Tämäkö muka lomaa?? Täyttä työtä. Suunnittelua ja toteuttamista. Pienen pennun totuttamista tämän talon tavoille, huoh.

On meinaan aikamoista zumbaa . Eilen aloitettiin virallisesti yksinolon harjoittelu. Sillain ihan tyylin "nyt se on pakko aloittaa"...sinänsä ihan mälsää, sillä tuo pentu on niin leimaantunut seuraneitiin, ettei oikeastaan vielä ole pahemmin kokeillut omia siipiään. Nukkuu mieluiten kainalossa, tai ainakin tyynyn päällä ja päiväsaikaan nokoset otetaan mahdollisemman lähellä seuraneitiä, usein siten, että pikkuflatti nukahtaa ihan kiinni seuraneitiin, niin kuin nytkin...ja jos siirryn sen nukkuessa, ei kulu kauaa, kun kuuluu "töps, töps, töps" ja pikkuflatti etsii seuraneitiä. Höppänä.

Asiassa on sekä hyvät, että huonot puolensa. Kun pentu on näin "riippuvainen", tulee kaikesta itsenäisyyteen pyrkivistä ajatuksista hieman työläitä...

Siivottiin tänään. Ja tarkoituksella siten, että Tuuli oli aina jonkun portin takana. Osaksi siitä syystä, että siivooja sai rauhan siivota, eli ettei imurinjohdossa roikkunut mitään ylimääräistä  ja toisaalta siksi, että kaikki "porttien toisella puolella vietetty aika" on Tuulille hyväksi. Korvatulppia vaan tarvittais...minä ja Aamu...Täytyy myöntää, että olen yllättynyt neidin sitkeydestä. Vai onko se jo hieman hysteerisyyttä  Mutta eihän koira voi osata, jollei sitä ole opetettu. Siis sietämään yksinoloakaan. Näin se vaan on. Ósa koirista tietysti kykenee siihen paremmin, mutta nyt taitaa käsissä todellakin olla "ElsaKakkonen", eli koira, joka keksii jossain vaiheessa keinon päästä pois vankilastaan...sitä päivää kauhulla odottaen...

Mutta ollaan me tehty tänään jotain kivaakin. Käytiin hiekkamontuilla. Uimassa  ja juoksemassa vähän varvuissa ja erilaisessa maastossa. Totta. Tuulikin sitten otti ensimmäiset uima-askeleensa. Vahingossa. Meni Aamun perässä veteen, ihan rauhassa tosin ja hupsista, äkkiä ei pohjaa ollutkaan tassujen alla! Muutama hieno uintiliike, mutta tokkopa tuo taaskaan tajusi, mitä teki. Kastui kuitenkin ihan kunnolla. Kameraa en ensimmäiselle yhteiselle metsäkeikalle ottanut mukaan, mutta kännykällä nappasin yhden erittäin huonolaatuisen kuvan...ts. kännykällä EI voi kuvata eläväistä pentua, ei edes kannata yrittää


Tuuli sköönailee varvuissa uintikeikan jälkeen

Sitten yksi riskinotto, joka oli todellakin sellainen, etten tiedä, kestääkö se päivänvaloa...Nimittäin, kun mentiin hiekkamontuille, Tuuli matkusti takakontissa ja HUUSI (mitäs muuta...) ja Aamu joutui takapenkille. Aamuhan ei pidä autossa matkustamisesta, joten sen ilme oli kyllä kärsivä, eikä se oikein rentoutunut. Mikä taasen saattaa kipeyttää sen selkää...  Niinpä tein aikamoisen vanäjänruletti-ratkaisun ja päätin laittaa takaisintulo-matkalla molemmat koirat takakonttiin. Riskejä pitää ottaa, on joskus joku sanonut.

Ja hyvinhän se sujui. Tuuli oli jopa hetkittäin hiljaa! Ja välillä taustapeilistä näin, että se heilutti Aamulle häntää. Onneksi ei Aamu kiroillut, kiltti koira. Kyllä sillä aika pitkä pinna on...

Koska tuo n. yhdessä neliössä matkustaminen sujui noinkin hyvin, eikä Aamu kiroillut Tuulille, luulen, että kokeilen jättää ne samaan tilaan kahdestaan, kun seuraavaksi jätän ne ns. yksin. Nimittäin kun olivat tänään pariin otteeseen eri huoneissa "yksin" eli kävin asioilla (n. 15 minuuttia pois kotoa) oli konsertti aikamoinen. Aamu oli yhtynyt Tuulin kiljuntaan  . Ryökäle. Joten taitaa koirat viedä tässä asiassa voiton 1-0. Kotiin en voi ensi viikolla jäädä, lompakko, eikä työkaveri pidä siitä ajatuksesta, joten lätyt saavat harjoitella kaksin yksistään oloa...mitenkähän siinäkin käy?  Luulis, ettei meillä koskaan aikaisemmin ole ollut koiraa...