Noniin, nyt on sitten korkattu Tuulin näyttely"ura".  Eilisestä asti on satanut lähes taukoamatta, joten odotettavissa oli aika kosteat olosuhteet. Surkuhupaisat suorastaan. Sateessa ajettiin näyttelyyn, sateessa seistiin näyttelyssä ja sateessa ajettiin sieltä pois..

Tuomarina tänään Soile Bister ja flatteja vaivaiset 6 kpl ilmoitettuna. Kyseiseltä tuomarilta en edes odottanut Tuulille ERIä, pelkäsin H:ta, mutta EH saatiin ja siihen voi olla ihan tyytyväinen. Ihan mukava arvostelu näin ensikertalaiselle. Siis Tuulille.

Tuuli ei näyttelyssä varmaan huomannut edes olleensa, niin ripeästi koko show oli ohi

Mutta sitten se päivän kohokohta! Kun vein Aaronin ja Tuulin kasvattajan kotiin, oli meitä vastassa heidän kattimattinsa, kolli Pip-Lisa. Kyseinen kissahan ei tajua mustia koiria pelätä, joten se ilmestyi heti auton luo ja teki tarkastusta pihaan ilmestyneille. Täällä kotikaduilla Tuuli on keksinyt kulmakunnan kissat ja täytyy myöntää, käy aika kuumana, kun näkee tai haistaa hiirten metsästäjän jossain.

Nyt vaan Tuuli oli autossa, häkkiapinana ja Pip-Lisa mun sylissä. Vein kissan Tuulille haisteltavaksi ja voi, että kun se osas olla "normaali", Tuuli siis. Nuuskutti, eikä minkäänlaista reaktiota siihen suuntaan, että kissasta vois tulla muhennosta.

Seuraavaksi sitten Tuivertaja hihnaan ja ulos kissaa katsomaan. Nyt täytyy kehaista koiraa. Vaikka auton vieressä oli kissa, niin silti Tuuli odotti fiksusti poistumislupaa autosta. Tuulia jännitti enemmän kuin kattimattia, mutta ihan rauhallisesti Tuuli tutki hihna löysällä kattimatin hännästä päähän ja taisi nenätkin olla hetken vastakkain  On se vaan järkevä koira tuo Tuuli. Nyt on sitten kissaakin nyysätty. Vaikka voihan olla, että Tuuli muistaa katin viime kesältä, koska olihan katti jo silloin "siinä sivussa" mukana ja seurasi pentujen touhua sillain sopivalta etäisyydeltä.

Että sellainen sateinen lauantai.

Elämä jatkuu, taippareiden jälkeen . Ollaan ihan kaupungissa, kun osa tämän hotellin henkilökuntaa (KePo) joutui jo leipätyöhön...Koirat sopeutuvat nopeasti kaupunkielämään, mutta pikkukoiran hihnakäyttäytyminen on onnellisesti unohtunut siellä mökkisaaressa, tai sitten seuraneiti on onnellisesti onnistunut unohtamaan kaiken sen poukkoilun, mitä täällä kaupungissa koirat kehittää. Energiaa siis ON, vaikka talon lämmittämiseen. Toisaalta, ei näillä helteillä taloa pahemmin tarvitse lämmittää..

Koeselostus, se lauantainen. Paperillinen täynnä rukseja kohdassa "hyväksytty". En tainnut paperia edes Tuulin kasvattajalle näyttää, joten laitan koeselostuksen nyt tähän.

1. Sosiaalinen käyttäytyminen: "Käyttäytyy siististi ihmisiä ja muita koiria kohtaan"
2. Uimahalu: "Menee empimättä veteen, ui mielellään"
3. Hakuinto: "Innokas koko ajan. Kattaa hyvin aluetta"
4. Noutohalu: "Ottaa spontaanisti kaikki riistat"
5. Nouto-ote: "Pehmeä suu, tasapainoiset otteet variksista"
6. Palauttaminen: "Ohjaajalle, ohjaajan läheisyyteen"
7. Reagointi laukaukseen: "Rauhallinen, keskittynyt"
8. Itseluottamus ja aloitekyky: "Jäljestää kanille, jonka tuo. Tarvitsee kaksi lähetystä"
9. Yhteistyö: "Erittäin hyvä"
10. Yleisvaikutelma: " Erittäin tasapainoinen, mukavalla tyylillä töitä tekevä riistaintoinen koira, osoittaa hyviä taipumuksia"

Ja sihteerin rastit ruuduissa "hyväksytty"

Siinä se, NOU1

Olikohan se unta? Eilinen siis. Ei kai, kun todisteet eilisestä lojuu tuossa pöydällä vieressä...eli taipumuskokeen pöytäkirja ja kunniakirja.

Eilen aamulla lähdin siis ajelemaan sinne, mihin olin erittäin heikkona hetkenä muutama viikko sitten koirani ilmoittanut. Laihialle, noutajien taipumuskokeeseen. Ja Tuulin kanssa, totta kai.

Ilma oli jo helteinen ihan aamusta kello kuuden aikaan, joten osasin odottaa tuskaista päivää, mutten osannut kuvitella, että taipparit käytäisiin 30 asteen helteessä!

Vaan Tuulli Tuivertaja tekikin hienoa työtä! Se ei ollut mitenkään kovin kiihtynyt, vaan selvästi ihan vaan innoissaan. Se tiesi, mitä piti tehdä, olihan noita asioita harjoiteltu.

Koe alkoi sillä, että koirien sosiaalisuuutta tutkailtiin. Tuuli oli ainoa narttu aamupäivä-ryhmässä, muut oli poikia. Paljon oli nuoria koiria ilmoitettu, eli alle kaksi-vuotiaita. useampi kesäkuussa 2010 syntyneitä. Tuulin pentueesta kasvattajan Aaron ja Vaasalaistunut Reemus osallistui samaan kokeeseen.

Tuuli starttasi viimeisenä aamupäivä-ryhmässä, eli numerolla kahdeksan. Ja eikun töihin, kun oma vuoro koitti.

Koepaikka oli ihanalla suolammella, haku tehtiin osittain suopursujen, osittain varpujen seassa. Tuuli aloitti reippaasti noutamalla rannalta veteen heitetyn lokin. Sen jälkeen se osio, josta en ihan ollut varma, eli haulikon laukaus. Ensin Tuuli tuijotti ampujaa, eikä tajunnut mitä tapahtui, mutta kun heti laukauksen jälkeen veneestä, n. 35-40 metrin päästä heitettiin lokki, tiesi Tuivertaja, mitä piti tehdä. Se lähti rivakkaasti uimaan ja ui nopeasti noutaen lokin rannalle.

