Sunnuntai alkoi siihen tavalliseen tapaan. Lähdettiin käppäilemään. Metsäänkin olis voinut lähteä, mutta tehtiin kaupunkikäppäily, tarkoituksena tarkistaa venesatama keskustan tuntumassa, eli lähinnä jäätilanne siellä.

Tuuli oli jotenkin hermostunut. Se poukkoili, stressasi ja seuraneiti hermostui siihen vielä enemmän. Lentävät lehdet eivät helpottaneet etenemistä. Satamassa sitten päätin, että mennään eri tietä kotiin, eli ei enää Aamun ja kennelpojan kanssa. Joko se on niin, että joukossa tyhmyys tiivistyy (?) tai sitten laumassa kulkeminen on Tuulille merkki siitä, että se voi ottaa ohjat käsiinsä. Vaan kyllä  muuttui ääni kellossa, kun lähdettiin kahdestaan etenemään.

Tuuli ei huomannutkaan, että Aamu kennelpojan kera jäi joukosta pois. Se jo kuvastaa, kuinka pienessä egoistisessa maailmassa Tuuli kulkee. Päätin, että vaikka me istuttais ojan reunalla ja loppumatkaan menis tunteja, en menetä hermojani, enkä anna Tuulin vetää tai poukkoilla. 20 metriä siinä meni. Sanaakaan en sanonut, mutta viesti meni perille.

Lähdin siitä, että hihna piti olla löysällä. Ja kun liikuin, Tuulin piti liikkua, ilman että hihna kiristyi. Jos koiralle meni 5-vaihde päälle, eli hihna kiristyi, nykäisin hihnaa. Ja ihme ja kumma, jo muutaman metrin jälkeen, Tuuli tajusi, kuinka edetään. Kun hidastin, se hidasti, vaikka se kulki viistosti edessä, katsomatta meikäläistä.

Mutta sitten löytyi matkan varrelta, lumihangesta tennisPALLO. Ja pallon kuljettaminen vetämättä ei ollut ihan itsestään selvyys. Osaksi ihan siksi, että Tuuli luuli ensin, että haluan pallon siltä. Vaan ei, loppumatkan Tuuli kuljetti tuota keltaista aarrettaan. Kerran pallo tosin hukkui ojaan, mutta löytyi uudestaan..

Ja kotipihalle kun tultiin, ajattelin, etten ota palloa Tuulilta. Yleensä joudun niin tekemään, sillä tämän koiran sielunelämään ei sovi pallot. Pallon nähtyään Tuuli nimittäin vaipuu nirvanaan ja muuttuu aavistuksen maaniseksi

Kolme ja puoli tuntia Tuuli leikki itsekseen pallon kanssa tuolla ulkona. Piilotteli palloa kukkapenkkiin ja lumikasoihin, vyörytti palloa aidan alitse, joten muutaman kerran jouduin pallon pelastaa tontin toiselta puolelta. Eli nyt se on testattu, Tuuli jaksaa leikkiä pallon kanssa KAUAN. Eli tuo keltainen on otettava siltä pois, jos haluaa leikin loppuvan. Itse ei Tuuli siihen kykene, siis palloleikin lopettamiseen siten, että pallo vaan jäisi jonnekin lojumaan. Muiden pallojen kanssa tuo onnistuu, vaan ei onnistu tennispallon kanssa

Ja kuten arvata saattaa, kukkapenkki ei ole entisensä Tuuli palloleikkien jälkeen: Tässä kuva siitä ainokaisesta penkistä, jossa yleensä kylläkin vaan kasvaa yksi iso liljarypäs - muut kukat/perennat ovat kuolleet jo vuosia sitten ja jollei ennen, niin nyt ne ainakin menehtyy. Kivetyksellä lojuva hiekkamäärä kertoo karua totuutta, koiralla on ollut kivaa