Viime maanataina istuttiin luennolla ja kuunneltiin kuinka tulisi valmistautua uuteen kisakauteen ja ajatella VAIN positiivisesti. Juupa Juu, sanoo seuraneiti. Eiliset treenit oli kökköiset, Aamulla kuin tervaa tassujen alla...mutta silti Aurinkoinen oli ihan hyvällä tuulella ja jaksoi tsempata, vaikkei vauhtia ollutkaan. Seuraneiti odottaa kauhulla lähestyviä kisoja ja Aamun valeraskauden pahenemista, jos nimittäin eilinen antaa suuntaa tulevalle, ei kisoista tule yhtikäs mitään; eli se siitä POSITIIVISESTA AJATTELUSTA . Mutta ei heitetä kirvestä kaivoon, tuleehan noita kisoja lisää. Ja jos Aamu näyttää normaalia enemmän poissaolevalta kisapaikalla , on sekin vaan hyväksyttävä. Tiedänpähän TÄLLÄ kertaa syyn poissaolevuuteen

Eiliset radat:

Tänään tehtiin metsälenkin jälkeen muutama muistiharjoitus Aamun kanssa. Palautukset, luovutukset onnistui 100% ja rauhallisesti, noudot samoin. Hieno tyttö. Eli tänään oli taas positiivista ajattelua ilmassa, ainakin Aamun osalta. 

Mutta Elsa ei ajatellut positiivisesti. Elsa Apina jätettiin tällä kertaa autoon huutamaan harjoituksen ajaksi. Sydän kylmänä jätin Elsan takaluukkuun ja jäin kuuntelemaan huutoa ja sitä, kuinka kalterit kolisi. Rukoilin mielessäni, ettei Elsa riko itseään yrittäessään takapenkille kalterien välistä. Ollaan aikoinaan jouduttu virittämään rautalangalla välikalteri kiinni, Elsa kun on keksinyt, kuinka takaluukusta pääsee takapenkille ja käyttää hysteerisesti VOIMAA onnistuakseen houdini-jutussaan.

Kun palasin autolle Aamun kanssa, Elsa istui takaluukussa ja tärisi raivosta. Jos Elsa olisi osannut puhua, se olisi kironnut ja käyttänyt hyvin valittuja voimasanoja