Viime viikolla sain lainaksi Ruotsissa ilmestyvän sikäläisen "flattikerhon" jäsenlehden. Lehdestä löytyi kiinnostavaa tilastoa otsakkeen "Avelsrådet informerar" alta. Artikkelin on koonnut flattien jalostustoimikunnan jäsen Marita Stigelius. Artikkeli on kiinnostava, mutta samalla hälyttävä. Artikkeli käsittelee tutkimustietoa, jota ruotsalainen vakuutusyhtiö on yhteistyössä Ruotsin Kennelliiton ja SLUn (Svenska lantbruksuniversitet) kerännyt. Tutkimuksessa tarkasteltiin alle 10-vuotiaiden koirien kuolinsyitä, mm flattien, suhteessa muihin rotuihin. Tilastot ovat siis Ruotsista, mutta oma villi arvaukseni on, että eipä meillä täällä Suomessa kovin kaukana olla tutkimuksessa ilmenneistä asioista. Seuraavassa poimintoja, mihin itse kiinnitin huomiota.

Eläinlääkärinhoitoa tarvitsevista 101 rodusta flatti sijoittui listalle yhdeksänneksi.

31,3% kaikista tutkimukseen osallistuneista roduista kuolinsyynä oli jokin syöpä. Kaikkien rotujen kohdalla kahdenkymmenen kuolemaan johtaneen diagnoosin joukossa oli 5 eri syöpämuotoa, flateilla kuolemaan johtaneita syöpämuotoja oli 11!!

Tutkimuksen mukaan ainoastaan 52% flateista elää 10-vuotiaaksi sorry.gif, luku muiden rotujen osalta on 68%.

Ruotsissa aletaan nyt keräämään verinäytteitä geenipankkia varten. Tutkijat yrittävät löytää syöpägeenin  tai syöpägeeniT. Suomessa on jo jonkin aikaa kerätty verinäytteitä flateilta samaa tarkoitusta varten ja meidänkin koirilta on otatettu syksyllä verinäytteet ja ne on lähetetty eteenpäin. Olen omistanut tähän mennessä 4 sileäkarvaista noutajaa, joista yksi on kuollut suht nuorena, 6½ vuotiaana syöpään. Tuttavapiirissäni on aivan liian moni menettänyt flattinsa nuorella iällä, kuikas muuten kuin syövän takia. worried.gif Toivottavasti tutkijat löytäisivät jotain, joka auttaisi jalostusta ja kasvattajia tekemään valintoja siten, että rotu saisi elää vastaisuudessakin edes 10-vuotiaaksi.