Tänään herättiin taas kirpakkaan pakkaseen. Mutta kovat pakkaset tietää vain sitä, että jäätilanne paranee, joten suunnitelmissa oli tehdä keikka mökkisaareen.

Koirille molemmille Pomppa-loimet niskaan, koska puut näyttivät huojuvan siihen tyyliin, että arvatenkin jäällä olisi kylmä. Ja ei kun menoksi! Venesatamasta oli mennyt jos jonkinmoista ajoneuvoa jäälle, joten mekin uskaltauduttiin jääkeikalle. Lunta oli ohuelti jäällä ja heti lumen alla vettä, mutta jos kulki mönkijän/moottorikelkka uria, niin hyvin pysyi kengät kuivina.

Rannalta tarttui keppi matkaan mukaan. Koirilla oli kivaa. Aamu vasemmalla, Tuuli oikealla.

Tässä Tuuli on jo kovaa vauhtia juoksemassa mökille, mutta päättääkin odottaa muuta laumaa

Mökillä tehtiin lumityöt, eli poistettiin terasseilta lumet ja aurattiin polku sille puulle, jossa meillä talvisin on ruokaa linnuille. Eipä aikaakaan, kun tiaisparvi pyrähti puuhun sirkuttaen siihen tyyliin, että nyt tarvis ruokaa. Ikävä kyllä siemeniä ei ollut varastossa, joten tipit saa pärjätä muutaman päivän vielä ilman meidän noutopöytää.

Tuuli haki mökistä, minkäs muun kuin oman pallonsa ja ryhtyi palloilemaan sillä aikaa, kun me tehtiin lumitöitä.

Tässä ollaan jo matkalla takaisin venesatamaan. Kylmältä näyttää.

Kotiuduttiin mökkisaari-keikalta juuri sillain sopivasti, että päätin sittenkin lähteä TOKOilemaan Tuulin kanssa, vaikka ensin olin päättänyt hieman toisin. ja onneksi menin, sillä Tuuli se vaan parantaa! On se aika näppärä likka oppimaan asioita.

Eilisellä kurssilla kuullut asiat vielä muhii päässä ja hieman olen uskaltautunut katsomaan videomateriaalia, joka Tuulista kurssilla kuvattiin. Tuskin materiaalista kokonaisuudessaan on julkiseksi, mutta ehkä saisin koostettua muutaman pätkän siitä, mitä me kurssilla eilen touhuttiin..

Jahas, jahas. Tämä päivä tuli vietettyä treenihallilla, Vappu Alatalon motivointi klinikalla. Aiheena siis koiran motivointi ja leikki. Tuuli osallistui tumpelon omistajansa kanssa  Sillain summa summarum päivän saldo oli kai se, että koira on taitava, mutta ohjaajalla on parannettavaa (yllätys, yllätys?) Itse motivoinnissa ei meillä työparina ollut ongelmia ja Vapun mielestä olen tehnyt hyvää työtä oikeiden asioiden kanssa, mutta saatiin tietysti vinkkejä tulevaa varten ja ohjaaja ehkä otsaansa "idiootin leiman".

Mutta kuka oli maajoukkue-tasoa? Ei tietenkään Tuuli, mutta yksi Team Stormilaisista, eli kääpiöpuudeli Wii. Vappu kehui Wiitä ja sanoi, että harvoin kohtaa tuollaisia koiria. Hyvä Wii! Ollaan siis hyvässä seurassa, kun treenikamu on agilityn maajoukkue-tasoa

Eilen piti paikallinen noutajakoirajaosto vuosikokouksensa. Kokouksessa palkitaan edellisenä vuonna kunnostautuneet noutajat, lajissa kuin lajissa.

Tuuli kilpaili jaoston Paras Pentu-pokaalista kahdeksan muun pennun kanssa. Samoille pisteille ylsi 3 pentua joten ns. itse kiertopalkinnosta pidettiin 'arpajaiset'. Tuuli (?) sai muistoksi pienen pokaalin, kun itse kiertopalkinto luovutettiin kiharapentu Ki:lle.

Ensimmäistä kertaa koiranomistajan ominaisuudessa koirani on sekä kilpaillut Paras Pentu-pokaalista, sekä saanut pienen pystin siksi, että se on suorttanut noutajien taipumuskokeen hyväksytysti. Jotenkin hassua, että saman kauden aikana käydään näytelmissä pentuluokassa ja läpäistään taipparit   En siis vieläkään oikein usko sitä, että Tuuli ne taipparit läpäisi 13 kk iässä, n. 30 asteen helteessä!

Tänään oli vuorossa Tuulin toko reenit. Hallilla kolme reenaavaa mustaa, yksi passiivista harjoittelemassa ja sitten se pienin ja pippurisin, kouluttajan ranskanbulldoggi.

Pysyin rauhallisena, vaikka hihnassa oli sähköjänis, taas kerran. Kuin virittynyt jousi, siis Tuuli. Luoksetulossa toinen ohjaaja käskytti sivulla omaa koiraansa sillä sanalla, jolla Tuuli tulee luoksetulon, sillä seurauksella, että Tuuli lähti liikkeelle toisen ohjaajan omalle koiralleen sanomasta käskystä. Siitä seurauksena sitten harjoiteltiin vuorolausuntaa, eli siedätettiin Tuulia kuuntelemaan vain ja ainoastaan minua. Miten niin häiriöherkkä??

Seuraaminen on ihan pe*see*tä. Tuulilla on pakonomainen tarve saada tuijottaa mua silmiin, sillä seurauksella, että se kääntyy väkisinkin tuohon eteen viistosti, kun sen pitäisi seurata suorana sivulla. Mietittiin tovi, mitä tehdä ja sitten kouluttaja keksi, että MINÄ käännän pääni niin vinoon, että koira pysyy sivulla (katsekontaktissa) ja suorassa. Askeleen se onnistui, mutta nyt ainakin Tuuli sai, mitä se hakee, eli katsekontaktia. Huoh, pitkä on taival...

Ja sitten se tämänpäiväinen onnistuminen. Hyppy ja esteen takana liikkumatta seisominen, vaikka minä liikun! Itse asiassa Tuuli sen hiffasi siten, että kun olin sitä palkannut siellä esteen takana seisomisesta, siirtyi Tuuli sinne uudestaan nakottamaan kuin tatti. Eli tyyliin "mä seison taas täällä liikkumatta, saanhan palkkaa?" Onni on ajatteleva koira. Onni on pieni partiolainen. Kunhan vaan häiriöherkkyyttä saadaan pois...siinä onkin tekemistä sitten muutamaksi vuodeksi

Team Storm on pitänyt miitinkinsä...tänään oli ihan hyvä reenipäivä, liekö sitten sen ansiosta, että Tuuli(viiri) oli häkkilintuna aina, kun oli jonkun toisen vuoro reenata. Häkkiä en ole ennen hallille raahannut, mutta tämäniltaisen perusteella raahaan kevythäkin hallille toistekin! Ja kun asian koiralle oikein esittelee, niin mikäs siellä häkissä on köllötellä odotellessa. Eli naksuttimella saa ihmeitä aikaan...

Nyt ei sitten kannata luulla, etteikö Tuuli olisi ensin asiaa protestoinut. Juu toki, onhan Tuuli Tuuli. Pientä piipitystä ja häkin kuoputtamista oli havaittavissa reenien alussa, mutta kummasti lätty rauhottui. Ja silti, kun häkin oven aukaisi, oli Tuuli tavoilleen tyypillisenä - täysillä valmiina hommiin! Häkistä poistuttiin ainoastaan vaan käskyllä ja yleensä suoraan "sivulle", sillain hallitusti...

Varsinaiset reenitkin sujui ihan hyvin. Hallille tuli kaksi uutta koiraa; toinen sillain varovaisesti reenailemaan Team Stormiin ja toinen vaan häkkireeniin. Tuuli sosiaalisena yksilönä tervehti fiksusti molempia ja unohti kyseiset yksilöt sitten reenien ajaksi..eipä tuo Tuuliviiri keskity muihin koiriin reenien aikana..hyvä niin!

Tästä jatketaan!

Vihdoinkin sain toteutettua sen, mitä olen suunnitellut jo pitkään, eli sain tilattua Aamun hovihierojan paikalle. Itse olen omin sormin Aurinkoista hieronut ja tunnistanut "yhtä sun toista" ristiselässä ja oma diagnoosi oli oikea - nimismiehen kiharaa siellä Aamun selässä oli, eli hieronnalle OLI tarvetta.

Aamu otti hovihierojan vastaan sillä tyylillä, että tulkitsin Aamun sanovan Tuulille "tää on nyt mun juttu". Aamu nimittäin istahti heti hovihierojan eteen ja ikään kuin kertoi kuulumisia  Etuosa oli ok, mutta kun hierojan sormet läheni ristiselkää, ehdin sanomaan, että "tuossa kohtaa se kertoo mulle, että jumeja on" ja samalla Aamu jo oli nousemassa lattialta...Muutama hetki siinä kului, mutta lopuksi Aamu luovutti ja antoi luvan hieroa ne jumipaikatkin. Sen verran kuitenkin oli ristiselässä nimismiehenkiharaa lihaspuolella, että sovittiin uus aika ens viikolle.

Mitäs Tuuli oli mieltä tilanteesta? Oli aika mainiota seurata Tuulin käytöstä. Ensin se ei ymmärtänyt, miksi vieras ihminen istuu (ja välillä konttaa) meidän olkkarissa. Ja siihen päälle vielä Aamu kertoi omalla olemuksellaan tiettyä tarinaa. Hovihieroja sai muutaman kerran korvansa Tuulin toimesta pestyksi ja koko session aikana Tuuli kävi myös "nauramassa" hierojalle, eli irvistämässä koko hammaskalustollaan. Liekö epävarma tilaisuuden luonteesta, mutta mielenkiintoista oli pikkukoiran kommunikointia seurata.

Aamu Aurinkoinen on siis saanut 'syntymäpäivälahjansa' tänään,,eli kokovartalonhieronnan. Jotain kertoo asioiden tärkeysjärjestyksestä myös se, että peruin oman hierojalla käynnin, kun sain Aamulle täksi illaksi hovihierojan paikalle. Ihan vaan siksi, etten olisi ehtinyt metsäkäppäilylle, jos olisin itse mennyt hierojalle. Koirat ensin. Aina.

Töttöröö! Aamu, se Aurinkoinen täyttää tänään seitsemän vuotta! Tuoretta, julkaisukelpoista kuvaa ei päivänsankarista nyt tähän hätään (?) saa, joten kuvatodistetta tulee siinä vaiheessa, kun raahaan kameran metsään mukaan ja aurinko suostuu näyttäytymään.

Synttäreiden kunniaksi Aamu sai turkinhoitoa, trimmausta ja pedikyyrin aamukäppäilyn jälkeen. Turkkia ei tosin ole, sillä jostain kumman syystä Aamulle on nyt tullut tavaksi irrottaa kaikki karvat loppusyksystä, joten se palelee reppana koko talven. Mutta silti Aamu nautti toimenpiteestä; harjauksesta ja kaulakarvojen/tassujen trimmauksesta. Nyt ainakin valopanta näkyy, kun se ei uppoa kaulakarvoihin

Keskellä päivää kävin Tuulin kanssa paikallisen, eli oman agiseurani agilityn soveltuvuustestissä. Itselleen tyypillisesti Tuuli oli rauhaton ja keskittymätön, mutta suoritti testin tehtävät hyvin. Pienellä testiradalla oli numerolaput jotka Tuuli tietysti tulkitsi targetiksi, mutta sehän on selvä, koska targetilla ollaan treenattu. Muuten Tuuli sitten suoriutui testistä hyvin; onhan se positiivinen ja suhtautuu toisiin koiriin hyvin. Yhden shelttineitosen Tuuli tosin onnistui ensin säikäyttämään hosuvalla tyylillään, mutta kyllä koirista kamut tuli, kun shelttitypykkä sai rauhassa todeta, ettei Tuuli ole "paha musta", vaan syntymästään ihan "tuollainen".

Ai niin, Tuulikin sai tänään turkinhoitoa. Ja samalla voin todeta, että Tuuli irrottaa TAAS turkkinsa, eli se näköjään ajaa turkin pois aina ennen juoksuja , eihän edellisistä juoksuista ole vielä kuin vajaa 4 kk!!

Synttärisankari Aamu on vielä saanut iltapäivällä erityishetken. Aivojumppaa naksuttimen kera. Vielä olisi tänään "ohjelmassa" iltakäppäily ja sitten voikin alkaa viettää lauantai-iltaa ja odotella huomisia Tuulin tokotreenejä.

** EDIT klo 19:45

Perun aiemmat sanani, tässä tuorein kuva päivänsankarista. Tein äsken lämpöisiä voileipiä ja Aamu on kulkenut nyt n. 10 minuuttia oma ruokakuppi suussaan; istunut välillä keittiössä ja kun se ei auttanut, niin olkkarin lattiallakin voi päivystää...kuppi suussa. Nyt sitten herää kysymys, mitä Aamu kupin kantamisella tarkoittaa...haluaako se ruokaa, vai haluaako se ruokaa?  (huom. koirat ovat jo saaneet ruokansa)

Kaaostreenit jatkuu. Perjantaina käytiin hallilla tekemässä epäonnistuneet agireenit, tänään samalla kaavalla tokoreenit. Tuuli säheltää, koheltaa, eikä keskity olennaiseen. Ylivirittyy. Mutta nou hätä, ei taida olla ensimmäinen flatti, jolla on keskittymisvaikeuksia...

Esimerkkinä toko-hyppy. Kun asetun esteen eteen ja sanon perusasentoa tarkoittavan käskyn, on Tuuli jo hypännyt esteen yli ja koheltaa siellä toisella puolella, tosin katsekontakti meikäläiseen sillä pysyy koko ajan. Tuuli kokeilee estettä ensin toisella etutassulla, sitten toisella. Niin, mitäs täällä esteen takana pitikään siis tehdä?? V-ä-h-ä-n se haki oikeaa asiaa. LÖYTYIHÄN se oikea asento, mutta aika monta ajatusta ehti Tuuli toteuttaa, ennen kuin seisoi esteen takana hiljaa....

Mutta itse olen osasyyllinen koheltamiseen. Mitäs olen kouluttanut koirani sillä tavalla, että se ratkaisee itse ongelmia. Ja jollei vihjeitä oikeasta tule, on kokeiltava, kunnes palkkaa oikeasta suorituksesta irtoaa. Minä vaan en ehdi koko touhuun mukaan...

Osa koheltamisesta tulee Tuulin luonteen kylkiäisenä. Se vaan on tuollainen. Siinä missä velipoika on rauhallinen viilipytty, Tuuli on kuin sähköjänis. Mutta itsepähän koirani olen valinnut.

Uusi vuosi ja uudet kujeet, vai? Moni tekee uudenvuodenlupauksia asiasta jos toisesta, asettaa tavotteita, minä taas itselleni tyypiillisesti ehdin jo aamulla herätessäni miettiä kauhulla, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Saako koirat olla terveitä, on kai se päällimmäisin ajatus monen sairaan koiravuoden jälkeen.

Aamu täyttää nyt tammikuussa 7 vuotta. Ennen tuo ikä oikeutti veteraaniluokkaan. Aamu ei enää ole nuori, sen huomaa varsinkin selän jäykkyydestä, mutta mieleltään se on vielä pirteä ja täynnä jekkuja - kun sille tuulelle osuu. Eilen oli yksi niistä päivistä vuodessa, kun Aamu yleensä pelkää. Pelkää, niin että se tärisee ja on levoton. Ilotulitteita, mitäs muuta.  Aamun ääniherkkyys on vaan vuosi vuodelta pahentunut ja asia on minulle niin uusi, että olin ensin hyvin ihmeissäni kyseisen käytöksen vuoksi. Meille kun noita ääniherkkiä koiria ei ennen ole osunut. Vaan toisin on Aamun kanssa. Se pelkää kesäisin ukkosta ja talvisin kun lumet tulee katolta alas ja tietysti ilotulitteita. Mitään muuta Aamu ei pelkää, mutta autossa matkustaminen on sille koettelemus. Olenkin vasta ihan viime aikoina herännyt huomaamaan, kuinka ahdistunut itse asiassa Aamu onkaan, kun se joutuu auton kyytiin. Onko syy ahdistuneisuuteen äänet auton ulkopuolla, auton liike (jota Aamu ei voi itse kontrolloida), vai silmissä vilisevät maisemat? Hmm.

Niin, olin eilen illalla  varautunut viettämään Aamun kanssa yhteistä aikaa saunatiloissa, kellarissa, mikäli Aamu olisi saanut paniikkikohtauksen. Ja lisäksi olin tilannut Calmex -nimistä rauhoittavaa valmistetta, ihan vaan varmuuden vuoksi. Olin kuitenkin kahden vaihella, käyttääkö mitään lääkitystä, sillä olin lukenut hieman ristiriitaisia käytännön kokemuksia vastaavien tuotteiden käytöstä.

Mutta miten kävi? Aamu nukkui koko illan kuin härski silli, se kuorsasi äänekkäästi, kun pahin paukuttelu alkoi  Käytin koirat ulkona n. klo 22 ja kumpikaan koira ei reagoinut mitenkään ääniin. Tuuli tosin ei edes tajua, että paukkuu, se jopa leikki yksin palloleikkejä pihamaalla pimeässä

Nyt olen hieman ymmälläni mutta erittäin tyytyväinen eiliseen iltaan. Ymmälläni siksi, ettei Aamu reagoinut ollenkaan (miksei se nyt tällä kertaa pelännyt OLLENKAAN) ja tyytyväinen tietysti siksi, ettei se reagoinut!

Ja sitten vähän niitä tavotteita  Edetään päivä ja kuukausi kerrallaan. Aloitetaan tammikuusta. Silloin on tavotteena läpäistä oman agijaoston soveltuvuustesti, jotta voidaan jatkossakin reenailla jaoston esteillä. Mistäs sitten tehdään, jos soveltuvuustesti menee poskelleen???

Niin, ja toinen tavoite tammikuulle on oppia jotain Vappu Alatalon motivointiklinikalla   Siinäpä on sitten tavotteita meikäläiselle ihan tarpeeksi. Helmikuu on sitten jo oma lukunsa

Nettishoppailu on helppoa...liian helppoa.

Tänään tuli postissa Tuulille tilaamani valopanta ja kun se osottautui hyväksi, tilasin samantien toisen, sen Aamulle. Eli ensviikosta lähtien tässä hotellissa on ainakin kaks "valopäätä"

Noita "ihme"valopantoja pääsee ihailemaan klickaamalla tästä.

Ja lisää shoppailua.

Soitin tänään eläinlääkärille ja kysyin, voiko "epileptikolle" (Aamun epilepsiastahan EI ole varmuutta) antaa tätä tuotetta. Eläinlääkärin mukaan tuotteesta ei pitäisi olla haittaa, joten ajattelin kokeilla Aamulle uudenvuoden aattona. Tuote on uusi Suomen markkinoilla, mutta se, mikä itseäni kiinnosti tuossa kyseisessä tuotteessa oli se, ettei sitä tarvitse syöttää montaa päivää. Eihän Aamua tarvitse rauhoittaa, kuin ihan vaan siksi hetkeksi, kun paukkuu (tai lunta tulee katolta). Mikäli tuote osottautuu hyväksi, voin ehkä uskaltaa antaa tuotetta Aamulle myös siinä vaiheessa talvea, kun katolta tulee seuraavat lumet. Ettei Aamun tarvitse kiipeillä pitkin seiniä, tai nukkua saunan lauteen alla

Ja tässä Tuuli mannekiinina, kaulalla uusi valopanta

Tuuli uuden valopantansa kanssa

Meillä vietetään jo ikään kuin jouluaattoa. Ainakin jos pikkukoiralta kysytään. Aamukäppäily lähimetsässä sai uusia käänteitä, kun Tuuli löysi sattumalta ison kiven kolosta TENNISPALLON! Nyt saa vaan toivoa, ettei tuo kyseinen pallo ollut jonkun toisen koiran sinne jättämä, sillä arvata saattaa, ettei tuota löydettyä palloa enää sinne metsään jätetty

PALLO nimittäin muutti meille asumaan. Tuuli kantoi sen mukanaan. Kotimatka kesti aavistuksen kauemmin, sillä palloa pyöriteltiin lumessa, sen päälle hypättiin kuin kettu, pallo meni hukkaan lumessa - ja löytyi. Voi pienen koiran riemua, kun lunta on satanut arviolta 5 cm ja pallon kanssa voi telmiä..Tais Tuulille tulla lapsuus, eli viime talvi mieleen, koska lunta oli silloin PALJON ja leikit sen mukaiset.

Tuuli on tänään ollut olemassa tasan 1½ vuotta. Kuinka paljon mahtuukaan tapahtumia pienen koiran elämään tuona aikana!

Tuuli

Tuuli näki tänään mölön. Lumiukon. Mistä sellainen nyt oli meidän maisemiin muuttanut? Eihän täällä ole lunta juur nimekskään! Mutta sellainen oli nyt yhden portin pieleen ilmestynyt. Sisukas oli tuo mölkö, sillä se ei liikahtanutkaan, vaikka sai aika kovaäänisen kohtelun. Käpysilmät tuijotti tiukasti mustia ja silmiäkään räpäyttämättä luminen ukko otti vastaan Tuulin kovaäänisen tervehdyksen.

Aamu ei puhunut mitään, kävi vaan ohimennen haistelemassa lumista ukkoa ja siunasi siinä samalla varmaankin mielessään Tuulin lapsellista käytöstä...haukkua nyt yhdelle metrin mittaiselle lumikasalle,,,  voi tuota nuorisoa, joka muuten huomenna täyttää 18 kk!

Team Strom on korkannut hallikauden! Tuuli ei ollut moksiskaan hallista, vaikka se on ihan eri, kuin viime vuonna. Homma ja porukka nimittäin oli tuttua, eli paikalla loput myrskyisästä porukasta, eli Wii ja whippet Goldy.

Koirilla oli kivaa, jolleei suorastaan ihan mukavaa. Koonsa puolesta pienimmällä mustalla, eli sillä nuolennopealla Wii-puudelilla on suuria vaikeuksia treenien alussa kanalisoida energiamääränsä, mutta loppua kohti Wii vaan parantaa...

Tuulilla taasen painoi turnee-väsymys, ainakin loppua kohden, sillä aamupäivällä käytiin aivan ihana kimppalenkki dalmis Kittyn ja Aamun kanssa. Aamukin pääsi ensimmäistä kertaa Kittyn kanssa käppäilemään...olen sen tähän asti jättänyt kotiin kennelpojan seuraksi, sillä en ole halunnut nuorison oppivan huonoja tapoja, eli keijujen perässä juoksua. Hyvin Aamu hoiti homman tänään ja kävi vaan kerran pienen keikan, eikä sitä keikkaa nuoriso edes huomannut. On ilo omistaa kaksi tervepäistä ja sosiaalista yksilöä!

Kittyn emäntä oli virittänyt sport trackerin ja metsäkäppäilyn lopuksi todettiin keikan olleen 8 km pitkä. Ja arvata saattaa, että koirat juoksee "pikkasen" pitempää lenkkiä, eli ei ihme, jos Tuulilla loppui energiat kesken Team Stormin treeneissä..

Ai niin, Tuulilla on raidat. SEEPRAN raidat. Meillä nimittäin remontti jatkuu ja KePo on maalaillut ovien karmeja...sillä seurauksella, että Tuuli hankki itselleen raidat sekä kylkeen, että häntäänsä. Aamukin sai raidoitukseen korvaansa (kaikista paikoista) mutta ne ehdittiin kuivata pois ennen maalin kuivaamista...

Joten vaikka tänään pitäis tunnustaa sinivalkoista, on meillä teemana "black & white"

Seuraneiti on jo parina yönä herännyt siihen, että täkin alta löytyy jotain sinne kuulumatonta. Ja nyt sitten ei kannata likaisen mielikuvituksen antaa laukata, vaan kerron sen heti: sängystä on löytynyt tennispallo (x2)

Ollaan nimittäin tässä syksyn mittaan päästy siihen pisteeseen tuon Tyylikin (Tuulilla on uus nimi!) kanssa, että tennisPALLOT saa lojua pitkin hotellia, eikä Tuuli kuumene niistä liikoja. Mutta onhan ne joka vaiheessa mukana...ja jos ei ihan tarkkana ole, kun Tyylikin päästää pihamaalle, saattaa se salakuljettaa PALLON suussaan ulos. Sillä seurauksella, että PALLO tökätään AINA verkkoaidan toiselle puolelle ja sitten sitä taivastellaan siellä aikamoisen hypnoottisen katseen kera. Tuuli siis, en minä

Mutta takaisin tuohon tennispalloon täkin alla...eikös yleensä kuorsaaville ihmisille laiteta tennispallo selkäpuolelle, ettei immeinen käänny selälle ja ala vetämään ns. hirsiä? Juupa juu, mutta minähän EN kuorsaa...taidan olla se tässä hotellissa, joka nukkuu hiljaisinta unta. Aamulla on tapana kuorsata, puhumattakaan Kennelpojasta! Tuuli lähinnä tuhisee ja narisee yöaikaan,,,miks siis mun pitää nukkua TENNISPALLO selän alla??

Vai oonko kenties saaut Tuulilta luottotehtävän, eli saan vartioida pallon unta yöaikaan, ettei möröt vaan vie palloa?? Hursomhaver, eli anyway, täytyy myöntää, että tennispallo ei tunnu mukavalta selän alla...siinäpä ilmeisin syy siihen, että seuraneidin selkä on tätä nykyä niin jäykkä yöunien jälkeen...ei siis ole kyse iän tuomista rasitteista, vaan siitä, että peiton alle on muuttanut PALLO!

Seuraneiti on saanut  viikonlopun aikana agilitymyrkytyksen. Talkootunteja kertyi kolmen päivän aikana yhteensä n. 19 tuntia, joten eipä siinä sitten oikein muuta tullutkaan tänä viikonloppuna tehtyä.

Hallikisat olivat onnistuneet, ainakin omasta mielestäni, näin järjestävän seuran puolueellisena mielipiteen esittäjänä.  Itse istuin kansliassa kirjaamassa tuloksia, mutta ehtihän siinä koirakoitakin katsastamaan sivusilmällä. Hienoja suorituksia oli mukava katsella, mutta mahtuuhan niitä räpeltäjiäkin tuohon määrään kisaajia. Osaajia siis oli kisoissa laidasta laitaan, maajoukkue-edustajista juuri 3-luokkaan nousijoihin...(1- ja 2 luokkia unohtamatta)

Yleensähän sitä kisojen jälkeen iskee kauhea treeni-into. Vaan eipä meikäläisellä. Istuin ja kauhistelin, kuinka paljon koiran tulee itse asiassa osata, että se voi edes kisata (ja silti olen kolme koiraa 3-luokkaan asti saanut). Ja kuinka paljon esim Tuuli tällä hetkellä osaa...hmm. Ikää sille tulee ensi kuussa 18 kk, joten kisoihin vois sen puolesta mennä...jos vaan koira olis joskus edes yhdenkään maksi-korkeudella olevan riman ylittänyt  ts. ei meikäläisellä taida olla oikein kova hinku enää kilpakentille.

Se kysymys nimittäin seuraneidiltä kysyttiin, eli koska Tuuli on kisavalmis....ihmiset eivät oikein halua ymmärtää kuulemaansa, kun yritän sanoa, ettei koskaan...

Mulla on ainoastaan yks ja ainoa toive: haluan, että koira on ja pysyy terveenä!

Kuvatodistetta siitä, että koirat on hengissä ja voi hyvin. Eli kuvassa Aamu taaempana ja Tuuli edessä
 

Jos vaikka päivittäis tätä blogia...

Team Storm on tänään reenaillut. Tais olla tämän ulkokauden viimeinen ulkoreeni, sillä lunta tuprutti sen verran, että siitä oli hyötyä,,,eli kun mietittiin pikku Wiin askellusta A-esteellä, voitiin tarkkailla ohueen lumeen jääneitä jälkiä. Lunta siis todellakin vain niin vähän, että lumimäärän juuri ja juuri aavisti esteellä.

Tuuli teki reippaasti töitä. Mutta pieni tauko taitaa taas tehdä ihan hyvää, eli muutaman viikon tauko, kunnes taas siirrytään halliin. Taitaa seuraneitiä kyllästyttää enemmän, mitä Tuulia

Aamu-reppana olis niin ollut lähdössä tänään reenailemaan...mutta lupasin sille, että kun hallikausi alkaa, mennään joskus iltapäivisin hallille ja tehdään jotain KIVAA! Sydäntä särkevää katsoa 'nuorta' spondyloosi-koiraa, joka niiiiiin haluaisi mukaan tekemään hommia, mutta joutuu "varmuuden vuoksi" jäämään kotiin. Kyllähän Aamu voisi pieniä agi-kikkoja tehdä (ei hyppyjä tai kiipeämistä) mutta mistä minä tiedän, sattuuko sitä, kenties koko ajan??

Aamu voi muuten NIIIIIN hyvin, se leikkii leluilla, mitä se ei KOSKAAN aiemmin ole tehnyt. Suosikkileikiksi on muodostunut ison pallon kanssa riehuminen...ja tämä siis tarkoittaa Aamun kohdalla hurjaa tuhinaa, pään heilauttelua puolelta toiselle ja selällä loikoilua siten, että tassut on kattoa kohti ja lelu on hampaissa ja etutassujen välissä. Toki Tuuli on aina hengessä mukana, eihän täällä hotellissa yksin saa leikkiä!

Molemmille pimuille on taas laitettu silmätippoja viikon verran. Sateinen syksy lienee syynä siihen, että silmät rähmii ja vuotaa  mutta ehkä tämä tästä, kun maa näyttää jäätyneen tänään...

Siinä lyhyesti tämä kulunut viikko.

Hiljaista on koirarintamalla. Päivittäin käppäillään pimeässä ja viikolla ehdittiin jopa valoisaan aikaan metsään keikalle, siis ihan vaan kävelylle. Koirat vetivät erämaassa tuhatta ja sataa - jokainen haju piti tutkia ja kävipä molemmat sessulit ihan erämaajärvessä kastautumassa marraskuun kunniaks.

Tuulikin täytti kuluneen viikon tiistaina 17 kk ja samana päivänä sai seuraneiti lisää vuosirenkaita . Tuulissa iän karttuminen ei näy kuin ehkä hieman hillitympänä käyttäytymisenä, seuraneidin habituksessa taas ikä alkaa näkyä sillain niiku vyötäröllä   

Sisätiloissa lätyt leikkii toistensa kanssa ihan päivittäin. Tai siis Tuulilla on omat bisnekset pallonsa kanssa ja siinä välissä täytyy hieman remuta Aamun kanssa. Aamukin kunnostautui pallorintamalla ja skalpperasi yhden Tuulin palloista. Eikä Tuuli voinut kuin katsoa kaihoisasti vierestä, kuinka kamu kuori hänen rakkaan pallonsa. Noh, tapansa kullakin näyttää kaapin paikka

Mutta sitten siihen lättymäiseen yhteistyöhän. Istuin tässä tietokoneella, kun kuulin olohuoneesta "ryöstely"-äänen. Tuuli siis oli bongannut kaukosäätimen ja ryöstämisen hurmoksessa tiputti sen lattialle. Tai siis tässä vaiheessa en vielä tiennyt, kumpi koirista oli syyllinen, mutta asiahan selvisi, kun Tuuli tulla tassutteli tietsikkahuoneeseen kaukosäädin suussaan. Eikä siinä mitään, mutta Aamu-kamu tuli heti Tuulin vanavedessä ja kantoi huuliensa välissä kaukosäätimestä irronnutta osasta, eli patteriluukkua . Patterit oli tallella (kerrankin, sillä yleensä ne leviää lattialle). Eihän noille kahdelle voinut kuin nauraa ääneen. Toinen tekee keikkaa ja toinen höppänä siivoa toisen jälkiä ja tuo kaikki puuttuvat palaset seuraneidille. Molemmat koirat saivat ns. pisteitä, Tuuli siksi, että se toi kutsumatta kaukosäätimen ja Aamu siksi, että se toi patteriluukun kannen. Hassuja koiria!

Huomenna olis taas tarkoitus kokoontua Team Stormin merkeissä, saas nähdä, millä tyylillä huomenna mennään!

Seuraneiti kävi viime viikonloppuna Ruotsissa, ihan Haaparannassa asti ja raahasi Ikeasta mm. kirjahyllyn ja 3 mattoa. Tänään, rapakelin kunniaksi  ja siivouksen jälkeen laitettiin yksi uusi matto lattialle, olkkariin. Tuuli ihastui heti mattoon ja nautiskeli siinä selvästi tyytyväisenä seuraneidin ostokseen. Ja vielä kun Kennelpoika laittoi takkaan tulen, niin johan kelpaa pikkuflatin köllötellä  

Tuuli testaa uutta mattoa takkatulen lämmössä

Lokakuu vaihtui marraskuuksi ja pimeä kietoo kouransa ympärille. YÖK. En pidä pimeästä, mutta minkäs tälle nyt voi...

Koirat voi hyvin, mutta jotain on nyt laitettava muistiin vastaisuuden varalle, eli olen löytänyt Aamun vasemman takajalan kintereestä "jotain". Tämä "jokin" on kuin kovettuma, mutta silti ei. Niin tylsää kuin se onkin, on tämä Aamun ensimmäinen "patti", jonka löydän...

Eli tuossa tuo punertava "jokin" näkyy

Mutta sitten ihan jotain muuta.

Tuulilla on tapana puhua silmillään. Se tulee katsomaan suoraan silmiin, kun sillä on jotain tärkeää asiaa. Yleensä on kyse siitä, että PALLO on mennyt (tai Tuulin toimesta laitettu) sellaiseen paikkaan, ettei Tuuli siihen itse ylety. Näin siis kävi tänäänkin, eli Tuuli oli tullut tuijottamaan Kennelpoikaa silmiin, kun olivat olleet pihalla KePon ruokatunnilla. Tuuli siis oli tullut hakemaan KePon etupihalta, tuijottaen silmiin siihen tyyliin, että "nyt olis niiku PALLO taas pulassa". KePo oli lähteyt Tuulin perässä takapihalle, koska Tuuli oli ihan selvästi näyttänyt, että nyt tarvis apua.

Olivat siirtyneet toiselle puolelle taloa. Tuuli välillä vilkuillen ja varmistaen, että KePo varmasti on tulossa auttamaan. Tuuli oli johdatellut KePon vesitynnynin viereen, rännin kohdalle ja rännistä tulevan vesiletkun viereen. KePo ihan "hoomoilasena", koska ei tajunnut, mihin pallo siinä kohtaa olisi voinut kadota. Mutta Tuulipa olikin katsonut KePoa silmiin ja sitten siirtynyt tuijottamaan sitä ränniletkua...ja voitteko kuvitella, letkun päästä oli pilkahtanut kuolleen talitintin pää!! Tuuli oli siis löytänyt kuolleen linnun, joka oli ilmeisesti tullut katolta ränniä pitkin ja juuttunut sitten letkun suulle.

Tuuli siis osaa kommunikoida. KePo oli sitten tintin huomattuaan poistanut sen letkusta ja kehunut Tuulia...jälleen kerran Tuuli, ensi viikolla 17 kk osasi kommunikoida ja kertoa jotain tärkeää. Tai sitten me vaan ollaan opittu kuuntelemaan

Kirurgi Tuuli on tehnyt tutkimusta ja todennut PALLON ontoksi. Pallo on pallo, vaikka se olisi ontto sisältä. Kaksi puolikasta on myös POP, eli kaveria ei jätetä, vaikka se onkin hieman ontto tapaus.

Tänään kokoonnuttiin taas, me mustat hurjat ja uusi "ryhmäläinen" whippet Goldy 7 kk. Edellinen treenipäiväkirjamerkintä on niinkin kaukaa kuin syyskuun alusta, tarkemmin 5.9.  Tähän väliin on mahtunut Tuulin juoksu ja muuta happeninkiä, joten ihan hyvä paussin aikana on ollut sulatella jo opittua

Ja kun viikolla vielä varmistui, että me saadaan talveksi treenihalli, niin tauko ei todellakaan harmita. Varsinkaan, kun Tuulille en 'agiuraa'  suunnittele.

Tuuli oli innoissaan, se selvästi tiesi, mitä oltiin tultu kentälle tekemään! Ohjelmassa oli "ympyrällä työskentelyä" eli neljä hyppyä, putket molemmissa päissä suorakaiteenmuotoisessa viritelmässä. Tarkoituksena saada koira osumaan putkien jälkeen esteiden siivekkeiden väliin ja irrota putkeen, mutka-sellaiseen.

Hyvinhän Tuuli siivekkeiden väliin osuu, mutta putkeen irtoaminen, kun minäkin liikun? Sitä on harjoiteltava. Miks aina mun koirat on niin herkkiä mun liikkeille??

Rengas, kepit ja A-este. Rengas oli sinällään uusi ilmestys, sillä kyseistä rengasta ei Tuuli ollut hypännyt ennen...ja sen huomasi. Renkaan hakeminen oli vähäniiku hukassa. Mutta löytyihän se, kun ei muusta yrittämisestä tullut palkkaa.

Kepit. Kova kiire palkalle, eli keskittyminen keppeihin oli huonoa, kun Tuuli tiesi pallon lentävän lopussa...ratkaisin "ongelman" laittamalla kepit kahteen sarjaan ja johan jaksoi kakara pujotella. Toiselta puolelta. Siitä toisesta puolesta ei sit puhuta mitään. Mutta summa summarum: näki, että oltiin pidetty taukoa...

A-este. Levitettiin A ihan matalaksi ketjun avulla. Kosketusalusta käyttöön ja eikun koira esteelle. Hyvin löytyi tassu alustalle, mutta vapautus oli epävarma, sitä siis on treenattava enemmän...

Että sellainen yhteenveto reeneistä koiran kanssa, joka ei harrasta agilitya. Kunhan me vaan nautitaan yhdessä tekemisestä. Nyt agility on parhaimillaan; kun koira suorittaa kerralla vain pari estettä ja silmät välkkyy onnesta, kun saa palkkaa. Voi, kun tuon ilmeen sais koiralla pysymään jatkossakin!

Ai niin, rimoja EI vieläkään, ponnareilla mennään

....kuinka iso koira rrrrrakastaa pientä vekotinta, eli naksutinta - klickeriä. Aamu on erikoistunut tuon laitteen suhteen, vaikka seuraneiti on armottomasti myöhässä naksautuksen suhteen..

Tänään tuli muisteltua, mitä naksuttimen avulla Aamun saa tekemään...Ventapad olkkarin lattialle ja kysymys lausuttuna ääneen, eli "Väsyttääkö?" Ja totta, muistihan Aamu mistä siinä tempussa oli kyse. Se löi ventapadille maate ja kellahti kyljelleen maate. Kun vielä sanoin "Ota täkki päälle" ja osoitin ventapadin reunaa, nappasi Aamu siitä reunasta kiinni hampaillaan ja veti peiton "päällensä". Ja kaikki vaan sen takia, että se odottaa sitä pientä "klick"-ääntä naksuttimesta

Tuuli ei toimi ihan yhtä hyvin  naksuttimen kanssa. Osaksi siitä syystä, että Tuuli on NIIN nopea tekemisissään, että olen varonut naksuttimen käyttöä, juuri siitä syystä, että varmasti vahvistan vain väärä tekemistä oman hitauteni takia.

Mutta samalla teorialla leikittiin Tuulin kanssa, mutta naksuttimen sijaan palkkana PALLO.  Olen yrittänyt vahvistaa Tuulille avonaista kättä, eli että mikä tahansa esine Tuulilla on suussa, tulisi tuo esine tuoda käteen, EIKÄ "räkäistä" syliin, kuten Tuuli nyt tekee. tarkoituksena siis tehdä ns. luovutuksista varmemmat ja hillitymmät. Hosu, mikä hosu  ts. paljon on vielä Tuuliviirin kanssa tuon asian suhteen tekemistä....mutta onhan tässä koko pitkä talvi aikaa harjoitella...

Mutta Aamu, AH-niin onnellinen, pienisuuri koira. En muista koskaan sille erikseen opettaneen sitä, että tavarat voi kerätä ruokakuppiin...mutta sinne Aamu alkoi tavaroita keräilemään, kerjätessään huomiota...ja kaikki vaan sen takia, että Aamu tiesi minulla olevan taskussa se pieni kilisevä kapistus; naksutin...kyllä pienillä hetkillä saa isonkin koiran onnelliseksi...

