On olemassa hyviä koiria ja 'huonoja' ohjaajia. Ja 'huonoja' koiria, joilla hyvä ohjaaja. Ja 'huonoja' koiria, joilla 'huono' ohjaaja. Sitten on olemassa työpari, joissa kaikki ns. natsaa, eli koira on hyvä ja ohjaaja on hyvä. Päteekö tämä lajiin kuin lajiin, sitä olen miettinyt viime aikoina...

Kaikkihan varmasti riippuu ihan siitä, mitä asetetaan tavoitteiksi. Halutaanko harrastaa ihan tavoitteellisesti, jolloin tähdätään kisoihin ja kokeisiin, vai harrastetaanko vaan omaksi ja koiran iloksi. Ja jossakin mutkassa tähän kaikkeen sitten liitetään motivaatio, sekä koiran, että ohjaajan.

Otetaan esimerkiksi tämän talouden kaksi koiraa. 

Esimerkki 1, eli Aamu, ikää 7 vuotta
Aamu on ollut erikoinen tapaus ihan pienestä asti. Sitä ei ole kiinnostanut oikein mikään tekeminen ja sitä on ollut vaikea motivoida harrastukseen kuin harrastukseen. Lisäksi Aamusta kasvoi erittäin iso ja raskas narttu, joten fyysisetkään ominaisuudet eivät ole olleet kovin mairittelevat harrastamista ajatellen. Rakenteeltaan Aamu on kuitenkin terve (jos ei nyt puhuta spondyloosista) ja sopusuhtainen, eli kaikki on ns. isoa. Silti Aamua on koulutettu, ihan sillain perustarpeisiin. Sen kyky oppia asioita on ilmiömäinen. Aamu on meidän lauman "temppuilija", eli sille on voinut naksuttimella opettaa erilaisia temppuja.
Eri lajeissa Aamu on ns. alkeistasoa. Vaikka se ennen sairauden löytymistä nousi agilityssa 3-luokkaan, voi sen agilityn koulutustason luokitella "vahvaksi" ykkösluokkalaiseksi. Noutajien juttuja se osaa taipumuskokeen tasoisesti. Tokoilussa taso on alo-luokan vaatimustasoa.

Kelpaako tämä meikäläiselle? Kelpaa. Se on ungefär, mihin meikäläinen ohjaajana kykenee kyseisen koiran kanssa.

Esimerkki 2, eli Tuuli ikää n. 20 kk
Nimi oli enne. Tai sitten valitsin pentulaatikosta sellaisen pennun, jolle nimi sopii . Tuuli on täysin erilainen yksilö, mitä Aamu. Jos siis koiran motivaatiota tarkastellaan. Tuulilla on sisäinen moottori - turbo-sellainen, joten ohjaajan on osattava säädellä kaasujalkaa. Fyysisiltä ominaisuuksiltaan Tuuli on ketterä ja nopea, vaikkakin takajalkojen 'heikkous' tulee varmasti näkymään jossain vaiheessa sen elämää. Omasta mielestäni Tuulissa on ainesta, mutta sen häiriöherkkyys tulee olemaan rajoittava tekijä, lajissa kuin lajissa. Mutta onneksi Tuuli on vielä nuori, joten kaikkea voi kehittää! Jos vaan ohjaaja osaa

Kelpaako tämä sitten meikäläiselle? Kelpaa. Toistaiseksi. Jos vaikka taas tämän koiran kanssa oppisi vielä lisää lajista kuin lajista.

Olikohan siinä pitkällä tähtäimellä meidän tavoitteet?

Seuraavan videopätkän ihmisillä on ainakin ollut tavoitteet selvillä aika varhain...TÄSTÄ VIDEOON

Siinä se arki taas vierähti. Pakkasessa.  Pahimillaan on mittari vajonnut aina -29 asteeseen ja silloin ei kyllä lättykään halua pahemmin ulkoilla. Pienillä pyrähdyksillä ollaan käyty useamman kerran, mutta silti ainakin Aamu näyttää kärsivän kylmästä. Tuulia ei niin pakkaset hetkauta, sillä on sama vire ja into päällä, oli ilma mikä tahansa.

Ulkona paukkuva pakkanen kerää nuoreen lättyyn aikamoisen kasan ns. ylimääräistä energiaa. Onneksi tuon Tuuliviirin energiaa voi ihan hyvin kanalisoida. Tuuli sillain osallistuu ihan kaikkeen. Se on sulattanut pakastinta, pessyt lattiakaivoa, leikkinyt lelulla ja riekkunut muutaman muun lelun kanssa JA lisäksi se on etsinyt avaimia. Ei, en ole avaimia hukannut, vaan piilottelin niitä pitkin huushollia ja Tuuli sai tehdä töitä. Ja Aamukin

Toissailtana Tuuli oli "hukassa", kun oli aika kömpiä yöpuulle. Hetken jo ehdin miettiä, olisiko se jäänyt pihalle pakkaseen, kun sisällä oli niin hiljaista. Aamu siis oli jo käynyt nukkumaan. Mutta löytyihän se Tuuli. Keittiöstä, pimeässä istumassa. Kun ilmestyin keittiiön, Tuuli katsoi minua ja siirsi nopeasti katseensa keittiönpöydän suuntaan. AHAA! Olin hetkeä aiemmin laittanut koirille sapuskaa likoamaan ja unohtanut metallisen desilitramitan pöydälle. Ja sen Tuuli nyt halusi. Okei, koiraseni, ole hyvä. Mahtoikohan Tuulille tulla viime vuodesta sellanen dejávu, sillä pentuna Tuulin oli tapana leikkiä metallisella mitalla

Team Storm kokoontui eilen illalla. Ohjelmassa hyppysuoraa pienenllä kaarella, jossa muuri (ei vielä täyskorkea ja rimojenkin kohdalla ponnarit). Lisäksi uutena esteenä pöytä (no problem). Rengastakin otettiin yksittäisenä ja samoin A-estettä. Kontaktiesteillä Tuuli on parantanut ihan selvästi, vaikkakin meikäläisen ohjaaminen oikealta tuntuu Tuulista kummaliselta. Mutta siististi se on nyt tajunnut kontaktiasennon ja on erittäin motivoitunut suorittamaan kontaktin oikein. Hyvin tsempattu Tuuli. Ja mikä parasta, häkkilintuna oleminenkin onnistuu, eli häkistä ei enää kuulu mitään, vaikkei Tuuli siellä ihan nukkumaan sentään ole alkanut, vaan seurailee tarkkaavaisena, mitä muut touhuaa. Mutta pääasia, ettei se ääntele ja kitise!

Että sellainen viikko.

Tänään herättiin taas kirpakkaan pakkaseen. Mutta kovat pakkaset tietää vain sitä, että jäätilanne paranee, joten suunnitelmissa oli tehdä keikka mökkisaareen.

Koirille molemmille Pomppa-loimet niskaan, koska puut näyttivät huojuvan siihen tyyliin, että arvatenkin jäällä olisi kylmä. Ja ei kun menoksi! Venesatamasta oli mennyt jos jonkinmoista ajoneuvoa jäälle, joten mekin uskaltauduttiin jääkeikalle. Lunta oli ohuelti jäällä ja heti lumen alla vettä, mutta jos kulki mönkijän/moottorikelkka uria, niin hyvin pysyi kengät kuivina.

Rannalta tarttui keppi matkaan mukaan. Koirilla oli kivaa. Aamu vasemmalla, Tuuli oikealla.

Tässä Tuuli on jo kovaa vauhtia juoksemassa mökille, mutta päättääkin odottaa muuta laumaa

Mökillä tehtiin lumityöt, eli poistettiin terasseilta lumet ja aurattiin polku sille puulle, jossa meillä talvisin on ruokaa linnuille. Eipä aikaakaan, kun tiaisparvi pyrähti puuhun sirkuttaen siihen tyyliin, että nyt tarvis ruokaa. Ikävä kyllä siemeniä ei ollut varastossa, joten tipit saa pärjätä muutaman päivän vielä ilman meidän noutopöytää.

Tuuli haki mökistä, minkäs muun kuin oman pallonsa ja ryhtyi palloilemaan sillä aikaa, kun me tehtiin lumitöitä.

Tässä ollaan jo matkalla takaisin venesatamaan. Kylmältä näyttää.

Kotiuduttiin mökkisaari-keikalta juuri sillain sopivasti, että päätin sittenkin lähteä TOKOilemaan Tuulin kanssa, vaikka ensin olin päättänyt hieman toisin. ja onneksi menin, sillä Tuuli se vaan parantaa! On se aika näppärä likka oppimaan asioita.

Eilisellä kurssilla kuullut asiat vielä muhii päässä ja hieman olen uskaltautunut katsomaan videomateriaalia, joka Tuulista kurssilla kuvattiin. Tuskin materiaalista kokonaisuudessaan on julkiseksi, mutta ehkä saisin koostettua muutaman pätkän siitä, mitä me kurssilla eilen touhuttiin..

Jahas, jahas. Tämä päivä tuli vietettyä treenihallilla, Vappu Alatalon motivointi klinikalla. Aiheena siis koiran motivointi ja leikki. Tuuli osallistui tumpelon omistajansa kanssa  Sillain summa summarum päivän saldo oli kai se, että koira on taitava, mutta ohjaajalla on parannettavaa (yllätys, yllätys?) Itse motivoinnissa ei meillä työparina ollut ongelmia ja Vapun mielestä olen tehnyt hyvää työtä oikeiden asioiden kanssa, mutta saatiin tietysti vinkkejä tulevaa varten ja ohjaaja ehkä otsaansa "idiootin leiman".

Mutta kuka oli maajoukkue-tasoa? Ei tietenkään Tuuli, mutta yksi Team Stormilaisista, eli kääpiöpuudeli Wii. Vappu kehui Wiitä ja sanoi, että harvoin kohtaa tuollaisia koiria. Hyvä Wii! Ollaan siis hyvässä seurassa, kun treenikamu on agilityn maajoukkue-tasoa

Eilen piti paikallinen noutajakoirajaosto vuosikokouksensa. Kokouksessa palkitaan edellisenä vuonna kunnostautuneet noutajat, lajissa kuin lajissa.

Tuuli kilpaili jaoston Paras Pentu-pokaalista kahdeksan muun pennun kanssa. Samoille pisteille ylsi 3 pentua joten ns. itse kiertopalkinnosta pidettiin 'arpajaiset'. Tuuli (?) sai muistoksi pienen pokaalin, kun itse kiertopalkinto luovutettiin kiharapentu Ki:lle.

Ensimmäistä kertaa koiranomistajan ominaisuudessa koirani on sekä kilpaillut Paras Pentu-pokaalista, sekä saanut pienen pystin siksi, että se on suorttanut noutajien taipumuskokeen hyväksytysti. Jotenkin hassua, että saman kauden aikana käydään näytelmissä pentuluokassa ja läpäistään taipparit   En siis vieläkään oikein usko sitä, että Tuuli ne taipparit läpäisi 13 kk iässä, n. 30 asteen helteessä!

Tänään oli vuorossa Tuulin toko reenit. Hallilla kolme reenaavaa mustaa, yksi passiivista harjoittelemassa ja sitten se pienin ja pippurisin, kouluttajan ranskanbulldoggi.

Pysyin rauhallisena, vaikka hihnassa oli sähköjänis, taas kerran. Kuin virittynyt jousi, siis Tuuli. Luoksetulossa toinen ohjaaja käskytti sivulla omaa koiraansa sillä sanalla, jolla Tuuli tulee luoksetulon, sillä seurauksella, että Tuuli lähti liikkeelle toisen ohjaajan omalle koiralleen sanomasta käskystä. Siitä seurauksena sitten harjoiteltiin vuorolausuntaa, eli siedätettiin Tuulia kuuntelemaan vain ja ainoastaan minua. Miten niin häiriöherkkä??

Seuraaminen on ihan pe*see*tä. Tuulilla on pakonomainen tarve saada tuijottaa mua silmiin, sillä seurauksella, että se kääntyy väkisinkin tuohon eteen viistosti, kun sen pitäisi seurata suorana sivulla. Mietittiin tovi, mitä tehdä ja sitten kouluttaja keksi, että MINÄ käännän pääni niin vinoon, että koira pysyy sivulla (katsekontaktissa) ja suorassa. Askeleen se onnistui, mutta nyt ainakin Tuuli sai, mitä se hakee, eli katsekontaktia. Huoh, pitkä on taival...

Ja sitten se tämänpäiväinen onnistuminen. Hyppy ja esteen takana liikkumatta seisominen, vaikka minä liikun! Itse asiassa Tuuli sen hiffasi siten, että kun olin sitä palkannut siellä esteen takana seisomisesta, siirtyi Tuuli sinne uudestaan nakottamaan kuin tatti. Eli tyyliin "mä seison taas täällä liikkumatta, saanhan palkkaa?" Onni on ajatteleva koira. Onni on pieni partiolainen. Kunhan vaan häiriöherkkyyttä saadaan pois...siinä onkin tekemistä sitten muutamaksi vuodeksi

Tämä tässä on Suomen Sileäkarvaiset Noutajat ry:n vuoden 2011 NOME-tulokas. Kuvassa siis Tuulin veli, AARON, eli Kevätniityn Blue Memory. Onnittelut Ann ja Aaron!

Vihdoinkin sain toteutettua sen, mitä olen suunnitellut jo pitkään, eli sain tilattua Aamun hovihierojan paikalle. Itse olen omin sormin Aurinkoista hieronut ja tunnistanut "yhtä sun toista" ristiselässä ja oma diagnoosi oli oikea - nimismiehen kiharaa siellä Aamun selässä oli, eli hieronnalle OLI tarvetta.

Aamu otti hovihierojan vastaan sillä tyylillä, että tulkitsin Aamun sanovan Tuulille "tää on nyt mun juttu". Aamu nimittäin istahti heti hovihierojan eteen ja ikään kuin kertoi kuulumisia  Etuosa oli ok, mutta kun hierojan sormet läheni ristiselkää, ehdin sanomaan, että "tuossa kohtaa se kertoo mulle, että jumeja on" ja samalla Aamu jo oli nousemassa lattialta...Muutama hetki siinä kului, mutta lopuksi Aamu luovutti ja antoi luvan hieroa ne jumipaikatkin. Sen verran kuitenkin oli ristiselässä nimismiehenkiharaa lihaspuolella, että sovittiin uus aika ens viikolle.

Mitäs Tuuli oli mieltä tilanteesta? Oli aika mainiota seurata Tuulin käytöstä. Ensin se ei ymmärtänyt, miksi vieras ihminen istuu (ja välillä konttaa) meidän olkkarissa. Ja siihen päälle vielä Aamu kertoi omalla olemuksellaan tiettyä tarinaa. Hovihieroja sai muutaman kerran korvansa Tuulin toimesta pestyksi ja koko session aikana Tuuli kävi myös "nauramassa" hierojalle, eli irvistämässä koko hammaskalustollaan. Liekö epävarma tilaisuuden luonteesta, mutta mielenkiintoista oli pikkukoiran kommunikointia seurata.

Aamu Aurinkoinen on siis saanut 'syntymäpäivälahjansa' tänään,,eli kokovartalonhieronnan. Jotain kertoo asioiden tärkeysjärjestyksestä myös se, että peruin oman hierojalla käynnin, kun sain Aamulle täksi illaksi hovihierojan paikalle. Ihan vaan siksi, etten olisi ehtinyt metsäkäppäilylle, jos olisin itse mennyt hierojalle. Koirat ensin. Aina.

Eilen tuli sähköpostissa viesti, että ollaan selvitetty agilityn soveltuvuustesti kunnialla läpi, eli meidän yhteistyö on tarpeeksi riittävää, jotta voitaisiin aloittaa alkeisryhmässä. Hyvä niin, vaan me jatketaankin omassa ryhmä-rämässä, eli Team Stormissa  

Olen kuitenkin päättänyt, ettei Tuulista tule agikoiraa. Toistaiseksi. Meillä ei siis ole tavoitteita, eli en aio näillä näkymin kisata sen kanssa. Tuon olen sanonut ennenkin ja vieläkin tuntuu samalta. Tämänhetkisten tuntemusten perusteella mulla ei tulisi edes olla koiraa, kun en osaa niistä yhteiskuntakelpoisia saamaan...

Eiliset tokotreenit oli suht onnistuneet. Edistytty ei olla, päinvastoin, mutta ei sillä väliä, kunhan osallistutaan treeneihin.

Äsken iltakäppäilyllä olin ottanut minidummyn taskuun ja erään iiiiiiison lumikasan luona tein pienen vuorotyöskentely-tehtävän koirille. Aamu käytti nenää ja järkeä, Tuuli nopeutta. Aamu palauttaa kauniisti ja hillitysti, Tuuli räkii dummyn mun jalkoihin. Eli siinäkään ei olla edistytty Tuulin kohdalla, päinvastoin.

Että sellainen maanantai.

Töttöröö! Aamu, se Aurinkoinen täyttää tänään seitsemän vuotta! Tuoretta, julkaisukelpoista kuvaa ei päivänsankarista nyt tähän hätään (?) saa, joten kuvatodistetta tulee siinä vaiheessa, kun raahaan kameran metsään mukaan ja aurinko suostuu näyttäytymään.

Synttäreiden kunniaksi Aamu sai turkinhoitoa, trimmausta ja pedikyyrin aamukäppäilyn jälkeen. Turkkia ei tosin ole, sillä jostain kumman syystä Aamulle on nyt tullut tavaksi irrottaa kaikki karvat loppusyksystä, joten se palelee reppana koko talven. Mutta silti Aamu nautti toimenpiteestä; harjauksesta ja kaulakarvojen/tassujen trimmauksesta. Nyt ainakin valopanta näkyy, kun se ei uppoa kaulakarvoihin

Keskellä päivää kävin Tuulin kanssa paikallisen, eli oman agiseurani agilityn soveltuvuustestissä. Itselleen tyypillisesti Tuuli oli rauhaton ja keskittymätön, mutta suoritti testin tehtävät hyvin. Pienellä testiradalla oli numerolaput jotka Tuuli tietysti tulkitsi targetiksi, mutta sehän on selvä, koska targetilla ollaan treenattu. Muuten Tuuli sitten suoriutui testistä hyvin; onhan se positiivinen ja suhtautuu toisiin koiriin hyvin. Yhden shelttineitosen Tuuli tosin onnistui ensin säikäyttämään hosuvalla tyylillään, mutta kyllä koirista kamut tuli, kun shelttitypykkä sai rauhassa todeta, ettei Tuuli ole "paha musta", vaan syntymästään ihan "tuollainen".

Ai niin, Tuulikin sai tänään turkinhoitoa. Ja samalla voin todeta, että Tuuli irrottaa TAAS turkkinsa, eli se näköjään ajaa turkin pois aina ennen juoksuja , eihän edellisistä juoksuista ole vielä kuin vajaa 4 kk!!

Synttärisankari Aamu on vielä saanut iltapäivällä erityishetken. Aivojumppaa naksuttimen kera. Vielä olisi tänään "ohjelmassa" iltakäppäily ja sitten voikin alkaa viettää lauantai-iltaa ja odotella huomisia Tuulin tokotreenejä.

** EDIT klo 19:45

Perun aiemmat sanani, tässä tuorein kuva päivänsankarista. Tein äsken lämpöisiä voileipiä ja Aamu on kulkenut nyt n. 10 minuuttia oma ruokakuppi suussaan; istunut välillä keittiössä ja kun se ei auttanut, niin olkkarin lattiallakin voi päivystää...kuppi suussa. Nyt sitten herää kysymys, mitä Aamu kupin kantamisella tarkoittaa...haluaako se ruokaa, vai haluaako se ruokaa?  (huom. koirat ovat jo saaneet ruokansa)

Kaaostreenit jatkuu. Perjantaina käytiin hallilla tekemässä epäonnistuneet agireenit, tänään samalla kaavalla tokoreenit. Tuuli säheltää, koheltaa, eikä keskity olennaiseen. Ylivirittyy. Mutta nou hätä, ei taida olla ensimmäinen flatti, jolla on keskittymisvaikeuksia...

Esimerkkinä toko-hyppy. Kun asetun esteen eteen ja sanon perusasentoa tarkoittavan käskyn, on Tuuli jo hypännyt esteen yli ja koheltaa siellä toisella puolella, tosin katsekontakti meikäläiseen sillä pysyy koko ajan. Tuuli kokeilee estettä ensin toisella etutassulla, sitten toisella. Niin, mitäs täällä esteen takana pitikään siis tehdä?? V-ä-h-ä-n se haki oikeaa asiaa. LÖYTYIHÄN se oikea asento, mutta aika monta ajatusta ehti Tuuli toteuttaa, ennen kuin seisoi esteen takana hiljaa....

Mutta itse olen osasyyllinen koheltamiseen. Mitäs olen kouluttanut koirani sillä tavalla, että se ratkaisee itse ongelmia. Ja jollei vihjeitä oikeasta tule, on kokeiltava, kunnes palkkaa oikeasta suorituksesta irtoaa. Minä vaan en ehdi koko touhuun mukaan...

Osa koheltamisesta tulee Tuulin luonteen kylkiäisenä. Se vaan on tuollainen. Siinä missä velipoika on rauhallinen viilipytty, Tuuli on kuin sähköjänis. Mutta itsepähän koirani olen valinnut.

No nysse tuli. Talvi. Aamulla en ollut uskoa silmiäni, kun mittari näytti pakkaslukemia kokonaista -18! Ja luntakin on tullut  Joululomalla vielä rämmittiin tuolla vaellusreittejä kumisaappaat jalassa vesi/räntäsateessa - eilen rämmittiin 20 cm syvyisessä lumessa melkein samoja reittejä.

Ainoastaan yksi asian puoltaa sitä, että pakkasta on hyvä olla -18 astetta. Mökkisaaren järvi jäätyy!! Ja me päästään saareen! Jos vaikka tänä talvena voitais viettää muutama yö saaressa mökillä...viime talvena ei öitä oltu saaressa, koska lumitilanne oli mitä oli (eli n. 50 cm) ja olihan Tuuli vielä niin pieni.. Pikkasen alkaa jo mökkisaarta olla ikävä, kun vuosi on vaihtunut ja lupaus uudesta keväästä ja kesästä on jo ihan tuossa nurkan takana

Seuraneiti kävi tänään kuuntelemassa BARF-luennon. Asiaa täytyy vähän sulatella. Hetken, ihan pienen hetken mulla kävi mielessä "herätys-kokous", kun kuuntelin, millä hurmoksella osa kuuntelijoista selitti tuntojaan ja esitti kysymyksiä luennoitsijalle. En siis epäröi, etteikö Barf olisi oikea tapa ruokkia koiraeläintä. Ja pidin myös luennoitsija tavasta puhua asiasta. Hän ei suoraan tuominnut nappulalla koiriansa ruokkivia, siis syyllistänyt, mutta toi selvästi esille faktoja itse raakaruokinnasta. Annetaan asian nyt muhia muutama päivä...

Elsan veli, FIN JVA BH TK3 Jay-Jay’s Dancing Clown on eilen siirtynyt "sinne jonnekin", eli tähdeksi taivaalle. Voimia Danten kotiväelle!

Tuulista on tullut murhaaja - sarjamurhaaja. Se on taas päässyt lumen makuun, eli tuhonnut yhden puistossa seisseen lumiukon  Ja jottei meitä nyt ihan hördeiks luulla, niin Tuuli kyllä saalistaa pienempiäkin lumipalloja tienvarsilta, eli ei sillä tähtäimessä pelkät lumiukot ole. Mutta kieltämättä kävelyt vie nyt vähän enemmän aikaa,kun Tuuli kyntää lumihangessa, tai makaa joka 5. metri selällään lumipenkassa. Voi vaan kuvitella mitä Aamu asiasta ajattelee, eli Aamu hokee varmaan mielessään "Voi, kiesus, kakara, NOUSE nyt ylös! Joku voi tulla ja nähdä, kun sä seisot siellä penkassa joulunkuusenkoristeet kaulassa loistamassa" Heh...

Tänään tuli tähän asti paras kommentti meidän valopannoista. Murkkuikäinen poikajoukko pyöräili ohi ja yksi tokaisi "Varmaan tuntuu kivalta olla joulukuusi"  Niinpä. Jollain tapaa on meidän loistettava

Ai niin, Tuulin Pinni-siskon sihteerikkö on avannut Pinnille blogin! Tästä linkistä pääsee lukemaan Pinnuraisen kuulumisia

Uusi vuosi ja uudet kujeet, vai? Moni tekee uudenvuodenlupauksia asiasta jos toisesta, asettaa tavotteita, minä taas itselleni tyypiillisesti ehdin jo aamulla herätessäni miettiä kauhulla, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Saako koirat olla terveitä, on kai se päällimmäisin ajatus monen sairaan koiravuoden jälkeen.

Aamu täyttää nyt tammikuussa 7 vuotta. Ennen tuo ikä oikeutti veteraaniluokkaan. Aamu ei enää ole nuori, sen huomaa varsinkin selän jäykkyydestä, mutta mieleltään se on vielä pirteä ja täynnä jekkuja - kun sille tuulelle osuu. Eilen oli yksi niistä päivistä vuodessa, kun Aamu yleensä pelkää. Pelkää, niin että se tärisee ja on levoton. Ilotulitteita, mitäs muuta.  Aamun ääniherkkyys on vaan vuosi vuodelta pahentunut ja asia on minulle niin uusi, että olin ensin hyvin ihmeissäni kyseisen käytöksen vuoksi. Meille kun noita ääniherkkiä koiria ei ennen ole osunut. Vaan toisin on Aamun kanssa. Se pelkää kesäisin ukkosta ja talvisin kun lumet tulee katolta alas ja tietysti ilotulitteita. Mitään muuta Aamu ei pelkää, mutta autossa matkustaminen on sille koettelemus. Olenkin vasta ihan viime aikoina herännyt huomaamaan, kuinka ahdistunut itse asiassa Aamu onkaan, kun se joutuu auton kyytiin. Onko syy ahdistuneisuuteen äänet auton ulkopuolla, auton liike (jota Aamu ei voi itse kontrolloida), vai silmissä vilisevät maisemat? Hmm.

Niin, olin eilen illalla  varautunut viettämään Aamun kanssa yhteistä aikaa saunatiloissa, kellarissa, mikäli Aamu olisi saanut paniikkikohtauksen. Ja lisäksi olin tilannut Calmex -nimistä rauhoittavaa valmistetta, ihan vaan varmuuden vuoksi. Olin kuitenkin kahden vaihella, käyttääkö mitään lääkitystä, sillä olin lukenut hieman ristiriitaisia käytännön kokemuksia vastaavien tuotteiden käytöstä.

Mutta miten kävi? Aamu nukkui koko illan kuin härski silli, se kuorsasi äänekkäästi, kun pahin paukuttelu alkoi  Käytin koirat ulkona n. klo 22 ja kumpikaan koira ei reagoinut mitenkään ääniin. Tuuli tosin ei edes tajua, että paukkuu, se jopa leikki yksin palloleikkejä pihamaalla pimeässä

Nyt olen hieman ymmälläni mutta erittäin tyytyväinen eiliseen iltaan. Ymmälläni siksi, ettei Aamu reagoinut ollenkaan (miksei se nyt tällä kertaa pelännyt OLLENKAAN) ja tyytyväinen tietysti siksi, ettei se reagoinut!

Ja sitten vähän niitä tavotteita  Edetään päivä ja kuukausi kerrallaan. Aloitetaan tammikuusta. Silloin on tavotteena läpäistä oman agijaoston soveltuvuustesti, jotta voidaan jatkossakin reenailla jaoston esteillä. Mistäs sitten tehdään, jos soveltuvuustesti menee poskelleen???

Niin, ja toinen tavoite tammikuulle on oppia jotain Vappu Alatalon motivointiklinikalla   Siinäpä on sitten tavotteita meikäläiselle ihan tarpeeksi. Helmikuu on sitten jo oma lukunsa

Ystävykset Aamu ja Tuuli toivottaa kera henkilökunnan

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

Joulu oli ja meni. Sateessa ja tällä seudulla hieman myrskyisissä merkeissä.

Vapaapäivät tietää koirille kunnon metsäkäppäilyjä. Sateesta ja tuulesta huolimatta. Ollaan käyty tuolla "erämaan" vaellureiteillä kahlaamassa pitkin vetisiä polkuja. Koirat ovat rämpineet ojissa ja tarkistaneet rämeitä. Hiukan on ollut eri olosuhteet, kuin viime jouluaattona, jolloin aamulenkillä oli pakkasta -25 astetta, tässä kuva jouluaatolta 2010:

Tänä vuonna aattona paistoi myös aurinko, mutta lämpöä oli +2 astetta...  Tästä tämä nyt sitten kai alkaa, kevään odottaminen, onhan päivä täällä meillä jo kokonaista 4 h ja 26 min pitkä!

Jouluaamu alkoi tässä hotellissa kunnon metsävaelluksella pitkin erittäin märkiä metsäpolkuja! Koirilla oli uudet valopannat päällä ja nyt nuo kyseiset pannat on testattu extreme-olosuhteissa. Voin todeta, että valopannat kestää ainakin seuraavaa: Lumessa pyörimistä, raadon päällä pyörimistä, ojassa räpiköimistä ja yleistä kaaosta metsälenkillä

Nyt tämä hotla hiljenee Joulun viettoon. Koko hotellin väki toivottaa kaikille tutuille:

Monessa taloudessa odotetaan nyt huomista ja joulupukin saapumista. Vaan ei meillä. Meillä päivystetään välillä kuusen vieressä ja odotetaan, että kuusenpallot ikäänkuin "tippuisi" lattialle . Aamu alkoi sillä, että Tuuli kävi kähveltämässä kuusesta pienen lankapunatulkun ja pieni roikkuva tonttu sai aikamoista karuselli-pyöritystä...hopeainen punoskin tarttui jostain syystä mustaan kuonoon, mutta on kuitenkin todettava yhden lätyn puolustukseksi, että kuusi ON vielä pystyssä

Tuuli hypnotisoi kuusenkoristeita

Joulutarina youtuubista

Nyt toi Itella Aamullekin valopannan, eli talossa on nyt kaksi LOISTAVAA koiraa 

Paikallinen agiseura oli saanut lyhyellä varoitusajalla aikamoisen kurssittajan paikalle, eli Veronica Bachen. Täytyy myöntää, että agility on tällä hetkellä meikäläisen mielestä parhaimillaan, kun sitä voi seurata katsojan ominaisuudessa.

Itse treeni ei ollut vaikea, ihan normi-kolmos-rataa mentiin, mutta joka mutkasta saa monimutkaisen, jollei koira ymmärrä ohjaajaa, tai jollei ohjaaja ymmärrä ohjata koiraa. Siinähän se, koko kurssi muutamalla lauseella kuvailtuna

Jotenkin taas kerran varmistui, että meikäläisen paikka EI enää ole kisaradoilla. Reenatahan voi, sillain yks-kaks-kolme estettä kerralla...mutta that's it.

Mutta silti, kurssi OLI antoisa!

Nettishoppailu on helppoa...liian helppoa.

Tänään tuli postissa Tuulille tilaamani valopanta ja kun se osottautui hyväksi, tilasin samantien toisen, sen Aamulle. Eli ensviikosta lähtien tässä hotellissa on ainakin kaks "valopäätä"

Noita "ihme"valopantoja pääsee ihailemaan klickaamalla tästä.

Ja lisää shoppailua.

Soitin tänään eläinlääkärille ja kysyin, voiko "epileptikolle" (Aamun epilepsiastahan EI ole varmuutta) antaa tätä tuotetta. Eläinlääkärin mukaan tuotteesta ei pitäisi olla haittaa, joten ajattelin kokeilla Aamulle uudenvuoden aattona. Tuote on uusi Suomen markkinoilla, mutta se, mikä itseäni kiinnosti tuossa kyseisessä tuotteessa oli se, ettei sitä tarvitse syöttää montaa päivää. Eihän Aamua tarvitse rauhoittaa, kuin ihan vaan siksi hetkeksi, kun paukkuu (tai lunta tulee katolta). Mikäli tuote osottautuu hyväksi, voin ehkä uskaltaa antaa tuotetta Aamulle myös siinä vaiheessa talvea, kun katolta tulee seuraavat lumet. Ettei Aamun tarvitse kiipeillä pitkin seiniä, tai nukkua saunan lauteen alla

Ja tässä Tuuli mannekiinina, kaulalla uusi valopanta

Tuuli uuden valopantansa kanssa

Viime yönä, kun olin juuri nukahtanut, havahduin kolahdukseen. Pimeässä jo mietin äänen alkuperää, kunnes tajusin, että viereisessä huoneessa Aamu touhuaa jotain. Sytytin valot makkariin ja näin mitä Aamu teki. Se yritti paniikissa tunkea itseään n. 30 cm leveään, kirjahyllyn ja seinän väliseen rakoon. Siis ihan paniikissa.

Muutaman metrin matkalla makkarista Aamun luo ehdin jo ajatella vaikka mitä. Onko kyseessä epileptinen kohtaus vai etiäinen, eli että Aamu tuntee olonsa epämukavaksi.

Aamu kitisi ja oli levoton, jännittynyt. Häntä matalalla, katse pelokas. En voinut käsittää mistä oli kyse. Kokeilin vatsan seutua, eihän kyseessä vaan ole vatsalaukukun kiertymä??

Seurasin Aamun käyttäymistä tovin. Se meni paniikissa sängyn alle...ja ottaen huomioon Aamun koon ja selän jäykkyyden, pelkäsin, ettei se pääse pois sängyn alta ja joutuu vielä enemmän paniikkiin. Sai sen houkuteltua pois piilosta ja kävin itse levolle uudestaan. Aamu rauhottui.

Kunnes sama toistui kahden tunnin päästä uudestaan. Lähdettiin käymään ulkona ja Aamu oli siellä "ei oma itsensä". Jotenkin niiiin poissaoleva. Sisälle se ei olisi halunnut tulla, joten jouduin hakemaan sisätiloista herkkua, jolla sain sen houkuteltua sisälle. Ehdin siinä välissä pelätä, kun herkkuja hain sisältä, että Aamu kaivautuu pimeässä jonnekin, mistä en sitä saa pois. Ja kello oli tuolloin 02.00..

Uusi yritys saada yöunesta kiinni. Avasin kellarin oven Aamulle ja se painui yksin pimeään kellariin, saunaan nukkumaan. Reppana. Ovet oli tietenkin auki, eli se pystyi tulemaan kellarista pois, kun halusi.

Heräsin kellon soittoon klo 6.20. Aamu nukkui tuolloin vierelläni sängyssä ja alkoi nuolemaan kättäni, kun sille pimeässä juttelin, iloisena siitä, että se oli tullut pois kellarista.

Mitä Aamu panikoi? Sattuiko sitä, vai pelkäsikö se katolta tulevaa lunta? Kallistun jälkimmäiseen vaihtoehtoon.. Viime talvena oli jo havaittavissa paniikkireaktio, kun lunta tuli katolta alas. Vai oliko kyseessä jonkinlainen epileptinen kohtaus? Aika näyttää.

Nyt on väsy. Ja pikkasen huoli Aamun olotilasta  

Seuraavassa kuva-arvoitus. Kuvassa Aamu ja kaksi tennispalloa. Ajatelkaa asiaa Tuulin kannalta, yksi kuvassa olevista EI kuulu joukkoon. Mikä on vastaus?

Oikea vastaus: tuo oikeanpuoleinen pallo, se ei kuulu joukkoon. Koska kaksi muuta ovat Tuulin parhaimmat kaverit, eli Aamu ja se Tuulin itsensä löytämä tennispallo. En tiennytkään, että pallolla ja PALLOLLA on eroja, mutta näin on, mikäli Tuulilta asiaa kysytään. Sillä se tennisPALLO, jonka Tuuli itse löysi lähimetsästä, kivenkolosta, on ilmeisesti ihan ERIKOINEN pallo...vain se kelpaa kaveriksi leikkeihin tällä hetkellä, niin, tietysti Aamun ohella, sillä onhan Aamukin aika POP  

Meillä vietetään jo ikään kuin jouluaattoa. Ainakin jos pikkukoiralta kysytään. Aamukäppäily lähimetsässä sai uusia käänteitä, kun Tuuli löysi sattumalta ison kiven kolosta TENNISPALLON! Nyt saa vaan toivoa, ettei tuo kyseinen pallo ollut jonkun toisen koiran sinne jättämä, sillä arvata saattaa, ettei tuota löydettyä palloa enää sinne metsään jätetty

PALLO nimittäin muutti meille asumaan. Tuuli kantoi sen mukanaan. Kotimatka kesti aavistuksen kauemmin, sillä palloa pyöriteltiin lumessa, sen päälle hypättiin kuin kettu, pallo meni hukkaan lumessa - ja löytyi. Voi pienen koiran riemua, kun lunta on satanut arviolta 5 cm ja pallon kanssa voi telmiä..Tais Tuulille tulla lapsuus, eli viime talvi mieleen, koska lunta oli silloin PALJON ja leikit sen mukaiset.

Tuuli näki tänään mölön. Lumiukon. Mistä sellainen nyt oli meidän maisemiin muuttanut? Eihän täällä ole lunta juur nimekskään! Mutta sellainen oli nyt yhden portin pieleen ilmestynyt. Sisukas oli tuo mölkö, sillä se ei liikahtanutkaan, vaikka sai aika kovaäänisen kohtelun. Käpysilmät tuijotti tiukasti mustia ja silmiäkään räpäyttämättä luminen ukko otti vastaan Tuulin kovaäänisen tervehdyksen.

Aamu ei puhunut mitään, kävi vaan ohimennen haistelemassa lumista ukkoa ja siunasi siinä samalla varmaankin mielessään Tuulin lapsellista käytöstä...haukkua nyt yhdelle metrin mittaiselle lumikasalle,,,  voi tuota nuorisoa, joka muuten huomenna täyttää 18 kk!

Team Strom on korkannut hallikauden! Tuuli ei ollut moksiskaan hallista, vaikka se on ihan eri, kuin viime vuonna. Homma ja porukka nimittäin oli tuttua, eli paikalla loput myrskyisästä porukasta, eli Wii ja whippet Goldy.

Koirilla oli kivaa, jolleei suorastaan ihan mukavaa. Koonsa puolesta pienimmällä mustalla, eli sillä nuolennopealla Wii-puudelilla on suuria vaikeuksia treenien alussa kanalisoida energiamääränsä, mutta loppua kohti Wii vaan parantaa...

Tuulilla taasen painoi turnee-väsymys, ainakin loppua kohden, sillä aamupäivällä käytiin aivan ihana kimppalenkki dalmis Kittyn ja Aamun kanssa. Aamukin pääsi ensimmäistä kertaa Kittyn kanssa käppäilemään...olen sen tähän asti jättänyt kotiin kennelpojan seuraksi, sillä en ole halunnut nuorison oppivan huonoja tapoja, eli keijujen perässä juoksua. Hyvin Aamu hoiti homman tänään ja kävi vaan kerran pienen keikan, eikä sitä keikkaa nuoriso edes huomannut. On ilo omistaa kaksi tervepäistä ja sosiaalista yksilöä!

Kittyn emäntä oli virittänyt sport trackerin ja metsäkäppäilyn lopuksi todettiin keikan olleen 8 km pitkä. Ja arvata saattaa, että koirat juoksee "pikkasen" pitempää lenkkiä, eli ei ihme, jos Tuulilla loppui energiat kesken Team Stormin treeneissä..

Ai niin, Tuulilla on raidat. SEEPRAN raidat. Meillä nimittäin remontti jatkuu ja KePo on maalaillut ovien karmeja...sillä seurauksella, että Tuuli hankki itselleen raidat sekä kylkeen, että häntäänsä. Aamukin sai raidoitukseen korvaansa (kaikista paikoista) mutta ne ehdittiin kuivata pois ennen maalin kuivaamista...

