Koirat ei saa varastaa pöydiltä. Piste. Mutta kun ja jos Aamu on käynyt hakemassa tiskiharjan tiskialtaassa on se vain ja ainoastaan hyvä asia. Sillä silloin Aamu kykenee ponnistamaan selkänsä kanssa siihen asentoon, että se ylettyy ottamaan tiskiharjan tiskialtaasta. Kipeänä tuollaista hommaa tuskin koira tekis.

Niin, miten Aamun spondyloosi voi? Selkä näyttää jäykältä ja selkälihakset ovat varmasti jumissa. Silti Aamu liikkuu mielellään, riekkuu Tuulin kanssa, venyttelee etu- ja takajalkojaan. Mutta autoon hyppäminen ei ole Aamun mielestä mukavaa, siksi sille onkin tuo autoramppi nyt tehty.

Metsässä Aamu liikkuu mielellään sekä ravissa, että laukassa. Ainoastaan ojien ylityksissä huomaa, ettei Aamu pysty selkäänsä venyttämään ja vaikka se ns. vanhasta muistista yrittää hypätä isonkin ojan yli, ei selkä kertakaikkiaan veny ja hyppy jää usein lyhyeksi... Mutta muuten siis Aamu liikkuu ihan mielellään.

Tuuleeko? Ei tuule! Tai, noh, onhan meillä Tuuli

Alkuviikkolla ollaan lintsattu kaikista ohjatuista treenihetkistä. Laiskuutta? Ehei, mutta ei paljon ole hekottanut lähteä kaatosateeseen seisoskelemaan. Muutama muistelo-reeni ollaan tehty sisätiloissa. Tuulin kanssa ollaan menty ihan oikeasti seiniä pitkin ja vähän maton reunaakin ja Aamulle viritin keittiön laatikostoon narupallon ja käskytin - ja toimihan ne Aamun aivot  vielä!

Eli Tuulin kanssa ollaan tehty seuraamisliikkeen asennon korjausta seinän avulla ja sitten ollaan kierretty olkkarin mattoa siinä toivossa, että koira tajuais hahmottaa, missä sen tassut on. Huonolla menestyksellä, sillä kun tultiin sohvan kohdalle, Tuuli ponkaisi sohvalle ja käveli muutaman askeleen sitä pitkin, kunnes taasen siirtyi sivulle. Niin flattia, niin flattia.

Ja Aamu. Voi sen iloista ilmettä, kun viritin narupallon keittiölaatikostoon ja annoin käskyn. Käskysanasta en ollut varma, mutta eipä Aamu sitä edes kuunnellut, vaan tarttui palloon kiinni ja avasi laatikon. Hjyvä, hjyvä Aurinkoinen.

Aamulla muuten hoidetaan nyt kaikki röörit kuntoon, kun kerran aloitettiin. Silmätippojen lisäksi aloin lääkitsemään myös korvia, jotta ruskean mömmön tulo loppuisi. Ei korvat Aamua mitenkään häiritse, mutta niistä on jo useamman viikon erittynyt ruskeaa mökköä. Liekö syynä kuuma kesä, uiminen tai ajoittainen lihan syöttäminen. En tiedä, mutta nyt menee canofitea korviin.

Tällä viikolla tulee kuluneeksi vuosi Aamun ensimmäisestä kohtauksesta. Ja jos koiran habitusta vertaa viime vuotiseen, voisi sanoa, että on kyseessä toinen koira. Mikähän ihme Aamua vaivasi viime syksynä? Pitkäaikainen stressi? Ensin elämä kuolemaa tekevän koiran kanssa, sitten uusi koira taloudessa. Ja Aamu kun on aika sielukas olento, voin kuvitella, että se on voinut sekä fyysisesti, että psyykkisesti huonosti.

Mutta nyt se voi hyvin! Takapaksiin hyppäminen on työlästä, joten selkään on ilmeisemmin kasvamassa lisää luusiltoja, mutta muuten tuo Rinsessa Ryysynen voi hyvin. Leikkii Tuulin kanssa päivittäin niin, että talossa seinät on siirtyä.

Että sellaista syyskuun keskiviikkoa.

Tasan vuosi sitten, taisi olla vielä sama viikonpäiväkin, Aamu kävi agitreeneissä viimeistä kertaa.Treenit meni penkin alle, koira ei halunnut hypätä ja se käyttäytyi kummallisesti.

Nukuin yhden yön ja tilasin heti seuraavana aamuna, siis vuosi sitten, ajan eläinlääkärille. Halusin kuvauttaa Aamun selän. Tiesin jo, mutta en halunnut tietää

Torstaina, siis huomenna tasan vuosi sitten kävin kuvauttamassa Aamun selän. Koiraa ei nukutettu, se oli hereillä koko tapahtuman ajan. Viisi kuvaa koko selkärangasta...aloitettiin niskasta. Ja kun eläinlääkäri tuli kopistansa ulos sen viimeisen kuvan kanssa, eli sen, mikä otettiin ihan peräpäästä, oli eläinlääkärin kommentti " No nyt näkyy jotain, kyllä sä koirasi tunnet".

Niinpä. Spondyloosi. Myönnän, silmät siinä kostui, pettymyksestä, syyllisyydestä. Sillä hetkellä koin suurta syyllisyyttä. Syyllisyyttä siitä, etten ollut kuvauttanut selkää aiemmin, vaikka tavallaan osasin diagnoosia odottaa, sillä olinhan yhden spondyloosi-flatin kanssa aiemmin elänyt....En vaan halunnut uskoa. Aamuhan oli tuolloin, eli viime kesänä, vasta 4½ vuotta...aivan liian nuori saamaan mitään diagnoosia, varsinkaan spondyloosi-diagnoosia...

Niin, vuosi on nyt kulunut. Aamu voi tällä hetkellä hyvin. Se on tietysti jäykempi, mitä terveet yksilöt, mutta voi hyvin. Laihdutin sitä heti diagnoosin jälkeen, vaikkei se lihava ollutkaan, mutta nyt näkyy vyötärö koiralla erittäin hyvin, toisin kuin seuraneidillä . Aamu on pystynyt vuoden aikana elämään täysin flattimaista elämää, tosin harrastaminen tulos tavoitteellisesti on todellakin unohdettu. En 'pakota' koiraa, kun en voi tietää, onko sillä juuri sillä hetkellä kipuja...mutta kaikkea muuta kivaa ollaan tehty, ilman tavotteita. Sillain omaksi iloksi

Mutta harmittaahan tuo spondyloosi. Pakko se on ääneen sanoa...mutta Aamua asia ei näytä harmittavan. Se kun ei koskaan ole tykännyt stressistä tai pakollisesta tekemisestä. Omaksi iloksi, omilla ehdoilla, juu, siitä Aamu on aina tykännyt....Joten olikohan Aamun onni, että se sairastui?? Ainakin seuraneiti sai taasen kerran muistutuksen siitä, ettei mikään ole itsestään selvää ja ettei koskaan tiedä, mitä huominen tuo tullessaan...

Toivottavasti vuoden päästä asiat ovat yhtä hyvin kuin nyt...

Seuraneiti voisi kuvailla olemustaan seuraavasti; väsynyt, väsyneempi, Zombie  Ottaa koville nämä viimeiset työviikot ennen lomaa...

Mutta siitä huolimatta on "velvollisuudet" pakko hoitaa. Aurinkoinen tarvii "järkevää" (?) tekemistä ja niin ikään Aamun kroppa ja varsinkin selkä, tarvii erilaista liikuntaa.

Eilen Aamu teki metsäkeikan, tänään oli vuorossa kaupunkikäppäily, mutta polkuja pitkin metsän siimeksessä. Juurakoiden välissä käveleminen on ihan hyvää jumppaa...Taukojumppana nappulauintia, eli veneiden laskupaikalla Aamu sai tehdä uidessaan nenällään työtä, kun seuraneiti heitteli kourallisen kelluvia nappuloita Aamun uintireitille...