Eilen myrskysi ja tänään säiden haltijat ovat tarjonneet sitä kaikkein kauneinta syyssäätä - aurinkoa! Kauniista säästä huolimatta tein tänään viikkosiivouksen ja sen jälkeen lähdettiin katsomaan, miltä meri näyttää näin syksyisenä lauantaina. Ja sen kunniaksi ja tietysti vähän myös siksi, että Tuuli täyttää tänään 16 kk, otin kameran mukaan. Vaan eipä noista mitään "edustuskuvia" taaskaan saanut ja kuvia kun katselee, ei olis varmaan kannattanut taloakaan siivota  sen verran on lätyillä hauskaa hiekkarannalla...

Tämä otus täyttää tänään 16 kk  Löysi jotain -ah niin ihanan hajuista- ja synttäreiden kunniaksi pyöri siinä..

Ja sitten läträttiin merivedessä:

Ja laukattiin ja riekuttiin..

Jonka jälkeen lätyt siirtyi hiekalle rällästämään. Tuuli menee minkä tassuista pääsee ja Aamu perässä..

Kolme kuvaa, jotka kertoo meidän lauman voinnista enemmän kuin yksikään blogipäivitys:

Pehmolelu saa kyytiä..Tuuli vasemmalla

Jaiks! Aamu on täysillä mukana juonessa..

"Ja sitten me vertailtiin hampaiden kuntoa..." Tuuli vasemmalla.
Mielestäni kuva kertoo siitä, kuinka sopuisasti meillä eletään, vaikka kuvasta voisi jotain muuta luulla

Jee, hirvestys on alkanut! Ja sen kunniaksi Aamu on tänään löytänyt syksyn ensimmäisen hirvenraadon. Tai sanotaanko, ne rääppeet, jotka metsästäjiltä oli jääny metsään.

Tiesin ja osasin odottaa tapahtunutta. Lähdin entisen-nykyisen kolleegani kanssa metsärundille sinne ns. erämaahaan, jossa tiesin hirviporukoiden kokoontuneen viikonloppuna. Ja kun vielä työkaverini, joka asuu aivan erämaan laitamilla kertoi viikonloppuna kuulleensa laukauksen, tiesin odottaa hetkeä, kun Aamu kääntää kuononsa kohti metsää ja häviää keijujen matkaan.

Tuulikin lähti Aamun perään, mutta ei kyllä tiennyt, miksi laukkasi niin lujaa. Ja Tuuliha tottelee, joten se ei lähtenyt herkkuapajalle.

Aamu siis kiihdytti metsätiellä siihen tyyliin, että tiesin kaadosta lähettyvillä. Aamu hävisi kuin *ieru saharaan. Huhuilin sitä hetken ja sanoin työkaverilleni, ettei se välttämättä ole kaukana. Ei niin.

Siirryin syvän ojan kohdalla tutkimaan, missä kohtaa lihoja oli raahattu. Ja aivan oikein. Ojan pientareelta löytyi kasa karvoja. Jes. Tuuli lähti hiipien ja häntä kippuralla jäljestämään, tai no, se seurasi kiinnostuneena hajua. Minä harpoin perässä. Työkaveri jäi metsätielle odottamaan.

Ja aivan oikein. n 10 metriä metsätieltä löytyi Aamu JA rippeet entisestä hirvestä. Komeasti Aamu suolia kiskoi , mutta jätti leikin kesken, kun saavuin paikalle. Tuuli ei vieläkään tiennyt, mistä oli kyse, enkä päästänyt sitä lähelle raatoa.

Onneks ei Aurinkoinen ehtinyt juhlia kauaa hirven rääppyjen keskellä, mutta annoin varmuuden vuoksi sille tehobactia iltaruokaan...saa nähdä tanssitaanko ens yönä riPASKAA...

Ja Tuulille sain soittaa uuden reseptin simmuja varten. Silmät rähmii taas ja Tuuli hinkkaa niitä tassuillaan. Eläinlääkäri-tädin mukaan kyse on vuodenajasta, nuoren koiran vaivasta. Ja voin kuvitella, että Tuulin elämäntyylilläkin on jotain tekemistä asian kanssa...Pitääkö seistä päällänsä joka paikassa??

Jos ei tarjoilu toimi, niin kannattaa toimia itse. Jos siis kysyy asiaa Aamulta.

Meillä on keittiössä yksi laatikoston laatikko pyhitetty koirien herkuille. Alalaatikosta on kyse ja alalaatikosta ihan tarkoituksenmukaisesti siksi, että laatikko on koirien ulottuvuudella, mutta oppivat, ettei laatikko ole mikään namiautomaatti. Ja hyvinhän tuo toimii. Paitsi jos on opettanut koiran aukaisemaan laatikkoja  Aamu nimittäin tuli hetki sitten näytille pussillinen kuivattuja broilerin siipiä kuontalossaan.

Ihme otus se on, täytyy myöntää. Normikoira olis varmaan jäänyt saaliin saatuaan syömään pussin tyhjäksi, vaan eipä Aamu. Se tuli ylpeänä näyttämään, että oli löytänyt laatikosta herkkuja. Ja Tuuli tietenkin "hoo moilasena" perässä. Ja totta, saihan ne herkkuja siitä pussista, eli kannatti tulla näyttämään.

Aamuhan on ennenkin kunnostautunut samanlaisessa asiassa. Pari vuotta sitten se kiikutti mulle jostain suklaalevyn käärepaperit ja hassuinta asiassa oli se, että suklaata oli vielä käärössä jäljellä ja sen Aamu tunsi, joten kuljetti aarrettaan erittäin varovaisesti suussaan. Höppänä.

Muutenkin se voi nyt niiiiiin hyvin, etten oikein uskalla sitä edes ääneen ajatella..kun katselee noiden kahden koiran välistä, AITOA ystävyyttä ja yhteiseloa, ei voi kuin olla kiitollinen jokaisesta hyvästä hetkestä.

Mutta huumoriakin tarvitaan, jos lättyjä omistaa. Yhtenä aamuna kuluneella viikolla Aamu yllätti taasen kerran, tehdessään tyypillisiä aamuaskareitaan. Tavaraa oli roudattu makkarista jo aika tavalla; lehti ja tyyny. Vessasta se tavallinen, eli vessapaperirulla. Energiaa vaan oli vielä ylimääräistä, joten mitä keksii Aamu Aurinkoinen? Juu...nauroin ääneen, kun Aamu toi TÄKIN makkarista  näky oli aika huvittava, kun kaksi isoa mustaa roudaa täkkiä huoneesta toiseen. Toinen ihan tosissaan ja toinen, tuo nuorempi, roikkui täkissä vaan siksi, että täkki oli Aamun suussa.

Eli huumoria ja pitkää pinnaa...sitä tarvitaan, jos omistaa lättyjä

Vihdoinkin se valopallo jaksoi näyttäytyä! Siis aurinko! Sen kunniaksi lähdettiin aamusta mökkisaareen. Tarkoituksena hieman siistiä paikkoja tulevaa talvea varten ja totta kai, tehdä kunnon käppäily syksyisessä metsässä.

Lähdettiin heti metsään, kun tultiin mökkisaareen. Aamun elkeistä osasin jo tietää, että joku vieras koira oli käynyt aiemmin tontilla, sillä Aamu kävi "poliisiopistomaisesti" tontilla partioimassa.

Tuulillahan on juoksu, joten oltiin silmät ja korvat tarkkoina, jos vaikkapa jostain ilmestyisi uroskoira.

Ja aivan oiken. Kun oltiin kävelty n. 10 minuuttia ja tultiin eräälle hakkuualueelle, lähestyi takaa iso harmaa hirvikoira (Jämtlanninpystykorva). Kytkin Tuulin. Mutta vieras koira kävi uteliaana tutkimaan Tuulia. Tai noh, utelias ei ole oikea sana, koira käyttäytyi erittäin röyhkeästi. Tuuli kiljahti pelosta, kun vieras koira ahdisteli sitä. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt, oliko kyseessä uros vai narttu, mutta isosta koirasta oli kyse, joten luulin sen olleen uros.

Koira ei yrityksistäni huolimatta jättänyt meitä rauhaan ja Tuuli pyöri kuin väkkyrä hihnassa ja minä yritin pelastaa sen ahdistelijalta.

Siinä vaiheessa Aamu astui kehiin. Se suorastaan hyökkäsi vieraan koiran päälle, joko suojellakseen minua, tai Tuulia. Vaan miten kävikään. Vieras koira hyökkäsikin takaisin ja tarrasi Aamua kurkusta kiinni. Kennelpoika ehti hätiin ja repi vierasta koiraa karvoista. Vaan sepä pysyikin kiinni Aamun kurkussa!!  Jouduin päästämään Tuulista irti ja menin apuun, eihän Aamua nyt noin vaan tapeta!! Vasta kun kennelpoika käänsi hirvikoirana leukoja, päästi se irti Aamusta.

Aamu siirtyi kauemmaksi ja yski muutaman kerran. Hui, mikä hetki.

Ja sitten pusikoista tuli vieraan koiran isäntä. Haulikko olalla. Kaivoi esiin hihnan ja sanoi pitävänsä koiransa kiinni. Metsästäjä sanoi "Int kombe ho på na meir, ja ska ha fast ho"...Siitä lauseesta meikäläiselle kävi ilmi, että kyseessä oli narttukoira! Tilanne rauhottui. Ehtipä metsästäjä vieläpä kysellä, jos oltiin nähty hirviä...ei, ei viime aikoina, vastasin...

Käännettiin suuntaa ja jatkettiin käppäilyä. Metsälenkistä ei tosin tullut pitkä, koska jouduttiin kääntyä toiselle puolelle saarta. Ei haluttu enää törmätä kyseiseen vieraaseen koiraan.

Olihan episodi! Yllätyin ehkä eniten Aamun rohkeudesta. Vaikka se muuten saattaa säikähtää mitä hassuimpia asioita ja mennä "lukkoon", niin ainakin puolustushalua siitä löytyy. Mun Aamusta. Tiedänpähän vastaisuudessa, mikäli on "tosi kyseessä", että Aamuun voi luottaa...

Aamu istuu mökkirannassa ja nauttii hiljaisuudesta

Paita & Peppu. Tuuli vasemmalla. On ne vaan kamuja

Sun ja mun pallo - MEGApallo. Kuten kuvasta näkyy, palloa on korjailtu jeesusteipillä aika useasti
Aamu vasemmalla, Tuuli tuo toinen

Tuuli mielipuuhassaan. Tarkkasilmäisimmät voi havaita, että Tuulilla on lehti huulien välissä...kaikkea siis voi vedestä noutaa

Tänäänoli taas ihan pakko käydä tuolla erämaassa kävelyllä. Ollaan käyty muutaman viikon aikana siellä usein ja aina siellä on yhtä ihanaa. Mukaan pakkasin pari damia ja heti auton luona kävin jättämässä Tuulille muistidamin.

Lähdettiin kiertämään isoa lampea. Koirat riekkui, ui ja remusi. Ja löytyihän sieltä rannalta ihan sitä "itteänsä", eli ihmispeetä  Ajatella, että joku on siellä ilta-auringossa vääntänyt "torttua". No joo, nyt nekin on ns. syöty parempiin suihin. YÖK

Kierrettiin metsässä n 1½ tuntia ja palailtiin autolle. Istutin Tuulin siihen paikkaan, missä sen muistipaikan olin sille virittänyt. Kysyin "Missä?" ja näin heti Tuulista, että se muisti damin. Ilman mitään ohjaus-kättä tms. laitoin sen hakuun pusikkoon ja sieltähän se dami tuli! Hyvä Tuuli!

Kun pakattiin koiria autoon, huomasin, että Aamu piti kiinni vasenta silmäänsä  Nyt en uskalla siihen tippoja laittaa, kun jos silmässä vaikka on haava  Eli ne tipat, joilla olen Aamun silmiä viikon hoidellut jää tänään illalla laittamatta. Eikä Tuulinkaan silmät ole vielä hyvät

Nyt ottaa pottuun ja ketuttaa ihan kunnolla. Olin tähän varautunut, mutta en uskonut kuitenkaan olevani ihan näin oikeassa.

Tuulilla alkoi juoksu, neidin toinen juoksu, viikkoa "liian" aikaisin .

Eli oon n. ½ vuotta odottanut tulevaa viikonloppua, kurssia. HYPPYTEKNIIKKA-kurssia, ja nyt tuo helvatun koira aloittaa juoksun.  

Parin viimeisen vuoden aikana olen osallistunut kahdelle hyppytekniikka-kursille kuunteluoppilaana. Omaa koiraa ei ole voinut ottaa mukaan, kun a) sillä toisella on se helvatun spondyloosi ja b) toinen koirista on ikänsä puolesta ollut liian nuori.

Ja NYT kun mulla olis kerrankin koira, jota olen ihan tarkoituksellisesti säästellyt hyppyrimojen suhteen, jotta päästäisiin asiantuntijan oppiin ja saataisiin oikeita neuvoja, niin eiköhän sitten sillä koiralla ala juoksu.

Tästä on vaan vedettävä kaksi johtopäätöstä: 1. ei ole tarkoitus, että harrastan koirieni kanssa agilitya 2. Tuulista ei ihan oikeasti tule agikoiraa.

Tuulin juoksuväli oli 5 kalenterikuukautta, eli edellinen juoksu alkoi huhtikuun 19. Valeraskaus sitten iskee sille viikonlopulle, kun Kannuksessa järjestetään hyppyseminaari Vappu Alatalon toimesta. Eipä silti, koirapaikat on varmaan menneet jo aikoja sitten, joten se siitä.

Mutta kaiken ketutuksen ja potutuksen lomasta on kuitenkin onniteltava Tuulin kasvattajaa eilisestä päivästä. Aaron-veli starttasi NOME-kokeessa ja teki hienoa työtä saaden ALO1-tuloksen. Mamma Venla suoritui avoluokan tehtävistä 3-palkinnon arvoisesti. Hienoa, onnittelut vielä tätäkin kautta. Itse istuin kaislikon reunalla koko päivän sihteerin hommissa. Mukavaa rupatella tuomari Vesan kanssa ja katsella koirien suorituksia...vaikka aamulla olikin pakkasta, kun koepaikalle ajelin...

Huomenna ei EHKÄ ota kupoliin näin paljon. Toivottavasti.

Käytiin tänään Tuulin kasvattajan kanssa tekemässä markkeerauksia. Aamukin pääsi mukaan. Vuoroteltiin koiria, joten 4 koiraa sai tehdä töitä.

Tuuli markkeerasi hyvin. Mutta se ei kylläkään muistanut toista pudotusta, eli sitä ON harjoiteltava. Mutta, mutta, mutta. Se on ohjattavissa!!!  siis ihan oikeasti. Se pysähtyi pillistä, kuunteli luoksetuloa ja seuraneidin oikealla hetkellä pillittämällä - kuunteli myös lähihaku pillitystä. Kaikki onnistuminen oli vain sattumaa, mutta olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen pikkukoiraan. Eihän me edes olla harjoiteltu, ja se tekee työtä MEIKÄLÄISELLE! Ei itselleen.

Aamu. Joo. Innoissaan reppana. Markkeerasi tosi hyvin, vaikka joutui korkeassa heinikossa hieman tekemään työtä. Ei tarvitse apua, hoitaa homman itse. Mutta oli selvästi tyytyväinen itseensä. Mun Aamu. Reppana...kylläpä pieni tekeminen sai sen tänään tyytyväiseksi

Mutta sitten se poskisuudelma. Treenien päätteksi laitoin Tuulin istumaan. Koska se kävi hieman kierroksilla. Kumarruin ja POKS! Koira hyppäsi kohti naamaa ja antoi poskisuudelman.

Nyt on sitten vasemmassa poskessa koiran hampaiden kokoiset jäljet  Mutta jäljistä viis, treeni OLI ihan onnistunut. Tuuli saa siis kurittomuutensa anteeksi, koska se on ihan oikeasti HYVÄ koira!

Tuuleeko? Ei tuule! Tai, noh, onhan meillä Tuuli

Alkuviikkolla ollaan lintsattu kaikista ohjatuista treenihetkistä. Laiskuutta? Ehei, mutta ei paljon ole hekottanut lähteä kaatosateeseen seisoskelemaan. Muutama muistelo-reeni ollaan tehty sisätiloissa. Tuulin kanssa ollaan menty ihan oikeasti seiniä pitkin ja vähän maton reunaakin ja Aamulle viritin keittiön laatikostoon narupallon ja käskytin - ja toimihan ne Aamun aivot  vielä!

Eli Tuulin kanssa ollaan tehty seuraamisliikkeen asennon korjausta seinän avulla ja sitten ollaan kierretty olkkarin mattoa siinä toivossa, että koira tajuais hahmottaa, missä sen tassut on. Huonolla menestyksellä, sillä kun tultiin sohvan kohdalle, Tuuli ponkaisi sohvalle ja käveli muutaman askeleen sitä pitkin, kunnes taasen siirtyi sivulle. Niin flattia, niin flattia.

Ja Aamu. Voi sen iloista ilmettä, kun viritin narupallon keittiölaatikostoon ja annoin käskyn. Käskysanasta en ollut varma, mutta eipä Aamu sitä edes kuunnellut, vaan tarttui palloon kiinni ja avasi laatikon. Hjyvä, hjyvä Aurinkoinen.

Aamulla muuten hoidetaan nyt kaikki röörit kuntoon, kun kerran aloitettiin. Silmätippojen lisäksi aloin lääkitsemään myös korvia, jotta ruskean mömmön tulo loppuisi. Ei korvat Aamua mitenkään häiritse, mutta niistä on jo useamman viikon erittynyt ruskeaa mökköä. Liekö syynä kuuma kesä, uiminen tai ajoittainen lihan syöttäminen. En tiedä, mutta nyt menee canofitea korviin.

Tällä viikolla tulee kuluneeksi vuosi Aamun ensimmäisestä kohtauksesta. Ja jos koiran habitusta vertaa viime vuotiseen, voisi sanoa, että on kyseessä toinen koira. Mikähän ihme Aamua vaivasi viime syksynä? Pitkäaikainen stressi? Ensin elämä kuolemaa tekevän koiran kanssa, sitten uusi koira taloudessa. Ja Aamu kun on aika sielukas olento, voin kuvitella, että se on voinut sekä fyysisesti, että psyykkisesti huonosti.

Mutta nyt se voi hyvin! Takapaksiin hyppäminen on työlästä, joten selkään on ilmeisemmin kasvamassa lisää luusiltoja, mutta muuten tuo Rinsessa Ryysynen voi hyvin. Leikkii Tuulin kanssa päivittäin niin, että talossa seinät on siirtyä.

Että sellaista syyskuun keskiviikkoa.

Viikonloppu meni suurilta osin agilitykisojen kansliassa istuessa. Mutta meneehän se niinkin. Eipä siinä sitten muuta enää jaksakaan, kun on tietokonetta tuijottanut 10 tuntia   Omat koirat oli kennelpojan hoidossa, mökkisaaressa, joten niilläkin oli ollut ihan leppoisaa.

Tuulihan sukelsi pari viikkoa sitten liikkuvasta veneestä. Onneksi ei joutunut moottorin murjomaksi, mutta liekö sen sukelluksen, tai niiden satojen uimakertojen jälkeen, mutta tänään oli pakko lähteä näyttämään Tuulin simmuja eläinlääkäritädille naapurikaupunkiin. Eli koirat heti töiden jälkeen autoon ja menoksi.

Onneksi kävin, sillä Tuuli sai silmiensä hoitoon kortisoni-tippoja, ja Aamulle, jolla ei pitänyt olla mitään vikaa silmissä, määrättiin Fucithalmic-tippoja  Potilaita siis molemmat.

Peruin Tuulin agitreenit, eli Team Storm sai kokoontua ilman meikäläisiä...eipä silti, vettä on tullut koko päivän kuin esterin peestä, joten eipä siellä kentällä muutenkaan olis ollut tänään kivaa. Käytiin erämaakäppäily yhden sisälammen ympäri. Ihana keikka, vaikka vettä tulikin kuin aisaa. Kyllä syksyinen metsä vaan on ihana!

Ei mitään uutta, samalla kaavalla on tämäkin viikko pyörähtänyt käyntiin. Maanantaina Team Stormin reeneissä, eilen ohjattu tokoreeni ja tänään ah - niin ihana erämaakäppäily.

Maanantaisen ns. agireenin voi kai kiteyttää kahteen sanaan: Me tehtiin. Joo. "Ohjelmassa" pussi, kolmen hypyn suora ja kaksi putkea sen jälkeen, sillain ympyrällä. Äh, vähän tuota on vaikea selittää, mutta ehkä tuo reeni oli sellainen eka kaarityöskentely reeni. Tuuli se vaan jaksaa tuijottaa mua, jos lelu on taskussa (eli se odottaa palkkaa) ja jos target on maassa, on vauhti sellainen, että hyvä kun lähipuista ei lehdet tipu tuulen mukana alas

Hyvää maanantaisessa oli se, että Tuuli kykenee odottamaan paikoillaan kolmen esteen verran - ei siis varasta lähdössä, vaikka liikun. Muuta hyvää oli 12 kepin onnistunut suoritus (useammin) siltä ns. "helpommalta puolelta". Niin ja putkihandlaus-reenissä Tuuli irtosi ihan hyvin putkiin, mutkaisiin sellaisiin. Aika hyvin koiralta, josta ei tule agikoiraa...

Eilisissä tokoreeneissä olin ottanut uuden strategian käyttöön. Olin e-r-i-t-t-ä-i-n hillitty ja silittelin Tuulia rinnuksilta usein, enkä sallinut sen ponkasta heti palkan jälkeen virittyneenä sivulle. Se on siis niiiiiin virittyneessä tilantessa, että heti palkan jälkeen se tillittää ja odottaa uutta käskyä. Relaa, koiraseni, relaa...en uskonut ongelmaksi muodostuvan sen, että koira katsoo liikaa ja KOKO AJAN mua silmiin!!

Aamu sitten. Juu, se viettää kotihengettären elämää. Ja muistaa joka Tuulireenin jälkeen haukkua meidät ihan maan rakoon, kun vihdoin tullaan kotiin  Haluais reppana mukaan, vaikkei se koskaan mitään ole mielellään tehnytkään...

Tänään käytiin taas siellä erämaassa, jossa meidän likkojen on tapana käydä. Hyvä keikka. Aamu sai olla irti koko keikan, ei siis tänäänkään keijuja liikenteessä. Onkohan keijut muuttolintuja tai onko niiden kutsuäänet vaimenneet? Niin tai näin, Aamu kuunteli tänään pilliä (luoksetuloa) 10+ arvoisesti ja se oli silmiinnähden tyytyväinen, kun sai loikkia vapaana. Harvinaista herkkua, sanoisin.

Tuulille muuten on aloitettu syöttämään hieman vahvempaa sapuskaa. Se muistuttaa nyt kovin pulloharjaa karvoitukseltaan ja ajaa selvästi toista juoksua. Juoksu tulee varmasti juuri sopivasti, kun päästäisiin Ulla Kaukosen hyppytekniikka-kurssille  Team Stormin yksi ohjaajista kehui Tuulia maanantaina "sporttimalliseksi flatiksi", sellaiseksi "agilityyn sopivaksi" lainatakseni Ankin sanoja. Niinpä niin, juupa juu. Totta. Nyt se muistuttaa enemmän käyttölapukkaa, kuin flattia  Ulkoisesti. Ajatus on yhä niin kuin lätyllä. Siis mikä ajautus? Öööööh?

Taas viikonloppu siellä - tiedättehän missä  juu, mökkisaaressa. Kovin oli saaristo rauhoittunut sitten viime pyhän. Viime lauantaina suurinpiirtein KAIKILLA mökeillä oli väkeä, nyt saatiin olla aika rauhassa. Molemmat naapurit olivat kyllä lauantaina paikalla, mutta kuinka moni yöpyi, on arvoitus.

Tämä lauma on samoillut metsässä. Löytänyt uusia kanttarellipaikkoja. Jee! Eli törmättiin kanttarelleihin sekä lauantaina, että sunnuntaina! Ja puolukkkaakin tuli poimittua siitä mökin takaa, ihan vaan muutaman lappapuuron verran.

Koirat ovat nauttiineet, niin kuin aina. Sienestys on niille mieluisaa, koska me kuljetaan sellaisia reittejä, joita ei yleensä tule kuljettua. Yksi menehtynyt haavakkokin bongattiin, tai Aamu sen löysi  Oli reppana kulkeutunut kalliorinnettä ylös ja tuupertunut katajan juurelle. Pirskutin metsästäjät, kun eivät käytä noutavaa koiraa apuna! Tulis moni tipu talteen, eikä jäis kitumaan metsään.

Tuuli on uinut. UINUT. Ja jo perjantaina venematkalla kiinnitin huomiota sen perskarvoihin. Tai siis niihin muutamaan haiveneen, mitä on jäljellä. Iho hilseili ja oli kumman hajuista. Mitä ilmeisemmin pohjavillan puuttuessa flatin turkki kastuu ihoa myöten, eikä siten kuivu, kuten normaalisti. Tarkoitus olis pestä Tuuli Tuivertaja pyrstösulat vielä tänään, saas nährä, tuleeko tehtyä...

Jotain pientä räpellystä dami-rintamallakin. Lähinnä malttia, eli ei niinkään noutoja. Ai, ai, kyllä olikin vaikeaa....P-I-K-K-A-S-E-N on koira virittyneessä tilassa...
 

Näyttelyynkin Kauhajoelle olin jossain vaiheessa Tuulin ilmoittautunut, mutta kerrankin oli köyhällä onnea, eli flatit oli siirretty tuomarille, jota ei oltu ilmoitettu varatuomariksi, joten saan rahat takaisin. Olisin häpäisyyt itseni ja koirani, jos olisin sen tuossa turkkikunnossa näyttelyssä esittänyt. Pientä rajaa nyt sentään. Näyttelyitä tulee ja koira kehittyy vielä, joten ehtiihän noita yli 30 euron eri värisiä muovinauhoja käydä autolla ympäri Suomen hakemassa...

Kuviakin räpsin, Niitä ihan tavallisia.

Useaan otteeseen korjattu "megapallo" vetelee Tuulin käsittelyssä viimeisiä hengenvetoja

Normi riehuntaa. Tuuli vasemmalla ja Aamu haukkaamassa kaverista palasen

Aamu punnitsee, jaksaisko innostua hanskasta

Totta kai, kun kaverikin innostuu!

Tai sitten ei...eli Tuuli osaa myös rentotua. Tässä kuvassa Tuuli muistuttaa erittäin paljon Elsaa...

Tätä kirjottaessani Kennelpoika tulee kertomaan, että Tuuli vetää yksikseen keppejä tuolla ulkona, pallo suussa. Siis agilitykeppejä, joita olen virittänyt pihalle...Toivottavasti meni edes oikein...mihinkä mä vielä joudun tuon koiran kanssa?

Ihan vaan itselle muistiin. Pilli toimi tänäänkin  Pieni hämäys-tehtävä iltalenkillä...eli kävin mukamas jemmaamassa jotain Tuulin istuessa ja katsoessa ja lähetin sen sitten hakemaan...eihän sieltä mitään löytynyt - puhalsin pilliin, koira istui alas odottamaan lisäohjeita - ja sai pallon palkaksi nopeasta istumisesta ja katsekontaktista...

Alkeis-sulkeiset siis tähän asti ok

Eilen tokokentällä, tänään päätin lähteä töiden jälkeen koirien kanssa "erämaahan". Eli ei kun auton nokka kohti Pörkenäsiä ja menoksi! Puolukanpoimijoita oli heti auton parkkipaikalla takapuolet pystyssä, mutta muuten saatiin olla yksin. Tai no, yksi erämaa-pyöräilijä tuli vastaan ja tervehti. Kumma, miten kaikki tuntemattomat tervehtii aina keskellä metsää , ajatteli varmaan, että oon aika ihme tyyppi, kun siellä keskellä "ei mitään" tulin vastaan...

Aamukin käyttäytyi hyvin. Se sai juosta vapaana koko 1½ tuntia, eikä aikonutkaan keijujen matkaan. Ikävä kyllä autoon hyppääminen on hieman työlästä, joten johtuikohan tämän päiväinen tottelevaisuus jäykästä selästä?

Kun oltiin käppäilty ja tultiin takaisin autolle, kaivoin dami-laukun autosta. Suunnitelmissa ohjausta häiriödamilla. Ei kun koira istumaan hiekkatielle, ohjausdami jonkin matkan päähän tielle (tehtävä selvä!) ja sitten se häiriödami risteävälle tielle oikealle. Ajatuksena siis, että Tuuli ohjautuu suoraan damille, eikä välitä damista siinä risteävällä tiellä. Piece of cake, koira toimi kuin unelma, joten lisäsin välimatkaa peruuttamalla. Helppo nakki, häiriödami ei ollut häiriöksi, vaan Tuuli teki noudon hyvin.

Sitten vaihdoin häiriödamin puolta, eli siirsin sen tien vasemmalle puolelle, eli sinne risteävälle polulle, mutta vasemmalle. Sama juttu, lähetin koiran, mutta sinnehän se meni, häiriödamille. Kielsin ja vahvistin "eteen"-käskyä ja niin tuo pikkulikka luopui häiriödamista ja kävi hakemassa ohjauksen. Tässä vaiheessa olis pitänyt tajuta lopettaa...mutta käänsin koiran sille häiriödamille ja lähetin. Tuuli ohjautuikin tien oikealle puolelle, eli se muisti selvemmin sen puolimmaisen damin jostain syystä. Vai olinko kieltänyt niin voimakkaasti, ettei se "uskaltanut" noutaa häiriödamia tien vasemmalta puolelta??

Kerrankin toimin nopeasti. Kun Tuuli ohjatui sinne oikealle puolelle, puhalsin pilliin. Koira pysähtyi kuin seinään ja kääntyi mua kohti ja ISTUI alas!!! HALLELUUJA! Mikä fiilis! Sitten vaan vasenta kättä damin suuntaan ja koira ohjautui tien yli suoraan damille...On se vaan ihme koira

Taisin silti ahmia ja harjoitella vähän liian sekasortoisesti pikkuflatin pään menoksi. Se vasemmalle viety häririödami olis pitänyt jättää viemättä, eikä sitä olis kannattanut ohjauksella haetuttaa. Näin oppii siis koiran lisäksi myös ohjaaja. Minä virheistäni, koira onneksi positiivisella vahvistamisella!

Huvilakauden päättäjäiset. Joillakin. Meillä sesonki jatkuu, kunnes jäät estää mökille menon

Eilen siis paukkui. Kunnolla. Raketteja ja paukkuja, kuin olis 3. maailmansota syttynyt...Tuuli ei korvaansa letkauttanut paukkeelle ja raketeille; Aamu oli yhdessä vaiheessa iltaa sitä mieltä, että kuusen alla on parempi olla, mutta hain koiruuden mökkiin ja siellä sitten istutiin loppuilta. Kuumassa mökissä. Lämpötilat nimittäin ovat huidelleet kesän hellelukuja! Eilen +20 vielä klo 22 ja tänään oli mökkisaaren mittari ajoittain +26,5 asteen lukemissa. Uskomatonta! Viime vuonna huvilakauden päättäjäisiä  juhlittiin +8 asteessa

Mitäs muuten ollaan touhuttu? Kerätty sieniä. Herkkutatti-safarilla käyty sekä  lauantaina, että sunnuntaina. Muutama matonen tatti löytyi ja muutama puhdas. Mutta tänään löysin kunnon saaliin karvalaukkuja - ämpärillisen! Nyt on sieniä laitettu pakkaseen ja "appi-ukkokin" sai omansa . Koirat nauttivat sienisafarista ja Tuuli fiksuna likkana laittoi loppuvaiheessa reissua ihan maate, kun kyykin karvalaukkuja poimimassa. Noh, tulihan sille vaelluksellekin ajallisesti määrää, lähdettiin klo 9 matkaan ja mökin kello oli 11:30, kun tulin takaisin mökille..onneks koirat osaa etsiä vettä metsässä, seuraneidille ehti tulla jano...

Mitään koiramaailman treenejä ei ole tullut tehtyä. Laiskuutta. Tänään oli tarkoitus vahvistaa pillipysäytystä, mutta kun elohopea pysähtyi hellelukemiin, päätin jättää harjoittelut tulevaisuuteen.

Eikä me käyty Tuulin kanssa viime viikolla edes Team Stormin reeneissä. Ei huvittanut. Ja vuosien saatossa olen viisastunut...jollei huvita reenata, ei kannata lähteä reenaamaan  Mutta eipä me lähdetty Tuulin kanssa Sievin näyttelyynkään lauantaina. Ilmoitettu oli, mutta Tuuli on tiputtanut karvansa siihen tyyliin, että totesin, ettei bikinikierrosta kannata flattikehässä esittää. Tuulin Äiskä, iskä ja velipoika kävivät näytelmissä, hyvin tuloksin. Tuulin mamma oli ROP, iskä PU2 ja VSP-vet ja Aaron velikin sai ERIn, onnittelut!

Tuulin näyttelyt lillui mökkisaaren rantavedessä - se likka nimittäin on taas uiskennellut pallonsa kanssa. Pallo on kiva tuikata laiturilta veteen ja sitten se haetaan uimalla . Ja kun väsy iskee, täytyy vetää mökissä tirsat. Pallo tietysti unileluna:

Harmiksi Tuuli heräsi uniltaan, kun kaivoin kameran esille...sen uniasento pallon kanssa olisi ollut kuvan arvoinen...Tuulin kuono nimittäin oli kiinni pallossa, ikään kuin varmistamassa, ettei pallo vaan unien aikana lähde kälppimään..

Ja vähän huonojakin uutisia tuli tänään Etelä-Suomesta  Lähetän ajatuksen voimalla lisää voima-ajatuksia kaikille osapuolille...

Sen siitä saa, kun opettaa koiraa naksuttimella...Oltiin tänään syksyn toisissa ohjatuissa tokotreeneissä. Paikallamakuusta ei tullut mitään, ei liioin seuraamisesta. Luoksetulo on vauhdin osalta täysi 10, mutta sivulle osuminen oikeaan asentoon siinä vauhdissa vaatii vielä vähän enemmän kohdistamista ja takapään hallintaa  Siis koiran osalta.

Mutta sitten se hyppy. Nyt alkoi olemaan toko-esteessä jo oikea korkeus, ei taida olla ennen tuota korkeutta edes kokeiltu. Ja kun jokin uusi asia on Tuulilla edessä, se yleensä kokeilee sitä etusillaan...niin myös tänään  Ekalla kerralla se hyppäsi puhtaasti yli ja jäi esteen taakse odottamaan palkkaa. Hyvä niin, mutta koiruus on liian lähellä estettä. Uusi lähetys ja mitä tekee koira? Hyppää ja tekee jonkin ihmeen "twistin" kropallaan, eli kääntyy esteen päällä, ilmassa. Okei, ei siis kiirettä koiraseni, palkan ehtii kyllä saada.

Uus yritys. Hieno, puhdas hyppy, mutta tällä kertaa Tuuli siirtyi esteen vierelle istumaan ja katsoi hölmönä. Katsoi ensin minua ja vilkaisi sitten estettä. En sanonut mitään. Ja mitä tekee Tuuli? Ratkaisee asian siten, että se siitä istumasta esteen sivulta, siirtyy takaisin esteen taakse seisomaan. Sehän ihan OIKEASTI ajattelee tuo koira!! Tuo hetki olis pitänyt saada filmille...

Että sellainen ilta.

Sunnuntai ja seuraneiti kurssilla koko päivän. Koiralauma ja kennelpoika jäi mökkisaareen.

Puolen päivän aikaan, kun kurssilaisille suotiin ruokatauko, piippasi meikäläisen puhelin. Tekstiviesti saaresta: "Tuuli tippui plaanista,keulasta veneen sivulle, ei jäänyt alle. Sain kaasun pois ja nostin Tuulin veneeseen. Näyttää olevan kunnossa"  

VOI KAUHEATA!! Siis Tuuli oli tippunut veneen keulasta, kun vene ajoi ns. plaanissa, eli vauhtia oli aikalailla, vaikkei meillä mikään nopea vene olekaan...

Soitin KePolle ja hysteerisenä kysyin tapahtumien kulkua. Montakohan kertaa kysyin, "Onko se varmasti kunnossa"?

Olivat vieneet venelastillisen puita mökkisaaresta venesatamaan. Takaisinmatkalla koirat tietysti veneen nokassa. Aamulla on tapana istua takapuoli siinä veneen kokassa, Tuulilla on lupa tähystää, eli etutassut saa olla kokassa, mutta takatassut pitää olla penkillä. Mitä lie tapahtunut, eikä KePo huomannut tapahtunutta, mutta Tuuli oli siirtynyt kaikilla tassuilla istumaan siihen veneen kokkaan. Vastaan tuli vene ja KePo hiljensi vauhtia, ettei laineet hakkaisi venettä. Ja HUPS! Tuuli tippui veteen...

Luojan kiitos, se ei joutunut moottorin silvomaksi. Luojan kiitos, se on kunnossa. Luojan kiitos, se ei ole arka koira, eikä näin ollen vähästä säikähdä. Onneks Tuuli on jo tottunut uimari, mutta huonosti olis voinut käydä, jos koira olis joutunut veneen alle ja moottori olis ajanut sen päältä

Koko tapahtuma on nyt KePon tarinan varassa. Kaikkea ei ehkä seuraneidille ole kerrottu... Tuuli oli poimittu järvestä veneeseen takaisin ja matka oli jatkunut takaisin saareen. Tuuli ON kunnossa  ja ainakin KePo sai muistutuksen siitä, että nuorta koiraa ei voi jättää valvomatta, vaikkakin Tuuli on jo taitava veneilijä.

Eilen oltiin Team Stormin merkeissä agireeneissä. Ei muuten ollu meidän päivä. Sekin selvis miksei, kun käytiin reenihetken jälkeen heittämässä ns. jäähdyttelykäppäily kentän ympäristössä. Tuulilla oli mitä ilmeisemmin ollut hätä nr. 2, josta johtuen reenit oli niinku vähän "sinne päin", eli ei ihan sitä parasta. Toisaalta, myös seuraneidillä oli anti-agility-päivä. Totesin vaan reenien jälkeen, että ei, Tuulista ei onneksi tarvitse tulla agikoiraa! Vaikka se kääntyy tosi näppärästi jo nyt ja hakeutuu hyvin sille annettuihin tehtäviin esteiden parissa.

Eihän me mitään suuria olla vielä tehty, mutta ne vähäiset asiat mitä ollaan tehty, on Tuuli tehnyt ihan hyvin. Paitsi eilen. Mutta siihenkin oli siis syy. Se iso hätä, eli hätä nr. 2. Ja nyt ei kannata luulla, ettenkö ollut koiraa ulkoilluttanut ennen reenejä, juu, kyllä, mutta mitä ilmeisemmin myös se hätä nr. 2 pitäis saada väännettyä ....koiran siis, ei meikäläisen

Reenien päätteeksi siis käytiin jäähdyttelykäppäily. Mukaan lähti kääsna Fina, ikää 8 kk. Matkan varrelta bongattiin "puudeliliiga", eli osa Team Stormia. Puudeliliigaan kuuluu vaan aika arvokasta väkeä. Osa tuosta laumasta on nimittäin vanhoja, siis ihan oikeasti VANHOJA koiria. Puudeliliigan vanhin jäsen on Näncy, ikää 17+ vuotta. Toiseksi vanhin on Melli, sillä ikää 14+. Melli on syntynyt samana vuonna kun meidän edesmennyt Iiris, eli vuonna 1997...ja kun oikein alettiin laskemaan, niin Iiris on tulevana torstaina ollut kuolleena jo 8 vuotta. Ja Melli se vaan porskuttaa.

Ihanin kuitenkin tuosta laumasta on tuo Näncy, 17+ vuotta. Väriltään jo alunperinkin harmaa, persoona isolla P:llä. Kuulo ja näkö hieman huonontuneena, mutta näppärästi Nancy välillä eteni laukassa kentällä, kun lähti omille teilleen haistelemaan...harva koira elää noin kauan ja pysyy noin hyvässä kunnossa!

Tänään käytiin taas treenikentällä, tokoilun merkeissä. Mutta ei siitä sitten sen enempää. Tuuli oli aikalailla täynnä ruutia, joten treenihetkeä vois kutsua "kaaos-treeniksi". Mutta kuten sanottu, ei niistä treeneistä sitten sen enempää

Kun tultiin kotiin, oli kennelpoika jättänyt jostain syystä portin auki!! Ja kun hiljensi talon kohdalla, tuli Aamu autoa vastaan. Olin saada LIMPPUKOHTAUKSEN!!! Ja kaiken kukkuraks KePo vielä keksi syyttää Aamua portin avaamisesta. No way, se muuten ei onnistu, jos portin todellakin on sulkenut! Tuuli tuskin olis pihalta lähtenyt, sillä se tietää, ettei portista tulla ilman erillistä käskyä. Aamu taas tekee tasan niin kuin se haluaa, joten avonainen portti tarkoittaa tilaisuutta poistua tontilta. Onneks ei käynyt kuinkaan ja huomasin ajoissa, että Aamu oli tulossa autoa vastaan, kun kuuli meidän tulevan...