Joten vaikka tänään pitäis tunnustaa sinivalkoista, on meillä teemana "black & white"

Seuraneiti on jo parina yönä herännyt siihen, että täkin alta löytyy jotain sinne kuulumatonta. Ja nyt sitten ei kannata likaisen mielikuvituksen antaa laukata, vaan kerron sen heti: sängystä on löytynyt tennispallo (x2)

Ollaan nimittäin tässä syksyn mittaan päästy siihen pisteeseen tuon Tyylikin (Tuulilla on uus nimi!) kanssa, että tennisPALLOT saa lojua pitkin hotellia, eikä Tuuli kuumene niistä liikoja. Mutta onhan ne joka vaiheessa mukana...ja jos ei ihan tarkkana ole, kun Tyylikin päästää pihamaalle, saattaa se salakuljettaa PALLON suussaan ulos. Sillä seurauksella, että PALLO tökätään AINA verkkoaidan toiselle puolelle ja sitten sitä taivastellaan siellä aikamoisen hypnoottisen katseen kera. Tuuli siis, en minä

Mutta takaisin tuohon tennispalloon täkin alla...eikös yleensä kuorsaaville ihmisille laiteta tennispallo selkäpuolelle, ettei immeinen käänny selälle ja ala vetämään ns. hirsiä? Juupa juu, mutta minähän EN kuorsaa...taidan olla se tässä hotellissa, joka nukkuu hiljaisinta unta. Aamulla on tapana kuorsata, puhumattakaan Kennelpojasta! Tuuli lähinnä tuhisee ja narisee yöaikaan,,,miks siis mun pitää nukkua TENNISPALLO selän alla??

Vai oonko kenties saaut Tuulilta luottotehtävän, eli saan vartioida pallon unta yöaikaan, ettei möröt vaan vie palloa?? Hursomhaver, eli anyway, täytyy myöntää, että tennispallo ei tunnu mukavalta selän alla...siinäpä ilmeisin syy siihen, että seuraneidin selkä on tätä nykyä niin jäykkä yöunien jälkeen...ei siis ole kyse iän tuomista rasitteista, vaan siitä, että peiton alle on muuttanut PALLO!

Aamu jaksaa aina yllättää...eihän se täytä tammikuussa kuin vasta 7 vuotta

Perjantai-aamu, seuraneiti valmistautuu työpäivään. Ja tuohon valmistautumiseen kuuluu aina suihkussa käynti n. 07.45, siis ihan tarkka aika

Suihku tässä hotellissa sijaitsee kellarikerroksessa, ei siis mitään yläkerran luksusta, siis kattohuoneiston sviittiä, vaan ihan kellariin joutuu tässä hotellissa suihkuun...Mutta onhan siellä lattialämpö sentään.

Niin, tänään, kun seisoin suihkussa, kuului kellarinovelta "raapaisu". AHA. joku koirista pyrki samaan suihkuun. Uus yritys ja PAM - Aamu tuli tassua huitaisemalla, siis oven voimakkaasti avaten saunatilaan. Sen näköisensä Aurinkoinen käppäili saunatilaan, ettei ihan itsekään tiennyt, mitä oli tekemässä. Se kävi saunassa, kurkkasi kuivauskaappiin (haisteli siellä sukkia ja tuumi hetken) ja lähti sitten saunatilasta pois.

Jo siinä vaiheessa näin siinä ovensuussa "jotain mustaa" lattialla. Ei vaan aivot yhdistäneet perjantai-aamuna, mitä siinä lattialla lojui...vaan se selvisi, kun kulji mustan "möykyn" ohi..

Aamu oli tehnyt keikan jo ennen suihkuun saapumista. Se oli kaivanut seuraneidin työrekvisiittaa, eli oli löytänyt kellarin käytävässä lojuvasta muovipussista sorminuken, sellaisen, jonka seuraneiti on itse tehnyt hämä-hämähäkki-laulua varten.

Ja kun sitten noustiin kellarin portaita ylös, niin voi vaan arvata, kuka oli vastaanottokomiteassa vastassa ja jakamassa saalista...juups, Tuuli.

Vaan ei ollut lättyjen ilo pitkä, sillä tuollainen iso hämä-hämähäkki ei ole koirien lelu, varsikaan, kun siinä on liimattuna 8 piipunrassia jalkoina.

Että sellaista täältä hotellista..

Tämä teksti tuli vastaan tänään facebookissa ja ymmärsin joka sanan:

Aina silloin joku kehtaa sanoa "Piristyisit, sehän on vain koira" tai "Tuo on aika paljon rahaa vain koiraan." Näin sanovat eivät ymmärrä kuljettua matkaa, kulutettua aikaa, eivätkä kuluja, jotka liittyy "vain koiraan".

Jotkut hienoimmista hetkistäni liittyvät "vain koiraan". Monia tunteja on kulunut ja toisinaan ainoa kumppanini on ollut "vain koira", mutta kertaakaan en tuntenut itseäni sen ta...kia vähäisemmäksi.

Jotkin surullisimmista hetkistäni ovat johtuneet "vain koirasta," ja noina pimeyden päivinä, "vain koiran" lempeä kosketus antoi minulle lohtua ja syyn voittaa tuo päivä.

Jos sinäkin ajattelet, että sehän on "vain koira," ymmärrät varmasti myös sanonnat kuten "vain ystävä", "vain auringonnousu" tai "vain lupaus".

"Vain koiran" vuoksi nousen aikaisin aamulla, teen pitkiä lenkkejä ja katson odotuksella tulevaisuuteen. Joten minulle ja kaltaisilleni "vain koiran" omistaville ihmisille, se ei ole "vain koira" vaan tulevaisuuden toiveiden ja unelmien ruumiillistuma, menneisyyden rakkaimmat muistot ja puhdas riemu tässä hetkessä, juuri nyt.

"Vain koira" tuo minusta esiin sen mikä on hyvää ja ohjaa ajatukseni pois itsestäni ja päivän huolista.

Seuraavan kerran kun kuulet sanonnan "vain koira", hymyile - koska he "eivät vain ymmärrä".

Seuraneiti on saanut  viikonlopun aikana agilitymyrkytyksen. Talkootunteja kertyi kolmen päivän aikana yhteensä n. 19 tuntia, joten eipä siinä sitten oikein muuta tullutkaan tänä viikonloppuna tehtyä.

Hallikisat olivat onnistuneet, ainakin omasta mielestäni, näin järjestävän seuran puolueellisena mielipiteen esittäjänä.  Itse istuin kansliassa kirjaamassa tuloksia, mutta ehtihän siinä koirakoitakin katsastamaan sivusilmällä. Hienoja suorituksia oli mukava katsella, mutta mahtuuhan niitä räpeltäjiäkin tuohon määrään kisaajia. Osaajia siis oli kisoissa laidasta laitaan, maajoukkue-edustajista juuri 3-luokkaan nousijoihin...(1- ja 2 luokkia unohtamatta)

Yleensähän sitä kisojen jälkeen iskee kauhea treeni-into. Vaan eipä meikäläisellä. Istuin ja kauhistelin, kuinka paljon koiran tulee itse asiassa osata, että se voi edes kisata (ja silti olen kolme koiraa 3-luokkaan asti saanut). Ja kuinka paljon esim Tuuli tällä hetkellä osaa...hmm. Ikää sille tulee ensi kuussa 18 kk, joten kisoihin vois sen puolesta mennä...jos vaan koira olis joskus edes yhdenkään maksi-korkeudella olevan riman ylittänyt  ts. ei meikäläisellä taida olla oikein kova hinku enää kilpakentille.

Se kysymys nimittäin seuraneidiltä kysyttiin, eli koska Tuuli on kisavalmis....ihmiset eivät oikein halua ymmärtää kuulemaansa, kun yritän sanoa, ettei koskaan...

Mulla on ainoastaan yks ja ainoa toive: haluan, että koira on ja pysyy terveenä!

Kuvatodistetta siitä, että koirat on hengissä ja voi hyvin. Eli kuvassa Aamu taaempana ja Tuuli edessä
 

Jos vaikka päivittäis tätä blogia...

Team Storm on tänään reenaillut. Tais olla tämän ulkokauden viimeinen ulkoreeni, sillä lunta tuprutti sen verran, että siitä oli hyötyä,,,eli kun mietittiin pikku Wiin askellusta A-esteellä, voitiin tarkkailla ohueen lumeen jääneitä jälkiä. Lunta siis todellakin vain niin vähän, että lumimäärän juuri ja juuri aavisti esteellä.

Tuuli teki reippaasti töitä. Mutta pieni tauko taitaa taas tehdä ihan hyvää, eli muutaman viikon tauko, kunnes taas siirrytään halliin. Taitaa seuraneitiä kyllästyttää enemmän, mitä Tuulia

Aamu-reppana olis niin ollut lähdössä tänään reenailemaan...mutta lupasin sille, että kun hallikausi alkaa, mennään joskus iltapäivisin hallille ja tehdään jotain KIVAA! Sydäntä särkevää katsoa 'nuorta' spondyloosi-koiraa, joka niiiiiin haluaisi mukaan tekemään hommia, mutta joutuu "varmuuden vuoksi" jäämään kotiin. Kyllähän Aamu voisi pieniä agi-kikkoja tehdä (ei hyppyjä tai kiipeämistä) mutta mistä minä tiedän, sattuuko sitä, kenties koko ajan??

Aamu voi muuten NIIIIIN hyvin, se leikkii leluilla, mitä se ei KOSKAAN aiemmin ole tehnyt. Suosikkileikiksi on muodostunut ison pallon kanssa riehuminen...ja tämä siis tarkoittaa Aamun kohdalla hurjaa tuhinaa, pään heilauttelua puolelta toiselle ja selällä loikoilua siten, että tassut on kattoa kohti ja lelu on hampaissa ja etutassujen välissä. Toki Tuuli on aina hengessä mukana, eihän täällä hotellissa yksin saa leikkiä!

Molemmille pimuille on taas laitettu silmätippoja viikon verran. Sateinen syksy lienee syynä siihen, että silmät rähmii ja vuotaa  mutta ehkä tämä tästä, kun maa näyttää jäätyneen tänään...

Siinä lyhyesti tämä kulunut viikko.

Hotellissa remontoidaan. Hyyyyyyvin hitaalla aikataululla. Jos tältä tädiltä kysytään, kaiken pitäisi tapahtua yhdessä päivässä, eli tapettien irrottaminen ja uusien saaminen seinille. Vaan näin ei ole asia, kun KePo remontoi. Kaikki muu näkyy menevän remontoinnin edelle. Eilen KePo laittoi tavoitteeksi, että kaksi viimeistä remontoitavaa huonetta on valmiita jouluksi...unohdin vaan kysyä, mitä joulua hän tarkoitti..

Mutta jotain pientä voi aina tehdä, jotta remontti edistyisi, kuten esim. "riisua" seiniltä koirien valokuvat ja valiotaulut. Ja jokaisen valokuvan ja valiotalun kohdalla on tullut muisteltua menneitä aikoja, menneitä koiria. Onnistumisia ja epäonnistumisia. Liian harvoin tulee katseltua vanhoja valokuvia. Vai tekeekö valokuvien katseleminen vain kipeää?

Huone, jossa suurin osa seinistä on peitetty koirien valokuvilla, ruseteilla ym. koira-aiheisella, toimii myös tässä hotellissa 'tietokonekeskuksena'. Ts. seuraneiti istuu tässä huoneessa usein. Ja ennen vanhaan, vielä pari vuotta sitten, tuossa ovensuussa loikoili aina seuralaisena Elsa. Elsasta on jäänyt jälki tuohon kohtaan seinää, eikä sitä kohtaa vaan ole tullut puhdistettua, tokkopa lika edes lähtisi pois.

Mutta nyt, kun remontti etenee, on myös tästä huoneesta tarkoitus repiä vanhat tapetit pois ja vuorata seinät uusilla, puhtailla tapeteilla. Samalla siis lähtee se viimeisin, konkreettinen jälki, mikä Elsasta on jäljellä, pois. Elsan jälki katoaa, mutta muistot ei koskaan...

Hiljaista on koirarintamalla. Päivittäin käppäillään pimeässä ja viikolla ehdittiin jopa valoisaan aikaan metsään keikalle, siis ihan vaan kävelylle. Koirat vetivät erämaassa tuhatta ja sataa - jokainen haju piti tutkia ja kävipä molemmat sessulit ihan erämaajärvessä kastautumassa marraskuun kunniaks.

Tuulikin täytti kuluneen viikon tiistaina 17 kk ja samana päivänä sai seuraneiti lisää vuosirenkaita . Tuulissa iän karttuminen ei näy kuin ehkä hieman hillitympänä käyttäytymisenä, seuraneidin habituksessa taas ikä alkaa näkyä sillain niiku vyötäröllä   

Sisätiloissa lätyt leikkii toistensa kanssa ihan päivittäin. Tai siis Tuulilla on omat bisnekset pallonsa kanssa ja siinä välissä täytyy hieman remuta Aamun kanssa. Aamukin kunnostautui pallorintamalla ja skalpperasi yhden Tuulin palloista. Eikä Tuuli voinut kuin katsoa kaihoisasti vierestä, kuinka kamu kuori hänen rakkaan pallonsa. Noh, tapansa kullakin näyttää kaapin paikka

Mutta sitten siihen lättymäiseen yhteistyöhän. Istuin tässä tietokoneella, kun kuulin olohuoneesta "ryöstely"-äänen. Tuuli siis oli bongannut kaukosäätimen ja ryöstämisen hurmoksessa tiputti sen lattialle. Tai siis tässä vaiheessa en vielä tiennyt, kumpi koirista oli syyllinen, mutta asiahan selvisi, kun Tuuli tulla tassutteli tietsikkahuoneeseen kaukosäädin suussaan. Eikä siinä mitään, mutta Aamu-kamu tuli heti Tuulin vanavedessä ja kantoi huuliensa välissä kaukosäätimestä irronnutta osasta, eli patteriluukkua . Patterit oli tallella (kerrankin, sillä yleensä ne leviää lattialle). Eihän noille kahdelle voinut kuin nauraa ääneen. Toinen tekee keikkaa ja toinen höppänä siivoa toisen jälkiä ja tuo kaikki puuttuvat palaset seuraneidille. Molemmat koirat saivat ns. pisteitä, Tuuli siksi, että se toi kutsumatta kaukosäätimen ja Aamu siksi, että se toi patteriluukun kannen. Hassuja koiria!

Huomenna olis taas tarkoitus kokoontua Team Stormin merkeissä, saas nähdä, millä tyylillä huomenna mennään!

Seuraneiti kävi viime viikonloppuna Ruotsissa, ihan Haaparannassa asti ja raahasi Ikeasta mm. kirjahyllyn ja 3 mattoa. Tänään, rapakelin kunniaksi  ja siivouksen jälkeen laitettiin yksi uusi matto lattialle, olkkariin. Tuuli ihastui heti mattoon ja nautiskeli siinä selvästi tyytyväisenä seuraneidin ostokseen. Ja vielä kun Kennelpoika laittoi takkaan tulen, niin johan kelpaa pikkuflatin köllötellä  

Tuuli testaa uutta mattoa takkatulen lämmössä

Lokakuu vaihtui marraskuuksi ja pimeä kietoo kouransa ympärille. YÖK. En pidä pimeästä, mutta minkäs tälle nyt voi...

Koirat voi hyvin, mutta jotain on nyt laitettava muistiin vastaisuuden varalle, eli olen löytänyt Aamun vasemman takajalan kintereestä "jotain". Tämä "jokin" on kuin kovettuma, mutta silti ei. Niin tylsää kuin se onkin, on tämä Aamun ensimmäinen "patti", jonka löydän...

Eli tuossa tuo punertava "jokin" näkyy

Mutta sitten ihan jotain muuta.

Tuulilla on tapana puhua silmillään. Se tulee katsomaan suoraan silmiin, kun sillä on jotain tärkeää asiaa. Yleensä on kyse siitä, että PALLO on mennyt (tai Tuulin toimesta laitettu) sellaiseen paikkaan, ettei Tuuli siihen itse ylety. Näin siis kävi tänäänkin, eli Tuuli oli tullut tuijottamaan Kennelpoikaa silmiin, kun olivat olleet pihalla KePon ruokatunnilla. Tuuli siis oli tullut hakemaan KePon etupihalta, tuijottaen silmiin siihen tyyliin, että "nyt olis niiku PALLO taas pulassa". KePo oli lähteyt Tuulin perässä takapihalle, koska Tuuli oli ihan selvästi näyttänyt, että nyt tarvis apua.

Olivat siirtyneet toiselle puolelle taloa. Tuuli välillä vilkuillen ja varmistaen, että KePo varmasti on tulossa auttamaan. Tuuli oli johdatellut KePon vesitynnynin viereen, rännin kohdalle ja rännistä tulevan vesiletkun viereen. KePo ihan "hoomoilasena", koska ei tajunnut, mihin pallo siinä kohtaa olisi voinut kadota. Mutta Tuulipa olikin katsonut KePoa silmiin ja sitten siirtynyt tuijottamaan sitä ränniletkua...ja voitteko kuvitella, letkun päästä oli pilkahtanut kuolleen talitintin pää!! Tuuli oli siis löytänyt kuolleen linnun, joka oli ilmeisesti tullut katolta ränniä pitkin ja juuttunut sitten letkun suulle.

Tuuli siis osaa kommunikoida. KePo oli sitten tintin huomattuaan poistanut sen letkusta ja kehunut Tuulia...jälleen kerran Tuuli, ensi viikolla 17 kk osasi kommunikoida ja kertoa jotain tärkeää. Tai sitten me vaan ollaan opittu kuuntelemaan

Verkkokoira.fi verkkolehden uusimmassa numerossa on rotuesittelyssä sileäkarvainen noutaja. Tuuli Tuivertaja on useammassa lehden rotuesittelyn valokuvassa mallina, mutta on lehteen päässyt Aamu ja jopa Elsa

Kirurgi Tuuli on tehnyt tutkimusta ja todennut PALLON ontoksi. Pallo on pallo, vaikka se olisi ontto sisältä. Kaksi puolikasta on myös POP, eli kaveria ei jätetä, vaikka se onkin hieman ontto tapaus.

Tänään kokoonnuttiin taas, me mustat hurjat ja uusi "ryhmäläinen" whippet Goldy 7 kk. Edellinen treenipäiväkirjamerkintä on niinkin kaukaa kuin syyskuun alusta, tarkemmin 5.9.  Tähän väliin on mahtunut Tuulin juoksu ja muuta happeninkiä, joten ihan hyvä paussin aikana on ollut sulatella jo opittua

Ja kun viikolla vielä varmistui, että me saadaan talveksi treenihalli, niin tauko ei todellakaan harmita. Varsinkaan, kun Tuulille en 'agiuraa'  suunnittele.

Tuuli oli innoissaan, se selvästi tiesi, mitä oltiin tultu kentälle tekemään! Ohjelmassa oli "ympyrällä työskentelyä" eli neljä hyppyä, putket molemmissa päissä suorakaiteenmuotoisessa viritelmässä. Tarkoituksena saada koira osumaan putkien jälkeen esteiden siivekkeiden väliin ja irrota putkeen, mutka-sellaiseen.

Hyvinhän Tuuli siivekkeiden väliin osuu, mutta putkeen irtoaminen, kun minäkin liikun? Sitä on harjoiteltava. Miks aina mun koirat on niin herkkiä mun liikkeille??

Rengas, kepit ja A-este. Rengas oli sinällään uusi ilmestys, sillä kyseistä rengasta ei Tuuli ollut hypännyt ennen...ja sen huomasi. Renkaan hakeminen oli vähäniiku hukassa. Mutta löytyihän se, kun ei muusta yrittämisestä tullut palkkaa.

Kepit. Kova kiire palkalle, eli keskittyminen keppeihin oli huonoa, kun Tuuli tiesi pallon lentävän lopussa...ratkaisin "ongelman" laittamalla kepit kahteen sarjaan ja johan jaksoi kakara pujotella. Toiselta puolelta. Siitä toisesta puolesta ei sit puhuta mitään. Mutta summa summarum: näki, että oltiin pidetty taukoa...

A-este. Levitettiin A ihan matalaksi ketjun avulla. Kosketusalusta käyttöön ja eikun koira esteelle. Hyvin löytyi tassu alustalle, mutta vapautus oli epävarma, sitä siis on treenattava enemmän...

Että sellainen yhteenveto reeneistä koiran kanssa, joka ei harrasta agilitya. Kunhan me vaan nautitaan yhdessä tekemisestä. Nyt agility on parhaimillaan; kun koira suorittaa kerralla vain pari estettä ja silmät välkkyy onnesta, kun saa palkkaa. Voi, kun tuon ilmeen sais koiralla pysymään jatkossakin!

Ai niin, rimoja EI vieläkään, ponnareilla mennään

....kuinka iso koira rrrrrakastaa pientä vekotinta, eli naksutinta - klickeriä. Aamu on erikoistunut tuon laitteen suhteen, vaikka seuraneiti on armottomasti myöhässä naksautuksen suhteen..

Tänään tuli muisteltua, mitä naksuttimen avulla Aamun saa tekemään...Ventapad olkkarin lattialle ja kysymys lausuttuna ääneen, eli "Väsyttääkö?" Ja totta, muistihan Aamu mistä siinä tempussa oli kyse. Se löi ventapadille maate ja kellahti kyljelleen maate. Kun vielä sanoin "Ota täkki päälle" ja osoitin ventapadin reunaa, nappasi Aamu siitä reunasta kiinni hampaillaan ja veti peiton "päällensä". Ja kaikki vaan sen takia, että se odottaa sitä pientä "klick"-ääntä naksuttimesta

Tuuli ei toimi ihan yhtä hyvin  naksuttimen kanssa. Osaksi siitä syystä, että Tuuli on NIIN nopea tekemisissään, että olen varonut naksuttimen käyttöä, juuri siitä syystä, että varmasti vahvistan vain väärä tekemistä oman hitauteni takia.

Mutta samalla teorialla leikittiin Tuulin kanssa, mutta naksuttimen sijaan palkkana PALLO.  Olen yrittänyt vahvistaa Tuulille avonaista kättä, eli että mikä tahansa esine Tuulilla on suussa, tulisi tuo esine tuoda käteen, EIKÄ "räkäistä" syliin, kuten Tuuli nyt tekee. tarkoituksena siis tehdä ns. luovutuksista varmemmat ja hillitymmät. Hosu, mikä hosu  ts. paljon on vielä Tuuliviirin kanssa tuon asian suhteen tekemistä....mutta onhan tässä koko pitkä talvi aikaa harjoitella...

Mutta Aamu, AH-niin onnellinen, pienisuuri koira. En muista koskaan sille erikseen opettaneen sitä, että tavarat voi kerätä ruokakuppiin...mutta sinne Aamu alkoi tavaroita keräilemään, kerjätessään huomiota...ja kaikki vaan sen takia, että Aamu tiesi minulla olevan taskussa se pieni kilisevä kapistus; naksutin...kyllä pienillä hetkillä saa isonkin koiran onnelliseksi...

Eilen myrskysi ja tänään säiden haltijat ovat tarjonneet sitä kaikkein kauneinta syyssäätä - aurinkoa! Kauniista säästä huolimatta tein tänään viikkosiivouksen ja sen jälkeen lähdettiin katsomaan, miltä meri näyttää näin syksyisenä lauantaina. Ja sen kunniaksi ja tietysti vähän myös siksi, että Tuuli täyttää tänään 16 kk, otin kameran mukaan. Vaan eipä noista mitään "edustuskuvia" taaskaan saanut ja kuvia kun katselee, ei olis varmaan kannattanut taloakaan siivota  sen verran on lätyillä hauskaa hiekkarannalla...

Tämä otus täyttää tänään 16 kk  Löysi jotain -ah niin ihanan hajuista- ja synttäreiden kunniaksi pyöri siinä..

Ja sitten läträttiin merivedessä:

Ja laukattiin ja riekuttiin..

Jonka jälkeen lätyt siirtyi hiekalle rällästämään. Tuuli menee minkä tassuista pääsee ja Aamu perässä..

Kolme kuvaa, jotka kertoo meidän lauman voinnista enemmän kuin yksikään blogipäivitys:

Pehmolelu saa kyytiä..Tuuli vasemmalla

Jaiks! Aamu on täysillä mukana juonessa..

"Ja sitten me vertailtiin hampaiden kuntoa..." Tuuli vasemmalla.
Mielestäni kuva kertoo siitä, kuinka sopuisasti meillä eletään, vaikka kuvasta voisi jotain muuta luulla

Jee, hirvestys on alkanut! Ja sen kunniaksi Aamu on tänään löytänyt syksyn ensimmäisen hirvenraadon. Tai sanotaanko, ne rääppeet, jotka metsästäjiltä oli jääny metsään.

Tiesin ja osasin odottaa tapahtunutta. Lähdin entisen-nykyisen kolleegani kanssa metsärundille sinne ns. erämaahaan, jossa tiesin hirviporukoiden kokoontuneen viikonloppuna. Ja kun vielä työkaverini, joka asuu aivan erämaan laitamilla kertoi viikonloppuna kuulleensa laukauksen, tiesin odottaa hetkeä, kun Aamu kääntää kuononsa kohti metsää ja häviää keijujen matkaan.

Tuulikin lähti Aamun perään, mutta ei kyllä tiennyt, miksi laukkasi niin lujaa. Ja Tuuliha tottelee, joten se ei lähtenyt herkkuapajalle.

Aamu siis kiihdytti metsätiellä siihen tyyliin, että tiesin kaadosta lähettyvillä. Aamu hävisi kuin *ieru saharaan. Huhuilin sitä hetken ja sanoin työkaverilleni, ettei se välttämättä ole kaukana. Ei niin.

Siirryin syvän ojan kohdalla tutkimaan, missä kohtaa lihoja oli raahattu. Ja aivan oikein. Ojan pientareelta löytyi kasa karvoja. Jes. Tuuli lähti hiipien ja häntä kippuralla jäljestämään, tai no, se seurasi kiinnostuneena hajua. Minä harpoin perässä. Työkaveri jäi metsätielle odottamaan.

Ja aivan oikein. n 10 metriä metsätieltä löytyi Aamu JA rippeet entisestä hirvestä. Komeasti Aamu suolia kiskoi , mutta jätti leikin kesken, kun saavuin paikalle. Tuuli ei vieläkään tiennyt, mistä oli kyse, enkä päästänyt sitä lähelle raatoa.

Onneks ei Aurinkoinen ehtinyt juhlia kauaa hirven rääppyjen keskellä, mutta annoin varmuuden vuoksi sille tehobactia iltaruokaan...saa nähdä tanssitaanko ens yönä riPASKAA...

Ja Tuulille sain soittaa uuden reseptin simmuja varten. Silmät rähmii taas ja Tuuli hinkkaa niitä tassuillaan. Eläinlääkäri-tädin mukaan kyse on vuodenajasta, nuoren koiran vaivasta. Ja voin kuvitella, että Tuulin elämäntyylilläkin on jotain tekemistä asian kanssa...Pitääkö seistä päällänsä joka paikassa??

Jos ei tarjoilu toimi, niin kannattaa toimia itse. Jos siis kysyy asiaa Aamulta.

Meillä on keittiössä yksi laatikoston laatikko pyhitetty koirien herkuille. Alalaatikosta on kyse ja alalaatikosta ihan tarkoituksenmukaisesti siksi, että laatikko on koirien ulottuvuudella, mutta oppivat, ettei laatikko ole mikään namiautomaatti. Ja hyvinhän tuo toimii. Paitsi jos on opettanut koiran aukaisemaan laatikkoja  Aamu nimittäin tuli hetki sitten näytille pussillinen kuivattuja broilerin siipiä kuontalossaan.

Ihme otus se on, täytyy myöntää. Normikoira olis varmaan jäänyt saaliin saatuaan syömään pussin tyhjäksi, vaan eipä Aamu. Se tuli ylpeänä näyttämään, että oli löytänyt laatikosta herkkuja. Ja Tuuli tietenkin "hoo moilasena" perässä. Ja totta, saihan ne herkkuja siitä pussista, eli kannatti tulla näyttämään.

Aamuhan on ennenkin kunnostautunut samanlaisessa asiassa. Pari vuotta sitten se kiikutti mulle jostain suklaalevyn käärepaperit ja hassuinta asiassa oli se, että suklaata oli vielä käärössä jäljellä ja sen Aamu tunsi, joten kuljetti aarrettaan erittäin varovaisesti suussaan. Höppänä.

Muutenkin se voi nyt niiiiiin hyvin, etten oikein uskalla sitä edes ääneen ajatella..kun katselee noiden kahden koiran välistä, AITOA ystävyyttä ja yhteiseloa, ei voi kuin olla kiitollinen jokaisesta hyvästä hetkestä.

Mutta huumoriakin tarvitaan, jos lättyjä omistaa. Yhtenä aamuna kuluneella viikolla Aamu yllätti taasen kerran, tehdessään tyypillisiä aamuaskareitaan. Tavaraa oli roudattu makkarista jo aika tavalla; lehti ja tyyny. Vessasta se tavallinen, eli vessapaperirulla. Energiaa vaan oli vielä ylimääräistä, joten mitä keksii Aamu Aurinkoinen? Juu...nauroin ääneen, kun Aamu toi TÄKIN makkarista  näky oli aika huvittava, kun kaksi isoa mustaa roudaa täkkiä huoneesta toiseen. Toinen ihan tosissaan ja toinen, tuo nuorempi, roikkui täkissä vaan siksi, että täkki oli Aamun suussa.

Eli huumoria ja pitkää pinnaa...sitä tarvitaan, jos omistaa lättyjä

Tänään aamulla käteni osui Aamun kaulalla "johonkin". Kyllä siitä viime sunnuntaisesta kahakasta sitten jäikin jälki Aamuun  Luojan kiitos, ettei sen vieraan koiran hampaat olleet uponneet Aurinkoiseen tuon pahemmin...

Haava Aamun kaulalla hirvikoiran hyökkäyksen jäljilta

Vihdoinkin se valopallo jaksoi näyttäytyä! Siis aurinko! Sen kunniaksi lähdettiin aamusta mökkisaareen. Tarkoituksena hieman siistiä paikkoja tulevaa talvea varten ja totta kai, tehdä kunnon käppäily syksyisessä metsässä.

Lähdettiin heti metsään, kun tultiin mökkisaareen. Aamun elkeistä osasin jo tietää, että joku vieras koira oli käynyt aiemmin tontilla, sillä Aamu kävi "poliisiopistomaisesti" tontilla partioimassa.

Tuulillahan on juoksu, joten oltiin silmät ja korvat tarkkoina, jos vaikkapa jostain ilmestyisi uroskoira.

Ja aivan oiken. Kun oltiin kävelty n. 10 minuuttia ja tultiin eräälle hakkuualueelle, lähestyi takaa iso harmaa hirvikoira (Jämtlanninpystykorva). Kytkin Tuulin. Mutta vieras koira kävi uteliaana tutkimaan Tuulia. Tai noh, utelias ei ole oikea sana, koira käyttäytyi erittäin röyhkeästi. Tuuli kiljahti pelosta, kun vieras koira ahdisteli sitä. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt, oliko kyseessä uros vai narttu, mutta isosta koirasta oli kyse, joten luulin sen olleen uros.

Koira ei yrityksistäni huolimatta jättänyt meitä rauhaan ja Tuuli pyöri kuin väkkyrä hihnassa ja minä yritin pelastaa sen ahdistelijalta.

Siinä vaiheessa Aamu astui kehiin. Se suorastaan hyökkäsi vieraan koiran päälle, joko suojellakseen minua, tai Tuulia. Vaan miten kävikään. Vieras koira hyökkäsikin takaisin ja tarrasi Aamua kurkusta kiinni. Kennelpoika ehti hätiin ja repi vierasta koiraa karvoista. Vaan sepä pysyikin kiinni Aamun kurkussa!!  Jouduin päästämään Tuulista irti ja menin apuun, eihän Aamua nyt noin vaan tapeta!! Vasta kun kennelpoika käänsi hirvikoirana leukoja, päästi se irti Aamusta.

Aamu siirtyi kauemmaksi ja yski muutaman kerran. Hui, mikä hetki.

Ja sitten pusikoista tuli vieraan koiran isäntä. Haulikko olalla. Kaivoi esiin hihnan ja sanoi pitävänsä koiransa kiinni. Metsästäjä sanoi "Int kombe ho på na meir, ja ska ha fast ho"...Siitä lauseesta meikäläiselle kävi ilmi, että kyseessä oli narttukoira! Tilanne rauhottui. Ehtipä metsästäjä vieläpä kysellä, jos oltiin nähty hirviä...ei, ei viime aikoina, vastasin...

Käännettiin suuntaa ja jatkettiin käppäilyä. Metsälenkistä ei tosin tullut pitkä, koska jouduttiin kääntyä toiselle puolelle saarta. Ei haluttu enää törmätä kyseiseen vieraaseen koiraan.

Olihan episodi! Yllätyin ehkä eniten Aamun rohkeudesta. Vaikka se muuten saattaa säikähtää mitä hassuimpia asioita ja mennä "lukkoon", niin ainakin puolustushalua siitä löytyy. Mun Aamusta. Tiedänpähän vastaisuudessa, mikäli on "tosi kyseessä", että Aamuun voi luottaa...

Aamu istuu mökkirannassa ja nauttii hiljaisuudesta

Paita & Peppu. Tuuli vasemmalla. On ne vaan kamuja

Sun ja mun pallo - MEGApallo. Kuten kuvasta näkyy, palloa on korjailtu jeesusteipillä aika useasti
Aamu vasemmalla, Tuuli tuo toinen

Tuuli mielipuuhassaan. Tarkkasilmäisimmät voi havaita, että Tuulilla on lehti huulien välissä...kaikkea siis voi vedestä noutaa

Meillä on rutiineja. Aamurutiineja. Joka aamu käydään koirien kanssa käppäilemässä ja sen jälkeen hotellin asukkaille tarjoillaan aamiainen. Asukkaat syö hyvällä ruokahalulla ja vetäytyvät muutaman minuutin rauhaan.

Kun hotellin henkilökunta syö aamupalaansa, alkaa AAMUrutiinit osa 2  Aamu nimittäin alkaa keräämään tavaroita. Se kantaa makkarista yöpöydiltä lehdet ja olkkarista kaukosäätimen keittiöön. Vessan patterilta se hakee kaiken sen, mikä on kuivumassa ja lisäksi vessasta tulee keittiöön vessapaperirulla.

Tänään aamulla ei yöpöydillä ollut lehtiä, joten mitä Aamu toi tuliaisia makkarista? Juu, tyynyn. Ja vessasta tuli ensin vessapaperirulla ja sen jälkeen....koko pussillinen vessapaperia  En voinut kuin nauraa ääneen, kun Aamu käveli ohitseni olkkarissa iso kassi vessapaperia kuontalossa...

Voi siis vaan kuvitella, miltä meikäläisten keittiö näyttää joka aamu...tavaraa on vähän joka lähtöön

Vettä on tullut kuin sieltä Esterin per*uksista  (Mistähän ihmeestä tuokin sanonta on saanut alkunsa??) Anyway. Vettä on siis satanut joka päivä ja sen kunniaksi ollaan vaellettu 'erämaassa' koirien kanssa. Ollaan käytetty hyödyksi rauhalliset metsäpolut ja raadottomat maastot. Rauhalliset metsäpolut siksi, että kukaan toinen torvi ei lähde vartavasten lenkille kaatosateessa - paitsi siis koiranomistajat ja raadottomat maastot siksi, että ensi viikonlopun jälkeen maastoista saattaa löytyä kaatoja, eli hirvenraatoja, kun hirvestys alkaa.

Eilen siis käytiin likkojen kesken tuolla ns. erämaassa. Vaellusreittejähän ne on kartan mukaan, mutta hyvin harvoin siellä ketään näkyy.

Mutta eilen ei oltu yksin metsässä. Jos Aamua on uskominen. Eilen nimittäin Aamu reagoi metsässä kummallisesti. Yleensähän se mennä metsästää.. omia reittejä, vetää aikamoista lenkkiä ja joskus jopa lähtee keijujen matkaan. Eilen oli toisin. Se oli näköetäisyyden päässä koko reissun ja pysähteli vähän väliä ja katseli taakse ja kuullosteli. Viimeisen kerran ihan auton läheisyydessä, kun palailtiin autolle. Mikähän siellä metsässä meitä seuraili? Big Brother?

Veikkaanpa, että meillä oli seuralaisena hirvi tai jokin muu vastaava, mutta varmuuttahan en koskaan asiaan saa, kun en jäänyt odottelemaan ja katsomaan, mikä polkua pitkin suolla meitä seurasi. Kunhan ei ollut nalle...

Tänäänoli taas ihan pakko käydä tuolla erämaassa kävelyllä. Ollaan käyty muutaman viikon aikana siellä usein ja aina siellä on yhtä ihanaa. Mukaan pakkasin pari damia ja heti auton luona kävin jättämässä Tuulille muistidamin.

Lähdettiin kiertämään isoa lampea. Koirat riekkui, ui ja remusi. Ja löytyihän sieltä rannalta ihan sitä "itteänsä", eli ihmispeetä  Ajatella, että joku on siellä ilta-auringossa vääntänyt "torttua". No joo, nyt nekin on ns. syöty parempiin suihin. YÖK

Kierrettiin metsässä n 1½ tuntia ja palailtiin autolle. Istutin Tuulin siihen paikkaan, missä sen muistipaikan olin sille virittänyt. Kysyin "Missä?" ja näin heti Tuulista, että se muisti damin. Ilman mitään ohjaus-kättä tms. laitoin sen hakuun pusikkoon ja sieltähän se dami tuli! Hyvä Tuuli!

Kun pakattiin koiria autoon, huomasin, että Aamu piti kiinni vasenta silmäänsä  Nyt en uskalla siihen tippoja laittaa, kun jos silmässä vaikka on haava  Eli ne tipat, joilla olen Aamun silmiä viikon hoidellut jää tänään illalla laittamatta. Eikä Tuulinkaan silmät ole vielä hyvät

Nyt ottaa pottuun ja ketuttaa ihan kunnolla. Olin tähän varautunut, mutta en uskonut kuitenkaan olevani ihan näin oikeassa.

Tuulilla alkoi juoksu, neidin toinen juoksu, viikkoa "liian" aikaisin .

Eli oon n. ½ vuotta odottanut tulevaa viikonloppua, kurssia. HYPPYTEKNIIKKA-kurssia, ja nyt tuo helvatun koira aloittaa juoksun.  

Parin viimeisen vuoden aikana olen osallistunut kahdelle hyppytekniikka-kursille kuunteluoppilaana. Omaa koiraa ei ole voinut ottaa mukaan, kun a) sillä toisella on se helvatun spondyloosi ja b) toinen koirista on ikänsä puolesta ollut liian nuori.

Ja NYT kun mulla olis kerrankin koira, jota olen ihan tarkoituksellisesti säästellyt hyppyrimojen suhteen, jotta päästäisiin asiantuntijan oppiin ja saataisiin oikeita neuvoja, niin eiköhän sitten sillä koiralla ala juoksu.

Tästä on vaan vedettävä kaksi johtopäätöstä: 1. ei ole tarkoitus, että harrastan koirieni kanssa agilitya 2. Tuulista ei ihan oikeasti tule agikoiraa.

Tuulin juoksuväli oli 5 kalenterikuukautta, eli edellinen juoksu alkoi huhtikuun 19. Valeraskaus sitten iskee sille viikonlopulle, kun Kannuksessa järjestetään hyppyseminaari Vappu Alatalon toimesta. Eipä silti, koirapaikat on varmaan menneet jo aikoja sitten, joten se siitä.

Mutta kaiken ketutuksen ja potutuksen lomasta on kuitenkin onniteltava Tuulin kasvattajaa eilisestä päivästä. Aaron-veli starttasi NOME-kokeessa ja teki hienoa työtä saaden ALO1-tuloksen. Mamma Venla suoritui avoluokan tehtävistä 3-palkinnon arvoisesti. Hienoa, onnittelut vielä tätäkin kautta. Itse istuin kaislikon reunalla koko päivän sihteerin hommissa. Mukavaa rupatella tuomari Vesan kanssa ja katsella koirien suorituksia...vaikka aamulla olikin pakkasta, kun koepaikalle ajelin...

Huomenna ei EHKÄ ota kupoliin näin paljon. Toivottavasti.

