Perjantai-iltapäivä kääntyi jo hämärään, kun pakkasin koirat autoon ja lähdin "erämaahan". Ilma oli tyyni, luonto hiljainen, kävelyilmana siis täydellinen iltapäivä.

Mutta yksi laumalainen näytti tänään keskaria. Nimittäin Aamu. Se oli niiiin sellaisella tuulella, että olisin voinut kintaat taas siitä tehdä  En voi sietää sitä tunnetta, kun en voi kontrolloida koiraani. Eli kun koira paskat viis veisaa, että edes puhun sille. Ja tänään en edes korottanut ääntäni siihen tyyliin, että Aamulla olisi ollut syytä sulkea korvat.

Aamu nimittäin lähtee usein ns. keijujen matkaan. Eli luonto kutsuu. Ulkoilu metsässä Aamun kanssa on kuin päästäisi ajokoiran irti. Eli Aamu liikkuu "jossain" lähistöllä, ja tulee kutsusta, jos sille sopii. ARGH. Ja näin EN ole tottunut koiriani ulkoiluttamaan. Yksikään aiempi yksilö ei ole ollut näin ärsyttävä tässä asiassa. Juu, juu, peiliin saa katsoa, mutta nyt en kyllä suostu ottamaan kaikkia syitä niskoilleni!

Ja koska Aamu tekee niin kuin se tekee, en halua, että Tuuli edes HAISTAA mahdollisuuden lähteä keijujen matkaan. Ja totta kai Tuulin mielestä on kiva mennä Aamun kanssa ja koluta paikkoja. Eli tänään taas päätin marssijärjestyksestä sen jälkeen, kun Aamu jatkoi vaan coolisti matkaa, kun kutsuin sitä. Se joutui hihnan jatkoksi, kun suvaitsi tulla luoksekutsusta. Niin tyhmä en sentään ole, ettenkö tajuaisi, miksei se halua tulla....se olettaa joutuvansa hihnaan. Aivan oikein koiraseni.

Jostain luin, ettei koiraa saisi päästää riistan perään juoksemaan, ennen kuin se (siis koira) on täyttänyt kaksi vuotta  Niiiiin, hihnassako noiden pitäis kulkea kaks ekaa vuotta tai vaihtoehtoisesti meikäläisen "haistaa" kaikki riistat ennen koiraa? Näkeehän sen jo Tuulista, että linnut ovat mieleisiä. Eikä muistissakaan ole mitään vikaa...nimittäin viimeksi kun käveltiin sama reitti, lähti iso teeri ihan polun vierestä lentoon ja tänään Tuuli juoksi iloisesti tutkimaan tuon paikan, jos se tipi vaikka olis siellä taas ollut...eli lintukoira ON lintukoira, vaikka siitä kintaat tehtäisiinkin

Ai niin, nyt on Tuivertajan viimeinenkin kulmuri lähtenyt. Mahtoikohan jäädä saman polun varrelle, kuin se edellinenkin irronnut kulmuri?