Niinpä niin ja juupa juu. Viikonloppu meni taas mökkisaaressa herkkutatti-safarilla. Syksy on ihan selvästi saapunut, sillä perjantaina saatiin laittaa mökissä lämmitin päälle...vaan eilinen ja tämänpäiväinen sää on ollut kaikkea muuta kuin syksyinen.

Jonkin verran poimittiin taas marjojakin ja muuten vaan tehtiin mökkitöitä. Aamu ei ilmeisesti pitänyt siitä, että hotellin henkilökunta teki muita ohjelmia, kuin viihdytti Rinsessa Ryysystä, joten kun olin ulkohuussia siivomassa mökin takana, ilmestyi Aamu sinne - kaukosäädin suussa. Eihän sille voinut kuin nauraa  Miten niin huomionkipeä?

Tuuli taas teki Tuulit jo perjantaina, kun aavisteli, että ollaan lähdössä...eli löysin Tuulin etupihalta, makkaratikku suussa  Olkkarista se tikun oli takan vierestä napannut, liekö aikonut grillailemaan, makkarat tosin oli vielä jääkaapissa

Joten pientä koiramaistakin ollaan viritelty, lähinnä Tuulin kanssa. Ohjelmassa oli pillipysäytyksen alkeita, pallo palkkana. Ja Tuulihan tekee MITÄ tahansa, kun vaan saa pallon siitä palkaksi. Näitä asioita pitää hioa, hioa ja hioa, sillä nuoren koiran päättäväisyys ja tavallaan kaavamainen tekeminen olis nyt muokattava siihen formaatiin, että "seuraneiti on aina oikeassa", ainakin, jos pillin puhaltaa. Niih, sano se sitten Tuulille. Hyvin se oikeastaan kuunteli, kun malttoi unohtaa hetkeksi PALLON...huoh. Täytyypä alkaa lenkkeilemään pallo taskussa ja pilli mukana, että niitä onnistumisia saadaan useammin.

Huomenna olis Team Stormin reenit, tiistaina ohjattu Toko. Joten syksy on tullut myös ohjelman osalta.

Ja töihinkin pitäis jaksaa. Vilustuneena. Kauan ehdinkin töitä tehdä, ennen kuin flunssa iski - kokonaista 5 päivää.. 

Tuulista tuli tänään arpinaama. Missä ja miten, on arvoitus, mutta tältä nuoriso nyt näyttää:

Eli silmien keskeltä on lähtenyt aika hyvän kokoinen palanen karvaa  Ja jos oikein paha tuuri käy, niin tuohon kohtaan kasvaa jatkossa VALKOISIA karvoja!!

Luulen, että karvat jäi tuonne verkkoaitaan...nimittäin samaan aikaan, kun puhuin puhelimessa Tuulin kasvattajan kanssa oli Tuuli löytänyt talon toiselta puolelta, verkkoaidan toiselta puolelta naapurin kissan....Månsin.. Ja älämölö oli sen mukaista. Tuuli makasi maassa ja väykytti ja katti luultavasti loikoili n. 30 cm päässä Tuulista, mutta siinä verkkoaidan toisella puolella.

Eli luulen, että Tuuli on tehnyt pari yritystä läpäistä verkkoaita ja tulos näkyy tuossa .

Paljon ovat koirat myös keskenään remunneet, mutta niin leikkisissä merkeissä, ettei siinä touhussa kyllä  noin kovia otteita olla käytetty...

Ei parane mennä liian lähelle kattia. Ainakaan, jos välissä on verkkoaita...

Arki on alkanut, loma loppunut  Hyvään tottuu aivan liian hyvin. Seuraavaan kesälomaan on nyt liian pitkä aika

Mutta onneks on ees satanu koko halvatun päivän, eli sen puoleen ei harmittanu olla leipätyössä.

Koirat sitten. Juu, energiaa on taas siihen tyylin, että matot on olleet rutussa jne...Energian poistamiskeinoksi lähdettiin tuonne muutaman kilometrin päähän ja mukaan pakattiin vieläpä damilaukkukin.

Ensin tunnin vaellus metsässä ja sitten ohjelmassa markkeerauksia; uittoa vesialueen yli. Ensin Tuuli. Kennelpojan ohjeistuksessa sattui pieni moka (?) tai sitten vastaanottaja ymmärsi väärin , joten kakkosmarkkeerauksesta tuli pikkasen pitkä, siis siitä toisesta heitosta. Mutta hyvin lähti Tuuli tehtävää suorittamaan. Itse asiassa, kauhea kiire sillä on...ja se pikkanen kuumuminen näkyi heti luovutuksen laadussa  Siitä huolimatta Tuivertaja muisti kakkosen ja lähti ilman mitään ongelmia uimalla toista heittoa hakemaan.

Sitten pyysin KePoa vielä heittämään ns. ykkösen ja sillä välin nakkasin rantaheinikkoon ohjauksen, ensimmäisen täysin sokko-ohjattavan Tuulille. Ykkösen noudettuaan, pyysin koiran vierelle ja näytin sille suunnan. Se mietti ja käänsi rintamaa sinne markkeeraukselle päin. En kieltänyt, vaan pyysin koiran uudestaan sivulle ja pidin pienen "taiteellisen tauon". Tuon tauon käytön opin tänä kesänä leirillä, eli että koiran annetaan "nollata" edellinen ajatus, ennen kuin se laitetaan uuteen tehtävään, varsinkin jos se on epäonnistunut. Eihän Tuuli itse asiassa ehtinyt vielä epäonnistua, mutta ainekset oli ilmassa. Lähetys ja Tuuli pomppasi metrin eteenpäin ja kääntyi katsomaan markkeerauksen suuntaan. Äh.

Se ihan selvästi taas ajatteli. Tuulin herne teki pienoista työtä. Se tajusi, mitä siltä pyysin, mutta silti ajatus oli vielä siellä markkerauksella. Eikun uus lähetys - ja niin lähti Tuivertaja oikeaan suuntaan, linjalle ja sai HETI palkkion oikeasta suorituksestaan, eli törmäsi parin loikan jälkeen jemmaamaani damiin. Nyt sitten vaan metrejä kasvattamaan ja samalla koiran luottamusta. Eli että kun jonnekin osotan, niin sinne suuntaan sit mennään!

Aamu sitten. Samalla kaavalla Aamullekin kakkonen. Hillitysti se lähti noutamaan ja paineistui jostain syystä rantauduttuaan. Iloisella äänellä vaan kehotin koiraa sivulle ja olin ihan varma, ettei se muista toista heittoa. Mutta muisti se! Ja nyt oli hyötyä, kun koira tajusi sanan "Missä?" Ja eikun koira noutoon. Mutta sitten kiusaus vei voiton ja Aamu siirtyikin KePon seuraan vastarannalle. Kiltillä kehotuksella ja muutamalla pillityksellä sain Aamun takaisin vesialueen yli, dami tietysti tuliaisena  Ja voi että se reppana oli onnellinen. Nyt on koirilla hyvä mieli, ja niin on myös niiden seuraneidillä.

Ai niin, tilasin tänään Tuulille oman Pomppa-loimen. Eli kylmää talvea ilmeisesti odotan...

Kahden päivän kaatosateen jälkeen päästin vihdoinkin mökkisaareen. En muista koska oltaisiin viimeksi vietetty kesälauantaita vapaaehtoisesti kotona kaupungissa.

Niin, aamupäivällä lähdettiin saareen ja Tuulilla oli sellaiset energiavarat käytettävissä, että tuntui siltä, että koira voisi räjähtää minä hetkenä hyvänsä. *POKS* Jo venesatamassa se sai sellaisen pitkäkestoisen hullunkuuri-hepulin, eli ympäri, ympäri, ympäri piti juosta ja välillä virnistää Aamulle. Aamu katsoi parhaakseen seistä ihan paikallaan ja antaa kakaran juosta. Fiksu valinta.

Heti kun päästiin rantaan saaressa, alkoi samanlainen kaahailu ja nyt Aamukin liittyi joukkoon. Onneks on pihaa ja lääniä missä juosta...eihän niille voinut kuin nauraa. Välillä Tuuli pinkoi edellä, välillä Aamu. En muista, koska Aamu olis viimeks revitellyt vastaavasti. Se meni edellä ns. hippulat vinkuen

Ja kun pahimmat höyryt oli päästetty pois, lähdettiin marjakipon kanssa metsään. Tarkoituksena kuitenkin tarkistaa sienimaastot, eikä vadelmapensaita.

Ja totta, ensin löytyi herkkutatteja, madottomia sellaisia! Ja sitten siirryttiin paikkaan, jossa tiedän kanttarelleja kasvavan. Aikani pyllisteltyäni löysin yhden vaivaisen kanttarellin. Tuuli tietenkin oli tikkana tutkimassa, mitä olin löytänyt ja näytin sientä Tuulille. AHA, että tollanen, juu.

Sitten siirryttiin n. 10 metriä polulla eteenpäin ja taas meikäläinen pyllistelemään ja katsomaan heinikkoon. Tuuli siinä vieressä, n. metrin päässä meikäläisestä. Sitten tuo helmi haisteli maata ja katsoi nopeasti meikäläistä ja sitten uudestaan maata. Tajusin HETI, mitä Tuulilla oli asiaa ja siirryin siihen kohtaan, mistä Tuuli oli haistellut. Ja aivan oikein, siellä heinien alla, piilossa oli KANTTARELLEJA! Voi vain kuvitella, kuinka Tuulia kehuin!

Kaikista hienointa tuossa hetkessä oli se mun ja koiran yhteistyö. Tuuli puhui mulle ja mä ymmärsin sitä. Jotenkin hienoa...

Ja samaan aikaan Aamu mennä puhalsi missä lie, tai noh, ei se kaukana ollut, muttei todellakaan etsimässä sieniä mun kanssa  On ne vaan niin erilaisia.

Noniin, nyt on sitten korkattu Tuulin näyttely"ura".  Eilisestä asti on satanut lähes taukoamatta, joten odotettavissa oli aika kosteat olosuhteet. Surkuhupaisat suorastaan. Sateessa ajettiin näyttelyyn, sateessa seistiin näyttelyssä ja sateessa ajettiin sieltä pois..

Tuomarina tänään Soile Bister ja flatteja vaivaiset 6 kpl ilmoitettuna. Kyseiseltä tuomarilta en edes odottanut Tuulille ERIä, pelkäsin H:ta, mutta EH saatiin ja siihen voi olla ihan tyytyväinen. Ihan mukava arvostelu näin ensikertalaiselle. Siis Tuulille.

Tuuli ei näyttelyssä varmaan huomannut edes olleensa, niin ripeästi koko show oli ohi

Mutta sitten se päivän kohokohta! Kun vein Aaronin ja Tuulin kasvattajan kotiin, oli meitä vastassa heidän kattimattinsa, kolli Pip-Lisa. Kyseinen kissahan ei tajua mustia koiria pelätä, joten se ilmestyi heti auton luo ja teki tarkastusta pihaan ilmestyneille. Täällä kotikaduilla Tuuli on keksinyt kulmakunnan kissat ja täytyy myöntää, käy aika kuumana, kun näkee tai haistaa hiirten metsästäjän jossain.

Nyt vaan Tuuli oli autossa, häkkiapinana ja Pip-Lisa mun sylissä. Vein kissan Tuulille haisteltavaksi ja voi, että kun se osas olla "normaali", Tuuli siis. Nuuskutti, eikä minkäänlaista reaktiota siihen suuntaan, että kissasta vois tulla muhennosta.

Seuraavaksi sitten Tuivertaja hihnaan ja ulos kissaa katsomaan. Nyt täytyy kehaista koiraa. Vaikka auton vieressä oli kissa, niin silti Tuuli odotti fiksusti poistumislupaa autosta. Tuulia jännitti enemmän kuin kattimattia, mutta ihan rauhallisesti Tuuli tutki hihna löysällä kattimatin hännästä päähän ja taisi nenätkin olla hetken vastakkain  On se vaan järkevä koira tuo Tuuli. Nyt on sitten kissaakin nyysätty. Vaikka voihan olla, että Tuuli muistaa katin viime kesältä, koska olihan katti jo silloin "siinä sivussa" mukana ja seurasi pentujen touhua sillain sopivalta etäisyydeltä.

Että sellainen sateinen lauantai.

Olo oli hetki sitten kuin kokilla ohjelmassa mitä katsoin, eli töllöttimestä tuli ohjelma Sokkokokki.

Istuin nimittäin olkkarissa, nojatuolissa ja lautasellani oli leipäjuuston palasia...Tuuli siinä vieressä leikkimässä uudella lelulla, joka ristittiin nimellä "HAI". Kyseessä on n. 5 cm pitkä vaaleanpunainen lateksi lelu, jonka tänään hankin "rekvisiitaksi" lauantaista näyttelyä varten. Ollaan nimittäin menossa ihan ensimmäistä kertaa viralliseen näyttelyyn ja Tuulia pitäis osata seisottaa kauniisti. Kaikkea muuta ollaan vuoden aikan harjoiteltu, mutta tuo kyseinen asento on pikkuflatilla hieman hakusessa. Siksi siis tänään viime hetken hätäiset rekvisiitta-ostokset.

Ja täytyyhän lelulla sitten leikkiä. Voi, kuinka pieni, kissan leluksi sopiva, pieni VAALEANPUNAINEN hai voikaan olla pikkukoiran mielestä i-h-a-n-a.

Paitsi että se löytyi hetki sitten myös meikäläisen ruokalautaselta...Tuulilla on nimittäin tapana tuoda leluja sillain syliin asti, kun se kerjää huomiota. Ja jos meikäläisellä on lautanen sylissä, niin mihinkäs se HAI laitetaan, jollei lautaselle?  Kala kuin kala

Näppärästi Tuuli on jo oppinut uuden lelun nimen ja haki sen myös pihamaalta sisälle, kun kysyin aiemmin illalla "Missä hai?" Aika monta lelua se jo tuntee nimeltä....viisas koira.

Entäs Aamu Aurinkoinen? Juu, ei ole jänispaistin perään haikaillut, kun nahkahihna saatiin kestävämmäksi...Eli ei ole keijun kutsu käynyt, sitten tiistain...

Team Storm kokoontui tänään kahden jäsenen voimin. Pikku-Wii juoksee vielä ensimmäisiä juoksujaan, joten mustat myrskyt Sinus ja Tuuli treffasivat agin alkeiden merkeissä. Vanhan kertausta ja yksi uusi asia. Eli rengas oli ns. vanha asia, kepit Tuuli menee nyt oikealta puolelta kuuden kepin virityksellä  ja sitten se uus asia, eli kääntyminen siivekkeen ympäri. Tuulilla ei vielä rimoja, vaan ponnarit. Syyskuussa sitten hyppytekniikka-kurssin "tuomion" jälkeen aletaan käyttämään rimoja.

Hyvin Tuuli tsemppasi taas. Sen mielestä tosin kaikkea pitää kokeilla ensin tassulla ja tietäähän sen, miten rikkoutuvan renkaan käy, kun flatti sitä tassulla huitaisee  no joo, tuskin Tuuli vauhdissa tassujaan alkaa huitomaan, mutta ihan selvästi se käyttää etusiaan, kun yrittää muistella, miten asiat tehdään.

Kepeissä, niissä 2+2+2 kepeissä on Agimetin tarra siinä keskellä. Ja jostain syystä Tuuli on oppinut, että sitä tarraa pitää kyylätä, kun kepit suoritetaan siten, että ohjaaja on keppien vasemmalla puolella. Huoh. Oon tainnut naksutella täysin väärässä kohdassa  

Mutta sitten se illan jännitys-momentti. Juuri kun olin pakkaamassa Tuulia auton takaluukkuun kentällä, soi puhelin. KePo soittaa ja sanoo vaan lyhyesti: "Ongelmia, suuria ongelmia"...Aamu, tuo kaikkien jänisten kauhu, oli bongannut kaupungissa, ns. Vanhan Sataman metsässä jäniksen ja NAPS! nahkahihna oli mennyt POIKKI-KATKI ja Aamu tietysti tikkana TÄYSILLÄ jäniksen perään. Tuo kyseinen alue on kauniina kesäiltana suhteellisen kansoitetttu läheisen meren ja uimarannan, sekä purjehduspaviljongin ravintolan aukiolon takia. Eli porukkaa, nuorisoa autoineen liikkuu alueella paljon.

Lähdin sitten Aamua etsimään ja olin jo varautunut siihen, etten löydä sitä hengissä, sillä kyseisen metsän toisella puolella on pitkä suora satamaan ja siellä ajetaan yleensä LUJAA.

Soitin KePolle ja kysyin, kauanko Aamu oli ollut jäniksen matkassa ja saman keskustelun aikana KePo sanoo "Tuolta se nyt tulee". Hengissä!

Luojan kiitos se taas selvisi yhdestä keijujen kutsusta hengissä. Eihän sitä millään voi kuvitella, että nahkahihna katkeaa...mutta tulipahan tuokin koettua, toisen kerran. Elsan kanssa on nimittäin kans kerran nahkahihna napsahtanut poikki..

Käytiin sitten vielä jäähdyttelemässä Aamua merivedessä kera Tuulin ja samalla reissulla tavattiin KePon serkku, joka kertoi nähneensä mustan koiran hetkeä aikaisemmin hiekkatiellä...ja muutama auto oli joutunut koiran takia pysähtymään. Onneksi. Voi tuota meidän Aamu Aurinkoista. Koskahan se lopettaa keikkailun??

Melkein tasan minuutilleen on nyt kulunut vuosi siitä, kun Tuuli muutti meille asumaan. Kuinka nopeasti vuosi onkaan kulunut ja kuinka paljon yhteen vuoteen mahtuukaan tapahtumia!

Vuodessa Tuulista on kasvanut "melkein" kunnon kansalainen. Se on hurmannut iloisuudellaan, leikkisyydelllään, positiivisuudellaan. Ja pallohulluudellaan. Tätä kirjoitettaessakin Tuuli leikkii tennispallolla. Paljon on Tuuli oppinut asioita vuoden aikana. Aivan uskomattoman paljon, kun oikein asiaa ajattelee!

Aamu ja Tuuli tulevat toimeen, kuten koirien tuleekin tulla toimeen. Aamu on Tuulille yhä edelleen matriarkka, jota tosin voi riepotella miten sattuu...Aamu on ensimmäisten viikkojen kiroilujen jälkeen hyväksynyt Tuulin laumaan ja yhteiselo on erittäin harmoonista. Aamun terveys on hieman horjunut kuluneen vuoden aikana, mutta se ei todellakaan ole johtunut Tuulista. Mutta Aamun ns. mielenterveys on voinut kuluneen vuoden aikana enemmän kuin hyvin. En muista Aamun koskaan leikkineen Elsan kanssa siten kun se leikkii nyt Tuulin kanssa

Tuulin kasvattajaa tulee myös kiittäminen tässä vaiheessa, ihan näin julkisestikin  mukavasta koirasta!

Elämä jatkuu, taippareiden jälkeen . Ollaan ihan kaupungissa, kun osa tämän hotellin henkilökuntaa (KePo) joutui jo leipätyöhön...Koirat sopeutuvat nopeasti kaupunkielämään, mutta pikkukoiran hihnakäyttäytyminen on onnellisesti unohtunut siellä mökkisaaressa, tai sitten seuraneiti on onnellisesti onnistunut unohtamaan kaiken sen poukkoilun, mitä täällä kaupungissa koirat kehittää. Energiaa siis ON, vaikka talon lämmittämiseen. Toisaalta, ei näillä helteillä taloa pahemmin tarvitse lämmittää..

Koeselostus, se lauantainen. Paperillinen täynnä rukseja kohdassa "hyväksytty". En tainnut paperia edes Tuulin kasvattajalle näyttää, joten laitan koeselostuksen nyt tähän.

1. Sosiaalinen käyttäytyminen: "Käyttäytyy siististi ihmisiä ja muita koiria kohtaan"
2. Uimahalu: "Menee empimättä veteen, ui mielellään"
3. Hakuinto: "Innokas koko ajan. Kattaa hyvin aluetta"
4. Noutohalu: "Ottaa spontaanisti kaikki riistat"
5. Nouto-ote: "Pehmeä suu, tasapainoiset otteet variksista"
6. Palauttaminen: "Ohjaajalle, ohjaajan läheisyyteen"
7. Reagointi laukaukseen: "Rauhallinen, keskittynyt"
8. Itseluottamus ja aloitekyky: "Jäljestää kanille, jonka tuo. Tarvitsee kaksi lähetystä"
9. Yhteistyö: "Erittäin hyvä"
10. Yleisvaikutelma: " Erittäin tasapainoinen, mukavalla tyylillä töitä tekevä riistaintoinen koira, osoittaa hyviä taipumuksia"

Ja sihteerin rastit ruuduissa "hyväksytty"

Siinä se, NOU1

Olikohan se unta? Eilinen siis. Ei kai, kun todisteet eilisestä lojuu tuossa pöydällä vieressä...eli taipumuskokeen pöytäkirja ja kunniakirja.

Eilen aamulla lähdin siis ajelemaan sinne, mihin olin erittäin heikkona hetkenä muutama viikko sitten koirani ilmoittanut. Laihialle, noutajien taipumuskokeeseen. Ja Tuulin kanssa, totta kai.

Ilma oli jo helteinen ihan aamusta kello kuuden aikaan, joten osasin odottaa tuskaista päivää, mutten osannut kuvitella, että taipparit käytäisiin 30 asteen helteessä!

Vaan Tuulli Tuivertaja tekikin hienoa työtä! Se ei ollut mitenkään kovin kiihtynyt, vaan selvästi ihan vaan innoissaan. Se tiesi, mitä piti tehdä, olihan noita asioita harjoiteltu.

Koe alkoi sillä, että koirien sosiaalisuuutta tutkailtiin. Tuuli oli ainoa narttu aamupäivä-ryhmässä, muut oli poikia. Paljon oli nuoria koiria ilmoitettu, eli alle kaksi-vuotiaita. useampi kesäkuussa 2010 syntyneitä. Tuulin pentueesta kasvattajan Aaron ja Vaasalaistunut Reemus osallistui samaan kokeeseen.

Tuuli starttasi viimeisenä aamupäivä-ryhmässä, eli numerolla kahdeksan. Ja eikun töihin, kun oma vuoro koitti.

Koepaikka oli ihanalla suolammella, haku tehtiin osittain suopursujen, osittain varpujen seassa. Tuuli aloitti reippaasti noutamalla rannalta veteen heitetyn lokin. Sen jälkeen se osio, josta en ihan ollut varma, eli haulikon laukaus. Ensin Tuuli tuijotti ampujaa, eikä tajunnut mitä tapahtui, mutta kun heti laukauksen jälkeen veneestä, n. 35-40 metrin päästä heitettiin lokki, tiesi Tuivertaja, mitä piti tehdä. Se lähti rivakkaasti uimaan ja ui nopeasti noutaen lokin rannalle.

Sitten hakuun. Ensin markkeeraus-varis kera laukauksen. "Peace of cake" sanoi Tuuli ja haki heitetyn variksen. Hyvällä vauhdilla se palautti, mutta luovutukset jäi pienen matkan päähän meikäläisestä, ikävä kyllä...niitä oltiin hetkeä aikaisemmin harjoiteltu auton luona metsätiellä ja siellä ne vaakut tuli ihan meikäläisen hartioille...

Otin Tuulin uuteen lähetysasentoon ja lähetin sen uudestaan hakuun. Nopeasti Tuuli haki, kattoi alueen niin hyvin, että neljännen variksen jälkeen tuomari sanoi "Kytke koira". En uskonut korviani...

Sitten tuomari siirtyi sihteerin kanssa kirjoittamaan pöytäkirjaa. Huh. Päästäisiinkö jäljelle?

Tuomio: Tuomari KEHUI Tuulia tasapainoiseksi, mukavaksi koiraksi, Sanoi, että mulla on käsissä hyvä koira, jonka kanssa ei nyt kannattaisi hätäillä. Kehuista häkeltyneenä tajusin edes kiittää hienosta "tuomiosta" ja olin kuulevinani "pääsette jäljelle"...

Siis MITÄ? Ylhäällä yleisön joukossa vielä epäilin jäljelle pääsyä, mutta kyllä me sinne päästiin, kun ei papereita käteen vielä oltu saatu.

Sitten odottelua, odottelua, odottelua. Järkytykseksi iltapäivä-ryhmä suoritti alkuosion ennen jälkien vetämistä. Me siis odotettiin 30 asteen helteessä iltapäivään, n. klo 16 asti, että päästiin pupujäljelle.

Ja juuri, kun Tuulin vuoro oli sitten jäljestää, nousi ukkonen, kerran se pamahti niin lähellä, että koirat, jotka odotti vuoroaan, ihan hyppäsivät säikähdyksestä. Onneks Tuuli ei kuitenkaan pelkää ukkosta.

Lähetin Tuulin jäljelle. Ja se tuli takaisin, niin kuin usein treeneissäkin. Lähetin uudestaan ja se tuli vielä kerran "tyhjänä" takaisin. Näin siitä, että se kuitenkin tiesi, mitä tehdä, joten kehotin uudestaan. Tuomarikin huhuili "lähetä vaan, se on käynyt kaukana", niinpä, tyypillistä Tuulia. Ja sitten näin jäljentekijän näyttävän käsimerkin. HAA; pupu oli löytynyt. Ja sieltähän se Tuuli tuli, pupu suussaan! Koe oli läpästy hyväksytysti. Halleluuja!  

Tuulin veli Aaron läpäisi myös kokeen, mutta toinen veli Reemus hieman hyytyi helteessä, mutta kokeilee uudestaan taipumista syyskuussa, meidän seuran taippareissa.

Olen ylpeä ja iloinen pikkukoirastani. Se teki erittäin hienoa työtä helteessä. Vuosi sitten se vielä remusi pentulaatikossa ja nyt se läpäisi taipparit. Tuuli on neljäs koira, jonka ns. vien taippareista läpi. Yksikään toinen omistamistani koirista ei ole tehtävästä suoriutunut näin nuorena!

Koepöytäkirjassa, yleisvaikutelman kohdalla lukee näin:

" Erittäin tasapainoinen, mukavalla tyylillä töitä tekevä riistaintoinen koira, osoittaa hyviä taipumuksia"

Mutta pääseekö niillä lentoon? Eli Tuulista yksi kuva, jossa näkyy ne siivet selässä, joilla Tuuli yleensä lentää..

Team Storm on taas kokoontunut. Samalla kokoonpanolla, mitä aikaisempina kertoina. Tänään oli vanhan kertausta ja jotain uutta. Hyvin Tuuli taas tsemppasi, vaikkei meidän ensin ollut tarkoitus edes koko treenihetkeen ilmestyä

Ja vaikkei koiruuden kanssa koskaan aiottaisi yhtäkään virallista kisaa startata, voi uuden oppiminen olla koirasta kivaa. Niin, ja sen vanhan kertaaminen. Kunhan mukana on PALLO ja broileripullia

Tuuli siis tutustui tänään renkaaseen ja hiffasi sen taas heti. Ensin hieman ajatustyötä ja tassuilla kokeilua. Eli kun annan Tuulin itse keksiä, mistä "naks" ääni kuuluikaan, se lyö etutassulla eri paikkoja ja kokeilee, josko siitä kuuluisi se ihana "naks", joka tarkoittaa namia. Tiesittekö muuten, että jopa agimetin 2+2 keppisarjaa voi kokeilla lyödä tassulla, eli sitä kohtaa, missä on tarra "agimet"

Ja tässä tämä sankari, leirillä kuvattuna. Lauantai-iltana alkoi ilme olemaan aika väsynyt

Hohoijaa, tulipahan leireiltyä! Torstaina lähdettiin Tuivertajan kanssa ja eilen illalla tultiin. Mukavaa oli, joten ehkä tuota leireilyä voisi toistekin kokeilla..

Tuuli viihtyi ihan hyvin leirioloissa. Tosin sitä ei voinut jättää huoneeseen huutamaan häkkiin (yllätys, yllätys), joten kaiken ns. lepoajan Tuuli vietti auton takaluukussa häkkilintuna. Menihän se niinkin, vaikka levosta ei sillon voinut puhua, ainakaan ensimmäisinä päivinä, sillä täytyyhän pikkukoiran koko ajan seurata missä meikäläinen meni, huoh...

Tuulin mielestä leirin kohokohta oli aivan ehdottomasti......flyball-laite. Heti torstai-iltana kokeilin Tuulin järkeä laitteen suhteen ja kolmannella yrityksellä Tuuli taisi hiffata, miten pallon saa masiinasta pois. Hassuinta kuitenkin oli, että kun Tuuli sai pallon, se kiikutti sen sinne flyball-laitteen taakse, koska olin nähnyt meikäläisen virittävän pallon "jonnekin" . Fiksu likka. Eli jos pallon vie sinne koneen taakse, se varmasti on käytettävissä kohta uudestaan. Taitaa olla niin, että meikäläinen joutuu nyt hankkimaan tuollaisen laitteen...

Itse koulutukset oli hyviä. Eilisen tosin oisi voinut jättää välistä, sillä Tuuli kuumui ihan liikaa...mutta tulipahan sekin nähtyä, eli kuinka pikkukoira kiehuu...Nyt otetaan tämä viikko sitten iisisti ja kokeillaan lauantaina taippareita

Eilen illalla siis kotiuduttiin tänne mökkisaareen. Tuuli selvästi nautti olostaan ja Aamukin oli silmiinnähden tyytyväinen, kun lauma oli koossa. Voi sitä rallia, mitä koirat keskenään vetivät  Ja parasta eilisessä oli, että Tuuli vihdoinkin, yli viikon nirsoilun jälkeen, SÖI omaa ruokaansa, liotettuna! Olen melkein seissyt päälläni, jotta ruoka olisi sille kelvannut, vaikka kyllähän nuo ilman ruokaa muutaman päivän pärjää, Syy syömättömyyteenon mitä ilmeisemmin Tuulin valeraskaus...eli täytyy laittaa muistiin seuraavaa juoksun jälkeistä aikaa silmälläpitäen...eli nuoriso voi hyvinkin olla heikoilla syömisillä parikin viikkoa. Ja se ei muuten sitten hotellin tarjoilusta johdu!

Aamu on viettänyt meidän leireilyn ajan aikamoista kiertolais-elämää kennelpojan kanssa...ovat toimineet täällä mökkisaaressa isäntäparina vieraille, vierailleet itse parilla mökillä, sekä sisäsaaristossa, että ulkosaaristossakin. Ja Aamu oli käynyt veneajelulla pariinkin otteeseen, sekä omalla venellä, että sukulaisten veneellä. Ei ihme, että koira vaikutti hieman väsyneeltä eilen

Ai niin, leirillä tuli muuten tavattua Tuulin pentuesisaruksia...Pinni-sisko ja Velmu-veli. Mukavia koiria omistajineen. Valokuviakin räpsin, Tuulista tosin en montaakaan, mutta sukulaisista. Niitä sitten näytille, kun nettiyhteydet sen suo.

Eilinen päivä meni lepäillessä. Siis Tuuli huilasi, Aamu jatkoi lomailuaan mökkisaaressa. Tuuli siis seuraneidin matkassa sivilisaation parissa, koska aamuksi oli suunniteltu metsäsulkeiset taippareita ajatellen. Aamuisten treenien jälkeen Tuuli nukkui käytännössä koko päivän - kyllä lomailu on väsyttävää. Ja ensimmäistä kertaa elämässään Tuuli oli kotona IHAN YKSIN, ilman Aamua, ilman hotellin henkilökuntaa...nukkuessahan tuo aika meni, mutta yksinoloa on ihan hyvä harjoitella, koskaan kun ei huomisesta ja lauman suuruudesta tiedä.

Treeneistä lyhyesti: Ville Vaakun käsittely, etsintä, löytyminen ja ohjaajalle palauttaminen on parantunut kerta kerran jälkeen. Pieniä treenauksen "lieve-ilmiöitä" on tosin havaittavissa jo nuorisossa. Kun on kivaa, niin voi mennä överiksi, eli kattila alkaa kuumumaan. Siksi nyt ns. jäitä hattuun, eikä paljoa keitetä sillä liedellä. Eli Ville Vaakku ja Lars Lokki -osuudet Tuuli selvittää ihan taipumuskokeen vaatimalla tasolla. Ja yleensä Kalle Kanikin tulee suorinta tietä, vaikkakin eilen Tuuli jostain syystä keksi hieman omia juttuja Kalle Kanille, mutta toivottavasti tuo eilinen oli vaan ohimenevää...

Tänään jatketaan kentällä "Team Storm"in treeneillä, eli illalla kokoontuu taas kolme mustaa; Wii, Sinus ja Tuuli. Kaikki kolme yhtä energisiä ja innokkaita, taijotainsellaista...

Aamu voi hyvin. Se tiputtaa nyt totaalisesti karvansa, taas, joten olen ostanut nyt sille öljyä, jotta voisin lisätä sitä ruokaan. Yksi pullo sikakallista MEGADERM-öljyä ja tänään hain pullollisen lohiöljyä. Niin, ja kävin myös paikallisessa koiranruokatehtaassa ostamassa lihapötköjä...joten joku tässä hotellissa on jatkossakin hyvällä ruoalla...

Kaupunkikierroksella kävin pikaisesti katsomassa myös n. viiden viikon ikäisiä aivan syötävän ihania kultaisennoutajan pentuja. Nyt haisee hupparin hiha pennulle...  mutta ei, ei meille kultsua, pitäydytään nyt näissä mustissa tuholaisissa. Pennut löytyy Noudon Kennelistä ja voin lämpimästi suositella kyseistä kenneliä, mikäli kultainennoutaja kiinnostaa...Ens viikolla sitten olis tarkoitus käydä tutustumassa Kennel Elvenpath´sin pentuihin, pieniin flattiriiviöihin, joilla ikää ens viikolla n. 6 viikkoa. Nekin varmaan syötävän ihania.  Sille keikalle lähtee kamerankin mukaan...

Suru-uutinenkin tuli muutama tunti sitten. Flatti Mayalla, Iiriksen kaksoisolennolla, monivuotisella ryhmäläiselläni on tänään todettu syöpä...voimia Mayan laumalle  Joskus elämä vaan on niiiiiin epäoikeudenmukaista. Maya täytti keväällä 7 vuotta, joten taas yksi nuori flatti, jolla syöpä hankalassa paikassa...ja tätä kirjoittaessani Maya todennäköisesti on jo siirtynyt tähdeksi taivaalle...

Kun sata salamaa iskee tulta, niin Aamu on ihan paniikissa (ei siis ihan niin kuin laulussa lauletaan) . Liekö ne ne kaksi kohtausta aiheuttaneet jotain Aamun aivoissa, mutta nyt voin sanoa, että Aamu pelkää ukkosta. Se on levoton, vinkuu, pyrkii paniikissa pieniin koloihin. Reppana. Ja kuten arvata saattaa, on viime aikojen helteet päättyneet ukkosiin, ihan kuten Pekka Pouta Maikkarilla aina sanoo.

Viime kesänä Aamu ei vielä ukkosiin pahemmin reagoinut. Oli hieman vaivautunut, mutta ei muita merkkejä paniikista näyttänyt. Tänä kesänä kaikki on toisin, kahden ison kohtauksen jälkeen. Aamu siis pelkää, muttei Tuuli. Tuuli ei ole edes tajunnut, että on ukkostanut...ja täällä todellakin on paukkunut!

Mutta muuten helle on tehnyt Tuulillekin ns. kepposen. Helle on vienyt Tuulin ruokahalun. Tuuli kuuluu niihin koiriin, jotka normaalisti "syö vaikka pieniä kiviä", eli ruokahalu on ns. hyvä  Nyt hellepäivinä Tuuli ei ole edes vaivautunut nousemaan ylös, kun hotellin väki on aamupalaa tarjonnut...Mutta konstit on monet, koiraseni, on tässä taloudessa ennenkin ollut huonoja syöjiä, joten ei oveluudella vertaa, kun Tuulikin saadaan syömään

Ens viikolla sitten Opelin nokka kohti Porin ympäristöä ja FLATTILEIRIÄ! Edellisestä leireilystä onkin kulunut 5 tai 6 kesää...Ihan kiva lähteä keikalle Tuulin kanssa, tapaamaan tuttuja ja ennen kaikkea Pinni-siskoa ja Velmu-veljeä. Pinni, se vaaleanvihreä pentu, oli nimittäin toinen vaihtoehto "Tuuliksi". Vaikken ole Pinniä tavannut pentuajan jälkeen, luulen, että Pinnistä on kasvanut ulkomuodollisesti kauniimpi koira mitä Tuuli, mutta Tuuli oli Tuuli, eli jokin tuossa koirassa vaan kiehtoi enemmän. Tai sanotaanko niin, että sydän valitsi

Että sellasta täältä mökkisaaresta. Koirat muistuttaa yhä edelleen enemmän pulloharjaa, kuin flattia, mutta nyt on KESÄ ja LOMA ja HELLE. Silloin UIDAAN monta kertaa päivässä, niih,

Täksi aamuksi oltiin sovittu pieni treenihetki tuonne muutaman kilometrin päähän Tuulin kasvattajan kanssa. Ihan vaan nuorison kanssa, eli paikalla Tuuli ja veli sininen, eli Aaron. Nuorien koirien ollessa kyseessä, kaikkea odottamatonta voi tapahtua ja siihen saa varautua. Tuulin mielestä metsätreenit on tosi kivoja ja sen kuulee koko tienoo, kun Tuuli joutuu odottamaan autossa Aaronin tehdessä hommia. "Ei se ääntele" niih, se kiljuu ja huutaa, komentaa. Mutta asiassa ei ole mitään uutta, Tuulilla ON tapana muutenkin komentaa, ihan kuten eilenkin Team Stormin treeneissä

Niin, Team Storm tapasi eilen kolmannen kerran. Ohjelmassa estesuoraa vinoilla siivekkeillä, mutkaputki ja keppitreenejä. Hienosti Tuuli taas tsemppasi. Se löytää kiitettävästi 2+2+2 keppiä, jopa aika sujuvassakin vauhdissa, mutta totesin, että pidän noiden keppien välillä matkaa aika reippaasti, jotta saan harjoiteltua lähestymisvauhtia ja -kulmaa ja häiriötä. Kuuden kepin sarjalla mennään sitten itse pujottelutekniikkaa. Teoriani voi olla täysin väärä, saattaa olla, että joudun vielä kujakeppeilemään, jotta saan oikean rytmin koiralle, mutta mihinkäs meillä on kiire, kun koira kuitenkin tarjoaa ihan yhtä innoissaan tekemistä, kun tekemisen aika on. Pallo ja narulelu on kyllä pop, niiden vuoksi kannattaakin tehdä töitä

Mutta se tämän aamuinen. Hyvinhän tuo Tuuli taas teki hommia. Ensimmäisellä vaakulla se mietti taas, mutta ohjaajan yksittäinen yskäisy sai koiran palaamaan maan pinnalle ja siitä sitten homma lähti kunnolla käyntiin. Hienosti Tuulille on syttynyt lamppu nome-hommissa, tai sanotaanko taipparitreeneissä. Ei olis uskonut toukokuussa, kun aloitettiin, että tässä pisteessä ollaan nyt. Saan olla tyytyväinen koiraan. Ihan oikeasti, vaikkei Tuulin työskentely "ammattilaisten" silmissä varmaankaan herättäisi ihailua. Riittää, kun itse olen tyytyväinen. Niih.

Niin, ja nyt ei ole kyse mistään makkarasta, vaan Tuulista. Kennelliiton lonkkakuva-lausunto tuli tänään Omakoira-palveluun ja täytyy sanoa, että pikkasen jännitti kirjautua tuohon palveluun ja katsoa mitä Liman oli ollut mieltä Tuulin lonkista ja kyynärpäistä.

Ja olihan ne terveet, Tuulin lonkat ja kyynärät!!  Eli nyt on Tuuli todettu ihan kennelliitonkin toimesta terveeksi! Lonkat siis A/A, kyynärpäät ja polvet 0/0 ja silmät terveet! Eiku etiäpäin, sano mummo lumessa!

Eilen oli viimeinen ns. aluetoiminta-koulutuskerta metsässä, eli Suomen Sileäkarvaiset ry:n "järjestämä" taipumuskoe treeni-sarja. Tutuin voimin tuo homma tehtiin, kun vetäjänäkin oli Tuulin kasvattaja

Muutaman koiran kohdalla edistystä tapahtui ihan huimasti, muutama koira taasen ei niin huomattavan paljon kehittynyt näiden viikkojen aikana.