Ja kävelyn jälkeen vielä täällä kotipihalla pieni "leikkituokio". Aamu oli piiiiitkästä aikaa oikeassa vireessä, joten ainoa esine, mikä löytyi pihamaalta, kelpasi leluksi. Ja tällä kertaa löydettiin isännän sateeseen jäänyt työhanska. Ja kyllä meillä olikin kivaa! Olen vihdoinkin onnistunut saamaan Aamun leikkimään "oikeasti". Me siis leikitään keskenään kuten koirat ...molemmat haluaa hanskan ja tuloksena on riekkumista...seuraneiti ei tosin alennu konttaamaan pitkin pihaa, mutta pientä takaa-ajoa on aina kiva kehittää...  

Eilen seuraneiti vietti taas kolme tuntia agikentällä toisia kouluttaen...sateessa . Harjoiteltiin sivulle irtoamista ja eilisen innoittamana oli ihan pakko kokeilla Aamun kanssa samaa asiaa täällä kotona. Ilman esteitä tietysti. Aamu tajusi käsimerkin tosi hyvin! Mutta eihän se tietenkään asiaa ole vielä sisäistänyt, mutta tajusi kyllä irrota hyvin sivusuuntaan...se suorastaan sinkosi lelulle, kun näytin käsimerkkiä ja sana singota on erittäin vahva sana kuvaamaan Aamun tyyliä liikkua...sillä Aamu hyyyyyyvin harvoin tekee mitään niin äkkinäisiä liikkeitä. Johtuuko liikkumattomuus sitten selän kivuista ja jäykkyydestä, sitä en tiedä, mutta toisalta....eipä tuo rinsessa edes nuorena sinkoillut minnekään, vaan on aina tehnyt kaiken kuin hidastetussa elokuvassa. Hyvä niin. Sillä kerrankin on seuraneitikin ehtinyt tajuamaan, mitä koiransa touhuaa

Tunnin aamulenkki voi ihan tuosta vaan venyä kahden tunnin mittaiseksi, jos kysytään Aamulta. Mutta ei siitä sitten sen enempää. Aamu on tallessa, vaikka luulin jo jossain vaiheessa, etten enää koskaan näe sitä...mutta Aamun lihaksisto ja spondyloosi-selkä näköjään käy vielä läpi aamuista kahden tunnin saarisafaria, siksi seuraneiti katsoi parhaaksi nakata Aamua Rimadylillä, oli meinaan taka-askel aika lyhyt ja kireän oloinen ja pienen ojan yli hyppääminen iltakävelyllä hankalaa..

Vaihetaan puheenaihetta. Mistä seuraneiti on pulissut viime päivät? Niinpä, punkkien määrästä. Eilen tais saldoksi tulla 14 kpl ja tänään on poimittu koirasta 10 kpl tähän mennessä...eli viikonlopun punnkimääräksi jää n. 24 kpl, plus miinus ne, joita en ole vielä löytänyt. Uusinta-annokseen Exspotia olis aikaa viikon verran, mutta tuskin laitan sitä sorttia koiraan enää. Ei taida se myrkky purra meidän saaristolais-punkkeihin... Täytyy vaan pitää mielessä tuo punkkimäärä, mikäli koira alkaa oirehtimaan kummallisesti...sillä sen verran noista punkeista varoitetaan. Tai noh, ei se itikka itsessään vaarallinen ole, mutta ne taudit, mitä ne levittää. Mutta ei syytä hysteriaan, kaikkeen tottuu..

Tätä ei nyt haluaisi sanoa ääneen, mutta pakko laittaa ihan itsellekin muistiin...Aamulla taitaa selkä taas vaivata  

Viime maanantaina käytiin kentällä seurustelemassa ja Aamu sai silloin mennä keppejä muutaman kerran. Lämmitettynä tietenkin, ei kylmiltään. Hyvinhän tuo XL-kokoinen pujotteli, taipui mukavasti keppien väliin ja Aamuksi ihan ripeää vauhtia.

Mutta ei olisi varmaan kannattanut Aamua kepeillä käyttää, sillä selässä on ollut selvästi havaittavissa jäykkyyden merkkejä. Autoon ponnistaminen oli hitusen hankalampaa silloin kun mentiin mökkisaareen keskiviikkona ja eilen illalla, tai sanotaanko yöllä, Aamu oli kovin jäykän oloinen.   Mahtaa varmaan metsässä kirmailu olla myös osasyy jäykkyyteen, sillä mökkisaari on epätasaista maastoa täynnä, eikä Aamu säästele kaasujalkaa siellä.

Takajalkojen askel on lyhyempi ja "kireämpi". Ns. kissavenytyksen saan Aamun tekemään, joten se vielä onnistuu, mutta vaikka kuinka haluaisin sulkea silmäni tosiasioilta, näen, että Aamun selkä on nyt jäykempi. Eli voi olettaa, että uusi nikama, tai ehkä useampi on kasvamassa yhteen...

Tylsää. Tylsää. TYLSÄÄ.

Jumppapatjaa on taas ulkoilutettu (tai siis patja on ollut esillä, ei me nyt millään trampoliinilla vielä hypitä)...eli leikki jumppamatolla jatkuu ja Aamu tekee mitä käsketään, koska kaikesta jippoilusta tulee koko ajan nappulaa. Ja naksutinkin naksuu

Lyhyen sähköposti-konsultoinnin jälkeen seuraneiti on lisännyt leikkiin lisää asentoja...sillä onhan selvää, että jos koko ajan vaan harjoittelee Aamua löytämään takasensa, paino siirtyy entistä enemmän etupäähän ja sitähän me ei haluta, vaan niitä syvien lihaksien aktivoitumista siellä jossain peräsimessä

Ja itse asiassa, mitään uutta ei tarvinnut opettaa rinsessalle, se kun osaa jo entuudestaan käskyn "koske"...joten "koske" tarkoittaa etutassuja patjalle ja siitä käskyllä "pinta" Aamu siirtää etusensa lattialle ja jää jököttämään takaset patjalla. "Okei" antaa luvan liikkua...

Tänään sitten kehitettiin istumista patjalla...eli Aamun piti tällätä iso ahterinsa ja kaikki tassunsa patjalle. Ei mikään iisi temppu iiiiisolle XL-kokoiselle, mutta näppärästi Aamu ahterinsa patjalle asetteli. Ja osasi vielä siitä nousta seisomaan siten, ettei yksikään tassu osunut lattiaan. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuo seisomaan nouseminen ja tassujen pitäminen patjalla ei ehkä ole spondyloosikoiralle ihan hyvä liike, sillä selkä joutuu olemaan aika "paketissa" hetken, eli tuota täytyy vielä miettiä...

Ja eilen muuten tuli tuttavalta iloinen tekstari...flatti Poppy siirtyi Seinäjoella maxi3-luokkaan! Hienoa työtä ja ihan ansaitusti, sillä pari on tehnyt hyvää harkkaa koko talven! (ja nyt on ihan pakko mainita, että Poppy harjoittelee meikäläisen treeniryhmässä... )

Parin viime viikon aikana on Aamu käppäillyt metsässä enemmän kuin koko talven aikana! Ollaan koluttu tuttuja polkuja pitkän tauon jälkeen. Sekä seuraneiti, että Aamu on nauttinut. Kaikki maailman murheet unohtuu tuolla erämaassa. Stressi on täysin vieras käsite, kun kannon nokassa istuu ja kuuntelee ja haistelee keväistä luontoa.

Eilen kierrettiin suht pitkä keikka ja jouduttiin varjoisilla poluilla rämpimään vielä lumihangessa  Ja tänään seuraneiti on ollut havaitsevinaan Aamussa selän jäykkyyden merkkejä  Eli joku osa selkää on saanut tällin eilen...mutta näin on päätetty elää. Täysillä, joka päivä, kunnes elämä ei ole enää elämisen arvoista. Eli me aiotaan jatkossakin käppäillä luonnossa ja Aamu saa toteuttaa itseään, eli liikkua haluamallaan tahdilla.

Selkäkipuja tai ei, mutta kummalliseen asentoon tuo ns. selkäkipuinen "spondyloosi"-flatti vääntyy: Kuva on otettu n. 10 minuuttia sitten, kun löysin Amundron olkkarin lattialta tuossa asennossa...katsoja päätelköön itse, sattuuko Aamua selkään...

