Taas sellainen päivä, että Elsan saisi halvalla. Erittäin halvalla. Mutta kuka tuon kanssa pärjäisi? Toisaalta, mitä seuraneiti valittaa, joku on joskus sanonut, että koira on tasan tarkkaan sellainen, jollaiseksi olet sen itse muokannut. HÄRRE GYYYD (siis herre Gud).

Aamu alkoi noin klo 05.00. Elsa oli jo siinä vaiheessa noin puoli tuntia tehnyt heräämistä, hyppinyt edes takaisin, nuollut, kitissyt. Mutta kun ei. Meillä EI nousta ennen kuin kello herättää 05.45. Siihen saakka on komento päällä. Nukutaan vaikkei nukuttaisi. Tämä on varmaan tullut kerrottua aiemminkin, mutta kun Elsa oli pieni pentu, eli keväällä 1999, oli sillä tapana nousta auringon mukaan. Eli pahimmassa tapauksessa neljän kieppeillä, siis aamuyöllä. Seuraneidillä on vieläkin tuoreessa muistissa se kerta, kun Elsa pakkonukutettiin. Täkki lattialle, Elsa kainaloon ja tiukka ote ja mutinaa "Nyt ON yö, NYT nukutaan". Rimpuilihan se ensin, mutta nukahti sitten lopulta. Eli noin siis kymmenen vuotta sitten. Ja meno on tasan tarkkaan samanlaista vieläkin...mutta nyt Elsa osaa jo käskystä pistää maate aamutuimaan ja muka nukkua. Rentoutunut se ei ole, mutta sietää seuraneidin suunnitelmaa.

Kuten arvata saattaa, Elsa ei ole koskaan ollut helppo koira...tänäänkin se olis "taas myynnissä". Iltakävelyllä se kiskoi jokaiseen ilmasuuntaan (siis mukaan lukien koillinen, kaakko, lounas ja luode). Ja ei tajua vieläkään sitä tosiasiaa, että kun hihna kiristyy, on KOIRAN aika hiljentää vauhtia. Seuraneidillä on varmaan vasen käsi 5 cm pidempi, kuin oikea. Siis ihan siksi, että Elsan hihna on vsemmassa kädessä. Toisaalta, Aamu Aurinkoinen valuu koko hihnan pituudelta jossain seuraneidin selän takana, siis kävelyllä oltaessa, joten eiköhän tässä taas ole jokin tasapaino. Vaikka vaikea sitä on itse uskoa.

Nyt olis positiivisten mietteiden paikka. Eli tässäpä näitä, copypastella Salme Mujusen sivulta:

"Todellisista vaikeuksista voi aina selviytyä,
vain kuvitellut ovat ylitsepääsemättömiä."

"Kun lopetat kuun tavoittelun taivaalta, putoavat tähdet syliisi!"

Tämä seuraava kuvaa Elsan filosofiaa ja mielentilaa. Joka hetki. Aina:

"Terve, Nasu", sanoi Puh.
"Terve, Puh", sanoi Nasu hypähtäen yllättyneenä. "Tiesin että se olit sinä."
"Niin minäkin", sanoi Puh. "Mitä sinä teet?"

Niinpä. Ja huomenna on uusi päivä. Ja lomaan enää 8 työpäivää. Nauru