Tuuli koki kylläkin herätyksen. Jos ajattelee lähtökohtia, eli sitä, ettei Tuuli kurssin alkaessa tiennyt, miten Ville Vaakkua kannetaan ja eilen se "tyhjensi" ruudun Ville Vaakuista metsässä ihan oma-alotteisesti, tehden hienosti nenätyötä! Ja Lars Lokkikin nousee vedestä uintimatkan jälkeen ja Kalle Kanikin löytyy.  Parannettaavakin toki on, mutta voisin sanoa, kehumatta sen enempää, että koiralla on kyllä taipumuksia! Ne asiat, joissa jokin tökkii, on ohjaajan ja koiran välisisä asioita, kuten esim luovutukset...

Tuulin velipoika, Veli Sininen, eli Aaron läpäisisi mennen tullen nykyisillä taidoillaan taipumuskokeen, sen verran tasaisen varmaa työtä se tekee kaikilla osa-alueilla...

Nyt siis jatketaan treenejä ja katsotaan, mitä loppukesä ja syksy tuo tullessaan..

Pikavisiittillä kaupungissa, tai itseasiassa tänään ja huomenna on Tuulin treenit; tänään viimeinen ohjattu nome-treeni ja huomenna kokoontuu "Team Storm". Hellettä ovat lupailleet, joten loppuviikko sitten meneekin varmaan vedessä lotraamiseen..

Viime kesänä tilasin kennelpojalta sellaisen "puomin osasen", eli maasta korotetun, silti maassa olevan kapeahkon siltamaisen rakennelman. Jotta saisin hahmotella pikkukoiralle kroppaansa ja eikä tuolla riulla keikkuminen tee Aamullekaan pahaa.

Tänään tuo laitos sitten valmistui, "muutaman" muistuttamisen jälkeen. Ja ei kun koirat riulle.  Tuuli tasapainoilee sujuvasti, mutta ei kykene katsomaan meikäläistä, kun jo tassut tippuu nurmelle. Samoin saan unohtaa kaiken maailman hössötykset ns. puomin loppupäässä, sillä kun target astia ilmestyy, menee Tuulin tasaapaino ja keskittyminen totaalisesti targetille osumiseen, minkä seurauksena takatassut on missä milloinkin. Totesin, että hyvä kun pelkästään kävelen edes takaisin ja koira oppii laittamaan tassunsa oikeaan kohtaan. "Laitos", eli ns. puomi on normi puomia kapeampi, joten luulis sitten koiruuden puomilla pysyvän. Tai sitten ei, on meinaan aika hosuvaa sorttia  

Aamu sitten. Juu. Sen silmissä syttyi loiste ja se tiesi heti, mitä siltä vaadittiin. Hienot 2 on/offit lopussa. Reppana. On se vaan niiiiiiiin sääli, ettei sen kanssa enää voi harrastaa agia  Toisaalta Aamun kroppa on kyllä niin raskasrakenteinen, että olis ollut ajan kysymys, milloin se menee rikki, joten on ehkä onni, että spondyloosi tuli jo nuorena (voiko näin sanoa?) Eli olikohan onni onnettomuudessa? Tänään nimittäin taas luin naamakirjasta yhdestä agikoirasta, joka oli kolaroinut ja kipeytynyt....ja omassa ryhmässänikin on muutama sairaslomalainen ollut, joten laji on vaativa. Mutta huomenna olis tarkoitus ottaa Aamu myös kentälle "Team Stormin" treeneihin. Jollei muuten, niin seurustelemaan kääpiövillis Wiin kanssa

Ja Tuulistahan ei tule agikoiraa, ei. Ei ainakaan ole tarkoitus harrastaa kilpailumielessä. Kunhan koira oppii jotain. Se kai on pääasia. Ja pysyy terveenä.

Team Storm on korkannut treeninsä. Ryhmään kuuluu ensi viikosta lähtien kolme mustaa - eri rotuja tosin. Yksi kelppi, yksi kääpiövillis ja yksi Tuuli

Mitään ihmeitä ei tehty, mutta totesin, että oma koira irtoaa hyvin, eikä häiriinny este - este - putki suoralla ohjaajasta, kunhan palkka, eli PALLO oli targettina . Ja hyvinhän tuo lähti samaiselle suoralle ilman ohjaajaakin, eli irtosi tosi hyvin

Keppejä, tai sitä ensimmäistä väliä kokeiltiin verkkojen kanssa, huonolla menestyksellä. Tuulispää kun menee 2 + 2 keppiä ilman verkkoakin, mutta ei vielä hallitse kehoansa niin paljon, että kykenisi pujottelemaan. Noh, eihän asiaa edes olla harjoiteltu.

Tästä siis jatketaan ensi viikolla

Nyt en ole virsiä aikonut luritella, mutta täytyy myöntää, ettei kaukana ollut tänään illalla, että olisin jotain odottamatonta tehnyt. Siis ihan siksi vaan, että koiruus toimi taas niin hyvin!

Toiseksi viimeinen ohjattu nome-treeni. Pieni muistitreeni aluksi markkeerauksen kera, jolloin hieman komensin nuorison käytöstä. Liekö se, vai mikä, mutta loppuilta sujuikin sitten ihan sujuvasti

Tarkoituksena oli, etten tee riistalla hakua, vaan olin suunnitellut, että Tuuli saa harjoitella nenän käyttöä metsikössä dameilla. Jostain syystä Tuuli joutuikin sitten riistaruutuun ja voi viude, eihän se noin hyvin ennen ole siellä työtä tehnyt. Tippelströmit taisin saada jokaisen syliin/käteen ja syykin siihen oli, vaihdoin paikkaa, eli Tuuli ei nähnyt meikäläistä heti metsästä tultuaan, vaan joutui etsimään katseellaan seuraneitiä. Liekö tuo pieni hämmennys, mutta se edesauttoi, että kämmääminen lintu suussa unohtui! Hyvä Tuuli! Jos huomenna olis taipparit, voisi Tuuli hyvällä tuurilla ne läpäistä hyväksytysti, sen verran näytti työnteko tänään hyvältä

Eli ei kun lisää reeniä vaan...

Otin riskin, ostin koirille putkiluut. Oli sen verran jykevän näköiset luut, että uskalsin koirille tarjota. Viimeksi kun aitoja luita koirille tarjosin, Elsa sai jonkin asteisen tukoksen ja alkoi venyttelemmän ja ihan selvästi yritti jumpata, että "jokin" suolistossa siirtyisi eteenpäin. Selvittiin säikähdyksellä silloin ja sen jälkeen en ole aitoja luita uskaltanut koirille ostaa..

Vaan nyt hairahduin, kun näin Cittarissa kunnon luita...Luut on paikallisen koiranruokatehtaan tuotteita, eikä hintakaan ollut hurja,,,

Noniin, eilen sitten tarjosin koirille täällä mökillä nuo kyseiset herkut...Aamu ihastui herkkuun ja alkoi heti jyystämään, Tuuli ei tajunnut, mitä herkulle piti tehdä , mutta ilmeisesti esimerkki auttoi, sillä alkoihan tuo pikkukoirakin luutansa jyystämään...

Vaan eipä jaksanut kauaa. Jossain vaiheessa havahduin siihen, että sekä luu, että Tuuli olivat kadonneet mökin edustalta, missä koirat luitansa jyystivät. Huhuilin Tuulia ja se kurkkasi saunan takaa...Ahaa, luu on siis haudattu! Taas yks asia, mikä muistuttaa Elsasta, sillä Elsalla oli kans tapana jemmata luitansa.

Osoitin suurta kiinnostusta ja kysyin Tuulilta, missä luu oli, ja pönttö vei mut luupiilollensa  Kaivoin luun esiin ja siirryttiin takaisin mökin edustalle Aamun seuraan. Siirryin mökkiin ja kun seuraavan kerran vilkaisin koiria, oli Tuuli taas ilman luuta. Sama prosedyyri, kysyin, missä luu, ja Tuuli vei meikäläisen uuden luupiilon luo. Tämän jälkeen otin molemmilta koirilta luut pois, arvelin Tuulin olevan väsynyt, eikä se siksi jaksanut jyystää herkkua.

Vaan se olikin väärä teoria. Tänään, aamuisen metsälenkin jälkeen tarjosin luuherkkuja uudelleen...Tuuli söi luutansa, ilmeisen näennäisesti ja kuinka ollakaan, luu on nyt jemmattu uudestaan, eikä kukaan nyt tiedä, mihin luu on haudattu...Tuuli kyllä vei mut eilisille luupiiloille, mutta eihän niissä luuta ollut...uutta luupiiloa ei Tuuli paljastanut, tai sitten en vaan osannut tulkita koiraa oikein. Täytyy kysyä iltapäivällä uudestaan, jos Tuulin muisti olis silloin parempi  Aikamoinen kettu, täytyy sanoa...eli täällä on nyt luu haudattuna...

Tuuli nukkuu tällä hetkellä krapulaansa pois, reppana. Käytiin tänään naapurikaupungissa lonkka- ja kyynärkuvissa ja samalla reissulla tutkittiin silmät ja polvet ja koiruuteen tuikattiin rokotukset. Nyt on sitten pikkukoiralla kauhea kankkunen

Tutkimustulokset näyttivät hyviltä, silmät ja polvet oli ok ja kyynärkuvat ja lonkkakuvat lähti Kennelliittoon arvioitaviksi. Saas nährä, mikä tuomio on...Noh, mitään ei niiden osalta enää voi tehdä, koirasta on kasvanut sellainen yksilö, kun ympäristö ja geenit sille on suoneet. Seuraneiti on ollut päävastuussa liikunnasta ja ravinnosta, geenit tulee jostain muualta, onneksi

Parin viikon päästä saa taas maksaa lisää, jotta pääsee katsomaan, mitä Liman Kennelliitossa on kuvista ollut mieltä. Sitä, ja agin SM-kisoja odotellessa, on hyvä myös valmistautua lomaan...

Harmi, että ohjatut tokotreenit loppui eiliseen kertaan  Just kun oltiin päästy siihen tilanteeseen, että pikkukoira kykeni keskittymään, vaikka samanaikaisesti parkkipaikalla pörräsi ihmisiä ja kahdella toisella kentällä treenattiin agia..

Tuuli oli eilen ihan suoraan sanoen ja itsekehu haisten, hyvä! Paikallamakuussa se meni salamana maahan ja suorana - sitä ollaan treenattu siten, että pallo on ollut palkkana n. kahden metrin päässä kuonosta. Seuraamisessa pikkukoiran kroppa/asento sivulla suorenee ja suorenee katsekontakista huolimatta, sitäkin ollaan harjoiteltu sohvan reunaa pitkin kulkien. Ja sitten Tuuli vielä ymmärsi liikkeestä pysähtymisen ja seisoi kuin patsas  Tosin ollaan siinä liikkeessä vasta sillä tasolla, että harjoitellaan rauhassa pysähtymistä. Hieno likka kaikenkaikkiaan. Liikkeestä maahanmenossa Tuuli menee kyllä salamana maahna, mutta lyö maahan joko vinossa, tai pomppaa sieltä heti ylös, nopea kun on...

Torumisia en halua käyttää, kun koira yrittää kaikkensa..meikäläisen osalle jää vaan palkata Tuulia oikeasta suorituksesta, jotta se muistaa tarjota samaa asiaa uudestaan ja uudestaan...

Tänään on ns. ohjelmassa Ville Vaakun kanssa seurustelua, tarkoituksena tehdä Vaakusta ja seuraneidistä niin hyvät ystävät, ettei Tuulin tarvitse tuntea olevansa uhattu, vaikka Vaakku on mukana. Eli että Tuulilla olisi turvallinen olo, vaikka Vaakku on mukana...ei mikään helppo asia meikäläiselle, kun tilanteeseen liittyy aiempien koirien osalta niiiiiiin paljon tylsiä hetkiä, mutta nyt pitää vaan kerätä itsensä ja antaa Tuulille mahdollisuus. Se kun ei ole Iiris, Elsa tai Aamu....

EDIT klo 17:30. Per*eelleen meni hyvin suunniteltu (?) Ville Vaakku -treeni. Nyt on pikkukoiran polla sekaisin ja olo epävarma. Ja vielä kun muistuttelin sitä Dummyn sylkemisestä, niin koko treenihetki oli t-o-t-a-a-l-i-n-e-n fiasko

Oli parasta laittaa koirat Kennelpojan kanssa mökkisaari-keikalle, etten olisi pilannut niiden loppuiltaa...nyt töihin; ei, ei normi töihin vaan minnekäs muualle kuin agikentälle epävirallisiin...jos vaikka siitä sais talkoopisteitä, vaikka mihin minä niitä itse asiassa tarvitsen, en mihinkään...

Taipparitreenit tältä illalta reenattu. En ole tyytyväinen. Piste.

Jos ensin listaan ne huonot asiat. Haku takkuilee, tai sanotaanko haun käynnistymisessä on jo pieniä ongelmia.  Itse hakuruudussa liikkuminen on ihan hyväksyttävää, mutta määrätietoisuus Tuulilta puuttuu. Se etsii, mutta ehtii tehdä muutaman muunkin asian siinä ohessa .

Hyviä asioita oli tänään täydelliset uimasuoritukset ja vesinoudot, laukauksen sieto tarkkaavaisena ja suht spontaanit ylösotot. Tänään ei Tuuli tarvinnut apua Ville Variksen suhteen. Pientä miettimistä, mutta päätös oli oikea - ne on tuotava seuraneidille.

Palautukset on suht ripeitä ja suoraviivaisia. luovutukset per*eestä, ihan suoraan sanottuna. Niitä täytyy reenailla ja sitä iänikuista "johtajuutta" näissä asioissa, vaihtoehtoja käytökseen kun ei sais olla, mutta kun ON! Siis koiran osalta...

Noh, ei pistetä nuoren pollaa ihan sekaisin, sehän on vasta vuoden täyttänyt viime viikolla ja osaa ikäänsä nähden jo kiitettävän hyvin asioita.

Taas saa katsella itseään peilistä, ei siksi, että peilikuva kiinnostaisi, vaan siksi, että syyllinen siihen, ettei reenit mene kuin Strömsössä. löytyy taas sieltä peilistä....TAAS, sanoisin...

Kaksi ammattilaista löytyy tästä hotellista...Kumpikin oman alansa asiantuntijoita ja omien polkujensa kulkijoita

Eilinen super-hellepäivä mökkisaaressa poiki uusia osaamisia, varsinkin Tuulin suhteen. Lämpötila nousi päivän mittaan +31 asteeseen, oliskohan ollut hitusen jopa sen yli, ja arvata saattaa, mitä mustat teki...Joko ne lojui ison koivun varjossa, tai sitten ne oli jorpakossa.

Helle aiheutti myös sen, että hotellin henkilökunta kävi pakollisilla uintikeikoilla ja sekös varsinkin pikkukoiran meinasi aivan sekoittaa! Ettäkö palvelusväki hyppää laiturilta ja meinaa jättää hotellin asukkaat? No way - sanoi Tuuli, ja hyppäsi perään! Ja tietäähän sen, miten siinä käy, kun laiturilta hyppää veteen...koira uppoaa järveen ensin kuin kivi, eli menee huppeluksiin!

Rehellisyyden nimissä Tuuli ensin kylläkin tippui laiturilta ja meni huppeluksiin - kastui siis koko koira ja eikun uudestaan laiturille ja seuraamaan kennelpojan uintiharjoituksia. Ei siinä mitään, mutta kun seuraneiti laittoi uimapuvun päälle ja oli aikeissa heittää talviturkkinsa, tapahtui vain se, mitä yllytyshullulle voi vain tapahtua.

Itse seisoin laiturin nokassa ja aikeissa mennä tikapuita pitkin veteen. Sanoin Tuulille, samalla sitä taputtaen selkään "Nyt uimaan" ja eiköhän se torvi ota ja loikkaa veteen laiturilta. Hätäisimmät ensin, vaikka kaivoon! Tuuli ei itseasiassa ole mikään tyhmänrohkea yllytettävä, mutta helle taisi sekoittaa sen pään..noh, tulipahan uitua, sillain niin kuin aika useasti eilen...

Sitten tuo toinen taiteilijasielu. Viime kesänä ei rembranteja tainnut pihamaalle muodostua, vaan eilen saatiin taas nähdä yksi tilateos! Tässä siitä kuva, taiteilija myös kuvassa mukana:

Eli taideteos koostui meikäläisen sukista, kennelpojan lippiksestä, ruokakupista ja muutamasta lehdestä. Sillä aikaa, kun siirryin mökin terassille, jotta saisin instalaatiosta paremman kuvakulman ja kuvio erottuisi paremmin, saapui paikalle nuoriso....ja tietäähän sen, miten siinä käy:

Eli kuten osalla nuorisosta on tapana (?), paikkoja rikotaan, niin myös kävi meidän taitelijan taideteokselle, Eli Tuuli kävi kähmimässä meikäläisen sukat, jotka oli osa Aamun tekemää tilateosta. Syyllinen tallentui turvakameraan, eli tuo tuossa kuvan alareunassa on epäilty, tunnistaako kukaan? Mites ne siinä poliisitv:ssä tapaa sanoa? Vihjepuhelin on auki ja mikäli tunnistat kuvassa näkyvät henkilöt (?) ota yhteyttä poliisiin...

Nyt ei sitten kannata alkaa sinivuokkoja alkaa häiritsemään ihan turhanpäiväisellä, rikollinen on saatu jo talteen ja hän on korvannut rikkomansa taideteoksen - yhteiskuntapalvelulla, olemalla koira

Sitten lopuksi vielä yksi kuva, jonka KePo oli napannut kännykällään keskiviikkona, kun meikäläinen oli kouluttamassa muiden koiria. Eipä tuosta koirien keskiviikko-ilta oikein voinut paremmaksi muuttua:

Aamu vakiopaikallaan, eli veneen kokassa istumassa, Tuuli tähyilee

Mökillä, saaressa. Luojan kiitos, että meillä on tälläinen paikka, missä vesi on muutaman metrin päässä mökistä! Tämä siis tarkoittaa sitä, että koirat voivat vilvoitella raikkaassa järvivedessä niin usein kuin niitä huvittaa..

Nyt lauantai-aamuna, kun kello on n.10:?? on lämpömittari kohonnut jo +27 asteeseen...taitaa tulla kesän lämpimin päivä tästä päivästä. Ohjelmaan ei siis kuulu muuta kuin ison koivun varjossa köllöttelyä  

Niin, ulkoruokinnassa. Koirat saavat täällä mökillä usein ruokansa pihalla; eikös se vähän niin kuin kuulu asiaan? Ja koska helteitä on pidellyt, on Aamu jäänyt nyt parina iltana ulos terassille nukkumaan. Ovi on ollut koko yön auki, joten sisälle on koira päässyt hyttysiä pakoon, jos sille on ollut tarvetta. Jostain syystä Aamu on alkanut herättämään meidät joka aamu klo 05:20. Ja tuo kellonaika on sama joka aamu. Ne ärsyttävät kymmenen minuuttia, ennen kuin herätyskello kuitenkin herättäisi. Mitään "teoriaa" en ole käytökselle keksinyt, taitaa olla niitä "Aamun Aivoituksia"

Aamun Aivoituksia. Juu, taiteilija on palannut lomaltaan, eli pihataidetta on taas nähty. Muistaakseni viime kesänä Aamu ei geometrisiä taideteoksia rakennellut, mutta tänä aamuna pihamaalle oli ilmestynyt taas uusi taideteos. Siitä on ihan kuvakin, mutta koska yhteydet täällä mökillä on niin hitaat, lataan kuvan näytille myöhemmin. Taideteos koostui meikäläisen sukista, KePon lippiksestä, ruokakupista ja muutamasta lehdestä. Kaikkien esineiden välillä oli taas sama välimatka. Pitäis joskus ihan mitata, kuinka tarkasti Aamu mittaa esineiden etäisyydet. Onko siis aamu hyvä etäisyyksien arvioija??

Ainakin Agissa se oli sitä, en muista koskaan yhdenkään riman tippuneen (vaikka niin on ehkä tapahtunut, mutta hyyyyyvin harvoin). Etäisyyksiä Aamu siis on osannut arvioida, mutta se on aina ollut kömpelö ja huono kääntyjä. Nykyään riittää, että se kääntyy meikäläistä kohti, kun huutelen

Ensi viikon ohjelmaan kuuluu mm. kimppatreenit metsässä ja torstaille varattu lonkkakuvaus. Muitakin "pentuja" on tulossa joukkokuvaukseen, kiva nähdä, miltä ne näyttää ja millaisia niistä on kasvanut.

Itse lonkkakuvaustulos ei meikäläistä jännitä; ne on, mitä ne on, niille ei voi tässä vaiheessa enää mitään tehdä. Kaiken järjen ja tilastojen mukaan Tuulin lonkat pitäisi olla kunnossa, toivottavasti myös silmät, polvet ja kyynärät ovat priima-laatua, koira kun muuten vaikuttaa hyvältä paketilta

8.6.2010 Ensimmäinen myrskyvaroitus. Tuuli tulla tupsahti maailmaan. Ensimmäistä kertaa näin pennut heti jo seuraavana päivänä ja kasvattajan riesaksi istuin pentulaatikossa useana päivänä. Kamera oli usein mukana ja hyvin pian yksi nartuista vaikutti "Tuulilta". Kamera seurasi "oranssia tyttöä" yhä useammin ja useammin.

Tuulissa huomioni kiinnittyi Tuulin reippauteen ja avoimmuuteen. Energiaan ja touhuiluun. Sitä tuo koira on vieläkin. Ihan yhtä reipas ja avoin se on vieläkin. Sanoisiko ongelmaton ja oppivainen.

Tuuli 1 päivän vanhana 9.6.

Tuuli vasemmalla 24.6.

Ulkona helteessä päivänvarjon alla koko lauma 30.6.

Nokkaunet 30.6.

Hampaiden testailua 5.7.

Ulkoilma väsyttää 5.7.

Tuuli poseeraa tietämättään 8.7.

Ensikosketus uimiseen  sisko Pinnin kanssa

Uudessa kodissa Råtan kanssa 30.7.

Pienestä vilkkaasta mustasta on talven aikana kasvanut tälläinen:

Joo, totta, tänään oli kimppatreenit taipparitreenien muodossa. Ohjelmassa mm. vesiosuus, eli lokki veneestä heitettynä, jonka jälkeen hakuun ja sen jälkeen vielä jäljelle.

Voi pientä mussukkaa, kun se taas teki hommia. Illan voisi kiteyttää taipparipöytäkirjamaisesti:

Uimahalu: Noutaa veneestä heitetyn lokin ongelmitta, ui hyvin!

Haku: Kattaa alueen hyvin, löytää varikset helposti. Empii ylösotoissa, palauttaa hyvin pääsääntöisesti ohjaajalle. Luovutuksissa toivomisen varaa. Haku kuitenkin hyväksytty tänään.

Itseluottamus jäljellä: Jäljestää suoraan kanille, palaa kuitenkin ilman kania. Uudelleen lähetyksen jälkeen kani saadaan talteen. Hyväksytty

Riistankäsittely: Moitteetonta, hieman pinnalliset otteet, variksilla empimistä. Voisi olla spontaanimpi.

Eli harjoittelemista on vielä, mutta kokonaisuutena voin olla erittäin tyytyväinen pikkukoiran tyyliin tehdä hommia

Suuri kiitos taas kasvattaja-Anille, joka jaksaa auttaa!

Tämänpäiväinen työpäivä tuntui jotenkin raskaalta...väsymyksen huomasi vasta, kun pääsi tänne mökkisaareen, jossa kepo ja koirat ovat viettäneet tämän päivän..iltapäivä vietettiin kauppakasseja purkaen - ja "korkaten" kesä. Siis sillä tavoin, että olin ostanut kesäkauden ensimmäisen possupitkon, NAM. Fiilikset aika korkealla, kun sai juoda kahvit ja herkutella, terassilla istuen.

Kahvittelun jälkeen kellahdin BadenBaden-tuoliin, ja nukahdin hetkeksi. Korvissa laineiden liplatus ja lintujen laulu. Aah, tätä rauhaa täällä.

Nokkaunilta heräsin Aamun huomiota herättävään huokaisuun. Sillä oli nälkä, eikä palvelu pelannut...käänsin kylkeä ja mitä tekee Aamu? Käy mökissä ja tulee takaisin -kaukosäädin suussa  Joko se yritti sanoa, että olen aika "kauko-ohjattava" tapaus, tai sitten se tiesi, että kaukosäädintä kantamalla, saa jonkun nostamaan takapuoltansa...ja kuten arvata saattaa, tuo jälkimäinen vaihtoehto toimi tälläkin kertaa...Kyllä Aamu osaa!

Toinen asia, mikä saa hymyillyttämään on se, kun Aamu käy bongaamassa täällä mökillä tiskirätin ja kantaa sitä ylpeänä. Kun sitä vähiten osaa odottaa, ilmestyy Aamu Wettexi suussaan ja häntä heiluen. Aamu ilmeisesti voi hyvin, ainakin jos näitä 'keikkailuja' pitää merkkinä siitä, että kaikki on hyvin...

Murusia, onnen murusia. Näistä pitää nyt nauttia. Onnen murunen voi olla pelkästään se, että istuu mökin rappusilla ja katselee järvelle päin....ja molemmilla puolilla kiinni kyljessä on musta koira. Tuijottamassa sitä samaa, kesäistä järveä...

Miten viettää vapaapäivä? Juu, mökkisaaressa tietenkin. Yö ollaan nukuttu ja koirat saavat kera kennelpojan viettää täällä huomisenkin, meikäläinen lähtee kaupunkiin kello 05.30 veneellä, tosin saattajina kepo ja koirat.

Koirista huokuu täällä mökillä sama asia, kuin omistajista; rauhallisuus ja sanoisko jopa onnellisuus. Molemmat koirat nauttivat elämästään - Tuulilla on omat bisnekset, Aamulla omansa. Aamu vetää aina välillä poliisin virka-asun päällensä ja haukkuu pystyyn kaikki epäillyttävät hajut. Sinänsä hyvä, sillä tuolla jonkin matkan päässä mantereella mellastaa KARHU, eli on vain ajan kysymys, koska nalle ui tänne meidän saareen ja asettuu asumaan .

Karhuista puheenollen. Sain aamulla tekstiviestin. Tuulin kasvattaja oli Tuulin velipojan kanssa jälkikokeessa ja odotteli vuoroaan päästä jäljelle. Kokeen järjestäjillä vaan oli tullut hieman ns. c-osia matkan varrella, sillä jäljentekijät olivat nähneet metsätiellä KARHUN!  Jaiks. Meikäläistä tuskin sais yksin jälkeä purkamaan kokeeseen, missä nalle olis nähty. Toisaalta, voihan olla, että olen joskus jälkikokeessa lähellä nallea ollut, kun yksin, ilman koiraa olen jälkeä purkanut. Parempi, kun ei asiaa edes ajattele.

Niin, ja miten Aaron-velipojan kävi? Hienosti, totta kai. AVO1 tulos ja 46 pistettä. Hienoa! Taitava velipoika, mutta onhan hihnan toisessa päässä kulkeva kasvattajakin taitava mejä-asioissa   

Niin, Tuulin bisnekset. Ne on vähän kuin Uuno Turhapuron. Hyödyttää vain siis itseään. Kennelpoika kaatoi rannasta ison lepän, joka kaatui osaksi veteen. Sen seurauksena vedessä on kellunut jos jonkinmoista moskaa ja roskaa ja mitä tekee Tuuli? Kalastaa kaikkea kelluvaa, tietenkin. Jossain vaiheessa olin jo huolestua, sillä Tuuli oli viettänyt aikaa aika kauan vedessä kahlaten, mutta fiksuna likkana se kävi aina välillä kaislikossa touhuamassa jotain.

Eli ei kai tarvitse kertoa, että kakara on väsy? Onneksi se tänään tajusi ottaa powernap-torkut keskellä päivää...eli viisastuuhan tuokin yksilö, kun aikaa kuluu. Kuviakin olis, mutta tekniikka on täällä "ei missään" niin hidasta, että jääköön kuvien lataaminen kaupunki olosuhteisiin.

Ens viikolla sitten juhlitaan Tuuli Tuivertajan 1-vuotis synttäreitä! Voi hurja, että vuosi on kulunut nopeaan..

Eilinen ilta meni taas koulutuskentällä. Tuulin ns. tokotreenit oli ohjelmassa ja pikkukoira oli kovin timminä. Edellisellä kerrallahan me meinattiin aivan lähteä tuulen mukana lentoon, nyt oli rauhallisempaa menoa, tosin Tuuli on kyllä aika häiriöherkkä. Kakarahan se on, eikä siltä suuria voi vaatia. Mutta toisaalta, velipoika on rauhallinen kuin viilipytty...oliskohan taas aihetta vilkaista taskupeiliin?  Ja nimi kai kertoo jotain Tuuli Tuivertajan tyylistä??

Koirat muuten bongasi kävelyllä jotain suussa sulavaa ja rusketa..tuo mömmö ei kylläkään kuulu ihmissyötäviin, vaikkakin on koirien herkkua...sanotaanko niin, että ihmisestä tuo ruskea oli lähtöisin, eli voinette arvailla, oliko ruskea suussa sulava suklaata tai jotain muuta...  eikä siitä sitten sen enempää. Diplomi pitäis koirille myöntää kaiken ihmispa*kan löytämisestä täällä taajamassa, ette muuten usko, kuinka paljon ihmispa*kaa olen vuosien varrella koirieni kanssa bongaillut..

Tänään oli tarkoitus korkata junnujen tempputreenit; kutsutaan niitä nyt vaikka sillä nimellä, mutta toisen junnun emäntä joutui vuoteenomaksi, eli "reenit" siirtyy viikolla. Suunnitelmissa on ohjeistaa Tuulin aivoja hyvin yksinkertaisella, mutta tarpeellisella ohjaustreenillä, siis niiku ihan agikentällä. Ilman mitään sen kummempia tavotteita...Niin ja se Tuulin tuleva reenikaveri on pieni ja nopea Wii, willis, jonka emä on tällä hetkellä agi.fi -ranking-listalla minikoirien 3. koko Suomen maassa! Tästä linkistä pääse tutustumaan Wii-koiraseen ja sen emään & ohjaajaan

Niin ja toinenkin ilouutinen tuli tänään tekstarin muodossa. Kennel Elvenpath'siin on syntynyt 8 uutta mustaa! Onnittelut Anna-omistajalle ja Poppylle. Poppy on muutaman vuoden treenanut meikäläisen agi-ryhmässä, joten tutuiksi ollaan tyltu. Toivottavasti Poppyn pentuset löytävät arvoisensa kodit, kun muuton aika on ajankohtainen!

Nimittäin Tuulista...Eli tänään ohjelmassa ohjatut nome-treenit. Tuuli tekee töitä, mutta on niin narttumainen, niin narttumainen. Itse asiassa sillä ei ole minkään osa-alueen suhteen suuria ongelmia; ei riistan käsittelyssä tai löytämisessä. Mutta ongelmat on taas siinä, mikä kurkkaa taskupeilistä, kun siihen katson, huoh...

Tänään Tuuli on siis tuonut riistaa ihan melkein omaehtoisesti ja -tahtoisesti. Ja jäljestänyt jopa sen pitkäkorvaisenkin! Hienoa jäljestystä, siitä ei ollut epäselvyyksiä, mutta se spontaanisuus siellä saaliin luona, noh, sitä vaan tarvii reenailla...mutta on se vaan kiva koira, ei voi muuta sanoa! Ensin intoa ja energiaa täynnä, mutta osaa rauhoittuakin. Ja tekee hyvällä vauhdilla töitä...En ole tainnut ennen olla näin luottavainen koiraani, vaikka ns. ammattilaisilla olisikin varmasti nokan koputtamista yhdestä sun toisesta asiasta!

Sitten pieni linkkivinkki. Tuttavani on perustanut blogin, jossa pääsee seuraamaan kohta syntyvää flattipentuetta. Eli kohta niitä kuvattavia taas putkahtaa maailmaan! Tästä linkki Kennel Elvenpath´sin blogiin.

Huh, kiireistä kevättä! On niin paljon ns. ohjelmaa, että hyvä kun ehtii nukkumaan.

Eilen oltiin taas ohjatuissa nome-reeneissä, aiheena enimmäkseen riista. Meeeeeelkein Tuuli jo on rohkaistunut käsittelemään riistaa, mutta vain melkein. Mieli tekis kovin, mutta en tiedä, mitä viestitän, kun Tuulilta loppu luotto. Mutta Tuulin velipoika Aaron taasen on jo vanha tekijä tuossaKIN lajissa, joten eiköhän taas kannattaisi kaivaa sitä taskupeiliä esiin, jos syyllistä etsitään...

Tänään sitten vuorossa toko-reeni. Myrskyssä ja kentällä jossa oli samanaikaisesti kaksi muuta ryhmää treenaamassa agia. Tarviiko kertoa enempää?  Öh, eli juu, käytiin kentällä.

Aamukin pääsi tänään mukaan kentälle. Voi viude, että se oli onnellinen! Aamu tapasi vanhoja tuttuja, niin ihmisiä, kuin koiria. Lisäksi osuttiin paikalle juuri penturyhmän loputtua ja pennuthan on Aamun suuri rakkaus (vai onko, kun muistelee Tuulin ensimmäisiä päiviä täällä kotona?) Mitä nuorempi pentu, sitä enemmän Aamu niiden edessä ryömi

Laitoin koirat hetkeksi autoon ja jäin seuraamaan 3-luokkalaisten agireenejä. Kuinka ollakaan, alkeisryhmällä oli kentällä kepit, sellaiset 2 x 2 x 2 ja olihan ne pakko testata Tuulin kanssa. Näppärästi se tiesi, mitä tehdä, varsinkin kun keppisarjojen välillä oli välimatkaa. Tosin niitä ihme raketti-hyppyjä tuli nytkin (eli suoraan kohti taivasta-hyppyjä). Tuuli ilmeisesti luulee, että kepit suoritetaan hyppäämällä ilmaan?? Noh, tästä on hyvä jatkaa, mutta nyt tarvis Tuulin nassu saadan sinne viistosti alavasemmalle, eikä kohti taivasta. Mutta minkäs teet, kun koira on vikkelä ja ketterä...Ai niin, eikä Tuulista tule agikoiraa, kunhan leikitään.

Viikonloppu vierähti taas siellä meidän paratiisi-paikassa. Ilma mitä parhain, sopivan lämmin (viileä) metsässä samoiluun ja jos halusi naamansa kärventää auringossa, onnistui sekin.

Punkkeja vaan on taas riittänyt. Menee kyllä luotto kaikkiin punkki-myrkkyvalmistajiin, heidän tuotteet EI kyllä toimi  Jos sanon, että koirista on poimittu perjantai-illan ja sunnuntai-illan välisenä aikana n. 40 punkkia, en paljon liiottele , niin ja molemmilla otuksilla on Frontline-myrkkyä niskassa.

Perjantaina Tuuli tutustui uudestaan laitteeseen nimeltä ruohonleikkuri. Onhan se masiinan jo viime kesänä tavannut, mutta nyt laite sai uuden ulottuvuuden Tuulin mielestä....siihen nimittäin voi kätkeä PALLON! Eli ruohonleikkuristaKIN löytyy KOLO, johon pallon voi tunkea

Tuulin uimaharjoitteita on jatkettu. Tekniikka on selvästi parantunut, varsinkin palauttaessa. Nyt Tuulin uiminen näyttää jo uimiselta! Mutta damille uinti muistuttaa vielä jotain ihme olympialaisten perhosuinnin finaalia...vesi roiskuu ja koira huitoo etusillaan, kun on kiire.

Lochness-hirviö? Ei. Tuuli syöksyy damia noutamaan

Sama tyylinäyte toisesta kuvakulmasta

Kiire, kiire, kiire!!!

Mutta palautusvauhti on jo rauhallinen ja uiminenkin sujuu

Tuuli rantautuu

Ja luovuttaa damin

Mutta kyllä Aamukin osaa! Lähtövauhti on yhtä hurja, mutta uiminen selvästi rauhallisempaa

Aamun vuoro lähteä vesinoutoon

Sikariote, mutta käyhän se näinkin...

Tänään sitten ollaan vietetty vapaamuotoinen vesiurheilupäivä, eli ei mitään "pakollisia kuvioita". Aamu tosin herätti meikäläisen klo 07.30 tuomalla sängyn viereen Hemmets veckotidningin ja kun olin lehden lattialle tippumis-ääneen herännyt, totesin, että sängystä löytyi myös tiskirätti  Aamun kolttosia sekin, sillä Tuuli ei tiskirätistä ole kiinnostunut. Nyt en tiedä, kauanko Aamu on sängyn vieressä istunut lehti suussa ja lopulta kyllästänyt ja mäjäytti lehden lattialle. Aamu nimittäin saattaa istua minuutteja lehti suussa, jos sille päälle sattuu. Ai niin, sen verran Tuuli tiskirätistä tykästyi, että raahasi sen mukaan ulkohuussi-keikalle heti aamutuimaan. Pienet asiat voi hymyillyttää sunnuntai-aamuisin, kuten energiaa pursuva "pikku"-flatti wettex-tiskirätti suussa

Niin, tänään sunnuntaina ollaan otettu iisisti. Aamu teki pienen, pienen metsästyskeikan aamulenkin aikana ja sen johdosta oikea etunen on nyt hieman pipi. Mitäs lähtee keijujen matkaan...

Tuuli taasen keksi uuden ulottuvuuden palloleikilleen. Nyt se keksi tiputtaa pallon laiturilta veteen ja kun en ollut auttamassa, kimakasta "Tuu palvelemaan"-haukusta huolimatta, haki Tuuli pallonsa itse uimalla  En tiedä montako kertaa Tuuli palloa laiturilta veteen pyöritti, mutta hauskaa sillä näytti olevan...

Tuuli Tuivertaja, alias palloMaster kahlailemassa tänään aamulla

Aamu Aurinkoinen taasen otti aurinkokylpyjä laiturilla. Tosin karvaa ei tarvis enää ruskistaa, se on aivan järkkyä jo nyt... 

Ei olla leikitty "10 tikkua laudalla", vaan 6 keppiä pihalla. Vaan uusiks meni sekin leikki, sillä Tuuli Muuli alkoi suorittamaan kepit laukassa  sillain "hop, hop, hop".  Nyt on keppejä kaks paria, eli 2 + 2 ja ne on suorassa rivissä, eli Muulin pitää ratkaista ongelma - miten saada se "NAKS" ääni kuulumaan. Ja onhan tuo aika hyvä ratkaisemaan ongelmia, mutta kaikkea muutakin voi kokeilla, eli esim lyödä etutassulla toista keppiä  Siinäpä suoritusta kerrassaan, jos kyseinen tyyli jatkuisi, joku voi pian luulla, että Tuuli tarkastaa keppien kestävyyttä...

Ja sitten se päivän paras uutinen, ainakin Aamun mielestä. KANAT ja niiden KUKKO olivat vihdoinkin muuttaneet ulos siellä missä niitä ollaan käyty katsomassa jo parina kesänä. Pieni stressi nousi kyllä kanojaan vartioivalle kukolle, kun kaksi mustaa ilmestyi häkin viereen. Noh, eiköhän ne meihin totu, sillä tuolla tulee käytyä usein, ja vielä kun lampaat muuttaa laitumelle, niin Aamu suunnistaa varmasti unissaankin kyseiseen paikkaan, joka on muuten hieno Aspegrenin puutarha; kunnostettu historiallinen vanha pappila/puutarha. Vierailun arvoinen paikka, ainakin jos Aamulta kysytte

Eilinen ilta vietettiin treenikentällä. Kauden avaus sen suhteen oman koiran kohdalla. Tarkoituksena tehdä "jotain pientä" tokon saralla ja tehtiinhän me. Muutama asia on parantunut kevään aikana, mm. peräpään käyttö (juu ei, sitä pötköä on tullut ennenkin, mutta nyt puhunkin takajaloista)  Mutta tulipa havaittua sekin, että Tuuli katsoo meikäläisen OLKAPÄITÄ ja hakee niistä vinkkiä, hmm. Taitaa olla ensimmäinen mun flateista, jonka huomaan näin voimakkaasti lukevan yläkroppaa. Toisaalta, Tuuli on ensimmäinen, jonka kanssa olen harjoitellut paljon targetille irtoamista, joten se ei ole saanut vihjeitä huitovista käsistä. Asialla on hyvät ja huonot puolet, mutta nyt kun asian tajuaa, voi sitä käyttää hyväksi, tai sitten ei...Treenien jälkeen jäätiin vielä katsomaan 3-luokkalaisten agitreenejä ja iisisti Tuuli osaa ottaa, vaikka radalla meni muutama kuumakalle...ja ehdittiin me vähän flirttaillakin, en minä, mutta Tuuli  Tavattin x-rotuiset Nicke ja Valle, jotka ihastuivat aikoinaan jo Aamuun, joten värillä taitaa olla väliä

Tänään sitten. Pitkästä aikaa kaivoin vinokepit esille ja pystytin 4 tikkua sillain V-kujaksi. Kepit on siis peräjälkeen, mutta V-asennossa, ei kujana. Neljä keppiä meni het ens yrittämällä tuosta vaan, joten oli pakko hakea yks pari keppejä lisää kellarin kätköistä...Ja meneehän nekin, sanoisko siten, että onnistumisia on useampi, mitä yrityksiä onnistua  Huomasin vaan, että V-kuja EI ole Tuulille oikea tapa, koska se kokeili muutaman kerran laukalla kepit, jotta pääsi nopeimmin loppuun ja kuuli "NAKS" äänen. Ei siis mikään tyhmä koira, mutta nyt täytyy vaan saada pikkukoira tajuamaan, että kroppaa kannattaa hieman taivutella matkan varrella...