Onko siellä elämää, siis Aamun aivoissa? "Perimätiedon" mukaan nimittäin on tiedossa, että flatin aivokopassa on yksi ainoa herne ja se pomppii siellä kopassa silloin tällöin, eli kun flatti ajattelee...ja yleensä SEN ajatuksen voi ihan nähdä flatin silmistä...

Niin, onko Aamun aivoissa vain yksi herne, vai onko sillä herneellä kavereita? Siis ihan hernerokkaa? Hmm. Vastaus on tämänpäiväisen perusteella yksimielisesti ja puolueellisesti: KYLLÄ. Siellä on elämää. Mutta onko herneellä kaveri, hmm, jos puhuttais jostain muusta

Tässä on nyt  joka toinen päivä yritetty jumpata jumppapatjalla. Siis Aamu, ehei, seuraneidin suhteen on toivo menetetty jumppamisen suhteen...

Eli tänään tein testin. Käsissä ei naksutinta, eikä taskussa mitään napuihin viittaavaa. Otin jumppapatjan laatikosta ja laitoin sen keittiön lattialle. Ja mitä tekee Aamu? TADAA! Se katsoo ensin seuraneitiä syyyyyvälle silmiin JA menee sitten SEISOMAAN jumppapatjalle, etuset lattialla ja takakintut jumppapatjalla!! WAU. se on siis ihan oikeasti ymmärtänyt mitä me ollan tehty  Eikä mitään käsimerkkejä, sanoja, ym häiritsevää tarvittu. Aamu siis löysi takajalkansa...

Kyllä se hernekin pomppii, kun sitä vaan kutittaa oikeasta kohdasta

Täällä haisee. Vieläkin. Pesusta huolimatta Aamu haisee vielä aika järkylle...mutta kaikkeen tottuu, vaimitensenytoli?

Tänään seuraneiti kävi ostamassa Aamulle ruokaa. Kaksi iiiisoa säkillistä, eli nyt ei tarvitse koko kesänä metsästää oikeaa nappulaa Aurinkoiselle. Siltä samalta ruoan metsästys-keikalta tarttui käteen ilmainen näyte jotain dental-sticksejä...ja Aamullahan ei ole mitään sellaisia herkkuja vastaan. Mutta tuosta puruluu-paperikääröstä muodostui aikamoinen "pattitilanne" rinsessalle äsken.

Eli iltatarjoilun jälkiruoaksi Aamu sai yhden purutikun. Palanen purutikkujen käärepaperia jäi tiskipöydälle ja itse asiassa seuraneiti tiesi, mitä tuleman piti...Kun seuraneiti hetkeä myöhemmin istui taas täällä tietsikkahuoneessa, tuli Aamu näyttämään bongaustaan...eli sitä pientä keltaista muovinpalasta, mikä irtosi paperikääröstä aiemmin ja minkä seuraneiti jätti sinne tiskipöydälle...höh, eli tälläiseltä tuo höppänä näyttää "terävimillään":

No, ei siinä mitään...koska Aurinkoinen näytti olevan virkeällä tuulella ja lihakset oli lämpimät iltakäppäilyn jälkeen, päätti seuraneiti ottaa jumppapatjan esille. Mutta, mutta, mutta. Aamu (tai siis oikeasti seuraneiti) ei oikein nyt osaa jäsennellä koko juttua. Aamu tekee kaikki temput nähdessään jumppamaton. Se lyö sitä tassulla, ottaa sen suuhunsa, huitoo seuraneitiä etutassulla, lyö maate jne jne. Ja kaikki vaan siksi, että Aamu hakee jotain vinkkiä siitä, mitä pitäisi tehdä. 

Selvästi se lukee käsimerkkejä. Niitähän sille on ihan huvikseen opetettu...mutta miten saada koira tajuamaan takajalkansa ja samalla lukea "käsky" seuraneidin kropasta tai jalkaterästä?? Käsi oli pakko piilottaa, sillä siihen Aamu keskittyi, ei niinkään takasiinsa.

Ja sitten vielä siinä patjan vieressä keittiössä oli sellainen loota, johon laitetaan kaikki roskat, jotka on tarkoitus polttaa pannussa. Ja kuten arvata saattaa, kun Aamu hössötti tarpeeksi, se kävi hakemassa lootasta tyhjän Eloveena-kaurahiutale -laatikon ja meni päättäväisen näköisenä ISTUMAAN tasapaino-patjalle! Höh, siitäs sait emäntä! Kun et kykene selvästi näyttämään MITÄ mun pitää tehdä, niin teen sen, mitä osaan, eli nostan tavaran lattialta ja istahdan pyllylleni. Mutta hassua, että Aamu tälläsi pyllynsä siihen tasapaino-patjalle   Tehtiin siinä sitten muutama istu-seiso -harjoitus siten, että etuset oli matolla ja pylly/takaset patjalla. Ei tyylipuhtaasti, mutta yhteisymmärryksessä

Yksi kuvakin oli pakko sitten ottaa todistusaineistoksi. Kuvassa aamu kyllä seisoo ihan hassusti, jalat harottaa minne sattuu, mutta ainakin takaset ON patjalla!:

Dodiin. Lankalauantai alkoi kuten yleensä, eli tämä lauma lähti trulleja pakoon! Täällä ruotsinkielisellä Pohjanmaalla trullit, eli påskhäxat kiertää lankalauantaina ja jos paha mäihä sattuu, noitia ravaa yhtenään pannu ojossa, isosta mustasta koirasta huolimatta...(Yksi påskhäxa kävi iltapäivällä; arviolta 5 vuotias reipas tyttö, joka tuli YKSIN ja uskalsi tulla sisälle asti, vaikka Aamu ensin päästikin aikamoisen "trullivarotus-huudon")

Lähdettiin siis heti aamusta liikkeelle, määränpäänä mökkisaari. Potkukelkat pakattiin autoon, kumppareiden pohjiin naskalit ja eikun Opelin nokka kohti 8-tietä. Olosuhteet jäällä oli eilistä paremmat, jään pinta oli vielä aamulla niin kova, että oltiin muutamalla potkaisulla mökillä (tai noh, kyllä siihen vähän enemmän jalkavoimia tarvitsi, kuin "vaan" paria potkaisua)...Aamu nautti vauhdista ja kirmaili onnessaan kelkkojen vierellä.

Mökillä laitettiin pääsiäiskokko palamaan (eli poltettiin viime kesänä kasattuja risuja) mutta kokon polttaminen ei ollutkaan aivan helppo nakki, sillä ensin piti kaivaa polku risukasalle ja sitten kaivaa risukasa esiin 50 cm lumipeitteen alta...ja sitten vielä saada kokko syttymään. Aamu oli hengessä mukana, tosin se oli ymmärtänyt koko jutun hieman väärin ja vei risuja pois kokosta  Homma osoittautui lumimäärän vuoksi aikaavieväksi, joten poltettavaa jäi vielä...

Mökkikeikan jälkeen Aamu otti kunnon tirsat ja nokkaunien jälkeen seuraneiti viritti taas tasapaino-patjan keittiön lattialle. Naksutin käteen kera napujen ja eikun jumppaamaan. Nyt alkoi jo homma hahmottua sekä koiralle, että seuraneidille. En sitten tiedä, tehtiinkö asioita oikein, mutta koko jumppatuokio oli Aamun mielestä ihan POP!

Eli...Aamu kiersi tasapainopatjan sekä oikealta, että vasemmalta ja kun takajalat oli patjalla ja koira suora, kuului seuraneidin kädestä "NAKS". Ensin Aamu tosin yritti taas tarjota vain oikeata jalkaa patjalle, mutta tänään onnistui homma paremmin, eli lätty LÖYSI molemmat takasensa! Ja koska tiedossa on, että Aamun oikea takajalka ON jäykempi, kierrettiin patjalle molemmista suunnista, eli että koiruus joutui käyttämään ponnistukseen molempia "sisätakajalkoja" Ja jostain syystä Aamulla oli aina paino takaoikealla, eli sillä jäykemmällä takasella, kiertosuunnasta huolimatta...hyvä vai huono juttu? Sitä täytyy miettiä. Kivasti Aamu hiffasi koko jutskun ja se seisoi takaset patjalla ja heilutti rennosti häntäänsä, ihan kuin sanoen "HEI, mä tajuun".