Sitten hakuun. Ensin markkeeraus-varis kera laukauksen. "Peace of cake" sanoi Tuuli ja haki heitetyn variksen. Hyvällä vauhdilla se palautti, mutta luovutukset jäi pienen matkan päähän meikäläisestä, ikävä kyllä...niitä oltiin hetkeä aikaisemmin harjoiteltu auton luona metsätiellä ja siellä ne vaakut tuli ihan meikäläisen hartioille...

Otin Tuulin uuteen lähetysasentoon ja lähetin sen uudestaan hakuun. Nopeasti Tuuli haki, kattoi alueen niin hyvin, että neljännen variksen jälkeen tuomari sanoi "Kytke koira". En uskonut korviani...

Sitten tuomari siirtyi sihteerin kanssa kirjoittamaan pöytäkirjaa. Huh. Päästäisiinkö jäljelle?

Tuomio: Tuomari KEHUI Tuulia tasapainoiseksi, mukavaksi koiraksi, Sanoi, että mulla on käsissä hyvä koira, jonka kanssa ei nyt kannattaisi hätäillä. Kehuista häkeltyneenä tajusin edes kiittää hienosta "tuomiosta" ja olin kuulevinani "pääsette jäljelle"...

Siis MITÄ? Ylhäällä yleisön joukossa vielä epäilin jäljelle pääsyä, mutta kyllä me sinne päästiin, kun ei papereita käteen vielä oltu saatu.

Sitten odottelua, odottelua, odottelua. Järkytykseksi iltapäivä-ryhmä suoritti alkuosion ennen jälkien vetämistä. Me siis odotettiin 30 asteen helteessä iltapäivään, n. klo 16 asti, että päästiin pupujäljelle.

Ja juuri, kun Tuulin vuoro oli sitten jäljestää, nousi ukkonen, kerran se pamahti niin lähellä, että koirat, jotka odotti vuoroaan, ihan hyppäsivät säikähdyksestä. Onneks Tuuli ei kuitenkaan pelkää ukkosta.

Lähetin Tuulin jäljelle. Ja se tuli takaisin, niin kuin usein treeneissäkin. Lähetin uudestaan ja se tuli vielä kerran "tyhjänä" takaisin. Näin siitä, että se kuitenkin tiesi, mitä tehdä, joten kehotin uudestaan. Tuomarikin huhuili "lähetä vaan, se on käynyt kaukana", niinpä, tyypillistä Tuulia. Ja sitten näin jäljentekijän näyttävän käsimerkin. HAA; pupu oli löytynyt. Ja sieltähän se Tuuli tuli, pupu suussaan! Koe oli läpästy hyväksytysti. Halleluuja!  

Tuulin veli Aaron läpäisi myös kokeen, mutta toinen veli Reemus hieman hyytyi helteessä, mutta kokeilee uudestaan taipumista syyskuussa, meidän seuran taippareissa.

Olen ylpeä ja iloinen pikkukoirastani. Se teki erittäin hienoa työtä helteessä. Vuosi sitten se vielä remusi pentulaatikossa ja nyt se läpäisi taipparit. Tuuli on neljäs koira, jonka ns. vien taippareista läpi. Yksikään toinen omistamistani koirista ei ole tehtävästä suoriutunut näin nuorena!

Koepöytäkirjassa, yleisvaikutelman kohdalla lukee näin:

" Erittäin tasapainoinen, mukavalla tyylillä töitä tekevä riistaintoinen koira, osoittaa hyviä taipumuksia"

Mutta pääseekö niillä lentoon? Eli Tuulista yksi kuva, jossa näkyy ne siivet selässä, joilla Tuuli yleensä lentää..

Joskus, jos oikein pysähtyy katsomaan, voi nähdä jotain hienoa. Ei vain luonnossa, vaan ihan noiden mustien välisessä yhteiselossa.

Eilen illalla tartuin klo 22 harjaan, tai oikeastaan sukaan kiinni ja ajattelin hieman harjata lattialla lepäävää Aamua. Aamun turkki on a-i-v-a-n järkyttävässä kunnossa; turkki on kuiva, ruskea, pehmeä. Siinä ei siis ole mitään hienoa.  Vihdoinkin olen löytänyt harjan, johon olen tyytyväinen. Montako borstaa tässä taloudessa on kokeiltu? Mitään Furminaattoreita en suostu käyttämään, nehän katkoo karvan, siis leikkaa sen irti. Riittää, että saan kammalla irti Aamun ruskean -yöks- turkin. Niin, se uutuus-borsta on tämä. Aamukin on hyväksynyt borstan ja ihan silmin nähden nauttii toimenpiteestä.

Niin, se pieni hetki eilen illalla. Aamu siis makoili olkkarin lattialla oikealla kyljellään, minä siinä vatsan puolella harjaamassa. Tuuli tulee haistelemaan Aamun päätä, nuolaisee kerran Aamun poskea ja lyö maate Aamua vasten, sillain että koirilla oli OTSAT vastakkain. Siis päät, vastakkain, otsa otsaa  ja kuono kuonoa vasten. Siinä ne loikoili hetken. En ole koskaan nähnyt vastaavaa asentoa täällä meillä ja hetki oli jotenkin hieno ja rauhallinen. Sellainen "hyvänolon-hetki" kaikkien osapuolten osalta

8.6.2010 Ensimmäinen myrskyvaroitus. Tuuli tulla tupsahti maailmaan. Ensimmäistä kertaa näin pennut heti jo seuraavana päivänä ja kasvattajan riesaksi istuin pentulaatikossa useana päivänä. Kamera oli usein mukana ja hyvin pian yksi nartuista vaikutti "Tuulilta". Kamera seurasi "oranssia tyttöä" yhä useammin ja useammin.

Tuulissa huomioni kiinnittyi Tuulin reippauteen ja avoimmuuteen. Energiaan ja touhuiluun. Sitä tuo koira on vieläkin. Ihan yhtä reipas ja avoin se on vieläkin. Sanoisiko ongelmaton ja oppivainen.

Tuuli 1 päivän vanhana 9.6.

Tuuli vasemmalla 24.6.

Ulkona helteessä päivänvarjon alla koko lauma 30.6.

Nokkaunet 30.6.

Hampaiden testailua 5.7.

Ulkoilma väsyttää 5.7.

Tuuli poseeraa tietämättään 8.7.

Ensikosketus uimiseen  sisko Pinnin kanssa

Uudessa kodissa Råtan kanssa 30.7.

Pienestä vilkkaasta mustasta on talven aikana kasvanut tälläinen:

Tämänpäiväinen työpäivä tuntui jotenkin raskaalta...väsymyksen huomasi vasta, kun pääsi tänne mökkisaareen, jossa kepo ja koirat ovat viettäneet tämän päivän..iltapäivä vietettiin kauppakasseja purkaen - ja "korkaten" kesä. Siis sillä tavoin, että olin ostanut kesäkauden ensimmäisen possupitkon, NAM. Fiilikset aika korkealla, kun sai juoda kahvit ja herkutella, terassilla istuen.