Tuuleeko? Ei tuule! Tai, noh, onhan meillä Tuuli

Alkuviikkolla ollaan lintsattu kaikista ohjatuista treenihetkistä. Laiskuutta? Ehei, mutta ei paljon ole hekottanut lähteä kaatosateeseen seisoskelemaan. Muutama muistelo-reeni ollaan tehty sisätiloissa. Tuulin kanssa ollaan menty ihan oikeasti seiniä pitkin ja vähän maton reunaakin ja Aamulle viritin keittiön laatikostoon narupallon ja käskytin - ja toimihan ne Aamun aivot  vielä!

Eli Tuulin kanssa ollaan tehty seuraamisliikkeen asennon korjausta seinän avulla ja sitten ollaan kierretty olkkarin mattoa siinä toivossa, että koira tajuais hahmottaa, missä sen tassut on. Huonolla menestyksellä, sillä kun tultiin sohvan kohdalle, Tuuli ponkaisi sohvalle ja käveli muutaman askeleen sitä pitkin, kunnes taasen siirtyi sivulle. Niin flattia, niin flattia.

Ja Aamu. Voi sen iloista ilmettä, kun viritin narupallon keittiölaatikostoon ja annoin käskyn. Käskysanasta en ollut varma, mutta eipä Aamu sitä edes kuunnellut, vaan tarttui palloon kiinni ja avasi laatikon. Hjyvä, hjyvä Aurinkoinen.

Aamulla muuten hoidetaan nyt kaikki röörit kuntoon, kun kerran aloitettiin. Silmätippojen lisäksi aloin lääkitsemään myös korvia, jotta ruskean mömmön tulo loppuisi. Ei korvat Aamua mitenkään häiritse, mutta niistä on jo useamman viikon erittynyt ruskeaa mökköä. Liekö syynä kuuma kesä, uiminen tai ajoittainen lihan syöttäminen. En tiedä, mutta nyt menee canofitea korviin.

Tällä viikolla tulee kuluneeksi vuosi Aamun ensimmäisestä kohtauksesta. Ja jos koiran habitusta vertaa viime vuotiseen, voisi sanoa, että on kyseessä toinen koira. Mikähän ihme Aamua vaivasi viime syksynä? Pitkäaikainen stressi? Ensin elämä kuolemaa tekevän koiran kanssa, sitten uusi koira taloudessa. Ja Aamu kun on aika sielukas olento, voin kuvitella, että se on voinut sekä fyysisesti, että psyykkisesti huonosti.

Mutta nyt se voi hyvin! Takapaksiin hyppäminen on työlästä, joten selkään on ilmeisemmin kasvamassa lisää luusiltoja, mutta muuten tuo Rinsessa Ryysynen voi hyvin. Leikkii Tuulin kanssa päivittäin niin, että talossa seinät on siirtyä.

Että sellaista syyskuun keskiviikkoa.

Viikonloppu meni suurilta osin agilitykisojen kansliassa istuessa. Mutta meneehän se niinkin. Eipä siinä sitten muuta enää jaksakaan, kun on tietokonetta tuijottanut 10 tuntia   Omat koirat oli kennelpojan hoidossa, mökkisaaressa, joten niilläkin oli ollut ihan leppoisaa.

Tuulihan sukelsi pari viikkoa sitten liikkuvasta veneestä. Onneksi ei joutunut moottorin murjomaksi, mutta liekö sen sukelluksen, tai niiden satojen uimakertojen jälkeen, mutta tänään oli pakko lähteä näyttämään Tuulin simmuja eläinlääkäritädille naapurikaupunkiin. Eli koirat heti töiden jälkeen autoon ja menoksi.

Onneksi kävin, sillä Tuuli sai silmiensä hoitoon kortisoni-tippoja, ja Aamulle, jolla ei pitänyt olla mitään vikaa silmissä, määrättiin Fucithalmic-tippoja  Potilaita siis molemmat.

Peruin Tuulin agitreenit, eli Team Storm sai kokoontua ilman meikäläisiä...eipä silti, vettä on tullut koko päivän kuin esterin peestä, joten eipä siellä kentällä muutenkaan olis ollut tänään kivaa. Käytiin erämaakäppäily yhden sisälammen ympäri. Ihana keikka, vaikka vettä tulikin kuin aisaa. Kyllä syksyinen metsä vaan on ihana!

Ei mitään uutta, samalla kaavalla on tämäkin viikko pyörähtänyt käyntiin. Maanantaina Team Stormin reeneissä, eilen ohjattu tokoreeni ja tänään ah - niin ihana erämaakäppäily.

Maanantaisen ns. agireenin voi kai kiteyttää kahteen sanaan: Me tehtiin. Joo. "Ohjelmassa" pussi, kolmen hypyn suora ja kaksi putkea sen jälkeen, sillain ympyrällä. Äh, vähän tuota on vaikea selittää, mutta ehkä tuo reeni oli sellainen eka kaarityöskentely reeni. Tuuli se vaan jaksaa tuijottaa mua, jos lelu on taskussa (eli se odottaa palkkaa) ja jos target on maassa, on vauhti sellainen, että hyvä kun lähipuista ei lehdet tipu tuulen mukana alas

Hyvää maanantaisessa oli se, että Tuuli kykenee odottamaan paikoillaan kolmen esteen verran - ei siis varasta lähdössä, vaikka liikun. Muuta hyvää oli 12 kepin onnistunut suoritus (useammin) siltä ns. "helpommalta puolelta". Niin ja putkihandlaus-reenissä Tuuli irtosi ihan hyvin putkiin, mutkaisiin sellaisiin. Aika hyvin koiralta, josta ei tule agikoiraa...

Eilisissä tokoreeneissä olin ottanut uuden strategian käyttöön. Olin e-r-i-t-t-ä-i-n hillitty ja silittelin Tuulia rinnuksilta usein, enkä sallinut sen ponkasta heti palkan jälkeen virittyneenä sivulle. Se on siis niiiiiin virittyneessä tilantessa, että heti palkan jälkeen se tillittää ja odottaa uutta käskyä. Relaa, koiraseni, relaa...en uskonut ongelmaksi muodostuvan sen, että koira katsoo liikaa ja KOKO AJAN mua silmiin!!

Aamu sitten. Juu, se viettää kotihengettären elämää. Ja muistaa joka Tuulireenin jälkeen haukkua meidät ihan maan rakoon, kun vihdoin tullaan kotiin  Haluais reppana mukaan, vaikkei se koskaan mitään ole mielellään tehnytkään...

Tänään käytiin taas siellä erämaassa, jossa meidän likkojen on tapana käydä. Hyvä keikka. Aamu sai olla irti koko keikan, ei siis tänäänkään keijuja liikenteessä. Onkohan keijut muuttolintuja tai onko niiden kutsuäänet vaimenneet? Niin tai näin, Aamu kuunteli tänään pilliä (luoksetuloa) 10+ arvoisesti ja se oli silmiinnähden tyytyväinen, kun sai loikkia vapaana. Harvinaista herkkua, sanoisin.

Tuulille muuten on aloitettu syöttämään hieman vahvempaa sapuskaa. Se muistuttaa nyt kovin pulloharjaa karvoitukseltaan ja ajaa selvästi toista juoksua. Juoksu tulee varmasti juuri sopivasti, kun päästäisiin Ulla Kaukosen hyppytekniikka-kurssille  Team Stormin yksi ohjaajista kehui Tuulia maanantaina "sporttimalliseksi flatiksi", sellaiseksi "agilityyn sopivaksi" lainatakseni Ankin sanoja. Niinpä niin, juupa juu. Totta. Nyt se muistuttaa enemmän käyttölapukkaa, kuin flattia  Ulkoisesti. Ajatus on yhä niin kuin lätyllä. Siis mikä ajautus? Öööööh?

Eilen tokokentällä, tänään päätin lähteä töiden jälkeen koirien kanssa "erämaahan". Eli ei kun auton nokka kohti Pörkenäsiä ja menoksi! Puolukanpoimijoita oli heti auton parkkipaikalla takapuolet pystyssä, mutta muuten saatiin olla yksin. Tai no, yksi erämaa-pyöräilijä tuli vastaan ja tervehti. Kumma, miten kaikki tuntemattomat tervehtii aina keskellä metsää , ajatteli varmaan, että oon aika ihme tyyppi, kun siellä keskellä "ei mitään" tulin vastaan...

Aamukin käyttäytyi hyvin. Se sai juosta vapaana koko 1½ tuntia, eikä aikonutkaan keijujen matkaan. Ikävä kyllä autoon hyppääminen on hieman työlästä, joten johtuikohan tämän päiväinen tottelevaisuus jäykästä selästä?

Kun oltiin käppäilty ja tultiin takaisin autolle, kaivoin dami-laukun autosta. Suunnitelmissa ohjausta häiriödamilla. Ei kun koira istumaan hiekkatielle, ohjausdami jonkin matkan päähän tielle (tehtävä selvä!) ja sitten se häiriödami risteävälle tielle oikealle. Ajatuksena siis, että Tuuli ohjautuu suoraan damille, eikä välitä damista siinä risteävällä tiellä. Piece of cake, koira toimi kuin unelma, joten lisäsin välimatkaa peruuttamalla. Helppo nakki, häiriödami ei ollut häiriöksi, vaan Tuuli teki noudon hyvin.

Sitten vaihdoin häiriödamin puolta, eli siirsin sen tien vasemmalle puolelle, eli sinne risteävälle polulle, mutta vasemmalle. Sama juttu, lähetin koiran, mutta sinnehän se meni, häiriödamille. Kielsin ja vahvistin "eteen"-käskyä ja niin tuo pikkulikka luopui häiriödamista ja kävi hakemassa ohjauksen. Tässä vaiheessa olis pitänyt tajuta lopettaa...mutta käänsin koiran sille häiriödamille ja lähetin. Tuuli ohjautuikin tien oikealle puolelle, eli se muisti selvemmin sen puolimmaisen damin jostain syystä. Vai olinko kieltänyt niin voimakkaasti, ettei se "uskaltanut" noutaa häiriödamia tien vasemmalta puolelta??

Kerrankin toimin nopeasti. Kun Tuuli ohjatui sinne oikealle puolelle, puhalsin pilliin. Koira pysähtyi kuin seinään ja kääntyi mua kohti ja ISTUI alas!!! HALLELUUJA! Mikä fiilis! Sitten vaan vasenta kättä damin suuntaan ja koira ohjautui tien yli suoraan damille...On se vaan ihme koira

Taisin silti ahmia ja harjoitella vähän liian sekasortoisesti pikkuflatin pään menoksi. Se vasemmalle viety häririödami olis pitänyt jättää viemättä, eikä sitä olis kannattanut ohjauksella haetuttaa. Näin oppii siis koiran lisäksi myös ohjaaja. Minä virheistäni, koira onneksi positiivisella vahvistamisella!

Tänään tuli tehtyä eräkäppäily sellaiseen maastoon, jossa ei olla käyty kun viimeksi Elsan kanssa, eli siitä on aikaa, kun on tullut noita polkuja käveltyä.

Pitkään aikaan ei ole tullut muisteltua noin elävästi Elsaa. Kumma, miten tietyt paikat luonnossa jää mieleen jonkin tapahtuman takia... "Tuossa Elsa tapasi seistä ja odottaa", "tuossa Elsalla oli tapana tehdä kierros pusikossa" jne, jne. Tuli vähän haikea olo, kun mummo-koiraa muisteli

Ja keikka oli muiltakin osilta onnistunut. Taas löytyi kanttarelleja, eli viikonlopuksi, venetsialaisiksi, on tiedossa kanttarellimuhennosta grillattujen pihvien kyytipojaksi. Ihan venetsialaisten kunniaksi.

Sen siitä saa, kun opettaa koiraa naksuttimella...Oltiin tänään syksyn toisissa ohjatuissa tokotreeneissä. Paikallamakuusta ei tullut mitään, ei liioin seuraamisesta. Luoksetulo on vauhdin osalta täysi 10, mutta sivulle osuminen oikeaan asentoon siinä vauhdissa vaatii vielä vähän enemmän kohdistamista ja takapään hallintaa  Siis koiran osalta.

Mutta sitten se hyppy. Nyt alkoi olemaan toko-esteessä jo oikea korkeus, ei taida olla ennen tuota korkeutta edes kokeiltu. Ja kun jokin uusi asia on Tuulilla edessä, se yleensä kokeilee sitä etusillaan...niin myös tänään  Ekalla kerralla se hyppäsi puhtaasti yli ja jäi esteen taakse odottamaan palkkaa. Hyvä niin, mutta koiruus on liian lähellä estettä. Uusi lähetys ja mitä tekee koira? Hyppää ja tekee jonkin ihmeen "twistin" kropallaan, eli kääntyy esteen päällä, ilmassa. Okei, ei siis kiirettä koiraseni, palkan ehtii kyllä saada.

Uus yritys. Hieno, puhdas hyppy, mutta tällä kertaa Tuuli siirtyi esteen vierelle istumaan ja katsoi hölmönä. Katsoi ensin minua ja vilkaisi sitten estettä. En sanonut mitään. Ja mitä tekee Tuuli? Ratkaisee asian siten, että se siitä istumasta esteen sivulta, siirtyy takaisin esteen taakse seisomaan. Sehän ihan OIKEASTI ajattelee tuo koira!! Tuo hetki olis pitänyt saada filmille...

Että sellainen ilta.

Mökkisaaressa, missäs muualla, kun on viikonloppu...Ollaan käyty kahdesti herkkutatti-safarilla ja saaliiksi saatiin useampi litra herkkutatteja ja muutama yksittäinen kanttarelli. Osa sienistä ollaan nautittu jo grillatun sisäfileen kyytipoikana, loput sienet saa kaupunkilaistua huomenna.

Eilen illalla tuntui jo aika syksyiseltä. Ilma oli ihanan kuulas. Nautittiin pimenevän syysillan äänistä ja löysinkin Aamun laiturilta istumasta:

Siellä se höppänä nökötti yksinään laiturilla ja katseli lahdenpoukamaan. Kävi laiturilla katsastamassa, mitä Aamu tiiraili ja näkymä oli tämä:

Me hotellin henkilökunta nautiittin mm. tästä näkymästä mökin terassilla:

Tänään sitten alkoi sorsastus ja useampi porukka on klo 12 jälkeen käynyt tuolla lahden perällä paukuttelemassa. Eikä yhdelläkään porukalla ole koiraa matkassa. Ihme metsästäjiä! Siinäpähän kahlaavat itse hakemaan ampumansa linnut...

Seuraneiti on tehnyt jonkinlaista mökkisiivousta kesän jäljiltä. Pessyt mm. ikkunat. Siinä tohinassa huomasin yhtäkkiä, että Tuuli ei ollutkaan vieressä, kuten se yleensä aina on. Avasin mökin oven ja huusin Tuulia. Ei missään. Aamu istui mökin pihassa hölmö ilme naamalla ja lähti kohti metsää, kun huhuilin Tuulia. Apua. Tuulihan ei KOSKAAN ole vielä jättänyt meikäläistä...mihin se on mennyt? Ehdin jo kuvitella vaikka mitä. Tiesin, että Tuulilla oli tennispallo följussa, eli sillä oli omat palloleikit meneillään. Lähdin katsomaan KePon kasaamia puukasoja...eihän vaan Tuuli ole onnistunut jemmaamaan palloa johonkin koloon ja saanut koko kasallista puita päällensä??

Aamu lähti haukkuen metsään. Poliisivoimat. Äh. Komensin sitä olemaan hiljaa, mutta en vieläkään ymmärtänyt mihin Tuuli oli kadonnut.

KePo tuli ulos mökistä ja alkoi etsimään Tuulia. Ja huusikin hetken päästä "Täällä se on!" Ja mistä se Tuuli sitten löytyi? Talon alta, mihin se oli jossain vaiheessa mennyt pallohommiin ja KePo oli sulkenut Tuulin vankilaan. Meillä nimittäin on koko mökin ympäri sellainen "ritilä", ihan vaan ulkonäöllisestä syystä ja tietty vähän sen vuoksi, ettei koirat tosiaan kolua mökin alustaa turhaan.

Siellä se Tuuli siis oli ollut koko ajan, kun olin sitä huhuillut, eikä puhunut mitään! Kun ritilää raotettiin, hyppäs Tuuli pallo suussa ulos vapauteen. Huh, seuraneiti ehti jo säikähtää...

Huomenna seuraneiti sitten kurssittaa itseänsä ratamestariksi. Eli luvassa agilitya, hieman eri tavalla kuin yleensä.

Eilen oltiin Team Stormin merkeissä agireeneissä. Ei muuten ollu meidän päivä. Sekin selvis miksei, kun käytiin reenihetken jälkeen heittämässä ns. jäähdyttelykäppäily kentän ympäristössä. Tuulilla oli mitä ilmeisemmin ollut hätä nr. 2, josta johtuen reenit oli niinku vähän "sinne päin", eli ei ihan sitä parasta. Toisaalta, myös seuraneidillä oli anti-agility-päivä. Totesin vaan reenien jälkeen, että ei, Tuulista ei onneksi tarvitse tulla agikoiraa! Vaikka se kääntyy tosi näppärästi jo nyt ja hakeutuu hyvin sille annettuihin tehtäviin esteiden parissa.

Eihän me mitään suuria olla vielä tehty, mutta ne vähäiset asiat mitä ollaan tehty, on Tuuli tehnyt ihan hyvin. Paitsi eilen. Mutta siihenkin oli siis syy. Se iso hätä, eli hätä nr. 2. Ja nyt ei kannata luulla, ettenkö ollut koiraa ulkoilluttanut ennen reenejä, juu, kyllä, mutta mitä ilmeisemmin myös se hätä nr. 2 pitäis saada väännettyä ....koiran siis, ei meikäläisen

Reenien päätteeksi siis käytiin jäähdyttelykäppäily. Mukaan lähti kääsna Fina, ikää 8 kk. Matkan varrelta bongattiin "puudeliliiga", eli osa Team Stormia. Puudeliliigaan kuuluu vaan aika arvokasta väkeä. Osa tuosta laumasta on nimittäin vanhoja, siis ihan oikeasti VANHOJA koiria. Puudeliliigan vanhin jäsen on Näncy, ikää 17+ vuotta. Toiseksi vanhin on Melli, sillä ikää 14+. Melli on syntynyt samana vuonna kun meidän edesmennyt Iiris, eli vuonna 1997...ja kun oikein alettiin laskemaan, niin Iiris on tulevana torstaina ollut kuolleena jo 8 vuotta. Ja Melli se vaan porskuttaa.

Ihanin kuitenkin tuosta laumasta on tuo Näncy, 17+ vuotta. Väriltään jo alunperinkin harmaa, persoona isolla P:llä. Kuulo ja näkö hieman huonontuneena, mutta näppärästi Nancy välillä eteni laukassa kentällä, kun lähti omille teilleen haistelemaan...harva koira elää noin kauan ja pysyy noin hyvässä kunnossa!

Tänään käytiin taas treenikentällä, tokoilun merkeissä. Mutta ei siitä sitten sen enempää. Tuuli oli aikalailla täynnä ruutia, joten treenihetkeä vois kutsua "kaaos-treeniksi". Mutta kuten sanottu, ei niistä treeneistä sitten sen enempää

Kun tultiin kotiin, oli kennelpoika jättänyt jostain syystä portin auki!! Ja kun hiljensi talon kohdalla, tuli Aamu autoa vastaan. Olin saada LIMPPUKOHTAUKSEN!!! Ja kaiken kukkuraks KePo vielä keksi syyttää Aamua portin avaamisesta. No way, se muuten ei onnistu, jos portin todellakin on sulkenut! Tuuli tuskin olis pihalta lähtenyt, sillä se tietää, ettei portista tulla ilman erillistä käskyä. Aamu taas tekee tasan niin kuin se haluaa, joten avonainen portti tarkoittaa tilaisuutta poistua tontilta. Onneks ei käynyt kuinkaan ja huomasin ajoissa, että Aamu oli tulossa autoa vastaan, kun kuuli meidän tulevan...

Tuulista tuli tänään arpinaama. Missä ja miten, on arvoitus, mutta tältä nuoriso nyt näyttää:

Eli silmien keskeltä on lähtenyt aika hyvän kokoinen palanen karvaa  Ja jos oikein paha tuuri käy, niin tuohon kohtaan kasvaa jatkossa VALKOISIA karvoja!!

Luulen, että karvat jäi tuonne verkkoaitaan...nimittäin samaan aikaan, kun puhuin puhelimessa Tuulin kasvattajan kanssa oli Tuuli löytänyt talon toiselta puolelta, verkkoaidan toiselta puolelta naapurin kissan....Månsin.. Ja älämölö oli sen mukaista. Tuuli makasi maassa ja väykytti ja katti luultavasti loikoili n. 30 cm päässä Tuulista, mutta siinä verkkoaidan toisella puolella.

Eli luulen, että Tuuli on tehnyt pari yritystä läpäistä verkkoaita ja tulos näkyy tuossa .

Paljon ovat koirat myös keskenään remunneet, mutta niin leikkisissä merkeissä, ettei siinä touhussa kyllä  noin kovia otteita olla käytetty...

Ei parane mennä liian lähelle kattia. Ainakaan, jos välissä on verkkoaita...

Kahden päivän kaatosateen jälkeen päästin vihdoinkin mökkisaareen. En muista koska oltaisiin viimeksi vietetty kesälauantaita vapaaehtoisesti kotona kaupungissa.

Niin, aamupäivällä lähdettiin saareen ja Tuulilla oli sellaiset energiavarat käytettävissä, että tuntui siltä, että koira voisi räjähtää minä hetkenä hyvänsä. *POKS* Jo venesatamassa se sai sellaisen pitkäkestoisen hullunkuuri-hepulin, eli ympäri, ympäri, ympäri piti juosta ja välillä virnistää Aamulle. Aamu katsoi parhaakseen seistä ihan paikallaan ja antaa kakaran juosta. Fiksu valinta.

Heti kun päästiin rantaan saaressa, alkoi samanlainen kaahailu ja nyt Aamukin liittyi joukkoon. Onneks on pihaa ja lääniä missä juosta...eihän niille voinut kuin nauraa. Välillä Tuuli pinkoi edellä, välillä Aamu. En muista, koska Aamu olis viimeks revitellyt vastaavasti. Se meni edellä ns. hippulat vinkuen

Ja kun pahimmat höyryt oli päästetty pois, lähdettiin marjakipon kanssa metsään. Tarkoituksena kuitenkin tarkistaa sienimaastot, eikä vadelmapensaita.

Ja totta, ensin löytyi herkkutatteja, madottomia sellaisia! Ja sitten siirryttiin paikkaan, jossa tiedän kanttarelleja kasvavan. Aikani pyllisteltyäni löysin yhden vaivaisen kanttarellin. Tuuli tietenkin oli tikkana tutkimassa, mitä olin löytänyt ja näytin sientä Tuulille. AHA, että tollanen, juu.

Sitten siirryttiin n. 10 metriä polulla eteenpäin ja taas meikäläinen pyllistelemään ja katsomaan heinikkoon. Tuuli siinä vieressä, n. metrin päässä meikäläisestä. Sitten tuo helmi haisteli maata ja katsoi nopeasti meikäläistä ja sitten uudestaan maata. Tajusin HETI, mitä Tuulilla oli asiaa ja siirryin siihen kohtaan, mistä Tuuli oli haistellut. Ja aivan oikein, siellä heinien alla, piilossa oli KANTTARELLEJA! Voi vain kuvitella, kuinka Tuulia kehuin!

Kaikista hienointa tuossa hetkessä oli se mun ja koiran yhteistyö. Tuuli puhui mulle ja mä ymmärsin sitä. Jotenkin hienoa...

Ja samaan aikaan Aamu mennä puhalsi missä lie, tai noh, ei se kaukana ollut, muttei todellakaan etsimässä sieniä mun kanssa  On ne vaan niin erilaisia.

Olo oli hetki sitten kuin kokilla ohjelmassa mitä katsoin, eli töllöttimestä tuli ohjelma Sokkokokki.

Istuin nimittäin olkkarissa, nojatuolissa ja lautasellani oli leipäjuuston palasia...Tuuli siinä vieressä leikkimässä uudella lelulla, joka ristittiin nimellä "HAI". Kyseessä on n. 5 cm pitkä vaaleanpunainen lateksi lelu, jonka tänään hankin "rekvisiitaksi" lauantaista näyttelyä varten. Ollaan nimittäin menossa ihan ensimmäistä kertaa viralliseen näyttelyyn ja Tuulia pitäis osata seisottaa kauniisti. Kaikkea muuta ollaan vuoden aikan harjoiteltu, mutta tuo kyseinen asento on pikkuflatilla hieman hakusessa. Siksi siis tänään viime hetken hätäiset rekvisiitta-ostokset.

Ja täytyyhän lelulla sitten leikkiä. Voi, kuinka pieni, kissan leluksi sopiva, pieni VAALEANPUNAINEN hai voikaan olla pikkukoiran mielestä i-h-a-n-a.

Paitsi että se löytyi hetki sitten myös meikäläisen ruokalautaselta...Tuulilla on nimittäin tapana tuoda leluja sillain syliin asti, kun se kerjää huomiota. Ja jos meikäläisellä on lautanen sylissä, niin mihinkäs se HAI laitetaan, jollei lautaselle?  Kala kuin kala

Näppärästi Tuuli on jo oppinut uuden lelun nimen ja haki sen myös pihamaalta sisälle, kun kysyin aiemmin illalla "Missä hai?" Aika monta lelua se jo tuntee nimeltä....viisas koira.

Entäs Aamu Aurinkoinen? Juu, ei ole jänispaistin perään haikaillut, kun nahkahihna saatiin kestävämmäksi...Eli ei ole keijun kutsu käynyt, sitten tiistain...

Team Storm kokoontui tänään kahden jäsenen voimin. Pikku-Wii juoksee vielä ensimmäisiä juoksujaan, joten mustat myrskyt Sinus ja Tuuli treffasivat agin alkeiden merkeissä. Vanhan kertausta ja yksi uusi asia. Eli rengas oli ns. vanha asia, kepit Tuuli menee nyt oikealta puolelta kuuden kepin virityksellä  ja sitten se uus asia, eli kääntyminen siivekkeen ympäri. Tuulilla ei vielä rimoja, vaan ponnarit. Syyskuussa sitten hyppytekniikka-kurssin "tuomion" jälkeen aletaan käyttämään rimoja.

Hyvin Tuuli tsemppasi taas. Sen mielestä tosin kaikkea pitää kokeilla ensin tassulla ja tietäähän sen, miten rikkoutuvan renkaan käy, kun flatti sitä tassulla huitaisee  no joo, tuskin Tuuli vauhdissa tassujaan alkaa huitomaan, mutta ihan selvästi se käyttää etusiaan, kun yrittää muistella, miten asiat tehdään.

Kepeissä, niissä 2+2+2 kepeissä on Agimetin tarra siinä keskellä. Ja jostain syystä Tuuli on oppinut, että sitä tarraa pitää kyylätä, kun kepit suoritetaan siten, että ohjaaja on keppien vasemmalla puolella. Huoh. Oon tainnut naksutella täysin väärässä kohdassa  

Mutta sitten se illan jännitys-momentti. Juuri kun olin pakkaamassa Tuulia auton takaluukkuun kentällä, soi puhelin. KePo soittaa ja sanoo vaan lyhyesti: "Ongelmia, suuria ongelmia"...Aamu, tuo kaikkien jänisten kauhu, oli bongannut kaupungissa, ns. Vanhan Sataman metsässä jäniksen ja NAPS! nahkahihna oli mennyt POIKKI-KATKI ja Aamu tietysti tikkana TÄYSILLÄ jäniksen perään. Tuo kyseinen alue on kauniina kesäiltana suhteellisen kansoitetttu läheisen meren ja uimarannan, sekä purjehduspaviljongin ravintolan aukiolon takia. Eli porukkaa, nuorisoa autoineen liikkuu alueella paljon.

Lähdin sitten Aamua etsimään ja olin jo varautunut siihen, etten löydä sitä hengissä, sillä kyseisen metsän toisella puolella on pitkä suora satamaan ja siellä ajetaan yleensä LUJAA.

Soitin KePolle ja kysyin, kauanko Aamu oli ollut jäniksen matkassa ja saman keskustelun aikana KePo sanoo "Tuolta se nyt tulee". Hengissä!

Luojan kiitos se taas selvisi yhdestä keijujen kutsusta hengissä. Eihän sitä millään voi kuvitella, että nahkahihna katkeaa...mutta tulipahan tuokin koettua, toisen kerran. Elsan kanssa on nimittäin kans kerran nahkahihna napsahtanut poikki..

Käytiin sitten vielä jäähdyttelemässä Aamua merivedessä kera Tuulin ja samalla reissulla tavattiin KePon serkku, joka kertoi nähneensä mustan koiran hetkeä aikaisemmin hiekkatiellä...ja muutama auto oli joutunut koiran takia pysähtymään. Onneksi. Voi tuota meidän Aamu Aurinkoista. Koskahan se lopettaa keikkailun??

Melkein tasan minuutilleen on nyt kulunut vuosi siitä, kun Tuuli muutti meille asumaan. Kuinka nopeasti vuosi onkaan kulunut ja kuinka paljon yhteen vuoteen mahtuukaan tapahtumia!

Vuodessa Tuulista on kasvanut "melkein" kunnon kansalainen. Se on hurmannut iloisuudellaan, leikkisyydelllään, positiivisuudellaan. Ja pallohulluudellaan. Tätä kirjoitettaessakin Tuuli leikkii tennispallolla. Paljon on Tuuli oppinut asioita vuoden aikana. Aivan uskomattoman paljon, kun oikein asiaa ajattelee!

Aamu ja Tuuli tulevat toimeen, kuten koirien tuleekin tulla toimeen. Aamu on Tuulille yhä edelleen matriarkka, jota tosin voi riepotella miten sattuu...Aamu on ensimmäisten viikkojen kiroilujen jälkeen hyväksynyt Tuulin laumaan ja yhteiselo on erittäin harmoonista. Aamun terveys on hieman horjunut kuluneen vuoden aikana, mutta se ei todellakaan ole johtunut Tuulista. Mutta Aamun ns. mielenterveys on voinut kuluneen vuoden aikana enemmän kuin hyvin. En muista Aamun koskaan leikkineen Elsan kanssa siten kun se leikkii nyt Tuulin kanssa

Tuulin kasvattajaa tulee myös kiittäminen tässä vaiheessa, ihan näin julkisestikin  mukavasta koirasta!

Team Storm on taas kokoontunut. Samalla kokoonpanolla, mitä aikaisempina kertoina. Tänään oli vanhan kertausta ja jotain uutta. Hyvin Tuuli taas tsemppasi, vaikkei meidän ensin ollut tarkoitus edes koko treenihetkeen ilmestyä

Ja vaikkei koiruuden kanssa koskaan aiottaisi yhtäkään virallista kisaa startata, voi uuden oppiminen olla koirasta kivaa. Niin, ja sen vanhan kertaaminen. Kunhan mukana on PALLO ja broileripullia

Tuuli siis tutustui tänään renkaaseen ja hiffasi sen taas heti. Ensin hieman ajatustyötä ja tassuilla kokeilua. Eli kun annan Tuulin itse keksiä, mistä "naks" ääni kuuluikaan, se lyö etutassulla eri paikkoja ja kokeilee, josko siitä kuuluisi se ihana "naks", joka tarkoittaa namia. Tiesittekö muuten, että jopa agimetin 2+2 keppisarjaa voi kokeilla lyödä tassulla, eli sitä kohtaa, missä on tarra "agimet"

Ja tässä tämä sankari, leirillä kuvattuna. Lauantai-iltana alkoi ilme olemaan aika väsynyt

Hohoijaa, tulipahan leireiltyä! Torstaina lähdettiin Tuivertajan kanssa ja eilen illalla tultiin. Mukavaa oli, joten ehkä tuota leireilyä voisi toistekin kokeilla..

Tuuli viihtyi ihan hyvin leirioloissa. Tosin sitä ei voinut jättää huoneeseen huutamaan häkkiin (yllätys, yllätys), joten kaiken ns. lepoajan Tuuli vietti auton takaluukussa häkkilintuna. Menihän se niinkin, vaikka levosta ei sillon voinut puhua, ainakaan ensimmäisinä päivinä, sillä täytyyhän pikkukoiran koko ajan seurata missä meikäläinen meni, huoh...

Tuulin mielestä leirin kohokohta oli aivan ehdottomasti......flyball-laite. Heti torstai-iltana kokeilin Tuulin järkeä laitteen suhteen ja kolmannella yrityksellä Tuuli taisi hiffata, miten pallon saa masiinasta pois. Hassuinta kuitenkin oli, että kun Tuuli sai pallon, se kiikutti sen sinne flyball-laitteen taakse, koska olin nähnyt meikäläisen virittävän pallon "jonnekin" . Fiksu likka. Eli jos pallon vie sinne koneen taakse, se varmasti on käytettävissä kohta uudestaan. Taitaa olla niin, että meikäläinen joutuu nyt hankkimaan tuollaisen laitteen...

Itse koulutukset oli hyviä. Eilisen tosin oisi voinut jättää välistä, sillä Tuuli kuumui ihan liikaa...mutta tulipahan sekin nähtyä, eli kuinka pikkukoira kiehuu...Nyt otetaan tämä viikko sitten iisisti ja kokeillaan lauantaina taippareita

Eilen illalla siis kotiuduttiin tänne mökkisaareen. Tuuli selvästi nautti olostaan ja Aamukin oli silmiinnähden tyytyväinen, kun lauma oli koossa. Voi sitä rallia, mitä koirat keskenään vetivät  Ja parasta eilisessä oli, että Tuuli vihdoinkin, yli viikon nirsoilun jälkeen, SÖI omaa ruokaansa, liotettuna! Olen melkein seissyt päälläni, jotta ruoka olisi sille kelvannut, vaikka kyllähän nuo ilman ruokaa muutaman päivän pärjää, Syy syömättömyyteenon mitä ilmeisemmin Tuulin valeraskaus...eli täytyy laittaa muistiin seuraavaa juoksun jälkeistä aikaa silmälläpitäen...eli nuoriso voi hyvinkin olla heikoilla syömisillä parikin viikkoa. Ja se ei muuten sitten hotellin tarjoilusta johdu!

Aamu on viettänyt meidän leireilyn ajan aikamoista kiertolais-elämää kennelpojan kanssa...ovat toimineet täällä mökkisaaressa isäntäparina vieraille, vierailleet itse parilla mökillä, sekä sisäsaaristossa, että ulkosaaristossakin. Ja Aamu oli käynyt veneajelulla pariinkin otteeseen, sekä omalla venellä, että sukulaisten veneellä. Ei ihme, että koira vaikutti hieman väsyneeltä eilen

Ai niin, leirillä tuli muuten tavattua Tuulin pentuesisaruksia...Pinni-sisko ja Velmu-veli. Mukavia koiria omistajineen. Valokuviakin räpsin, Tuulista tosin en montaakaan, mutta sukulaisista. Niitä sitten näytille, kun nettiyhteydet sen suo.

Eilinen päivä meni lepäillessä. Siis Tuuli huilasi, Aamu jatkoi lomailuaan mökkisaaressa. Tuuli siis seuraneidin matkassa sivilisaation parissa, koska aamuksi oli suunniteltu metsäsulkeiset taippareita ajatellen. Aamuisten treenien jälkeen Tuuli nukkui käytännössä koko päivän - kyllä lomailu on väsyttävää. Ja ensimmäistä kertaa elämässään Tuuli oli kotona IHAN YKSIN, ilman Aamua, ilman hotellin henkilökuntaa...nukkuessahan tuo aika meni, mutta yksinoloa on ihan hyvä harjoitella, koskaan kun ei huomisesta ja lauman suuruudesta tiedä.

Treeneistä lyhyesti: Ville Vaakun käsittely, etsintä, löytyminen ja ohjaajalle palauttaminen on parantunut kerta kerran jälkeen. Pieniä treenauksen "lieve-ilmiöitä" on tosin havaittavissa jo nuorisossa. Kun on kivaa, niin voi mennä överiksi, eli kattila alkaa kuumumaan. Siksi nyt ns. jäitä hattuun, eikä paljoa keitetä sillä liedellä. Eli Ville Vaakku ja Lars Lokki -osuudet Tuuli selvittää ihan taipumuskokeen vaatimalla tasolla. Ja yleensä Kalle Kanikin tulee suorinta tietä, vaikkakin eilen Tuuli jostain syystä keksi hieman omia juttuja Kalle Kanille, mutta toivottavasti tuo eilinen oli vaan ohimenevää...

Tänään jatketaan kentällä "Team Storm"in treeneillä, eli illalla kokoontuu taas kolme mustaa; Wii, Sinus ja Tuuli. Kaikki kolme yhtä energisiä ja innokkaita, taijotainsellaista...

Aamu voi hyvin. Se tiputtaa nyt totaalisesti karvansa, taas, joten olen ostanut nyt sille öljyä, jotta voisin lisätä sitä ruokaan. Yksi pullo sikakallista MEGADERM-öljyä ja tänään hain pullollisen lohiöljyä. Niin, ja kävin myös paikallisessa koiranruokatehtaassa ostamassa lihapötköjä...joten joku tässä hotellissa on jatkossakin hyvällä ruoalla...

Kaupunkikierroksella kävin pikaisesti katsomassa myös n. viiden viikon ikäisiä aivan syötävän ihania kultaisennoutajan pentuja. Nyt haisee hupparin hiha pennulle...  mutta ei, ei meille kultsua, pitäydytään nyt näissä mustissa tuholaisissa. Pennut löytyy Noudon Kennelistä ja voin lämpimästi suositella kyseistä kenneliä, mikäli kultainennoutaja kiinnostaa...Ens viikolla sitten olis tarkoitus käydä tutustumassa Kennel Elvenpath´sin pentuihin, pieniin flattiriiviöihin, joilla ikää ens viikolla n. 6 viikkoa. Nekin varmaan syötävän ihania.  Sille keikalle lähtee kamerankin mukaan...

Suru-uutinenkin tuli muutama tunti sitten. Flatti Mayalla, Iiriksen kaksoisolennolla, monivuotisella ryhmäläiselläni on tänään todettu syöpä...voimia Mayan laumalle  Joskus elämä vaan on niiiiiin epäoikeudenmukaista. Maya täytti keväällä 7 vuotta, joten taas yksi nuori flatti, jolla syöpä hankalassa paikassa...ja tätä kirjoittaessani Maya todennäköisesti on jo siirtynyt tähdeksi taivaalle...

Täksi aamuksi oltiin sovittu pieni treenihetki tuonne muutaman kilometrin päähän Tuulin kasvattajan kanssa. Ihan vaan nuorison kanssa, eli paikalla Tuuli ja veli sininen, eli Aaron. Nuorien koirien ollessa kyseessä, kaikkea odottamatonta voi tapahtua ja siihen saa varautua. Tuulin mielestä metsätreenit on tosi kivoja ja sen kuulee koko tienoo, kun Tuuli joutuu odottamaan autossa Aaronin tehdessä hommia. "Ei se ääntele" niih, se kiljuu ja huutaa, komentaa. Mutta asiassa ei ole mitään uutta, Tuulilla ON tapana muutenkin komentaa, ihan kuten eilenkin Team Stormin treeneissä

Niin, Team Storm tapasi eilen kolmannen kerran. Ohjelmassa estesuoraa vinoilla siivekkeillä, mutkaputki ja keppitreenejä. Hienosti Tuuli taas tsemppasi. Se löytää kiitettävästi 2+2+2 keppiä, jopa aika sujuvassakin vauhdissa, mutta totesin, että pidän noiden keppien välillä matkaa aika reippaasti, jotta saan harjoiteltua lähestymisvauhtia ja -kulmaa ja häiriötä. Kuuden kepin sarjalla mennään sitten itse pujottelutekniikkaa. Teoriani voi olla täysin väärä, saattaa olla, että joudun vielä kujakeppeilemään, jotta saan oikean rytmin koiralle, mutta mihinkäs meillä on kiire, kun koira kuitenkin tarjoaa ihan yhtä innoissaan tekemistä, kun tekemisen aika on. Pallo ja narulelu on kyllä pop, niiden vuoksi kannattaakin tehdä töitä

Mutta se tämän aamuinen. Hyvinhän tuo Tuuli taas teki hommia. Ensimmäisellä vaakulla se mietti taas, mutta ohjaajan yksittäinen yskäisy sai koiran palaamaan maan pinnalle ja siitä sitten homma lähti kunnolla käyntiin. Hienosti Tuulille on syttynyt lamppu nome-hommissa, tai sanotaanko taipparitreeneissä. Ei olis uskonut toukokuussa, kun aloitettiin, että tässä pisteessä ollaan nyt. Saan olla tyytyväinen koiraan. Ihan oikeasti, vaikkei Tuulin työskentely "ammattilaisten" silmissä varmaankaan herättäisi ihailua. Riittää, kun itse olen tyytyväinen. Niih.