Aamukin teki hommia. Sen nyt voi lähettää miten päin vaan kepeille ja se menee ne vaikka yksin, KUNHAN saa kuulla sen samaisen "NAKS"-äänen keppien jälkeen..

Sitten vuorossa hyppykaari sekä vasemmalle, että oikealle. Käytössä siivekkeiden välissä ponnari ja yksi vino rima ja tarkoituksena saada pikkukoira taipumaan kaarella molempiin suuntaan. NO broblemas! Kova on kiire, kun pallo oli palkkana. Täytyy nyt kehaista, että Tuuli vaikuttaa luonnostaan ns. "hyvältä kääntyjältä", eli se kykenee hallitsemaan kroppaansa tällä tasolla näppärästi  (harmi, ettei siitä tule agilitykoiraa )

Aamukin sai taas tehdä jotain, samoilla maamerkeillä, eli ponnarilla ja vinolla rimalla. Takaakiertoa ja nopeaa käännöstä. Ja voi reppanaa, kuinka sen silmissä taas syttyi palo . Kun siivosin esteitä pois, hävisi Aamu etupihalle ja tuli takaisin takapihalle...pakasterasia suussaan. Sitäkään se ei siis ole unohtanut, eli palkkaansa. Aamulla kun oli aina treenien lopussa tapana saada tyhjentää namiloota. Olenkin sanonut, että pakasterasia oli ainoa syy, miksi Aamu suostui mitään koskaan tekemään  

Joku varmaan luulee, että nyt hehkutellaan jotain MM-kultaa...ehei, mutta on ihan pakko pikkasen hehkuttaa tuota pikku-kultaa, joka tekee niin rehellisesti töitä, kun sitä siltä pyydetään!

Tänään siis Tuulin toiset ohjatut nome-treenit. Selvästi Tuuli oli kiihtyneemmässä tilassa mitä viime maanantaina, mutta sitäkin on harjoiteltava, eli sitä, että ympärillä tapahtuu mukavia asioita, mutta jokainen tehtävä ei ole Tuulille.

Ohjelmassa siis pelkkä 1-markkeeraus paukun kera. Suht hyvin Tuuli pudotuspaikan hahmottaa, mutta sitä on selvästi harjoiteltava lisää. Tai harjoiteltava ylipäätänsä, sillä sitäKÄÄN ei Tuulin kanssa olla tehty, joten miten se voisi osata, jollei olla harjoiteltu? Itse asiassa on olemassa luonnostaan hyviä markkeeraajia ja sitten niitä vähemmän hyviä. Tuuli varmaankin on jossain siinä välimaastossa, eli tarvitsee tukea ja apua tilanteen hahmottamiseen.

Mutta sitten se haussa työskentely. Voi mamman mussukkaa, kuinka se taas teki hienosti tänään töitä. Haetutettiin pari damia peräjälkeen ja sen toisen kohdalla Tuuli sai pienen opetuksen. Seuraneiti ei lähdekään palvelijaksi, vaan on itsestään lähdettävä hakuun. Ja lähtihän se, kun ei muita vaihtoehtoja ollut. Se kattaa alueen hyvin ja on s-i-t-k-e-ä ruudussa. Ei siis anna heti periksi  Toinen opetus tuli siinä kohdin, kun Tuuli palautuksessa räkäsi damin maahan jonkin matkan päässä meikäläisestä. Dami siis jäi  vielä metsikköön, kun kävin kytkemässä koiran ja toinkin sen pois tehtäväalueelta. Rauhallinen lähetys uudestaan - ja voi viude, mitä luovutuksia tuli sen jälkeen! Sanoisko sillain, että suuhun Tuuli niitä tarjosi, en vaan halunnut dameja alkaa syömään  Tuli vissiin annettua opetus pikkukoiralle, ilman että itse asiassa sen tekemisiä kommentoitiin millään tavalla. Se vaan jotenkin alkoi toimia!! Jos joskus Tuulin pentuaikana ihmettelin, että off-nappula oli jäänyt pentupaketista pois, voin vaan todeta, että yhtäkään "nappulaa" ei tästä paketista tällä hetkellä puutu. Kaikki osat ovat oikeilla kohdin. Mun Tuulissa

Aamu sitten; noh, se tekee omia hommiaan, kanniskelee täällä lehtiä ja viimeks, hetki sitten näin sillä henkarin  suussa. Se kai on Aamua itseään...

Kooooko viikonloppu on vietetty nome-kurssilla. Ei omien koirien kanssa, vaan muita tuijottaen. Paljon sai taas ideoita ja vinkkejä, vaikkei omaa koiraa ollutkaan mukana. Mielestäni Tuuli on täysin taidoton osallistumaan tälläisiin tapahtumiin ja kun vielä kurssi-ilmon yhteydessä oli maininta, että koirien tuli olla "taipumuskoe"- tasoa, oli päivän selvää, ettei meillä ollut Tuulin (tai Aamun) kanssa asiaa kyseiselle kurssille.

Kurssin vetäjänä tällä kertaa Tuija Hukkanen Pieksämäeltä. Taitava ihminen, suoraan sanottuna, on suorastaan harmi, ettei tuollaisia ihmisiä asu lähimailla, sillä voi mikä tietotaito naisella nome-asioissa on!

Tuuli ja Aamu ovat viettäneet viikonlopun mökillä punkkimagneetteina. Voi kiesus niitä öttiäisiä riittää! Ei auta myrkyt, ei valkosipulit  Ens viikonloppuna ei sitten tällä tädillä ole mitään ohjelmaa, joten tiedossa ns. "vapaa viikonloppu" kera omien koirien

Tuulin veli Aaron "in action", eli kurssilla noutohommissa

Tiedän, joo, lepopäivät koirille ovat kullantärkeitä, mutta tämän päiväinen tuskin rasitti Tuulia kovin....

Rummutuksia....rummutuksia....RUMMUTUKSIA....: Tuuli on tänään noutanut lokin vedestä!  Yhtään empimättä. Tehtävä oli eritäin selvä kakaralle ja ei voi kun taasen olla tyytyväinen tuohon pikkuvauvaan. Eli nyt on lisätty Tuulin vesinoudon aakkosiin kirjain c, eli ensin se ui hakemaan a) pallon ja harjoitteli itse uimista räpiköiden, sitten onnistui b) damin nouto ja nyt on haettu c) lokki uimalla . Nyt sitten uinti-välimatkaa lisäämään ja jossain vaiheessa kesää veneestä heittoja.

Kennelpoika hoiti taas hommansa; toimi heittäjänä ja kuvaajana, tosin kuva on otettu kännykällä

Kovin Tuuli ui pystyssä eikä ensin edennyt montaa senttiä kerrallaan koska lokki oli tiellä, mutta ei antanut pikkukoira periksi vaan polki, polki ja polki vettä, kunnes ranta alkoi lähenemään.
 

Tänään on sellainen päivä, jolloin saa olla tyytyväinen koiranomistaja  Korkattiin Suomen Sileäkarvaiset noutajat ry:n aluetoiminta, eli osallistuttiin Tuulin kanssa ensimmäisiin kimppa-nometreeneihin. Treenipaikka oli Tuulille vieras, seuraneidille tuttu. Osa osallistujista oli Tuulille errrrrrittäin tuttuja, osa vieraita

Hyvin pysyi nuorisolla "pallo kasassa" koko treenin ajan. Tuivertaja keskittyi itse olennaiseen, teki hienoja ja nopeita noutoja ja tyytyväisin olen Tuulin tyyliin tehdä hakua metsässä. Haetutettiin vuorotellen yksi dami metsästä ja näin Tuulista, että sillä oli tehtävä selvillä. Se lähti määrätietoisesti hakuun, eli ne muutamat herättelyt toissa viikolla auttoi. Nyt ei tehty varsinaisesti hakua, vaan ihan motivoidusti lähetettiin koirat vuorotellen metsään etsimään. Ensi kerralla sitten kaksi peräjälkeen ja silloin voi ehkä nähdä koko totuuden, eli kuinka Tuuli on ns. "herännyt" (jos on herännyt)...

Aamullakin on ollut ohjelmaa, se on käynyt kennelpojan kanssa tarkistamassa, joko puput ovat muuttaneet ulkoilmaan siellä "pupu ja kanapaikassa". Mistä lie kiertäneet, sillä Aamu on märkä, ilmeisesti päässyt uimaan johonkin.

Ohjelmatoimisto jatkaa ohjelmiston suunnittelua. Sitä ennen myhäillään tyytyväisenä tämänpäiväisen ansiosta. Tämä itselle muistiin niitä päiviä varten, kun koirista tekis mieli tehdä kintaat

Tuuli täyttää tänään 11 kk, ihan äitienpäivän kunniaksi! Päivänsankarista lähtevä haju on vaan aika kuvottava vieläkin, vaikka joutui HETI pesuun, kun tultiin kotiin...

Automatkan Aamun kanssa sujui ilman kohtausta. Oltiin tehty järjestelyjä...Aamu yksin takakontissa, seuraneiti ja Tuuli takapenkillä. Halusin olla Aamun lähellä, jotta pystyin seuraamaan, mikäli kohtaus olisi tulossa...vaan kaikki sujui hyvin  Sen verran huomasin takapenkillä istuessani, että auto oli epävakaampi takaosasta ja jos Aamu jännittää muutenkin automatkaa, miltä on mahtanut tuntua, kun takana on kolissut peräkärryllinen puita??

Lisäksi ruokin koirat jo saaressa, joten sekin "stressi" oli pois, nälkä siis. Nyt on vaikea mennä sanomaan, mikä kohtauksen laukaisee, mutta tänään säästyttiin siltä, onneksi.

Tuuli on tänään noutanut elämänsä ensimmäistä kertaa vedestä dummyn! Ihan näin melkein 1-vuotis päivän kunniaksi! Kennelpoika oli suostuteltu kameran taakse ja hienoja kuvia onnistui reippaasta Tuulista saamaan. Kovin Tuulilla on kiire dummylle ja ui siksi pystyssä, mutta eihän kaikkea voi oppia heti ensi yrittämällä, varsinkin kun Tuuli ui virallisesti vasta perjantaina muutaman metrin. Vedessähän tuo viihtyy "aina", mutta ei vielä ole tajunnut uimisen ihanuutta...jahka vedet lämpenee, laitan ne nappulajahtiin veteen...

Kohti sitä ensimmäistä Tuulille heitettyä dummya

NAPS! Dummy suuhun ja kohti rantaa ja ohjaajaa

Kova on kiire rantaan, siksi vesi roiskuu

Aamukin sai noutaa vedestä, mutta sehän ei turhia stressaile...

Iltasanomiakin on luettu

ja muuten vaan riekuttu...Aamu vasemmalla

Tuuli yrittää karkuun. Mitä lie mennyt puhumaan rumia, kun Aamu haluaa saada sen kiinni

Tuulin opiskelut jatkuu...tänään Aamu on esitellyt Tuulille rrrrraaadon (?) tai ainakin siltä Tuuli haisee nyt..Oltiin täällä mökkisaaressa aamukäppäilyllä, kun koirat hävis erittäin korkeaan kaislikkoon, jonne ei ole asiaa ilman kahluusaappaita. Hiljaisuus laskeutui kaislikon ylle ja ehdin jo kysyä kennelpojalta, mihin likat hävis, kun kaislikko alkoi kohisemaan...

Ja mikä haju ystävävien yllä leijuikaan, kun tulivat kaislikosta! YÖK. Kennelpoika yritti ensin sanoa, että haju tulee paperimassa-tehtaalta kaupungista, mutta kyllä seuraneidin nenä märäntyneen hajun tunnistaa...

Tuuli joutui siis kylmään kylpyyn, kun tultiin takaisin mökille. Eihän hajua millään saa pois saari olosuhteissa, vaikka kuinka pesis, joten nyt ei tarvitse katsoa, kumpi koirista on vieressä, sen voi todeta hajusta...tosin Aamu nyt ei muutenkaan ole seuraneidin lähellä, joten on kai itsestäänselvää, kumpi koirista meikäläistä seuraa kuin hai laivaa.

Tuuli virutettiin pesun jälkeen järvessä. Uiden. Sille heitettiin palloa muutama kerta jotta se uisi ja uihan tuo. Reippaasti. Ja tekniikka paranee kerta kerralta  On se vaan kiva koira. Ihan oikeasti. En olisi mukavempaa koiraa tähän laumaa saada Elsan tilalle

Mitähän Tuuli huomenna oppii?

Saaressa. Päästiin tänne jo iltapäivästä, ihmeellistä sinänsä. Perjantai-iltapäivä ei paremmaksi voi muuttua; munkkipossukahvit terassilla...

Tuuli on tänään uinut. Ihan oikeasti. Oltiin käyty metsässä ja Tuuli leikki rannassa PALLOLLA. Mitään sen kummemmin sanomatta otin pallon maasta ja viskasin sen veteen, n. 4-5 metrin päähän rannasta. En sanonut mitään, tai en ehtinyt sanoa mitään, sillä Tuuli ampaisi pallon perään kuin ammus (miten niin paukkunoutoja?) Pohja loppui tassujen alta ja Tuuli joutui uimaan viimeiset 1½ metriä. Kovasti se kauhoi etutassuilla, mutta eteni varmasti kohti palloa. Vesi roiskui sen verran, että Tuuli oli kääntyä pallon kohdalla rantaan päin. Kehoitin rannalta "JOOOOOO" ja Tuuli nappasi pallon uimalla suuhunsa ja palautti sen rantaan!!! Se siis on tänään uinut ihan oikeasti ensimmäistä kertaa elämässään!

Ihan hyvä, että koirat kävi järvessä, sillä Aamulta olen poiminut jo neljä punkkia  Toivottavasti kylmä vesi huuhteli osan punkeista pois.

Aamu on onnellinen. Ja minä myös, kun näen koiran noin onnellisena. Aamu on ihmeen pirteä JA nälkäinen. Ihan kuin se olis saanut shokkihoitoa ja piristynyt. Ja onhan se tavallaan saanut sähköä....aivoihinsa...Kunhan viikonloppu vaan päättyisi hyvin. Lääkkeet on mukana, ja sotasuunnitelma automatkaa varten mietittynä...ei tässä muu auta, vaikka kuinka hirvittäis. Pakkohan sitä on autolla liikkua. Mutta sen verran olen säikähtänyt kahdesta kerrasta, että reagoin pieniin ääniin, mitä auton takaluukusta kuuluu. Eihän se vaan kramppaa??

Tuuli on opiskellut luonnontieteitä koko kevään. Päivittäin se tutustuu uusiin lajeihin. Uusin, ja varsin huomiota herättävä hyönteinen on humalainen.

Totta. Käveltiin pienessä metsikössä ja Tuulin nokan edestä, maasta lähti lentoon pörriäinen, kimalainen. Koska omat aivot ei tällä viikolla ole sen Aamun kohtauksen jälkeen olleet ihan ajan tasalla, sanoin ääneen Tuulille "Kato, humalainen". Noh, siis. Öh. Tarkoitus oli siis sanoa KIMALAINEN, mutta kun ajatus kulkee välillä tuolla toisella kotimaisella, niin kimalaisesta tuli humalainen...koska kimalainen on humla ruotsiksi...eli sellaista.

Kyllähän noita kimalaisia voisi välillä humalaisiksi kutsua, sen verran ne pörrää ja heiluu sinne tänne siitepöly-houruissa...

Aamu sitten. Juu, se on kunnostautunut tänään. Kävi tuossa äsken roskalaarissa keikalla (eli siellä, mihin poltettavat roskat heitetään). Löysi mukamas tyhjän kaurahiutale-laatikon ja täytyy myöntää, ettei olohuoneen ja keittiön lattia ole ihan roskaton tällä hetkellä. Ihan niin kuin Aamu odottais pölynimuri-myyjää...taijotainsellaista...

Ohessa muutama kuva saarikauden korkkaamisesta. Nähtiin paljon lintuja, mm. kolme kurkea laskeutui meidän mökkirantaan ruokailemaan, mutta viipyvivät tosin vain muutaman sekunnin, sillä koirat päästivät sellaisen "moikipää-hälytys"-äänen sisätiloissa, että kurkiporukka katsoi viisaammaksi poistua..

Tuuli näki elämänsä ensimmäistä kertaa metsähiiren. Eikä uskaltanut ottaa sitä kiinni  Jos Elsa olisi ollut mökillä, ei hiirtä enää olisi  Lisäksi Tuuli näki ensimmäistä kertaa hirven, mutta keskittyi enemmän olennon jätöksien syömiseen, mitä itse olentoon. Tuuli on myös kokeillut tassujensa alla suopohjaa, sellaista hyllyvää ja on se kaislikossakin juossut ja käynyt uimassa (kastellut kinttunsa) siten, että se on mennyt veteen kalliolta. Eli paaaaaljon on pikkukoira saanut uusia kokemuksia. Tänään aamulla Tuuli on lisäksi kohdannut ensimmäistä kertaa elämässään kaksi siiltä...ja niiden tuhinalle piti vähän haukkua

Tässä näitä kuvia niille, jotka niitä ei vielä ole nähnyt:

Ensimmäiset revittelyt mökillä 28.4. Tuuli irvistää vasemmalla, Aamu oikealla

Ja sitten ne pakolliset pallo-jutskut. Tuuli totta kai.

Tämä oli kiva leikki. Vierittää palloa veteen makuuasennosta

Ja sitten palloa piti yrittää hukuttaa. Itse asiassa Tuuli yritti sovitella palloa rantatörmässä olleeseen piisaminkoloon

Viimeiset jäät tuli vastarannalta pohjoistuulen tuomana. Tämän kuvan otin vaikka samanaikaisesti puhuin puhelimessaä äitini kanssa

Naapurin ruopatulta tontilta kellui rantaan "aarteita". Tuuli ja mikälie vesikasvin juurakko

Yksi naapureista

Uusi isännänviiri

Pikkukoira, eli Tuuli väsähti aina alkuillasta. Ja sängyssä auringon paisteessa oli ihana ottaa tirsat

Aamu taasen keikkaili ja kantoi mitä milloinkin irti sai ympäristöstään. Uni tuli sohvalla muovikippo (unilelu) "kainalossa"

Sisäjärven rannalta löytyi tämä sulka. Merikotkan sulka. Itse lintukin nähtiin kahtena päivänä, suht lähteltä. Mahtaa sillä olla pesä jossain lähellä?

Vastavaloon otettu kuva. Kuten kuvasta näkyy, Tuulissa on "nostetta", se tosin ei ole juonut UPcider-siideriä, vaikka kaikki neljä tassua onkin yhtä aikaa ilmassa

Ja tämä on nähty ennenkin...eli kaksi mustaa Ronsu-reppanan kimpussa. Tuuli vasemmalla, Aamu kyljellään

Wappu saaressa oli aiiiiivan ihana. Kotimatka järkyttävä Aamun kohtauksen takia. Tänään kävin Aamun kanssa eläinlääkärissä. Verikokeiden mukaan Aamu on kunnossa, osa veriarvoista oli juuri viitearvojen alapuolella, mutta eläinlääkärin mukaan kysessä voi olla virhemarginaali, tai vaan se, että Aamun elimistö ei vielä ollut palautunut eilisestä kohtauksesta. Luotan hänen sanaansa. Tänään mitattujen arvojen lisäksi osa verikokeesta lähetettiin eteenpäin VetLabiin ja ne tulokset saan tietää keskiviikkona iltapäivällä.

Lääkitystä ei vielä aloitettu, koska kohtaukset, ne kaksi, ovat tulleet niin harvakseltaan. Reseptin sain ensiavuksi, eli haen varalta lääkettä peräruiskeen muodossa, jotta voin saada mahdollisen liian pitkäkestoisen kohtauksen laukeamaan. Toivottavasti lääkettä ei KOSKAAN tarvitse käyttää...

Aamu on ollut tänään oma iloinen itsensä. Ehkä hieman jäykempi liikkeissään, mutta itsekin olisi, jos lihakset olisivat krampanneet yhtä voimakkaasti, kuin mitä Aamu eilen kramppasi..

Eiköhän tämä taas tästä. Kun ei muutakaan voi...

Terveisiä täältä mökkisaaresta! Eilen tultiin ja yksi yö ollaan jo nukuttu. Päiväkirjan mukaan 412. yö sitten mökin oston kesän 2004.

Tuuli on touhunnut koko päivän. Ei ole ollut hetkeäkään, etteikö se olisi ollut nokkansa kanssa just siinä, missä meikäläinenkin. Ollaan samoiltu metsässä ja sillä reissulla todettu harmiksi, että uusi naapuri on kaatanut "puoli metsää", eli kulkeminen vaikeutuu, varsinkin, kun pitäisi heidän tontin läpi päästä, jos aikoo tuonne toiselle puolelle saarta. Onneks kuitenkaan he ei vielä tänä kesänä rakenna mökkiä, joten eivät ole täällä meidän kiusaks...

Aamu on ollut onnellinen. Se on päässyt metsään keijujen kanssa, tosin keijut ei tänään kutsuneet kovin pahasti. Onneks Tuuli näyttää kulkevan meikäläisen kanssa, eikä lähde kannustusjoukoiks Aamun ja keijujen matkaan. Ainakaan vielä..

Tuulikin pääsi kunnon metsäkävelylle. Maastot oli sille uusia, koska syksyllä se oli niin pieni, ettei sitä viety pitkille reissuille. Kovasti Aamu oli näyttämässä sille paikkoja ja illalla Tuuli saikin ensimmäisen oppitunnin siinä, miten hirveä ajetaan takaa...huoh...

Ollaan siis oltu tämä päivä täällä vain me pimut. Kennelpoika oli töissä ja tuli vasta illansuussa takaisin...mutta mikäs meillä täällä on ollessa.,,,

Punkkeja on ollut. Koirissa useampi kiinni, toistaiseksi ei meissä ihmisissä. Aamussa jostain syystä useampi, mitä Tuulissa. Ja molemmillahan on myrkyt niskassa. Sitkeitä sissejä nuo punkit, sillä yhden otin pois Aamun niskasta juuri siitä kohdasta, mihin Frontline oli laitettu. Pitäisköhän laittaa reklamaatiota??

Kuviakin oon räpsinyt ja kaikki muu tilpehööri oli mukana, paitsi uuden kameran ajurit tähän saaritietsikkaan. Eli kuvia paratiisista sitten, kun päästään sivilisaation pariin...

Noniin, onhan se hereillä! Tuulin herättely metsässä onnistui, tai sanotaako, lähti ainakin käyntiin! Käytiin hetki sitten uusimassa herättely ja kyllä pikkukoiralle alkoi jo asia hahmottumaan

Seuraava postaus tuleekin mitä todennäköisemmin MÖKKISAARESTA! Sinne punkkien valtakuntaan lähdetään parin tunnin päästä tarkoituksena viettää Wappu mökillä, kuten parisen viikkoa sitten haaveilin. 

Kamera, videokamera ja läppäri ladattuna. Keittiö täynnä laukkuja. Aamu jo ehkä aavistaa, Tuuli ei vielä osaa yhdistää laukkujen määrää tulevaan keikkaan, mutta eiköhän tuo senkin opi, on nimittäin aika fiksu likka

Tuulille on suunniteltu herätys. Ei mikään "aamulla ylös" -herätys, vaan sellainen, jossa herätellään Tuulin ajatusmaailmaa tuolla metsähommissa.

Tehtiin pikatrippi kasvattajan luo. Oltiin niin tehokkaita, joten epäilen, tajusiko Tuuli edes käyneensä syntymäkodin suunnalla .

Tehtiin pari laahausjälkeä dameilla ja sitten metsä vielä täytettiin haettavalla, eli muilla dameilla. Yhteensä niitä tais olla 8 kpl hujan hajan metsässä. Kovin oli Tuuli kiinnostunut, mutta mielestäni levoton. Tokkopa tajusi mitä teki, mutta paransi ns. loppua kohti. ts, kuumuu alussa ja tehokkuus on vääränlaista.

Tavoite oli siis herättää Tuuli haluamaan takaisin metsään etsimään lisää haettavaa. Haluan ikään kuin sytyttää lampun Tuulin aivoissa. Tehtävä EI ole Tuulille vieläkään selvä.

Hyviä puoliakin oli  herätystreenissä: Tuuli liikkuu mielellään metsässä ja palauttaa reippaassa vauhdissa. Treenattavaa: Hakeutuminen uudelleen metsään on hakusessa ja siihen se tarvitsi "ruudun täyttäjän" tukea. Luovutuksista ei voi puhua, joten ne on aaaaaivan alkutekijöissä. Pääasia nyt kuitenkin, että saatiin Tuuli käyttämään nenää ja työskentelemään. Torstaina uusiks.

Eilen koirat sai kevään ensimmäiset annokset Frontlinea punkkeja vastaan. Tuulille annos myrkkyä oli ensimmäinen, sillä viime syksynä, vaikka mökillä oltiin, en laittanut sille myrkkyjä, koska se oli niiiiin pieni. Taisi pari punkkia olla kiinni, mutta niistä ei onneks tullut sen enempää harmia. Matokuurikin pitäisi käydä hankkimassa molemmille, on nimittäin sen verran montaa kissapa*kaa maisteltu menneenä talvena. En siis minä, vaan koira(t) (lähinnä Tuuli).

Aamukin oli mukana metsässä, mutta oli häkkiapinana koko reissun. Välillä autosta kuului vieno "ooooooooo", eli olishan se halunnut mukaan, tekemään mitä? Kävelyvauhdilla etsimään...se siitä tehokkuudesta, joten ei Aamuakaan ihan heti kannata käyttää motivaattorina Tuulille...

(Ai niin. Tämä lähinnä itselle muistin tueksi. Tuuli menee nyt 4 vinokeppiä takapihalla. ja rengaskin on viritettynä , mutta eihän siitä tule agikoiraa, ei)

Pääsiäinen alkaa olemaan ohi ja vi viude, MIKÄ pääsiäinen! Tänäänkin lämpötila kipusi pohjoisen puolen mittarissa parhaimmillaan +21 asteeseen ja silloin meinas mustille tulla jo kuuma.

Aamu-ulkoilut tehtiin tänään erikseen. Olin sopinut Kittyn emännän kanssa metsäkäppäilystä nuorison kanssa ja täytyy taas todeta, kuinka mukavia meidän nuoret neidit ovat. Leppoisissa tunnelmissa käveltiin n.1½ tuntia metsässä, välillä pysähdellen ja ihan vaan siksi, kun koirilla oli niin mukavaa  Mistä näin hyväluontoisia koiria oikein saakaan??

Aamu sitten. Aamu oli lähtenyt Kennelpojan kanssa tarkistamaan jäätilannetta ns. Vanhan Sataman venepoukamaan. Ja olihan sitä jäätä vielä jonkin verran, mutta avovettäkin. Avovettä sen verran, että Aamu oli käynyt kunnon uintikierroksen ja sitten sitä jäätä...joo, ainakin yks lautta oli, kunnes Aamu hyppäsi sille ja upposi jäälautan kanssa uudestaan meriveteen...

Kennelpojan sanojen mukaan hän ei huomannut, miten koko asia edes tapahtui...noh, tiedossa on, että Aamun ajatukset näkee ihan käsinkosketeltavasti, jos vaan osaa koiraa seurata, mutta epäilen vahvasti, että Kepo katseli merelle, eikä huomannut Aamun suunnitelmia.

Aamu siis oli hypännyt rannalta kelluvalle jäälautalle. Mikä ihme sen sai niin tekemään, on arvoitus, sillä kyseinen tyyli ei suoranaisesti ole Aamua itseään. Samaan aikaan, kun Aamu oli hypännyt jäälautalle, lähti jää vajoamaan. eli eihän se kantanut sellaista n. 32 kg painavaa koiraa...niin siinä sitten kävi, että Aamu oli vajonnut uudestaan veteen, mutta eihän tuo ole moksiskaan, osaahan se uida ja tiesi jo ensimmäisen uintikeikan jäljiltä, mistä kannattaa rantautua. On se vaan ihme matami!

Tilanne venesatamassa 24.4. Ei vielä toivoakaan, että päästäis saareen. Nuo vaaleanruskeat kasat eivät ole kiviä, vaan puuhaketta, jota meidän uusi mökkinaapuri on kaatamastaan metsästä tuottanut. Siinä lojuu "mun" peikkometsä ja kuuset "mun" herkkutattien yltä

Tehtiin matka sillä toisella autolla, jossa ei ole ilmastointia. Aamulle tuli kuuma, se meni heti kahlaamaan

Ja Tuuli perässä

Jäähdyttelykierros ja Tuuli seuraa tarkkana, mitä Aamu aikoo tehdä

HEI kamu!

"Mä löysin kepin"

Tuulin ensimmäinen kevät ja jäiden lähtö. Jäähile kiinnosti kovasti

Ihan kuin se vuotaisi etupäästä

Jäähileet tuotti ääntä ja sille suhinalle piti haukahtaa kerran

Aamu oli heti tarkastamassa, mille Tuuli haukkui

Kaislikossakin oli kivaa

Ja sitten leikittiin sukellusvenettä

Vai nouseeko jorpakosta kenties jokin aarre?

AVOT! Jääkimpale!

Tässä vaiheessa vene on jo saatu näin lähelle vesirajaa. Tuuli tonkii yhä edelleen vesirajassa

Ja pyörii "jaloissa", kun vene työnnetään veteen

"Kah, se on vedessä"

Sitten raahattiin moottori; Tuuli tarkistaa tilanteen, totta kai

Rekvisiittaa

Ja nyt sitten veneeseen, mutta mitenkäs sinne mentiinkään?

"Pääsisköhän täältä puolelta?"

Kiltti Kennelpoika tulee hätiin

Ja muistuttaa Tuulia, mistä kannatta hypätä veneeseen

Kas näin! Aamu odottaa vuoroaan.

No niin, kolmen kopla on paatissa

Sitten ruuvataan moottori kiinni

"Onks se nyt varmasti oikealla paikalla?"

Pusi, pusi, kyllä sä Kennelpoika osaat!

Miten niin Tuuli on mukana joka käänteessä?

Samaan aikaan toisessa päässä venettä. Aamu vakiopaikallaan ja vakioasennossa

Pusuttelutauko

"Tiiraa sä sinne, niin mä katon tänne"

Sitten Aamu aikoi pois paatista, mutta tiesi, miten käy, jos nyt hyppää...

Vaan Tuuli tulikin takaa oikealta ja hyppäsi!

Puh, raskasta hommaa tämä veneen vesille lasku

Tipin sulka. Tarkemmin joutsenen.

Muutama muukin oli käynyt tarkistamassa veneen kunnon

Toivotonta. Tuo keskimmäinen on meidän venepaikka

Luonnon oma Aalto-maljakko

Automatkan Tuuli sitten nukkui sikeästi, se jopa kuorsasi. Taisi olla ensimmäinen hetki, kun lepäsi tänään. Ei ihme, jos pikkukoiraa vähän väsyttää...

Tämän hotellin henkilökunta lähti trulleja pakoon naapurikaupunkiin aamupäiväksi ja jätti hotellin muut asukkaat yksin. Pieni lepohetki oli tarpeen, sillä ainakin Tuuli oli eilisestä koko päivän kestäneestä ulkoilusta vielä aamullakin ihan sippi.

Naapurikaupungista ostettiin uutta aitavärkkiä, tuo nykyinen aita kun alkaa olemaan jo 13 vuotta vanha ja käytössä muokkaantunut sen malliseksi, ettei se enää hyppytaitoisia koiria pidä pihamaalla. Tosin kumpikaan koirista ei ole tajunnut, että aidan yli VOI mennä, toista se oli Elsan kanssa, joka ei edes tajunnut, että koko pihan kiertää aita...sillä Elsa meni rajan yli siitä kohdin, missä se kulloinki oli, oli siinä sitten aitaa, tai ei

Iltapäivällä ollaan sitten leikitty pihalla. Tuulille on esitelty kaksi paria keppejä. Se tietää jo, mistä palkkaa saa  mutta kovin ollaan alkutekijöissä...jos käyn seisomaan keppien eteen, enkä sano mitään, alkaa Tuuli hommiin. Homma alkaa hahmottua ja oikeasta väliköstä saa aina palkkaa. Tuulin mielestä lelu palkkana on hyvä, mutta se ei niitä halua palauttaa. Miten niin se päättää, mitä se haluaa tehdä?

Sitten tuo Aamu Aurinkoinen. Olin parkkeerannut sen hieman sivummalle, kun esittelin Tuulille keppiparia. Mutta sitten Aamu tulikin toisen keppiparin toiselle puolelle istumaan, eli JUURI siihen kohtaan, mihin palkka Tuulille olisi tullut heittää onnistuneesta suorituksesta. Sanoin Aamulle tiukkaan sävyyn, "pois siitä". Mutta eihän se liiku, jollei halua. Istui vaan leveällä takapuolellaan. Uusi yritys: "Pois!". Ja mitä tekee Aamu? LYÖ tassulla keppiä...heh, siinä vaiheessa mua jo alkoi naurattaa...ja kolmas yritys saada Aamun iso ruho pois tieltä: "POIS!  Ja arvatkaa mitä se tekee? Lyö maate kyljelleen, just ja prikulleen siihen kepin viereen. Häntä sillä heilui...huoh

Kun käänsin selkäni, ponkasi Aamu pystyyn  Se siitä keppitreenistä...

JA kyllähän Aamu sai treenata keppiparia, mutta se pyöri niissä kuin väkkyrä, eikä oikein tiennyt, mistä se palkka oikein tulee...kun niitä keppejä on yleensä 6 tai 12

Ai niin, Kepo on rannassa laittamassa venettä...me mennään ens viikonloppuna SAAREEN!

Kevät on istutusten aikaa, paitsi että Tuuli korjaa jo "satoa". Tässä menee vuorenkilpeä

Pthyi, ei taida olla hyvää

Naapurin Måns, joka saa koirat kiroilemaan

Hyvää Pääsiäistä!

Voi viude, mikä päivä ja mikä ilma! Ollaan oltu ulkona klo 9.30-19 tänään (ja koirat on vieläkin). Koko piha ja katuosa on haravoitu, vaikka pitkäperjantai on ollutkin. Yes, nyt voi mökkikausi alkaa, koska siellä on LISÄÄ haravoitavaa.

Tuuli ja Aamu eivät ole nukkuneet juur ollenkaan tänään. Mitä nyt Aamu fiskuna koirana kömpi jossain vaiheessa sisötiloihin lepäämään. Tuuli taasen on ollut vauhdissa kooooooko päivän. Lepäili hetken, eli automatkan, kun käytiin venesatamassa tarkistamassa jäätilanne. Arvata saattaa, että pikkukoira on väsynyt, mutta sinnikkäästi se on päivystänyt grillin vieressä ulkona Kepon kanssa

Tuuli vartioi grillissä kypsyviä herkkusieniä

Jäätilanne siellä venesatamassa näytti hyyyyyvältä. Vapuksi mennnään saareen, niih.  Punkkimyrkyt täytyy koirille laittaa nyt pääsiäispyhinä. Muutaman tutun koiralla jo niitä öttiäisiä on täällä löytynyt, myrkyistä huolimatta

Käytiin perinteisellä perjantaisella ja ehei, nyt ei ole kyse mistään perjantai-pullosta, vaan tuonne erämaahan suuntautuvasta koiran liikuttamis-keikasta.

Aamu joutui olemaan taas narun jatkona  Siitä näki ihan selvästi, kuinka kierrokset nousi ja pienikin ärsyke/haju olis saanut Aamun leijailemaan keijujen perään, joten Aurinkoinen joutui hihnaan koko reissuksi.

Oltiin tulossa autolle. Tuuli tulla tupsahti Aamun viereen, joka haisteli jotain. Tuuli kiljahti. Johonkin siis sattui. Katsoin ojan reunaa ja totesin siinä olevan terävän tikun; ehkä Tuuli oli hypännyt sen päälle ja tikku oli mennyt polkuanturoiden väliin? Tarkistin etutassut - ei haavoja.

Mutta jokin jossakin sattuu . Kun tultiin kotiin ja Tuuli hyppäsi autosta, kiljahti se taas . Pesin koirat ja tein perusteellisemman tarkastuksen Tuulin tassuille. Ei havaintoa ulkoisesta vauriosta.

Ehkä tassu on vääntynyt tai kummitteleeko se 11 viikkoisena sattunut onnettomuus? Kyseessä on nimittäin havaintoni perusteella nyt sama etujalka.

Tämä nyt ihan itselle muistin tueksi, jos tulevaisuudessa mietin asiaa...

Tilasin toissapäivänä täältä damilaukun. Ennen olen dameja kantanut repussa, mutta nyt ajattelin sijoittaa pieneen ja sievään laukkuseen, johon voi helposti sujauttaa metsästä poimitut esineet, taijotaisellaista.

Laukku tuli eilen, eli yhden päivän kesti Itellalta kuljetus, pisteet siitä sille firmalle ja myös tavaran toimittajalle.

Tänään otin laukun mukaan metsään, en tietenkään tyhjänä, vaan täytin sen autossa lojuneilla dameilla  eli jos joku nyt näkee meikäläisen olkalaukku olalla metsässä, niin tiedätte, mistä on kyse.

Ah, että oli ihanaa taas olla kahdestaan yhden koiran kanssa liikkeellä. Ei tarvinnut purra hammasta ja vahtia sitä toista, joka lähtee niiden hippiäisten perään..

Käveltiin Tuulin kanssa suht pitkä pätkä ennen kuin kävin autosta hakemassa damilaukun. Montaa kertaa ei olla näitä juttuja Tuulin kanssa tehty tänä keväänä, mutta tänään huomasin IHAN selvästi, että se TIESI, mitä oltiin menossa tekemään. VAikka laukku oli uusi ja damit piilossa.

Tein motivoidusti, kuten oltiin kasvattajan kanssa puhuttu. Vietiin siis Tuulin kanssa yhdessä haettavat damit. Koska olen yksin ongelmani kanssa, en ole halunnut Tuulille pahoja tapoja, eli damin vaihtamista, ennen kuin olen saanut sen ymmärtämään noudon/palautuksen metsässä. Toimiihan tuo pikkumusta jo siinä, mutta nyt olis kehitettävä halua hakea lisää. Siinä onkin sitten tenkkapoo.

Tuulilla ei ollut selvää kuvaa ensiksi, että metsään jäi toinenkin dami. Kehotin pari kertaa sitä etsimään ja kun ilme oli koiralla kysyvä, lähdin kävelemään metsään päin (sanotta mitään) auttaakseni koirulaista. Muutaman metrin kävelin damin suuntaan ja sitten Tuulilla syttyi lamppu! Yes. Joko se sai vainun, tai sitten se MUISTI, että oltiin käyty viemässä toinenkin dami toiseen suuntaan.

Huoh. Kuten huomaatte, paljon on vielä tekemistä ja iiiiiiiihan alkeita vasta opetellaan. Molemmat. Mutta jotenkin olen agilityn avulla, toisia kouluttamalla OPPINUT lukemaan koiraa ja TIEDÄN, etten voi vaatia siltä mitään asiaa, jollei sillä ole asiasta kokemusta. Vaikeinta on saada muokattua kokemukset taidoiksi, osaamiseksi ohjaajan toivomalla tavalla...

Laukku, tuo illan päätähti oli siis onnistunut hankinta. Varmaankin sen ansiota, että ilta oli onnistunut. Mitähän mä seuraavaks hankkisin, jotta koiran koulutus olis nousujohteista? Merkkikuteet?

