Rakas päiväkirja, olen huolestunut.

Seuraneiti on ihan outo. Mä en sitten ymmärrä sitä! Ensin se kuljettaa mua paikasta toiseen mun ensimmäiset elinvuodet; puhui sillon joskus "harrastamisesta"...mutta en mä vaan jaksanut innostua niistä touhuista. KOvin seuraneiti kehui mua oppivaiseksi...mutta toisaalta mä säästelin siinäkin asiassa, eli kun kerran olen jotain tehnyt, en jaksa turhaan jo kerran opittua kerrata. Seuraneiti on joskus sanonut jollekin, etten kestä toistoja ja sen virheiden kertaamista...TOTTA! Mitäs viuhtoo väärin ja on T-Ä-Y-S-I-N pihalla välillä...en mä sellaisten torvien jutskuja halua korjailla. Juoskoot itse ja tehkööt hommat paremmin, jos kerran vaatii mua uusimaan asioita, joita olen kerran jo tehnyt. Niih.

Niin, mutta nyt tuo seuraneiti on ollut sunnuntaista lähtien ihan outo. Sunnuntaina se oli puolihysteerinen, kun olin täällä mökkisaaressa "keikalla"...nou hätä, löysinhän mä sen isännän lopulta sieltä metsästä. Oli mennyt hukkaan ja seisoskeli kannon nokassa ja huhuili mua! Kyllä mää sen pelastin taas kerran! Mitäs menee hukkaan multa . Tunnin mä sitä etsin...vai olikohan se niin, että ne etsi mua? En oo kysyny. Pääasia, että isäntä löytyi.. Maanantaina mentiin sitten ihan hissukseen ja tiistaina myös. Sain jotain ihmetabuja, kun seuraneidin mielestä olin "jäykän oloinen" Olis itte juossut siellä louhikossa, niin kyllä olis taas buranat kelvanneet...

Keskiviikkona seuraneiti sitten taas suostui kuskiks. Vei mut mettään! Jippii! Ei näkynyt käärmeitä eikä muita öttiäisiä koko lenkillä, mutta sitten n. 100 metriä ennen autoa löysin jotain ja...poistuin sillain, taakse katsomatta...Kuulin kyllä, että seuraneiti huusi kuin hinaaja; kirosi ja manasi, mutta en mä voinut kun tsekata sen jutskun...12 minsaa, Höh, mä juoksin vaan cooperin testin...tosin mulla ei ollut askelmittaria, karttaa tai navigaattoira, etten tiedä oikeen missä kävin ja kuinka kaukana, mutta yks asia on selvä: Seuraneiti oli kaikkea muuta kuin iloinen, kun tulin takaisin cooperin testiltä. Uhkasi kiertolaisilla ja keltasellapörssillä, puhui koirannahka-kintaista...keskellä kesää? En mä vaan jummarra!

Ja sit tilanne vaan paheni...mentiin kotiin, sain ruokaa ja sit lähdettiin taas...jippii, pääsenks mä taas metsään? Noway mutisi seuraneiti...mä "pääsin" keikalle koulutuskentälle, mutta jokin asia mättäs, mä sain makoilla autossa kolme tuntia...siis totta, KOLME tuntia! Vähän mä ihmettelin, mutta ei siinä mitään, en mä niitä esteitä olis halunnutkaan hypätä...mutta tietääköhän seuraneiti, että mä oon bongannut sen jäniksen siellä koulutuskentällä? Hmmm..

Ja aina vaan pahenee. Isäntä on ollut pois koko viikon ja seuraneiti puhuu jo jääkaudesta...kääk, ei kai nyt keskellä kesää tuu niintä pakkasia, mitä talvella oli??Anyway, kummalliseks on touhu muuttunut. Seuraneiti ei pahemmin ole mua katsellut, eikä rapsutellut...se käyttäytyy kuin mä olisin sille ilmaa...MINÄKÖ ilmaa? Minähän OLEN ilma, jota seuraneiti hengittää!!

Ja se viimeinen tippa tuli sit tänään täällä mökkisaaressa. Käytiin metsäkeikalla, sillä reitillä, jossa seuraneiti ja isäntä viime sunnuntaina meni hukkaan. Tänään ei seuris menny hukkaan...mutta se oli jotenkin...sekaisin.. ensin se hukkasi mun kaulapannan, sitten puhelimensa ja avaimetkin tippui kolme kertaa taskusta....ja ryökäle pisti mut etsimään!! Mutisi taas jotain, että ruoan eteen on jotain tehtävä...ja kyllähän mä nyt tavaroita osaan etsiä! Vähän mua harmitti, kun seuraneiti ei antanut mun nuuskutella kaikkia polkuja, mut okei, ollaan nyt sille mieliks, edes tänään...

Nyt mä oon uinu, saanu sapuskaa ja takan edessä on hyvä ottaa tirsat...ja by the way...isäntä rapsuttaa, aina kun mä pyydän, niin nytkin..