Kahvittelun jälkeen kellahdin BadenBaden-tuoliin, ja nukahdin hetkeksi. Korvissa laineiden liplatus ja lintujen laulu. Aah, tätä rauhaa täällä.

Nokkaunilta heräsin Aamun huomiota herättävään huokaisuun. Sillä oli nälkä, eikä palvelu pelannut...käänsin kylkeä ja mitä tekee Aamu? Käy mökissä ja tulee takaisin -kaukosäädin suussa  Joko se yritti sanoa, että olen aika "kauko-ohjattava" tapaus, tai sitten se tiesi, että kaukosäädintä kantamalla, saa jonkun nostamaan takapuoltansa...ja kuten arvata saattaa, tuo jälkimäinen vaihtoehto toimi tälläkin kertaa...Kyllä Aamu osaa!

Toinen asia, mikä saa hymyillyttämään on se, kun Aamu käy bongaamassa täällä mökillä tiskirätin ja kantaa sitä ylpeänä. Kun sitä vähiten osaa odottaa, ilmestyy Aamu Wettexi suussaan ja häntä heiluen. Aamu ilmeisesti voi hyvin, ainakin jos näitä 'keikkailuja' pitää merkkinä siitä, että kaikki on hyvin...

Murusia, onnen murusia. Näistä pitää nyt nauttia. Onnen murunen voi olla pelkästään se, että istuu mökin rappusilla ja katselee järvelle päin....ja molemmilla puolilla kiinni kyljessä on musta koira. Tuijottamassa sitä samaa, kesäistä järveä...

Eilinen ilta meni taas koulutuskentällä. Tuulin ns. tokotreenit oli ohjelmassa ja pikkukoira oli kovin timminä. Edellisellä kerrallahan me meinattiin aivan lähteä tuulen mukana lentoon, nyt oli rauhallisempaa menoa, tosin Tuuli on kyllä aika häiriöherkkä. Kakarahan se on, eikä siltä suuria voi vaatia. Mutta toisaalta, velipoika on rauhallinen kuin viilipytty...oliskohan taas aihetta vilkaista taskupeiliin?  Ja nimi kai kertoo jotain Tuuli Tuivertajan tyylistä??

Koirat muuten bongasi kävelyllä jotain suussa sulavaa ja rusketa..tuo mömmö ei kylläkään kuulu ihmissyötäviin, vaikkakin on koirien herkkua...sanotaanko niin, että ihmisestä tuo ruskea oli lähtöisin, eli voinette arvailla, oliko ruskea suussa sulava suklaata tai jotain muuta...  eikä siitä sitten sen enempää. Diplomi pitäis koirille myöntää kaiken ihmispa*kan löytämisestä täällä taajamassa, ette muuten usko, kuinka paljon ihmispa*kaa olen vuosien varrella koirieni kanssa bongaillut..

Tänään oli tarkoitus korkata junnujen tempputreenit; kutsutaan niitä nyt vaikka sillä nimellä, mutta toisen junnun emäntä joutui vuoteenomaksi, eli "reenit" siirtyy viikolla. Suunnitelmissa on ohjeistaa Tuulin aivoja hyvin yksinkertaisella, mutta tarpeellisella ohjaustreenillä, siis niiku ihan agikentällä. Ilman mitään sen kummempia tavotteita...Niin ja se Tuulin tuleva reenikaveri on pieni ja nopea Wii, willis, jonka emä on tällä hetkellä agi.fi -ranking-listalla minikoirien 3. koko Suomen maassa! Tästä linkistä pääse tutustumaan Wii-koiraseen ja sen emään & ohjaajaan

Niin ja toinenkin ilouutinen tuli tänään tekstarin muodossa. Kennel Elvenpath'siin on syntynyt 8 uutta mustaa! Onnittelut Anna-omistajalle ja Poppylle. Poppy on muutaman vuoden treenanut meikäläisen agi-ryhmässä, joten tutuiksi ollaan tyltu. Toivottavasti Poppyn pentuset löytävät arvoisensa kodit, kun muuton aika on ajankohtainen!

Punkkisaldo on tähän mennessä tälle viikonlopulle tasan 30, siis koirista poimittuna. Seuraneitiä on maistellut yksi öttiäinen, mutta sen maistelun keskeytin heti ensi puraisusta, kun satuin havaitsemaan, että punkki pureutui ihoon kiinni..

Koirilla alkaa olemaan aika kurjan näköisiä karvattomia kohtia pään alueella. Aamua punkit ovat syöneet enemmän, mutta Tuuliin näkyy jäävän isommat arvet . Arpinaamoja siis.

Niin, siellä punkkien paratiisissa ollaan oltu taas koko viikonloppu. Tehty niitä normijuttuja, tosin hieman muunneltuna, sillä sekä perjantaina, että lauantaina kehittelin Tuulille treeniä metsään. Lyhyesti summattuna on todettava, että treenattavaa on. Pikkasen Tuulilla ns. keskisormi vilkkui eilen ja sen palkaksi pääsikin Aamun hommiin. Olipa Tuulilla ilme, kun Aamu saikin kehut ja tehtävän suoritettavaksi. Se siitä, eikä siitä sitten sen enempää. Huomenna yhteisreeneihin, katotaan sitten vilkkuuko Tuulilla taas keskari...Vaikka tässä yhteydessä on kuitenkin todettava, että keskarin vilkkuminen on sama asia kuin johtajuuden puute, eli  kun koira luule voivansa keksiä omia juttujaan, on kyse yleensä hihnan toisessa päässä. Eli ei kun taskupeiliä taas kaivamaan ja syyllistä etsimään peilistä...

Tänään seuraneiti on taas viettänyt koko päivän agikisoissa toimitsijana. Paljon ei tullut suorituksia seurattua, kun konetta piti tuijottaa, mutta menihän päivä näinkin...

