Tänään oli vuorossa Tuulin toko reenit. Hallilla kolme reenaavaa mustaa, yksi passiivista harjoittelemassa ja sitten se pienin ja pippurisin, kouluttajan ranskanbulldoggi.

Pysyin rauhallisena, vaikka hihnassa oli sähköjänis, taas kerran. Kuin virittynyt jousi, siis Tuuli. Luoksetulossa toinen ohjaaja käskytti sivulla omaa koiraansa sillä sanalla, jolla Tuuli tulee luoksetulon, sillä seurauksella, että Tuuli lähti liikkeelle toisen ohjaajan omalle koiralleen sanomasta käskystä. Siitä seurauksena sitten harjoiteltiin vuorolausuntaa, eli siedätettiin Tuulia kuuntelemaan vain ja ainoastaan minua. Miten niin häiriöherkkä??

Seuraaminen on ihan pe*see*tä. Tuulilla on pakonomainen tarve saada tuijottaa mua silmiin, sillä seurauksella, että se kääntyy väkisinkin tuohon eteen viistosti, kun sen pitäisi seurata suorana sivulla. Mietittiin tovi, mitä tehdä ja sitten kouluttaja keksi, että MINÄ käännän pääni niin vinoon, että koira pysyy sivulla (katsekontaktissa) ja suorassa. Askeleen se onnistui, mutta nyt ainakin Tuuli sai, mitä se hakee, eli katsekontaktia. Huoh, pitkä on taival...

Ja sitten se tämänpäiväinen onnistuminen. Hyppy ja esteen takana liikkumatta seisominen, vaikka minä liikun! Itse asiassa Tuuli sen hiffasi siten, että kun olin sitä palkannut siellä esteen takana seisomisesta, siirtyi Tuuli sinne uudestaan nakottamaan kuin tatti. Eli tyyliin "mä seison taas täällä liikkumatta, saanhan palkkaa?" Onni on ajatteleva koira. Onni on pieni partiolainen. Kunhan vaan häiriöherkkyyttä saadaan pois...siinä onkin tekemistä sitten muutamaksi vuodeksi