Paljonkohan pa*kaa yksi normaali, terve flatti syö vuoden aikana? Ihan siis kiloissa? Niiiiiiin, kiloissa! Olis ihan kiva tietää. Tai sitten ei . Ja tähän kategoriaan, siis siihen, mitä lasketaan pa*kaksi, kuuluu siis vain ja ainoastaan jonkun eläimen (ihmisen) peräpäästä tullut jäte... Niinpä. Seuraneiti ei ehkä sittenkään halua tietää, mikä tuo määrä olisi. Ja vielä kun noita lättyjä on kaksi, niin se kilomäärä kerrottuna kahdella saa varmasti flatin omistajan haukkomaan henkeä... Syy siihen, miksi seuraneiti nyt tälläisellä asialla vaivaa pääkoppaansa on aamuinen, ah, niin ihana metsälenkki. Sää mitä ihanin talvisää ja koirat täynnä intoa....ja hevosenpa*kaa. Mutta jotain positiivistakin; tällä keikalla ei löytynyt ihmisen"sellaista, eikä Aurinkoinen lähtenyt keijujen matkaan.

Mutta mutta mutta. Seuraneiti näki nyt selvästi, kuinka Aurinkoisen nenä toimii, kun kyseessä on puppelströmin käpälänjäljet. Rämmittiin metsässä poluilla, joissa kukaan ei ollut kulkenut aiemmin. Kunnon 'step up'- treeni siis seuraneidille. Siitä syystä myös koirien tassut keräsi lunta. Koirat pysähtyivät loppumatkasta vähän väliä nakertamaan nappuloita, mutta seuraneiti jatkoi rämpimistä. Keskellä metsää ylitettiin oja ja yllätys yllätys, ojaa pitkin oli loikkinut Väiski Vemmelsääri. Nyt kävi niin onnellinen sattuma, että seuraneiti oli kerrankin ennen koiria ojalla ja näki  jäljet ennen Aamua. Ja eikun koira 'suurennuslasin alle'. Mitä se tekee? Lähteekö se? Saako seuraneiti kullan arvoisen koulutus hetken koirallensa. Kyllä. Niin uskomatonta, kuin se onkin, sai Aamu vainun jäljistä, noin viisi metriä ennen ojaa! Miten niin nenä toimii??? Pikaisella toteamisella seuraneiti näki Aurinkoisesta, ettei jälki ollut tuore, sillä minkäänlaista kiihkoa ei syttynyt koirassa. Mutta oja tarkistettiin parin metrin matkalta molempiin suuntiin. Ja seuraneiti sai sanottua ne suunnittelemansa sanat....ja Aurinkoinen jatkoi Elsan perässä polkua pitikin.

Nyt voi sitten kysyä, tapaihtuiko tilanteessa mitään, mistä on hyötyä tulevaisuudessa. Tuskin. Ainoa asia, mikä vahvistui, oli se, että seuraneiti osasi lukea koiransa käytöstä jo viisi metriä ennen pupun jälkiä. Aamun ei tarvinnut tehdä vaikeaa valintaa; houkutus ei ollut suuri, koska jäljet oli liian vanhoja JA pahaksi onneksi Aurinkoinen fiksuna likkana ei sorru virheeseen, kun seuraneiti on noin lähellä. Miten ihmeessä tuon koiran saa ymmärtmään saman asian, jos se on 10-15 metrin päässä seuraneidistä? Silloin nimittäin meidän kuminauha katkeaa ja Aamu kuuluu keijuille, jos ne kutsuu...