EDIT*** klo 20:30. Nyt on koirilla uus satsi Frontlinea niskassa. Niin ja punkkisaldo on lisääntynyt yhdellä, eli nyt niitä on löytynyt koirista 31

Eilinen ilta vietettiin treenikentällä. Kauden avaus sen suhteen oman koiran kohdalla. Tarkoituksena tehdä "jotain pientä" tokon saralla ja tehtiinhän me. Muutama asia on parantunut kevään aikana, mm. peräpään käyttö (juu ei, sitä pötköä on tullut ennenkin, mutta nyt puhunkin takajaloista)  Mutta tulipa havaittua sekin, että Tuuli katsoo meikäläisen OLKAPÄITÄ ja hakee niistä vinkkiä, hmm. Taitaa olla ensimmäinen mun flateista, jonka huomaan näin voimakkaasti lukevan yläkroppaa. Toisaalta, Tuuli on ensimmäinen, jonka kanssa olen harjoitellut paljon targetille irtoamista, joten se ei ole saanut vihjeitä huitovista käsistä. Asialla on hyvät ja huonot puolet, mutta nyt kun asian tajuaa, voi sitä käyttää hyväksi, tai sitten ei...Treenien jälkeen jäätiin vielä katsomaan 3-luokkalaisten agitreenejä ja iisisti Tuuli osaa ottaa, vaikka radalla meni muutama kuumakalle...ja ehdittiin me vähän flirttaillakin, en minä, mutta Tuuli  Tavattin x-rotuiset Nicke ja Valle, jotka ihastuivat aikoinaan jo Aamuun, joten värillä taitaa olla väliä

Tänään sitten. Pitkästä aikaa kaivoin vinokepit esille ja pystytin 4 tikkua sillain V-kujaksi. Kepit on siis peräjälkeen, mutta V-asennossa, ei kujana. Neljä keppiä meni het ens yrittämällä tuosta vaan, joten oli pakko hakea yks pari keppejä lisää kellarin kätköistä...Ja meneehän nekin, sanoisko siten, että onnistumisia on useampi, mitä yrityksiä onnistua  Huomasin vaan, että V-kuja EI ole Tuulille oikea tapa, koska se kokeili muutaman kerran laukalla kepit, jotta pääsi nopeimmin loppuun ja kuuli "NAKS" äänen. Ei siis mikään tyhmä koira, mutta nyt täytyy vaan saada pikkukoira tajuamaan, että kroppaa kannattaa hieman taivutella matkan varrella...

Aamukin teki hommia. Sen nyt voi lähettää miten päin vaan kepeille ja se menee ne vaikka yksin, KUNHAN saa kuulla sen samaisen "NAKS"-äänen keppien jälkeen..

Sitten vuorossa hyppykaari sekä vasemmalle, että oikealle. Käytössä siivekkeiden välissä ponnari ja yksi vino rima ja tarkoituksena saada pikkukoira taipumaan kaarella molempiin suuntaan. NO broblemas! Kova on kiire, kun pallo oli palkkana. Täytyy nyt kehaista, että Tuuli vaikuttaa luonnostaan ns. "hyvältä kääntyjältä", eli se kykenee hallitsemaan kroppaansa tällä tasolla näppärästi  (harmi, ettei siitä tule agilitykoiraa )

Aamukin sai taas tehdä jotain, samoilla maamerkeillä, eli ponnarilla ja vinolla rimalla. Takaakiertoa ja nopeaa käännöstä. Ja voi reppanaa, kuinka sen silmissä taas syttyi palo . Kun siivosin esteitä pois, hävisi Aamu etupihalle ja tuli takaisin takapihalle...pakasterasia suussaan. Sitäkään se ei siis ole unohtanut, eli palkkaansa. Aamulla kun oli aina treenien lopussa tapana saada tyhjentää namiloota. Olenkin sanonut, että pakasterasia oli ainoa syy, miksi Aamu suostui mitään koskaan tekemään  

Joku varmaan luulee, että nyt hehkutellaan jotain MM-kultaa...ehei, mutta on ihan pakko pikkasen hehkuttaa tuota pikku-kultaa, joka tekee niin rehellisesti töitä, kun sitä siltä pyydetään!

Tänään siis Tuulin toiset ohjatut nome-treenit. Selvästi Tuuli oli kiihtyneemmässä tilassa mitä viime maanantaina, mutta sitäkin on harjoiteltava, eli sitä, että ympärillä tapahtuu mukavia asioita, mutta jokainen tehtävä ei ole Tuulille.

Ohjelmassa siis pelkkä 1-markkeeraus paukun kera. Suht hyvin Tuuli pudotuspaikan hahmottaa, mutta sitä on selvästi harjoiteltava lisää. Tai harjoiteltava ylipäätänsä, sillä sitäKÄÄN ei Tuulin kanssa olla tehty, joten miten se voisi osata, jollei olla harjoiteltu? Itse asiassa on olemassa luonnostaan hyviä markkeeraajia ja sitten niitä vähemmän hyviä. Tuuli varmaankin on jossain siinä välimaastossa, eli tarvitsee tukea ja apua tilanteen hahmottamiseen.

Mutta sitten se haussa työskentely. Voi mamman mussukkaa, kuinka se taas teki hienosti tänään töitä. Haetutettiin pari damia peräjälkeen ja sen toisen kohdalla Tuuli sai pienen opetuksen. Seuraneiti ei lähdekään palvelijaksi, vaan on itsestään lähdettävä hakuun. Ja lähtihän se, kun ei muita vaihtoehtoja ollut. Se kattaa alueen hyvin ja on s-i-t-k-e-ä ruudussa. Ei siis anna heti periksi  Toinen opetus tuli siinä kohdin, kun Tuuli palautuksessa räkäsi damin maahan jonkin matkan päässä meikäläisestä. Dami siis jäi  vielä metsikköön, kun kävin kytkemässä koiran ja toinkin sen pois tehtäväalueelta. Rauhallinen lähetys uudestaan - ja voi viude, mitä luovutuksia tuli sen jälkeen! Sanoisko sillain, että suuhun Tuuli niitä tarjosi, en vaan halunnut dameja alkaa syömään  Tuli vissiin annettua opetus pikkukoiralle, ilman että itse asiassa sen tekemisiä kommentoitiin millään tavalla. Se vaan jotenkin alkoi toimia!! Jos joskus Tuulin pentuaikana ihmettelin, että off-nappula oli jäänyt pentupaketista pois, voin vaan todeta, että yhtäkään "nappulaa" ei tästä paketista tällä hetkellä puutu. Kaikki osat ovat oikeilla kohdin. Mun Tuulissa

Aamu sitten; noh, se tekee omia hommiaan, kanniskelee täällä lehtiä ja viimeks, hetki sitten näin sillä henkarin  suussa. Se kai on Aamua itseään...

Tiedän, joo, lepopäivät koirille ovat kullantärkeitä, mutta tämän päiväinen tuskin rasitti Tuulia kovin....

Rummutuksia....rummutuksia....RUMMUTUKSIA....: Tuuli on tänään noutanut lokin vedestä!  Yhtään empimättä. Tehtävä oli eritäin selvä kakaralle ja ei voi kun taasen olla tyytyväinen tuohon pikkuvauvaan. Eli nyt on lisätty Tuulin vesinoudon aakkosiin kirjain c, eli ensin se ui hakemaan a) pallon ja harjoitteli itse uimista räpiköiden, sitten onnistui b) damin nouto ja nyt on haettu c) lokki uimalla . Nyt sitten uinti-välimatkaa lisäämään ja jossain vaiheessa kesää veneestä heittoja.