Niin siinä vaan kävi, että pikkumussukasta kasvoi nuori murkku. Ja tänään sitten alkoi "ne", eli Tuulin peräpäätä koristaa pikkikset, sellaset pikkumustat, jotka saattaa pimeällä unohtua koiran peräpäähän sillä seurauksella, että liru tulee housuun - siis koiralla.

Ihmeen fiksusti Tuuli noihin "sloggeihin" suhtautui, istui kerran alas ja katsoi peräpäätänsä. Kuten niin monessa asiassa muutenkin, fiksu likka.

Vaan tänään olis taas keltainen pörssi ollut kuumaa kamaa. Yritettiin tehdä kennelpojan ja Aamun kanssa yhteiskäppäily kaupungissa. Se vaan nyt ei jostain syystä onnistu tällä hetkellä. Tuuli käyttäytyy ihan sikamaisesti, jos koko lauma on liikkeellä. Se vetää, kiskoo, nykii, poukkoilee. Jouduin siis tänäänkin kääntämään kurssin pois ja valitsemaan eri reitin, mitä Kepo ja Aamu....huoh.

Heti miten Tuuli muuttui, vaikkakin sikaili vielä loppumatkalla vetämällä. Liekö hormoonit hyrrää, tai muuten vaan kuriton? Noista kahdesta tuo jälkimmäinen on fakta, eka vaihtoehto osasyy käytökseen.

Huomenna on uus päivä, niin Tuulillakin. Ja Aamulla. Ehkä seuraneiti on loman tarpeessa, koska pinna on kireällä. Onneks tämä viikko on lyhyt ja ens viikolla saan pidettyä viimeiset lomapäivät pois, ennen kuin uudet 38 pläjähtää käyttöön

Tuulista ei tule agilitykoiraa. Mutta eihän mikään estä opettamasta sille agilityn alkeita ja esteitä, ohjausta, jos kaikki tuo tuntuu kivalta?

Tänään olin sopinut yhden ryhmäläisen kanssa "avaimen" luovutuksesta treenikentällä, eli mun piti käydä hakemassa avain uuteen estekonttiin. Mikäänhän ei estä ottamasta koiraa mukaan ja samalla myös koutsata kamua?

Tuuli oli oma itsensä. Se ei ollut koko uutta hiekkakenttää koskaan nähnyt, mutta oli kuin kotonaan. Hallissa joskus kuukausia sitten tehdyt asiat meni nappiin, kuin vanhalta tekijältä. Käytin targettia ja lelua. Saan se irtoamaan erittäin hyvin, mutta kuka torvi nyt ei namilautaselle juokse? Vaikka toisaalta, irtos se hyvin lelullekin ja tykkäsi kovasti tekemisestä. Tuskin tiesi mitä teki, mutta 100-lasissa.

Sitten se toinen hyvä puoli koko asiassa. Se toinen koira oli bc. Kuumuva, nopea bc. Aluksi Tuuli hehkutti K.C:n lammasnahkapatukkaa oli ja oli sitä mieltä, että lelu oli myös tarkoitettu mustille koirille, mutta ähäkutti! Kun en kommentoinut asiaa, unohti Tuuli toisen lelun ja kävi istumaan meikäläisen selän taakse. Se siis odotti rauhassa, hihna löysällä, eikä ollut yhtään rauhaton, vaikka kamu meni targetille tai lelulle. Noh, nyt ei varmaan kannattais kehua koiraa, sillä Tuuli ei ihan aikuisten oikeasti tiedä vielä kaikkia kaavoja, joten kyllä se saattaa vielä kiihtyä katsellessaan nopeaa bc:tä.

Mutta silti, meillä oli ihan laadullisesti kiva ilta. Sopivasti reeniä ja leppoisaa olemista. Me like. Vaikka Tuulista ei agikoiraa tulekaan

Käytiin Tuulin kanssa taas kahdestaan metsäkeikalla. Dameja mukana ja silleen. Käveltiin sellainen reitti, jonka Tuuli kyllä ihan kakarana on kiertänyt viime syksynä, joten ei aivan uusi reitti.

Pelloilla oli paljon nuuskuteltavaa. Ensin luulin, että kysessä olis pupujussin jäljet, jotka niin kovin kiinnosti, vaan eipä ollutkaan. Tuuli, joka ei lähde keijujen matkaan, antoi nenänsä viedä. Ihan siinä silmien edessä se meni ja jäljesti ja katosi ojan toiselle puoleel, pajukon taakse. Välimatkaa meikäläiseen n. 10 metriä.

Ja sitten sieltä toiselta pellolta, pajukon takaa alkoi kuulua kiroilua. Hanhen kiroilua. Hanhipariskunta nousi pikakiihdytyksellä lentoon ja Tuulia vietiin pitkin lietelannoitettua, kynnettyä peltoa. Pillitin ja kyllähän tuo koira kääntyi. Lähti sinne, missä oli minut viimeksi nähnyt, eli pajukon toiselle puolelle. Olin siirtynyt puoliksi piiloon. Näin, kuinka Tuuli pysähtyi ja etsi katseellaan meikäläistä. Ähäkutti, mitäs lähti. Liikahdin ja Tuivertaja tuli luokse nöyränä korvat hieman luimussa.

Ai, ai. Toivottavasti ei nyt Nils Holgersson pudonnut hanhien kyydistä ja jäänyt sinne lietelantaan pää kiinni vaurioituneena..  Me nimittäin jatkettiin liejussa rämpimistä kohti autoa.

On kai sanomattakin selvää, että Tuuli joutui suihkuun. Taas. Moneskohan kerta tällä viikolla?

Kävi tänään yhteisellä iltakäppäilyllä. JO oli nuorissa vauhtia. Ajoittain hieman vaarallisen näköistä etenemistä, mutta molemmat ovat tottuneita metsässä kulkijoita, joten ralli puiden välissä onnistui ilman haavereita.

Kovin on velipoika cool verrattuna räväkkään siskoonsa. Mistähän sekin johtuu? Kasvatuksesta? Mitä ilmeisemmin.   Tuulin menoa voisi ehkä kuvailla elämäniloksi. Voiko pikkukoira olla onnellisempi?

Aamu oli samaan aikaan toisaalla kennelpojan kanssa metsäkeikalla. Ja oli löytänyt kalan, jossa oli pyörinyt. Hajun voitte vaan kuvitella....siis märkä koira yhdistettynä märäntyneen kalan hajuun. Kertomattakin on kai selvää, että Aamu joutui hieman perusteellisempaan pesuun...

Tänään ei enää menty käsipohjaa, tänään Tuuli UI ojassa  Eli talviturkki on niiku sillain puolivirallisesti heitetty! Kennelpojan kommentti Tuulin vesinäytökseen "Hulluhan ui"...jup, jup...niinpä.

Aamu ei vielä ole talviturkkiansa heittänyt ja oli ajoittain pitkiäkin aikoja hihnassa, vaikka metsässä oltiinkin. On niiiiiiin rasittavaa vahtia sitä koko ajan. Ja kuten arvata saattaa, Aamua ei tosiaankaan kiinnosta meidän seura, vaan keijujen. Nyt olen ollut tiukkana. Pysähdyn HETI, kun Aamu kääntyy metsää kohti, en siis jatka kävelemistä ja "oleta" että se tulee meikäläisen perässä....selän kääntäminen on Aamulle ikäänkuin lupa poistua maisemista...vaan koiraseni, näin ei tänä kesänä enää tule olemaan.

Tänään näin hyppytekniikka hakkuualueella . Kaikkea sitä kans sitten katseleekin, kun koiriansa ulkoiluttaa. Tuuli ja Aamu kävivät tarkistamassa jotain hakkuualueella ja kantojen kupeessa oli tietyn välimatkoin lunta. Ihan selvästi Tuuli suunnitteli pois tulemisensa sieltä hakkuualueelta; se arvioi etäisyyksiä niihin sulaneisiin alueisiin ja teki tuon kaiken vauhdilla laukassa ja sujuvasti. Hienosti toimi pikkukoiran etäisyyden arviointi! Tuuli onkin ilmoitettu syksyn hyppytekniikka-kurssille, vaikkei siitä koskaan agikoiraa tulekaan. Kaikki tietotaito kun on ns. kotiinpäin.

Ylihuomenna seuraneiti lähtee kohti Tammerforssia ns. pyjamajunalla, eli kovin aikaisella Pendolinolla...5:45 olis tarkoitus lähteä kohti SAGIn järjestämää seuratoimijaseminaaria, eli luentoja kuuntelemaan. Toivottavasti on antoisa päivä.

Uusi vuosi ja uusi kamera

Uusi vuosi otettiin tässä laumassa vastaan hyvin rauhallisissa merkeissä. Aamu, joka aiemmin on selvästi näyttänyt, ettei pidä paukuttelusta oli kovin cool eilen, eikä reagoinut pommeihin. Tuuli, jolle uusivuosi oli ensimmäinen, oli ihan yhtä cool, ainoastaan erona oli se, että Tuuli istuskeli useaan otteeseen ikkunassa ja ihmetteli ulkoa kuuluvaa pauketta. Kumpikaan ei siis ns. pelännyt. Hyvä niin.

Vuoden ensimmäisenä päivänä lähdettiin käymään mökkisaaressa. Uusi kamera följyssä, eli mukana, vaikka sää oli mitä oli. Pakkohan oli päästä kokeilemaan uutta kameraa!

Aamu ja Tuuli. Ja tällä kuvalla voisin hämätä, sillä Tuuli muistuttaa erittäin paljon tässä kuvassa Elsaa..ainoastaan etujalkojen pituudesta voi päätellä, että kyseessä on Tuuli

Ja kivaa oli. Tuuli painelee edellä ja Aamu perässä

Nokkakosketus. Kyllä, ne leikkii, vaikka tilanteesta voisikin saada toisen käsityksen...

Tuuli takkutukka, viikon päästä 7kk

 Laitan tähän vielä kuvan Elsasta, jotta voi verrata yhdennäköisyyttä Tuulin kanssa, eli tässä Elsa viime talvena, n. viikko ennen viimeistä matkaa:

Elsa 2010

Tuuli se vaan kasvaa. Kävin hetki sitten M&M:ssä, tarkoituksena kokeilla meille tilattua talvimanttelia, kokoa 55, mutta niin siinä vaan kävi, että mantteli oli liian lyhyt selän päältä Tuulille!  Eli en ostanut loimea koiruudelle. Mahtaa käydä niin, että kun Aamun Pomppa-täkki tulee ensi viikolla, Tuuli saa periä Aamun (Elsan) Hurtta-loimen, kokoa 60! Mihin mun pieni pentu on hävinnyt??

Tuulilla on ensimmäisen asteen mörkökausi. Se tervehtii iloisesti vieraita ihmisiä, mutta päättääkin sitten, että ihmiset ovat vaaaarallisia peikkoja ja peikothan pitää haukkua pystyyn, eikö? Muutenhan peikot syö mustia pikkukoira. Ja eilen Tuuli oli sitä mieltä iltakävelyllä, että liikennemerkillä, joka oli ilmestynyt tien viereen, on varmasti torahampaat ja se syö vain ja ainoataan - flatteja. Sellaisia, jotka täyttää kohta 7kk

Aamukin voi ihan hyvin. Hieroja tulee tänään toisen kerran möyrimään Aamun selkää ja sen jälkeen katsotaan tilannetta uudestaan. Mutta selvästi Aamu on piristynyt ja seuraa ympäristöään ihan eri tyyliin, mitä viikonloppuna. Silloin se vaan makoili apaattisena. Yksi varma merkki siitä, että selässä ei tunnu pahoja kipuja on se, kun Aamu käy kähmimässä tiskiharjan tiskialtaasta. Eli jos täällä huushollissa tiskiharja on hävinnyt, kannattaa asiaa tiedustella aina Aamulta...

Eilen tuli sovittua kimppalenkki tälle päivälle,,tai no, ihan aamulle. Treffit oltiin sovittu kello yhdeksäksi ja siihen aikaan täällä meillä tuprutti lunta siihen malliin, ettei eteensä nähnyt. Mutta sovittu mikä sovittu, ja koirien pitää saada liikkua  Ensin oli tarkoitus ottaa molemmat koirat mukaan, mutta eilen alkaneet Aamun selkäkipuilut muuttivat hieman suunnitelmia. Omatuntohan siinä kärsi, kun joutui yhden jättämään kotiin, mutta parempi näin..ei selkävikaisen ole hyvä juosta hangessa ja sietää kahden murkun riekkumista. Ei sikseen, ei Aamu ollut edes lähdössä mukaan, kai se itsekin aavisti kuntonsa ja jäi ihan mielihyvin loikolemaan sängylle, kun me lähdettiin..

Niin, treffit oli sovittu dalmis Kittyn ja Kittyn omistajan kanssa. Kitty on nyt asunut muutaman viikon Suomessa ja kotiutunut vallan mainiosti. Ei puhu tanskaa enää , vaan ymmärtää ihan selvää ruotsinkieltä  Tuuli ja Kitty tulivat hyvin toimeen keskenään. Hommat oli suht samat, lumessa juokseminen ja....hevonpeen etsiminen lumen alta  samalla aaltopituudella näyttävät olevan,,,Tuuli on aavistuksen kookkaampi Kittyä, joten remuaminen on hyvin tasaväkistä, ainakin koon puolesta.

Sain tilattua Aamulle lisää särkylääkettä, joten nyt on taas millä lääkitä. Eipä noita Rimadylejä ole Aamulle tarvinnut usein syöttää, joten kun tarvetta on, voi kuurin ihan huoletta antaa. Ja nyt on tarvetta. Haettiin jopa kellarista Elsalle tehty ramppi, jonka avulla Aamun on helpompi hypätä sänkyyn. Sänky kun on huomattavasti lämpöisempi ja pehmosempi paikka nukkua. Illansuussa Aamu vähän piristyi. Kanteli ruokakippoansa ja viritteli jotain leikintapaista Tuulin kanssa. Mutta selvästi sen selkä on jäykkä. Ponnistus ei onnistu ja selkä ei ikäänkuin taivu kaarelle.

Tuulilla on muuten uusi ystävä. Ihmislapsi tuosta seuraavalta kadulta. Koko syksyn Tuuli on seuraillut tuon kyseisen pihan touhuja, lasten leikkejä aina kun ollaan kävelty siitä ohi. Ja niillä pojilla kun on ollut PALLO siellä pihalla...tänään sitten toinen pojista, eskarilainen (mikä selvisi tänään) uskaltautunut kosketusetäisyydelle Tuulin kanssa. Varominen on ollut molemminpuoleista. Poikaa on pelottanut ja niin on Tuuliakin hieman jännittänyt. Mutta tänään tehtiin niin, että annoin pojalle nameja käteen ja hän syötti Tuulia. Ja hellyttävintä oli se, kun Tuuli ei uskaltanut ottaa namia pojan kädestä, niin poika meni itse polvilleen, vaikka varmasti jännitti...Kaikki on ns. kotia päin  eli lapsi oppii villin koiran kohtaamisen ja Tuuli opettelee tietämään, millainen on eskarilainen

Hiljaisuus kahden flatin taloudessa on joko merkki siitä, että koirat ovat tyytyväisiä, tai sitten niillä ns. bisneksiä meneillään.

Ja tässä taloudessa on usein bisneksiä. Iltapäivällä talo hiljeni kummallisesti siksi aikaa, kun seuraneiti siirtyi tietokoneelle hetkeksi. Oli niin kumman hiljaista, että oli pakko nousta katsomaan, mitä koirat touhusivat. Ehdin jo käydä läpi mielessäni, mitä ne mahdollisesti pureskelivat rikki...mutta voi hämmästystä, mikä näky kohtasi, kun kurvasin eteiseen, tuohon parin metrin päähän....molemmat koirat makasivat petillä, toinen toistaan hellävaroesti nututtaen pään alueelta. . Niillä olikin hellä hetki ja emäntä maalaili pi*uja seinille. Meikäläisen ilme mahtoi olla hivenen hämmästynyt, sillä molemmat koirat pomppasivat ylös pediltä, ikään kuin kysyen" no, mitä sä nyt skitsoilet ja höyryilet, täällähän me ollaan ihan iisisti"...niinpä...

Nimittäin viime viikolla, kun jätin Aamun olkkarin puolelle ja otin Tuulin mukaani tietsikkahuoneeseen, ettei se kiipeilisi pöytätasoilla, hämmästyin hieman, kun palasin olkkariin takaisin. Hellaterttunen, Aamu, tammikuussa kuus vee, oli tullannut tiskipöydän ja hakenut sieltä tiskiharjan. Niin, ja siinä samassa läjässä olkkarin matolla makoili Aamun lisäksi kaukosäädin. Niin, että kukahan sieltä olkkarista ja keittiöstä olis pitänyt ottaa pois??

Ja entä se muovinen laatikko keittiössä, johon hankittiin jossain vaiheessa syksyä kansi, ettei lätyt vedä roskia pitkin lattioita...? Ei auta kansi, ei, sillä molemmat lätyt avaa nyt kannen....ja silppuaa paperiroskia pitkin keittiötä heti kun silmä välttää, huoh. Niin, ja mainittakoon, että Tuuli osaa avata saunatilan oven yhdellä tassun huitaisulla...mutta sitten on myös taas mainittava, että Tuulin kynnet saa yhä edelleen leikata ilman minkäänlaista 'haloota'. Mitä ihmettä olen tehnyt, että olen ansainnut näin helpon ja mukavan koiran?? 

On Tonttu Torvinen, eli Tuuli. Mahtaa pakkaset ja viima jäädyttäneet Tuulin vaihdekepin, sillä vaihde on jäänyt vitoselle...ts. täysillä mennään. 

Käytiin eilen hallilla. Tuuli tapasi kasvattajansa ja Tuulin ylitsevuotava tervehtiminen sai kasvattajan tuumaamaan hiljaa: "Ihan kuin Elsa". Niinpä. ElsaKIN nimittäin rrrrrrakasti samaista ihmistä, ihan niiiiiin paljon, että Elsan sydän meinasi pakahtua. Ja olihan Tuulillakin "pöksyissä pitelemistä", sillä ihan meinas "pelihousut revetä", niin kiva oli tavata kasvattaja  Heh.

Ja niin kuin edeltäjänsä, ei Tuulikaan pysynyt kevythäkissä...eli kun liikutin välillä Aamua, eli treenailin siivekkeiden välistä puolivalssia (ilman rimoja), oli Tuuli sitä mieltä, että mukaan oli päästävä, ja niinpä se sai kevythäkin auki...eli hyvä tietää tulevaisuutta varten...mikäli on jätettävä Tuuli hetkeksi yksin häkkiin, on otettava metallihäkki mukaan, ainakin aluksi, kunnes koiruus tottuu vankilaansa, eikä yritä Houdini-temppuja..onneks on kokemusta koirasta nimeltä Elsa, sillä Tuulin tempaukset tuntuu jo tässä vaiheessa ah-niin-tutuilta.

Ai niin. Onkohan Tuuli sitä mieltä, että eteiseen tarvittaisiin uusi kuramatto? Oli nimittäin nurkasta hävinnyt pieni palanen perjantain aikana. Ymmärrän, että koiria on pitkästyttänyt, sillä KePo oli koko viikon työmatkalla, joten koiruudet joutuivat viettämään yksin kuus tuntia päivisin. Mutta että mattoja pitää syödä/pureskella?? Onneks maton nurkasta kadonneet pari liuskaa löytyi myöhemmin; toinen sohvalta toisesta huoneesta ja toinen eteisestä, eli Tuuli näyttää kuuluvan niihin, jotka vain pureskelevat, eivät niele pureskelemaansa. Tai ainakin toistaiseksi on näin...

Tänään päätin aamulla noustessani ylös sängystä, että seuraneidin pinna olkoon pitkä! Keräsin kaiken pedagoooooogisen tietämykseni koirista yhdeksi hermokimpuksi ja päätin selvitä taistelusta Tuulimyllyä vastaan  ts. joko annan periksi, tai teen asialle jotain. Ja Leinosen Janitan oppien mukaan, suunnitelma B:tä ei saa olla, suunnitelma A tulee toimia. Näin siis tehdään. (Kunnes pinna palaa uudestaan)

Iltakäppäily sujui suht mukavasti. Sellaista yleistä poukkoilua oli havaittavissa...mutta ainakin meidät nyt nähdään, sillä kävin sijoittamassa uusiin Hurtta-tuotteen heijastin-kaulapantoihin! Tuuli sai oranssin, ihan vaan siksi, että se oli oranssi tyttö pentulaatikossa ja Aamun löytää täst edes neonkeltaisessa värityksessä katukuvasta

Iltakäppäily loppui hyvissä merkeissä. Juuri kun olin menossa sisälle, huusi joku "hei" ja saimme vieraita. Viime lauantaina Tanskasta tullut puolivuotias Kitty-dalmis tuli uuden emäntänsä kanssa potkukelkalla meille. Kitty on syntynyt juhannuksen aikoihin, joten Tuulilla ja Kittyllä on n. pari viikkoa ikäeroa. Ensin hain Aamun hihnassa kadulle, jotta Kitty sai tutustua "vanhaan ja viisaaseen" ja sen jälkeen hain Tuulin. Aamu sisälle mököttämään ja Kitty kutsuttiin pihalle. aitojen sisälle leikkimään. Ensin Kittyä vähän pelotti, mutta Tuuli meni kuin tuulispää ja lopulta vahti oli sellaista, kuin vain kahdella puolivuotiaalla voi olla...huoh. Mukavaa oli tavata uusi tuttavuus ja Kitty vaikutti ihan mukavalta nuorelta neidiltä..

Niin, joulupukkiko? Ehei, vaan takapää, siis koirilla! Nyt ollaan pari kertaa etsitty takajalkoja olkkarin lattialla ja kyllä ne vaan löytyy! Tuulillekin on jo hahmottunut, mitä "koske" tarkottaa, eli takajalat korkeammalla, mitä etujalat...eli jumppapatjalla on esiopetus aloitettu. Aamua ei tarvitse edes käskyttää, se menee oikeaan asentoon jo kun näkee patjan lattialla...ja ihan vaikkapa peruuttaen  On se vaan aika mainion näköinen Aamu tuon ison takamuksensa kanssa, kun se istua nököttää patjalla. Tiedän, että Aamulle on hieman epäselvää, missä asennossa sen tulisi olla; se nimittäin tarjoaa sekä istumista, että seisomista siten, että takapää on patjalla. Tiedän syynkin, sillä olen "istuttanut" Aamua patjalle, ihan vain, että se joutuisi hieman tekemään enemmän töitä tasapainonsa kanssa...siksi 2 on-2 off ei ihan ole "oikeaoppinen" ja flattimainen kohellus Aamunkin kohdalla tulee esille tuossa tilanteessa.

Tuuli vasta opiskelee asiaa, mutta on ihan selvästi saanut juonesta kiinni. Ja mitä ei tekisi kun naksutin on mukana...tosin seuraneidille tekee vaikeata naksauttaa oikeaan aikaan ja oikeasta asiasta, sillä Tuuli on nimensä veroinen, se ehtii tehdä kaksi asiaa siinä ajassa, kun seuraneiti tekee yhden asian...

Mutta hahmottamisleikit jatkuu... 

Otsikon kysymys esitettiin seuraneidille viime viikolla. Niin, miten on, miten meidän koirien yhteiselo oikein sujuu? Seuraavassa kuvapläjäys kahden koiran välisestä ystävyydestä, lauman järjestyksestä ja otteita koirakielestä. Kuvissa siis Tuuli 6kk (siniharmaa itsetehty loimi päällä) ja Aamu, tammikuussa 6 vuotta.

Nyt se alkaa. Ollaan siis menossa taas mökille, pakkasta jäällä n. -17 astetta ja aurinko erittäin matalalla, siksi kuvien väritys ja valotus on hieman mitä se on...

alkulämmittelyä

Tuuli ärsyttää Aamua repimällä Aamua sen loimesta...ei muuten kannattais...

.....Sillä Aamuhan ei sellaista siedä....

Ja Aamu antaa palautetta murkkuikäiselle...

Aamun ilme kertoo aika paljon....

Tauko...tämäkin kuva kertoo aika paljon...

Tässä ollaan edetty n. 100 metriä ja aurinkokin näyttäytyy...Molemmilla koirilla hieman "tyyntä myrskyn edellä" -asento

Ja taas mennään...Aamu esittelee purukalustoaan ja Tuulin pään asento lupailee jo tulevaa...eli:

Jarrutusta ja Tuuli taipuu...

Niska edellä lumeen ja tekee KUPERKEIKAN!

"pthyi, pthyi, lunta menee kuperkeikassa iiiiihan joka reikään...

Ja sitten mennään taas...kuvaaja vaan ei osannut odottaa loikkaa tässä kohdin...

Hännän asennon perusteella voi jo päätellä, kumpi meillä määrää...

Ja kumman sana on laki

Ja taas Tuuli kyntää hankea...

Mutta ilmeistä päätellen, molemmilla on kivaa...

Matka jatkuu mökille

Aamun tassuja alkoi jo kylmä kangistaa

Mutta sehän ei estä Tuulia roikkumasta kuteissa...

Hurtta-tuote mainos vai muuten vaan pällistelyä?

Tässä ollaan jo matkalla takaisin autolle. Ei ne siis ihan koko aikaa riehu

Ja tässä pikkukoiran talviriemua, eli Tuuli nauttii kylmästä talvipäivästä jäällä

Niin, tuleeko ne toimeen keskenään? Tulee. Ainakin vielä tässä vaiheessa. Tulevasta kun ei kukaan tiedä, mutta marssijärjestys toivottavasti pysyy samana...

Joulu lähestyy ja joka huushollissa siivotaan nurkkia puhtoisiksi. Ei meillä, sillä se on turhaa. Tapanani onkin  sanoa, ettei meillä pa*kasta ole, sotkuista vaan ja niillä kahdella asialla on suuuuuri ero

Mutta jotain ollaan siivottu. The Tuulitonttu ja sen kamu, itse päätonttu Aamu, saivat saksikäsittelyn. Ensin tietenkin leikattiin kynnet ja polkuanturoiden välistä karvat pois. Itse kynsien leikkaaminen on yhä edelleen täysin vaivaton hetki Tuulin kanssa. Se makaa rentoutuneena kyljellään, kun leikkaan kynnet...ei mulla näin helppoa tapausta ole ennen ollut...tai sitten olen oppinut jotain vuosien varrella . Itse trimmaaminen olikin sitten aavistuksen hankalampaa. Ei siksi, etteikö koira antaisi saksia, vaan kun sen piti pyydystää jokaikinen musta karva, joka maahan tippui. Hassu koira. Loppujen lopuksi en Tuulia paljon saksinut, olkoon aika naturel nyt, kun karva vielä kasvaa. Korvien alta kuitenkin poistin hieman ylimääräistä, jotta "tuuletus pelaa" korvissa...

Sitten oli Aamun vuoro. Tuuli sai käskyn siirtyä ns. "takavasemmalle" ja niinhän se siirtyikin, ihan kirjaimellisesti. Nimittäin, kun en sallinut sen olla kytiksellä tarkoituksena syödä Aamusta irtoavia karvoja, siirtyi Tuuli mun selän taakse ja laittoi päänsä mun olkapäälle ja seurasi sitä kautta Aamun tassukarvojen leikkaamista. Istuin siis lattialla ja leikkelin Aamun tassukarvoja. Auts, meikäläisen selkäparkaa...ei mikään helppo nakki leikata yhdeltä flatilta tassukarvoja, kun laaduntarkkailija hengitti koko ajan niskaan. Nyt sitten joku valopää tietysti miettii, miksi en siirtänyt Tuulia portin taakse. Mitä se siitä oppii? Ei mitään. Nyt sain nimittäin Tuulin tajuamaan, ettei karvoihin kosketa ja sitähän ei voi opetella, jos ollaan portin takana arestissa. Portista muuten tuli mieleen; Nykyään Tuuli jo tajuaa, missä ns. "näkymätön" raja kulkee, eli voin laittaa sen ns. portin toiselle puolelle, mutten suljekaan porttia...tämä vielä tässä vaiheessa suht häiriöttä onnistuu 100%, joten suunta on oikea.

Ai niin, käytiin mökkisaaressa aamupäivällä. Pakkasta rannassa -16 astetta, mutta tyyni. Koirille täkit niskaan ja eikun jäälle. Joku oli jo aurannut jäätien, joten päästiin kulkemaan hyvää tietä pitkin. Koirat riehui ja harmitti, kun ei kamera tullut mukaan, sillä koirat muistuttivat jotain mutantti-lumiukkoja lumileikkien jälkeen  

Heti miten kun oltiin tultu mökin pihaan suunnisti Tuuli mökin ovelle ja tiesin mitä se halusi mökistä. Pallon. Ja taas sai neonkeltainen kaveri kyytiä lumihangessa. Pari kertaa Tuuli hukkasi pallonsa syvään hankeen ja sitä sitten etsittiin yhteisvoimin. Niin, ja kerran Tuulin onnistui työntää pallon terassin alle. Siinä sitten jo tarvittiinkin kennelpojan apua, mutta löytyihän se pallo. Täytyypä saada pätkä filmiä Tuulin palloilusta mökillä...

Nyt olis toivomuksena, ettei lunta sataisi enää ja että ilmat vähän lämpenisi, ainakin jouluksi...jos vaikka vietettäisiin joulu mökkisaaressa..

Tämä maisema oli edessä, kun lähdettiin kotiin mökiltä:

Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan! ♪ ♫ ♪♫ Tänään Tuuli täyttää 6 kk! Kyllä aika rientää, kun on kivaa! Uskomatonta, että on kulunut puoli vuotta siitä, kun ensimmäistä kertaa näin tuon otuksen...Ja silti, tuntuu siltä, kuin se olisi aina asunut meillä!

Tuulista sain juuri sellaisen koiran, jota halusin. Energisen, iloisen hännänheiluttajan. Sanonkin usein Tuulille: "sinä ja minä", sillä Tuuli on KOKO AJAN mun vieressä, ihan kuten Elsa aikoinaan. Mutta Tuulilla on enemmän "homma hanskassa" mitä Elsalla aikoinaan, sanotaanko, että Elsalla oli usein ns. "lapaset hukassa" , mutta silti sitä on välillä ikävä, kumma kyllä.

Kävin tänään Tuulin virtsanäytteen kanssa naapurikaupungissa, eli eläinlääkärillä. Tuuli on nyt ollut ilman Oriprimiä viikon, ja halusin varmistua siitä, ettei mitään ylimääräistä ole virtsassa...ja JIHUU! Virtsanäyte oli PUHDAS!! Kolmen kuurin jälkeen, vihdoinkin!!! Nyt jatketaan karpalo-tabuilla, jos niistä on apua...eikä mietitä turhaan pi**ipöpöjä!

Ja myös uusi kettu. Tänään kaivoin kaapista esille Aamulle ostetun jumppamaton, tai oikeastaan sen pätkän sitä sinistä jumppamattoa. Tarkoituksena opettaa juniorille vähän takajalkojen hallintaa. Vaan en ehtinytkään kuin virittää patjan keskelle lattiaa, kääntää selkäni hakeakseni nameja keittiön puolelta, kun Aamu, the Vanha Kettu seisoi jo patjalla 2 on 2 off asennossa!! Ja voi sen ilmettä!! Kennelpoika meinasi vetää myslit väärään kurkkuun hämmästyksestä...on se vaan upeaa, kun huomaa, että koira tarjoaa ihan oikeasti oppimaansa taitoa!!

Ja Junioiri sitten, The Tuulitonttu. Ensin olin ajatellut virittää ja viritinkin target-alustan patjan eteen, sillä seurauksella, ettei Tuuli tajunnut ollenkaan, mitä halusin. Se tarjosi maahanmenoa ja kiersi sitä patjan pätkää, kuin kissa kuumaa puuroa, samalla tietäen, että mulla on naksutin kädessä ja että JOTAIN pitäis nyt tehdä...selvensin asiaa, otin pois target-lautasen ja aloin ensin palkkaamaan siitä, että Tuuli astui millä tahansa tassulla patjalle ja sitten palkkasin takatassuista ja sitten siitä, kun se seisoi 2 on 2 off asennossa. Me pidettiin tietysti taukoja välillä ja sillä välin Aamu sai brassailla taidoillaan...ihan säälitti Aamu reppana, kun se niin tosissaan teki pientä puhdetyötä.

Eli nyt olis siis tarkoitus opettaa Tuulille, missä takapää on...ihan senkin takia, että saataisiin ETUPÄÄ pysymään maassa...Tuuli nimittäin on aikamoinen hyppyharakka ja pomppii päin pläsiä, jos siihen on mahdollisuus...eli reenit sen kun jatkuu, ihan koiran iloksi...

Taas keikka mökkisaareen. Aurinko suvaitsi hieman näyttäytyä, mutta eihän se tähän vuodenaikaan nouse kuin juuri ja juuri puiden latvojen tasolle. Siksi valokuvat väreineen ovat mitä ovat

Koirilla ainakin oli hauskaa. Ne revitteli ihan kunnolla ja antaumuksella. Mökillä Tuuli tapasi taas tuttavansa, eli pallon, ja leikki sen kanssa pitkän tovin. Aamu teki aamut ja bongasi toisella puolella järveä maanomistajan ja kävi haukkumassa ukon pystyyn. Joskus ihmettelen, miksi ihmeessä hellanterttunen, Aamu, luulee olevansa kingi tuolla mökillä...tai asiahan taitaa olla niin, että siellä harvemmin ketään näkyy ja KUN näkyy, ne on varmasti Aamun mielestä "vihollisia". Tuuli istui hölmistyneenä meikäläisen vieressä ja katsoi, kun Aamu kävi toisella puolella järveä keikalla. Eli toistaiseksi Tuuli ei leiki poliisiopistolaista.

Osa kuvista on musta-valkoisia, sillä turhaan tänään on väreillä brassailla

Tässä ollaan lähdetty autolta ja koirat "lämmittelevät".

Tanssia. Tassuja yhteensä 8, mutta vain kaksi on tässä kuvassa jään pinnassa.

Kaulailua vai kenties salaisuuksia?

Flattienergiaa. Tilanne voi ulkopuoliselle näyttää pahalta, mutta todellisuudessa pimut leikkivät

Mökkirannassa. Tuuli on saanut PALLON mökistä, Jihaa!

The Tuulitonttu ja hänen PALLONSA

Kuningatar Aamu vartioi reviiriään mökillä

Joulukinkkua on tässä kasvatettu koko syksyn. Jossain vaiheessa se painoi 10 kg, ja tänään oli, voisko sanoa ½-vuotis-punnitus ja vaaka näytti 22½ kg!! Hui mikä PIMU! Joka aamu herätessäni katson Tuulia ja tuumaan, että se on TAAS kasvanut yön aikana. Kuinkahan iso siitä oikein tulee? Onneks senttejä uupuu vielä Aamun suurista luvuista, eli Tuulin säkä ei ole lähelläkään Aamun säkäkorkeutta. Ja Aamulla kun niitä senttejä on tunnetusti...hieman liikaa...Toivottavasti ei tarvitse Tuulin kohdalla sanoa "Mistä näitä senttejä oikein tulee?"

Käytiin eilen hallilla Tuulin kanssa. Pientä kivaa touhuttiin, ja samalla totesin, ettei palloa voi käyttää palkkana. Tuuli nimittäin vain keskittyy siihen, mihin pallo katosi, kun laitan sen taskuun. Lisäksi se on jossain ihme teini-iässä nyt, eli sen tempaukset välillä vaan naurattaa...ihan ääneen. Ehkä koko hämää, sillä Tuuli alkaa jo kokonsa puolesta muistuttaa aikuista koiraa, mutta korvien välissä asuu kakara (vain toistaiseksi, toivottavasti). Hyvä muisti Tuulilla kuitenkin on, ja se mielestäni hahmottaa ympäristöänsä hyvin. Sillä kun lopuksi leikittiin pallon piilotusta ja samalla harjoiteltiin paikoillaan istumista, muisti Tuuli pallon jemmauspaikan niin hyvin, että kävi vielä pois lähdettäessä tarkistamassa paikan, mihin olin pallon jemmannut. Ettei vaan seuraneiti unohtanut hallille sitä tärkeintä, eli PALLOA!

Niinpä. Nyt on sitten meikäläinenkin leikkinyt jeesusta, eli käynyt mökkisaaressa jäiden yli koirien kanssa...Tuulin ensimmäinen jääkeikka ja Tuulin ensimmäinen kerta saaressa talviaikaan.

Voi sitä riemua, kun päästiin mökkiin sisälle! Tuuli näki rrrrrakkaan ystävänsä, PALLON keskellä tuvan lattiaa. Ja pallo lähti heti ulkoilemaan. Sillä aikaa, kun lisäsin linnuille ruokaa, pyöritti Tuuli ystäväänsä lumihangessa, samalla tanssien ja hypähdellen onnesta. Pikku höppänä. Aamu teki pienen tarkistuskeikan, mutta oli ihmeen lähellä koko ajan. Ja taas sain todeta, että Tuuli valitsi meikäläisen, eikä Aamua , joten toivottavasti trendi säilyy, eikä Tuuli lähde Aamun ja keijujen matkaan tulevaisuudessakaan...

Hyvin Tuuli tajusi jäällä liikkumisen. Jään päällä oli n. 5 cm lunta, mutta sen alla jää oli suht liukasta. Revitellä ei voinut, sillä tassut eivät pitäneet. Muutaman kerran Tuuli oli mukkelis makkelis, mutta tajusi hyvin pian, ettei voi hötkyillä, vaikka Aamua olisikin ollut kiva kiusata.

Takaisin tullessa kävelin ja mietin maailman menoa. Edessä aava jää, muita ei jäällä ollut. Joku pönttö tosin oli jo ajanut siellä autollakin...Niin, siinä kävellessä katselin koirien jolkuttelua ja totesin elämän olevan....itse asiassa aika kummallista. Siinä ne kaksi mustaa jolkutti mun edessä. Vuosi sitten sen pienemmän tilalla jolkutti toinen koira. Hetkeksi kun vaipui miettimään, saattoi luulla, että Elsa kulki siinä Aamun vieressä. Asetelma vaan on nyt toinen. Aamu on ns. vanha ja viisas. Boss. Ja Tuuli on oppipoika, joka elää Aamun alaisena. Tuuli on terve (toivottavasti), Elsa oli kipeä ja sairas. Silti kaikki on toisin. Kuinka paljon voikaan vuoden aikana tapahtuakaan asioita. Niin huonoja, kuin hyviäkin.

Mutta nyt on talvimökkikausi siis korkattu. Tai joko se oli ensi vuoden mökkikauden korkkaus? Eihän meillä ole vene ollut mailla, kun vasta kuukauden...Jos tälläisiä ilmoja pitelee, päästään usein jäälle pimujen kanssa. Me like, a lot!

Edit: Itselleni muistiin. Ostin karpalo-uutetta, jota aloin antamaan Tuulille. 1tabl kahdesti päivässä. Jos ne pi**ivaivat jäis nyt sitten vain muistoksi pentuajalta...

Tänään koirat viettivät ensimmäistä kertaa yksin koko päivän 07.20-14.45. Vastaanotto oli kuin kuninkaallisia olis tullut, vaikka toisaalta, harvaa kuninkaallista tuskin raavitaan etutassuilla, tyyliin kenguru-nyrkkeily? Pitäis vissiin hiiiiieman tehdä tuoda meikäläisen kotiintuloa Tuulille rauhallisemmaks, vai?

Sain tänään soitettua taas eläinlääkärille. Sain ajan stiksiä varten klo 16.30 ja eikun prikkaamaan pi**iä purkkiin . Me aletaan olemaan konkareita tuon asian suhteen Tuulin kanssa; näytteen otto sujuu mutkitta, Tuuli ei edes tajua pi**ivänsä isoon, laakeaa muovirasiaan...

Ainoastaan yksi väri-paletti muutti väriä stiksissä. Se eka, eli käsittääkseni leukkarit. Ihme, sillä Tuuli on syönyt lääkettä nyt n. 17 päivää. Lääke on mitä ilmeisemmin oikea, sillä ei resistenssi-testissäkään muuta osviittaa asiasta saatu. Pieni virhemargiaanli noissa stikseissä voi olla, joten lääkäritäti ei osannut sanoa syytä siihen, miksi testi ei ollut aivan puhdas...Nyt tehtiin sotasuunnitelmaksi se, että syötän lääkettä vielä pari päivää, jonka jälkeen odotan noin viikon ja sen jälkeen tutkitaan, miltä tilanne näyttää...reseptin jatkoa varten sain jo valmiiksi, kun manailin tulevaa jouluaikaa

Muuten, viime yö oli jotenkin....levoton. Harmittelin loppuillasta suunnattomasti "taantumistani" Elsan aikaiseen koiran ulkoiluttamistyyliin (mikä lausehirviö),  Ja kaiken lisäksi heräsin yöllä kolhadukseen. Tajusin kyllä heti kolahdukseen herättyäni, mikä äänen aiheutti, mutta tovin istui pimeässä makkarissa ja tuijotin Tuulia silmiin. Tuuli siis tipahti sängystä, nukkuessaan ja kömpi takaisin erittäin unisena, liekö edes valveilla ollut, kun tuijotteli meikäläistä silmiin keskellä yötä. Mahtoi hähdä painajaista hirveästä omistajastaan ja puota kolahti kesken kauhu-unen lattialle...reppana...