Joskus, jos oikein pysähtyy katsomaan, voi nähdä jotain hienoa. Ei vain luonnossa, vaan ihan noiden mustien välisessä yhteiselossa.

Eilen illalla tartuin klo 22 harjaan, tai oikeastaan sukaan kiinni ja ajattelin hieman harjata lattialla lepäävää Aamua. Aamun turkki on a-i-v-a-n järkyttävässä kunnossa; turkki on kuiva, ruskea, pehmeä. Siinä ei siis ole mitään hienoa.  Vihdoinkin olen löytänyt harjan, johon olen tyytyväinen. Montako borstaa tässä taloudessa on kokeiltu? Mitään Furminaattoreita en suostu käyttämään, nehän katkoo karvan, siis leikkaa sen irti. Riittää, että saan kammalla irti Aamun ruskean -yöks- turkin. Niin, se uutuus-borsta on tämä. Aamukin on hyväksynyt borstan ja ihan silmin nähden nauttii toimenpiteestä.

Niin, se pieni hetki eilen illalla. Aamu siis makoili olkkarin lattialla oikealla kyljellään, minä siinä vatsan puolella harjaamassa. Tuuli tulee haistelemaan Aamun päätä, nuolaisee kerran Aamun poskea ja lyö maate Aamua vasten, sillain että koirilla oli OTSAT vastakkain. Siis päät, vastakkain, otsa otsaa  ja kuono kuonoa vasten. Siinä ne loikoili hetken. En ole koskaan nähnyt vastaavaa asentoa täällä meillä ja hetki oli jotenkin hieno ja rauhallinen. Sellainen "hyvänolon-hetki" kaikkien osapuolten osalta

Jo perinteeksi on muodostunut vierailu naapurikaupungin agitapahtumassa, Klagissa. Ei, en minä kisaamassa, kunhan käyn ihailemassa toisten suorituksia ja tapaamassa tuttuja. Useamman tunnin tuli taas siellä istuttua ja istuminen auringossa tuntuu sekä naamassa ja selässä

Klagiin liittyy paljon muistoja. Kisaratoja omien koirien kanssa ja sitten se parin vuoden takainen Aamun spondyloosi-diagnoosi. Eli kesällä 2009 olin ilmoittanut Aamun Klagiin, tarkoituksena kisata neljä kisaa, eli la-su. Viikolla harjoituksissa Aamu kuitenkin käyttyäytyi niin kummallisesti, että tilasin treenejä seuraavana päivänä ajan röntgeniin ja niinhän siinä kävi, että röntgenkuvista näkyi syy Aamun kummalliseen käytökseen.

Olen vieläkin tyytyväinen itseeni, että tein päätöksen käydä kuvauttamassa Aamun selän. Olinhan niitä merkkejä spondyloosista jo nähnyt, vaikken silmiäni halunnutkaan uskoa.

Niin, ne Klagin kisat silloin vuonna 2009 jäi kisaamatta. Mutta voihan tuolla naapurikaupungissa kisoissa käydä ihan vaan turistinakin...

Pitkänmatkalaisiakin tapasin. Saagalandian väkeä oli paikalla edustettuna ihan Kotkasta asti. Oli kiva tavata ja turista hetki. Ens vuonna taas nähdään!

Täällä mökkisaaressa on kaikki ennallaan. Koirat, tai lähinnä Tuuli lotraa vedessä ja ui, ui ja ui. Liekö kuumuus tai valeraskaus, mutta ruokahalu Tuulilla ei oikein ole kohdallaan. Se syö "väkisin" ja jättää usein ruokaa, mikä ei todellakaan ole sille tyypillistä.

Aamu sitten? Juu, se voi hyvin. Ukkonen toissapäivänä sai sen taas totaalisesti pelkäämään, reppana. Pelonsekaisin tuntein odotin, että pelkotila olisi laukaissut epileptisen kohtauksen, mutta kohtaukselta vältyttiin. Tuuli ei onneksi reagoinut ukkoseen, eikä Aamun pelkoon...

Että tälläistä lomaa täällä

Niin, ja nyt ei ole kyse mistään makkarasta, vaan Tuulista. Kennelliiton lonkkakuva-lausunto tuli tänään Omakoira-palveluun ja täytyy sanoa, että pikkasen jännitti kirjautua tuohon palveluun ja katsoa mitä Liman oli ollut mieltä Tuulin lonkista ja kyynärpäistä.

Ja olihan ne terveet, Tuulin lonkat ja kyynärät!!  Eli nyt on Tuuli todettu ihan kennelliitonkin toimesta terveeksi! Lonkat siis A/A, kyynärpäät ja polvet 0/0 ja silmät terveet! Eiku etiäpäin, sano mummo lumessa!

Team Storm on korkannut treeninsä. Ryhmään kuuluu ensi viikosta lähtien kolme mustaa - eri rotuja tosin. Yksi kelppi, yksi kääpiövillis ja yksi Tuuli

Mitään ihmeitä ei tehty, mutta totesin, että oma koira irtoaa hyvin, eikä häiriinny este - este - putki suoralla ohjaajasta, kunhan palkka, eli PALLO oli targettina . Ja hyvinhän tuo lähti samaiselle suoralle ilman ohjaajaakin, eli irtosi tosi hyvin

Keppejä, tai sitä ensimmäistä väliä kokeiltiin verkkojen kanssa, huonolla menestyksellä. Tuulispää kun menee 2 + 2 keppiä ilman verkkoakin, mutta ei vielä hallitse kehoansa niin paljon, että kykenisi pujottelemaan. Noh, eihän asiaa edes olla harjoiteltu.

Tästä siis jatketaan ensi viikolla

Nyt en ole virsiä aikonut luritella, mutta täytyy myöntää, ettei kaukana ollut tänään illalla, että olisin jotain odottamatonta tehnyt. Siis ihan siksi vaan, että koiruus toimi taas niin hyvin!

Toiseksi viimeinen ohjattu nome-treeni. Pieni muistitreeni aluksi markkeerauksen kera, jolloin hieman komensin nuorison käytöstä. Liekö se, vai mikä, mutta loppuilta sujuikin sitten ihan sujuvasti

Tarkoituksena oli, etten tee riistalla hakua, vaan olin suunnitellut, että Tuuli saa harjoitella nenän käyttöä metsikössä dameilla. Jostain syystä Tuuli joutuikin sitten riistaruutuun ja voi viude, eihän se noin hyvin ennen ole siellä työtä tehnyt. Tippelströmit taisin saada jokaisen syliin/käteen ja syykin siihen oli, vaihdoin paikkaa, eli Tuuli ei nähnyt meikäläistä heti metsästä tultuaan, vaan joutui etsimään katseellaan seuraneitiä. Liekö tuo pieni hämmennys, mutta se edesauttoi, että kämmääminen lintu suussa unohtui! Hyvä Tuuli! Jos huomenna olis taipparit, voisi Tuuli hyvällä tuurilla ne läpäistä hyväksytysti, sen verran näytti työnteko tänään hyvältä

Eli ei kun lisää reeniä vaan...

Otin riskin, ostin koirille putkiluut. Oli sen verran jykevän näköiset luut, että uskalsin koirille tarjota. Viimeksi kun aitoja luita koirille tarjosin, Elsa sai jonkin asteisen tukoksen ja alkoi venyttelemmän ja ihan selvästi yritti jumpata, että "jokin" suolistossa siirtyisi eteenpäin. Selvittiin säikähdyksellä silloin ja sen jälkeen en ole aitoja luita uskaltanut koirille ostaa..

Vaan nyt hairahduin, kun näin Cittarissa kunnon luita...Luut on paikallisen koiranruokatehtaan tuotteita, eikä hintakaan ollut hurja,,,

Noniin, eilen sitten tarjosin koirille täällä mökillä nuo kyseiset herkut...Aamu ihastui herkkuun ja alkoi heti jyystämään, Tuuli ei tajunnut, mitä herkulle piti tehdä , mutta ilmeisesti esimerkki auttoi, sillä alkoihan tuo pikkukoirakin luutansa jyystämään...

Vaan eipä jaksanut kauaa. Jossain vaiheessa havahduin siihen, että sekä luu, että Tuuli olivat kadonneet mökin edustalta, missä koirat luitansa jyystivät. Huhuilin Tuulia ja se kurkkasi saunan takaa...Ahaa, luu on siis haudattu! Taas yks asia, mikä muistuttaa Elsasta, sillä Elsalla oli kans tapana jemmata luitansa.

Osoitin suurta kiinnostusta ja kysyin Tuulilta, missä luu oli, ja pönttö vei mut luupiilollensa  Kaivoin luun esiin ja siirryttiin takaisin mökin edustalle Aamun seuraan. Siirryin mökkiin ja kun seuraavan kerran vilkaisin koiria, oli Tuuli taas ilman luuta. Sama prosedyyri, kysyin, missä luu, ja Tuuli vei meikäläisen uuden luupiilon luo. Tämän jälkeen otin molemmilta koirilta luut pois, arvelin Tuulin olevan väsynyt, eikä se siksi jaksanut jyystää herkkua.

Vaan se olikin väärä teoria. Tänään, aamuisen metsälenkin jälkeen tarjosin luuherkkuja uudelleen...Tuuli söi luutansa, ilmeisen näennäisesti ja kuinka ollakaan, luu on nyt jemmattu uudestaan, eikä kukaan nyt tiedä, mihin luu on haudattu...Tuuli kyllä vei mut eilisille luupiiloille, mutta eihän niissä luuta ollut...uutta luupiiloa ei Tuuli paljastanut, tai sitten en vaan osannut tulkita koiraa oikein. Täytyy kysyä iltapäivällä uudestaan, jos Tuulin muisti olis silloin parempi  Aikamoinen kettu, täytyy sanoa...eli täällä on nyt luu haudattuna...

Tuuli nukkuu tällä hetkellä krapulaansa pois, reppana. Käytiin tänään naapurikaupungissa lonkka- ja kyynärkuvissa ja samalla reissulla tutkittiin silmät ja polvet ja koiruuteen tuikattiin rokotukset. Nyt on sitten pikkukoiralla kauhea kankkunen

Tutkimustulokset näyttivät hyviltä, silmät ja polvet oli ok ja kyynärkuvat ja lonkkakuvat lähti Kennelliittoon arvioitaviksi. Saas nährä, mikä tuomio on...Noh, mitään ei niiden osalta enää voi tehdä, koirasta on kasvanut sellainen yksilö, kun ympäristö ja geenit sille on suoneet. Seuraneiti on ollut päävastuussa liikunnasta ja ravinnosta, geenit tulee jostain muualta, onneksi

Parin viikon päästä saa taas maksaa lisää, jotta pääsee katsomaan, mitä Liman Kennelliitossa on kuvista ollut mieltä. Sitä, ja agin SM-kisoja odotellessa, on hyvä myös valmistautua lomaan...

Harmi, että ohjatut tokotreenit loppui eiliseen kertaan  Just kun oltiin päästy siihen tilanteeseen, että pikkukoira kykeni keskittymään, vaikka samanaikaisesti parkkipaikalla pörräsi ihmisiä ja kahdella toisella kentällä treenattiin agia..

Tuuli oli eilen ihan suoraan sanoen ja itsekehu haisten, hyvä! Paikallamakuussa se meni salamana maahan ja suorana - sitä ollaan treenattu siten, että pallo on ollut palkkana n. kahden metrin päässä kuonosta. Seuraamisessa pikkukoiran kroppa/asento sivulla suorenee ja suorenee katsekontakista huolimatta, sitäkin ollaan harjoiteltu sohvan reunaa pitkin kulkien. Ja sitten Tuuli vielä ymmärsi liikkeestä pysähtymisen ja seisoi kuin patsas  Tosin ollaan siinä liikkeessä vasta sillä tasolla, että harjoitellaan rauhassa pysähtymistä. Hieno likka kaikenkaikkiaan. Liikkeestä maahanmenossa Tuuli menee kyllä salamana maahna, mutta lyö maahan joko vinossa, tai pomppaa sieltä heti ylös, nopea kun on...

Torumisia en halua käyttää, kun koira yrittää kaikkensa..meikäläisen osalle jää vaan palkata Tuulia oikeasta suorituksesta, jotta se muistaa tarjota samaa asiaa uudestaan ja uudestaan...

Tänään on ns. ohjelmassa Ville Vaakun kanssa seurustelua, tarkoituksena tehdä Vaakusta ja seuraneidistä niin hyvät ystävät, ettei Tuulin tarvitse tuntea olevansa uhattu, vaikka Vaakku on mukana. Eli että Tuulilla olisi turvallinen olo, vaikka Vaakku on mukana...ei mikään helppo asia meikäläiselle, kun tilanteeseen liittyy aiempien koirien osalta niiiiiiin paljon tylsiä hetkiä, mutta nyt pitää vaan kerätä itsensä ja antaa Tuulille mahdollisuus. Se kun ei ole Iiris, Elsa tai Aamu....

EDIT klo 17:30. Per*eelleen meni hyvin suunniteltu (?) Ville Vaakku -treeni. Nyt on pikkukoiran polla sekaisin ja olo epävarma. Ja vielä kun muistuttelin sitä Dummyn sylkemisestä, niin koko treenihetki oli t-o-t-a-a-l-i-n-e-n fiasko

Oli parasta laittaa koirat Kennelpojan kanssa mökkisaari-keikalle, etten olisi pilannut niiden loppuiltaa...nyt töihin; ei, ei normi töihin vaan minnekäs muualle kuin agikentälle epävirallisiin...jos vaikka siitä sais talkoopisteitä, vaikka mihin minä niitä itse asiassa tarvitsen, en mihinkään...

Taipparitreenit tältä illalta reenattu. En ole tyytyväinen. Piste.

Jos ensin listaan ne huonot asiat. Haku takkuilee, tai sanotaanko haun käynnistymisessä on jo pieniä ongelmia.  Itse hakuruudussa liikkuminen on ihan hyväksyttävää, mutta määrätietoisuus Tuulilta puuttuu. Se etsii, mutta ehtii tehdä muutaman muunkin asian siinä ohessa .

Hyviä asioita oli tänään täydelliset uimasuoritukset ja vesinoudot, laukauksen sieto tarkkaavaisena ja suht spontaanit ylösotot. Tänään ei Tuuli tarvinnut apua Ville Variksen suhteen. Pientä miettimistä, mutta päätös oli oikea - ne on tuotava seuraneidille.

Palautukset on suht ripeitä ja suoraviivaisia. luovutukset per*eestä, ihan suoraan sanottuna. Niitä täytyy reenailla ja sitä iänikuista "johtajuutta" näissä asioissa, vaihtoehtoja käytökseen kun ei sais olla, mutta kun ON! Siis koiran osalta...

Noh, ei pistetä nuoren pollaa ihan sekaisin, sehän on vasta vuoden täyttänyt viime viikolla ja osaa ikäänsä nähden jo kiitettävän hyvin asioita.

Taas saa katsella itseään peilistä, ei siksi, että peilikuva kiinnostaisi, vaan siksi, että syyllinen siihen, ettei reenit mene kuin Strömsössä. löytyy taas sieltä peilistä....TAAS, sanoisin...

Miten viettää vapaapäivä? Juu, mökkisaaressa tietenkin. Yö ollaan nukuttu ja koirat saavat kera kennelpojan viettää täällä huomisenkin, meikäläinen lähtee kaupunkiin kello 05.30 veneellä, tosin saattajina kepo ja koirat.

Koirista huokuu täällä mökillä sama asia, kuin omistajista; rauhallisuus ja sanoisko jopa onnellisuus. Molemmat koirat nauttivat elämästään - Tuulilla on omat bisnekset, Aamulla omansa. Aamu vetää aina välillä poliisin virka-asun päällensä ja haukkuu pystyyn kaikki epäillyttävät hajut. Sinänsä hyvä, sillä tuolla jonkin matkan päässä mantereella mellastaa KARHU, eli on vain ajan kysymys, koska nalle ui tänne meidän saareen ja asettuu asumaan .

Karhuista puheenollen. Sain aamulla tekstiviestin. Tuulin kasvattaja oli Tuulin velipojan kanssa jälkikokeessa ja odotteli vuoroaan päästä jäljelle. Kokeen järjestäjillä vaan oli tullut hieman ns. c-osia matkan varrella, sillä jäljentekijät olivat nähneet metsätiellä KARHUN!  Jaiks. Meikäläistä tuskin sais yksin jälkeä purkamaan kokeeseen, missä nalle olis nähty. Toisaalta, voihan olla, että olen joskus jälkikokeessa lähellä nallea ollut, kun yksin, ilman koiraa olen jälkeä purkanut. Parempi, kun ei asiaa edes ajattele.

Niin, ja miten Aaron-velipojan kävi? Hienosti, totta kai. AVO1 tulos ja 46 pistettä. Hienoa! Taitava velipoika, mutta onhan hihnan toisessa päässä kulkeva kasvattajakin taitava mejä-asioissa   

Niin, Tuulin bisnekset. Ne on vähän kuin Uuno Turhapuron. Hyödyttää vain siis itseään. Kennelpoika kaatoi rannasta ison lepän, joka kaatui osaksi veteen. Sen seurauksena vedessä on kellunut jos jonkinmoista moskaa ja roskaa ja mitä tekee Tuuli? Kalastaa kaikkea kelluvaa, tietenkin. Jossain vaiheessa olin jo huolestua, sillä Tuuli oli viettänyt aikaa aika kauan vedessä kahlaten, mutta fiksuna likkana se kävi aina välillä kaislikossa touhuamassa jotain.

Eli ei kai tarvitse kertoa, että kakara on väsy? Onneksi se tänään tajusi ottaa powernap-torkut keskellä päivää...eli viisastuuhan tuokin yksilö, kun aikaa kuluu. Kuviakin olis, mutta tekniikka on täällä "ei missään" niin hidasta, että jääköön kuvien lataaminen kaupunki olosuhteisiin.

Ens viikolla sitten juhlitaan Tuuli Tuivertajan 1-vuotis synttäreitä! Voi hurja, että vuosi on kulunut nopeaan..

Eilinen ilta meni taas koulutuskentällä. Tuulin ns. tokotreenit oli ohjelmassa ja pikkukoira oli kovin timminä. Edellisellä kerrallahan me meinattiin aivan lähteä tuulen mukana lentoon, nyt oli rauhallisempaa menoa, tosin Tuuli on kyllä aika häiriöherkkä. Kakarahan se on, eikä siltä suuria voi vaatia. Mutta toisaalta, velipoika on rauhallinen kuin viilipytty...oliskohan taas aihetta vilkaista taskupeiliin?  Ja nimi kai kertoo jotain Tuuli Tuivertajan tyylistä??

Koirat muuten bongasi kävelyllä jotain suussa sulavaa ja rusketa..tuo mömmö ei kylläkään kuulu ihmissyötäviin, vaikkakin on koirien herkkua...sanotaanko niin, että ihmisestä tuo ruskea oli lähtöisin, eli voinette arvailla, oliko ruskea suussa sulava suklaata tai jotain muuta...  eikä siitä sitten sen enempää. Diplomi pitäis koirille myöntää kaiken ihmispa*kan löytämisestä täällä taajamassa, ette muuten usko, kuinka paljon ihmispa*kaa olen vuosien varrella koirieni kanssa bongaillut..

Tänään oli tarkoitus korkata junnujen tempputreenit; kutsutaan niitä nyt vaikka sillä nimellä, mutta toisen junnun emäntä joutui vuoteenomaksi, eli "reenit" siirtyy viikolla. Suunnitelmissa on ohjeistaa Tuulin aivoja hyvin yksinkertaisella, mutta tarpeellisella ohjaustreenillä, siis niiku ihan agikentällä. Ilman mitään sen kummempia tavotteita...Niin ja se Tuulin tuleva reenikaveri on pieni ja nopea Wii, willis, jonka emä on tällä hetkellä agi.fi -ranking-listalla minikoirien 3. koko Suomen maassa! Tästä linkistä pääse tutustumaan Wii-koiraseen ja sen emään & ohjaajaan

Niin ja toinenkin ilouutinen tuli tänään tekstarin muodossa. Kennel Elvenpath'siin on syntynyt 8 uutta mustaa! Onnittelut Anna-omistajalle ja Poppylle. Poppy on muutaman vuoden treenanut meikäläisen agi-ryhmässä, joten tutuiksi ollaan tyltu. Toivottavasti Poppyn pentuset löytävät arvoisensa kodit, kun muuton aika on ajankohtainen!

Punkkisaldo on tähän mennessä tälle viikonlopulle tasan 30, siis koirista poimittuna. Seuraneitiä on maistellut yksi öttiäinen, mutta sen maistelun keskeytin heti ensi puraisusta, kun satuin havaitsemaan, että punkki pureutui ihoon kiinni..

Koirilla alkaa olemaan aika kurjan näköisiä karvattomia kohtia pään alueella. Aamua punkit ovat syöneet enemmän, mutta Tuuliin näkyy jäävän isommat arvet . Arpinaamoja siis.

Niin, siellä punkkien paratiisissa ollaan oltu taas koko viikonloppu. Tehty niitä normijuttuja, tosin hieman muunneltuna, sillä sekä perjantaina, että lauantaina kehittelin Tuulille treeniä metsään. Lyhyesti summattuna on todettava, että treenattavaa on. Pikkasen Tuulilla ns. keskisormi vilkkui eilen ja sen palkaksi pääsikin Aamun hommiin. Olipa Tuulilla ilme, kun Aamu saikin kehut ja tehtävän suoritettavaksi. Se siitä, eikä siitä sitten sen enempää. Huomenna yhteisreeneihin, katotaan sitten vilkkuuko Tuulilla taas keskari...Vaikka tässä yhteydessä on kuitenkin todettava, että keskarin vilkkuminen on sama asia kuin johtajuuden puute, eli  kun koira luule voivansa keksiä omia juttujaan, on kyse yleensä hihnan toisessa päässä. Eli ei kun taskupeiliä taas kaivamaan ja syyllistä etsimään peilistä...

Tänään seuraneiti on taas viettänyt koko päivän agikisoissa toimitsijana. Paljon ei tullut suorituksia seurattua, kun konetta piti tuijottaa, mutta menihän päivä näinkin...

EDIT*** klo 20:30. Nyt on koirilla uus satsi Frontlinea niskassa. Niin ja punkkisaldo on lisääntynyt yhdellä, eli nyt niitä on löytynyt koirista 31

Huh, kiireistä kevättä! On niin paljon ns. ohjelmaa, että hyvä kun ehtii nukkumaan.

Eilen oltiin taas ohjatuissa nome-reeneissä, aiheena enimmäkseen riista. Meeeeeelkein Tuuli jo on rohkaistunut käsittelemään riistaa, mutta vain melkein. Mieli tekis kovin, mutta en tiedä, mitä viestitän, kun Tuulilta loppu luotto. Mutta Tuulin velipoika Aaron taasen on jo vanha tekijä tuossaKIN lajissa, joten eiköhän taas kannattaisi kaivaa sitä taskupeiliä esiin, jos syyllistä etsitään...

Tänään sitten vuorossa toko-reeni. Myrskyssä ja kentällä jossa oli samanaikaisesti kaksi muuta ryhmää treenaamassa agia. Tarviiko kertoa enempää?  Öh, eli juu, käytiin kentällä.

Aamukin pääsi tänään mukaan kentälle. Voi viude, että se oli onnellinen! Aamu tapasi vanhoja tuttuja, niin ihmisiä, kuin koiria. Lisäksi osuttiin paikalle juuri penturyhmän loputtua ja pennuthan on Aamun suuri rakkaus (vai onko, kun muistelee Tuulin ensimmäisiä päiviä täällä kotona?) Mitä nuorempi pentu, sitä enemmän Aamu niiden edessä ryömi

Laitoin koirat hetkeksi autoon ja jäin seuraamaan 3-luokkalaisten agireenejä. Kuinka ollakaan, alkeisryhmällä oli kentällä kepit, sellaiset 2 x 2 x 2 ja olihan ne pakko testata Tuulin kanssa. Näppärästi se tiesi, mitä tehdä, varsinkin kun keppisarjojen välillä oli välimatkaa. Tosin niitä ihme raketti-hyppyjä tuli nytkin (eli suoraan kohti taivasta-hyppyjä). Tuuli ilmeisesti luulee, että kepit suoritetaan hyppäämällä ilmaan?? Noh, tästä on hyvä jatkaa, mutta nyt tarvis Tuulin nassu saadan sinne viistosti alavasemmalle, eikä kohti taivasta. Mutta minkäs teet, kun koira on vikkelä ja ketterä...Ai niin, eikä Tuulista tule agikoiraa, kunhan leikitään.

Ei olla leikitty "10 tikkua laudalla", vaan 6 keppiä pihalla. Vaan uusiks meni sekin leikki, sillä Tuuli Muuli alkoi suorittamaan kepit laukassa  sillain "hop, hop, hop".  Nyt on keppejä kaks paria, eli 2 + 2 ja ne on suorassa rivissä, eli Muulin pitää ratkaista ongelma - miten saada se "NAKS" ääni kuulumaan. Ja onhan tuo aika hyvä ratkaisemaan ongelmia, mutta kaikkea muutakin voi kokeilla, eli esim lyödä etutassulla toista keppiä  Siinäpä suoritusta kerrassaan, jos kyseinen tyyli jatkuisi, joku voi pian luulla, että Tuuli tarkastaa keppien kestävyyttä...

Ja sitten se päivän paras uutinen, ainakin Aamun mielestä. KANAT ja niiden KUKKO olivat vihdoinkin muuttaneet ulos siellä missä niitä ollaan käyty katsomassa jo parina kesänä. Pieni stressi nousi kyllä kanojaan vartioivalle kukolle, kun kaksi mustaa ilmestyi häkin viereen. Noh, eiköhän ne meihin totu, sillä tuolla tulee käytyä usein, ja vielä kun lampaat muuttaa laitumelle, niin Aamu suunnistaa varmasti unissaankin kyseiseen paikkaan, joka on muuten hieno Aspegrenin puutarha; kunnostettu historiallinen vanha pappila/puutarha. Vierailun arvoinen paikka, ainakin jos Aamulta kysytte

Eilinen ilta vietettiin treenikentällä. Kauden avaus sen suhteen oman koiran kohdalla. Tarkoituksena tehdä "jotain pientä" tokon saralla ja tehtiinhän me. Muutama asia on parantunut kevään aikana, mm. peräpään käyttö (juu ei, sitä pötköä on tullut ennenkin, mutta nyt puhunkin takajaloista)  Mutta tulipa havaittua sekin, että Tuuli katsoo meikäläisen OLKAPÄITÄ ja hakee niistä vinkkiä, hmm. Taitaa olla ensimmäinen mun flateista, jonka huomaan näin voimakkaasti lukevan yläkroppaa. Toisaalta, Tuuli on ensimmäinen, jonka kanssa olen harjoitellut paljon targetille irtoamista, joten se ei ole saanut vihjeitä huitovista käsistä. Asialla on hyvät ja huonot puolet, mutta nyt kun asian tajuaa, voi sitä käyttää hyväksi, tai sitten ei...Treenien jälkeen jäätiin vielä katsomaan 3-luokkalaisten agitreenejä ja iisisti Tuuli osaa ottaa, vaikka radalla meni muutama kuumakalle...ja ehdittiin me vähän flirttaillakin, en minä, mutta Tuuli  Tavattin x-rotuiset Nicke ja Valle, jotka ihastuivat aikoinaan jo Aamuun, joten värillä taitaa olla väliä

Tänään sitten. Pitkästä aikaa kaivoin vinokepit esille ja pystytin 4 tikkua sillain V-kujaksi. Kepit on siis peräjälkeen, mutta V-asennossa, ei kujana. Neljä keppiä meni het ens yrittämällä tuosta vaan, joten oli pakko hakea yks pari keppejä lisää kellarin kätköistä...Ja meneehän nekin, sanoisko siten, että onnistumisia on useampi, mitä yrityksiä onnistua  Huomasin vaan, että V-kuja EI ole Tuulille oikea tapa, koska se kokeili muutaman kerran laukalla kepit, jotta pääsi nopeimmin loppuun ja kuuli "NAKS" äänen. Ei siis mikään tyhmä koira, mutta nyt täytyy vaan saada pikkukoira tajuamaan, että kroppaa kannattaa hieman taivutella matkan varrella...

Aamukin teki hommia. Sen nyt voi lähettää miten päin vaan kepeille ja se menee ne vaikka yksin, KUNHAN saa kuulla sen samaisen "NAKS"-äänen keppien jälkeen..

Sitten vuorossa hyppykaari sekä vasemmalle, että oikealle. Käytössä siivekkeiden välissä ponnari ja yksi vino rima ja tarkoituksena saada pikkukoira taipumaan kaarella molempiin suuntaan. NO broblemas! Kova on kiire, kun pallo oli palkkana. Täytyy nyt kehaista, että Tuuli vaikuttaa luonnostaan ns. "hyvältä kääntyjältä", eli se kykenee hallitsemaan kroppaansa tällä tasolla näppärästi  (harmi, ettei siitä tule agilitykoiraa )

Aamukin sai taas tehdä jotain, samoilla maamerkeillä, eli ponnarilla ja vinolla rimalla. Takaakiertoa ja nopeaa käännöstä. Ja voi reppanaa, kuinka sen silmissä taas syttyi palo . Kun siivosin esteitä pois, hävisi Aamu etupihalle ja tuli takaisin takapihalle...pakasterasia suussaan. Sitäkään se ei siis ole unohtanut, eli palkkaansa. Aamulla kun oli aina treenien lopussa tapana saada tyhjentää namiloota. Olenkin sanonut, että pakasterasia oli ainoa syy, miksi Aamu suostui mitään koskaan tekemään  

Joku varmaan luulee, että nyt hehkutellaan jotain MM-kultaa...ehei, mutta on ihan pakko pikkasen hehkuttaa tuota pikku-kultaa, joka tekee niin rehellisesti töitä, kun sitä siltä pyydetään!

Tänään siis Tuulin toiset ohjatut nome-treenit. Selvästi Tuuli oli kiihtyneemmässä tilassa mitä viime maanantaina, mutta sitäkin on harjoiteltava, eli sitä, että ympärillä tapahtuu mukavia asioita, mutta jokainen tehtävä ei ole Tuulille.

Ohjelmassa siis pelkkä 1-markkeeraus paukun kera. Suht hyvin Tuuli pudotuspaikan hahmottaa, mutta sitä on selvästi harjoiteltava lisää. Tai harjoiteltava ylipäätänsä, sillä sitäKÄÄN ei Tuulin kanssa olla tehty, joten miten se voisi osata, jollei olla harjoiteltu? Itse asiassa on olemassa luonnostaan hyviä markkeeraajia ja sitten niitä vähemmän hyviä. Tuuli varmaankin on jossain siinä välimaastossa, eli tarvitsee tukea ja apua tilanteen hahmottamiseen.

Mutta sitten se haussa työskentely. Voi mamman mussukkaa, kuinka se taas teki hienosti tänään töitä. Haetutettiin pari damia peräjälkeen ja sen toisen kohdalla Tuuli sai pienen opetuksen. Seuraneiti ei lähdekään palvelijaksi, vaan on itsestään lähdettävä hakuun. Ja lähtihän se, kun ei muita vaihtoehtoja ollut. Se kattaa alueen hyvin ja on s-i-t-k-e-ä ruudussa. Ei siis anna heti periksi  Toinen opetus tuli siinä kohdin, kun Tuuli palautuksessa räkäsi damin maahan jonkin matkan päässä meikäläisestä. Dami siis jäi  vielä metsikköön, kun kävin kytkemässä koiran ja toinkin sen pois tehtäväalueelta. Rauhallinen lähetys uudestaan - ja voi viude, mitä luovutuksia tuli sen jälkeen! Sanoisko sillain, että suuhun Tuuli niitä tarjosi, en vaan halunnut dameja alkaa syömään  Tuli vissiin annettua opetus pikkukoiralle, ilman että itse asiassa sen tekemisiä kommentoitiin millään tavalla. Se vaan jotenkin alkoi toimia!! Jos joskus Tuulin pentuaikana ihmettelin, että off-nappula oli jäänyt pentupaketista pois, voin vaan todeta, että yhtäkään "nappulaa" ei tästä paketista tällä hetkellä puutu. Kaikki osat ovat oikeilla kohdin. Mun Tuulissa

Aamu sitten; noh, se tekee omia hommiaan, kanniskelee täällä lehtiä ja viimeks, hetki sitten näin sillä henkarin  suussa. Se kai on Aamua itseään...

Kooooko viikonloppu on vietetty nome-kurssilla. Ei omien koirien kanssa, vaan muita tuijottaen. Paljon sai taas ideoita ja vinkkejä, vaikkei omaa koiraa ollutkaan mukana. Mielestäni Tuuli on täysin taidoton osallistumaan tälläisiin tapahtumiin ja kun vielä kurssi-ilmon yhteydessä oli maininta, että koirien tuli olla "taipumuskoe"- tasoa, oli päivän selvää, ettei meillä ollut Tuulin (tai Aamun) kanssa asiaa kyseiselle kurssille.

Kurssin vetäjänä tällä kertaa Tuija Hukkanen Pieksämäeltä. Taitava ihminen, suoraan sanottuna, on suorastaan harmi, ettei tuollaisia ihmisiä asu lähimailla, sillä voi mikä tietotaito naisella nome-asioissa on!

Tuuli ja Aamu ovat viettäneet viikonlopun mökillä punkkimagneetteina. Voi kiesus niitä öttiäisiä riittää! Ei auta myrkyt, ei valkosipulit  Ens viikonloppuna ei sitten tällä tädillä ole mitään ohjelmaa, joten tiedossa ns. "vapaa viikonloppu" kera omien koirien

Tuulin veli Aaron "in action", eli kurssilla noutohommissa

Tiedän, joo, lepopäivät koirille ovat kullantärkeitä, mutta tämän päiväinen tuskin rasitti Tuulia kovin....

Rummutuksia....rummutuksia....RUMMUTUKSIA....: Tuuli on tänään noutanut lokin vedestä!  Yhtään empimättä. Tehtävä oli eritäin selvä kakaralle ja ei voi kun taasen olla tyytyväinen tuohon pikkuvauvaan. Eli nyt on lisätty Tuulin vesinoudon aakkosiin kirjain c, eli ensin se ui hakemaan a) pallon ja harjoitteli itse uimista räpiköiden, sitten onnistui b) damin nouto ja nyt on haettu c) lokki uimalla . Nyt sitten uinti-välimatkaa lisäämään ja jossain vaiheessa kesää veneestä heittoja.

Kennelpoika hoiti taas hommansa; toimi heittäjänä ja kuvaajana, tosin kuva on otettu kännykällä

Kovin Tuuli ui pystyssä eikä ensin edennyt montaa senttiä kerrallaan koska lokki oli tiellä, mutta ei antanut pikkukoira periksi vaan polki, polki ja polki vettä, kunnes ranta alkoi lähenemään.
 

Tänään on sellainen päivä, jolloin saa olla tyytyväinen koiranomistaja  Korkattiin Suomen Sileäkarvaiset noutajat ry:n aluetoiminta, eli osallistuttiin Tuulin kanssa ensimmäisiin kimppa-nometreeneihin. Treenipaikka oli Tuulille vieras, seuraneidille tuttu. Osa osallistujista oli Tuulille errrrrrittäin tuttuja, osa vieraita

Hyvin pysyi nuorisolla "pallo kasassa" koko treenin ajan. Tuivertaja keskittyi itse olennaiseen, teki hienoja ja nopeita noutoja ja tyytyväisin olen Tuulin tyyliin tehdä hakua metsässä. Haetutettiin vuorotellen yksi dami metsästä ja näin Tuulista, että sillä oli tehtävä selvillä. Se lähti määrätietoisesti hakuun, eli ne muutamat herättelyt toissa viikolla auttoi. Nyt ei tehty varsinaisesti hakua, vaan ihan motivoidusti lähetettiin koirat vuorotellen metsään etsimään. Ensi kerralla sitten kaksi peräjälkeen ja silloin voi ehkä nähdä koko totuuden, eli kuinka Tuuli on ns. "herännyt" (jos on herännyt)...

Aamullakin on ollut ohjelmaa, se on käynyt kennelpojan kanssa tarkistamassa, joko puput ovat muuttaneet ulkoilmaan siellä "pupu ja kanapaikassa". Mistä lie kiertäneet, sillä Aamu on märkä, ilmeisesti päässyt uimaan johonkin.

Ohjelmatoimisto jatkaa ohjelmiston suunnittelua. Sitä ennen myhäillään tyytyväisenä tämänpäiväisen ansiosta. Tämä itselle muistiin niitä päiviä varten, kun koirista tekis mieli tehdä kintaat

Tuuli täyttää tänään 11 kk, ihan äitienpäivän kunniaksi! Päivänsankarista lähtevä haju on vaan aika kuvottava vieläkin, vaikka joutui HETI pesuun, kun tultiin kotiin...

Automatkan Aamun kanssa sujui ilman kohtausta. Oltiin tehty järjestelyjä...Aamu yksin takakontissa, seuraneiti ja Tuuli takapenkillä. Halusin olla Aamun lähellä, jotta pystyin seuraamaan, mikäli kohtaus olisi tulossa...vaan kaikki sujui hyvin  Sen verran huomasin takapenkillä istuessani, että auto oli epävakaampi takaosasta ja jos Aamu jännittää muutenkin automatkaa, miltä on mahtanut tuntua, kun takana on kolissut peräkärryllinen puita??

Lisäksi ruokin koirat jo saaressa, joten sekin "stressi" oli pois, nälkä siis. Nyt on vaikea mennä sanomaan, mikä kohtauksen laukaisee, mutta tänään säästyttiin siltä, onneksi.

Tuuli on tänään noutanut elämänsä ensimmäistä kertaa vedestä dummyn! Ihan näin melkein 1-vuotis päivän kunniaksi! Kennelpoika oli suostuteltu kameran taakse ja hienoja kuvia onnistui reippaasta Tuulista saamaan. Kovin Tuulilla on kiire dummylle ja ui siksi pystyssä, mutta eihän kaikkea voi oppia heti ensi yrittämällä, varsinkin kun Tuuli ui virallisesti vasta perjantaina muutaman metrin. Vedessähän tuo viihtyy "aina", mutta ei vielä ole tajunnut uimisen ihanuutta...jahka vedet lämpenee, laitan ne nappulajahtiin veteen...

Kohti sitä ensimmäistä Tuulille heitettyä dummya

NAPS! Dummy suuhun ja kohti rantaa ja ohjaajaa

Kova on kiire rantaan, siksi vesi roiskuu

Aamukin sai noutaa vedestä, mutta sehän ei turhia stressaile...

Iltasanomiakin on luettu

ja muuten vaan riekuttu...Aamu vasemmalla

Tuuli yrittää karkuun. Mitä lie mennyt puhumaan rumia, kun Aamu haluaa saada sen kiinni

Tuulin opiskelut jatkuu...tänään Aamu on esitellyt Tuulille rrrrraaadon (?) tai ainakin siltä Tuuli haisee nyt..Oltiin täällä mökkisaaressa aamukäppäilyllä, kun koirat hävis erittäin korkeaan kaislikkoon, jonne ei ole asiaa ilman kahluusaappaita. Hiljaisuus laskeutui kaislikon ylle ja ehdin jo kysyä kennelpojalta, mihin likat hävis, kun kaislikko alkoi kohisemaan...

Ja mikä haju ystävävien yllä leijuikaan, kun tulivat kaislikosta! YÖK. Kennelpoika yritti ensin sanoa, että haju tulee paperimassa-tehtaalta kaupungista, mutta kyllä seuraneidin nenä märäntyneen hajun tunnistaa...