Kennelpoika hoiti taas hommansa; toimi heittäjänä ja kuvaajana, tosin kuva on otettu kännykällä

Kovin Tuuli ui pystyssä eikä ensin edennyt montaa senttiä kerrallaan koska lokki oli tiellä, mutta ei antanut pikkukoira periksi vaan polki, polki ja polki vettä, kunnes ranta alkoi lähenemään.
 

Tänään on sellainen päivä, jolloin saa olla tyytyväinen koiranomistaja  Korkattiin Suomen Sileäkarvaiset noutajat ry:n aluetoiminta, eli osallistuttiin Tuulin kanssa ensimmäisiin kimppa-nometreeneihin. Treenipaikka oli Tuulille vieras, seuraneidille tuttu. Osa osallistujista oli Tuulille errrrrrittäin tuttuja, osa vieraita

Hyvin pysyi nuorisolla "pallo kasassa" koko treenin ajan. Tuivertaja keskittyi itse olennaiseen, teki hienoja ja nopeita noutoja ja tyytyväisin olen Tuulin tyyliin tehdä hakua metsässä. Haetutettiin vuorotellen yksi dami metsästä ja näin Tuulista, että sillä oli tehtävä selvillä. Se lähti määrätietoisesti hakuun, eli ne muutamat herättelyt toissa viikolla auttoi. Nyt ei tehty varsinaisesti hakua, vaan ihan motivoidusti lähetettiin koirat vuorotellen metsään etsimään. Ensi kerralla sitten kaksi peräjälkeen ja silloin voi ehkä nähdä koko totuuden, eli kuinka Tuuli on ns. "herännyt" (jos on herännyt)...

Aamullakin on ollut ohjelmaa, se on käynyt kennelpojan kanssa tarkistamassa, joko puput ovat muuttaneet ulkoilmaan siellä "pupu ja kanapaikassa". Mistä lie kiertäneet, sillä Aamu on märkä, ilmeisesti päässyt uimaan johonkin.

Ohjelmatoimisto jatkaa ohjelmiston suunnittelua. Sitä ennen myhäillään tyytyväisenä tämänpäiväisen ansiosta. Tämä itselle muistiin niitä päiviä varten, kun koirista tekis mieli tehdä kintaat

Tuuli täyttää tänään 11 kk, ihan äitienpäivän kunniaksi! Päivänsankarista lähtevä haju on vaan aika kuvottava vieläkin, vaikka joutui HETI pesuun, kun tultiin kotiin...

Automatkan Aamun kanssa sujui ilman kohtausta. Oltiin tehty järjestelyjä...Aamu yksin takakontissa, seuraneiti ja Tuuli takapenkillä. Halusin olla Aamun lähellä, jotta pystyin seuraamaan, mikäli kohtaus olisi tulossa...vaan kaikki sujui hyvin  Sen verran huomasin takapenkillä istuessani, että auto oli epävakaampi takaosasta ja jos Aamu jännittää muutenkin automatkaa, miltä on mahtanut tuntua, kun takana on kolissut peräkärryllinen puita??

Lisäksi ruokin koirat jo saaressa, joten sekin "stressi" oli pois, nälkä siis. Nyt on vaikea mennä sanomaan, mikä kohtauksen laukaisee, mutta tänään säästyttiin siltä, onneksi.

Tuuli on tänään noutanut elämänsä ensimmäistä kertaa vedestä dummyn! Ihan näin melkein 1-vuotis päivän kunniaksi! Kennelpoika oli suostuteltu kameran taakse ja hienoja kuvia onnistui reippaasta Tuulista saamaan. Kovin Tuulilla on kiire dummylle ja ui siksi pystyssä, mutta eihän kaikkea voi oppia heti ensi yrittämällä, varsinkin kun Tuuli ui virallisesti vasta perjantaina muutaman metrin. Vedessähän tuo viihtyy "aina", mutta ei vielä ole tajunnut uimisen ihanuutta...jahka vedet lämpenee, laitan ne nappulajahtiin veteen...

Kohti sitä ensimmäistä Tuulille heitettyä dummya

NAPS! Dummy suuhun ja kohti rantaa ja ohjaajaa

Kova on kiire rantaan, siksi vesi roiskuu

Aamukin sai noutaa vedestä, mutta sehän ei turhia stressaile...

Iltasanomiakin on luettu

ja muuten vaan riekuttu...Aamu vasemmalla

Tuuli yrittää karkuun. Mitä lie mennyt puhumaan rumia, kun Aamu haluaa saada sen kiinni

Tuulin opiskelut jatkuu...tänään Aamu on esitellyt Tuulille rrrrraaadon (?) tai ainakin siltä Tuuli haisee nyt..Oltiin täällä mökkisaaressa aamukäppäilyllä, kun koirat hävis erittäin korkeaan kaislikkoon, jonne ei ole asiaa ilman kahluusaappaita. Hiljaisuus laskeutui kaislikon ylle ja ehdin jo kysyä kennelpojalta, mihin likat hävis, kun kaislikko alkoi kohisemaan...

Ja mikä haju ystävävien yllä leijuikaan, kun tulivat kaislikosta! YÖK. Kennelpoika yritti ensin sanoa, että haju tulee paperimassa-tehtaalta kaupungista, mutta kyllä seuraneidin nenä märäntyneen hajun tunnistaa...

Tuuli joutui siis kylmään kylpyyn, kun tultiin takaisin mökille. Eihän hajua millään saa pois saari olosuhteissa, vaikka kuinka pesis, joten nyt ei tarvitse katsoa, kumpi koirista on vieressä, sen voi todeta hajusta...tosin Aamu nyt ei muutenkaan ole seuraneidin lähellä, joten on kai itsestäänselvää, kumpi koirista meikäläistä seuraa kuin hai laivaa.

Tuuli virutettiin pesun jälkeen järvessä. Uiden. Sille heitettiin palloa muutama kerta jotta se uisi ja uihan tuo. Reippaasti. Ja tekniikka paranee kerta kerralta  On se vaan kiva koira. Ihan oikeasti. En olisi mukavempaa koiraa tähän laumaa saada Elsan tilalle

Mitähän Tuuli huomenna oppii?

Saaressa. Päästiin tänne jo iltapäivästä, ihmeellistä sinänsä. Perjantai-iltapäivä ei paremmaksi voi muuttua; munkkipossukahvit terassilla...

Tuuli on tänään uinut. Ihan oikeasti. Oltiin käyty metsässä ja Tuuli leikki rannassa PALLOLLA. Mitään sen kummemmin sanomatta otin pallon maasta ja viskasin sen veteen, n. 4-5 metrin päähän rannasta. En sanonut mitään, tai en ehtinyt sanoa mitään, sillä Tuuli ampaisi pallon perään kuin ammus (miten niin paukkunoutoja?) Pohja loppui tassujen alta ja Tuuli joutui uimaan viimeiset 1½ metriä. Kovasti se kauhoi etutassuilla, mutta eteni varmasti kohti palloa. Vesi roiskui sen verran, että Tuuli oli kääntyä pallon kohdalla rantaan päin. Kehoitin rannalta "JOOOOOO" ja Tuuli nappasi pallon uimalla suuhunsa ja palautti sen rantaan!!! Se siis on tänään uinut ihan oikeasti ensimmäistä kertaa elämässään!