Niin mihin? Mun kiltti, pieni, viaton, myötäilevä Tuuli. On yleisesti tiedossa, että lapset joulukuussa ovat hieman stressaantuneita ja "pipo kireällä", mutta että tonttuenergia tarttuu myös lättyyn??? Huoh.

Huomasin nimittäin kotiin tullessani, että pikkuflatista huokui sellainen määrä ns. ylimääräistä energiaa, että oli vaan parasta pukea lämppärit ylle ja lähteä heittämään remmikeikka lähiöön. Äh ja puh, tuli jotenkin Elsa mieleen, sillä Tuuli meni kuin.....veturi....muistan joskus laulaneeni Elsalle: "Ei korvia, ei korvia" ♫ ♪ ♫, ja tänään sama laulu nousi mieleeni, kun mentiin Tuulin ja Aamun kanssa katuja pitkin. Voin melkein kuvitella, miten ihmiset katsoivat ikkunoistaan ja totesivat "niiden mustien taas ulkoilluttavan emäntäänsä".

Onneks oli nappulat kengissä ja hermot kurissa, ainakin hetkittäin. Kaikki kulminoitui viimeisessä risteyksessä, kun Aamu, the pullo/purkki-bongari bongasi energiajuoma-tölkin ja kaappasi sen suuhunsa. Ja totta hemmetissä Tuulin piti saada samainen purkki. Ja kun tuohon yhtälöön vielä sekoittaa Itellan auton (joka pysähtyi joka saamarin postilaatikolle), pari lenkkeilijää ja pari ohittavaa autoa, ihmettelen jälleen kerran, mitä ihmettä olen ajatellut, kun päädyin rotuun sileäkarvainen noutaja. Ei rodussa mitään vikaa, eikä näissä yksilöissä, mutta kun ne painaa tällä hetkellä enemmän mitä meikäläinen, on meikäläisellä välillä olo kuin märällä rätillä....

Että sellainen maanantai

Eilen laitoin esille muutaman nissen, siis tontun, ihan pikkujoulun kunniaksi. Mutta eihän ne tontut saaneet kauaa rauhassa olla, kun talon uusin tonttu, The Tuulitonttu, kävi maistelemassa hiippalakkisia otuksia. Voi kääk. Kaikista mieluisin nisse oli seuraneidin viime vuonna työkaveriltaan joulumuistoksi saama tonttu - sellainen, jolla oli partana aitoa karvaa...sen verran maukkaaksi tonttu oli muodostua, että seuraneiti päätti pelastaa sen ja vaihtaa tonttuparalle turvallisemman joulun odotus paikan...se pääsi vessaan hyllylle  mukamas Tuulitontun ulottumattomiin, vaan HAH, kun vessan ovi seuraavan kerran avattiin, Tuulitonttu bongasikin kolleegansa hyllyltä...ja maistoi taas sen partaa

Tässä vaarallisia aikoja elävä yksilö, parta hieman kolleegansa käsittelyn jäljiltä:

Ja tässä itse päätonttu, tonttu Tuuli ottamassa nokosia, jotta ehtii sählätä jouluaskareissa:

Ensimmäinen adventti valkeni täällä meillä pilvisenä. Pakkasta aamulla kuuden aikaan -18, mutta onneksi asteita ei ollut aivan noin paljon, kun suuntasin Tuulitontun kanssa metsäkäppäilylle. Kuljettiin taas uus reitti, ihan kahdestaan, sillä en halua Aamun esittelevän Tuulille pupujen (metsäkeijujen) polkuja. Voi sitä riemua ja vauhtia, mikä onnellisesta pikkuflatista lähteekään talvisessa metsässä. Samaan aikaan toisaalla pääsi Aamu kennelpojan kanssa omalle keikalle...meren rantaan. Kaikki oli kuulemma mennyt ns. suunnitelman mukaan....kunnes Aamu oli bongannut joutsenet avovedessä. Ja eihän Aamu tajua, että jää loppuu ennen joutsenia . Kennelpoika oli saanut käyttää äänijänteitään ja niin säästyi Aamu kylmältä kylvyltä....ja joutsenet Aamulta

Ai niin, kennelpoika leikki eilen jeesusta, eli käveli vetten päällä käyden meidän mökkisaaressa. Tuomio oli julma; jää kantaa, joten ensi viikonloppuna on kenties tiedossa itsepäisyys-viikonlopun viettäminen mökkisaaressa. Tosin seuraneiti on ilmoittanut itsensä Janitan luennolle varsinaisena itsepäisyys-päivänä. Joulukeleistä ei vielä voi sanoa juuta eikä jaata, mutta se on varmaa, että tämän vuoden joulukuusi haetaan kyllä mökkisaaresta! Saattaapi olla, että Tuulitonttu viettää elämänsä ensimmäisen joulun saaressa, aitojen kuusenkynttilöiden valaistessa pirttiä...

Kylmä, kylmä, kylmä. Pakkasen purevuus Ilmatieteenlaitoksen taulukon mukaan huitelee näillä pakkasasteilla lähemmäs -30. Pikkasen siis saa suunnitella, mitä koiruuksia keksii koirille.

Tuulia ei pahemmin pakkaset haittaa. Kaivoin kaapista jonkun ikivanhan Elsan loimen ja sitä Tuuli on saanut käyttää lenkeillä. Se mennä touhuaa iloisesti, eikä näytä piittaavan purevasta viimasta. Ulkona pihallakin se viihtyy lyhyitä hetkiä...ja touhuaa omia juttuja. Yhtenä päivänä Tuuli toi sisälle "jotain" pihamaalta ja ehdin jo sanoa "yök", kun näin epämääräisen muodon; luulin siis, että Tuuli toi sisälle "sitä itteänsä", eli pa*kaa, vaan ei, tuliainen olikin SIENI. Jäätynyt sellainen. Nyt sitten saakin seurata silmä tarkkana, ettei nuoriso ala sieniä mussuttamaan, sillä eikös se ole yleisesti tiedossa, että tiettyjä sieniä pureskelemalla, voi saada aikamoisen "tripin"?

Toisaalta, iloisemmaksi Tuuli ei voi enää muuttua. Se on itse asiassa positiivinen koko ajan. Hyvätuulinen höppänä, lapsellinen kakara. Joka paikan höylä, sanoisin. On hetkiä, kun toivon, että saisin edes jotain tehdä ilman sen 100 % osallistumista. Tuulin nenä ja etutassut ovat JOKA PAIKASSA! Hetki sitten hain laatikollisen joulukoristeita kellarista. Ja Tuuli totta kai tullasi koko laatikon ja nappasi sieltä yhden tontun. Tontun tappaja. Tosin ehdin hätiin, joten pukilta irtosi "vain" silmälasit ja nekin siksi, että pukki tippui lattialle. Huoh. Mitenkähän meidän tämän vuotisen joulukuusen käy??  Saattaa nimittäin olla, että kuusesta löytyy vähän isompiakin koristeita, sellaisia mustia ja pitkäkoipisia...  

Tänään illalla Tuuli sai viimeisen tabunsa toisesta lääkekuuristaan... Uusi purkki Oriprim Fortea odottaa jo huomista, eli uusi kuuri heti jatkoksi. Sen jälkeen pieni tauko ja stiksille. Laskeskelin, että jos tauti uusii, se uusii juuri joulunpyhiksi, joten varaan jo hyvissä ajoin eläinlääkärille ajan, jotta saan uuden reseptin, jos sitä vielä tarvitaan.

Jostain syystä olen taas miettinyt Elsaa. Kiduttanut itseäni ajatuksella, että Elsa kärsi viimeiset elinviikkonsa. Ihan oikeasti. Olisi pitänyt viedä aiemmin ikiuneen. Mutta helppohan se on näin jälkikäteen itseään syyllistää. Yksi syy, miksi ajatukset karkasivat Elsaan, oli kun kaivoin viime perjantaina esille Hurtta-loimen ja kokeilin sitä Tuulille. Aamun loimeenhan Tuuli hukkuu, joten Elsan manttelin puin sille päälle ja totesin, että pieni on pimu vielä...eli en tilannut Tuulille omaa Pomppaa tässä vaiheessa. Mennään Elsan kuteilla tämä talvi.

Elsa on ollut poissa nyt n. 9 kk. Ja silti muistan Elsan "kasvonpiirteet" käsissäni, kuin olisin koskenut Elsaan viimeksi hetki sitten. Välillä tekee niin kipeätä, että sitä kipua ei voi kuin toinen koiraihminen ymmärtää...

Tuulille ja sen sisaruksille on kertynyt ikää jo muutaman kuukauden...Paljon on pikkukoirien pollaa ehditty jo sekoittaa kaikenlaisella touhulla ja tänään oli vuorossa pienimuotoiset pentutreffit kasvattajan luona. Koska ilmasto on sitä, mitä se on, ja kelit liukkaat, ei pitkänmatkalaisia tavattu, mutta pohojoosen likka ILO oli saapunut paikalle. Pentuja siis paikalla tytöt Ilo ja Tuuli, sekä pojista Aaron ja Wallu.

Ohjelmassa kaikkea pientä kivaa. Paikallinen TOKO-kouluttaja oli lupautunut paikalle auttamaan ja sillä touhulla aloitettiinkin. Keskityttiin lähinnä ihan perusasioihin...Ilo ja Ilon emäntä saivat kunno pläjäyksen ohjeita siitä, kuinka kulkea siististi hihnassa ja Tuulin kanssa keskityttiin siihen, kuinka vieraita tervehditään kauniisti. Tuuli on nopea likka oppimaan ja se on ehdollistunut jo pelkästään naksuttimen helinälle, joten aivan autenttista tilannetta ei saatu aikaiseksi, mutta seuraneiti sai itselleen selvemmän kuvan siitä, miten ja kuinka helposti pienen pomppuharakan saa sillain mukavalla tavalla oppimaan, kuinka tervehditään....siis ongelmahan EI ole Tuulin ongelma, sillä Tuulihan rrrrrrrakastaaaaa kaikkia, mutta kun kaikki eivät rakasta Tuulia, siksi tervehtimis-seremonia on aika ylitsevuotava...tosin ihan flatille tyypillinen...(mutta miksei ne muut pennut sitten tee niin???? )

Pienen Toko-briiffauksen jälkeen koirat saivat levätä ja ohjaajat kaffittelivat sisätiloissa. Ohjelma jatkui sen jälkeen pienellä riistaan tutustumisella... Pojat näyttivät mallia ja likat opiskelivat alkeita....

Wallu palauttaa

Wallu luovuttaa variksen

Aaronin nopea palautus

Sitten oli tyttöjen vuoro tehdä hommia. Pojat ja niiden varaohjaajat Vilma ja Venla joutuivat hetkeksi häkkiin

Josta sitten silmä tarkkana seurattiin, mitä siskot touhusi...

Tässä kuvassa Ilo vielä etäopiskelee katseella, mitä pojat touhuaa

Mutta sitten Ilo pääsi hommiin ja tutustumaan Ville Varikseen

ja näin kauniisti Ilo osaa kantaa kauriinkoipea

Ja luovutuksetkin alkoivat sujumaan oikealla kaavalla!

Lyhyen ruokatauon jälkeen käytiin vielä läpi, kuinka näyttelyssä koira esitetään ja kaikki pennut selviytyivät näyttelyhetkestä kunnialla. Kaiken kaikkiaan pentue vaikuttaa hyvin tasaiselta ja niillä on yksi yhteinen tekijä: ne liikkuvat kauniilla ja pitkällä askeleella  Pojat Aaron ja Wallu varaohjaajineen saavat erityismaininnan. Nuoret neidit Venla ( Ilon pikkuemäntä) ja Vilma (Ilon pikkuemännän serkku) olivat kuin vanhoja tekijöitä käsitellessään heille vieraita urospentuja!

Aamukin osallistui pentutreffeille, se tosin kävi vaan pitkän köpöttelykeikan kennelpojan kanssa ja vietti loput ajasta autossa, täkki päällä.

Mukava päivä, ihan senkin vuoksi, että nyt tuo lauman nuorimmainen on aidosti väsynyt  Aamulla oli tylsempää, mutta hyvin tuokin nukahti, kun tultiin kotiin.

Kiitokset kasvattajalle vieraanvaraisuudesta, ruoasta ja neuvoista...Vaikka Tuuli on meidän järjestyksessään 5. flatti, ei mikään asia ole niin tuttu, etteikö sitä voisi kerrata

On tämä meidän kylä sellainen takapajula, että välillä pistää ihan vihaksi. Sain taas soitettua eläinlääkärille aamulla ja hän lupasi soittaa uuden reseptin apteekkiin. Eli Tuulin lääkitystä jatketaan. Vaan apteekilla ei ollutkaan tarjota sitä lääkettä, mitä eläinlääkäri oli määrännyt. Tai oli, mutta apteekkari mutisi jotain "päiväyksestä", joka menee umpeen joulukuussa ja että "lääke pitää hakea". Ööööööh??? Koska herra apteekkari oli jotenkin vaivautuneen oloinen, sanoin, ettei lääkkeellä ole kiireettä, sillä pentu syö sitä jo tällä hetkellä, mutta tulin hakemaan lisäkuuria...jo vain alkoi setä näyttää huojentuneelta ja lupasi huomiseksi purkin, jossa kunnon päiväys....siis, meneeköhän kyseisellä apteekilla huonosti, vai miksi mulla on tunne, että he tilaavat lääkkeet "huomiseksi"...anyway, Tuulin lääkekuuriin ei tule katkosta, sillä pillereitä on vielä.

Tänään muuten näin ensimmäistä kertaa jotain, mitä en ole nähnyt koirien kesken tapahtuvan. Aamu nuolla lupsautti Tuulia kuonosta. Sillain ohimennen, vaivihkaa. Mitään eripuraa ei koirien välillä ole, mutta kun näin lupsautuksen, huomasin, ettei sellaista ystävyyden osoitusta ole aiemmin tapahtunut. Aamu taitaa ihan oikeasti tykätä Tuulista....ihan niin kuin me muutkin

Muutama puhelinsoitto eläinlääkärille. Ensin aamulla; ei, tuloksia ei vielä ollut tullut ja ellääkäri lupasi soitella tuloksien perään ja sain luvan soittaa hänen kännykkäänsä myöhemmin tänään . Uusi soitto iltapäivällä ja vastaukseksi "unohdin aivan flattipennun"...ja sitten kehoitus soittaa kymmenen minuutin päästä uudestaan. En ehtinyt soittaa, koska eläinlääkäri otti itse yhteyttä. Soitti jostain navetasta ja pyyteli anteeksi "outoja ääniä" sillä kesken puhelun joku lehmä törmäsi häneen...

Kaiken kaikkiaan maallikkona ymmärsin, että Tuulin lääkekuuri on aivan oikea. Ellääkäri kyseli, jos Tuuli on voinut hyvin (ts. reagoinut lääkkeeseen) ja onhan tuo voinut hyvin. Ei sivuoireita. Joten huomenissa soittelen taas eläinlääkärille, kun hän on vastaanotolla ja voi kirjoittaa jatkoa lääkekuurille, eli Tuulin lääkitystä jatketaan. Vielä lääkettä on jäljellä n. 5 päivää, mutta kuuria siis pidennetään. Oma sotasuunnitelmani on syöttää tarvittavat kuurit ja taas odottaa viikko-puoltoista, ja käydä viemässä uusi pissinäyte...ehkä me vihdoinkin päästään pöpöistä eroon!

Muuten Tuuli voi kuin prinsessa. Se on selvästi levollisempi, eli pöpöt ovat varmasti kiusanneet sitä ja tehneet siitä levottomamman, mitä normaalisti . En koe, enkä ole kokenut, että Tuuli olisi ollut "hankala pentu". Sen kanssa on ollut jotenkin niin helppoa, että melkein harmittelee, että pikkupentu-aika alkaa olemaan taaksejäänyttä elämää...

Tänään käytiin taas hallilla, ja on todettava, että olen saanut sellaisen koiran, jonka toivoinkin saavani!  Tai sanotaanko, että alku näyttää erittäin lupaavalta. Sopivalla moottorilla varustettu, yltiöpositiivinen Tuuli Tuivertaja teki tänään hienoja "pentu"-suorituksia hallitiloissa. Enempää ei voi kakaralta vaatiakaan! Tuuli jaksaa keskittyä (niin kauan, kuin nyt tuon ikäinen voi keskittyä) ja se on heti valmiina tekemään jotain, kun sellainen tilaisuus tarjotaan..Ja siinä välissä se ehtii touhuamaan onnellisen uteliaana ja tutkimaan paikkoja. Hiukan arvelin, kun laitoin Tuulin hetkeksi A-esteeseen kiinni, sillä se jo asetteli etutassujaan ylösnousulle...mutta pysyi kuitenkin lattiatasossa. Toistaiseksi.

Puhelinkeskustelussa eläinlääkärin kanssa iltapäivällä sain varmistuksen siitä, että Tuulin pissinäytteessä oli paaaaljon bakteereita. Eläinlääkäri mainitsi jopa, ettei ensimmäinen lääkekuuri välttämättä tehonnut ollenkaan . Kysyin, onko syytä huolestua ihan oikeasti, mutta eläinlääkärin mukaan ei ole syytä huoleen. Antibiootti resistenssi-koe valmistuu vasta huomenna tai alkuviikosta (epäilen, että eläinlääkäri on lomalla, eikä siksi pysty antamaan vastausta aiemmin), mutta lohdutti, että lääke, jota Tuuli nyt syö, on ihan hyvä siihen asti, kunnes saamme tiedon siitä, mitä lääkettä Tuulille pitää syöttää. Ohjeistukseen kuului myös Tuulin ns. lisä/pakkojuottaminen, eli Tuulia pitäisi juottaa enemmän, että rakko huuhtoutuu. Olenkin jo antanut sille kaksi "vetisempää" välipaa, eli n. 5 nappulaa liotettuna suurehkoon määrään vettä. Juottaminen pitää vaan ajoittaa siihen, kun ollaan kotona, jotta neiti pääsee tarvittaessa ulos...

Mutta sitten illan hassuun hetkeen. Oltiin hetki sitten olkkarissa, Tuuli makoilemassa keskellä olkkaria, naama töllöttimeen päin. Töllöttimestä tuli KENO-arvonta ja mitä tekee Tuuli? Bongaa ne iiiiiiihanat keltaiset PALLOT ja seuraa silmä tarkkana, kun pallot vyöryy koneesta...ja kaiken lisäksi keno-arvonnan jälkeen TV-ruutuun tärähti nelosen mainos - biljardipöytä...ja SIINÄKIN oli PALLOJA!  Mitä voi pallohullu pikkuflatti päivän päätteeksi muuta toivoakaan? Pitäis varmaan laittaa KENO rivi vetämään, että saataisiin yhdessä tuijottaa niitä keltaisia PALLOJA

Tässä videolta napattu kuva pikkurinsessasta:

Tuuli pelaa ulkona lumipalloa. Ei jalkapalloa tai suopalloa, vaan lumipalloa. Ulkoruokinnassa oleva Elsan (?) pentuajalta peruja oleva suht iso pallo, on syntynyt uudestaan  Tuuli nimittäin pukkaa nokallaan palloa pitkin pihaa ja on siinä jo aika taitava! Jos ollaan ulkona samaan aikaan, saan olla keskushyökkääjän tuuraajana, sillä Tuuli tuo pallon meikäläiselle. Ja sitten pitää syötellä . Pihamaa näyttää siltä, kuin siellä olisi raahattu jotain pitkin ja poikin, mutta ei, Tuuli vaan pelailee lumipalloa

Nyt on sitten Tuulin pissinäyte kiikutettu labraan ja ensimmäinen tabu uudesta kuurista ns. nautittu. Tuuli vaan ei tiedä syövänsä lääkettä, sillä se luulee saavansa juuston palasen  Koirista ainoastaan Iiris aikoinaan ei suostunut huijattavaksi, sillä oli super tarkka nenä, eikä se ollut ahne. Ja sillä oli usein kurkku kipeä, eikä ruoka oikein maistunut, reppana. Mutta näitä muita mustia on kyllä voinut huijata ottamaan vaikka mitä lääkettä

Nyt sitten kädet ja tassut ristiin, ettei Tuulin pissinäytteestä löydä mitään elämää suurempaa. Huomenna saa tietää tulokset...

Pissatautia nimittäin.

Jokin ihmeen vaisto sai seuraneidin eilen soittamaan kaupungin eläinlääkärille, tuohon kahden kadunkulman päähän. Sovittiin, että vien Tuulin pissinäytteen sinne tänään klo 14.00. Ja niin tein. Sillä seurauksella, että saatiin taas huonoja uutisia. Tuulilla virtsanäytteessä näkyi yhtä sun toista paskaa, eli bakteereita on taas  

Itse potilaassa ei kylläkään näe sairauden merkkejä, vai olenko vaan tuudittautunut siihen, että Tuuli on tälläinen? Virtsan pidätysongelmia ei ole ollut, ei liion tiheään virtsaamista. Mutta se, mikä sai seuraneidin epäilemään, ettei kaikki ole kunnossa, on haju, joka Tuulista taas lähtee. Ei paha haju, mutta sellainen, miltä pennun ei tulisi haista. On tietysti vain ajan kysymys, koska pissatauti äityy niin pahaksi, että pissaaminen on tuskaista, kuten viimeksi, silloin kun käytiin edellinen kuuri hakemassa.

Labra oli jo mennyt kiinni, joten viljelyä ei saatu vielä aikaiseksi. Huomenna töiden jälkeen vien näytteen ja saan heti sen jälkeen antaa ensimmäiset lääkkeet Tuulille. Tänään Tuuli sai läksiäislahjaksi lääkäriltä ruiskeen kipulääkettä, ihan siksi, ettei esim kirvely pissatessa pahene. Olo oli seuraneidillä huojentunut. Pitkästä aikaa eläinlääkäri, joka tekee jotain oma-aloitteisesti, eli päättää, että asia on tutkittava, ilman suurempia pyytelyitä..

Peruin Tuulin esikoulun. Ei me lähdetä kylmään kasvihuoneeseen istumaan ja ottamaan kontaktia  Sen Tuuli osaa jo...yritetään sitten uudemman kerran pentu/junnukursille, kun Tuivertaja saadaan kuntoon.

Että sellaista. Nyt toivon, ettei tämä Tuulin vaiva vaan muutu krooniseksi  Mutta parempi kun ei sano mitään ääneen...

Tänään Tuuli täyttää kokonaista 5 kk! Seuraneidille kuukausia on tänään täynnä 492 (jos laskin oikein)  Paljon on ehtinyt pikkukoiran elämässä tapahtua ensimmäisten kuukausien aikana. Sen pollaa on rasitettu ja oppiminen on ollut huimaa, vaikkei se itse asiassa mitään osaa. Kunhan harjoittelee

Millä muuten saa pienen pennun pysymään pois suihkutilasta? Juu, laittaa lattialle lattialaastan merkiksi, eikä sen yli ole lupaa tulla. Tuuli tajusi tuon asian ilman sen suurempia mutinoita. Kerran se yritti tassulla kokeilla, jos vaikka en huomaisi, mutta sitten se tyytyi kohtaloonsa ja istuu tätä nykyä joka aamu n. 1½ metrin päässä meikäläisen ollessa suihkussa. Ei kastu pentu ja samalla saa harjoiteltua malttia. Tosin Tuuli EI ole käskyn alla siinä istuessaan, mutta on vaan todennut putoavien vesipisaroiden katselun niin vangitsevaksi, ettei liikahda. Tänään tosin tilanne meni melkein sietämättömäksi, sillä Tuuli toi suihkuun mukaan tennispallonsa ja vyörytti sen lattiakaivon päälle, meikäläisen jalkoihin....eikä Tuulilla ollut lupaa tulla palloa hakemaan  Pitkä pinna pennulla, täytyy myöntää. Mutta järjen käytön näkee selvästi, kun kyseessä on jokin asia, mikä koiraa motivoi kunnolla.

Samoin on keittiön herkkulaatikon suhteen. Eli meillä on keittiössä, alimmaisessa laatikossa koirien herkut. Ja sen laatikon kun aukaisee, syttyy tuike koirien silmissä  Mutta ihme laatikko, sillä jos pennun pylly nousee lattialta, menee laatikko kiinni...joten kun laatikko meni kolmannen kerran kiinni, tajusi pentu pitää pyllynsä lattiassa. Voi kun tajuaisi aina antaa koiran itse yrittää ajatella, mitä siltä halutaan, niin oppiminenkin olis nopeampaa!

Sain tässä taannoin kysymyksen, mitä tehdä flatille, joka syö sukkia. Ja koira tietysti joutuu leikkauspöydälle sukkien syönnin vuoksi. Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä, ihan itsekin säpsähdin ajatukseni nopeutta...ja vastaus oli: "omistaja voi katsoa itseään peiliin"  Niinpä. Flatit ovat surullisen kuuluisia ihmeellisestä ruokavaliostaan. Joku syö tekstiilejä, joku hieman ronskimpaa tavaraa.

Ne syömingit, mitä meikäläisen mieleen on jääneet, siis flatin syöminä, pistävät kyllä pennun omistajana miettimään, mitä jättää esille hyllyille ja ns. flatin ulottuville. Vai mitä sanotte sinappituubista tai sukkahousuista, sellaisista nylonista sukkahousuista? Sinappituubin syönyt koira selvisi, huonommin kävi sille flatille, joka ne sukkahousut söi, sitä nimittäin ei voitu pelastaa

Meillä on kyllä tuhottu tavaroita, varsinkin Elsa-vainaan ansiosta, mutta kukaan koirista ei ole vielä niellyt mitään ns. vaarallista. Kerran olen joutunut yhden koirista oksennuttamaan, Elsan, kenes muun, sillä tiesin sen syöneen muovipussin roska-astiasta. Ja muovipussi tuli oksennuksen avittamana pihamaalle, noin pari minuuttia siitä, kun koira oli sen ahneuksissaan niellyt...ei Elsa nyt ihan pelkkiä muovipusseja syönyt, vaan tuossa kyseisessä oli ollut jauhelihaa...

Kuolleista ei saa puhua pahaa. Olen silti viime päivinä muistellut usein Elsaa. Ihan pelkästään siksi, että Tuulin turkki muistuttaa tässä vaiheessa hyvin paljon Elsan turkkia. Ja se pyörii ihan samalla tavalla mun jaloissa, kuten Elsa. Se jopa MAKAA samassa paikassa keittiössä, kuin Elsa, silloin kun laitan ruokaa.

Mutta Tuuli on nöyrempi, mitä Elsa. Ja minä osaan enemmän   mitä silloin 11 vuotta sitten. Mutta samanlainen moottori Tuulista löytyy, kuin Elsasta. Mutta tässä mallissa on aivot liittetty alkuperäispakettiin mukaan . Silti, tänään on ikävä Elsaa...

Perjantai-iltapäivä kääntyi jo hämärään, kun pakkasin koirat autoon ja lähdin "erämaahan". Ilma oli tyyni, luonto hiljainen, kävelyilmana siis täydellinen iltapäivä.

Mutta yksi laumalainen näytti tänään keskaria. Nimittäin Aamu. Se oli niiiin sellaisella tuulella, että olisin voinut kintaat taas siitä tehdä  En voi sietää sitä tunnetta, kun en voi kontrolloida koiraani. Eli kun koira paskat viis veisaa, että edes puhun sille. Ja tänään en edes korottanut ääntäni siihen tyyliin, että Aamulla olisi ollut syytä sulkea korvat.

Aamu nimittäin lähtee usein ns. keijujen matkaan. Eli luonto kutsuu. Ulkoilu metsässä Aamun kanssa on kuin päästäisi ajokoiran irti. Eli Aamu liikkuu "jossain" lähistöllä, ja tulee kutsusta, jos sille sopii. ARGH. Ja näin EN ole tottunut koiriani ulkoiluttamaan. Yksikään aiempi yksilö ei ole ollut näin ärsyttävä tässä asiassa. Juu, juu, peiliin saa katsoa, mutta nyt en kyllä suostu ottamaan kaikkia syitä niskoilleni!

Ja koska Aamu tekee niin kuin se tekee, en halua, että Tuuli edes HAISTAA mahdollisuuden lähteä keijujen matkaan. Ja totta kai Tuulin mielestä on kiva mennä Aamun kanssa ja koluta paikkoja. Eli tänään taas päätin marssijärjestyksestä sen jälkeen, kun Aamu jatkoi vaan coolisti matkaa, kun kutsuin sitä. Se joutui hihnan jatkoksi, kun suvaitsi tulla luoksekutsusta. Niin tyhmä en sentään ole, ettenkö tajuaisi, miksei se halua tulla....se olettaa joutuvansa hihnaan. Aivan oikein koiraseni.

Jostain luin, ettei koiraa saisi päästää riistan perään juoksemaan, ennen kuin se (siis koira) on täyttänyt kaksi vuotta  Niiiiin, hihnassako noiden pitäis kulkea kaks ekaa vuotta tai vaihtoehtoisesti meikäläisen "haistaa" kaikki riistat ennen koiraa? Näkeehän sen jo Tuulista, että linnut ovat mieleisiä. Eikä muistissakaan ole mitään vikaa...nimittäin viimeksi kun käveltiin sama reitti, lähti iso teeri ihan polun vierestä lentoon ja tänään Tuuli juoksi iloisesti tutkimaan tuon paikan, jos se tipi vaikka olis siellä taas ollut...eli lintukoira ON lintukoira, vaikka siitä kintaat tehtäisiinkin

Ai niin, nyt on Tuivertajan viimeinenkin kulmuri lähtenyt. Mahtoikohan jäädä saman polun varrelle, kuin se edellinenkin irronnut kulmuri?

Esittelin tänään Tuulille ensimmäistä kertaa meidän seuran treenihallin. Reippaana tyttönä se meni halliin, ei kauhistellut esteitä, eikä tilaa muutenkaan. Tehtiin pientä kivaa, sellaista, mitä tiedän Tuuli osaavaan kotona, keittiössä.

Istahtamista, sivulle tuloa, siististi sivulla kulkemista ja tietysti lyhyt luoksetulo muutaman kerran. Kaiken tekemisen välillä pidettiin lyhyitä taukoja. Ja häiriöitäkin oli hallissa. Velipojat yksi kerrallaan ja kasvattaja. Fiksusti osasivat pennut käyttäytyä. Säännöt oli selvät heti alussa, hallille ei oltu tultu seurustelemaan, vaan ns. tekemään töitä

Niin, on ihan pakko paljastaa, että Tuuli on suorittanut hyväksytysti ensimmäisen agilityesteen. Putken. Mutta luulen, ettei Tuuli tiedä edes menneensä putken läpi....kunhan juoksi target-lautaselle. Huomasin, kuin paljon hyötyä target-lautasesta ja sen opettamisesta on ollut! Jos kerrankin sais opettua koiran, joka IRTOAA!!

Aamukin kävi hallissa. Häiriköimässä Aaron-veljen keskittymistä. Mutta mistä Aamu on löytänyt seuraamisliikkeensä näiden kuukausien aikana?? Koskaan aiemmin se ei ole kulkenut noin tiivisti vierellä ja vaan tuijottanut silmiin, wau. Taisi nakkirasialla ja putken pätkällä olla osuutta Aamun yrittämiseen. Voi reppana, kuinka se tykkäs, vaikkei paljon mitään saanutkaan tehdä...

Nyt täällä jaloissa makoilee rättipoikkiväsynyt Tuulen poikanen. Kunnes myrsky taas nousee

Nimittäin kolmas kulmuri, metsään. Käytiin yhden eräjärven ympäri ja sille keikalle jäi Tuulin oikea yläkulmuri. One more to go, eli vasen yläkulmuri jäljellä!

Tuuli pääsee kouluun! Ilmoitin sen penturyhmään ja päästiin mukaan. Velipoika on käynyt samaa kurssia jo muutaman viikon ja saa ensimmäisen 'tutkintonsa' ennen kuin sisko lähtee opintielle. Eli viikolla 46 suunnataan auton nokka kohti naapurikaupunkia ja toivottavasti tavataan fiksuja pennunomistajia ja taitava opettaja

Tänään ollaan jo harjoiteltu malttia, ehei, ei seuraneidin malttia, vaan Tuulin malttia. Se nimittäin on kuin vieteriukko, kun on noutamisesta kyse. Tai itse asiassa, se ei ole vielä epäonnistunut, joten oikein ollaan edetty. Tuuli on onnistunut säilyttämään mielenrauhansa ja istunut odottamassa sanallista käskyä...ja kun käsky käy, lähtee Tuuli kuin ammus ja tekee sellaisen "saaliin-tappo-hypyn" ja nappaa esineen suuhunsa. Ja tämä kaikki sisätiloissa, matkaa vaihdeltu metristä kolmeen metriin. Ja reppana istuu kuin tatti, eikä päästä esinettä silmistänsä.

Kaikki esineet sopii tuohon leikkiin. Karvapalanen, kumiankka, avaimet tai vaikkapa desilitran mitta. Tuota viimeistä on sitten kiva kolistella pitkin lattiaa...ja se kolisee niin mukavasti uusia hampaita vasten (ja toivottavasti ne viimeiset kulmurit lähtee mitan ansiosta) Eli lelu-arsenaali on aika kattava...etten sanois, ihan moderni. Eikös nykylapsilla ole aivan liian paljon virikkeitä??

Halloweenin kunniaksi seuraneiti tarttui tänään sekä trimmaussaksiin, että kynsisaksiin. Niks, naks, kynnet lyheni taas pikkuflatilta, yhtä vaivattomasti kuin tähänkin asti. Lisäksi pikkukoiran korvahapsuja lähti sen verran, että voi sanoa pikkukoiran muistuttavan ihan oikeasti flattia. Enää ei olla ihan metsänpeikon näköisiä! Häntätupsuun en vielä raaskinut koskea, kasvakoon vielä  Trimmaaminen vaan ei ollut ihan helppoa, sillä jokaisella saksen liikkeellä irti saatu karvatuppo oli Tuulin mielestä pyydystettävä JA syötävä, huoh. Mutta kun tuon kaiken tekee hyvin levänneenä, tuloskin oli kaikin puolin positiivinen. Tuuli nimittäin nautti kampaamo-leikistä niin paljon, että istui lopuksi ja nuokkui sohvaa vasten....mikä sinänsä ei ollut helppo trimmaus-asento, mutta pääasia, että koira kokee saksien naksutuksen korvien juuressa positiiviseksi asiaksi

Ja koska halloweeniin kuuluu kaikki karmaiseva, kurkkasin taas Tuuli suuhun, vain todetakseni, että hyvältä näyttää, ei siis ollenkaan karmaisevalta! Oikealla ylhäällä oleva kulmuri on saanut viereensä pienen pienen hampaan alun, mutta nou hätä, maitohammas-kulmuri heiluu jo erittäin lupaavasti. Vasemmalla puolella maitohammas-kulmuri on vielä tiukasti kiinni, mutta silläkin puolella näkyy jo uuden kulmurin "aihe". Joten kuten sanottu, hyvältä näyttää. Jos viimeinenkin kulmurin nyt sitten lähtee vaivatta, on Tuuli Tuivertaja vaihtanut tekarinsa ja saanut tilalle puhtaan valkoiset uudet hampaat!

Eipä silti, ei Tuulin hampaista ole ollut vaivaa, neiti ei nimittäin oikein ole käyttänyt purukalustoaan vielä suuremmin mihinkään...- kop, kop, koputan puuta. Seuraneidin kädetkin ovat saaneet olla erittäin rauhassa, samoin housujen puntit, kun siihen asiaan puuttui "koiran kielellä" heti alussa. Eli ilmoitin selvästi, ettei meikäläistä saa purra. Voi kun Aamukin sanois samaa, sillä tänään aamulla näytti siltä, että Tuuli yritti irrottaa Aamulta korvia...niitä läpysköitä kun on niiiiin kiva purra...kauankohan Aamu sitä sietää??

Aamu muuten herätti meidät tänään 05.30!! Sillä alkaa olemaan ELSAN elkeitä...ts. Aamulla oli NÄLKÄ. Tiedän, että kortisoni tekee nälkäiseksi, mutta pitääkö lauantai-aamuisin herätä syömään tuohon aikaan?? Aamun lääkekuuri on ohi huomenna, sitten odotellaankin jännityksellä, mitä iho sanoo. Mutta nyt Aamu ON kunnossa. Sen silmissä on veijarimainen ilme ja sen häntä on oikeassa asennossa, ei sillain kaarella alhaalla, kuten se oli ennen lääkekuuria. Ja jippoilut jatkuu, se on pääasia. Siitä onkin ollut kauan, kun Aamu viimeksi on jippoillut täällä sisätiloissa...eli kauankohan se on ihan oikeasti ollutkaan kipeä, vai piristääkö kortisoni todellakin noin paljon??

Kyllä, Aamu voi todellakin hyvin. Maku- ja hajuaisti toimii HYVIN. Niin hyvin, että Aamulle maistui metsurin pa*kat metsäkeikalla  YÖK. Tikanpoika oli hyvässä opissa, muttei ehtinyt kuin haistelemaan kauempaa, sillä vaihdoin äänensävyä siihen tyylin, että Tuuli totesi Aamun tehtyä jotain luvatonta...Ja kun tultiin samaa polkua takaisin, sain kiellettyä Tuulia menemästä syömään ns. jämiä. Aamu oli ikävä kyllä hihnassa melkein koko metsäkeikan, sillä se laajensi uhkaavasti matkaa meikäläiseen, enkä ota sitä riskiä, että Tuuli katoaa sen mukana pitkälle keikalle...että sellainen makuelämys-metsäkeikka tänään iltapäivällä.

On ilo olla koiranomistaja

Käytiin koirien kanssa tutulla metsäreitillä. Tuulikin on ollut tuolla kyseisellä paikalla jo aaaaaika useasti, joten se tunnistaa jo tietyt mutkat, kivet ja kannot reitillä.  Aurinkoinen oli osan matkaa hihnassa, sillä olen yrittänyt rajoittaa sen lähtöä keijujen matkaan, jos Tuuli on mukana. Tuulille kun EI ole tarkoitus opettaa keijujen tanssia!

Aamu meni alkumatkasta aika haipakkaa vauhtia ja n. 30 metrin päässä koko ajan. Sinänsä hyvä juttu, sillä tuolla systeemillä koirat eivät riko itseään heti autolta lähdettäessä, mutta toisaalta, en pidä siitä, kun koira kulkee noin kaukana minusta. Ja selvästi tuo asia mietitytti Tuuliakin. Se mennä viipotti Aamun perässä, mutta pysähteli silti tarkistamaan, missä minä kuljin, aivan kuten koiran kuuluukin tehdä...Aamulle en ole kuin autokuski, joka vie ja tuo metsäkeikalle

Kun siirryttiin peltoalueelle, laitoin Aamun kiinni. Onneksi, sillä pellolle oli ajettu lietelantaa ja pakko siitä oli päästä yli, sillä muuten Tuulille olisi tullut liian pitkä keikka metsässä . Aamun meinasi joku maahinen imeä mukaansa, sillä se IMI itsensä peltoon kiinni ja kun yritin sisukkaasti estää 30-kiloista koiraa pyörimästä pellolla, samalla koko ajan eteenpäin liikkuen, huomasin takavasemalla Tuuli yrityksen alkaa KYNTÄMÄÄN peltoa, eli taisi se kerran pyörähtää niskallansa pellossa,sillä haju on sen mukainen  

Ai niin, kävin ostamassa Aamulle tätä öljyä. Iho voi nyt hyvin, mutta on kovin kuivan oloinen, johtuen osaksi siitä desinfioivasta pesusta, jonka suoritin muutama päivä sitten. Lääkekuuri jatkuu vielä, mutta kortisoni-annostuksen on pienentänyt puolella. Toivottavasti tämä on nyt sitten tällä kertaa tällä ohi, eikä ihotulehdus toistu!