Tuuli joutui siis kylmään kylpyyn, kun tultiin takaisin mökille. Eihän hajua millään saa pois saari olosuhteissa, vaikka kuinka pesis, joten nyt ei tarvitse katsoa, kumpi koirista on vieressä, sen voi todeta hajusta...tosin Aamu nyt ei muutenkaan ole seuraneidin lähellä, joten on kai itsestäänselvää, kumpi koirista meikäläistä seuraa kuin hai laivaa.

Tuuli virutettiin pesun jälkeen järvessä. Uiden. Sille heitettiin palloa muutama kerta jotta se uisi ja uihan tuo. Reippaasti. Ja tekniikka paranee kerta kerralta  On se vaan kiva koira. Ihan oikeasti. En olisi mukavempaa koiraa tähän laumaa saada Elsan tilalle

Mitähän Tuuli huomenna oppii?

Saaressa. Päästiin tänne jo iltapäivästä, ihmeellistä sinänsä. Perjantai-iltapäivä ei paremmaksi voi muuttua; munkkipossukahvit terassilla...

Tuuli on tänään uinut. Ihan oikeasti. Oltiin käyty metsässä ja Tuuli leikki rannassa PALLOLLA. Mitään sen kummemmin sanomatta otin pallon maasta ja viskasin sen veteen, n. 4-5 metrin päähän rannasta. En sanonut mitään, tai en ehtinyt sanoa mitään, sillä Tuuli ampaisi pallon perään kuin ammus (miten niin paukkunoutoja?) Pohja loppui tassujen alta ja Tuuli joutui uimaan viimeiset 1½ metriä. Kovasti se kauhoi etutassuilla, mutta eteni varmasti kohti palloa. Vesi roiskui sen verran, että Tuuli oli kääntyä pallon kohdalla rantaan päin. Kehoitin rannalta "JOOOOOO" ja Tuuli nappasi pallon uimalla suuhunsa ja palautti sen rantaan!!! Se siis on tänään uinut ihan oikeasti ensimmäistä kertaa elämässään!

Ihan hyvä, että koirat kävi järvessä, sillä Aamulta olen poiminut jo neljä punkkia  Toivottavasti kylmä vesi huuhteli osan punkeista pois.

Aamu on onnellinen. Ja minä myös, kun näen koiran noin onnellisena. Aamu on ihmeen pirteä JA nälkäinen. Ihan kuin se olis saanut shokkihoitoa ja piristynyt. Ja onhan se tavallaan saanut sähköä....aivoihinsa...Kunhan viikonloppu vaan päättyisi hyvin. Lääkkeet on mukana, ja sotasuunnitelma automatkaa varten mietittynä...ei tässä muu auta, vaikka kuinka hirvittäis. Pakkohan sitä on autolla liikkua. Mutta sen verran olen säikähtänyt kahdesta kerrasta, että reagoin pieniin ääniin, mitä auton takaluukusta kuuluu. Eihän se vaan kramppaa??

Tuuli on opiskellut luonnontieteitä koko kevään. Päivittäin se tutustuu uusiin lajeihin. Uusin, ja varsin huomiota herättävä hyönteinen on humalainen.

Totta. Käveltiin pienessä metsikössä ja Tuulin nokan edestä, maasta lähti lentoon pörriäinen, kimalainen. Koska omat aivot ei tällä viikolla ole sen Aamun kohtauksen jälkeen olleet ihan ajan tasalla, sanoin ääneen Tuulille "Kato, humalainen". Noh, siis. Öh. Tarkoitus oli siis sanoa KIMALAINEN, mutta kun ajatus kulkee välillä tuolla toisella kotimaisella, niin kimalaisesta tuli humalainen...koska kimalainen on humla ruotsiksi...eli sellaista.

Kyllähän noita kimalaisia voisi välillä humalaisiksi kutsua, sen verran ne pörrää ja heiluu sinne tänne siitepöly-houruissa...

Aamu sitten. Juu, se on kunnostautunut tänään. Kävi tuossa äsken roskalaarissa keikalla (eli siellä, mihin poltettavat roskat heitetään). Löysi mukamas tyhjän kaurahiutale-laatikon ja täytyy myöntää, ettei olohuoneen ja keittiön lattia ole ihan roskaton tällä hetkellä. Ihan niin kuin Aamu odottais pölynimuri-myyjää...taijotainsellaista...

Kaikki hyvin, ainakin verinäytteiden mukaan. Eli taaskaan ei löytynyt mitään syytä kohtaukselle. Diagnoosi on yhä edelleen "Epilepsia epäily" ja sillä mennään. Eilen hain apteekista ensiavuksi peräruiskeita, mikäli mahdollinen tuleva kohtaus ei jostain syystä mene ohi. Lääke on ihmisten lääke - rauhoittava sellainen. Toivottavasti ei koskaan tarvitse lääkettä käyttää.

Aamu on ollut iloinen ja leikkisä. Vaikea uskoa, että se oli taas sunnuntaina hetken tajuttomana...

Näillä eväin, taas yhtä kokemusta rikkaampana, jatketaan huomista kohti.

EDIT klo 18.35:

Käytiin pimujen kanssa erämaassa. Oli ihana olla kolmestaan ja vaan tyhjentää ajatukset...Muutama muukin nähtiin; pari kurkea, vai oiskohan ollut sama yksilö, joka lensi meidän edellä ja joutui aina siirtymään seuraavalle suolle, kun tultiin perässä. Hienosti Tuuli tottelee, vaikka Aamu pinkaiseekin mukaan "kurkitanssiin" tai kutsuikohan sitä tänään vähän myös keijut? Tuuli kuuntelee seuraneitiä ja katsoo ainakin toistaiseksi parhaimmaksi jäädä meikäläisen seuraan , vaikka toinen musta häviää.

Elsakin tuli mieleen. Käveltiin suorpursujen seassa ja se haju toi mieleen Elsan ja jälkikokeet. Haju on "hyvänolonhaju", koska mejä-kokeet oli Elsan kohdalla niitä harvoja hetkiä, kun saatoin ihan aidosti olla ylpeä koirastani. Elsa osasi jäljestää ja ratkoa jopa ongelmia jäljen suhteen. Muistan esim, kuinka se teki hienon tarkastuksen traktoriuralla molempiin suuntiin ja suorastaan hyppäsi takaisin jäljellä, kun oli tarkastuksensa tehnyt ja jatkoi jäljestämistä. Muistan myös erään kokeen ja jäljen Kannuksen soilla; suurin osa jäljestä oli suolla, suopursujen keskellä ja opas, tuomari, sekä tietysti minä, pieni ihminen rämmittiin korkeassa suopursussa. Ja muistan tunteen, kun lähdin purkamaan samaista jälkeä...samanlaista suota ja harmaata karahkaa koko jälki, eipä siellä saanut äitiä tulla ikävä, kun yksin tarpoi...onneks ei tullut karhua vastaan...

Ohessa muutama kuva saarikauden korkkaamisesta. Nähtiin paljon lintuja, mm. kolme kurkea laskeutui meidän mökkirantaan ruokailemaan, mutta viipyvivät tosin vain muutaman sekunnin, sillä koirat päästivät sellaisen "moikipää-hälytys"-äänen sisätiloissa, että kurkiporukka katsoi viisaammaksi poistua..

Tuuli näki elämänsä ensimmäistä kertaa metsähiiren. Eikä uskaltanut ottaa sitä kiinni  Jos Elsa olisi ollut mökillä, ei hiirtä enää olisi  Lisäksi Tuuli näki ensimmäistä kertaa hirven, mutta keskittyi enemmän olennon jätöksien syömiseen, mitä itse olentoon. Tuuli on myös kokeillut tassujensa alla suopohjaa, sellaista hyllyvää ja on se kaislikossakin juossut ja käynyt uimassa (kastellut kinttunsa) siten, että se on mennyt veteen kalliolta. Eli paaaaaljon on pikkukoira saanut uusia kokemuksia. Tänään aamulla Tuuli on lisäksi kohdannut ensimmäistä kertaa elämässään kaksi siiltä...ja niiden tuhinalle piti vähän haukkua

Tässä näitä kuvia niille, jotka niitä ei vielä ole nähnyt:

Ensimmäiset revittelyt mökillä 28.4. Tuuli irvistää vasemmalla, Aamu oikealla

Ja sitten ne pakolliset pallo-jutskut. Tuuli totta kai.

Tämä oli kiva leikki. Vierittää palloa veteen makuuasennosta

Ja sitten palloa piti yrittää hukuttaa. Itse asiassa Tuuli yritti sovitella palloa rantatörmässä olleeseen piisaminkoloon

Viimeiset jäät tuli vastarannalta pohjoistuulen tuomana. Tämän kuvan otin vaikka samanaikaisesti puhuin puhelimessaä äitini kanssa

Naapurin ruopatulta tontilta kellui rantaan "aarteita". Tuuli ja mikälie vesikasvin juurakko

Yksi naapureista

Uusi isännänviiri

Pikkukoira, eli Tuuli väsähti aina alkuillasta. Ja sängyssä auringon paisteessa oli ihana ottaa tirsat

Aamu taasen keikkaili ja kantoi mitä milloinkin irti sai ympäristöstään. Uni tuli sohvalla muovikippo (unilelu) "kainalossa"

Sisäjärven rannalta löytyi tämä sulka. Merikotkan sulka. Itse lintukin nähtiin kahtena päivänä, suht lähteltä. Mahtaa sillä olla pesä jossain lähellä?

Vastavaloon otettu kuva. Kuten kuvasta näkyy, Tuulissa on "nostetta", se tosin ei ole juonut UPcider-siideriä, vaikka kaikki neljä tassua onkin yhtä aikaa ilmassa

Ja tämä on nähty ennenkin...eli kaksi mustaa Ronsu-reppanan kimpussa. Tuuli vasemmalla, Aamu kyljellään

Wappu saaressa oli aiiiiivan ihana. Kotimatka järkyttävä Aamun kohtauksen takia. Tänään kävin Aamun kanssa eläinlääkärissä. Verikokeiden mukaan Aamu on kunnossa, osa veriarvoista oli juuri viitearvojen alapuolella, mutta eläinlääkärin mukaan kysessä voi olla virhemarginaali, tai vaan se, että Aamun elimistö ei vielä ollut palautunut eilisestä kohtauksesta. Luotan hänen sanaansa. Tänään mitattujen arvojen lisäksi osa verikokeesta lähetettiin eteenpäin VetLabiin ja ne tulokset saan tietää keskiviikkona iltapäivällä.

Lääkitystä ei vielä aloitettu, koska kohtaukset, ne kaksi, ovat tulleet niin harvakseltaan. Reseptin sain ensiavuksi, eli haen varalta lääkettä peräruiskeen muodossa, jotta voin saada mahdollisen liian pitkäkestoisen kohtauksen laukeamaan. Toivottavasti lääkettä ei KOSKAAN tarvitse käyttää...

Aamu on ollut tänään oma iloinen itsensä. Ehkä hieman jäykempi liikkeissään, mutta itsekin olisi, jos lihakset olisivat krampanneet yhtä voimakkaasti, kuin mitä Aamu eilen kramppasi..

Eiköhän tämä taas tästä. Kun ei muutakaan voi...

Noniin, onhan se hereillä! Tuulin herättely metsässä onnistui, tai sanotaako, lähti ainakin käyntiin! Käytiin hetki sitten uusimassa herättely ja kyllä pikkukoiralle alkoi jo asia hahmottumaan

Seuraava postaus tuleekin mitä todennäköisemmin MÖKKISAARESTA! Sinne punkkien valtakuntaan lähdetään parin tunnin päästä tarkoituksena viettää Wappu mökillä, kuten parisen viikkoa sitten haaveilin. 

Kamera, videokamera ja läppäri ladattuna. Keittiö täynnä laukkuja. Aamu jo ehkä aavistaa, Tuuli ei vielä osaa yhdistää laukkujen määrää tulevaan keikkaan, mutta eiköhän tuo senkin opi, on nimittäin aika fiksu likka

Tuulille on suunniteltu herätys. Ei mikään "aamulla ylös" -herätys, vaan sellainen, jossa herätellään Tuulin ajatusmaailmaa tuolla metsähommissa.

Tehtiin pikatrippi kasvattajan luo. Oltiin niin tehokkaita, joten epäilen, tajusiko Tuuli edes käyneensä syntymäkodin suunnalla .

Tehtiin pari laahausjälkeä dameilla ja sitten metsä vielä täytettiin haettavalla, eli muilla dameilla. Yhteensä niitä tais olla 8 kpl hujan hajan metsässä. Kovin oli Tuuli kiinnostunut, mutta mielestäni levoton. Tokkopa tajusi mitä teki, mutta paransi ns. loppua kohti. ts, kuumuu alussa ja tehokkuus on vääränlaista.

Tavoite oli siis herättää Tuuli haluamaan takaisin metsään etsimään lisää haettavaa. Haluan ikään kuin sytyttää lampun Tuulin aivoissa. Tehtävä EI ole Tuulille vieläkään selvä.

Hyviä puoliakin oli  herätystreenissä: Tuuli liikkuu mielellään metsässä ja palauttaa reippaassa vauhdissa. Treenattavaa: Hakeutuminen uudelleen metsään on hakusessa ja siihen se tarvitsi "ruudun täyttäjän" tukea. Luovutuksista ei voi puhua, joten ne on aaaaaivan alkutekijöissä. Pääasia nyt kuitenkin, että saatiin Tuuli käyttämään nenää ja työskentelemään. Torstaina uusiks.

Eilen koirat sai kevään ensimmäiset annokset Frontlinea punkkeja vastaan. Tuulille annos myrkkyä oli ensimmäinen, sillä viime syksynä, vaikka mökillä oltiin, en laittanut sille myrkkyjä, koska se oli niiiiin pieni. Taisi pari punkkia olla kiinni, mutta niistä ei onneks tullut sen enempää harmia. Matokuurikin pitäisi käydä hankkimassa molemmille, on nimittäin sen verran montaa kissapa*kaa maisteltu menneenä talvena. En siis minä, vaan koira(t) (lähinnä Tuuli).

Aamukin oli mukana metsässä, mutta oli häkkiapinana koko reissun. Välillä autosta kuului vieno "ooooooooo", eli olishan se halunnut mukaan, tekemään mitä? Kävelyvauhdilla etsimään...se siitä tehokkuudesta, joten ei Aamuakaan ihan heti kannata käyttää motivaattorina Tuulille...

(Ai niin. Tämä lähinnä itselle muistin tueksi. Tuuli menee nyt 4 vinokeppiä takapihalla. ja rengaskin on viritettynä , mutta eihän siitä tule agikoiraa, ei)

Pääsiäinen alkaa olemaan ohi ja vi viude, MIKÄ pääsiäinen! Tänäänkin lämpötila kipusi pohjoisen puolen mittarissa parhaimmillaan +21 asteeseen ja silloin meinas mustille tulla jo kuuma.

Aamu-ulkoilut tehtiin tänään erikseen. Olin sopinut Kittyn emännän kanssa metsäkäppäilystä nuorison kanssa ja täytyy taas todeta, kuinka mukavia meidän nuoret neidit ovat. Leppoisissa tunnelmissa käveltiin n.1½ tuntia metsässä, välillä pysähdellen ja ihan vaan siksi, kun koirilla oli niin mukavaa  Mistä näin hyväluontoisia koiria oikein saakaan??

Aamu sitten. Aamu oli lähtenyt Kennelpojan kanssa tarkistamaan jäätilannetta ns. Vanhan Sataman venepoukamaan. Ja olihan sitä jäätä vielä jonkin verran, mutta avovettäkin. Avovettä sen verran, että Aamu oli käynyt kunnon uintikierroksen ja sitten sitä jäätä...joo, ainakin yks lautta oli, kunnes Aamu hyppäsi sille ja upposi jäälautan kanssa uudestaan meriveteen...

Kennelpojan sanojen mukaan hän ei huomannut, miten koko asia edes tapahtui...noh, tiedossa on, että Aamun ajatukset näkee ihan käsinkosketeltavasti, jos vaan osaa koiraa seurata, mutta epäilen vahvasti, että Kepo katseli merelle, eikä huomannut Aamun suunnitelmia.

Aamu siis oli hypännyt rannalta kelluvalle jäälautalle. Mikä ihme sen sai niin tekemään, on arvoitus, sillä kyseinen tyyli ei suoranaisesti ole Aamua itseään. Samaan aikaan, kun Aamu oli hypännyt jäälautalle, lähti jää vajoamaan. eli eihän se kantanut sellaista n. 32 kg painavaa koiraa...niin siinä sitten kävi, että Aamu oli vajonnut uudestaan veteen, mutta eihän tuo ole moksiskaan, osaahan se uida ja tiesi jo ensimmäisen uintikeikan jäljiltä, mistä kannattaa rantautua. On se vaan ihme matami!

Tilanne venesatamassa 24.4. Ei vielä toivoakaan, että päästäis saareen. Nuo vaaleanruskeat kasat eivät ole kiviä, vaan puuhaketta, jota meidän uusi mökkinaapuri on kaatamastaan metsästä tuottanut. Siinä lojuu "mun" peikkometsä ja kuuset "mun" herkkutattien yltä

Tehtiin matka sillä toisella autolla, jossa ei ole ilmastointia. Aamulle tuli kuuma, se meni heti kahlaamaan

Ja Tuuli perässä

Jäähdyttelykierros ja Tuuli seuraa tarkkana, mitä Aamu aikoo tehdä

HEI kamu!

"Mä löysin kepin"

Tuulin ensimmäinen kevät ja jäiden lähtö. Jäähile kiinnosti kovasti

Ihan kuin se vuotaisi etupäästä

Jäähileet tuotti ääntä ja sille suhinalle piti haukahtaa kerran

Aamu oli heti tarkastamassa, mille Tuuli haukkui

Kaislikossakin oli kivaa

Ja sitten leikittiin sukellusvenettä

Vai nouseeko jorpakosta kenties jokin aarre?

AVOT! Jääkimpale!

Tässä vaiheessa vene on jo saatu näin lähelle vesirajaa. Tuuli tonkii yhä edelleen vesirajassa

Ja pyörii "jaloissa", kun vene työnnetään veteen

"Kah, se on vedessä"

Sitten raahattiin moottori; Tuuli tarkistaa tilanteen, totta kai

Rekvisiittaa

Ja nyt sitten veneeseen, mutta mitenkäs sinne mentiinkään?

"Pääsisköhän täältä puolelta?"

Kiltti Kennelpoika tulee hätiin

Ja muistuttaa Tuulia, mistä kannatta hypätä veneeseen

Kas näin! Aamu odottaa vuoroaan.

No niin, kolmen kopla on paatissa

Sitten ruuvataan moottori kiinni

"Onks se nyt varmasti oikealla paikalla?"

Pusi, pusi, kyllä sä Kennelpoika osaat!

Miten niin Tuuli on mukana joka käänteessä?

Samaan aikaan toisessa päässä venettä. Aamu vakiopaikallaan ja vakioasennossa

Pusuttelutauko

"Tiiraa sä sinne, niin mä katon tänne"

Sitten Aamu aikoi pois paatista, mutta tiesi, miten käy, jos nyt hyppää...

Vaan Tuuli tulikin takaa oikealta ja hyppäsi!

Puh, raskasta hommaa tämä veneen vesille lasku

Tipin sulka. Tarkemmin joutsenen.

Muutama muukin oli käynyt tarkistamassa veneen kunnon

Toivotonta. Tuo keskimmäinen on meidän venepaikka

Luonnon oma Aalto-maljakko

Automatkan Tuuli sitten nukkui sikeästi, se jopa kuorsasi. Taisi olla ensimmäinen hetki, kun lepäsi tänään. Ei ihme, jos pikkukoiraa vähän väsyttää...

Tämän hotellin henkilökunta lähti trulleja pakoon naapurikaupunkiin aamupäiväksi ja jätti hotellin muut asukkaat yksin. Pieni lepohetki oli tarpeen, sillä ainakin Tuuli oli eilisestä koko päivän kestäneestä ulkoilusta vielä aamullakin ihan sippi.

Naapurikaupungista ostettiin uutta aitavärkkiä, tuo nykyinen aita kun alkaa olemaan jo 13 vuotta vanha ja käytössä muokkaantunut sen malliseksi, ettei se enää hyppytaitoisia koiria pidä pihamaalla. Tosin kumpikaan koirista ei ole tajunnut, että aidan yli VOI mennä, toista se oli Elsan kanssa, joka ei edes tajunnut, että koko pihan kiertää aita...sillä Elsa meni rajan yli siitä kohdin, missä se kulloinki oli, oli siinä sitten aitaa, tai ei

Iltapäivällä ollaan sitten leikitty pihalla. Tuulille on esitelty kaksi paria keppejä. Se tietää jo, mistä palkkaa saa  mutta kovin ollaan alkutekijöissä...jos käyn seisomaan keppien eteen, enkä sano mitään, alkaa Tuuli hommiin. Homma alkaa hahmottua ja oikeasta väliköstä saa aina palkkaa. Tuulin mielestä lelu palkkana on hyvä, mutta se ei niitä halua palauttaa. Miten niin se päättää, mitä se haluaa tehdä?

Sitten tuo Aamu Aurinkoinen. Olin parkkeerannut sen hieman sivummalle, kun esittelin Tuulille keppiparia. Mutta sitten Aamu tulikin toisen keppiparin toiselle puolelle istumaan, eli JUURI siihen kohtaan, mihin palkka Tuulille olisi tullut heittää onnistuneesta suorituksesta. Sanoin Aamulle tiukkaan sävyyn, "pois siitä". Mutta eihän se liiku, jollei halua. Istui vaan leveällä takapuolellaan. Uusi yritys: "Pois!". Ja mitä tekee Aamu? LYÖ tassulla keppiä...heh, siinä vaiheessa mua jo alkoi naurattaa...ja kolmas yritys saada Aamun iso ruho pois tieltä: "POIS!  Ja arvatkaa mitä se tekee? Lyö maate kyljelleen, just ja prikulleen siihen kepin viereen. Häntä sillä heilui...huoh

Kun käänsin selkäni, ponkasi Aamu pystyyn  Se siitä keppitreenistä...

JA kyllähän Aamu sai treenata keppiparia, mutta se pyöri niissä kuin väkkyrä, eikä oikein tiennyt, mistä se palkka oikein tulee...kun niitä keppejä on yleensä 6 tai 12

Ai niin, Kepo on rannassa laittamassa venettä...me mennään ens viikonloppuna SAAREEN!

Kevät on istutusten aikaa, paitsi että Tuuli korjaa jo "satoa". Tässä menee vuorenkilpeä

Pthyi, ei taida olla hyvää

Naapurin Måns, joka saa koirat kiroilemaan

Hyvää Pääsiäistä!

Voi viude, mikä päivä ja mikä ilma! Ollaan oltu ulkona klo 9.30-19 tänään (ja koirat on vieläkin). Koko piha ja katuosa on haravoitu, vaikka pitkäperjantai on ollutkin. Yes, nyt voi mökkikausi alkaa, koska siellä on LISÄÄ haravoitavaa.

Tuuli ja Aamu eivät ole nukkuneet juur ollenkaan tänään. Mitä nyt Aamu fiskuna koirana kömpi jossain vaiheessa sisötiloihin lepäämään. Tuuli taasen on ollut vauhdissa kooooooko päivän. Lepäili hetken, eli automatkan, kun käytiin venesatamassa tarkistamassa jäätilanne. Arvata saattaa, että pikkukoira on väsynyt, mutta sinnikkäästi se on päivystänyt grillin vieressä ulkona Kepon kanssa

Tuuli vartioi grillissä kypsyviä herkkusieniä

Jäätilanne siellä venesatamassa näytti hyyyyyvältä. Vapuksi mennnään saareen, niih.  Punkkimyrkyt täytyy koirille laittaa nyt pääsiäispyhinä. Muutaman tutun koiralla jo niitä öttiäisiä on täällä löytynyt, myrkyistä huolimatta

Käytiin perinteisellä perjantaisella ja ehei, nyt ei ole kyse mistään perjantai-pullosta, vaan tuonne erämaahan suuntautuvasta koiran liikuttamis-keikasta.

Aamu joutui olemaan taas narun jatkona  Siitä näki ihan selvästi, kuinka kierrokset nousi ja pienikin ärsyke/haju olis saanut Aamun leijailemaan keijujen perään, joten Aurinkoinen joutui hihnaan koko reissuksi.

Oltiin tulossa autolle. Tuuli tulla tupsahti Aamun viereen, joka haisteli jotain. Tuuli kiljahti. Johonkin siis sattui. Katsoin ojan reunaa ja totesin siinä olevan terävän tikun; ehkä Tuuli oli hypännyt sen päälle ja tikku oli mennyt polkuanturoiden väliin? Tarkistin etutassut - ei haavoja.

Mutta jokin jossakin sattuu . Kun tultiin kotiin ja Tuuli hyppäsi autosta, kiljahti se taas . Pesin koirat ja tein perusteellisemman tarkastuksen Tuulin tassuille. Ei havaintoa ulkoisesta vauriosta.

Ehkä tassu on vääntynyt tai kummitteleeko se 11 viikkoisena sattunut onnettomuus? Kyseessä on nimittäin havaintoni perusteella nyt sama etujalka.

Tämä nyt ihan itselle muistin tueksi, jos tulevaisuudessa mietin asiaa...

Tilasin toissapäivänä täältä damilaukun. Ennen olen dameja kantanut repussa, mutta nyt ajattelin sijoittaa pieneen ja sievään laukkuseen, johon voi helposti sujauttaa metsästä poimitut esineet, taijotaisellaista.

Laukku tuli eilen, eli yhden päivän kesti Itellalta kuljetus, pisteet siitä sille firmalle ja myös tavaran toimittajalle.

Tänään otin laukun mukaan metsään, en tietenkään tyhjänä, vaan täytin sen autossa lojuneilla dameilla  eli jos joku nyt näkee meikäläisen olkalaukku olalla metsässä, niin tiedätte, mistä on kyse.

Ah, että oli ihanaa taas olla kahdestaan yhden koiran kanssa liikkeellä. Ei tarvinnut purra hammasta ja vahtia sitä toista, joka lähtee niiden hippiäisten perään..

Käveltiin Tuulin kanssa suht pitkä pätkä ennen kuin kävin autosta hakemassa damilaukun. Montaa kertaa ei olla näitä juttuja Tuulin kanssa tehty tänä keväänä, mutta tänään huomasin IHAN selvästi, että se TIESI, mitä oltiin menossa tekemään. VAikka laukku oli uusi ja damit piilossa.

Tein motivoidusti, kuten oltiin kasvattajan kanssa puhuttu. Vietiin siis Tuulin kanssa yhdessä haettavat damit. Koska olen yksin ongelmani kanssa, en ole halunnut Tuulille pahoja tapoja, eli damin vaihtamista, ennen kuin olen saanut sen ymmärtämään noudon/palautuksen metsässä. Toimiihan tuo pikkumusta jo siinä, mutta nyt olis kehitettävä halua hakea lisää. Siinä onkin sitten tenkkapoo.

Tuulilla ei ollut selvää kuvaa ensiksi, että metsään jäi toinenkin dami. Kehotin pari kertaa sitä etsimään ja kun ilme oli koiralla kysyvä, lähdin kävelemään metsään päin (sanotta mitään) auttaakseni koirulaista. Muutaman metrin kävelin damin suuntaan ja sitten Tuulilla syttyi lamppu! Yes. Joko se sai vainun, tai sitten se MUISTI, että oltiin käyty viemässä toinenkin dami toiseen suuntaan.

Huoh. Kuten huomaatte, paljon on vielä tekemistä ja iiiiiiiihan alkeita vasta opetellaan. Molemmat. Mutta jotenkin olen agilityn avulla, toisia kouluttamalla OPPINUT lukemaan koiraa ja TIEDÄN, etten voi vaatia siltä mitään asiaa, jollei sillä ole asiasta kokemusta. Vaikeinta on saada muokattua kokemukset taidoiksi, osaamiseksi ohjaajan toivomalla tavalla...

Laukku, tuo illan päätähti oli siis onnistunut hankinta. Varmaankin sen ansiota, että ilta oli onnistunut. Mitähän mä seuraavaks hankkisin, jotta koiran koulutus olis nousujohteista? Merkkikuteet?

Niin siinä vaan kävi, että pikkumussukasta kasvoi nuori murkku. Ja tänään sitten alkoi "ne", eli Tuulin peräpäätä koristaa pikkikset, sellaset pikkumustat, jotka saattaa pimeällä unohtua koiran peräpäähän sillä seurauksella, että liru tulee housuun - siis koiralla.

Ihmeen fiksusti Tuuli noihin "sloggeihin" suhtautui, istui kerran alas ja katsoi peräpäätänsä. Kuten niin monessa asiassa muutenkin, fiksu likka.

Vaan tänään olis taas keltainen pörssi ollut kuumaa kamaa. Yritettiin tehdä kennelpojan ja Aamun kanssa yhteiskäppäily kaupungissa. Se vaan nyt ei jostain syystä onnistu tällä hetkellä. Tuuli käyttäytyy ihan sikamaisesti, jos koko lauma on liikkeellä. Se vetää, kiskoo, nykii, poukkoilee. Jouduin siis tänäänkin kääntämään kurssin pois ja valitsemaan eri reitin, mitä Kepo ja Aamu....huoh.

Heti miten Tuuli muuttui, vaikkakin sikaili vielä loppumatkalla vetämällä. Liekö hormoonit hyrrää, tai muuten vaan kuriton? Noista kahdesta tuo jälkimmäinen on fakta, eka vaihtoehto osasyy käytökseen.

Huomenna on uus päivä, niin Tuulillakin. Ja Aamulla. Ehkä seuraneiti on loman tarpeessa, koska pinna on kireällä. Onneks tämä viikko on lyhyt ja ens viikolla saan pidettyä viimeiset lomapäivät pois, ennen kuin uudet 38 pläjähtää käyttöön

Tuulista ei tule agilitykoiraa. Mutta eihän mikään estä opettamasta sille agilityn alkeita ja esteitä, ohjausta, jos kaikki tuo tuntuu kivalta?

Tänään olin sopinut yhden ryhmäläisen kanssa "avaimen" luovutuksesta treenikentällä, eli mun piti käydä hakemassa avain uuteen estekonttiin. Mikäänhän ei estä ottamasta koiraa mukaan ja samalla myös koutsata kamua?

Tuuli oli oma itsensä. Se ei ollut koko uutta hiekkakenttää koskaan nähnyt, mutta oli kuin kotonaan. Hallissa joskus kuukausia sitten tehdyt asiat meni nappiin, kuin vanhalta tekijältä. Käytin targettia ja lelua. Saan se irtoamaan erittäin hyvin, mutta kuka torvi nyt ei namilautaselle juokse? Vaikka toisaalta, irtos se hyvin lelullekin ja tykkäsi kovasti tekemisestä. Tuskin tiesi mitä teki, mutta 100-lasissa.

Sitten se toinen hyvä puoli koko asiassa. Se toinen koira oli bc. Kuumuva, nopea bc. Aluksi Tuuli hehkutti K.C:n lammasnahkapatukkaa oli ja oli sitä mieltä, että lelu oli myös tarkoitettu mustille koirille, mutta ähäkutti! Kun en kommentoinut asiaa, unohti Tuuli toisen lelun ja kävi istumaan meikäläisen selän taakse. Se siis odotti rauhassa, hihna löysällä, eikä ollut yhtään rauhaton, vaikka kamu meni targetille tai lelulle. Noh, nyt ei varmaan kannattais kehua koiraa, sillä Tuuli ei ihan aikuisten oikeasti tiedä vielä kaikkia kaavoja, joten kyllä se saattaa vielä kiihtyä katsellessaan nopeaa bc:tä.

Mutta silti, meillä oli ihan laadullisesti kiva ilta. Sopivasti reeniä ja leppoisaa olemista. Me like. Vaikka Tuulista ei agikoiraa tulekaan

Käytiin Tuulin kanssa taas kahdestaan metsäkeikalla. Dameja mukana ja silleen. Käveltiin sellainen reitti, jonka Tuuli kyllä ihan kakarana on kiertänyt viime syksynä, joten ei aivan uusi reitti.

Pelloilla oli paljon nuuskuteltavaa. Ensin luulin, että kysessä olis pupujussin jäljet, jotka niin kovin kiinnosti, vaan eipä ollutkaan. Tuuli, joka ei lähde keijujen matkaan, antoi nenänsä viedä. Ihan siinä silmien edessä se meni ja jäljesti ja katosi ojan toiselle puoleel, pajukon taakse. Välimatkaa meikäläiseen n. 10 metriä.

Ja sitten sieltä toiselta pellolta, pajukon takaa alkoi kuulua kiroilua. Hanhen kiroilua. Hanhipariskunta nousi pikakiihdytyksellä lentoon ja Tuulia vietiin pitkin lietelannoitettua, kynnettyä peltoa. Pillitin ja kyllähän tuo koira kääntyi. Lähti sinne, missä oli minut viimeksi nähnyt, eli pajukon toiselle puolelle. Olin siirtynyt puoliksi piiloon. Näin, kuinka Tuuli pysähtyi ja etsi katseellaan meikäläistä. Ähäkutti, mitäs lähti. Liikahdin ja Tuivertaja tuli luokse nöyränä korvat hieman luimussa.

Ai, ai. Toivottavasti ei nyt Nils Holgersson pudonnut hanhien kyydistä ja jäänyt sinne lietelantaan pää kiinni vaurioituneena..  Me nimittäin jatkettiin liejussa rämpimistä kohti autoa.

On kai sanomattakin selvää, että Tuuli joutui suihkuun. Taas. Moneskohan kerta tällä viikolla?

Kävi tänään yhteisellä iltakäppäilyllä. JO oli nuorissa vauhtia. Ajoittain hieman vaarallisen näköistä etenemistä, mutta molemmat ovat tottuneita metsässä kulkijoita, joten ralli puiden välissä onnistui ilman haavereita.

Kovin on velipoika cool verrattuna räväkkään siskoonsa. Mistähän sekin johtuu? Kasvatuksesta? Mitä ilmeisemmin.   Tuulin menoa voisi ehkä kuvailla elämäniloksi. Voiko pikkukoira olla onnellisempi?

Aamu oli samaan aikaan toisaalla kennelpojan kanssa metsäkeikalla. Ja oli löytänyt kalan, jossa oli pyörinyt. Hajun voitte vaan kuvitella....siis märkä koira yhdistettynä märäntyneen kalan hajuun. Kertomattakin on kai selvää, että Aamu joutui hieman perusteellisempaan pesuun...

Tänään ei enää menty käsipohjaa, tänään Tuuli UI ojassa  Eli talviturkki on niiku sillain puolivirallisesti heitetty! Kennelpojan kommentti Tuulin vesinäytökseen "Hulluhan ui"...jup, jup...niinpä.

Aamu ei vielä ole talviturkkiansa heittänyt ja oli ajoittain pitkiäkin aikoja hihnassa, vaikka metsässä oltiinkin. On niiiiiiin rasittavaa vahtia sitä koko ajan. Ja kuten arvata saattaa, Aamua ei tosiaankaan kiinnosta meidän seura, vaan keijujen. Nyt olen ollut tiukkana. Pysähdyn HETI, kun Aamu kääntyy metsää kohti, en siis jatka kävelemistä ja "oleta" että se tulee meikäläisen perässä....selän kääntäminen on Aamulle ikäänkuin lupa poistua maisemista...vaan koiraseni, näin ei tänä kesänä enää tule olemaan.

Tänään näin hyppytekniikka hakkuualueella . Kaikkea sitä kans sitten katseleekin, kun koiriansa ulkoiluttaa. Tuuli ja Aamu kävivät tarkistamassa jotain hakkuualueella ja kantojen kupeessa oli tietyn välimatkoin lunta. Ihan selvästi Tuuli suunnitteli pois tulemisensa sieltä hakkuualueelta; se arvioi etäisyyksiä niihin sulaneisiin alueisiin ja teki tuon kaiken vauhdilla laukassa ja sujuvasti. Hienosti toimi pikkukoiran etäisyyden arviointi! Tuuli onkin ilmoitettu syksyn hyppytekniikka-kurssille, vaikkei siitä koskaan agikoiraa tulekaan. Kaikki tietotaito kun on ns. kotiinpäin.

Ylihuomenna seuraneiti lähtee kohti Tammerforssia ns. pyjamajunalla, eli kovin aikaisella Pendolinolla...5:45 olis tarkoitus lähteä kohti SAGIn järjestämää seuratoimijaseminaaria, eli luentoja kuuntelemaan. Toivottavasti on antoisa päivä.

Tänään taas yksi todiste siitä, että Aamu Aurinkoinen on ihan oikeasti viisas, vaikkei sitä heti ensi silmäyksellä uskois...  Ulkomuoto hämää..

Olin laittamassa koirille ruokaa likoamaan ja Aamun tehtävänä on kerätä ja luovuttaa ruokakupit. Sitä se on tehnyt jo "vuosia", ja on toiminut täydellisesti tässä tehtävässä. Yleensä kuitenkin Aamu itse roudaa ruokakuppinsa (ja Tuulin kupin) jonnekin talossa, joten kun on aika laittaa nappulat likoamaan, ei kuppi olekaan oikeassa paikassa, eli ruokapaikalla.

Ja tässä tulee käyttöön Aamun muisti. Ja ymmärrys. Sanan "kuppi" kuultuaan Aamu lähtee etsimään metallista ruokakuppia. Tänään, hetki sitten, pyysin Aamua hakemaan kuppinsa ja lisäsin vielä käskyyn lauseen "kuppi on makuuhuoneessa, etsi". Ja Tsiisus sentään. Sinne tuo koira meni suorinta tietä ja toi kupin! Miten niin se ymmärtää puhetta? Ja jos nyt ihan oikeasti asiaa ajatellaan, Aamu saattoi muistaa itse, mihin kuppinsa oli jättänyt aiemmin tänään päivällä/aamulla, mutta joku todella olisi voinut luulla, että Aamu ihan oikeasti ymmärtää puhetta. Tai voihan olla, että se ihan oikeasti tietää, mitä sana "makuuhuone" tarkoittaa..

Seuraneiti on valmistautunut tulevaan marjastuskauteen ja sulattanut yhden pakastimistaan. Äsken toin yläpakasteeseen tavaroita alapakkasesta ja kuinka ollakaan, iso pakasterasiallinen valmislihapullia (niitä, joita käytän palkkaukseen) levisi kuin sade lattialle. Sanoin napakan EI ja molemmat koirat JÄHMETTYIVÄT siihen asentoon, missä olivat. Kumpikaan ei uskaltanut liikkua. Joskus ne yllättää...Elsaa en olisi saanut pysymään paikoillaan...se olisi hotkinut jäisiä lihapullia samaan tahtiin, mitä minä niitä hysteerisenä keräsin lattialta.

Muuten, ensimmäinen saari-laukku on pakattuna. Vappupyhään on 15 päivää, ja silloin olis tarkoitus päästä veneellä saareen. Eilen käytiin tarkistamassa jäätilanne ja täytyy myöntää, että tiukkaa tekee veneellä saareen meno vapuksi,,jollei tilaa jäänmurtajaa. Mutta toisaalta, sama tilanne on ollut joka vuosi ja silti me ollaan seisty siellä mökillä vappuna ja katseltu rannalta, kun loputkin jäät lähtee

Jos nyt joku luulee, että ajan Tuulin hulluuden partaalle antamalla sen leikkiä pallon kanssa, niin tässä hieman todistusaineistoa siitä, että ei me ihan maanisia tai hysteerisiä sentään vielä olla..

Eli näin levollisesti Tuuli kykenee nukkumaan pallon kanssa. Tosin kyseessä EI ole tennispallo, mutta pallo kuitenkin. Ja tämän pallon nimi on muuten "iso pallo". Sen nimen Tuuli tunnistaa ja etsii "käsiinsä" kyseisen pallon, joka itse asiassa on joku eläkeläiskoirille tarkoitettu pehmopallo, jonka M & M: tarjouskorista bongasin

Voiko koiraa kutsua koloilijaksi, jos sillä on tapana änkeä tavaroita pieniin koloihin?  Tuulilla nimittäin on tapana pudotella leluja mitä ihmeellisimpiin paikkoihin...osaksi sitä varmaan kiehtoo kolo itsessään, mutta toisaalta, se saa varmasti seuraneidin liikkeelle, kun ensin jemmaa lelun koloon ja sitten jää lelua hypnotisoimaan. Ja hiljaisuushan EI ole flattitaloudessa hyvä merkki, joten jos tulee hiljaista, on parasta tarkistaa, mitä lätyt touhuaa..