Ihan hyvä, että koirat kävi järvessä, sillä Aamulta olen poiminut jo neljä punkkia  Toivottavasti kylmä vesi huuhteli osan punkeista pois.

Aamu on onnellinen. Ja minä myös, kun näen koiran noin onnellisena. Aamu on ihmeen pirteä JA nälkäinen. Ihan kuin se olis saanut shokkihoitoa ja piristynyt. Ja onhan se tavallaan saanut sähköä....aivoihinsa...Kunhan viikonloppu vaan päättyisi hyvin. Lääkkeet on mukana, ja sotasuunnitelma automatkaa varten mietittynä...ei tässä muu auta, vaikka kuinka hirvittäis. Pakkohan sitä on autolla liikkua. Mutta sen verran olen säikähtänyt kahdesta kerrasta, että reagoin pieniin ääniin, mitä auton takaluukusta kuuluu. Eihän se vaan kramppaa??

Tuuli on opiskellut luonnontieteitä koko kevään. Päivittäin se tutustuu uusiin lajeihin. Uusin, ja varsin huomiota herättävä hyönteinen on humalainen.

Totta. Käveltiin pienessä metsikössä ja Tuulin nokan edestä, maasta lähti lentoon pörriäinen, kimalainen. Koska omat aivot ei tällä viikolla ole sen Aamun kohtauksen jälkeen olleet ihan ajan tasalla, sanoin ääneen Tuulille "Kato, humalainen". Noh, siis. Öh. Tarkoitus oli siis sanoa KIMALAINEN, mutta kun ajatus kulkee välillä tuolla toisella kotimaisella, niin kimalaisesta tuli humalainen...koska kimalainen on humla ruotsiksi...eli sellaista.

Kyllähän noita kimalaisia voisi välillä humalaisiksi kutsua, sen verran ne pörrää ja heiluu sinne tänne siitepöly-houruissa...

Aamu sitten. Juu, se on kunnostautunut tänään. Kävi tuossa äsken roskalaarissa keikalla (eli siellä, mihin poltettavat roskat heitetään). Löysi mukamas tyhjän kaurahiutale-laatikon ja täytyy myöntää, ettei olohuoneen ja keittiön lattia ole ihan roskaton tällä hetkellä. Ihan niin kuin Aamu odottais pölynimuri-myyjää...taijotainsellaista...

Kaikki hyvin, ainakin verinäytteiden mukaan. Eli taaskaan ei löytynyt mitään syytä kohtaukselle. Diagnoosi on yhä edelleen "Epilepsia epäily" ja sillä mennään. Eilen hain apteekista ensiavuksi peräruiskeita, mikäli mahdollinen tuleva kohtaus ei jostain syystä mene ohi. Lääke on ihmisten lääke - rauhoittava sellainen. Toivottavasti ei koskaan tarvitse lääkettä käyttää.

Aamu on ollut iloinen ja leikkisä. Vaikea uskoa, että se oli taas sunnuntaina hetken tajuttomana...

Näillä eväin, taas yhtä kokemusta rikkaampana, jatketaan huomista kohti.

EDIT klo 18.35:

Käytiin pimujen kanssa erämaassa. Oli ihana olla kolmestaan ja vaan tyhjentää ajatukset...Muutama muukin nähtiin; pari kurkea, vai oiskohan ollut sama yksilö, joka lensi meidän edellä ja joutui aina siirtymään seuraavalle suolle, kun tultiin perässä. Hienosti Tuuli tottelee, vaikka Aamu pinkaiseekin mukaan "kurkitanssiin" tai kutsuikohan sitä tänään vähän myös keijut? Tuuli kuuntelee seuraneitiä ja katsoo ainakin toistaiseksi parhaimmaksi jäädä meikäläisen seuraan , vaikka toinen musta häviää.

Elsakin tuli mieleen. Käveltiin suorpursujen seassa ja se haju toi mieleen Elsan ja jälkikokeet. Haju on "hyvänolonhaju", koska mejä-kokeet oli Elsan kohdalla niitä harvoja hetkiä, kun saatoin ihan aidosti olla ylpeä koirastani. Elsa osasi jäljestää ja ratkoa jopa ongelmia jäljen suhteen. Muistan esim, kuinka se teki hienon tarkastuksen traktoriuralla molempiin suuntiin ja suorastaan hyppäsi takaisin jäljellä, kun oli tarkastuksensa tehnyt ja jatkoi jäljestämistä. Muistan myös erään kokeen ja jäljen Kannuksen soilla; suurin osa jäljestä oli suolla, suopursujen keskellä ja opas, tuomari, sekä tietysti minä, pieni ihminen rämmittiin korkeassa suopursussa. Ja muistan tunteen, kun lähdin purkamaan samaista jälkeä...samanlaista suota ja harmaata karahkaa koko jälki, eipä siellä saanut äitiä tulla ikävä, kun yksin tarpoi...onneks ei tullut karhua vastaan...

Ohessa muutama kuva saarikauden korkkaamisesta. Nähtiin paljon lintuja, mm. kolme kurkea laskeutui meidän mökkirantaan ruokailemaan, mutta viipyvivät tosin vain muutaman sekunnin, sillä koirat päästivät sellaisen "moikipää-hälytys"-äänen sisätiloissa, että kurkiporukka katsoi viisaammaksi poistua..

Tuuli näki elämänsä ensimmäistä kertaa metsähiiren. Eikä uskaltanut ottaa sitä kiinni  Jos Elsa olisi ollut mökillä, ei hiirtä enää olisi  Lisäksi Tuuli näki ensimmäistä kertaa hirven, mutta keskittyi enemmän olennon jätöksien syömiseen, mitä itse olentoon. Tuuli on myös kokeillut tassujensa alla suopohjaa, sellaista hyllyvää ja on se kaislikossakin juossut ja käynyt uimassa (kastellut kinttunsa) siten, että se on mennyt veteen kalliolta. Eli paaaaaljon on pikkukoira saanut uusia kokemuksia. Tänään aamulla Tuuli on lisäksi kohdannut ensimmäistä kertaa elämässään kaksi siiltä...ja niiden tuhinalle piti vähän haukkua

Tässä näitä kuvia niille, jotka niitä ei vielä ole nähnyt:

Ensimmäiset revittelyt mökillä 28.4. Tuuli irvistää vasemmalla, Aamu oikealla

Ja sitten ne pakolliset pallo-jutskut. Tuuli totta kai.