Aamu kyllä tajuaa ns. harjoituksen, muttei sillä kyllä vielä ole mitään käsitystä takajaloistaan. Miten IHMEESSÄ me ollaan voitu harrastaa agia ja vieläpä kisata 3-luokassa? Vaikka toisaalta, kun muistelee, mitä vaikeuksia Aamulla oli, on ihan selviö, mistä vaikeudet johtui...Ja vielä kun seuraneiti on viimepäivinä hieman lukenut (agi)koirakirjallisuutta, ei voi kuin todeta, että agility ON urheilua ja jotta koira voi harrastaa, täytyy monen palasen sopia yhteen. Aamulla koirana ei näitä kaikkia palikoita fyysiikan puolesta ole, joten ei ihme, että räpiköitiin. Jokaisen yksilön kanssa oppii jotain uutta. Tieto LISÄÄ tuskaa...

Ei mitään havaintoa. Siis Aurinkoisella omista takajaloista  Etutassujahan tuo otus osaa käyttää, mutta nyt pitäis aktivoida loppupääkin koirasta

Se seuraneidin tilaama tasapainottelu-tyyny tuli tänään. Pieni palanen patjaa ja ah, niin kallis. Fysioterapeutti suositteli käyttämään kahta palasta, mutta täytyy nyt ensin kokeilla innostutaanko me Aurinkoisen kanssa tuosta patjasesta ollenkaan.

Aamun mielestä matto oli ihan kiva. Ei tarvinnut koiruus paljon suostutteluja. Patjan pätkä lattialle, klickeri käteen ja hahmottelua siitä, miten koira toimii...Kovasti se tarjosi tekemistä: Etutassuja patjalle, peruuttamista patjan ohi, makaamista patjalla siten, että etutassut oli kainaloita myöten patjalla. Vaan seuraneidillä olikin eri suunnitelma. Missio "tutustuta koira omiin takajalkoihinsa, eli mitä on nuo kaksi pätkää, jotka roikkuu mukana?" Pienen alkuhankaluuden jälkeen alkoi molemmille hahmottua tilanne. Seuraneiti houkutteli Aamun kävelemään patjan yli ja kun takaset oli patjalla, kuului "NAKS". Heureka! Ainoa kinkkinen juttu vaan oli se, että Aamu onnistui ujuttamaan ainoastaan oikean takasensa patjalle aina silloin kun seuraneiti naksautti, mutta jostain on alotettava, eikös. Eli nyt hahmotetaan rinsessalle oikean takajalan sijaintia...sinänsä ihan ok asia, sillä tuo oikea takanen on jäykempi, joten tuleepahan sitä jumpattua. Vaikkei ihan siten, kuin seuraneiti ensin suunnitteli. Vaikka toisaalta, jostainhan on alotettava...

Täytyy vaan taas todeta, että naksuttimesta ON hyötyä. Koira tarjoaa ja tarjoaa tekemistä, ja koska kyseessä on noutaja, ja "avustava" sellainen, löytyi myös Aamun hampaiden välistä tuossa tohinassa yksi asia...eli ruokakuppi...se piti käydä hakemassa kerran, kun Aamu ei osannut ensin ratkaista, mitä seuraneiti halusi. Lisäksi Aamu yritti pari kertaa nostaa patjan hampaillaan lattiasta...ja sitähän me EI haluta tapahtuvan.

Aamu siis tajuaa suunsa   ja etujalkojensa sijainnin, mutta nyt pitäis löytyä takajalat....Ei ihme, että agility oli alussa (ja lopussa) hankalaa...Aurinkoinen ei reppana ole tiennyt, että kroppa jatkuu myös korvien jälkeen...vai jatkuuko sittenkään?? ONhan kyseessä flatti...

Jostain syystä Aamu on tänään tanssinut...aamulla aamukävelyn jälkeen se pyörähti pari kertaa olkkarin matolla ympäri, ympäri ja samoin nyt iltapäivällä kun seuraneiti tuli kotiin...mikähän nyt Rinsessa Ryysysen mielen (ei kehon) saa noin kevyeksi? Tuli mieleen edesmennyt Iiris, se kaikista kiltein, joka aina innostuessaan tanssi siten, että vain joko etu- tai takatassut oli maassa yhtäaikaa, ja hurjaa ympyrää pyörien...mutta huom! häntää ei saalistettu...

Ehkä Aamulla on kevätfiiliksiä? Tai ehkä viime viikolla saadut hyvät uutiset tulevasta vaikuttaa koko laumaan?? Mene ja tiedä...Mutta ihan pienet asiat saa seuraneidin hyvälle tuulelle, kuten esim se, kun Aamu laukkaa rappuset ylös...eli kokemuksesta tiedän, että spondyloosi-koiralla on hankala päästä rappuja ylös tai hypätä, ja kun Aamu laukkaa ylös portaat, voi se vain tarkoittaa yhtä asiaa...eli sitä, ettei Aamuun satu tällä hetkellä

Aamua seuraneiti ajatteli, kun teki äskettäin netissä tilauksen. Nyt meidän talouteen tilattiin ns. tasapaino-tyyny, jolla ehkä Aurinkoisen syviä lihaksia sais hieman jumpattua...siis niitä, joita tarvitaan, että syvätuki säilyis ja spondyloosi ei jäykistäisi selkää. Seuraneiti on konsultoinut eläinfysioterapeuttia, sellaista ihmistä, jolla myös itsellä on spondyloosi-flatti...nyt vaan odotellaan pakettia lähi-Siwaan...

Vanhan koiran kanssa on tehtävä tiettyjä muutoksia arkeen. Yksi muutoksista on se, että vanhus ei enää jaksa lenkkeillä samaan tahtiin, kuin ennen, joten kävelyt on suunniteltava tarkoin....Tai no, Elsahan menee vielä täysillä, mutta tänään sen täysillä menon huomaa. Eli Elsa ontuu vasenta etutassuaan. Kaapissa ON särkylääkettä, mutta uskaltaako sitä sille antaa, jos viimeksi suolisto oli kuin kaasukamari  Vaikka onhan meillä kaapissa sitä nestemäistäkin, eli Metacamia...jos sitä kokeiltas muorille...

Muori köhii vielä. On nyt köhinyt jo kaksi viikkoa...mutta kun tuolle köhälle ei ymmärtääkseni ole mitään tehtävissä...mutta joillekin asioille voi tehdä jotain...kuten esim sille, kun vanhus ei pääse yhtä sutjakkaasti sänkyyn.

Mitä saa, kun naulaa pieneen lastauslavaan lisää lautoja, laittaa kumimattoa pohjaan ja vuoraa lavan käytävän matolla? Joo tämän, eli rampin raihnaiselle, eli alustan/jalustan, jonka kautta Elsan on helpompi kömpiä sänkyyn:

Jeestusteippi reunoilla ja keskellä on ihan sen vuoksi, että koirat voi paremmin pimeässä hahmottaa, missä reunat ja keskikohta rampissa on. Eiks oo hieno??

Ja sitten vähän lisää pattitilanteita...tässä on vuosien ajan tullut dokumentoitua Elsan eri näköisiä paukamia, rasvapatteja ja kasvaimia. Taas on muorille ilmestynyt uusi patti kylkeen, aika ilkeän näköinen:

Eihän tuo patti iso ole, mutta aika pahan värinen

Entäs Aamu sitten, miten se voi tämän vanhuksen kanssa? Hyvin. Käytiin eilen taas jäällä ja muutama kaunis kuva tuli napattua rinsessa ryysysestä. Tiedän, ettei syvässä lumihangessa laukkaaminen ole parasta liikuntaa selkävikaiselle, vaikka fysioterapeutti sitä ehdottikin...Aamu kuitenkin vaikuttaa voivan hyvin selkävaivojensa kanssa, sillä laukkaili/ravasi ihan mielellään lumessa (jäällä) eilen:

Jotain unohtui tänään. Tai en ollut asiaa oikein painanut mieleen, sillä en ajatellut, että meitä tänään tarvitaan. Agilityjaoston vuosikokous.  Ja olihan se pitänyt arvata, että kun jättää menemättä kokoukseen, olisi siellä pitänyt olla paikalla...nyt vähän hävettää.