Sunnuntaina en huomioinut pikkuneidin lelua ja yritystä tuoda sitä mulle ihan suuhun sohvalla istuessani. Tilanne päättyi siten, että lelu, "Kriko-Kroko" päätyi meikäläisen pään taakse, sohvan selustassa olevaan "koloon". Naurettavaa, mutta otin kuvan:

Aamu ei ole koloilija, mutta se on selvästi "vanhoilla päivillä"  tykästynyt yhteen pehmoleluun..."dinoon"..tuota lelua Aamu tykkää riepotella ja nappaa sen usein suuhunsa, kun haluaa Tuuliin huomion. Ja rehellisyyden nimissä, Aamu on koirista nykyään se passiivinen osapuoli. Tosin kun seuraa Tuulin touhuja, ymmärtää, miksi moni koira vaihtaa kotia "pitovaikeuksien" takia.  Mutta tälläisen aktiivisen yksilön halusin ja itse valitsin..

Huumoria, sitä tässä tarvitaan.

Sunnuntai alkoi siihen tavalliseen tapaan. Lähdettiin käppäilemään. Metsäänkin olis voinut lähteä, mutta tehtiin kaupunkikäppäily, tarkoituksena tarkistaa venesatama keskustan tuntumassa, eli lähinnä jäätilanne siellä.

Tuuli oli jotenkin hermostunut. Se poukkoili, stressasi ja seuraneiti hermostui siihen vielä enemmän. Lentävät lehdet eivät helpottaneet etenemistä. Satamassa sitten päätin, että mennään eri tietä kotiin, eli ei enää Aamun ja kennelpojan kanssa. Joko se on niin, että joukossa tyhmyys tiivistyy (?) tai sitten laumassa kulkeminen on Tuulille merkki siitä, että se voi ottaa ohjat käsiinsä. Vaan kyllä  muuttui ääni kellossa, kun lähdettiin kahdestaan etenemään.

Tuuli ei huomannutkaan, että Aamu kennelpojan kera jäi joukosta pois. Se jo kuvastaa, kuinka pienessä egoistisessa maailmassa Tuuli kulkee. Päätin, että vaikka me istuttais ojan reunalla ja loppumatkaan menis tunteja, en menetä hermojani, enkä anna Tuulin vetää tai poukkoilla. 20 metriä siinä meni. Sanaakaan en sanonut, mutta viesti meni perille.

Lähdin siitä, että hihna piti olla löysällä. Ja kun liikuin, Tuulin piti liikkua, ilman että hihna kiristyi. Jos koiralle meni 5-vaihde päälle, eli hihna kiristyi, nykäisin hihnaa. Ja ihme ja kumma, jo muutaman metrin jälkeen, Tuuli tajusi, kuinka edetään. Kun hidastin, se hidasti, vaikka se kulki viistosti edessä, katsomatta meikäläistä.

Mutta sitten löytyi matkan varrelta, lumihangesta tennisPALLO. Ja pallon kuljettaminen vetämättä ei ollut ihan itsestään selvyys. Osaksi ihan siksi, että Tuuli luuli ensin, että haluan pallon siltä. Vaan ei, loppumatkan Tuuli kuljetti tuota keltaista aarrettaan. Kerran pallo tosin hukkui ojaan, mutta löytyi uudestaan..

Ja kotipihalle kun tultiin, ajattelin, etten ota palloa Tuulilta. Yleensä joudun niin tekemään, sillä tämän koiran sielunelämään ei sovi pallot. Pallon nähtyään Tuuli nimittäin vaipuu nirvanaan ja muuttuu aavistuksen maaniseksi

Kolme ja puoli tuntia Tuuli leikki itsekseen pallon kanssa tuolla ulkona. Piilotteli palloa kukkapenkkiin ja lumikasoihin, vyörytti palloa aidan alitse, joten muutaman kerran jouduin pallon pelastaa tontin toiselta puolelta. Eli nyt se on testattu, Tuuli jaksaa leikkiä pallon kanssa KAUAN. Eli tuo keltainen on otettava siltä pois, jos haluaa leikin loppuvan. Itse ei Tuuli siihen kykene, siis palloleikin lopettamiseen siten, että pallo vaan jäisi jonnekin lojumaan. Muiden pallojen kanssa tuo onnistuu, vaan ei onnistu tennispallon kanssa

Ja kuten arvata saattaa, kukkapenkki ei ole entisensä Tuuli palloleikkien jälkeen: Tässä kuva siitä ainokaisesta penkistä, jossa yleensä kylläkin vaan kasvaa yksi iso liljarypäs - muut kukat/perennat ovat kuolleet jo vuosia sitten ja jollei ennen, niin nyt ne ainakin menehtyy. Kivetyksellä lojuva hiekkamäärä kertoo karua totuutta, koiralla on ollut kivaa

Taas keikka luontoäidin helmaan. Aaaaaivan ihanaa kulkea kuraisia teitä pitkin ja seurata koirien edesottamuksia.

Aamu tosin olis taas ollut useasti lähdössä keijujen matkaan, mutta paikoitellen syvä hanki esti Aurinkoista etenemästä metsässä. On sillä sentään vähän vielä järkeä, ettei lähde rämpimään. Jos kipuilevasta selästä on jotain hyötyä, niin se on juuri tuo, että koira valitsee meidät keijujen sijaan, koska ei pääse hangessa etenemään...

Tuuli oli taas niin energinen, että olis luullut, ettei se ole päässyt liikkumaan viikkoihin...huoh. Ja viimeks eilen oltiin kunnon metsäkeikalla...mutta hyvähän se on, kun nuorisolla on virtaa...

Tuuli on keksinyt vesileikit. Se kaahailee isojen lätäkköjen läpi selvästi nauttien. Ja kun lätäkkö oli "pienen järven kokoinen", palasi Tuuli takaisin ja teki jotain ihmeen pellehyppyjä keskelle lammikkoa  Saas nähdä, millainen vesihirmu siitä oikein kehkeytyy tulevana kesänä. Vesi on selvästi sen elementti. Voi kun jäät lähtis pian, että päästäis mökille. Siellä nimittäin on Tuulilla vettä missä läträtä.

Kennelpoika kävi tänään mökkisaaressa kaatamassa 10 puuta. En lähtenyt mukaan, eikä koirillakaan ollut asiaa jäälle, sillä jää oli joko sohjoista tai veitsen terävää, kirkasta jäätä. Kolme viikkoa wappuun. Silloin me MENNÄÄN saareen. Veneellä. Tekemään pellehyppyjä

Ai niin. Ulkoilutettiin taas Tuulin kanssa sitä yksinäistä dummya. Kokeilin Kaisun ohjeen mukaan. Toimi, mutta ei siihen spontaaniin ylösottoon. Siinä Tuuli taas jäi empimään. Mutta palautusvauhti oli hurja . Huomasin vaan, että pillillä luoksetuloa saan ehdollistaa. Kyllähän Tuuli pillin ymmärtää, mutta ei varmaankaan sen ehdottomuutta. Olenkin päättänyt, ettei pilliä käytetä kuin noissa nome-jutskuissa, ettei tule pillitettyä turhaan ja koira opi väärän kaavan toimia.

Jostain syystä mua on alkanut nyt nuo nome-jutskut kiiinnostaa. Ehkä ihan vaan siksi, kun näkee, millainen moottori Tuulissa on. Ja kuinka sen silmiin syttyy ilo, kun se näkee dummyn...mutta kuten ennenkin, historia kertoo tulevasta, joten enköhän mä tuonkin koiran ehdi pilata...

Tässä ne tämän blogin mustat tänään:

Tuuli 10 kk

Aamu 6 vuotta 3 kk

Ja vauhtia riittää..

Huomenna nuoriso täyttää 10 kk. Vasta. Oon sanonut sen ennenkin, mutta tuntuu siltä, kuin tuo teini olis aina asunut täällä  

Tänään jatkettiin poliisipartion keikkailua, tällä kertaa tehtiin laatu-aika keikka metsään kahdestaan Tuulin kanssa. Rehellisesti sanottuna mua hirvittää lähteä tulevana kesänä molempien koirien kanssa metsään, ihan vaan siksi, että Aamu yleensä häipyy keijujen matkaan ja sitä en missään nimessä halua Tuulin tekevän...taitaapi Aamu kulkea aika paljon hihnassa metsäkeikoilla, reppana.

Ja kaivoin minä autosta esille jotain Tuulille maagista. Dummyn. Tänään oli ns. ensi-ilta niissä hommissa sitten viime syksyn ja tavoitteena onnistunut nouto ja nenän käyttö. Sisätiloissa ollaan talven aikana harjoiteltu malttia eli Tuuli ei ole saanut lähteä lelua etsimään käsimerkistä, vaan suullisesta merkistä. Metsässä huomasi, että Tuuli tiesi, mitä siltä vaadittiin lähetystilanteessa  Lisäksi se malttoi HIENOSTI istua ja katsoa, kun kävin jemmaamassa dummyn pienen matkan päähän. Mutta sitten ne seuraavat vaiheet, joista käy ilmi se, ettei olla harjoiteltu näitä hommia ja myös se, minkä ikäinen koira on.

Tuuli lähti noutoon kuin ammus! (Selvästi isältä perittyä) Eli siltä osin sillä oli tehtävä täysin selvä. Näppärästi se oli pistänyt merkille, mihin kohtaan olin dummyn jättänyt, sillä oikeassa kohtaa maastoa se hiljensi vauhtia ja laski nenän maahan. Eli oli seurannut silmä tarkkana, mitä metsässä touhusin.

Sitten se pieni moka. Tuuli löysi etsimänsä, pysähtyi katsomaan mua, vihelsin, mutta Tuuli kävikin tarkistamassa toisen paikan, eli haisteli mun jälkiä. Mutta sen verran dummy-hullu se on, että palasi takaisin dummylle ja siinä vaiheessa tätä tätiä vietiin pitkin pusikkoa, eli pinkasin juoksuun ja leikin pelleä keskellä metsää  Ja Tuuli tuli kuin ammus perässä dummy suussa. Mistään luovutuksesta ei tässä tilanteessa nyt sitten voi puhua, mutta noutoesine tuli metsästä oikeaan suuntaan ja reippaalla vauhdilla.

Nyt ei sitten saisi sortua siihen, mitä kaksi edellistä koiraani ovat näissä hommissa tehneet. Löytäneet etsimänsä metsässä, mutta sooloilleet hieman palautuksissa, eli spontaanit ns. ylösotot ja palautukset on olleet hakusessa niin Elsalla kuin Aamullakin. Missä teen virheen? Siinä kaikissa pyhimmässä, eli johtajuudessa?? Luoksetulossa? APUA.

Suunnitelma on nyt sellainen, että esittelen Tuulille tämän yhden dummyn jemmauksen erilaisissa maastoissa. Toista dummya en ota käyttöön, jollei mulla ole apujoukkoja, ettei Tuuli ala sooloilemaan. Ja luoksetulon on oltava ehdoton.

Onnistunut metsäkeikka siis 'partioivilla poliiseilla'. Tuuli oli ennen metsäkeikkaa intoa ja energiaa täynnä. Ja lenkin jälkeen täynnä hevonpeetä  

Entäs Aamu? Se on tänään ollut hyvällä tuulella ja leikkinyt ihan reippaasti Tuulin kanssa. Nostan kyllä hattua sen hermoille, sillä pahaa sanaa se ei Tuulille sano, vaikka Tuuli roikkuu sen kaulanahassa ja hännässä tämän tästä. Toisin oli silloin,kun Tuuli Tornado tänne muutti.

Tätä kirjoittaessa nuo kaksi mustaa makaa sängyllä ja haukkuu toisilleen "väyh, väyh, väyh". Olis kiva tietää, mistä keskustelevat  Kenties tulevasta mökkikaudesta? VÄYH.

Maata näkyvissä ja ei, en ole merellä, vaan kotona  Pihamaa alkaa näkymään paikoitellen ja sen on myös huomannut Tuuli the Tuivertaja, joka on tehnyt argeologisia kaivauksia meikäläisen ns. kukkapenkissä. Tai ei sieltä penkistä mitään vanhaa tavaraa löytynyt, vaan Tuulin itsensä piilottama jää/lumiklimppi. Tuulin olemus oli kaivuun jälkeen aika....sanoisko ruskehtava. Mutta kaivakoot, kun ei ole kevättä ennen elänyt. Nyt se on koettava, Tuulin elämän ensimmäinen KEVÄT!

Ollaan jatkettu nuoremman konstaapelin kanssa kahdestaan käppäilyä. Hyvin on partio toiminut. Koirien kohtaamista pitää vielä hioa, ei siksi, että kyseessä olis remmirähjä, vaan ihan siksi, että nuoremman konstaapelin Tuulin mielestä kaikki koirat on kamuja. Ja ne, joiden kanssa ollaan tultu tutuiksi, ovatkin sitten jo hyviä tuttuja. Siinä meni yksi meikäläisen periaatteista...ollaan siis tervehditty aika useaa koiraa täällä kaupunginosassa. Tosin valitsen tarkkaan ne yksilöt, joiden kanssa jutskataan, sillä näkeehän se jo kaukaa, minkälaisessa mielentilassa omistajat ja koirat on...

Tuulin käytös on tällä hetkellä erittäin ailahtelevaa. Sen huomasi, kun kasvattaja kävi kääntymässä meillä. Voi kiesus sitä riemua. Tuuli on niiiiiin onnellinen, enkä sitä onnenpurkausta siltä aio riistää, sillä kyseessä on kaiken onnellisuuden ja hyvänolon alku ja lähde; tuttu ja turvallinen "ensimmäinen ihminen", joka valvoi pentulaatikon vieressä, ettei meidän prinsessalle tapahtuisi mitään niinä ensimmäisinä herkkinä viikkoina

Sitten jotain surullisempaa. Koiraenkeleiden joukkoon on tänään liittynyt yksi koira lisää. Kun sateenkaaren toisella puolen kysyvät koiran nimeä portilla, kirjataan tuon enkelikoiran nimi E-kirjaimen kohdalle. Saagalandian vanhimman koirajäsenen voimat hiipuivat ja oli aika sovittaa enkelin siipiä. Voimia vielä tätäkin kautta sinne Saagalandiaan..

Viime aikoina on ollut ilmassa aikamoista uhoa ja itsenäistymistä. Nuorisolla, eli Tuulilla on ollut ns. korvakuulokkeet korvilla ja musiikki lujalla  Eikä siinä vielä kaikki, se on alkanut käyttää 'päihteitä'. Syö nimittäin käppäilyillä sellaista, mitä se ei ole ennen uskaltautunut maistelemaan.  

Tänään sitten lähdettiin Tuulin kanssa kahdestaan iltakäppäilylle. Jo muutaman sadan metrin päässä kotia, jouduin palauttamaan neidin ruotuun. Leikkipuiston viereisellä pyörätiellä oli ns. tilanne päällä jonkun erittäin metsittyneen puudelin ja sen omistajan kanssa. En nähnyt kauempaa, mikä oli homman nimi, mutta Tuuli lähestyi tilannetta poliisin elkein...

Sain tehdä Tuulille selväksi, että meikäläinen on tänäänKIN vastaava, joten nuoremmat konstaapelit takaisin ruotuun ja taustalle. Sen jälkeen Tuuli ihan selvästi muutti tyyliä. Loppui poukkoilu ja hinaajan lailla eteneminen. Yes. 1-0 meikäläiselle! Vaikka olenkin ns. 'pehmeiden arvojen kannattaja' on joskus otettava härkää sarvista, kun tarve vaatii..

Tätä täytyy ilmeisesti jatkaa nyt jonkin aikaa, jotta poliisivoimissa palautuu marssijärjestys...

Niin, sitä Virtasta itseään. Sitä, mitä elukoille syötetään ja mitä niihin isoihin valkoisiin paaleihin kääritään... Niin, sitä oli tänään metsässä tarjolla.

Ulkona uskomattoman upea ilma, itsellä energiataso kohdillaan ja siihen sitten pieni riskinotto, eli keikka sinne metsään, missä Aamu tässä taannoin katosi puoleksi tunniksi -19 asteen pakkasessa keijujen matkaan ja tuli tynnyrin näköisenä takaisin syötyään jotain raatoa keiju-keikan aikana..

Mikä onni, sillä kyseinen metsätie oli AURATTU ihan sinne sisäjärvelle asti. Voi viude, että metsässä oli kaunista. Yksi metsuri tavattiin ja muutama sana vaihdettiin menomatkalla. Tuuli taisi kuiskutella jotain ihan metsurin korvaan, mutta mies oli ihan kamu, istui ihan alas, että sai kunnolla rapsutella koiria

Metsätie kulkee riistapellon ohitse ja kuinka ollakaan, molemmat koirat ryhtyivät märehtimään aivan lehmän tavoin AIV-rehua (heinää), jota pupuille oli jätetty. Aamu jopa veti kunnon rumbat selällään heinäkasassa, mutta ei ihme, sillä se tapaa pyöriä isojen paalienkin ympärillä kuin karusellissa, sen verran AIV:n haju sen nokkaa hivelee...voi Amundroa. Noh, onneks kyseinen tuote ei ole mikään pahemmin käynyt tuote, siis sellainen, joka on käynyt jo jonkun suolistossa, joten siinäpähän pyöriskeli. Pääasia, ettei lähtenyt keijujen kyytiin.

Mutta riskiä en ottanut, vaan kytkin Aamun siinä kohtaa, missä keiju(t), tai siis se raato sitä viimeksi huhuili...

Tuulikin toimi esimerkillisesti. Ohitettiin se kiltti metsuri tulomatkalla siten, ettei Tuuli ollut kytkettynä lainkaan. Ja ihan vaivatta. On se vaan ihme paketti tuo Tuuli. Vaikka se rrrrrakastaa kaikkia, niin silti sain sen hyvin vähin elein kulkemaan rinnalla, vaikka mukava setä teki töitä tien mutkassa.

Tälläisen iltapäivän jälkeen on taas varastossa sellainen määrä energiaa ja hyvää oloa!

Ja tätä kirjottaessa toinen koirista, Tuuli, yrkkäili AIV:t matolle. Onneks en ehtinyt eilen ostamiani uusia mattoja laittaa lattialle . Toivottavasti kyseessä oli AIV, joka ei sopinut mahaan, ettei se ole se pieni huivin palanen, joka on jäänyt tukkeeksi kakaran sisuksiin...

Liekö siirtyminen kesäaikaan tai se, että seuraneidin voimat alkaa vähitellen palaamaan, mutta viikonlopun aikana ja tänään ollaan siivottu kaappeja ja pesty ikkunoita. Tämä monikko muodossa, sillä Tuuli on ollut rättivastaava, ja tietenkin veroviranomainen, sillä jokainen pussukka on tullut tarkastettua

Niin, ja oli se jotenkin päässyt tänään käsiksi kennelpojan kaulaliinaankin ja se kyseinen vaatekappale on nyt ns. entinen. Huivista oli lähtenyt sellainen sievä suikale, toivottavasti ei tuki suolistoa!!

Kaappeja siivotessa törmäsin taas siihen isoon ruskeaan kirjekuoreen, joka sisälsi elokuussa 2003 Iiriksestä otetun röntgenkuvan. Kuvassa näkyy iso syöpäkasvain, joka painaa henkitorvea. Kolme päivää myöhemmin Iiris sai lähteä tähdeksi taivaalle...ja vieläkin itkettää, kun muistelen sitä koiraa, sen viimeistä kesää ja sitä tuskaa, jonka koin silloin. Miten yhtä tiettyä koiraa voikaan olla näin ikävä?? Vieläkin, vaikka tuosta on jo vuosia?? Mun Iikkuli Miikkuli. Toista en samanlaista tule saamaan...

Uusintakeikka mökkisaareen tänä aamuna. Potkurit följussa ja taas mentiin lujaa  Olisin voinut jo jäädä sinne, sillä kun istuin Aamun kanssa siinä mökin rappusilla kahdestaan, valtasi meikäläisen taas sellainen rauha, joka vaan hiipii sisuksiin tuolla mökillä. Noh, vappuun on aikaa pikkasen yli kuukausi; silloinhan me yleensä mennään jo veneellä mökille..

Tuuli touhusi mökillä taas omiaan. Se sai pallon mökistä ja touhusi ystävänsä pallon kanssa pitkin mökkitonttia. Paras paikka leikkiä pallolla oli kennelpojan puusavotta-alue, koska siellä oli löysää lunta ja koloja...

Niin, koloja. Tehtiin lähtöä mökiltä ja oltiin menossa viemään Tuulin pallo mökkiin sisälle. Laituria pitkin mentiin, tosin laituri on aivan lumen peitossa, lukuunottamatta niitä muutamaa koloa, joista näkee, missä laiturin reuna kulkee. Juuri sillä siunaaman hetkellä, kun ehdin ajatella, että hupsista, onkohan tuolla laiturin alla tyhjiö lumessa, huomasi Tuuli saman asian.....ja totta kai pisti pallonsa sinne koloon.

O-ou. Sinne meni. Laiturin alle pallo. Tuuli katsoi meikäläistä. Juupa juu, siellä se nyt on, mitäs laitoit sinne. Kennelpoika hätiin. Vaan eipä ollut kennelpojallakaan niin pitkät käsivarret, että pallo olis saatu pois laiturin alta...

Tässä vaiheessa Tuulista ihan huomasi, että se ei tule luovuttamaan, ennen kuin pallo on ronkittu ylös. Ja mitä palvelusväki tekee? Hakee totta kai lapion ja alkaa kaivamaan lunta pois laiturin reunalta. Kaivamista vaan vaikeutti kaksi kappaletta monttuvastaavia, jotka oli montun pohjalla. Tuulilla selvästi vainu pallosta, Aamu muuten vaan mukana hommissa.

Ja löytyihän se pallo! Eikä touhussa edes kulunut kauaa! Länge leve bollen! Ei me sitä hukata!

Sitten jotain aivan muuta. Näin aamulla painajaista. Olin jossakin koiraleirillä molempien koirien kanssa. Mukana porukassa sekalainen seurakunta, suurimmaks osaks mun omia ryhmäläisiä ja niiden koiria, eli ilmeisesti olin jollain agileirillä. Paikka oli kangasmetsä; nuorta mäntyä. Alueella oli susia ja molemmat koirat hävisi. Katosi. Meni hukkaan. Ja hukan suuhun. Yhdessä me Aamua ja Tuulia etsittiin, tuloksetta. Jouduin lähtemään leiriltä ilman koiria. Tuska ja paniikki oli kova. En olisi halunnut jättää koiria metsään, mutta oli pakko.

Mikä uskomaton helpotus, kun tajusin heräileväni ja tuijotin onnesta mykkyrällä kahta mustaa nappisilmää noin 10 cm päästä kasvoistani. Tuuli. Ja jalkopäässä Aamu. Molemmat hengissä. Huh, mikä painajainen!

Haa, kevättalven ihanuuksia; hanki joka kantaa! Ja mikä kantavasta hangesta tekee vielä upeamman, noh, tietysti kevätaurinko!

Eli tämä lauma suuntasi heti aamusta Opelin nokan kohti mökkisaarta. Mukaan pakattiin potkurit ja kyllä kannatti! Tuulille potkukelkka oli uusi tuttavuus, mutta eipä se laitteesta paljoa välittänyt, ihmetteli vaan, kun eteneminen oli aika sujuvaa. Jäätilanne oli kohtuullinen, jos rantoja pitkin kulki, oli tilanne täysi kymppi; hanki kantoi, eikä koirien tarvinnut liukastella. Ja rannoillahan on koirillekin haisteltavaa, joten aamulenkki oli onnistunut. Varsinkin se hetki, kun parkkeerattiin tuulensuojaan ja käännettiin nokka kohti aurinkoa ja istuttiin vaan siinä hetki ja kuunneltiin hiljaisuutta. Siitä hetkestä sai voimia!

Koska jäätilanne oli hyvä, lähti kennelpoika mökille uudestaan ruoan jälkeen ja otti koirat mukaan, polttopuita siis hakemaan. Tuuli oli touhunnut omiaan koko puunhaku-reissun, mutta Aamu ei ollut autosta tullut enää ulos. Aika persoona se on

Ja illalla oli vielä ohjelmassa Tuulin viimeinen halli toko-treeni. Voi hitsin hitsi, että se teki tänään pätkittäin hienoa työtä. Seuraamisessa on hetkittäin ihan "vau"-kohtia (oikea asento ja katsekontakti, tuski sentään oikeille toko-ihmisille kelpaisi) ja hyppykin sujui hienosti. Sitten rasitettiin pienen pollaa uudella asialla jo tänään toistamiseen,,,tosin asia ei liity tokoon..käsimerkistä ohjausta taakse. Asia oli vaikea, sillä en ole Tuulin kanssa edes sitä harjoitellut, että target-lautasen voi jättää sen selän taakse..mutta kyllä Tuivertaja vaan osaa, kun asian sille oikein esittelee! Nyt taas tiedän, mitä täällä sisätiloissa voi harjoitella!

Tänään on taas sellainen päivä, että voi olla koiriinsa enemmän kuin tyytyväinen. Siis meikäläisen asteikolla.

Tuuli vasemmalla, Aamu oikealla - ja lujaa tullaan!

Ai niin. Vanhasta tuli mieleen. Tapasin tänään whippetin, joka on juuri äskettäin täyttänyt kunnioitettavat 18 vuotta!! Olihan koira jo vanhan näköinen ja oloinen, mutta seurasi ympäristöään ihan virkeänä. Uskomatonta, että joku rotu voi olla niin pitkäikäinen....flatti kun on vanha, jos se täyttää 8-9 vuotta...

Haluan tätä kautta onnitella LISSUA Lappeenrannassa, joka viettää merkkipäiväänsä!

Onnea pyöreistä vuosista!   

Niin siinä vaan kävi, että ensimmäinen työviikko sairasloman jälkeen on vienyt seuraneidin voimat..eikä tilannetta ole helpottanut se, että kennelpoika on työreissussa , eli koko hotellin pyörittäminen jäi kerrosiivoojan vastuulle..

Hotellin asukkaat taasen ovat suorastaan pursuneet energiaa. Ehkä osaksi siitä syystä, että tottuivat ohjelmaan kolmen viikon aikana ja nyt ovat kykkineet yksin päivät, onneksi vaan kuusi tuntia kerrallaan.

Maanantaina tosin tuo kuusi tuntia oli Tuulille ylivoimainen tuntimäärä..aamukäppäilystä huolimatta se oli kehittänyt tänne sisätiloihin kaikkea eritettä, mitä koirasta vaan voi lähteä...eli niitä kahta, mitä peräpäästä tulee ja sitä yhtä, mitä nousee mahalaukusta, huoh. Mutta ei Tuivertajaa mikään tauti ole vaivannut, yhtä pirteä ja täynnä energiaa se on ollut eritteistä huolimatta. Ja eritteitä ilmaantui sisätiloihin vain ja pelkästään maanantaina, muutoin koira on toiminut normaalisti. Eli mahtoikohan Tuuli protestoida vaan haisevasti sitä, että se joutui olemaan yksin koko puoli päivää.. Varmuuden vuoksi se kuitenkin sai pari annosta canicuria.

Sen verran on seuraneidin ajatus selkeytynyt sairastelun jälkeen, että meni ja ilmoittautui SAGIn seuratoimijaseminaariin huhtikuussa. Päivän trippi Tampereelle ja takaisin. Toivottavasti tapahtuma on antoisa...

eli eiköhän tämä elämä tästä pikkuhiljaa normalisoidu  Kun vaan nuo lumimäärät sulais pois, niin päästäis kunnolla hommiin. Tosin silloin alkaa taas aika, kun Aamu katoaa keijujen matkaan..mitenkähän sen asian tulevana kesänä junailis? Tuuli nimittäin ei kesäaikaan ole Aamun kanssa metsässä kulkenut, joten kaikki pahat tavat on vielä oppimatta..

Niinhän siinä sitten kävi, että lähdin kuitenkin hallille sunnuntai-aamuna Leinon Jennin treenejä seuraamaan. Olihan kaksi ryhmäläistä mukana, joten siinäkin yksi syy, miksi mennä koirapölyyn istumaan. Sanoin halliin tullessani, että vievät minut ulos, jos huulet alkaa sinertämään , mutta tuskin sitä olis kukaan huomannut, kun suorituksia tuli seurattua niin tarkkaan.

Paljon tuli taas neuvoja ja ahaa-elämyksiä ohjauksen suhteen ja jopa ihan sellaista pientä nippelitietoa, jonka varmasti oon ennenkin kuullut, kuten esim. että koira tulee palkata AINA seuraavan esteen suuntaan...niinpä, on meikäläisellä aika pitkä matka sille tasolle, millä useimmat seuratoverit jo ovat..mutta toisaalta, eihän Tuulista agikoiraa tulekaan..

Pikakäynti keskellä päivää kotona ja koirat mukaan autoon. Uudestaan hallille, toko-treeneihin, pitkästä aikaan. Tuuli oli kuin olisi piikkimatolla maannut. Se oli kuin pingottunut jousi, valmiina sinkoilemaan. 'Hieman'    levoton alussa, mutta paransi selvästi loppua kohti. Seuraamisessa alkaa takapää pikkuhiljaa löytää paikkansa, mutta paljon on vielä matkaa hyväksyttävään asentoon. Palkkaus viistosti takavasemmalle auttoi..kyllä ne takajalat alkaa jo löytyä ...Tuulissa ihan se näkee sen, kuinka hitaasti flatti kehittyy fyysisesti (ja psyykkisesti). Ja on ollut ainoastaan hyvä, että en ole enempää reppanan päätä asioilla rassannut, nykyisessäkin on tekemistä. Mutta on niiiiiiin kiva, kun koira ON motivoitunut ja tykkää tehdä...

Vihdoinkin seuraneiti pääsi käymään mökkisaaressa. Edellisestä kerrasta onkin jo aikaa kaiken sairastelun takia  Mikään ei ollut siellä omalla mökillä muttunut, mutta herra jee, mitä naapuritontilla, n. 300 metrin päässä oli tapahtunut! Metsä oli kaadettu, rantaan oli tuotu joku pieni mökki ja ranta ruopattu.

Sinne meni meikäläisen herkkutatti-maastot, Aamun pupu-polut ja peikkometsä. Sinne meni autuas rauha, rantalepikon tuoksu ja joutsenten pesäpaikka  Onneks sentään ostettiin naapuritontti muutama vuosi sitten, kun se oli myynnissä, ettei naapureita ihan syliin tunge...mutta harmitus on kuitenkin suuri...meidän paratiisipaikka on nyt ihan suoraan sanottuna, raiskattu

Koirille, tai itse asiassa Aamulle tuosta kaikesta on vaan seuraneidin mielestä hyötyä. Puput häipyy nurkista ja Aamulla toivottavasti vähenee vahtimisen tarve. Sillä kun väkeä ei mökkisaaressa liiku kuin marjastusaikaan, on Aamu ottanut asiakseen haukkua pystyyn kaikki yksittäiset  kulkijat, jota harvakseltaan tuolla mökillä näkyy. Ja Aamu kun ei täällä kaupungissa korvaansa lupsauta vahtimisen eteen.

Niin ja toivottavasti ne röyhkeät metsästäjät, varsinkin se n. 9-10 vuotias poika, joka haulikon ja koiran kanssa tuli ihan pihalle asti, pysyy kauempana pyssynsä kanssa, nyt kun mökkejä on rantaviivalla yksi lisää.

Huomenna olis tarkoitus mennä Tuulin kanssa hallille. Eipä olla käyty moneen viikkoon. Helmikuussa viimeks  Seuraneiti on säästellyt keuhkojansa koirapölyltä, eikä ole treenejäkään vetänyt useampaan viikkoon. Ja hieman harmittaa sekin, että huomenna hallilla on Jenni Leinon agi-kurssi, mutta päätin olla menemättä edes katsomaan, koska haluan keuhkojen toimivan iltapäivällä, kun on Tuulin vuoro käydä koulua..

"Tässä hotellissa on eletty viimeset kolme viikkoa onnellista aikaa. Seuraneiti on vihdoinki tajunnu, mikä merkitys seuraneidillä itse asiassa on, eli olla kotona ja viihdyttää meitä! Vaikka se itse kyllä manaa ja kiroo harvase päivä, ku ei kuulemma saa happea. Happea? Onks se jotain syötävää?

Keväthän on istutusten aikaa. Seuraneitikin on istuttanu...jotain valkosia, papereita n. kolmisen viikkoa. Ensin se puristaa niillä nenäänsä ja sitten se laittaa ne valkoiset...öh..kasvit jonnekin, etten mä niihin pääse käsiks. Teen meinaan sellasta kliinistä tutkimusta...täytyyhän mun aina tilaisuuden tullen tarkistaa, mitä sieltä seuraneidin nenästä on tullu...ja ihme kyllä, ennen kun mä edes itse oon huomannu, mä oon syöny sen "valkosen", jota seuraneiti kuuluu kutsuvan nenäliinaks. Seuris on sanonut, että luulee niistävänsä aivoja pihalle, koska sitä "jotain" on tullut ulos niin paljon...JAIKS, oonks mä syöny seuriksen aivoja??? Millä se nyt sitten ajattelee?

Vihdoinkin muuten tuo seuraneiti on päättäny alkaa uudestaan ulkoilemaan. SIllä on ollu pikkasen taukoa sen asian suhteen, kun on valittanu ettei saa happea (niin, oliks se syötävää?) Mutta nou hätä, onhan me päästy KEPOn kanssa kunnon käppäilyille!

Tänään, ihan äsken, käytiin seuriksen kanssa aamukäppäily. Mä ehdin tehdä aika paljon koko keikan aikana...: mä söin ruusunmarjoja, pyörin lumihangessa pariin otteeseen, väänsin tortun, löysin yhden pipon, jutskasin yhden äijän kanssa (jonka aikana Aamu Agentti pääsi käsiks sen äijän työkintaisiin ) Sit mä löysin yhden kaljapullon, yhden tikun, jonka olin hylännyt eilen, niin, ja sit mä heilutin hurjasti häntää yhelle seurueelle eläkeläisiä. Muuten, se äijä, jonka kanssa jutskasin, oli kiva. Se meni kyykkyyn...ihan omaa tyhmyyttään, ei tainnu tietää, mitä flatti sillon tekee...nimittäin....tadaa...pyrkii syliin ja pesee äijän naaman  Sai äijänköriläs syyttää itteään, mitäs kyykkii kahden flatin edessä...Seuris meinas aukasta suunsa ja varottaa, mutta ei sit kuitenkaan tehny sitä.

Me muuten oltais voitu jäähä Aamu Agentin kanssa sen äijän kanssa hommiin. Sillä oli hyvät hanskat (Aamun huomio) ja sit sillä oli samanväriset kuteet ku meillä, eli tollaset kirkkaankeltaset..Mut ei ois tainnu työnteosta äijällä tulla mitään, jos oltas lähetty messiin...se äijä nimittäin meni katolle puottaan lunta..

Että sellane aamu tänään. Nyt maistuu aamupäivätirsat.

- Tuuli, 9+ kk, elämännautiskelija -

Ei kai kenellekään ole jäänyt epäselväksi, että tämän vuoden Crufts-koiranäyttelyn BIS-koira oli FLATTI?  Ei siis mikään ihan turha koira. Flatti ENG SH CH Vbos the Kentuckian valittiin 21 000 koiran joukosta näyttelyn kauneimmaksi! Koiralla on ikää 9½ vuotta, harva flatti edes elää tuon ikäiseksi. Vain kerran aiemmin on flatti voittanut tuon kyseisen, maailman suurimman koiranäyttelyn ja tuolloin, 31 vuotta sitten, näyttelyn kauneimmaksi valittiin Irish Eng Shargleam Blackcap, joka on tämän vuoden voittajan isänisän isänisä.

Mutta ei tässä vielä kaikki. ENG SH CH Vbos the Kentuckian eli Jet'in isä on......tadaaa ♫ ♪ ♫ AAMUN isänisä!!

Tässä kuvassa Aamun isä, eli Kans Mva & Ltu Mva & Fin Mva BH Withybed Texas Ranger flattien erikoisnäyttelyssä muutama vuosi sitten. Ikävä kyllä Mirri menehtyi vähän yli vuosi sitten
On niissä jotain samaa

Mirri

Niin ja löytyyhän tuon voittoisan flatin sukupuusta muitakin sellaisia koiria, joita on meikäläisen koirien sukutauluissa...

ENG SH CH Vbos the Kentuckian isänemän isä Fossdyke Illustrious oli meidän edesmenneen Iiriksen ISÄ!

Iiris eli Jay-Jay's Cosmic Girl 14.2.1997 - 18.8.2003
i. Fossdyke Illustrious - e. Kans & Fin Mva Shargleam Velvet Scoter

 
Aamu Aurinkoinen auringossa. Kovin on kuono jo harmaantunut, vaikka ikää on vasta 6 vuotta

Tuuli Tuivertaja kutsumassa Aamua hanskanveto-leikkiin

Ja leikkiihän se Aamu. Vaikkakin ihan selvästi näkee, kenen säännöillä mennään. Aamu tuo taaimainen ja Tuuli yrittää värkätä hanskaa itselleen. Ja näyttää vielä siltä, että Aamu iskee kamerankäyttäjälle silmää

Haa, kevät ja kevään tuoksut! Mitä kaikkea lumen alta paljastuukaan? Niinpä, sitä itteänsä. Koirat kävi aamupäivällä mökkisaaressa ja sillä aikaa, kun kepo oli jutskannut yhden maanomistajan kanssa, kävi Aamu keikalla.

Lyhyesti Aamun sanoin: "NAM" Eikä siitä sitten sen enempää.

Mutta pitikö ne maassa jäljellä olevat hajut hinkata itteensä? Yleensähän käytetään lautasliinaa ruokailun jälkeen...Aamu ei jättänyt mitään muille, vaan hinkkasi itseensä ne loput "sitä itteänsä"

Ja lopun voi arvata. Aamu joutui pesuun mukavan mökkikeikan jälkeen. Röyh.

Niin, se oli sitä itteänsä, ihmisen tuottamaa

Eilen illalla löysin Aamun sohvalta. Ei siinä mitään hassua, mutta kun reppana oli nukahtanut siten, että pääkoppa oli ruokakupissa:

Tätäkö Aamun ufoilut ovat tienneet? Joko se suojaa pääkoppaansa tulevilta hyökkäyksiltä?? Vai onko kysessä Aamun mietintämyssy? Ei ihme, että se on niin viisas

Keuhkokuumeessa, kun ei mitään jaksa tehdä, on olo kuin Tuhkimolla. Toiset lähtee juhliin (eli siis jäälle/mökkisaareen) ja meikäläinen jää sisätiloihin tuijottamaan ikkunasta ulos, kun ulkona on ehkä kevään kaunein auringonpaiste ja ilma .

Ja Tuulin toko-treenitkin jää taas välistä . Viime lauantaina en päässyt hallille korkean kuumeen ja korvatulehduksen takia, nyt en voi mennä, kun en saa hengitettyä..