Tämä oli kiva leikki. Vierittää palloa veteen makuuasennosta

Ja sitten palloa piti yrittää hukuttaa. Itse asiassa Tuuli yritti sovitella palloa rantatörmässä olleeseen piisaminkoloon

Viimeiset jäät tuli vastarannalta pohjoistuulen tuomana. Tämän kuvan otin vaikka samanaikaisesti puhuin puhelimessaä äitini kanssa

Naapurin ruopatulta tontilta kellui rantaan "aarteita". Tuuli ja mikälie vesikasvin juurakko

Yksi naapureista

Uusi isännänviiri

Pikkukoira, eli Tuuli väsähti aina alkuillasta. Ja sängyssä auringon paisteessa oli ihana ottaa tirsat

Aamu taasen keikkaili ja kantoi mitä milloinkin irti sai ympäristöstään. Uni tuli sohvalla muovikippo (unilelu) "kainalossa"

Sisäjärven rannalta löytyi tämä sulka. Merikotkan sulka. Itse lintukin nähtiin kahtena päivänä, suht lähteltä. Mahtaa sillä olla pesä jossain lähellä?

Vastavaloon otettu kuva. Kuten kuvasta näkyy, Tuulissa on "nostetta", se tosin ei ole juonut UPcider-siideriä, vaikka kaikki neljä tassua onkin yhtä aikaa ilmassa

Ja tämä on nähty ennenkin...eli kaksi mustaa Ronsu-reppanan kimpussa. Tuuli vasemmalla, Aamu kyljellään

Wappu saaressa oli aiiiiivan ihana. Kotimatka järkyttävä Aamun kohtauksen takia. Tänään kävin Aamun kanssa eläinlääkärissä. Verikokeiden mukaan Aamu on kunnossa, osa veriarvoista oli juuri viitearvojen alapuolella, mutta eläinlääkärin mukaan kysessä voi olla virhemarginaali, tai vaan se, että Aamun elimistö ei vielä ollut palautunut eilisestä kohtauksesta. Luotan hänen sanaansa. Tänään mitattujen arvojen lisäksi osa verikokeesta lähetettiin eteenpäin VetLabiin ja ne tulokset saan tietää keskiviikkona iltapäivällä.

Lääkitystä ei vielä aloitettu, koska kohtaukset, ne kaksi, ovat tulleet niin harvakseltaan. Reseptin sain ensiavuksi, eli haen varalta lääkettä peräruiskeen muodossa, jotta voin saada mahdollisen liian pitkäkestoisen kohtauksen laukeamaan. Toivottavasti lääkettä ei KOSKAAN tarvitse käyttää...

Aamu on ollut tänään oma iloinen itsensä. Ehkä hieman jäykempi liikkeissään, mutta itsekin olisi, jos lihakset olisivat krampanneet yhtä voimakkaasti, kuin mitä Aamu eilen kramppasi..

Eiköhän tämä taas tästä. Kun ei muutakaan voi...

Noniin, onhan se hereillä! Tuulin herättely metsässä onnistui, tai sanotaako, lähti ainakin käyntiin! Käytiin hetki sitten uusimassa herättely ja kyllä pikkukoiralle alkoi jo asia hahmottumaan

Seuraava postaus tuleekin mitä todennäköisemmin MÖKKISAARESTA! Sinne punkkien valtakuntaan lähdetään parin tunnin päästä tarkoituksena viettää Wappu mökillä, kuten parisen viikkoa sitten haaveilin. 

Kamera, videokamera ja läppäri ladattuna. Keittiö täynnä laukkuja. Aamu jo ehkä aavistaa, Tuuli ei vielä osaa yhdistää laukkujen määrää tulevaan keikkaan, mutta eiköhän tuo senkin opi, on nimittäin aika fiksu likka

Tuulille on suunniteltu herätys. Ei mikään "aamulla ylös" -herätys, vaan sellainen, jossa herätellään Tuulin ajatusmaailmaa tuolla metsähommissa.

Tehtiin pikatrippi kasvattajan luo. Oltiin niin tehokkaita, joten epäilen, tajusiko Tuuli edes käyneensä syntymäkodin suunnalla .

Tehtiin pari laahausjälkeä dameilla ja sitten metsä vielä täytettiin haettavalla, eli muilla dameilla. Yhteensä niitä tais olla 8 kpl hujan hajan metsässä. Kovin oli Tuuli kiinnostunut, mutta mielestäni levoton. Tokkopa tajusi mitä teki, mutta paransi ns. loppua kohti. ts, kuumuu alussa ja tehokkuus on vääränlaista.

Tavoite oli siis herättää Tuuli haluamaan takaisin metsään etsimään lisää haettavaa. Haluan ikään kuin sytyttää lampun Tuulin aivoissa. Tehtävä EI ole Tuulille vieläkään selvä.

Hyviä puoliakin oli  herätystreenissä: Tuuli liikkuu mielellään metsässä ja palauttaa reippaassa vauhdissa. Treenattavaa: Hakeutuminen uudelleen metsään on hakusessa ja siihen se tarvitsi "ruudun täyttäjän" tukea. Luovutuksista ei voi puhua, joten ne on aaaaaivan alkutekijöissä. Pääasia nyt kuitenkin, että saatiin Tuuli käyttämään nenää ja työskentelemään. Torstaina uusiks.

Eilen koirat sai kevään ensimmäiset annokset Frontlinea punkkeja vastaan. Tuulille annos myrkkyä oli ensimmäinen, sillä viime syksynä, vaikka mökillä oltiin, en laittanut sille myrkkyjä, koska se oli niiiiin pieni. Taisi pari punkkia olla kiinni, mutta niistä ei onneks tullut sen enempää harmia. Matokuurikin pitäisi käydä hankkimassa molemmille, on nimittäin sen verran montaa kissapa*kaa maisteltu menneenä talvena. En siis minä, vaan koira(t) (lähinnä Tuuli).

Aamukin oli mukana metsässä, mutta oli häkkiapinana koko reissun. Välillä autosta kuului vieno "ooooooooo", eli olishan se halunnut mukaan, tekemään mitä? Kävelyvauhdilla etsimään...se siitä tehokkuudesta, joten ei Aamuakaan ihan heti kannata käyttää motivaattorina Tuulille...

(Ai niin. Tämä lähinnä itselle muistin tueksi. Tuuli menee nyt 4 vinokeppiä takapihalla. ja rengaskin on viritettynä , mutta eihän siitä tule agikoiraa, ei)

Pääsiäinen alkaa olemaan ohi ja vi viude, MIKÄ pääsiäinen! Tänäänkin lämpötila kipusi pohjoisen puolen mittarissa parhaimmillaan +21 asteeseen ja silloin meinas mustille tulla jo kuuma.

