Tänä vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun tutustuin agilityyn harrastuslajina. Ensimmäinen koira, jonka kanssa lajiin tutustuin oli flatti IIRIS, joka hieman vinosta takajalastaan huolimatta harrasti lajia kisaten maxi3:ssa. Tein paljon koulutuksellisia virheitä Iikkulin kanssa, mutta kivaa meillä oli. Ikävä kyllä Iiris menehtyi syöpään vuonna 2003 ja jo tuolloin olin jatkanut agilitya toisen koiran, eli Elsan kanssa.

Elsan kanssa tuli aloitettua agility AIVAN liian aikaisessa vaiheessa. Jälkiviisaus on ilmeisesti parasta viisautta...Kiirehdin perusasioissa, en panostanut esteiden tekniseen opetteluun Elsan kanssa, vaan halusin uuden kisakoiran. Hyi mua. Elsan kanssa kisattiin myös Maxi3:ssa, mutta mikään huippu agilitykoira se ei koskaan ole ollut. Hätähousu, hoppuilija, kuten vieläkin, vaikka ikää on jo 9 vuotta. Syksyllä 2005 Elsalla todettiin etutassussa jänne/ranne vamma, joka oli niin paha, että hypyt oli jätettävä tyystin. Ontumista kesti n. ½ vuotta, eli syksystä -05 kevääseen -06 ja näin jälkikäteen elämä pippurisen ja energisen, ontuvan koiran ja uuden pennun kanssa oli yhtä helvettiä!

Aamu on sitten järjestyksessä meikäläisen 3.agilityflatti. Mitähän tuosta kertoisi? Perusluonteeltaan ja rakenteeltaan Aamu on kaikkea muuta kuin agilitykoira...Iso, raskasrakenteinen, rauhallinen tuumailija. Mutta oppivainen ja tekee mielellään töitä, kunhan vaan saan asian Aamulle oikealla tavalla motivoitua

Aamu tutustui ensimmäistä kertaa esteiseen yli vuoden ikäisenä; muistaakseni toukokuussa -06. Kesän aikana, eli muutamassa kuukaudessa opetin Aamulle esteet, emme siis osallistuneet alkeiskurssille vaan räätälöin estetreenit Aamulle sopiviksi. Mukana kentällä apujoukkoina hääri walesinterrieri Accu ja hänen ohjaajansa, eli kiitos heille kesän -06 treenihetkistä. Talvitauolle mentäessä syksyllä -06 Aamu osasi esteet ja itsenäisesti pujottelun. Keväällä -07 päästiin sitten ihan oikeeseen treeniryhmään ja tällä hetkellä harjoitellaan 1-ryhmäläisten kanssa. Kisaaminen aloitettiin elokuussa -07. Kaksi nousunollaa saatiin samana päivänä Seinäjoella joulukuun alussa ja sen jälkeen ei olla kisattu. Mitään kiirettä ei ole kakkosluokkaan, ykkösissä on ihan kivaa!

Toiset asettavat tavoitteeksi SM-kisat tai AVA-tittelin, itselleni on vaan tärkeätä, että voimme harrastaa lajia ja että koira pysyy terveenä ja hyväntuulisena.