Seuraneidin väsymys vaan jatkuu. Ja nyt särkee kyynärpäätäkin...Otsan rypistys Aamu kun kolautti seuraneidin vasempaan kyynärpäähän eilen hampaansa yrittäessään tavoitella hihnaa...eli ne oli niitä meidän lämmittelyhehkutuksia ja riekkumisia, adrenaliinin nostatusta Aurinkoisella ennen ratasuoritusta agiharkoissa. Mutta pahaksi onneks seuraneidin kyynärpää oli tiellä (niin kuin aina jokin ruumiinosa, vaikka pieni ihminen onkin kyseessä) Mutta eiköhän tämä tästä, onhan huomenna perjantai...

Tänään täällä myrskyää. Hyvä kun tukka pysyy päässä! Ja mitä silloin kannattaa tehdä? Juu, lähteä metsään lenkille ja sen jälkeen viettää pari tuntia noutajien treeneissä. Tänään oli vuorossa laahausjälki-harjotteita; tosin seuraneiti ei edes epäile Aamun osaamisia tässä asiassa, kunhan vaan sen laahausjäljen päässä odottava kaveri saa hellän käsittelyn. Ja saihan se. Kyllä Aamu osaa! Voi kun vois sanoa samaa muistakin taippareissa tarvittavista osa-alueista...itseluottamusta löytyy, hakuintoakin, sosiaalinenkin tuo otus on ja osaa uida. Mutta riistan käsittelytaidot ja laukauksen sieto...hmmm. Ehkä, EHKÄ me kuitenkin vielä kokeillaan.

Voihan sitä koko ikänsä harjoitella ja järjestää koiralle virikkeitä ja kivaa tekemistä, ilman että taippareissa koskaan kävisi, eikös? Sillä ei me sitten koskaan NOMEssa startattais. Vaikka osaa Aamu ALO-luokassa tarvittavat taidot; osaa markkeerata ja etenee linjalla, mutta ohjattavuus voi olla hiinä ja hiinä. Aamu kun on sitä sorttia, joka tekee töitä vain ja ainostaan omaksi iloksi, ei niinkään seuraneidin tarpeita vastaamaan...Rehellinen, rauhallinen työskentelijä, joka ei turhia hössötä.

Seuraneiti ilmeisesti hössöttää Aamunkin puolesta Cool