Nyt ei kannata tuttujen saada ruokaa väärään kurkkuun. Aurinkoinen EI ole synnyttänyt oikeasti pentuja, vaan seuraneiti on käynyt katsomassa 7-viikkoisia lättypentuja. Voi itku, ne oli syötävän ihania. Pennuilla oli kauniit päät ja ne vaikutti muutenkin ihan päteviltä pakkauksilta. Yhdellä pikkuneidillä oli tempperamettia kuin muissa yhteensä, tuli mieleen Elsan lapsuusaika, jolloin neiti Eläkeläinen oli pennuista se, joka oli kaikkialla ensin ja HETI. Jos noista tänään näkemistään pitäisi yksi valita tuon pienen hetken jälkeen, ottaisi seuraneiti  ns "merkittömän tytön", eli sen, joka oli tulta ja tappuraa. Vaan ei, ei tänne vielä ole muuttamassa lättypentu, vaikka hyvinhän tuo tuossa mukana pyöris...vai? Aurinkoinen ja Else-Maj olivat kiinnostuneita seuraneidin käsien tuoksusta pentujen rapsuttelun jälkeen. Aamu varsinkin imppasi heti kunnolla pentujen tuoksuja. Elsa tyytyi hätäisesti toteamaan ovensuussa "Aha, pissa ja kakka-koneita olet käynyt moikkaamassa, selvä". 

Eilen seuraneidille tarjottiin kissanpentua. Voih, jokin meidän taloudesta puuttuu, kun ei ole kattia kehräämässä, mutta ei tähän porukkaan voi tarzania ottaa. Joutuis nimittäin kissa elelemään meillä kattotasossa, sen verran on Elsan kissanlukutaito vuosien varrella ruostunut. Yksi katti on rikastuttanut Elsan elämää ja ilmeisesti Sämpy on kaiken pahan alku, eli syy Elsan "kissahimoon". Sämpyllä kun oli tapana leikkiä takaa-ajoleikkiä Elsan kanssa...