Mutta jotain hyvää tässäkin olotilassa. Fleece-pusakan tasku on täynnä nappuloita ja jokaisen esineen, minkä saan käteeni Tuulilta, tietää sille palkkaa. Eikä ahnetta tarvitse montaa kertaa kehoittaa.   Siinä ne lätyt istui mun edessä aamulla, kun katoin uutisia telkusta. Kummallakin oma esine, jota ne nosti kilvan mulle käteen...Aamun esine, tuo rakas ruokakuppi kiinnosti myös Tuulia, joten sitä vaihdeltiin koirien kesken. Tilanne oli jotenkin surkuhupaisa...Aamu ihan selvästi on opetettu tekemään omia johtopäätöksiä, sillä se tarjoaa tekemistä. Tuuli taas ei vielä ole niin haka siinä asiassa ja katsookin usein mallia Aamun hommista...on ne vaan höpönassuja, molemmat omalla tavallaan

Aamu on myös hyvä neuvottelija. Tuulin lähestyvä sukukypsyys-ikä on saanut siinä hieman uskaliaita yrityksiä riepotella Aamua, mutta jokaisessa tilanteessa, jossa odotan, että Aamu komentaisi Tuulia, käykin siten, että Aamu tarttuu leluun ja johdattelee Tuulin huomion siihen. Fiksu Aamu. Aamu ei siis anna Tuulille sitä mahdollisuutta, että pinna palaisi, vaan kaikesta selvitään, hieman juonittelemalla. Ja kaiken tuon näkee, kun osaa katsoa. Tuuli ei vaan sitä tajua

Seuraneidin korvien huuhtelu -keikka venyi arvioitua pidemmäksi, sillain kahden tunnin istumiseen päivystyksessä ja koirat olivat keskenään yksin iltapäivän. Liian hyvälle ovat ilmeisesti tottuneet tässä sairaslomien aikana, sillä täällä oli sattunut ja tapahtunut sillä aikaa kun seuraneiti kävi tk:ssa hakemassa itselleen diagnoosin keuhkokuume.

Aamu oli ufoillut ja avannut haitari-välioven ja painunut kellariin. Mikä ihme sitä riivaa? Ei siinä mitään, vaikka se kellarissa käy päivisin, mutta tätä tietsikkahuonetta siinä matkan varrella ei olla riisuttu "Tuulihuoneeksi", eli täällä on sen verran kallisarvoista tavaraa Tuulin ulottuvuudella, koska ovihan pitäis kaiken järjen mukaan pysyä kiinni JA koirat oven toisella puolella.

Jos Aamun skitsoilut ja ufoilut jatkuu, on se pakko viedä tutkituttavaks. Mutta mistä lähin koirapsykiatri?  Ei vainen, saattaahan olla, että Aamun käytöksen taustalla on joki elimellinen juttu; kipu tms. mutta niistä ei nyt puhuta. Piste.

Aaaaaaivan on päässyt tässä unohtumaan, että Tuuli Tuivertaja on saavuttanut juniori-iän. Eli tiistaina tuli 9 kk täyteen. On se vaan todettava taas kerran, että kyllä aika kuluu nopsaan, kun on mukavaa

Aamu jatkoi taas äsken ufoiluaan tuolla ulkona. Sain hakea sen sisälle, sillä se istuu lumihangessa ja tähystyskasan päällä ja haukkui äänellä "Älä jätä mua, tuu tänne" Ilme sillä on kovin surumielinen..ja kun päästiin sisälle, sitä ikään kuin hämmensi koko asia, sillä se alkoi venyttelemään ja kiemurtelemaan mun vieressä. Noh, kaikki venytykset saa mut iloiselle mielelle, sillä se kertoo vaan siitä, ettei koira ole kipeä..

Enkä siis vieläkään tiedä, miks Aamu ufoilee ja haukkuu tuolla äänellä pihalla...

Käytiin eilen Tuulin kanssa kahdestaan käppäilyllä. En ole kunnon käppäilyä tehnytkään piiiiitkään aikaan sairastelun takia ja tuntui ihan kivalta mennä kahdestaan ja kehittää kaikkea kivaa matkan varrella. On se vaan ihan eri koira, kun sen kanssa menee kahdestaan.

Päästin Tuulin irti venesatamassa. Neiti tanssi iloisena pari kertaa eteenpäin, mutta palasi sitten kulkemaan rauhassa mun vierelle. Höh. Miksei se sitä tee, kun hihna on kiinni?? Taas tuli mietittävää...

Aamu käyttäytyy IHAN oudosti! Aamulla, kun KEPO oli lähtenyt töihin ja valmistauduin lähtemään lättyjen kanssa aamukäppäilylle, istui Aamu pihamaalla ja tuijotti aidan välistä naapurin puolelle. Istui ja haukkui, ulvoi ja haukkui. Ja tuijotti.  Totta, Aamu istumassa ja ulvomassa..

Ensin ajattelin, että se haikailee KEPOn perään ja että isäntä on lähtiessään pyörällä huikannut jotain idioottimaista Aamulle ja nyt Aamu istuu ja odottaa isännän tulevan takaisin. En saanut selvyyttä siihen, miksi Aamu ufoili.

Sitten lähdettiin käppäilemään. Aamu veti hysteerisenä ja katseli jokaista liikkeellä olevaa ihmistä, ihan kuin etsiäkseen "jotain". Yhdessä kohtaa se jopa pysähtyi HAUKKUMAAN! Siis Aamu, joka ei todellakaan kiihdy yhtään mistään (tai no, pupuista, juu)

Onko siis a) kevättä ilmassa b) Aamu sekoamassa c) seuraneiti sekoamassa d) Aamu sairas (kohtaus tulossa?) e) kaikki nämä edllä mainitut vaihtoehdot

***EDIT n. klo 15: Aamun hölmöily jatkui...se istui ulkona lumihangessa ja jäätiköllä. Tiiraili kadun päähän, haukkui ja oli jotenkin "ei Aamumainen". Sisälle sain sen hakea, kun ajattelin, että kylmää kankkunsa tuolla ulkona istuessaan. Mutta ulos olis pitänyt päästä... - en päästänyt.

Hetkittäin Aamu haukkui täällä sisälläkin, äänellä "Tuttu tulossa" ja sai Tuulinkin juoneensa mukaan. Onneks tässä asiassa lätyt kuuntelee ja hiljenee käskystä ihan kiitettävän hyvin. Tosin joku on saattanut ollakin ulko-ovella, meikäläinen kun ei tällä hetkellä kuule yhtään mitään, mitä ulkona tapahtuu...

Miten voi kahvipannu muuttua hetkessä vaaralliseksi? Niih, kysykää sitä Tuulilta. Sama pannu meillä on ollut koko sen ajan mitä Tuuli on meillä ollut ja tänään sitten yhtäkkiä keittiöstä kuului moikipää-hälytys!! "Apua, tulkaa auttamaan, täällä on jotain vaaaaarallista"

Yhdessä me sitten mentiin Aamun kanssa keittiöön, molemmat yhtä hämmästyneinä Tuulin tyylistä haukkua. Eihän siellä keittiössä nyt mitää vaarallista ole? Kävelin reippaasti kohti tiskipöytää, ja yritin samalla selvittää, MITÄ Tuuli tuijotti karvat pystyssä. Ja selvishän se, kun pääsin lieden ääreen. Tuuli hyppäsi itse haistelemaan kahvinkeitintä. Hölmö. Se, mikä laitteessa oli erilaista, oli itse kannun kansi, jonka kennelpoika on jostain syystä viime päivinä alkanut jättää sillain ylös. Ja sekös pienen flatin pään on hämmentänyt. Jos vaikka kahvinkeitin syö pieniä flatteja, kun kansi on auki??

Seuraneidin talviloma jatkuu viikon sairaslomalla ja koska tänään ei ole kuumetta, saati särje korvia, päätti seuraneiti ulkoiluttaa yhtä dummya, niin ja tietysti flatteja, yksi kerrallaan, tuossa kadunpätkällä. Kovin ollaan pidetty taukoa noista hommista nuorimmaisen murkkukauden ajan ja nyt aloitettiin uudella ohjelmalla, eli kantamisella. WT-hihna kaulaan ja dummy kakaralle suuhun. Hyvin hiffaa, mutta sylkee  dummyn yhtä hyvin . Pari toistoa ja niiden aikana pääsin torumaan äänellä pään alentamisesta, mutta myös kehumaan siinä määrin kantamisesta, että Tuuli ihan selvästi pari kertaa katseli mua silmiin siinä vierellä teputtaessa. Toisin sanoen: Lapsi ei ole enää lapsi, vaan murkku, joka keksii omaa kivaa, jollei sitä ohjeista oikein...huoh, aina yhtä kamalia, nämä nuoren koiran dummy-jutut. Kun ei osaa, niin ei osaa!

Aamukin sai tehdä dummy hommia. Pari noutoa. Yhtä hillitysti kuin ennen, liikkuen tasaisen varmoin askelin; laukassa dummylle, mutta ravissa, häntä heiluen takaisin. JA sivulle perusasentoon, eikä puhettakaan, että sylkisi noutoesinettä. Mutta Aamu kantaakin dummya vain ja pelkästään siksi, että sitä on sen mielestä kiva kantaa, ei siksi, että se haluaisi miellyttää minua. Näin toimii Aurinkoinen. Ja siihen on jo totuttu

Se siitä talvilomasta. Aurinkoisia ilmoja on pidellyt, mutta seuraneiti on maannut sisätiloissa suurimman osan talvilomastansa. Pirskatin korvatulehdus, joka meni molempiin korviin JA korvakäytäviin  Eikä siinä mitään, jos lääkkeet puree, vaan ei, eipä auttanut ensimmäinen kuuri, joten tuolla arvauskeskuksessa on tullut juostua aika usein, kun ei työterveys ota vastaan..

Mutta mikäs tässä on loikoillessa, jos palvelu pelaa. Tuuli on toiminut selänlämmittäjänä ja naaman pesijänä, Aamu on käynyt välillä tarkistamassa, että hengitänkö  Eilen illalla melkein 39 asteen kuumeessa yritin epätoivoisesti saada kennelpoikaa kuulolle toisesta osasta taloa, kun en jaksanut pedistä ylös, mutta mitä vielä...yhtä kuuro se on kuin meikäläinen, erona vaan se, että kennelpojalla EI ole ollut korvatulehdusta, jonka vuoksi hän kuulisi huonosti...

No, ei siinä mitään, lähetin Tuulin asialle, eli hakemaan kennelpoikaa. Sanoin Tuulille "Missä ****?" ja mitä tekee Tuuli Tuivertaja? Höh, lähtee tomerana makkarista ja palaa yhtä iloisena takaisin - Ikean leluhiiri suussa! Niinpä, juupa juu. Onhan ne tietty ihan sama asia, kennelpoika ja Ikean hiiri vai onko?

Löytyi siis selvä "aukko" Tuulin koulutuksessa, eli perheenjäsenen nimen tunteminen. Elsa tuon asian osasi ja löysi kennelpojan usein, kun sitä Elsalta kyselin.

Tuuli on myös Tuuli tanskaksi kirjoitetttuna .  Ilmeisesti. Sain viestin Kittyn emännältä, että Kittyn tanskalainen kasvattaja oli laittanut ottamiani valokuvia omalle kotisivulleen!

"Jeg har fået nogle skønne billeder fra Finland, hvor Anna-Maria var en tur i skoven med sit veninde Tiina og deres to hunde Kitty og Tuuli (flat coated retriever). Det var dejligt vejr og hundene hyggede sig."

Tässä linkki sivulle ja kohdasta "nyheder" pääsee katsomaan valokuvia

Niin, niin siinä taas kävi. Korvatulehdus ja alkava poskiontelotulehdus tällä kertaa. Ketuttaa, kun ihan talvilomalla sairastuin..työterveyteen kun soitin eilen, näpytteli hoitaja konettaan ja huudahti "sinähän olet ollut sairas koko helmikuun!" Juu, juupa juu. Eikä täti siltikään voinut auttaa, vaan käski soittamaan arvauskeskukseen  

Soitin ja sain ajan puoli kolmeksi, siis eilen. Menin luukulle sovittuun aikaan ja kysyin, kauanko joudun odottamaan. Hoitsu luukulla totesi, että kyllä tässä pari tuntia menee. Virnistin ja hoitaja luuli, että korvaani sattuu (niinhän siihen sattuikin, mutta virnistin kyllä sen ilmoitetun odotusajan takia). Kiltti sisar valkoinen kysyi heti, haluanko buranaa....ööh, joo, miksei. Sain käteeni burana 600 kaks kipaletta ja otin odotushuoneessa vesikupin käteeni. Istuin alas - ja sitten meikäläisen nimi huudettiinkin. Siis mitä? Munhan piti odottaa pari tuntia? Tunsin muiden potilaiden katseet niskassa, kun astelin lääkärin huoneeseen.

Vaan eipä ollutkaan lääkäri hoitamassa, vaan sairaanhoitaja, tuttu sellainen, jolle on annettu täällä meidän arvauskeskuksessa toimilupa kirjoittaa reseptejä! Hah. Asiallista palvelua, poskien ultraus ja resepti kourassa astelin ulos huoneesta tasan klo 14.45. Koko toimitukseen siis kului aikaa 15 minuuttia. Sen verran haipakkaa tahtia, että hyvä kun tämä äti ehti tajuta tapahtuneen  

Päässä, tai siis korvassa soi. Osaksi siitä syystä, että kroppa on täynnä lääkettä, osaksi sairauden takia ja loput sitten siitä syystä, että päässä ilmeisesti aina soi (enemmän tai vähemmän).

Lähdettiin kuitenkin koirien kanssa jääkeikalle Larsmoon, ihan Fagernäsiin. UPEA ilma ja minä pönttö jätin kameran kotiin. Toisaalta, ympäristön hahmottaminen on pää lasikuupassa hieman vaikeata, joten tuskin kuvat olis onnistuneet. Koirat riehuivat ihan kunnolla, kun pääsivät kunnolla juoksemaan. Seuraavan kerran otan kyllä kameran mukaan, jos ja kun jäälle mennään. Tänään nimittäin on täällä ollut +6 astetta lämmintä, joten lumet ovat saaneet kyytiä. Tosin tuota valkoista vielä riittää...Kennelpoika ehti jo haaveilla: "Kahden kuukauden päästä meillä on sitten taas jo vene vesillä". Niinpä. Pari kuukautta Wappuun!

Taaaaaalviloma! Ja flunssa. Varsinainen räkätauti . Nenästä tulee sen verran ufoa tavaraa, että herää epäilys niistänkö aivoja pihalle , sen verran on nimittäin eritteen väri ja koostumus eksoottisen näköistä. Noh, nähtäväksi jää, kuinka pää tyhjenee

Eilen sovittiin Kitty-dalmiksen (Tanskan tuonti; Dallise's Knick-Knack) emännän kanssa treffit tuonne hiekkamonttujen parkkipaikalle täksi aamuksi. Sääkartat lupaili aurinkoa, vaan eipä tuo mollukka näyttäytynyt ihan aamusta. Aamun jätin kennelpojalle, ihan siitä syystä, ettei se lähde huitelemaan ja vie nuorisoa mennessään.

Kittyllä ja Tuulilla on ikäeroa vajaa kuukausi; Kitty on nuorempi. Hyvin ne tulivat juttuun, kumpikaan ei ole mikään tiukkapipo, vaan matka pitkin moottorikelkkauria sujui hyvin leppoisissa merkeissä. Seuraneidillä oli kyllä hieman happivajausta, mutta jotenkin jaksoin tarpoa. Pääasia, että koirilla oli kivaa!

Tuuli ja Kitty kaahaa

Vähän rauhallisempaa menoa

Kitty

Tällä blogilla on oikeastaan vain yksi tarkoitus. Tänne kirjoittelen muistiin asioita, jotka muuten saattaisi kadota muistista muiden muistipölyjen mukana. Päiviin, kuukausiin ja vuosiin mahtuu paljon iloa ja hieman suruakin, mutta myös iso annos flattimäisyyttä monessa muodossa.

Aloin hetki sitten muistelemaan viime vuoden helmikuuta. Sitä sumuista aikaa. Sumuisuuden saattoi lukea postauksista, joissa kuvailen Elsan viimeisiä päiviä ja päiviä sen jälkeen, kun muori poistui sateenkaaren tuolle puolelle. Jostain kumman syystä halusin juuri tänään lukea viime helmikuun tapahtumia ja näin olin kirjoittanut 28.2.: 

"Viikko on kulunut siitä, kun meidän muori lähti talvimyrskyn mukaan . Jotenkin on epätodellinen olo, mutta toisaalta, tämän todellisemmaksi olotila ei voi muuttua. Jotain puuttuu. Elsa. Seuraneiti on yhtä lättyä köyhempi. Taas kerran. Siitä on noin 6½ vuotta aikaa, kun viimeksi elettiin vain yhden lätyn kanssa...tähänkin on taas vaan totuttava, mutta vain toistaiseksi...

Aamu on kuoriutunut jostain kuoresta, luonut nahkansa kuluneen viikon aikana. Se on joutunut olemaan yksin päivisin, mutta juhlatoimikunta (eli esim. seuraneiti) on yrittänyt järjestää Aurinkoiselle virikettä iltaisin. Ollaan kävelty, kävelty ja kävelty. Kävely jos jokin, selkiyttää ainakin seuraneidin ajatusta...ja Aamun kanssa on niin helppo kulkea. Se on niiiiin helppo ja kiltti, täysin ongelmaton, seuraneidin mittapuun mukaan...

Käytiin tänään mökillä. Traktorin olisi tarvinnut, sillä lumitilanne jäällä oli lievästi sanottuna hankala. Aamu kulki suksien perässä, ladulla. Joutui rämpimään jonkin verran, mutta käytti uraa järkevästi, eikä lähtenyt kahlaamaan syvään lumeen. Perillä mökillä luotiin lumia, sekä terasseilta, että katolta ja Aamu touhusi omia juttujaan. Kukaan vaan ei ollut kaivamassa hiiriä siellä lintujen ruokintapaikalla  . Jotain puuttui. Hetken Aamu istui mökin edustalla ja vain katseli kaukaisuuteen...nautti hiljaisuudesta, rauhallisuudesta. Silloin seuraneitiin iski ikävä...

Vaikka Elsan kuolemasta on kulunut vain viikko, on yksi ajatus selkiytynyt. Tänne on saatava lisää toimintaa. Eli yksi koira lisää. Eilen illalla se sanottiin ääneen, toivomus, joka on kuin hento kuiskaus. Tuuli-tilaus on tehty. Nyt ei voi kun odottaa..."

Tuossa viimeisessä kappaleessa on se olennainen. Pilkahdus toivosta. Olin siis edellisenä iltana tehnyt Tuuli-tilauksen. Tasan vuosi sitten, 27.2.! "Tilaus" ei lähtenyt mihinkään verkkokauppaan, vaan ihan tutulle kasvattajalle.

Ja täällä tuo Tuuli nyt puhaltelee. Onnellisen tietämättömä siitä, mitä ennen tässä koiralaumassa on koettu. Onneksi. Sillä jos Tuuli tietäisi, ei se olisi niin vilpittömän onnellinen joka hetki. Sitä iloisuutta on vaalittava ja nautittva näistä karvaisista kavereista, ihan joka hetki.

Aikainen herätys ensimmäisenä talvilomapäivänä. Lämpötila oli yön aikana noussut arviolta 15 astetta, joten se tiesi liukasta ajokeliä. Pieni lumitihku ei tilannetta helpottanut. Eli ei kun ajamaan. Niin, autoon pakkasin Tuulin ja hiukan näyttelyrekvisiittaa.

Edellisestä näyttelykerrasta on kai kulunut liikaa aikaa, sillä onnistuin hukkaamaan numerolapun. Sitä siis ei löytynyt mistään...mutta kiltit sedät ilmoittautumisessa lupasivat kirjoittaa uuden...ja kun alkuhässäkästä selvittiin siirryttiin häkkiä kasaamaan. Onneksi lätyt oli heti aamusta, jolloin halli oli mukavan rauhallinen. Tuuli oli, äh, noh, joka paikassa, sillä täytyyhän uusi tilanne kartoittaa. Tosi hienosti Tuuli itse asiassa käyttäytyi. Iloisesti se heilutti häntää kaikille vastaantuleville ja luuli tuntevansa kaikki. Osa jengistä tietty oli tuttuja, sillä koko Tuulin perhe oli paikalla; iskä, äiskä ja veli. Niin ja toinenkin veli, se Vaasalaistunut "vihreä" veli, joka kuuntelee nimeä Reemus.

Häkkilinnuksi joutuminen aiheutti Tuulissa ensin hieman kokeiluja, eli jos sieltä kevythäkistä pääsiskin ulos vähän ovea raapimalla...tämä nimittäin epäonneksi on kerran treenihallissa onnistunut ja senhän houdini -Tuuli muistaa...vaan kun olinkin virittänyt vetoketjut toisella tavalla, lakkasi Tuuli yrittämästä ja tyytyi kohtaloonsa.

Pentuja oli paikalla 5 kpl, joista kaksi siis Tuulin veljiä. Tuulin veli Aaron pokkasi Paras Urospentu-palkinnon ja sitten olikin narttujen vuoro esiintyä kauniisti kehässä...Tuulin kehäkäytös oli esimerkillistä, se ravaa kauniisti, eikä kohella. Seisomista ja varsinkin hännän heilumista täytyy vielä reenailla, mutta ilmeisesti Tuuli esiintyi sen verran kauniisti, että tuomari-setä Paavo Mattila asetti Tuulin kauneimmaksi narttupennuksi ja sitten kisattiinkin velipojan kanssa...ja tällä kertaa Tuuli veti pidemmän korren, eli meidän kakara oli tänään ROP-PENTU!!

Mamma Venla oli PN2, sijoittuen valioluokassa toiseksi ja iskä Isac oli ROP-veteraani. Isac nimittäin täyttää tänään tasan 8-vuotta, ONNEA!

Tuuli ROP-pentu Laihialla 26.2.2011

Tuomari-setä arvio Tuulia seuraavin sanoin:

"Kaunis, hyvin rakentunut pentu, hyvän mallinen pää, kaunis kaula, erittäin hyvä runko ja takaosa, hieman niukasti kulmautunut edestä, hyvä karvapeite, liikkuu hyvin, miellyttävä käytös"

Siinäpä se. Tuuli yhden tuomarin arvioimana

Lauantaina olis tarkoitus viedä lauman nuorimmainen näytille. Ihan kauneusnäytelmiin. Mutta mitäs luonnonlapsesta voi sanoa? Sen verran on oma silmä vuosien varrella oppinut rotua katsomaan, että tietää tasan tarkkaan, mitä tuomari tulee kommentoimaan.

Edellisestä näyttelyssä käynnistä taitaa olla kulunut kaksi vuotta. Silloin käytiin Aamun kanssa hakemassa sininen nauha, samalta paikkakunnalta. Eli ei voi sanoa, että muovinauhan metsästys meikäläistä kovin kiinnostaa...rahan haaskausta, suoraan sanottuna, näillä näyttelymaksuilla.

Anyway. Tuuli viedään täysin metsäläisenä näyttelyyn. Jotain ollaan harjoiteltu, mutta esiintyä se ei osaa, sillä minä en osaa sitä esittää. Hampaita on katsottu ja mittatikullakin "tökitty", jos vaikka joutuis mitattavaks. Kaikkeen pitää varautua, jopa 'kanssakilpailijoiden' kommentteihin.. 

Ja koska Tuulin suuhun tuli kurkattua, piti Aamunkin kuontalo tarkistaa. Järkytys oli aikamoinen, kun näin mitä yläikenelle oli tapahtunut..

Kuvakulma on hassu, sillä kuvasin Aamun suun sen maatessa pedillä, en siis raaskinut herättää Aurinkoista hänen kauneusuniltaan yhden kuvan takia. Purenta näyttää kuvassa myös hassulta, mutta ihan oikea purenta Aamulla on. Mutta mitä ihmettä ikenille on tapahtunut??  

Mun villi arvaus on viikko sitten metsässä tapahtunut ylensyönti, eli jäisen ruhon jyystäminen n. puoli tuntia..vai onko muita mielipiteitä? Pitäiskö mun huolestua, vai onko mun teoria oikea??

Vai onko kyseessä ihan tavallinen ientulehdus, vaikkei hammaskiveä näytä olevan?

Kaksi vaihdetta, joko tai. On/off sillain niiku. Joko me mennä tohotetaan, tai sitten ei tehdä mitään. Siinä flatin arki.

Tänään olin varannut halliaikaa. Tarkoituksena tehdä "jotain muuta kuin tokoa". Molemmat koirat mukana, Aamu oikeastaan yhtä innoissaan, mitä Tuuli. Sillä aikaa, kun raahasin putkea esille, kävi Aamu vanhasta tottumuksesta tullaamassa hallin keittiön roskiksen ja tuli siltä keikalta mälli suussa, eli sain ihan aluksi kaivaa sen huulesta "jotain, mikä olis maistunut hyvälle". Hyvin Aamu osasin aarteensa piilottaa, tosin se paljasti itsensä, kun satuin vilkaisemaan sitä, nimittäin silloin Aamu käänsi salaman nopeasti päänsä pois...heh, heh, ei siis epäillystäkään, että huuleen oli jemmattu jotain.

Niin. Tuulista ei näillä näkymin tulekaan agilitykoiraa, niin kuin kaikki varmaan olettaa, mutta sehän ei estä meikäläistä opettamasta tiettyjä asioita Tuulille. Tänään ketjutin sille hyppy-hyppy-putki ja putki-hyppy-hyppy -pätkän. Siis ihan suoraa menoa ja rimojen tilalla ponnarit (ne putkenpätkät maassa) Helposti Tuulis hiffasi jujun ja keskittyikin ihan kiitettävästi.

Aamulle tein saman pätkän ja voi pientä onnellista...en muista koska Aamun silmissä viimeks olis syttynyt samanlainen tekemisen halu! Odotellessa vuoroaan, se heilutti häntää ja katseli valppaana, mitä Tuulin kanssa tehtiin. Yleensähän Aamulla on tapana maata silmät ummessa ja pa*kat viis veisata, mitä muut tekee...

Hyppy-hyppy-putki-suoran lisäks muisteltiin Tuulin kanssa takaakiertoa. Vasemmalta ok, oikelta ruosteessa. Mahtaa syynä olla se, että koiraa tulee pidettyä vasemmalla, joten sen osaamiset on aikalailla sillä puolella tapahtuvia osaamisia. Sen näki myös puomi-premiäärissä. Otin siis yhden puomin osan lattialle ja "testasin" Myrskyn taitoja. Ei vierasta puomia, osaa kävellä siinä reippaasti, mutta kehon hahmottamisessa on toivottavaa  Mutta eihän kaikkea voi vaatia heti ekalla kerralla. Ja sitten se 2 on/off, joka onnistuu täällä kotona. Siitä ei ollut hajuakaan hallissa puomin pätkällä. Tai noh, hajua oli, mutta siihen se sitten jäikin...

Sitten iltapuhteita. Aamun hyväntuulisuus on jatkunut koko illan, se on tehnyt keikkaa koko ajan, siirrellyt tavaroita ja ollut ns. hereillä. Häntäkin on heilunut useammin mitä tavallista. Kuvissa toiminta vaan näyttää ihan toiselta...nimittäin Tuuli keräsi leluja Aamulle, mutta Aamu vaan jatkoi koisimista..:

Hyvä yritys Tuulilta saada Aamu hereille. Miten niin vihjailua, leikitäänkö?

Ei vaikka kuinka yrittäis, niin ei Aamua ei nyt kiinnosta leluleikit.

Ja kun Aamu ei leiki, kehittää Tuuli omaa kivaa. Sattui olemaan kamera valmiina, kun neiti alkoi suunnittelemaan kaapin päälle nousua. Ei aavistustakaan, mikä kaapin päällä kiinnostaa, mutta silloin tällöin Tuuli pyörittelee jumppaplloa

kas näin pallo pyörii!

Viime päivinä Tuuli on myös keksinyt uuden tavan liikkua kävelyillä. Tai noh, se ei itse asiassa liiku, vaan makaa kyljellään lumipenkassa ja minä seison vieressä hymyilemässä. Tänään aamulla näky oli hassu, sillä Tuuli makasi lumivallissa kyljellään, pää kadulla ja loput kropasta viistosti vallia pitkin ylöspäin. Ja hassuinta on se, että Tuuli makaa aina muutaman sekunnin iiiiiihan paikoillaan, ikään kuin se lakkaisi hengittämästä...En tiedä on kaikki nämä ihme-asennot jotain Hurttaloimi-protestia, mutta mahtaa taas naapurit ihmetellä meidän touhuja, kun yks koirista makaa kyljellään kadulla. Niin me lenkkeillään

Ai niin, tänään Elsa olis täyttänyt 12 vuotta...

Aikamoinen hallitreeni-ilta tänään. Lihapullakuppi tais olla pari kertaa nurin ja kaikki namit pitkin hallin lattiaa ja muutenkin touhu oli sillain lievästi sanottuna hysterian partaalla...Tuuli on nimensä arvoinen...

Valokuviakin otettiin, tässä yksi otos hirmumyrskystä:

Eilen oli nuoriso ruikendeelilla, tänään on Aamu tehnyt Elsat, eli mennyt ovien läpi, koska siihen on ollut pakottava syy.

Aamu kun ei jostain syystä kykene pa*komaan siihen tilaan, missä oleskelee päivisin. Hienohelma, Rinsessa Ryysyseksikin tuota otusta on joskus kutsuttu. Ja kun ei samoihin tiloihin kykene pa*komaan, on avattava ovia ja mentävä kellariin.

Sinänsä ihan hyvä, sillä yksi miina oli sijoiteltu suoraan lattiakaivon päälle. Mutta ne loput kasat sitten olikin kellarin käytävällä, joten se niistä matoista. Ne käärittiin rullalle ja kuljetetaan paikalliseen jätteiden keräämispaikkaan. Yök.

Eli tänään on sijoitettu canicur-lääkkeeseen n. 30 eurolla. Jos vaikka tämän hotellin nelijalkaisten suolistovaivat sillä tokenis...

Mitä lie Aamu eilen syönyt metsäkeikallaan, mutta nyt "se jokin" pyrkii hyvin vetelässä olomuodossa ulos. Ja hyvä niin, sillä Aamun mahan seutu on taas normaalin näköinen, eli koira ei muistuta tynnyrin niellyttä..

Mikä päivä. Tai tarkemmin, mikä iltapäivä! Kennelpojalla työkeikka vähän kauempana, joten koiria ei viihdytetty keskellä päivää, kuten normaalisti. Osasin siis jo odottaa jotain yllätyksellistä, kun tulin kotiin iltapäivällä.

Vastassa ovella kaksi iloista lättyä. Ja sitten ensimmäinen askel eteiseen ja vastassa olikin meikäläisen täkki sängystä. Aha. Mitäs vielä? Kurkistus seuraavaan huoneeseen ja jo siinä vaiheessa nenän kautta alkoi tulla viestiä jostain isommasta yllätyksestä...nimittäin...

Kahdesta seuraavasta huoneesta sitten löytyikin about 10 pientä ruikkukasaa...makkarissa sitä itteänsä oli roiskunut ihan seinälle asti.

Jahas. Sitter Sherlockin salapoliisi-silmät käyttöön...kumpi koirista on kipeä? Kasojen perusteella ei päättelyä voinut tehdä, joten ei kun liukumiinojen siivoamiseen..kerran pesin lattian ja sitten suunnattiin koirien kanssa metsään keikalle.

Mittarissa "vain" -17 astetta, joten päätin jättää loimet kotiin. Sitä kaduin metsässä tuntia myöhemmin. Ajettiin siis likkojen kanssa sinne yhdelle metsätielle, jossa tiesin, että päästään kulkemaan. Käveltiin metsätietä n. ½ tuntia, kunnes Aamu alkoi palelemaan tassuista, eli nokka/kuonot takaisin autoa kohti. Yhden laavun/tulentekopaikan kohdalla Aamu poistui tieltä kuusikkoon. Tuuli tietysti peesissä. Totesin, että hangella oli jäniksen jälkiä, mutta jatkoin matkaa. Tuulia kutsuin ja se tietysti tuli heti kutsusta. Huhuilin Aamua, mutta jatkoin kävelemistä.

Huhuilin uudestaan Aamua. Vaan Aamupa ei tullutkaan...odotettiin, odotettiin, odotettiin. Käveltiin edestakaisin metsätietä, ettei kylmä tarttuisi Tuivertajaan. Välillä Tuuli istui ja katseli metsään. Katseli meikäläistä ja ihmetteli, mihin kaveri oli hävinnyt.

Paniikki. Kävin paikassa, missä Aamun jäljet näkyi. Yritin rämpiä, vaan hanki ei kantanut, joten vajosin reisiä myöten lumeen. Konttasin. Kiroilin. Tuuli tietysti siinä koko ajan nuolemassa naamaa. Totesin, ettei ole järkeä lähteä rämpimällä etsimään Aamua. Hysteerinen puhelinsoitto Tuulin kasvattajalle. Mutta mitäpä toinen ihminen voi tehdä kaupungin toisella puolella, kun meikäläinen seisoo keskellä erämaata ja on hukannut koiransa?

Lähdin viemään Tuulia autoon. Kylmähän sille tuli. Aamu oli tuolloin ollut hukassa n. 25 minuuttia. Olin ihan varma, etten näkisi sitä enää...pakkanen tuntui kiristyvän sitä mukaa, kun aurinko laski..

Kun olin saanut Tuulin autoon ja se jäi sinne KILJUMAAN, lähdin kohti Aamun katoamispaikkaa. Ja mitäs sieltä mutkan takaa tuli vastaan laukassa? Aamu.

Karvat valkoisina ja vatsa tynnyrin muotoisena. Kuonon ympärillä jotain epämääräistä. Aamu oli selvästi vaivautuneen oloinen. Se heilutti häntää nolosti, mutta näin myös, että sitä oksetti. Se istuutui pahoinvoivana metsätielle ja juttelin sille varovasti. Kovin se tärisi. Joko sitä palelsi, tai sitten se oli tsempannut lumessa niin, että voimat oli vähissä.

Saldo on siis yhä edelleen kaksi koiraa, vaikka tänään oli hetkiä, jolloin olin ihan varma, etten enää näe Aamua elävänä. Nyt pitäis sitten hankkia tutka tuolle koiralle, että tietää, missä se huitelee. Tai jos se jää metsään ja keijut vie sen lopullisesti, tiedän ainakin, mihin se on jäänyt.

Että sellainen koirallinen päivä...

Ai niin, ruikkuilijakin selvisi. Se oli Tuuli. Aamu taitaa ruikuta sitten ensi yön...ainakin jos aikoo mahaansa pienentää...

Uusi aluevaltaus tässä hotellissa: Tuulille on alkanut maistumaan erinäinen kiinteistöön kuuluva tavara...

Viime viikolla taisi mennä hihnat yhdestä repusta (kennelpojan eteiseen jättämä reppu) ja tänään on nakerrettu rikki yksi kaulapanta, sellainen ketjullinen, puolikiristävä, jota ollaan käytetty koulutuksissa..

Jotain tälläistä osasin odottaa, kun tulin kotiin n. 13.30 ja eteinen, jossa hihnat yleensä roikkuu, oli täysin tyhjä..kennelpoika oli siis ruokatunnilla pelastanut sen, mikä pelastettavissa oli ja siirtänyt hihnat olkkarin puolelle.

Hihna-himon lisäksi Tuuli oli raahannut sängystä seuraneidin täkin ja filtin...joten kovin on ollut kiireinen aamupäivä täällä tänään. Aamu reppana on varmaan vaan huokaillut ja siirtynyt Terminaattorin tieltä pois, ettei vaan kukaan luule Kuningatarta syylliseksi. Aamu nimittäin ei yksinollessaan ole rikkonut aikoinaan mitään muuta, kuin pahvilaatikoita.

Nyt on sitten kellarista haettu kompostiverkkoa rekvisiitaks ja evätty nuorimmaiselta pääsy hihnoihin. Epäilen suuresti, ettei viritelmä ole ihan flatin kestävä, mutta jos vaikka hihnoihin kajoaminen unohtuis, kun pikkasen on estettä edessä...

Eihän auta valittaa, eihän? Silti, mä haluan, että talvi loppuu NYT. Än nyy tee - NYT!

Mittari näytti aamulla -25, joten ns. aamulenkki sai odottaa. Aurinko on paistanut kirkkaalta taivaalta koko päivän ja ihme ja kumma, tuossa iltapäivän korvilla mittarissa oli 'vain' -18, joten päätettiin lähteä käymään saaressa. Tarkoituksena siis välttää hidasta käppäilyä ja antaa koirien juosta lämpimikseen. Hyvin jäällä tarkeni, varsinkin kun pohjoistuuli ei puhaltanut kasvoihin. Uusi kamerakin tuli testattua näillä pakkasilla ja hyvinhän tuo toimiin. Kennelpoika pääsi kameran taakse, tarkoituksena ottaa kuva seuraneidistä koirineen. Pah, ei mikään iisi juttu, kuvata mustia eläväisiä melkein 20 asteen pakkasessa

Tästä se asettelu alkaa. Aamu jo istuu, mutta Tuuli ei ole oikein yhteistyöhalukas, eikä todellakaan ymmärrä, miks NYT pitää istua ja poseerata

Dodiin, ny se istahti, mutta nyt pitäis saada nokat kameraan päin, ilman että sinkoillaan asennosta pois

OKEI....Tuuli katsoo kameraan, Aamu haikailee pupujen perään

Niinpä, Aamun pyllyä alkoi paleltamaan kaiken poseeraamisen jälkeen, mutta onhan tämmöinenkin asento ihan jees, eikös?

Ja kun Aamun saa uudelleen istumaan, kyllästyy Tuuli säätämiseen...

Ja sen sitten tietää, miten siinä käy...zumba alkaa...

Ja lopputuloksena on joku ihme läjä

Parempi lähteä liikkeelle, ettei jää alimmaiseks

Kovin on muuten Tuuli riiviö, kun kuteissa pitää roikkua

Ja Aamulla on pitkä pinna...saas nähdä, kauanko Pomppa-loimi tätä rääkkiä kestää

Viikko, puoltoista sitten Tuuli siirtyi syömään ns. aikuisten koirien ruokaa. Kennelpoikaa lainaten: "Kyllä siitä onkin ikuisuus, kun meidän koirat ovat syöneet samaa ruokaa". Totta. Elsa söi viimeiset elinvuotensa sikakallista dieettiruokaa ja Tuuli on tähän asti herkutellut pentu/juniori-sapuskalla. Mutta nyt siis syödään samaa ruokaa, eli Eukanuban kanariisiä, isoille koirilla

Iso koira Tuulista on kasvanut, tosin kukaan ei uhkaa Aamun ennätyskorkeutta, ainakaa narttujen keskuudessa  Luulen, että Tuulin korkeus on n. 58 cm, mutta saattaa olla, että näyttelyissä huono mittaaja saa siihen sentin tai pari lisää. Niin monta kertaa olen Tuulin nyt siedättänyt mittatikkuun ja tulokseksi tulee aina tuo 58 cm, joten siihen uskon! Eli rotumääritelmän ylärajalla mukamas mennään, vaikka musta Tuuli vaikuttaa ihan sopivan kokoiselta. Ne niistä senteistä.

Vaikuttaa hieman siltä, että Tuuli olisi myös aikuistumassa, sillain hormoonien osalta...eli juoksua taitaa pukata pikkuhiljaa...Mihin mun pentu hävisi?? Nyt odotellaan ekaa juoksua ja sitä, miten neiti siihen suhtautuu. Aamuhan "söi" (siis rikkoi) juoksuhousut per päivä silloin aluksi...mitähän Tuuli vaatetuksesta tuumaa? Siitä onkin aikaa, kun tässä taloudessa viimeksi on jollakin koirista ollut juoksu. Elsa ei viimeisiä juoksujaan koskaan ehtinyt saada ja Aamu steriloitiin syksyllä 2008..osaakohan sitä enää suhtautua koko asiaan oikealla tavalla?

Viime vuonna, kahdeksas helmikuuta olin kirjoittanut tänne blogiin seuraavaa:

"Elsan olo vaan huononee. Viime yönä ollaan herätty klo 03.00, eikä uni tullut sen jälkeen  Elsa on levoton, ei löydä  makuuasentoa, juo paljon, tärisee, jännittää koko kehoa, yskii pienenkin rasituksen jälkeen. Ei pääse kuin vaivalloisesti ylös sohvalle  Se on siis kipeä, ihan oikeasti...

klo 15.00 on aika eläinlääkärille..."