Aamu Aurinkoinen siis sai tulostensa (?) perusteella jaoston maxi-koirien kiertopalkinnon, eli Cindyn pokaalin. Halleluuja! Eli Aamu oli viime vuonna jaoston paras maxikoira...  Hieno päätös liian lyhyeksi jääneelle agility"uralle".

Aamun hovihieroja kävi. Hieroi ja nukutti hieronnallaan Aamun. Sai palkaksi paljon kissamaisia hellyydenosoituksia Aamulta; päällä pökkimistä eli vienoa/kainoa kiitosta. Vasen puoli ristiselän alueelta enemmän jumissa, syystäkin, sillä oikea takajalka on se koipi, joka on kärsinyt eniten Aamun spondyloosista  Muuten kaikki hyvin, jollei niitä sillottumia nyt sitten ole kasvamassa lisää. Ens viikolla rokotuksiin, mietin, pitäiskö taas selkä kuvata ja tarkistaa tilanne...tai sitten ei. Näkeehän sen koirasta, kuinka se voi. Ja tällä hetkellä Aamu Aurinkoinen voi HYVIN

Huomenna taas hallille seuraneidiksi

Tässä muuten Suomen bokseriyhdistyksen sivuille linkki spondyloosista. Hatunnosto heidän yhdistykselleen ja sille, että ovat saaneet selville sen, että boksereilla sairaus on todettu perinnölliseksi ja että kasvattajien toivotaan ottavan asia huomioon jalostusvalintoja tehdessään.

Huoh. Koskahan sileäkarvaisten noutajien rotujärjestö pureutuu tähän ongelmaan, sillä omasta mielestäni spondyloosi ON JO ONGELMA flateilla!!!? Voisin tähän perään luetella nimeltä joukon tuntemiani/nimeltä tietämiäni flatteja, joilla kyseinen sairaus on todettu. Hyvillä lonkilla brassaillaan, mutta selkävioista ei pahemmin puhuta.  Kuinkahan monen hyvän metsästyskoiran koe tai metsästysura onkaan jämähtänyt kipuiluun tai esim työskenteleyn tehottomuuteen? Entä ne koirat, jotka luokitellaan ns. aggressiivisiksi "meidän" rodussa? Kuinkahan monella niistä koirista itse asiassa ON kipuja, SELKÄKIPUJA, spondyloosi?

Tänään on seuraneiti & seuraneiti heittänyt keikan koirahallilla...Aamu hoiti roolinsa nuoriso-ohjaajana, seuraneiti sähelsi videokameran kanssa ja kommentoimalla muiden suorituksia. Hyvä työnjako, eikö?

Eli ratkaisu eiliseen dilemmaan selvisi aamulla, kun taivas oli tasaisen harmaa...eli huonolla ilmalla voi surutta viettää valoisimman ajan hallissa..Lähdettiin siis tuulettamaan aivoja treenihallille.

Treeneihin saapui Aamulle uusi tuttavuus, sheltti "Tiki" 9kk+. Aivan ihastuttava nuori mies! Jostain ihmeen syystä Aamu on aina se isoin...tällä kertaa ihan oikeasti, sillä muita treenikamuja oli sheltti Mosse ja kääpiövillikset Alva ja Hasty. Valkoinen Hasty on ainoa koira, joka on laukaissut Aamussa koskaan saalistusvietin, eli Hasty on nuolennopea ja valkoinen = pupu Aamun mielestä  

Aamu ja Tiki leikkivät useaan otteeseen ja leikki oli mukavaa katsottavaa. Aamu antoi Tikin suorastaan hyppiä sen päällä ja päälle, mutta pariin otteeseen Aamu ojensi nuorta herraa. Kovin fiksusti ne kuitenkin leikki, vaikka kokoeroa oli aaaaaika paljon  Ihan treenien lopussa Tiki asettui Aamun eteen ja väykytti, väykytti, väykytti. Näin Aamun ilmeestä, että se laski monta kertaa kymmeneen ja sanoi sitten lopuksi sillain puoli huolimattomasti "Väyh!" Ja ihan sillä "sanalla" Tiki tajusi, ettei lastenhoitajaa saa haukkua  

Tietää hyvää tulevalle, kun näkee, kuinka hyvin Aamu osaa taitavasti leikkiä ja olla pentujen/nuorten koirien kanssa.

Yritän skarpata ja saada leikkivideon kaiken kansan nähtäväksi. Ongelmaksi muodostui äänen poistaminen (ei ketään kiinnosta naisväen lärpätys taustalla) mutta kun äänen sain pois ja videopätkän youtuubiin, huononi kuvalaatu sellaiseksi, ettei sitä voinut katsoa...yritetään huomenna (tai joskus myöhemmin)uudestaan 

Voi kun tietäis...Viikonlopun saldona oli jotenkin vaisu Aamu. Oliko se saanut raittiin ilman myrkytyksen , juossut selkänsä kipeäksi saarikeikalla, vai kipeytyikö sen selkä kun tehtiin vähän jutskuja hallilla? Vai oliko vaisuun oloon syynä mahakivut, sillä mökillä Aamu söi aimo annoksen moskaa sunnuntaina, kun muu lauma teki lumitöitä...? Tai oliko se vaan väsynyt??

Mahakipuun voisi olla tässä yksi johtolanka...: Joku koirista oli yrkkinyt eteiseen maanantaina ja siivonnut myös jälkensä... Jos tätä johtolankaa seuraisi, niin yrkkääjä on Elsa, sillä en muista Aamun koskaan syöneen omia oksennuksiaan. Mutta Elsa yleissäästeliäänä ja aina nälkäisenä ei jätä koskaan yrjökasoja, eli se mikä tulee ulos, on mentävä takaisin sisään (siis Elsan mielestä)

Sunnuntain ja maanantain vastaisena yönä Aamu pyysi yhdellä huokaisu-vinkauksella ulos kello 02.00.  Ja kun seuraneiti sitä kutsui sisälle, jäi Aamu-neiti seisomaan ulkorappusten alapäähän, siten, että etutassut oli ensimmäisellä rappusella, mutta takaset maassa. Siellä se seisoi ja heilutti häntäänsä. Paniikki iski seuraneitiin...onko Aamulla selkä niin kipeä, ettei se pääse portaita ylös???

Noh, tulihan se otus sitten sisälle ja koska Aamu ON Aamu, ei voi koskaan tietää, mitä sen päässä liikkui kun se ei tullut suorinta tietä ylös. Mutta keino, millä koiran (Aamun) sai aamuyöllä sisälle, on seuraava: a) Kutsuin sitä pari kertaa ja se vaan tuijotti ja heilutti häntää. b)Jätin oven raolleen ja menin keittiiön ja paukautin kerran keittiön laatikkoa, eli sitä laatikkoa, missä koirien herkut on...ja kuinkas sitten kävikään? c) Aamu tuli ERITTÄIN vikkelään sisälle. Ja hyppäsi myös sänkyyn nukkumaan. Eli jos se olis ollut kipeä, eihän se silloin olis hypännyt vapaaehtoisesti sänkyyn...vai? Mielenrauhan saamiseksi Aamu sai kuitenki varmuuden vuoksi Rimadyliä maanantaina.

Tänään on sitten tiistai ja Aamu on iloinen ja pirteä. Se venyttelee "kissavenytyksen", eli pylly ylös ja myös oikoo takasiaan venyttelemällä. Ei vaikuta kipeältä, ei väsyneeltä.

