Pitkästä aikaa koirahommista vapaa viikonloppu! Ja mitä tekee tämä täti? Sairastaa. Lauantaina jaksoin vielä olla pystyssä, mutta sunnuntaina otin jopa kahdet päikkärit jotta jaksaisin sad

Mutta koirien tahtiahan ei seuraneidin sairastelu haittaa! Perjantaina kuviot oli ihan samat heti saareen päästyämme:

"Houston, we have a problem" eli Tuuli uitti laiturilta palloansa ja oli sitä mieltä, ettei itse sitä hae!
 
Lauantai valkeni pilvisenä, mutta päivän mittaan soolperi tuli esiin. Ja sen myötä PUNKIT! Taas ollaan poimittu kokonainen punkkiarmeija koirista pois,,joka rapsutuksella löytyy aina pari - vaikka koirilla on Frontlinet niskassa. Olenkin todennut, että tuo aine vaikuttaa siten, että punkki kuolee n. vuorokaudessa jäätyään koiran ihoon, jos siis Frontlinea käytetty. Minä vaan en odottele vuorokautta, vaan poimin öttiäiset pois sitä mukaan, kun niitä bongailen
 

"Päästäkää mut hei sisääääään" on kai sanomattakin selvää, ettei ovilasia kannata pestä. Tassuilemassa tietysti Tuuli
 
Sunnuntaina koirat silmiinnähden nauttivat aurinkoisesta aamusta ja leppoisasta tunnelmasta. Aamukin oli leikkituulella, eikä Tuulia tarvitse kahdesti kehottaa:
 

Tuulilla keppi, joka Aamu (vasemmalla) ihan selvästi haluaa huijaamalla Tuuli kilpajuoksuun


Tuulin harakiri -liike Aamun harhauttamiseksi


Välillä istuttiin vaan rannassa ja naatitiin sunnuntai-aamusta


Ja sitten kahlailtiin...Tuuli etualalla
 
Sunnuntai-illalla harmitti lähteä mökkisaaresta. Aurinko helotti vielä täysillä ja olisi niin tehnyt mieli jäädä sinne...kuukausi kun vielä jaksetaan arkea, niin sitten alkaa lomailut.