan remmiräyhääjä Elsaa tilanteesta pois päin, samalla miettien, miksi Aamu reagoi niin kuin reagoi.

Aamu tuntee muutaman ajokoiran. Elsa on tuntenut muutaman ihan aidosti. Aamun ajokoira-kontaktit rajoittuu mökkisaaressa höyryäviin ajureihin ja Venlan & Isacin asuinkumppaniin Juusoon. Mökkisaaren ajurit ovat olleet Aamulle aika traumaattisia tuttavuuksia, ikävä kyllä. Oliskohan ollut Aurinkoisen ensimmäinen juoksu talvella -06, kun yksi harmaa hapsinen ajokoira istui koko päivän mökkimme oven takana tuijottamassa lasiovesta sisälle. Ulos ei päästy, ei edes kävelylle, kun vanhuuden harmaannuttanut casanova tölläsi meidän likkoja koko talvisen päivän. Mahtoi senkin koiran isäntä etsiä sitä "herrasmiestä"...luulikohan isäntä koiran olleen jäniksen perässä koko päivän? optimist.gif No, sitä harmaa hapsista herraa ei sen talven jälkeen ole mökillä näkynyt, mahtoi sille jäädä muistot meirän kauniista Aurinkoisesta!