Mietittävää siis riittää. Ulkoiluttaako koiraa siten, että se nauttii elämästään; juoksee ja saa kehittää lihasmassaa luonnollisesti liikkumalla ja samalla ylläpitää niitä lihaksia, jotka auttaa spondyloosi-selkää pysymään niin notkeana, kuin mahdollista? VAI ottaako varman päälle, ja vie Aamua tylsille kaupunki hihna-käveleyille, jolloin sen liikkuminen on usein "passikävelyä"...? Hihnakävelyillä kun ei pahemmin revitellä ja laukata

Seuraneiti kallistuu ensimmäiseen vaihtoehtoon...Eli me aiotaan jatkossakin "naatiskella" liikkumalla luonnossa ja Aamu on varmasti samaa mieltä asiasta.

Päivälleen puoli vuotta sitten, eli 9.7.2009 Aamun selkä kuvattiin ja diagnoosiksi varmistui se, mitä olin pelännyt jo kauan, eli spondyloosi. Agility jätettiin heti, eli siihen loppui Aamun viikottaiset treenit ja kisat viikonloppuisin. Lamaantuminen on seuraneidin osalta ollut totaalista. Puoli vuotta on kulunut, eikä mitään uutta tekemistä olla keksitty  Elämä on tylsää, sekä seuraneidin, että Aamun mielestä.

Tänään kuitenkin tehdään jotain kivaa! Lähdetään Aamun kanssa treenihallille, sillain seuraneideiksi, kun toiset harjoittelevat hyppytekniikkaa..Ehkä Aurinkoisen päätä voisi rassata ja tehdä sille esim pelkän ohjaus radan siivekkeiden avulla? Eli ohjausharjoituksia, ilman hyppyjä?   Aamu saa toimia koekaniinina, kun seuraneiti opettelee seuraavaa koekaniinia varten...

Nyt on sitten tässä taloudessa yksi BOT-tuote lisää, eli Back On Track -verkkoloimi. Se hankittiin Aurinkoiselle. Jos sitä loimea nyt tulis pidettyä koiralla, kun tuote on hieman ohuempaa sorttia...toppaloimea kun ei ihan heti tule koiralle sisätiloissa laitettua...Loimitilaus tehtiin sunnuntaina ja jo tiistaina paketti tuli postilaatikkoon. Nopeaa toimitusta! Hinta vaan on tuollaiselle "ponin kokoiselle" aika mehevä, eli loimesta sai pulittaa 75 € + postikulut. Joten siinä tais olla tämän talouden koirien ns. joululahjat.  Elsa ei paketteja ole saanut vuosiin, höh, mistä lie sekin johtuu, taitaa seuraneidillä olla kontakteja korvatunturille...

Elsa. Tuo "kuolemantuomittu" on ollut tänään erityisen iloisella tuulella. Vetänyt hullunkuuria pihamaalla, jallittanut Aamua, riehunut. Ja pakkohan sitä on toppuutella...ettei tassut kipeydy Mutta on se vaan mainion näköinen, kun se kieputtaa etutassuilla ja tekee harakirejä Aamua kohtaan  Ollaan lenkitetty koirat erikseen muutaman päivän. Ihan molempien vuoksi. Elsan, ettei se stressaisi niin ja Aamun vuoksi, että se voisi olla vapautuneempi ja iloisempi, kun ei stressipossua ole mukana. Koirat tyytyväisiä, muuta ei tarvita... 

Nyt on Aurinkoinen tavannut fysioterapeutin. Oltiin järjestetty agilityhallille tapaaminen ja ensimmäisenä käsittelyvuorossa oli Aamu. Seuraneiti lähti koiransa kanssa aikaisin hallille ja ehti imuroida koko hallin ja hieman ehti Aamu muistella osaamistaan agilityesteiden parissa. Selkävian takia seuraneiti raahasi esille vain kepit ja yhden putken, mutta niidenkin kanssa voi olla kivaa, varsinkin jos ohjaajalla sattuu olemaan naksutin mukana  Kuin veistä kääntäisi sydämmessä, kun Aamu itsenäisesti pujottelee 12 keppiä seuraneidin vaan istuessa paikollaan n. 3 metrin päässä kepeistä. Uudestaan ja uudestaan, 12 keppiä itsenäisesti, vaan siksi, että lopussa saa kuulla "naks"-äänen. On se niin hassu, tuo Aamu...

Itse käsittely sitten. Suurempia vaivoja ei ollut YES, YES, YES!! Selkä oli ok, ei pahoja jumeja. Oikea takajalka on hieman jäykemmässä kunnossa mitä vasen, mutta ei mitenkään hälyttävästi. Jumppaohjeeksi saatiin nostella samanaikaisesti vasenta takasta ja oikeaa etusta, jotta oikean takajalan syvät lihakset joutuvat töihin...helpommin sanottu kuin tehty, sillä Aamu on sitä kokoluokkaa, että seuraneiti tarvitsisi kahden metrin kädet pystyäkseen tekemään liikkeen oikein....mutta harjoitellaan, harjoitellaan...Lisäksi täytyy käydä ostamassa jostain jumppatyyny, sellainen tasapainotteluun tarkoitettu...sillä sitten harjoittelemaan eri tassujen tasapainottelua, jotta ne syvät lihakset saa hommia... Eli summa summarum: Aamu on kunnossa, se ei kipuile, vaikka sillä on spondyloosi selässä!!! Fysioterapeutin mielestä Aamu voisi harrastaa agilitya leikkimielellä, esim kepit ovat hyvää jumppaa, kunhan ei tavoitella kisanopeutta. Samoin puomi ei kuulu kiellettyjen listaan, mutta hosumaan ei saa alkaa! Eli ehkä me vielä joskus käydään hieman temppuilemassa hallilla, ihan vaan jumppaamassa tiettyjä lihaksia  Hyppäämän ei aleta enää, mutta ponnareilla voisi tehdä ns. raviharjoitteen, eli että Aamu ravaa ponnareiden yli, EI siis hyppää...

Käsittelyn jälkeen käytiin pienellä jalottelu-kävelyllä hallin ympäristössä. Oikaistiin yhden ruohikon läpi ja Aamu nappasi suuhunsa jotain. Luulin se syöneen jäniksen papanoita. Aamun sitten hypätessä autoon, sen suu teki muutaman puruliikkeen. Ei kuin käsi suun alle ja käsky "irti"....ja mitä sieltä suusta kielen avulla kammettiin ulos?? Purukumi! Aamu oli taas jemmannut ylähampaisiin ja kitalakeen purukumin. Huoh, aina se keksii jotain, mikä saa seuraneidin hymyilemään!

Mitähän vielä? Jo jonkin aikaa on täällä ihmetelty Elsan "huonoa happea", eli läähätystä. Läähätys ei ole kipuläähätystä, vaan sellaista suu auki, suu leveästi auki -läähätystä. Alkuviikon kipuilut on jo yhtä menneitä kuin tämän talven lumet, joten jokin muu syy Else-Majn hengitykseen on..

Elsa ei ole väsynyt. Vauhti on....kuin nuorena. Se menee kuin veturi kävelyllä, pomppii pihalla, laukkaa, riehuu Aamun kanssa...ei siis merkkejä sellaisesta väsymyksestä, mikä voisi aiheuttaa hurjan läähätyksen rasituksessa. Mutta tosiasia on, että Elsa "on huonolla hapella". Elsan olotila muistuttaa ihmisellä flunssan jälkeistä tilaa, eli sellaista "äääh, puuh" -tilaa. Tänään aamulla Muori sitten heti rasituksesta yski, eli portaat alas laukassa ja lelun kanssa riehuminen aiheutti kakomis-yökkimis -kohtauksen. Samoin seuraneidin vastaanottoseremonia iltapäivällä päättyi Elsan köhintään. Elsa syö hyvin ja on virkeä, eli ei todellakaan ole sairaan oloinen.

Mutta koska kyseessä on flatti ja ikää on jo lähemmäs 11 vuotta, oli parasta varata aika eläinlääkäritädille. Seuraneidin omat epäilykset ovat taas siellä kasvainten suunnalla (joko nielussa tai hengityselimissä), tai sitten on vaan kysessä nielutulehdus. Niinpä, kun tietäis. Mutta maanantaina taas mennään tutulle eläinlääkärille naapurikaupunkiin. Käsikopelolla seuraneiti on tutkinut Muorin suuta, mikäli sinne olis joku vierasesine jäänyt jumiin. Sinänsä ei mikään ihme, jos siellä jokin vierasesine olisi, sillä Elsan sisuksiin ulkona häviää kaikki puuhalkoa pienemmät heinät ja tikut . Mutta toisaalta, itse köhä kuullostaa aivan siltä, kuin Elsalla olisi äänihuulet ja nielu tulehtunut. Miksei tuo koira ole oppinut näiden vuosien aikana puhumaan paremmin, että osais nyt kertoa mikä mättää, ettei aina tarvitse olla huolissaan.