"SE meinas syödä mut, eilen illalla. Jostain se oli sinne ilmestynyt. Ja nyt on sitten ihan pakko paljastaa, etten olisi nähnyt sitä, jollen olisi tehnyt jotain hotellin henkilökunnan mielestä, ns. kiellettyä. Eihän mulla ollut kuin etutassut kielletyllä alueella. Höh. Kummalisen hienoa väkeä täällä asuu, kun ovat sitä mieltä, ettei flatti saa etutassujansa laittaa pöydän reunalle!. Miten mä muuten näkisin, mitä pöydällä on?? Niin, mulla on tapana kurkkia, sillain sievästi pöydälle ja tiskipöydälle. Tai no, tunnustan, oon mä sinne yrittänyt kiivetäkin, mutta siihen tarvii jo vähän vauhtia ja tuo seuraneiti ei anna mun juosta sisätiloissa. Sanoo hokevansa samaa kotona, kuin töissä, eli ettei sisällä saa juosta, ettei satu haavereita; juostaan mielummin ulkona. Mitä ihmettä tuo seuraneiti oikein tekee työkseen??

Niin, mä siis sain eilen ensimmäisen kerran näköhavainnon siitä. Ja ilmotin kovaäänisesti seuraneidille, että nyt tarvis apua, joku hirvee 'mölkö'  lojui pöydällä. Ja hyvin oon tuon seuraneidin kouluttanut, sillä se tuli aika juoksujalkaa keittiöön, kun oikealla äänellä haukuin. Vaarastahan nimittäin oli kyse...

Mutta seuraneiti vaan nauroi, kun tuli keittiöön. Siis nauroi mulle!  Puhua höpötti jostain "flatin aivoituksista", niinpä, mutta mistä mä oisin voinut tietää, ettei SE aikonut tappaa mua?? Nauraen seuraneiti poimi esineen tiskipöydältä ja ojensi sen mulle tutkittavaksi. Jep, teräase, mutta mistä mä olisin voinut tietää, ettei JUUSTOHÖYLÄ tapa pieniä pentuja??? Kehtaavatkin jättää pöydälle lojumaan, että pieni pentu ihan säikkyy. Nih.

Syysloman viimeinen päivä  Aaaaaaivan liian lyhyt loma  Mutta ei auta itku markkinoilla, eikä kotonakaan, joten töihin on raahauduttava huomenna kello 7.30..

Huomenna tulee kuluneeksi viikko Aamun ihmeellisestä ihoreaktiosta. Nyt lääkityksen alaisena huomaan todellakin, että se on reppana ollut kipeä  Nyt se on oma itsensä, sillain sopivasti virkeä  Pieninä merkkeinä toipumisesta on mm. vessapaperin kanniskelu ympäri huushollia ja se, että koiruudet ovat leikkineet keskenään! Kovin alkaa vaan leikit olemaan rajuja, joten toivon todella, että Aamu kohta kiroilee kunnolla Tuulille, lauman nuorimmainen on nimittäin aika röyhkeä sille päälle sattuessaan.

Tänään illalla kierrettiin taas Tuulin kanssa uusi reitti. Autolla mentiin vähän kauemmas kodista ja käppäiltiin pimeässä. Ja joka keikalla tulee jotain, joka on hieman "kauhistuttavaa". Kuten tänään isot kivipaasit yhden jalkapallokentän reunamilla. Nuo kivijärkäleet ovat jonkin vanhan talon kivijalkaa, sillain sopivan tasaisia ja ihan sen kokoisia, että pieni flatinalku niille voi kiivetä. Sattumalta eräs monivuotinen treenikamuni käveli ohitse ja kysyi tietysti, jos jo "treenaan (agilitya)"  No ei tietenkään, mutta eihän ole pahitteeksi, jos koira uskaltaa kiivetä kivelle ja pysyy siellä, kunnes saa käskyn tulla pois??  

Iltaohjelmassa muuten olikin sitten Aamun pesu Hexocil-shampoolla, kuten eläinlääkäri suositteli viime viikolla. Olen odottanut tähän asti, että Aamun iho rauhoittuisi ja tänään oli siis pesun aika. Vähän kyllä hirvitti pestä, sillä pullon kyljessä olevan tekstin mukaan minun olisi tullut käyttää suojalaseja ja/tai kasvosuojaa! Ja kaiken lisäksi ohjeissa mainitaan, että tuote ärsyttää ihoa! Siis että mitä?? Pesin kuitenkin Aurinkoisen, mutta täytyy tunnustaa, että pesin vaan takaosan, vatsanalueen ja takareidet. Kaikenlaisella sitä joutuukin eläimensä käsittelemään....

Ai niin. Olen löytänyt "salaisen aseen", millä saan Tuivertajan nukkumaan. Siirsin koiranpedin makkarista tähän tietokoneen viereen. Tuuli kun tätä nykyä nukkuu yönsä sängyssä , joten petiä ei enää makkarissa tarvita. Voi sitä pikkukoirasta loistanutta onnellisuutta, kun se tajusi pedin olevan n. 20 cm päässä seuraneidistä!

Ei sitä ujostuta, sillä on vaan niin ihanaa, ettei tiedä miten päin makaisi

Aivan mahtava ilma tänään! Eikun soitto kasvattajalle, pentu autoon ja kamera kainaloon. Tarkoituksena kuvata sekä Tuulia, että sen velipoikia. Vaan näkihän sen jo linssin läpi, että olis pitänyt jättää kuvat ottamatta...kersat on yhtä koipea, kuin korkeajalkaisia gaselleja..noh, pari julkaisukelpoista kuvaa Tuulista silti...onneks on digijärkkäri, että saa tuhota kaikki ns. huonot kuvat...

Tuuli n. 20 viikkoa, eli n. 4½ kk

Tuuli merituulen tuiskeessa

Niin, ja toinenkin alakulmuri on nyt sitten puts vek!

Muutoksia ilmassa. Muutos numero uno. Ensilumi satoi eilen illalla ja voi sitä riemua! Pikkukoira tuhisi ja tuhisi lumi"hangessa" jo eilen illalla ja on tänäänkin viihtynyt tavallista kauemmin pihamaalla. Varsinkin, kun se sai ottaa ystävänsä Pallon ulos. Mutta jotain uuttakin esittelin pikkuflatille. Lumipallon. Tosin kestää varmaan aikansa, että pikkuflatti tajuaa lumipallon särkyvän, kun sen nappaa ilmasta suuhunsa. Vielä eilen illalla Tuuli nimittäin etsi kuumeisesti kadonnutta lumipalloaan

Muutos numero kaksi on se, että Tuulia liikutetaan, tai on nyt liikutettu pari päivää kahdesti päivässä. Tähän asti nimittäin olen järjestänyt kodin ulkopuolista viriketoimintaa, eli käppäilyä/tutustumista, kerran päivässä. Tuulin kinttujen kasvun myötä(vauhdin kasvun takia), sekä energiamäärän johdosta käytiin eilen ensimmäistä kertaa "virallisesti" kahdesti käppäilemässä. Mutta eipä se batmanin vauhtia hiljentänyt myöhemminkään illalla...on muuten aikamoinen Mantamyrsky tuo Neiti Tuuli Tuivertaja. Tänään ollaan käyty kahdestaan suht pitkällä metsäkäppäilyllä. Ja voi kun on ihanaa, kun koira pysyy "tuossa lähelä", eli n. 5 metrin päässä koko ajan! Ja kivasti Tuuli tarkistaa vähää väliä, missä olen.

Muutos numero kolme. Ollaan siirrytty aikuisten koirien kynsisaksiin.  Tähän asti nimittäin olen leikannut Tuulin kynnet sellaisella kissojen kynsisaksella, mutta tänään oli tartuttava järeämpään työkaluun. Ja ihan yhtä kiltisti se vieläkin köllöttää kyljellään, kun leikkaan kynnet. Tämä taas itselleni muistiin, jotta voin seurata, tuleeko tähän asiaan koskaan muutosta, ja jos tulee, niin koska.

Muutos numero neljä. Ensimmäin KULMURI on täten tippunut!! Jee! Eli alaoikealta on irronnut kulmahammas. Toivottavasti loput kolme irtoaa yhtä helposti, ettei tarvitse turvautua eläinlääkärin apuun tässä asiassa.

Siinäpä muutoksia ihan tarpeeksi yhden pikkukoiran elämässä. Aamu voi paremmin, tosin vain lääkkeiden vuoksi. Tein eilen sille kampauksen, eli siistin niitä hassuja karvoja mitä reppanasta löytyy, jottei se olisi niin raihnaisen näköinen. Häntähapsuista lähti n. 5 cm ja muutenkin Aurinkoinen sai siistimmän habituksen. Olen kuitenkin vieläkin huolestunut Aurinkoisen voinnista. Jokin sillä mättää

Tuulilla taitaa olla pis-pis pissatauti. Yöllä ollaan rampattu ulkona tämän tästä ja eilen tuli kahdet pissat sisälle, vaikka neiti on ollut sisäsiisti jo viikkoja. Aamulla suihkutilaan piti lirauttaa yhdet lirut. Joten tämän päivän ohjelmaan kuuluu pyydystää pieni liru 'näytettä' ja ajella naapurikaupunkiin lekurille Tuulin kanssa.

Sain myös Aamulle ajan, jotta sen iho-ongelmaan sais jonkin selvyyden. Rapsuttanut se ei ole itseään keskiviikon jälkeen, mutta eilen löysin kauhukseni jotain karseeta Aamun pöksyistä, eli takareisistä  Aamu oli nuollut ja purrut takareisiään niin, että karva oli huopaantunut. Leikkasin karvoja pois ihan reilusti ja alta paljastui rupea.. Mikähän tuota neitiä vaivaa???

Niin, kävin myös töissä, vaikka periaatteessa mulla olis pitänyt olla syysloma. Naisväkeä kuitenkin oli sen verran monta paikalla ja onneksi muutama koiraihminen, joten ymmärsivät, että halusin kotiin "sairaan lapsen luo"..

Käytiin ulkona pis-pis pissillä ja Tuuli yritti kovin pissata. Ekalla kerralla tuli lirut, kahdella viimeisellä kerralla n. tippa, joten eiköhän se ole sitä ns. pissatautia, huoh.

Tein äsken mikrossa itselleni lautasellisen puuroa ja Tuuli touhusi siinä vieressä pallonsa kanssa. Sekunnin sadasosassa olin saanut syliini pienen (?) mustan raketin, ja 'vips'. Tuuli sujautti pallonsa.....suoraan mun lautaselle, keskelle puuroannosta. Että silleen. Ei kun kamera esille ja todistetta tapahtuneesta, tämä kuva EI ole lavastettu...arvatkaapa kuka istui pöydän vieressä malttamattomana ja halusi saada pallonsa? Jup, jup, saihan tuo pallonsa, kaurapuurolla kuorutettuna...

Tässä kuva vielä Aamun peräpeilistä. Sorry vaan Aamu, melkein "private parts" kuvassa...mutta muuten en olisi saanut kuvaa rikki pureskellusta ihosta...

EDIT klo 16.30:

Nyt ollaan käyty eläinlääkärissä. Molemmille tytöille lääkekuuri ja Aamulle lisäksi kortisonia. Tuulilla virtsatietulehdus, niin kuin arvelinkin ja ensimmäiset lääkkeet on jo otettu. Mutta tuo Aamun ihoreaktio on vielä mysteeri. Kun olin esittelemässä eläinlääkärille alueita, joita Aamu on purrut, hämmästyin suuresti!! Aamun vatsanahka oli TÄYNNÄ pieniä punaisia näppylöitä. Niitä ei ollut eilen, eikä vielä aamulla. Mikähän kaiken tuon aiheuttaa??

Tältä Aamun vatsanahka näyttää nyt, ennen kuin lääkeet vielä ovat tehonneet

Huoh. Kun yhden asian onnistut tajuamaan koirasi kohdalla, tulee nurkan takaa uusi ongelma, mihin et sitten keksikkään heti ratkaisua...

Tuuli on kersa. Kakara, eskarilainen, joka vaihtaa hampaitansa ja siinä sivussa kompuroi omiin piiiiitkin jalkoihinsa. Järki leikkaa, aina välillä, jos vaan seuraneiti osaa oikeasta narusta vetää.

Tänään käppäiltiin puolipimeässä korttelikäppäilyä. Energiaa Tuulissa kuin pallosalamassa ja sitä onkin sitten vaikea kanavoida oikein. Pentu ei nimittäin saisi vetää hihnassa, mutta sillä on energiaa, jolla vois valaista tämän kaupungin katuvalot ens yönä, ainakin meidän kaupunginosassa. Niinpä, ei siis mikään helppo yhtälö. Täytyy olla tooooosi terävänä itse, ettei nappula vie mennessään. Vaikkei se paina kuin 18 kiloa,, niin silti nykäisy tuntuu jo käsivarressa, jollei ole varautunut...

Tänään tehtiin ensimmäinen ONNISTUNUT yritys sylkäistä ns. vierasesine pois suusta. Niin, ei seuraneiti ole alkanut räkimään, vaan Tuuli. Kakara nappasi aika ison vaahtomuovin palasen suuhunsa käppäilyn loppuvaiheessa. Palanen kiinnosti, muttei ollut mikään ns. aarre, joten seuraneidille oikea äänenpaino ja napakka käsky "IRTI"! ja niin se Tuuli sylkäisi vaahtomuovin ulos suustansa. Kerrankin olin ajan tasalla, sillä heti sylkäisyn seurauksena Tuuli sai namin suuhunsa. Tokkopa tajusi tapahtunutta, mutta seuraneidin silmissä "case closed"  Käskyä "IRTI", nimittäin tarvitsee varmasti tulevaisuudessa...Tuuli kun on jo maistellut hippusia kissanpa*skasta, yöks...

Punnitsin Tuulin eilen. Kääk. Se painoi 18 kiloa! Kyllä, luit oikein, 18 KILOA! Punnitsin prinsessan, sillä annostelin sille Canicuria...pihalta nimittäin löytyi löllöjä kasoja...Tuulin suolisto oli siis jostain syystä eilen kuralla. Liekö seuraneiti tuonut kotiin vatsatauti-pöpön töistä, sillä sitä olis nyt liikkeellä, ihan kunnolla

Niin, jos painoa on tullut tuon verran Prinsessa Pitkäkoivella, putoaa samaiselta otukselta varaosia etupäästä. Hampaita nimittäin. Tänään havahduin siihen, että Tuuli pureskeli jotain, luulin puunsäleeksi puukorista, mutta kun tarkistin suuosaston, löytyikin Tuulin suusta yksi irtonainen poskihammas, jota se sievästi pyöritteli kielellään suussa...Yes, enää ei ole monta vaihdettavaa, tosin kulmuritkin vois alkaa jo pikku hiljaa näyttämään heilumisen merkkejä, ettei vaan tarvitse lääkäritädille lähteä näytille.

Lääkäristä puheenollen. Aamua kutittaa. Se on raapinut itseään ja purra nututtanut kylkiään. Vasen ulkokorva on tulipunainen, mutta ei eritä mitään. Vatsanahka punottaa. Karva on ohutta ja huonoa, sitä pitäis alkaa pikku hiljaa tulemaan lisää, muuten alan huolestumaan Aurinkoisen kunnosta. Kohtauksia EI ole ollut sen ensimmäisen jälkeen ja muutenkin Aamu on ihan oma itsensä....vai olisko tuo rauhallisuus sittenkin merkki jostain? Mutta kun se on aina ollut niiiiiin rauhallinen...saattaapi olla, että lähdetään käymään lääkäritädillä...tai sitten ei...toivotaan, että Aamun kutina on vaan väliaikaista. Muistelisin, että se on aina silloin tällöin kutissut vastaavasti, yleensä karvanlähdön yhteydessä, mutta nyt sitä karvaa pitäis tulla, eikä enää LÄHTEÄ!

Pitkästä aikaa viikonloppu kotona, ei siis mökillä. Ollaan haravoitu, sekä eilen, että tänään ja on pakko myöntää, ettei Tuulista oikein ole apulaiseksi...Olen saanut sen tajuamaan, ettei harvassa saa roikkua kiinni, mutta milläs pysäytät pennun, joka laukkaa iloisena lehtikasojen läpi, ihan vaan siksi, että on KIVAA, kun lehdet lentelee?

Tuuli on ulkotöissä enemmänkin paimentanut pientä vihreää kumiankkaa...eli sitä se jaksoi tuoda seuraneidille ja oli niiiiiin onnellinen, jos seuraneiti suostui ankalle jotain tekemään...sitä on jemmattu ja pyöritetty ja potkittu pois tieltä. Kaikki kävi Tuulille  Ja aina välillä ankka joutui hukkaan, mutta fiksu pikkukoira käytti sekä nenäänsä että aivojansa ja löysi ankan, jonka unohteli milloin minnekin.

Sisätiloissa sitten ollaankin vaan istuttu. Tai noh, seuraneiti on istunut, sillä täällä alkoi narulelujen valmistus tänään. Eli tälläisiä olen värkännyt:

Näihin tulee ihan himo! Tuuli on toiminut laaduntarkkailijana ja maistellut hieman jokaista narulelua, jossain vaiheessa valmistusta  Nuo paksummat sopii isolle koiralle, ohuempi pienemmälle vipeltäjälle...

Niin, ja ollaan me "temppuiltukin". Tuulihan yrittää kiipeillä tiskipenkille tämän tästä, mutta osaa se ihan käskystäkin jotain . Kaikkihan tietää jalkarahin, sellaisen nojatuolin edessä piedettävän? Niinpä, sellaiselle Tuuli osaa mennä käskystä ja pysyä siellä. On muuten hyvä tasapaino/motoriikkaharjoitus pienelle koiralle. Eikä Aamukaan ole tässä asiassa yhtään huonompi. Tosin sen ruhon koko on about 4 kertaa suurempi, mitä Tuulin, mutta kyllähän se Aamukin sinne rahille mahtui! Ja ihan siinä sivussa vaan, kun Tuulia rahille käskytin. Aamu tulikin "takavasemmalta" ja kiipesi rahille. Kaikki 4 tassua pienellä rahilla. Eikä siinä vielä mitään, mutta kun sanoin Aamulle käskyn "alas", niin arvatkaapa mihin asentoon se jäi?? KYLLÄ! 2 on 2 off asentoon!!! Mun agilityAamu  Siinä asennossa se sitten röhötti, tosin sillain, että pylly ei ollu korkeammalla, vaan ihan istuma-asennossa...oikeaoppinen asento olis varmaan ollut jäykälle ristiselälle liikaa, joten hyväksyin asennon "tassut lattialla, pylly rahilla".  Niin ja kun Tuulin kanssa otettiin hieman "paikalla istumista" keittiössä, sai Aamu taasen kyljen venytykset nakin voimalla... Että sellaista jumppaa täällä...

Tuuli on muuten linkuttanut. Venäytti varmaan taas etusensa perjantaina metsässä. Tällä kertaa vuorossa on vasen etunen. En kuitenkaan ole kovinkaan huolestunut ontumisesta, sillä se ei ole niin voimakasta, kuin oikean etusen ontuminen Tuulin ollessa 11 viikkoa vanha. Kaikki pennut mulla on jossain vaiheessa linkuttaneet, joten tämän laitan vielä "normaaliuden" piikkiin. Jos toistuu, niin ehkä muutan mielipidettä...

Ai niin. Tuuli haisee. Se vaihtaa hampaitaan, niitä isoja poskissa. Satuin kurkkaamaan Tuulin suuhun, kun se maata rötkötti selällään ja poskessa oli ällöttävä, verinen "kolo". Mutta siinä kolon vieressä pilkottu valkoinen uusi hammas  Eli tuo täällä leijuva ruosteen ja veren haju toivottavasti tulee Tuulin etupäästä, eikä takapäästä  

Tässä hotellissa eletään nyt sitä aikaa, että kaikki vähänkin tärkeät tavarat löytyy n. 150 cm korkeudelta, eli hyllyiltä ja kaapeista. Huonekalut sentään saa olla vielä lattialla, joten hotelli näyttää ihan normaalilta. Vielä.

Eilen seuraneiti sijoitti johonkin uuteen, jotta edes yksi esine voisi olla ns. normaalissa paikassa. Ostin kannellisen roska-astian. Tarkoituksena laittaa sellainen WC:n lattialle, sillä nykyinen roska-astia on pyykkikorin päällä (tietystä syystä), joten pyykkikorin aukaiseminen ei ole ihan helppoa. Niinpä, niinpä. Olen tainnut kohdata viisaampani. Siis Tuulin.

Eilen illalla, kaiken touhuilun jälkeen olin menossa yöpuulle. Pesin vessassa hampaita ja Tuuli tulla tupsahti sinne. Käveli suoraan uuden roska-astian luo, haisteli sitä ja LÖI TASSULLA sitä poljinta ja sai kannen aukeamaan! Säpsähdys ja peruutus taaksepäin. Mutta roskis oli sen verran kiinnostava, että Tuuli kävi uudestaan roskiksen kimppuun. Sama toistui. Sitten Tuuli ratkaisi asian vielä helpommin. Se nosti kuonollaan roskiksen kantta ylös - ja tarttui reunaan kiinni - ja oli lähdössä veks vessasta roskis suussa! Meinas mennä hammastahna väärään kurkkuun. En voinut kuin nauraa. Taas kerran. Se siitä lattiatason roskiksesta. Eipä ollut sille käyttöä meillä. Ja kassaneiti antoi vielä vuoden takuun tuotteelle

Tänään taas pikkukoiralla jotain uutta ohjelmassa. Ensimmäinen korttelikävely, joka toteutetaan PIMEÄSSÄ. Eli heijastinnauha kaulalla, ikään kuin panssarina kaikkia pahoja mörköjä vastaan me lähdettiin kiertämään korttelia. Myrskyssä ja vesi/räntäsateessa. Kauan mietin, lähdenkö viemään nuorta koiraa tuiskeeseen, mutta energiamäärä on ollut sitä tyyppiä, että päädyin uskaltautua mörön syötiksi.

Eikä me mörköjä nähty.  Yksi lenkkeilijä, yksi pyöräilijä ja yksi auto. Kokonaista kolme kappaletta ihmeteltävää, pimeässä. Tai siis katuvalojen ns. loisteessa (eli melkein pimeässä, sillä meillä on täällä jotain ihme katulamppuja, jotka valaisee.... - ei mitään). Niin, noista kolmesta asiasta ainoastaan puhiseva lenkkeilijä sai Tuulin pysähtymään ja miettimään.

Niin, ja sitten korkattiin ihan aikuisten oikeasti rapasten tassujen pesu, sillain, niin kuin meillä koirien tassut aina pestään....ja tuohon kaikkeen liittyy paljon rituaaleja. Suihkuttelun jälkeen nimittäin koirien tulee seistä pyyhkeellä ja minä kuivaan. Hienosti onnistui sekä tassujen suihkuttelu, että kuivaaminen. Suihkussa tosin oli käsijarru päällä, eli seuraneiti piti pannasta kiinni, ettei Tuuli tehnyt mitään kauriin loikkia pois suihkusta   Ja sit vielä yks asia, joka meillä täytyy osata. Kellarin rappusten alapäässä on istuttava, jos mielii ylös. Tänään Tuuli teki sen ensimmäistä kertaa ja onnistui siinä! Eli istua nakotti rappusten alapäässä odottamassa, että kävin aukaisemassa rappusten yläpäässä olevan oven.

Kyllä tuo likka osaa. Ihan oikeasti. Kun sille vaan osaa kertoa, mitä sen pitää osata

Eli tämä käy kuin tanssi, nimittäin Tuulin kynsien leikkaaminen. Merkitsen tämän taas itselleni muistiin, koska en voi uskoa, että tämä asia tulee olevamaan jatkossa näin helppoa.

Tarvitaan vaan oikea mielentila, sekä koiralta, että emännältä. Eli ei kun koira kyljelleen lattialle (meni ihan omasta tahdostaan, kun taputin lattiaa hetken aikaa ) ja kaikki kynnet naks, naks lyhyemmiksi! Ihme pentu, se ei nimittäin yhtään kyseenalaista koko toimenpidettä.

Muuten ei sitten olla tehtykään ihmeitä tänään. Seuraneiti on nimittäin istunut koko illan (3 tuntia) kurssilla, joten Tuuli tyttönen sai ns vapaaillan. Tai, no, me ei ainakaan lähdetty tutkimaan "muailmaa", kuten ohjelmaan yleensä kuuluu..

Huomenna on uusi päivä, eli torstai on toivoa täynnä

Kuinka muutama sekunti voikaan tuntua pitkältä!

Lähdettiin pimujen kanssa ns. erämaahan, eli n. 10 km kaupungista kohti "ei mitään". Tuttuja polkuja meikäläiselle ja Aamulle, Tuuli oli kyseisessä paikassa ihan ensimmäistä kertaa. Tarkoituksena kävellä pätkä vaellusreittiä ja nauttia luonnon rauhasta ja syksyisestä luonnosta.

Aamu mennä viipotti taas edellä, seuraneidin mielestä liian kaukana, mutta tätä ns. hajurakoa ei Aamun kohdalla enää voi muuttaa. Se menee kaukana. Piste. Mutta Tuulia en halua päästää niin kauas, eikä se vielä menisikään, vaan pysähtyy välillä, ja tulee tarkistamaan, että varmasti tulen perässä

Vaellusreitti, jota pitkin käppäiltiin kulkee erään sisäjärven vierustaa ja harvoin siellä tulee tavattua ketään. Siksi aivan säpsähdin, kun mutkan takaa äkkiä tuleekin vastaan uros cavalier. Ja kuinka ollakaan, koiran matte, emäntä, oli opettaja, jonka tunnistin yläaste-ajoiltani, eli yli 25 vuoden takaa . Hetken me seistiin ja juteltiin niitä näitä ja koirat tutustui toisiinsa. Tuulia ja Aamua tosin kiinosti järvi ja mutakasat enemmän kuin uroskoira  Hassua, mutta tälläKIN ihmisellä oli aikoinaan ollut flatti, mutta sekin koira oli kuollut nuorena, vain 8-vuotiaana.

No, se siitä tuttavuudesta. Me jatkettiin matkaa, tarkoituksena käydä kääntymässä taukotuvalla. Noin 30 metriä ennen taukotupaa Aamu ja Tuuli kaarsivat järven rantaan, n. 5 metrin päähän polulta, jossa kuljin. Rantaheinikossa kulkee polku, jota pitkin koirat usein kulkee. Aamu tuli rannasta pois, mutta Tuuli ei tullutkaan! Kävelin lyhyen matkan ja huusin Tuulia. Se oli kadonnut kuin tuhka tuuleen! APUA! Ei sitä näkynyt oikealla, eikä vasemmalla. Rantaheinikko oli täysin hiljainen. Ajallisesti ehti kulua vaan muutamia sekuntteja, mutta meikäläiselle ehti jo tulla hätä. Tuuli nimittäin ei ole ennen noin kauaa ollut ilman valvovaa silmää.

Pillitin, siis puhalsin pilliin. Ei pentua missään!! Mihin se ehti parissa sekunnissa hävitä? Aamu seisoi polulla ja tuijotti mua. Kehotin Aamua etsimään Tuulia, mutta Aamu seisoi sen näköisenä, ettei se ymmärtänyt koko asiaa... "Etsiä, siis kuka? Onko meillä hukassa JOKU??? ...Lähdin juoksemaan autolle päin, puhaltaen välillä luoksetuloa pillillä. Ja sitten se pikkuinen näkyi. Se meni tuhatta ja sataa autoa kohti ja oli jo siinä mutkassa, missä törmättiin siihen uroskoiraan. Välimatkaa meidän välillä oli 50 m. Nyt pisteet sitten pillityksen teholle. Tuuli pysähtyi kuunnellakseen, mistä pillin ääni kuului, ja kääntyi sitten kohti. "Luoksetulo" oli kyllä nopein, mitä pikkutassuilla tähän mennessä on juostu...

Ja nyt sitten se juttu, jonka takia Tuuli ilmeisesti "hävisi"...juttelin nimittäin Tuulin kasvattajan kanssa ja hän kertoi olleensa Tuulin isän ja emän kanssa EILEN samaisella reitillä ja koirat olivat kulkeneet rantapolkua, eli sitä reittiä pitkin, jolla Tuuli ns. "hävisi". Olikohan Tuuli haistanut tuttuja hajuja ja ollut niiiiiin ajatuksissaan ja lähtenyt vaan hajun perään? Mitähän se mahtoi ajatella, kun mamman tuoksu löytyikin yhtäkkiä keskeltä erämaata? Ja seuraneiti vaan vaahtoa ja puhaltaa pilliin.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Mutta kyllä muutama hassu sekunti voikin tuntua pitkältä ajalta...

Tänään ollaan haravoitu. Ei Tuulin kanssa, vaan TuuliLLA. Se nimittäin roikkui haravassa joka raapaisulla kiinni...huoh. Ja kun saatiin jotain aikaiseksi yhdessä tuumin, roskia kottareihin, niin Tuuli laittoi tavaraa myös yhteiseen hyvään..eli kun sain kolme risua kottareihin, Tuuli poisti sieltä 1-2 kpl

Aamu oli sitkeesti mukana hommissa. Istui hieman kauempana ja yritti välillä kulkea Tuulin ohi lelu suussa, ikään kuin saadakseen Tuulin huomion itseensä. Mahtoi Aamu aistia, että seuraneiti laski aika monta kertaa kymmeneen tänään iltapäivällä...Jotenkin me Aamun kanssa ymmärrettiin toisiamme tänään...sillä jos Aamusta tuntuu monesti päivässä kuin haravasta, ei olo ole mukava...

Ei vainen, kiva likka tuo Tuuli on. Tänään oli iltaohjelmassa uuden reitin kulkeminen täällä asuntoalueella. Liekö uusi reitti ja pienoinen epävarmuus, mutta pikkuflatti kulki erittäin sievästi hihnassa tänään. Se on niiiiiiin vastaanottavainen. Vielä

Mutta yksi asia, mitä todellakin saadaan harjoitella on, kun vieraita tulee meille. Voi sitä pomppimista...! Tänään alkoi jatkokurssi "Kuinka ovesta tulijaa tervehditään" Kovin on alkeet hakusessa, mutta nythän se on aloitettava, jos koskaan. Kiitän jo nyt itseäni, että olen saanut Tuulin tajuamaan, että istuakin voi, ja että istuminen kannattaa, sillä siitä ON apua, kun flatti sekoaa ihanista ihmisistä...Itse asiassa Tuuli ei vielä vaan tiedä, että istumista voi kyseenalaistaa...

Sitä ahaa-elämystä odotellessa, aion nauttia tästä vallitsevasta tilanteesta

Viikonloppu takana ja mökki laitettu talvikuntoon. Käytiin siis mökkisaaressa..Eilen mentiin ja tänään tultiin. Pikkukoira on samoillut metsässä molempina päivinä, kierrettiin jo jonkin matkaa. Jokainen uusi polku ja paikka mietityttää kovin, mutta tutut polut ja tutut tuoksut saa tassut laukkaamaan.

Eilen mökkitontilla kävi kolme vierasta koiraa. Ajokoira, karjalankarhukoira ja joku ihme mixeri; tanskandogin ja ajokoiran risteytys. Ja tuolla viimeisellä oli isäntä mukana aseen kanssa...tosin isäntä oli hädin tuskin koiraa isompi  . Jälkiviisas voi olla, harmittaa kun en kysynyt, missä pojan isä oli, sillä mua alkoi hirvittämään, kun arviolta n.8-10 vuotias poika tulee mökkitontille ladattu haulikko kainalossa. Ja kyllä, metsästämässä tuo poika oli. Näin ammukset ihan selvästi, eli piippu oli "off"-asennossa. Kuulosuojaimet sillä oli korvilla..

Ei sitten uskallettu enää iltapäivällä metsään, sillä siellä se poika paukutteli "kaikkea mikä liikkui"...joku ehdotti mulle FB:ssä, että soittaisin poliisille, sillä eihän noin nuorelle saa asetta luovuttaa. Niinpä. En aio poliisille soittaa, mutta juttelen ehkä metsästysseuran puheenjohtajan kanssa, ennen kuin seuraavan kerran kirjoitan maavuokra sopimukseen nimeni. NImittäin meidän metsässähän nuo metsästää... Eikö kersoille opeteta, ettei toisten mökkitontille mennä? Ja kaiken lisäks vielä aseen kanssa?? Noh, jos mökki on Lepplaxissa, niin kaikkea voi tapahtua...

Pikkukoira? Juu. Pieni ongelmansiemen meillä on. Tuuli kun luulee, että mökin pöytä on "ihan kulkureitillä", sillain siinä matkan varrella. Tuuli nimittäin tänään asteli kahteen otteeseen ihan tuosta vaan toiselta puolelta pöytää ylös ja toiselta puolelta alas. Ensimmäisellä kerralla komensin aika sutjakkaasti sen alas, toisella kerralla, en ehtinyt kuin tajuamaan "taas se seisoo pöydällä"! Ihme apina, täytyy myöntää. Tai sitten en vaan ole vielä tottunut siihen, ettei asiat ole itsestään selvyyksiä. Sillä Tuulin mielestä on aivan selviö, että jos pöydän takaa pitää päästä pois, niin käytetään lyhintä reittiä, pöydän päältä. Onkohan sillä joku ihme reittinavigaattori korvien välissä, kun se valitsee noin hassuja reittejä?? Vai onkohan sen mikrosiruun koodattu jotain ihan ihmeellistä? Anyone??

Tässä tämä ihme suunnistaja on ikuistettuna täällä kotona perjantaina. Tarkoituksena oli ottaa kuva, kun Tuuli piti päätänsä Aamun kaulalla, mutta sitten tuo "kaiken huomaava" huomasi yöperhosen ikkunassa ja jäi sitä tuijottamaan  Mutta kavereita meillä ollaan...nostan hattua Aamulle, sillä on (vielä) kärsivällisyyttä Tuulin kanssa...

Jaa-a, koiralla ikää vasta n. 18 viikkoa ja seinät ei meinaa riittää rajaksi täällä sisätiloissa...

Lähdin tuossa illansuussa kauppakeikalle ja kennelpoika jäi vahtimaan taloa likkojen kanssa. Paljon oli ehtinyt tunnissa tapahtua, eli sillä aikaa kun olin kaupassa.

Tuuli oli nimittäin ottanut vauhtia olkkarin puolelta ja yrittänyt hypätä tiskipöydälle...vauhti oli ollut sen verran kova ja yritys hyvä, että onnistuminen oli ihan pienestä kiinni  Osasin odottaa jotain tuon suuntaista, sillä näin aiemmin päivällä ensimmäisen yrityksen, mutta silloin vauhtia ei ollut juur nimekskään...joten on vaan ajan kysymys, koska löydän Tuulin ihan oikeasti tiskipöydältä  Koirat olivat riehuneet siihen malliin, että Aamu oli joutunut ulos sateeseen istumaan  Siellä sateessa se odotti meikäläistä, kun tulin kaupasta...ja minä olin pois kotoa vaivaisen tunnin...

Tuuli on myös kehittänyt palloleikkiään uuteen suuntaan. Nyt se asettelee pallonsa pöydille; keittiön pöydälle, tiskipöydälle ja olkkarin pöydälle. Tekee sen sillain vaivihkaa, etten edes tajua sen olevan tassuinensa pöydän reunalla...havahdun vaan siihen, kun pallo pomppii lattialle. Eli se pallon putoaminen pöydältä on ilmeisesti koko "leikin" tarkoitus...kai?? Toinen uusi leikkipaikka on, silloin kun siihen on mahdollisuus, kellarin rappuset. Askelmia on n. 15 kpl ja pallo on kiva tiputtaa rappusten yläpäästä kellariin...pomp, pomp, pomp ja sitten vauhdilla pallon perään.

Ja tänään aamulla löysin Tuulin saunan lauteilta istumassa. Olin suihkussa ja Tuuli tietysti oli mukana touhuamassa...kun kurkkasin saunaan, istui tuo Mantamyrsky lauteilla ja kurkki lauteiden alle....miksikö? Juu, siksi, että PALLO oli vierinyt lauteiden alle, kauimpaiseen nurkkaan, eikä Tuuli palloa saanut itse pois...huoh...

Äksöniä, juu, mutta että tälläisiä stunt-juttuja alle puolivuotiaalta? Mitähän se vielä keksii??  

Kokemus nimittäin. Tänään oli ohjelmassa kerrostalossa vierailu ja siellä käyttäytyminen ...ts. lähdettiin Tuulin kanssa vierailulle "mummolaan",  äitini kun pitkästä aikaa oli taas täällä käymässä. Tiedossa oli hieman verhonripustusta ja iltaseurustelua.

Kylään mentiin kerrostaloon, jossa ei ole hissiä, joten rappusia piti kiivetä toiseen kerrokseen. No problem, sanoi Tuuli ja meni reippaasti rappusia siihen asti, kunnes rappuset muuttuivat sellaisiksi, että niiden välistä näki alaspäin. Siinä tuo otus toppasi, mutta meni mukisematta ylös, kun kehotin kerran. Totesi ilmeisesti, ettei kyseessä voi olla vaarallinen rappunen, kun kerran emäntäkin kiipeää

Mummolassa seuraneitiä jännitti eniten se, pi**iikö Tuuli vieraillakin sänkyyn, vai kenties vaan matolle...mutta hämmästys on suuri, sillä Tuulin ei jostain syystä tarvinnut merkkailla mummolassa yhtään tekstiiliä..

Verhojen ripustaminenkin sujui ongelmitta, mitä nyt Tuuli yritti n. 10 kertaa keittiöjakkaralle meikäläisen kanssa, mutta totesi sitten, että parempi kuitenkin istua lattialla, eli ei emäntä aio katon kautta häipyä. Ja eikä aikaakaan, kun pikkukoira nukahti. Hieno piirre koirassa, kun se kykenee uudessakin paikassa rentoutumaan

Pikkukoiran ihmeellinen maailma vaan laajenee. Käytiin tänään ihan kaupungin keskustassa käppäilemässä ja kävelykadulla. Ja vielä neljän ruuhkan pintaan, eli silloin, kun tässäkin kaupunki pahasessa on hieman enemmän liikennettä.

Täytyy myöntää, että Tuuli on reipas. Eniten sitä hirvitti lastenvaunut, niitä kohdattiin pari kappaletta. Tupakan tumppejakin maisteltiin (ei, en minä), mutta Tuuli sylki tumpin itse pois suusta. Fiksu likka. Mutta sähikäinen se on. Ja utelias. Joten kartturi sai tehdä töitä, että mentiin suht siististi. Eikä sen näköisesti, kuin molemmat oltaisiin otettu jotain vettä vahvempaa  Ennen kadun ylitystä Tuuli istui jalkakäytävälle istumaan (namilahjontaa, namilahjontaa) ja lähti liikkeelle vasta, kun minä lähdin ylittämään katua. Nappisuoritus!

Kohdattiin vain iloisia ihmisiä. Jopa nuoriso hymyili meille. Taisi Tuulin positiivinen elämänasenne ja innokkuus tarttua jokaiseen vastaantulevaan. Eräskin vanhahko herrasmies pysähtyi ja kysyi koiran ikää...veikkasi ensin puolivuotiaaksi. Sanoin oikeaksi iäksi 17 vk ja mies lähti matkoihinsa hymyillen, kun kerroin, että ollaan ensivisiitillä keskustassa. Samainen herrasmies kuitenkin pysähtyi uudemman kerran kohdallani ja kysyi koiran rotua, tai itse asiassa tiesi Tuulin olevan flatti. Samaan hengenvetoon mies kertoi, että aikoinaan hänen tuttavallaan oli "maailman paras koira", eli flatti ja että se koira oli kaikkien ystävä...niinpä, niinhän nämä tuppaa olemaan ...Tuulille tuskin tulee jenkkakahvoja kylkiin, sillä sen hännän heilutus lähtee ihan etujaloista asti

Röyhkeyden täydet pisteet menee tänään Tuulille. Vaikka se tuskin tietää tehneensä ennätyksen.

Imuroitiin. Minä ja Tuuli. Minä liikutan imuria ja Tuuli päivystää sitä kirahvin kaulaa. Haukkuu välillä sille kirahvin leveälle suuosalle. Kun imuroin sängyn alustaa, hyppää Tuuli sängylle. Ja kun nostan katseen sängyn tasolle, (olin siis polvillani imuroimassa sängynalustaa) huomaan, tai siis JÄRKYTYN näkemästäni. Siinä, mun SILMIEN EDESSÄ pentu istuu sängyllä ja KU*EE!!!   Harvoin reagoin nopeasti, mutta nyt kävin kyllä kiinni niskavilloihin, kuin sika limppuun. Tuuli "lensi" sängyltä alas sellaista vauhtia, ettei tajunnut tapahtumasta mitään, oikea Batman olis lentokaaresta kyllä aika kare...sänkyyn jäi lammikko, kiitos hyvän muovitetun peitteen...niin, ja lattialle jäi märät tassun jäljet. ARGH!

Että sellaista ku*etusta täällä...