Ja tänä vuonna, helmikuun 8., eli eilen, Tuuli täytti 8 kk. AIka kuluu, mutta toisaalta, mikään ei muutu. Viime vuoden helmikuu on liian tuoreessa muistissa

Maanantai ja vihdoinkin seuraneiti on niin terve, että kykeni töihin  Koirarintamalla, sillain virike/koulutusmielessä ei ole muutamaan päivään (lue: useampaan päivään) tapahtunut mitään uutta, joten voi vain kuvitella, minkälainen tekemisen halu lättyjen silmissä paloi, kun aloin paloittelemaan lihapullia ja kaivamaan tarvittavaa rekvisiittaa esille.

Tänään ohjelmassa oli 2 on 2 off-treeni, uudella työkalulla. Otin käyttöön Elsalle tehdyn rampin, jota tosin Aamukin on jo käyttänyt. Tuo ison, lastauspallista kyhätyn laitoksen sitten lätkäsin olkkarin lattialle ja nuoriso ensin hommiin. Kuten arvata saattaa ja kuten tähän asti, Tuuli lyö aina ensimmäiseksi etusensa "kokeillakseen", jos tämä tyyli on oikea. Taka-osa kun nuorelle on vielä jotenkin niin kuin lievästi sanottuna "hukassa". Vaan löytyihän se oikea asento, kun en virkannut mitään, annoin koiran miettiä! Joten täytyy myöntää, että näin kotioloissa Tuuli pystyy ihan selvästi ajattelemaan ja päättelemään  Apuna tietty naksutin, klikkeri, joten oikeasta tarjouksesta tuli palkkaa.

Tänään lisäsin uuden asian koko juttuun. Target-lautasen keittiön puolelle, eli parin metrin päähän. Käskystä tuosta 2on/off-asennosta on tähänkin asti poistuttu, mutta nyt kokeilin, kuinka sanallinen käsky itse asiassa pelittää. Ja toimiihan se! Nyt vaan on harjoteltava, ettei Tuuli tuijottele mua, vaan todellakin OPPII kuntelemaan käskyä, eikä lukemaan mun elekieltä, eli pikku hiljaa rakennan sille häiriötä tilanteeseen mukaan liikkumalla...hjyvä, hjyvä koiraseni!

Sitten Aamu. Se tarjoaa ihan oikeata juttua, alusta lähtien, paitsi että Aamu mielellään istuu 2on/off asennossa. Ja kun aloin asiaa muistelemaan, niinhän Aamu teki myös A-esteellä, joten siksi se tarjoaa sitä. Käsky siis Aamulle tarkoittaa tuota asentoa.

Kukin koira oli eteisessä portin takana odottamassa vuoroaan. Portti ei kiinni, vaan raollaan. Sen verran on vissiin tullut "okei" sanaa Tuulin kanssa treenattua, eli kun sanoin Aamulle olkkarin puolella "okei", säntäsi myös Tuuli eteisestä target lautaselle. Kerran se vaan sen teki, jonka jälkeen "tehtävänanto" oli kyllä koirille selvillä.

Sitten "Maahan"-käskyn ja MAASSA pysymisen hiontaa. Tämä tuottaa duracell-nuorelle vaikeuksia, sillä jossain vaiheessa on tapahtunut fiba, koska Tuuli luulee "maahan" käskyn tarkoittavan sitä, että käydään yhtä nopeasti maassa, kuin sieltä noustaan takaisin. Sanoisinko JOJO-liike  Noh, nyt on siedätetty, palkattu, siedätetty ja palkattu rauhallisesta OIKEASTA makuu-asennosta. Ehdottomasti vaativa liike liikkuvaiselle ja eläväiselle nuorelle neidille.

Aamun kanssa oli sitten tarkoitus tehdä jotain aivan muuta, mutta kun vaihdoin koirat, Aamu paineli keittiiöön ja löi maate tasan samaan paikkaan, missä Tuulia olin juuri makuuttanut matolla. Onko Aamu ihan oikeasti noin viisas ja osaa lukea noin hyvin ympäristöään, että se tulee eteisestä (mistä EI näe keittiöön) ja tekee ihan samaa, mitä kamu minuutteja aikaisemmin? Joku voi puhua ilkeästi Aamun olemuksesta ja sen tyylistä tehdä asioita, mutta se koira ainakin osaa AJATELLA ja käyttää aivojaan, ihan oikeasti!

Toimintatuokion päätteeksi koko kolmen koplalla (minä siis yksi koplan jäsenistä) oli erittäin positiivinen ja tyytyväinen olo. Kaikkeen tarvitsee vain satoja, tuhansia toistoja ja paljon positiivista palautetta, mutta on erittäin palkitsevaa nähdä, että koirat todellakin ovat ihan aikuisten oikeasti oppineet asioita. Mutta tullaanko näitä taitoja koskaan tarvimaan kodin ulkopuolella, onkin sitten ihan eri tarina...

Pää on kuin Haminan kaupunki, mitä se nyt sitten tarkoittaakaan. Päivät menneet sekaisin, hyvä kun tietää onko aamu vai ilta, ts. seuraneiti on sairastellut huomenna tasan kaksi viikkoa. Kuume sahailee; joka toinen päivä ei ole kuumetta, joka toinen taasen kuume hilluu 38 asteessa. Ja maanantaina pitäis töihin jaksaa itsensä kammeta, edes näytille. Saas nähdä, lähettävätkö heti takaisin kotiin

Aamu tietää, ettei seuraneidillä ole kaikki asiat hyvin. Aurinkoinen on nimittäin käynyt useaan otteeseen haistelemassa seuraneidin hengitystä...mahtaa siis haistaa tulehduksen jossain rööreissä. Muutenkin Aamu on ollut niin kovasti hengessä mukana, jotenkin "ylireipas". Ihan kuin se yrittäisi piristää seuraneitiä.

Tuuli sitten. Noh, se tuskin on edes huomannut, että olen lojunut kotona pari viikkoa. Sillä on omia bisneksiä meneillään, sanoisko, ihan koko ajan.

Tänään koiruudet pääsi kennelpojan avustuksella mökillä käymään. Tuuli oli taas ulkoilluttanut palloansa ja Aamu oli päivystänyt. Käynyt taas haukkumassa pystyyn vastarannalla yhden saksanmetsästysterrierin, uroksen, joka taitaa olla jo 12, jollei 13 -vuotias. Hyvin tuo uros on Aamun haukut kestänyt, mutta onhan se vähän noloa, kun koira juoksee järven yli komentamaan maanomistajia  Joku voi pian luulla, että Aamu on vaaaaarallinen. Sinänsä kummaa käytöstä, sillä täällä kaupungissa Aamu suorastaan pa*kat viis veisaa siitä, kuka liikkuu ja missä. Joten tuolla mökillä se luulee varmaankin omistavansa koko saaren...

Tuulin tämän viikkoiset toko-treenit jäi sitten välistä, kun en jaksanut hallille lähteä, mutta luulen, että varaan hallin joku iltapäivä ensi viikolla, jos vaan kunto sallii. Toivottavasti ens viikko on edellisiä parempi!

Meillä ei ole epäselvyyksiä siitä, kumpi koirista on pomo...seuraavassa useamman kuvan kuvasarja tapahtumista tänään aamupäivällä olkkarissa. Koirat olivat riehuneet jo hetken, mutta Tuuli ei vielä halunnut lopettaa. Kuvissa Aamu vasemmalla, Tuuli oikealla.

"Mä haistan ihan vähän vaan sun tassua"

"Ihan vaan kynsiä maistaisin, jookosta?" Aamun ilme kertoo, mitä Aamu on asiasta mieltä...

"Okei, ei sitten"

"Mutta jos mä kuitenkin....?"

"Haukkaankin ihan KUNNOLLA"..

"Okei, okei...sä nostat ylähuulta...annetaan asian olla...toistaiseksi"

"Mutta jos mä otankin sun tassuista kiinni NÄIN ja vielä väykytän vähän, mitäs sitten sanot?"

"Ei vainen...mä laskin leikkiä...lepo..."

"Mutta kun sun tassu maistuis niiiiiiin hyvältä...."

"Zeesus, olipas sulla likaset hampaat, parempi, kun et vilauttele niitä"

"Kato kun mun hampaat on puhtaammat!"

"Eikös niin, seuraneiti???"

"otetaanko irvistely-matsi?"

"Ei nyt tarvi hiiltyä, mähän vaan kysyin..."

"Uskotaan, uskotaan, sä ooot POMO!"

Mutta kuka olikaan kenen suussa??

Tai kuka söikään kenet...?

Tuuli ainakin on hengissä ja tutkailee talitintttien puuhia ikkunan läpi

Tämä seuraneidin sairastelu alkaa näkymään jo hotellin asukkaissakin. Pikkupalvelijassa (?) näkyy selviä tylsistymisen merkkejä ja isompi musta...on vaan oma itsensä, ts. vaihtaa nukkumispaikkaa aina välillä.

Seuraneidin sairastelua on nyt jatkunut jo toista viikkoa. Tämä alkaa jo ottamaan lievästi sanottuna pottuun  Koirilla on tietenkin seuraa päivisin, vaikkei ne seurasta niin välitäkään. Tuulilla on omat bisnekset, jollei se istu ikkunassa katsomassa talitiaisia, niin se hengailee tiskipöydällä etutassujensa kanssa. Noh, hyvä sentään, ettei BAARItiskillä, nuorisosta kun on kyse.

Sen verran keräsin tänään voimia, että otin projektiksi "etsi Tuulin kaula karvojen seasta". Aika paljon sai saksia, että kaulaan sai jotain muotoa aikaiseksi...ja sitten tein sen, mitä olen säästellyt kohta puoli vuotta...leikkasin Tuulin hännänpään  Se on tähän asti ollut a lá naturel, mutta nyt lyheni häntä muutamalla sentillä. Totta, kyllä siitä päästä n. 3 senttiä lähti...

Ja syykin tähän ilmeiseen kauneusintoiluun löytyy tuosta tietokoneen vierestä printattuna. Näyttelyyn ilmoittautumislomake. Olin jo aiemmin päättänyt, etten vie Tuulia näyttelyyn vielä, kun se kuitenkin on niin keskenkasvuinen, mutta toisaalta, jos nyt käy näytillä epävirallisessa pentuluokassa, niin sitten voi antaa junnun kasvaa, eikö? Ja todennäköisesti Laihialle olis tulossa ainakin kolme Tuulin velipoikaa, joten jos reissusta ei muuta jää käteen, niin nähtäisiin pojat!

Ja sitten yksi asia, mikä vähän piristi mun päivää tänään! Ne tuli tänään postissa, nimittäin NÄMÄ:

Suoraan huopatossutehtaalta Jämsästä! Eiks oo hienot? Nyt saa mun puolesta tulla pakkasia, mun varpaita ei nimittäin enää palele!

Havahduin aiemmin illalla katsomaan Aamun kuonovärkkiä tarkemmin...tai itse asiassa olen sitä jo parina päivänä katsellut ja todennut, että jotain on tekeillä

Äsken kaivoin kameran esille ja ikuistin sen, mitä Aamun kuonon päällä on/kasvaa...tuntuu jotenkin niiiiiin tutulta, sillä Elsan naamavärkkiin kasvoi vastaavia kasvaimia/rasvapatteja useaan otteeseen, niistä on kuviankin täällä blogissa...jossain.

Anyway, tältä tuon klyyfferi nyt näyttää:

Eli ihan selvästi siihen on nyt jotain muodostumassa. Ikävä kyllä. Muutama kuukausi tässä jo ollaan ilman eläinlääkärin hoitoa pärjättykin...

Aavistus keväästä! Yes! Aikaisin aamulla näytti jo siltä, että aurinko nousisi kirkkaalle taivaalle ja sehän tietäisi vaan yhtä asiaa näin sunnuntaina: Mökkikeikkaa!

Onneksi jäätilanne oli kohtalainen, eli koirien oli suht helppo kävellä, kunhan hieman valitsi reitin toisin. Suojasää viime päivinä oli tehnyt sen, että lumet olivat sulaneet melkein kokonaan jäältä ja jään pinnalle oli muodostunut kunnon kara, jota pitkin oli helppo kulkea. Potkukelkalla meno olis ollut hurjempaa, mutta säästetään nyt jotain kunnon keväthankia varten.. Sen verran auringonsäteet lämmittivät, että ilmoille virisi keskustelu mahdollisesta viikonlopusta mökillä...Tuulin ensimmäisestä talviviikonlopusta saaressa! Tässä vähän kuvasaastetta aamupäivältä:

Ne pakolliset tanssiaskeleet...

Kun lähestyttiin mökkisaarta, lähti Tuuli ripeästi etenemään rantaa kohti. Syykin selvisi, sillä se muisti PALLONSA mökissä . Kuvassa Tuuli tuossa mökin rappusten edessä odottamassa, että muu lauma saapuisi mökille..

Kuva-arvoitus: Mikä kuvassa?

MINÄ ja mun pallo!

Nam!

Kuten kuvista voi päätellä, Tuuli kulutti aikaansa mökillä juuri tähän tyyliin. Piilottelemalla palloa kinoksiin. Välillä pallo oli ihan "hukassa" ja sitä sai kaivaa esille yhteisvoimin (taas) mutta suuremman osan ajasta Tuuli tiesi tasan tarkkaan, mihin pallonsa oli jemmannut.

Pitkäpinnainen Aamu kesti nuorison otteet kuin rautarouva..

"Minäkö paha?" (Huom silmänisku)

"Minähän vaan tuoksuttelen näitä kalantuoksuja...niin missäs sä Aamu kävitkään pyörimässä?"

"Jos kuitenkin maistais vielä yhden palasen"

Tänään olen havainnut kaksi asiaa, joiden perusteella voin sanoa, että Aamu voi nyt hyvin. Aamupäivällä, kun käytiin metsäkäppäilyllä, Aamu potki taaksepäin tehtyään "ison hädän". Sitä en ole Aurinkoisen nähnyt tekevän pitkään aikaan! Muutenkin sen liikkeet oli kelistä huolimatta hyvin rennot ja letkeät.

Illansuussa sitten Aamu istui pitkä tovin "orava-asennossa", eli se istui takastensa päällä ja molemmat etuset oli ylhäällä samanaikaisesti, tosin seuraneidin käsiin tukien, mutta silti. Ihan vapaaehtoisesti Aamu itsensä tuohon asentoon asetteli, joten se jo kielii hyvästä voinnista selässä/takajalan revähtäneessä lihaksessa.
Kaksi sellaista liikettä/asentoa, joita en ole Aamun pitkään aikaan nähnyt tekevän. Monelle koiralle varmaan arkipäivää, mutta ei selkävikaiselle.

Seuraneidin mieli on hyvä, kun Aamu voi hyvin

Kaikkeen varmaankin pätee tuo, mitä otsikossa lukee...niin ihmisillä, kuin koirilla. Ja koska kerrossiivoja/seuraneiti/viihdyttäjä on vielä puolikuntoinen, ei tiedossa ole mitään 'maratooni-lenkkiä' koirille. Ja jotta asiat saataisiin taas oikeille raiteille, on seuraneiti lenkittänyt Tuulia ja kennelpoika Aurinkoista.

Iltapäivällä koirien energiamäärä enteili jo sen verran hirmumyrskyn etiäistä, että oli keksittävä höyryn purkamiskikkoja. Ei kun tasku täyteen lihapullapaloja ja hommiin. Tiesittekö, että yhdestä tavallista osto/eines lihapullasta saa 12 kappaletta kikkailupalkkaa? Uskomattoman pienen palasen eteen flattikin tekee töitä, kun sen oikein motivoi  Ja ihan selvästi naksutin vielä lisää motivaatiota. Selvemmin sen huomaa Aamun kohdalla, mutta myös Tuulin kanssa. Aamu tosin tarjoaa kaikkea mahdollista, kun kuulee naksuttimesta lähtevän äänen, joten se on tainnut ehdollistua jo siihen ääneen, joka lähtee metallisesta renkaasta, joka on kiinni naksuttimessa.  Noh, pääasia, että hernettä siellä pääkopassa liikutellaan..

Tänään hiottiin Tuulille oikeata paikalla makuu -asentoa ja peruuttamis-liikettä. Aamun kanssa muisteltiin paikalla marssia etusilla, ihan vaan sen vuoksi, jos vaikka se olis sopiva syvätuki-harjoitus...

Niin, se iltakävely ja sen laadun suhde määrään. Ei me kaukana käyty Tuivertajan kanssa, mutta keksittiin ihan kivaa tekemistä. Pysähdyttiin parin koulun pihalla ja tein Tuulille nenätyö-harjoituksen...se sai etsiä nameja. Hyvin oli muistissa, mitä käsky ja käsiliike tuossa yhteydessä tarkoittaa, mutta selvästi tieto lisää halua tehdä töitä, joten pylly oli vaikea pitää maassa, kun kävin ripottelemassa nameja jonkin matkan päässä. Noh, tulipahan sekin todistettua, että koiruus tiesi tekevänsä väärin, sillä se tuli pari askelta hiipimällä ja tuli todistettua myös se, että se tajusi kauempaa, mitä käsimerkki ISTU tarkoittaa..  ja jottei pikkupossu ota tavaksi hiippailla alkuperäisestä paikasta pois, niin teinkin niin, että kun palasin alkuperäiselle paikalle koiruuden kanssa, istutin sen, rauhoitin, annoin uuden "etsi" käskyn (eli en lähettänyt sitä siitä paikasta, mihin se oli hiippaillut). Hännän asennon perusteella Tuuli teki töitä itsevarmasti. Taitava pikkukoira!

Nyt on tuo nuorimmainen lätty aika kanttuvei. Sen herne on saanut pyöriä ihan kunnolla tänään. Hyvä niin, ehkä huomenna saan kiitokseksi nukkua hieman kauemmin

oli kello viime yönä, kun heräsin Tuulin kimeään "päästä mut sisälle"-haukahdukseen. Siis mitä? Ensimmänen ajatus oli, että Tuuli on jäänyt vahingossa ulos  Sillä tuolla äänellä Tuuli yleensä ilmoittaa haluavansa sisälle..

Pimeässä lähdin sitten etsimään nuorisoa ja löytyihän tuo, keittiöstä, tiskipöydän edestä istumasta. Ruokakuppien päältä oli unohtunut muovinen pöytätabletti (joka suojaa) ja siitä syystä ilmoille oli varmaan levinnyt Tuulin mielestä ruoan haju, joka herätti sen. Ja asiaan kuuluu vielä se, että Tuuli on nyt muutamana päivänä taas saanut ruokaa vain ja ainoastaan kaksi kertaa, joten ymmärtäähän sen, jos hotellin väki pitää herättää keskellä yötä hiukopalaa antamaan.

Saiko Tuuli ruokaa yöllä? Ei. Ei meillä kukaan muukaan yösyöpöttele, joten miksi mustat? En edes valoja sytyttänyt keittiössä, vaan nauroin koko episodille ja pyysin Tuulia uudestaan nukkumaan. Ja tulihan tuo mukaan unia jatkamaan..Mitähän ens yönä keksittäis...?

Kennelpoika teki seuraneidille mittatikun. Eikä minkä tahansa mittatikun, vaan sellaisen, jolla voi koiran säkäkorkeuden tarkistaa. Nyt on tullut tuotakin asiaa sitten harjoiteltua pikkukoiran kanssa ja korkeutta on mitattu 58 cm. Senttejä saattaa tulla 1-1½ vielä lisää, joten narttujen ylärajoilla taas mennään. Aamunkin mittasin ja vaikka kuinka yritin, sain korkeudeksi vähintään 61 cm, ihan niin kuin Aamun kasvattaja aikoinaan Aamun mitatessan mainitsi. Tuolloin Aamu oli 60 cm korkea, mutta tuomari-kasvattajan mielipide oli, että mittaajasta riippuen tulos on +- 1 cm. Kovin suuria nuo mittauksien erot kuitenkin tuppaa olemaan tuomareiden mittaamina, sillä heittoa voi olla pahimmassa tapauksessa useita senttejä, jopa 5 cm! Kyseinalaisitankin koko mittaamisen näyttelyolosuhteissa, sillä harva tuomari asian osaa ihan oikein (oma mielipiteeni) ja harva koira osaa seistä siten, että mittaustulos olis edes oikeaan suuntaan. No, kaikkea joutuu sietämään, myös lisäsenttejä...

Aamun hovihieroja kävi taas möyhimässä ja löysi todennäköisesti syyn, miksi Aamu on kipuillut...oikean sisätakareiden yksi jänne on/oli yhtä pingoittunut kuin viulun jousi...todennäköisesti Aamu on liukastunut....jäällä  Joten emme enää KOSKAAN lenkkeile liukkaalla jäällä!!!

Alkaa jo ahdistamaan tämä lumimäärä  Eilen pakkasin koirat autoon tarkoituksena heittää mukava metsäkeikka, vaan huonosti kävi sen keikan. Ei päästykkään metsään, koska metsätie oli pyryttänyt umpeen, eikä nuoren koiran ja selkävikaisen kanssa noin vain lähdetä rämpimään  Koirat olivat yhtä hämmästyneitä ja pettyneen oloisia kuin minäkin, kun jouduttiin kääntymään autolle takaisin lyhyen yrityksen jälkeen. Voi sitä tunnetta, kun viime keväänä pääsin kulkemaan Aamun kanssa sulaneita metsäteitä pitkin. Muistan kulkeneeni vesilätäköiden läpi, ihan kuin lapsena, vain siksi, että PÄÄSIN niiden läpi kulkemaan, eikä tiellä ollut LUNTA!

Lumimassat pihalla avaa uudet leikkimahdollisuudet lapsenmielisille. Niin kuin Tuulille. Lumikasoissa on kiva kiipeillä ja niitä pitkin on kiva vyöryttää joko lumipalloja tai oikeaa palloa. Hetki sitten Tuuli toi sisälle n. tennispallon kokoisen jääkimpaleen ja pudotti sen sitten yhteen pahvilaatikkoon ja kulki pää pahvilaatikossa olohuoneeseen, törmäten matkalla Aamuun, joka katseli touhua ihmeissään. Niin, että mikäli ei ohjelmaa järjestetä, niin lätyt järjestää ohjelmaa itse

Niin ja kun aiemmin päivällä annoin Tuulille puuluun ja Aamulle jämät toisesta, oli tilanne seuraava, kun menin olkkariin seuraavan kerran...

Tuuli löytyi puremasta omaa luutansa, mutta Aamu, tuo 6-vuotias otus oli käynyt aukaisemassa namilaatikon (joka on keittiönkaapiston laatikko) ja istui tuossa tuon näköisenä. Tilanne ei siis ole lavastettu, vaan tuossa tuo lätty istui paikoillaan, vaikka kävin kameran hakemassa toisesta huoneesta.

Miten niin protesti, että annoin lyhyemmän pätkän puruluuta Aamulle??

Paikallinen agiseura sai (vihdoinkin) Ulla Kaukosen kouluttamaan. Vaikka olin jo kerran aiemmin kuunteluoppilaana ollut, valitsin viettää koko viikonlopun muiden koiria katsellessa ja opiskellessa. Eikä mennyt hukkaan hallissa istutut tunnit, taas näin enemmän, mitä viimeksi syksyllä -09, kun hyppytekniikkaa tuijottelin.
Jälleen kerran havahduin siihen, kuinka tärkeä koiran terveys itseasiassa onkaan. Ihan arjessa, mutta erityisesti agissa...joten aloitanko ylipäätänsä Tuivertajan kanssa koko lajia, kun meikäläisen koirat eivät vielä tähän mennessä ole ehjinä pysyneet??

Tuuli tosin kuntouttaa itseään jo aikaisessa vaiheessa, vaikkei sillä kiputiloja tietääkseni olekaan..Tuuli nimittäin on keksinyt meidän megasuuren jumppaPALLON ja pyörittelee sitä  Luulen, että alunperin kun Tuuli bongasi pallon, sen oli tarkoitus käyttää jumppapalloa ns. rappusena kirjahyllyn päälle, pallo vaan kuitenkin liikkui, ennen kuin flatinpoikanen ehti tehdä virhearvioinnin ja yrittää aikomaansa. Sillä seurauksella Tuuli nyt aina silloin tällöin nousee palloa vasten ja pyörittää sitä itseään kohti. Aika hassun näköistä touhua, mutta mikäs tässä hotellissa olis normaalia touhua, kun vakiasiakkaina on kaksi lättyä?

Tänään tuli muuten todettua, että Tuuli tietää, ettei portista mennä ilman lupaa. Aamulla oli pyryttänyt n. 10 cm lunta ja kennelpoika häipyi lumitöihin aamutuimaan. Koska koirat olivat jo olleet ulkoilemassa, ei kennelpoika ajatellut niiiden tulevan enää hetkeen ulos ja jätti portin kadulle auki. Päästin Tuulin ulos ja samalla huomasin portin olevan auki ja Tuulin bongaavan sen faktan, että kennelpoika oli tulossa kadulta pihalle, eli portin sisälle. Ja onhan selviö, että flatti on menossa vastaan, kun joku on tulossa pihalle. Ja hämmästys olikin seuraneidillä suuri, kun Tuuli pysähtyikin portin sisäpuolelle, eikä kaahannutkaan avoimesta portista kadulle. Fiksu likka. Vaikka tosin tuossa tilanteessa ollaan oltu ehdottomia. Portista ei olla menty kuin kerran epähuomiossa (ajatuksissa) ilman lupasanaa "saa (mennä"). Eli myös seuraneiti saa taputtaa itseään olalle ja olla tyytyväinen siihen, että kerrankin on pitänyt yhdestä periaatteestaan kiinni..

Entäs Aamu? Aamu voi ihan hyvin, vaikkakin sen ulkoinen habitus ei ole kovin silmiä hivelevää katsottavaa. Lihaskunto on huono, mutta Aamu kykenee venyttelemään, joten selkä ei ole nyt niin kipeä, kuin muutama viikko sitten. Hierojan tilasin sille taas, joten tiedossa möyhintää. Ja toivottavasti saadaan tänne helmikuussa vieraileva eläinfyssari, joten jos taas sais itseään niskasta kiinni ja autettua koiraansa hieman enemmän. Faktaa on vaan se, että omistaja on laiska jumppari,,,joten eihän koirakaan ihan itsestään jumppaile

Jollei vuosien muuten huomaa kuluvan, niin ajan virran huomaa siitä, että koirat vanhenevat. Tänään on Aamun vuoro täyttää vuosia ja niitä on kertynyt Aurinkoiselle kokonaista kuusi kappaletta. Voiko sitä jo kutsua 'vanhaksi' koiraksi? 

- Voi kutsua. Kuono on harmaantunut ja Ikävä kyllä Aamun spondyloosi on selvästi vanhentanut sitä. Tietyt kepposet ovat jääneet, vaikka tosin se tänään viimeksi kävi taas kerran kähmimässä tiskialtaasta tiskiharjan.. 

Aamu 6 vuotta 14.1.2011

Huomisen synttärisankari, eli Aamu Aurinkoinen sai jo tänään ns. lahjan. Synttärisankari vaan ei voi sietää lahjaansa...Aamulle nimittäin hankittiin POMPPA-loimi. Komea kapistus, joka itseasiassa tilatiin ja saatiinkin jo ennen joulua, mutta jouduttiin vaihtamaan pienempään kokoon. Onhan Aamu ISO, muttei se nyt sentään niin ISO ollut, kuin seuraneiti oli kuvitellut...eli nyt mennään loimikoolla 60.

Ja kun Aamu sai oman Pomppansa, Tuuli peri Aamun käytössä olleen Hurtta-loimen. Tai oikeastaan loimi on ollut Elsan, mutta tänä talvena Aamun käytössä. Ja jotenkin karmaisevaa, mutta tuonkin loimen koko on 60. Ja kun sen puki Tuulin päälle, oli loimen selkäpituus aivan oikea, mutta vatsavyö ehkä aavistuksen liian löysä, kireimmilläänkin.

Joten iso tyttö on Tuulistakin jo kasvanut, jos sille sopii Hurtan loimi ja tuo koko.

Tässä vielä linkki Pompan sivulle Tuollaisen kauniin ruskean manttelin tilasin ja olen tyytyväinen. Ei kinttukuminauhoja, eikä toivottavasti maahan valuvaa loimea, kiitos. Ainakin tuttavat ovat kovin kehuneet Pompan loimia...viikonlopuksi on luvattu pakkasia, joten loimea päästään heti kokeilemaan. Aamu tosin ei pidä ajatuksesta, vaan jähmettyy patsaaksi heti, kun mikä tahansa loimi puetaan sille päälle....

Älyä tai kauneutta. Mutta toisaalta, eihän seuraneiti mitään kummallakaan olisi tehnyt . Koiranomistajana hän ansaitsee hänelle annetut ja itse valitsemansa/muokkaamansa yksilöt  toisin sanoen, tulokset sen mukaan...

Eli: Aamun velipoika Jesper (Heilurihännän Walkabout) on Vuoden flatti 2010! Sama titteli oli Aamun iskän, edesmenneen "Mirrin" hallussa vuonna 2007 ja sen lisäksi Mirri oli samaisena vuotena "Vuoden näyttelyflatti". Aamun äidin, Wilman hallussa tuo "Vuoden flatti"-titteli oli vuosina 2003-2004, joten ihan kauniista sukupuusta on omena pudonnut puusta .

Meillä eletään jotain ihme murkkuikäisten aikaa. Yöt vaelletaan ja kukutaan ylhäällä ja päivät nukutaan. Niin, ja nyt ei ole tällä kertaa kyse Tuulista, vaan Aamu otti ja kunnostautui viime yönä. Tosin kuulin tapahtuneesta vasta aamulla...seuraneiti on nukkunut kerrankin kuin tukki!

Niin...Aamu täyttää tämän viikon perjantaina kuusi vuotta. Keski-ikäinen koira siis, mutta temput on kuin murkkuikäisellä...vai mitäs seuraavasta voi muuten päätellä:

Kepo, eli kennelpoika oli herännyt viime yönä klo 03:00. Herännyt siihen, että Aamu oli aukaissut kellarinoven ja hävinnyt alakertaan, siis kellariin. Pimeään. Koska Aamu on Aamu ja syyskuussa sillä oli jokin ihme epileptinen kohtaus, saattaa kaikki eriskummallisuudet olla merkki jostain tulevasta, eli mahdollisesta kohtauksesta. Aamu nimittäin eilen illalla pimahti taas; pyrki olohuoneessa olevan pöydän alle piiloon ja änkesi itsensä myös ihmeen pieneen rakoon nojatuolin ja patterin väliin (onneks ei sentään patterin väliin). Noh, pelkotilaan oli kyllä selitys: katolta alas tuleva lumi ja ääni, mikä siitä touhusta lähtee..Eli ei siitä sitten sen enempää, Aamu vaan pelkäsi eilen illalla. Edellisestä pelko-pimahtamis-kerrasta on kuukausia, mahdollisesti saaressa kesällä se säikähti jotain, joka sai sen ryömimään ulkohuussin alle piiloon. Ja ne, jotka ovat tavanneet Aamun, tietävät, ettei Aamu vaikuta säikyltä. Ja yllättävää on myös se, kuinka pieniin tiloihin se pyrkii, kun pelko saa siitä yliotteen...

Niin, Aamu siis oli mennyt kellariin viime yönä. Lyönyt tassulla kellarin oven auki ja hävinnyt kylmään kellariin. Joskus Aamu istuu muutenkin tuossa kellarin rappusten yläpäässä, hyllyssä nimittäin lojuu "puppe", eli jäniksen nahka, jota Aamu rrrrrrakastaa. Vaan ei, viime yönä ei haikailtu pupujen perään, vaan Aamulla oli NÄLKÄ! Siellä se oli istunut ruokatynnyreiden vieressä säkkipimeässä...

Syykin taitaa olla selvillä. Ruokintakertoja on muutetttu, myös Aamun osalta. Vaikka ruokamäärä on sama, jaettuna kahteen ruokintakertaan, on Aamun maha sitä mieltä, että ruokaa tulee liian harvoin. Ja eilen aamulla se myös oksensi ns. "tyhjää" mahaa. Taitaa olla niin, että meillä annetaan jatkossakin ruoka 3 kertaa päivässä koirille, jotta vältytään öisiltä kellarikeikoilta  On se vaan ihme tyyppi...ei siis riitä, että Tuuli herättää meidät "unissakävelyillään", vaan nyt on tuo keski-ikäinenkin alkanut kukkumaanyöaikaan...

Maanantai, viikonpäivistä tylsin. Väsy, väsyneempi, seuraneiti. Tuuli on taas päivystänyt yöllä, kun lunta tuli katolta, eli yöunet oli aika katkonaiset koko laumalla viime yönä.

Ja siihen päälle sitten KEPOn työmatka vähän kauemmaksi, joten koirat yksin 6 tuntia. Ja sen kyllä huomasi energiamäärässä. Tuohon yhdistettynä vielä Tuulin ruoka-aikojen muokkaaminen - ja puolihysteerinen iltapäivä on näin paketissa.

Vaan seuraneiti kaivoikin lihapullia esille jääkaapista. Treenituokio Tuivertajan (ja tietysti myös Aamun kanssa). Vahvistettiin kahta eri asiaa; paikalla istumista ja seuraa/katsekontaktia. Keskittyneenä Tuuli ihan selvästi tietää eron, mutta istumista (paikoillaan tulee vielä varmistaa paaaaaaljon) Hyvin pylly pysyy lattiassa, ottaen huomioon, että pyllyllä ja sen omistajalla on ikää 7 kk

Eilen havahduin ääneen, jonka olen kuullut niin monta kertaa aikaisemmin. Tuli jotenkin niin "kotoisa olo". Tuuli nimittäin aukaisee tassulla oven ovenkahvaa kääntäen. Ihan kuten Elsa aikoinaan teki. Elsa kun osasi aukaista ovet mennen tullen ja tuli siten myös itse sisälle pihalta, kun sitä niin huvitti. Niin, eilen havahduin siihen, että Tuuli rynkytti ulko-oven ovenkahvaa...pikkasen on tekniikka vielä hakusessa, mutta on vain ajan kysymys, koska se on oppinut aukaisemaan oven...jälleen kerran muisto menneisyydestä, tai ainakin Elsan ajoilta...

Eilen oltiin hallilla toista kertaa toko-reeneissä. Kovin pientä näperretään, mutta kivaa oli. Plussaa oli herneaivon kyky keskittyä. Ja nyt ei kenenkään kannata vetäistä herneitä nenäänsä, vaikka kutsunkin koiraani herneaivoksi, sillä flatilla tunnetusti on se YKSI ja ainut herne, joka siellä aivokopassa pyörii. Joskus sen pyörimisen voi ihan nähdä  ja tuo harvinaisuus tuli todistettua Tuulin kohdalla hallissa. Sehän nimittäin AJATTELEE!

Tuuli on oppivainen ja sillä on miellyttämisenhalua, sitä surullisen kuuluisaa "will to please" -jutskaa, josta tietyt koulukunnat koiramaailmassa kiistelee. Onko sitä vai ei, sitä en tiedä, mutta Tuulilla sitä on . (Ja Aamulla sitä EI ole). Tuuli tekee hommia meikäläiselle, Aamu tasan tarkkaan vain itsensä vuoksi. Niih.

Täytyy myöntää, että on helppoa leikkiä koirakoulussa koiran kanssa, jota ei tarvitse motivoida erikseen, vaan se pelkkä tekeminen on sille tarpeeksi motivoivaa. Tänään ollaan jatkettu harjoituksia ja hyvin tuo otus kyllä on samalla aaltopituudella meikäläisen kanssa...niin ja tietty lihapulla-palkka hiukkasen avittaa siinä ymmärtämis-ketjussa

Ai niin, mikä niin löytyi? Tuulin off-nappi!! Se nimittäin sammui totaalisesti eilisen treenin jälkeen ja nukkui - 3 tuntia yhtä soittoa. Nukkui reppana niiiiiin sikeästi, ettei edes huomannut, kun seuraneiti vaihtoi talossa paikkaa...tais olla reppana loppu. Osasyy tuohon totaaliseen nuijanukutukseen oli se, että Tuulille on muutettu ruokintakerrat nyt kolmesta kahteen ja sitä on Tuivertajan mahan vaikea hyväksyä....ja kun sinne mahaan vihdoin tulee täytettä, on uupuminen t-o-t-a-a-l-i-s-t-a...

Apua, nyt ne möröt ovat jo muuttaneet meille sisätiloihin!! Jos nimittäin asiaa Tuulilta kysyy...möröt on varmasti verenhimoisia, ja niille kelpaa vain tuore flatin liha, sillä vanhoja flatteja möröt ei säikyttele.

Muutamana aamuna Tuuli on herättänyt palvelusväkensä klo 4. Ja tätä ihmetellään koko henkilökunnan keskuudessa. Mitään syytä aikaiselle heräämiselle ei ulkoisesti näytä olevan, Tuuli vaan on älyttömän pirteä ja täynnä energiaa.....klo 4 aamulla  (Miten niin tulee Elsan 'lapsuus' mieleen...) Voihan olla, että heräämiseen on jokin syy, muttei ainakaan se, että vatsan toiminta vaivaisi tai ulkona pitäisi käydä muilla tarpeilla...nälkäkään ei Tuulilla ole, tai sitten on. Ehkä sitä närästää? Tai sitten sitä vaan ei nukuta. Ehkä hormoonit hyrrää? Tai sitten se aavistaa mörköjen suunnitelevan hyökkäystä...

Tänään aamulla siis herättiin taas klo 4. Ziisus. Aamu käänsi kylkeä sen näköisenä, ettei ollut uskoa silmiään kun Tuuli tassutteli olohuoneeseen. Ja sitten se sota syttyikin. Sillä olohuoneessa, siellä filtin takana väijyi MÖRKÖ! Sen silmät kiilsi pimeässä ja se narskutteli jo hampaitaan....tarkoituksena syödä yksi kappale flatteja aamuyöpalaksi. Huoh. Uskomatonta, miltä flatin "varoitus"-haukku kuulostaa säkkipimeässä. Saattoi luulla, että olkkarissa ihan oikeasti oli jotain sinne kuulumatonta.

Hetken aikaa kuuntelin haukkua...se oli selvästi epävarmaa ja kun sanoin rauhallisella, hieman halveksuvalla äänellä "Tuuuuuli", liikahtamatta makuuhuoneesta minnekään, muuttui Tuulin haukun sävy. HA, se sai kannustusjoukkoja, seuraneiti on ihan selvästi peesissä, taistelussa mörköjä vastaan.

Vaan KEPO sai nousta katsomaan, mikä Tuulin yritti syödä pimeydessä. Ja totta, syöjäksi, raatelijaksi paljastui iso filtti lattialla ja sen vieressä iso tyyny. Että sellaista. Näin meillä heräillään pirteänä uuteen aamuun  Onneks Tuuli nukahti uudestaan ja sain nukkua ruhtinaalliset pari tuntia lisää...

Missähän ne möröt seuraavaksi vaanii pientä (suurta) viatonta flatin poikasta??

Testailin hieman kuvankäsittelyohjelmaa ja tulokseksi tälläinen, jo aiemmin esitelty 'tappomeininkiä-kuva'. Käsiteltyä tässä kuvassa on lähinnä nuo harmaan sävyt reunoilla, itse tapahtuma ja koirat ovat ihan aitoja  Ja vaikka kuvasta saakin sen käsityksen, että koirat ottavat matsia toisistaan, on kyseessä todellakin leikkihetki jäällä....

Uusi vuosi ja uusi kamera

Uusi vuosi otettiin tässä laumassa vastaan hyvin rauhallisissa merkeissä. Aamu, joka aiemmin on selvästi näyttänyt, ettei pidä paukuttelusta oli kovin cool eilen, eikä reagoinut pommeihin. Tuuli, jolle uusivuosi oli ensimmäinen, oli ihan yhtä cool, ainoastaan erona oli se, että Tuuli istuskeli useaan otteeseen ikkunassa ja ihmetteli ulkoa kuuluvaa pauketta. Kumpikaan ei siis ns. pelännyt. Hyvä niin.

Vuoden ensimmäisenä päivänä lähdettiin käymään mökkisaaressa. Uusi kamera följyssä, eli mukana, vaikka sää oli mitä oli. Pakkohan oli päästä kokeilemaan uutta kameraa!

Aamu ja Tuuli. Ja tällä kuvalla voisin hämätä, sillä Tuuli muistuttaa erittäin paljon tässä kuvassa Elsaa..ainoastaan etujalkojen pituudesta voi päätellä, että kyseessä on Tuuli