Ja huomenna Aamu pääsee vihdoinkin fysioterapeutuin käsittelyyn. Jumissa se on, sen näkee maallikkokin, mutta kuinka pahasti, se selviää huomenna. Toivottavasti fysioterapeutti osaa antaa spondyloosi-koiralle jumppa-ohjeita, kunhan ei mitään zumbaa meille määrää

Syysloma, ihanaa. Aurinko lämmittää mukavasti ja seuraneidin lättylauma lähdössä metsään ulkoilemaan. Kesärenkaat alla, juu ja maa/tiet ihan kuurassa, pakkastakin -3 astetta. Elsa ensin autoon, se nyt on aina valmis automatkaan. Ja sitten Aamun vuoro tulla portista. Vaan eipä tule Aamu portista ulos. Seisoo portin sisäpuolella ja heiluttaa häntää rauhallisesti. Jahas. Onko nyt sitten kuunneltava koiraa taas kerran? Yrittääkö se sanoa jotain? Aamu EI halua hypätä autoon,  Aamu kieltäytyy metsälenkistä. Vahingosta viisastuneena ja koiransa tuntien, oli seuraneidin muutettava suunnitelmaa. Ei siis metsään aamulla. Käppäiltiin hihnalenkki taajamassa.

Onko Aamu kipeä, vai miksi se ihan selvästi ilmaisi, ettei halua autoon? Onhan tuota autoonmeno-temppuilua ollut aiemminkin, mutta nyt kun Aamun selän silloittumisesta on ihan röntgenlausunto, on parasta kuunnella koiraansa, jollei se halua jotain tehdä...Aamu kun on koira, joka ensin miettii ja tekee vasta tuumittuaan. Aina ja joka hetki. Elsa taasen tekee ensin ja miettii (jos miettii) vasta myöhemmin, mitä tapahtui. Aina ja joka hetki, vaikka ikää on jo lähemmäs 11 vee...

Uudet tuulet puhaltaa seuraneidin laumassa. Muutama hyppyeste takapihalta on raskain mielin siivottu odottamaan seuraavaa (?) (agility) -koiraa ja klickeri, Post-It-lappuja ja nappuloita on kaivettu esiin...Tarkoituksena opettaa Aamu Aurinkoiselle yksi jos toinenkin temppu...Lähinnä nyt keittiölaatikoiden kiinni laittaminen nenällä pukkaamalla.

Hyvältä näyttää alku. Mutta ikävä kyllä on todettava, että varsinkin Aamun oma-aloitteinen ajattelu ei aina ole sitä nopeinta. Mutta kyllä seuraneiti porsaansa tuntee.. Vaikka kuinka haluaisi, että Aamu oma-alotteisesti jaksaisi kokeilla eri asioita, istuu se vaan ja odottaa vihjettä, mitä sen tulisi tehdä...löytää tosin jo pienen keltaisen liimalapun ympäri keittiötä (lattialta, kaapin ovista, ym ym) mutta seuraneiti toivoisi enemmän sitä "ruutia". Täytyy vähän muuttaa kriteereitä..Mutta ihme vekotin tuo klickeri, sen avulla saa ihmeitä aikaan. Kuten esim vesinoudossa klikkaus oikeaan aikaan, kun koira on pudottamassa rantaviivalla noudetun esineen ravistellakseen itsensä. Kummasti pysyi pallo suussa, vaikka teki mieli ravistella sillä hetkellä, kun tassut osui pohjaan..."klick, klick"

And mites Else-Maj eläkeläinen? Seuraneiti voi jo ihan selvästi aavistaa vanhuuden merkkejä muorissa! (Ihme on siis tapahtunut) Kuulo vaikuttaa huonontuneen ihan viime viikkoina, sillä esim sitä (kirottua) palokärjen huutoa ei Elsa mökillä enää noteerannut. Lisäksi Elsa on luovuttanut vastuun ns. poliisitehtävissä Aamulle. Enää Elsa ei "viitsi" tai jaksa haukkua samalla innokkuudella, joten marjastajatkin ovat olleet ihan onnellisia seuraneidin mailla mökkisaaressa.

Ympyrä sulkeutuu. Pentuna noita koiria saa ohjailla ja auttaa ja nyt vanhuuden päivinä tilanne on sama. Kun vaan tuo muori ei stressaisi aina turhia asioita. Stressi ei voi olla hyväksi vanhan kropalle (ja päälle).

Helteelläkin voi tehdä työtä, ainakin Aurinkoisen mielestä ja jos kyseessä on taiteen tekeminen. Ikävä kyllä teoksesta ei ole tällä kertaa kuvatodistetta, mutta seuraneiti tutustui teokseen tarkemmin, mm. mittaamalla esineiden välimatkat (ilman virallista mittaa tosin) Aamu oli tehnyt suorakaiteen muotoisen asetelman seuraavista esineistä; teelusikka, haarukka ja veitsi oli yhdellä reunalla ja näiden kolmen esineen välissä oli kutakuinkin 2 metriä välimatkaa...aterimista suoraan ylös oli Aamu jättänyt kaksi tennispalloa..., ensimmäinen oli noin kahden metrin päässä suoraan teelusikasta ja seuraava pallo oli suurin piirtein haarukan kohdalla, mutta välimatkaa siis se noin pari metriä. Arvoitukseksi jää, jos Aamulla olisi ollut käytettävissä kolmas tennispallo...mihinkähän kohtaan se olisi jätetty...

Iltapäivällä Aamu sitten säikähti ja kunnolla. Jostain kaukaisuudesta kumpusi se reppana Aamu, joka joskus on tullut nähtyä. Syynä oli veneenkuljettajan huitominen osuttuaan maalipensselillä ampiaispesään ja sen pesän asukit siis teki hyökkäyksen. Ovat mnimittäin veneenkuljettajan kanssa joutuneet maa-ampiaisten hyökkäyksen kohteeksi ja siitä Aamu ei pitänyt...Aamu meni ns. lukkoon ja katosi mökin taakse. Seuraneiti luuli jossain vaiheessa, että nyt se painajainen sittenkin toteutuu, sillä Aamuun ei saanut pahemmin kontaktia..

Mutta jotain oli kokeiltava. Mökistä hakemaan pari kourallista napuja ja nenätyöhön nurmikolle...Elsa onneksi ei hätkähdä MISTÄÄN ja käytöksellään sai Aamunkin vapautumaan. Nenätyön jälkeen tehtiin vielä tennispallolla vesinoutoja; ihan markkeerauksia, kun oli se "tennispallo-heitin" mukana mökillä. Ja jos Aamu möhli, joutui se uimaan vain todetakseen, ettei suuhun mahdu kahta tennispalloa...Yhden kerran pallo lensi siten, ettei Aamu sitä heittoa nähnyt, mutta kummasti seuraneiti sai Aurinkoisen ohjattua pallolle. Ensin se uskoi sokkolähetystä veteen ja sitten ohjausta pallon suuntaan, laiturin toiselle puolelle...onneks oli rantaa missä kävellä ja auttaa Aamua....sillä nimittäin on niin vahva tahto, että oli pakko saada tuo juttu onnistumaan, että luotto ei menis ihan kokonaan.

Liekö sitten uiminen tai paha säikähdys, mutta lopun päivää Aamu on ollut ihmeen vaisu. Tekiköhän se liian ison loikan veteen ja selkään sattuu nyt??

Torstai on toivoa täynnä. Aamu Aurinkoinen voi tänään hyvin. Mistä ihmeestä se eilinen sitten johtuikin, on eilen kärsitty. Jollain tavoin tuli mieleen Iiris-vainaa, se syöpään menehtynyt, sillä Aamu oli eilen yhtä apaattinen kuin Iiris silloin kesällä -03, kun syöpä vei voimia. Mahtoikohan Aamulla olla eilen  kuumetta? Ainakaan se ei ollut oma itsensä.

Mutta tänään heti aamusta Aurinkoinen oli kuin toinen koira. Seuraneiti huomasi heti aamutuimaan ne pienen, pienet asiat, joista vain oman koiransa hyvinvoinnin huomaa. Metsäkeikalla oli vauhtia ja kierrokset pusikoissa pitkät. Kumma, miten seuraneiti on tähän asti manaillut sitä, että Aamu kaahailee liian kaukana muusta laumasta ja nyt kun se sitä tekee, seuraneidin tulee hyvä olla. Aamu siis voi hyvin. Nytkin se köllöttää tassut taivasta kohden tuossa mökin nurmikolla ja hankkii rusketusta mahanahkaansa. Ja ennen sitä se kävi keikalla tiskipaljussa ja haki tiskipaljusta tiskiä. Ja aamupäivällä seuraneidin siivotessa, katosi siivousvälineitä. Joten kaikki näyttäis olevan niin kuin ennen. Siis tänään. Huomisesta kun ei taas tiedä...

Spondyloosidiagnoosista on melkein tunnilleen kulunut nyt viikko. Viikko, jolloin on asioita pohdittu, hiljaa ilman sanoja ja välillä on joku sanonut ilmoille jonkin ajatuksen asiasta. Faktaa on silti se, että tämänhän seuraneiti aavisti jo aikoja sitten. Ei vain uskaltanut uskoa omaa intuitiota. Oireet oli näkyvissä; tahtirikko kävellessä, hyppyhaluttomuus, ristiselän lihasten nykiminen. Ulkopuolinen tuskin näitä asioita olisi osannut Aurinkoisesta lukea, mutta kun kerran on spondyloosinkoiran omistanut, on oireita helppoa tutkailla. Ja näin jälkikäteen; ollaan mietitty ja luultu, että Aamu on aikuistunut ja tullut vieläkin rauhallisemmaksti sterilaation myötä. Ehkä asia on osaksi näin, mutta kyllähän se on niinkin, että kipeänä on vaikea nauttia elämästä.

Mutta lohduttavaa oli eläinlääkärin sanat "sinä et sitä ole rikkonut". Niin, sen tajuaa järjellä, sen verran ollaan näistä asioista perillä. Agility aloitettiin vasta kun Aamu oli yli vuoden ja senkin jälkeen ollaan harjoiteltu järkevästi, onhan koira niin iso kokoinen. Spondyloosin syntyyn vaikuttavia tekijöitä ei tiedetä. Puhutaan osaksi perinnöllisyydestä, mutta tiedä sitten. Pikakatsaus nettiin ja rodut, joilla sairautta eniten esiintyy on bokseri, kultainen noutaja ja.....sileäkarvainen noutaja. Seuraneitikin voi heti luetella yli kymmenen flattia, joilla tuo sairaus on todettu, joten jonkin asteinen rodussa esiintyvä sairaus on kyseessä.

Ajatuksia tulee ja menee...ja Aamu on Aamu. Tuossa se äsken istui vispilä suussa, oli siis bongannut sen tiskien joukosta. Sillä on nyt tylsää, tarttis kehitellä jotain....

Eilen Aamu ei saanut enää kipulääkettä...ja tänään koira on enemmän kuin vaisu. Metsässä koira käveli polulla perässä, ei meidän Aamun tapaista, ei todellaakaan! Onko selkä noin kipeä? Onko seuraavan nikaman silloittuminen nyt alkanut, vai mistä on kyse? Kurjaaa, todellakin kurjaa. Seuraneiti ei oikein usko sitä, kun ihmiset sanovat, ettei spondyloosi koira oireile. Pah. Toinen sellainen koira on nyt tässä talouudessa ja kyllä seuraneiti kipuilevan koiran tunnistaa...

Ja kun oikein näitä mökin kaappeja kaivoi, niin löytyihän täältä 4 tabua koiran särkylääkettä, joten seuraneiti antoi sittenkin Aurinkoiselle särkylääkettä...Korviakin hoidetaan. Oli edelllisestä hoitojaksosta kulunutkin yli 2 vuotta. Korvat eivät Aamua ole haitanneet, mutta voi viude, mitä sieltä nyt erittyy, kun niitä liotetaan ja lääkitään. Ja sen seurauksena moottorisahan ääni ei ole pop Aurinkoisen mielestä, ymmärrettävää, jos korvat on täynnä mömmöä/lääkettä. Seuraneiti on itse ns. korvapotilas ja sairastanut aikuisiälläkin muutaman erittäin kivuliaan korvatulehduksen, joten kaikki sympatiat menee tällä hetkellä Aamulle.

Elsa? Juu. Pirteä kuin peipponen, pomppii kuin aropupu. Ei nuku, vaan oon itse asiassa tarkkkana kuin porkkana koko ajan. Mutta juo. Juo, juo, juo. Ja juoksuja ei kuulu.

Kuka sanoi, että koiranomistajan elämä on helppoa?

Ei tässä nyt auta itku markkinoilla, eikä itku auta agilitykisoissakaan. Mutta yhden asian seuraneiti voi sanoa; nöyrä KIITOS kaikille, jotka ovat tänään seuraneitiä lohduttaneet. Myötäeläminen on taito, joka ei kaikilta onnistu, mutta ilmeisesti agilityihmisiltä tuo onnistuu. Seuraneiti sai viettää mukavan päivän Kokkolan agikisoissa, katsojana. Ja Aamu Aurinkoinen oli mukana. Seurustelemassa. Tavattiin tuttuja, vaihdettiin kuulumisia ja tulipa tavattua blogituttavuus aivan Kotkasta saakka! Kivaa!

Kuten sanottu. Aamu elää!!! Se olisi voinut saada eilen toisenkin tuomion...joten tuosta kaahailevasta, kujeilevasta ja häntää heiluttavasta otuksesta on nyt nautittava.

Joskus kauan sitten Katiskon Jani sanoi meille agilitykurssilaisille; treenatkaa ja kisatkaa AINA kuin kyseessä olisi koirasi ja sinun viimeinen yhteinen agilityrata. Koskaan kun ei voi tietää, mikä rata on se viimeinen. TOTTA, niin TOTTA

Seuraneidillä on suruaika. Itsesyytösten ja jossittelun aika. Mutta muutama positiivinenkin ajatus on jo löytänyt tiensä tajuntaan. Asiat VOIS olla huonommin. Aamulta OLIS voinut löytyä SYÖPÄ. Vaan eipä löytynyt. Löytyikin spondyloosi. Jos täällä taloudessa nyt kiroillaan, niin kirosana on spondyloosi.

Jo toinen seuraneidin flatti, joka siihen sairastuu.

Elämä ei ole reilua. Sitä mieltä on seuraneiti tällä hetkellä. Lätyt ei tiedä mistään mitään, ei ainakaan ongelmista tai suruajasta. Ne hehkuttaa ruokaa ja metsälenkkeilyä, possunkorvia ja pieniä jippoja. Tätä kai tämä on, elämää, ei sen enempää...

Se oli sitten siinä. Aamu Aurinkoisen hypyt on hypätty. Ikää on 4½ vuotta. Eläinlääkärin ottamien kuvien perusteella saattoi maallikkokin diagnostisoida spondyloosin.

Seuraneiti on nyt surullinen, erittäin surullinen.  

Aamun agilityura nimittäin. Miksi jatkaa koiran kanssa, joka ei suostu edes parkkipaikalta siirtymään reenikentälle, vaan haraa jo sillon vastaan? Aamu yrittää kertoa, ettei se halua hypätä. Olkoon sitten niin. Sen ei tarvitse hypätä enää.

Kokkolaan on ilmoittauduttu neljään kisaan. Seuraneiti nukkuu nyt yhden yön ja miettii, mitä aikoo sen asian suhteen tehdä. Mutta nyt ottaa todellakin pattiin ja niin maan pe*k*leesti...