Aamu-ulkoilut tehtiin tänään erikseen. Olin sopinut Kittyn emännän kanssa metsäkäppäilystä nuorison kanssa ja täytyy taas todeta, kuinka mukavia meidän nuoret neidit ovat. Leppoisissa tunnelmissa käveltiin n.1½ tuntia metsässä, välillä pysähdellen ja ihan vaan siksi, kun koirilla oli niin mukavaa  Mistä näin hyväluontoisia koiria oikein saakaan??

Aamu sitten. Aamu oli lähtenyt Kennelpojan kanssa tarkistamaan jäätilannetta ns. Vanhan Sataman venepoukamaan. Ja olihan sitä jäätä vielä jonkin verran, mutta avovettäkin. Avovettä sen verran, että Aamu oli käynyt kunnon uintikierroksen ja sitten sitä jäätä...joo, ainakin yks lautta oli, kunnes Aamu hyppäsi sille ja upposi jäälautan kanssa uudestaan meriveteen...

Kennelpojan sanojen mukaan hän ei huomannut, miten koko asia edes tapahtui...noh, tiedossa on, että Aamun ajatukset näkee ihan käsinkosketeltavasti, jos vaan osaa koiraa seurata, mutta epäilen vahvasti, että Kepo katseli merelle, eikä huomannut Aamun suunnitelmia.

Aamu siis oli hypännyt rannalta kelluvalle jäälautalle. Mikä ihme sen sai niin tekemään, on arvoitus, sillä kyseinen tyyli ei suoranaisesti ole Aamua itseään. Samaan aikaan, kun Aamu oli hypännyt jäälautalle, lähti jää vajoamaan. eli eihän se kantanut sellaista n. 32 kg painavaa koiraa...niin siinä sitten kävi, että Aamu oli vajonnut uudestaan veteen, mutta eihän tuo ole moksiskaan, osaahan se uida ja tiesi jo ensimmäisen uintikeikan jäljiltä, mistä kannattaa rantautua. On se vaan ihme matami!

Tilanne venesatamassa 24.4. Ei vielä toivoakaan, että päästäis saareen. Nuo vaaleanruskeat kasat eivät ole kiviä, vaan puuhaketta, jota meidän uusi mökkinaapuri on kaatamastaan metsästä tuottanut. Siinä lojuu "mun" peikkometsä ja kuuset "mun" herkkutattien yltä

Tehtiin matka sillä toisella autolla, jossa ei ole ilmastointia. Aamulle tuli kuuma, se meni heti kahlaamaan

Ja Tuuli perässä

Jäähdyttelykierros ja Tuuli seuraa tarkkana, mitä Aamu aikoo tehdä

HEI kamu!

"Mä löysin kepin"

Tuulin ensimmäinen kevät ja jäiden lähtö. Jäähile kiinnosti kovasti

Ihan kuin se vuotaisi etupäästä

Jäähileet tuotti ääntä ja sille suhinalle piti haukahtaa kerran

Aamu oli heti tarkastamassa, mille Tuuli haukkui

Kaislikossakin oli kivaa

Ja sitten leikittiin sukellusvenettä

Vai nouseeko jorpakosta kenties jokin aarre?

AVOT! Jääkimpale!

Tässä vaiheessa vene on jo saatu näin lähelle vesirajaa. Tuuli tonkii yhä edelleen vesirajassa

Ja pyörii "jaloissa", kun vene työnnetään veteen

"Kah, se on vedessä"

Sitten raahattiin moottori; Tuuli tarkistaa tilanteen, totta kai

Rekvisiittaa

Ja nyt sitten veneeseen, mutta mitenkäs sinne mentiinkään?

"Pääsisköhän täältä puolelta?"

Kiltti Kennelpoika tulee hätiin

Ja muistuttaa Tuulia, mistä kannatta hypätä veneeseen

Kas näin! Aamu odottaa vuoroaan.

No niin, kolmen kopla on paatissa

Sitten ruuvataan moottori kiinni

"Onks se nyt varmasti oikealla paikalla?"

Pusi, pusi, kyllä sä Kennelpoika osaat!

Miten niin Tuuli on mukana joka käänteessä?

Samaan aikaan toisessa päässä venettä. Aamu vakiopaikallaan ja vakioasennossa

Pusuttelutauko

"Tiiraa sä sinne, niin mä katon tänne"

Sitten Aamu aikoi pois paatista, mutta tiesi, miten käy, jos nyt hyppää...

Vaan Tuuli tulikin takaa oikealta ja hyppäsi!

Puh, raskasta hommaa tämä veneen vesille lasku

Tipin sulka. Tarkemmin joutsenen.

Muutama muukin oli käynyt tarkistamassa veneen kunnon

Toivotonta. Tuo keskimmäinen on meidän venepaikka

Luonnon oma Aalto-maljakko

Automatkan Tuuli sitten nukkui sikeästi, se jopa kuorsasi. Taisi olla ensimmäinen hetki, kun lepäsi tänään. Ei ihme, jos pikkukoiraa vähän väsyttää...

Tämän hotellin henkilökunta lähti trulleja pakoon naapurikaupunkiin aamupäiväksi ja jätti hotellin muut asukkaat yksin. Pieni lepohetki oli tarpeen, sillä ainakin Tuuli oli eilisestä koko päivän kestäneestä ulkoilusta vielä aamullakin ihan sippi.

Naapurikaupungista ostettiin uutta aitavärkkiä, tuo nykyinen aita kun alkaa olemaan jo 13 vuotta vanha ja käytössä muokkaantunut sen malliseksi, ettei se enää hyppytaitoisia koiria pidä pihamaalla. Tosin kumpikaan koirista ei ole tajunnut, että aidan yli VOI mennä, toista se oli Elsan kanssa, joka ei edes tajunnut, että koko pihan kiertää aita...sillä Elsa meni rajan yli siitä kohdin, missä se kulloinki oli, oli siinä sitten aitaa, tai ei

Iltapäivällä ollaan sitten leikitty pihalla. Tuulille on esitelty kaksi paria keppejä. Se tietää jo, mistä palkkaa saa  mutta kovin ollaan alkutekijöissä...jos käyn seisomaan keppien eteen, enkä sano mitään, alkaa Tuuli hommiin. Homma alkaa hahmottua ja oikeasta väliköstä saa aina palkkaa. Tuulin mielestä lelu palkkana on hyvä, mutta se ei niitä halua palauttaa. Miten niin se päättää, mitä se haluaa tehdä?

Sitten tuo Aamu Aurinkoinen. Olin parkkeerannut sen hieman sivummalle, kun esittelin Tuulille keppiparia. Mutta sitten Aamu tulikin toisen keppiparin toiselle puolelle istumaan, eli JUURI siihen kohtaan, mihin palkka Tuulille olisi tullut heittää onnistuneesta suorituksesta. Sanoin Aamulle tiukkaan sävyyn, "pois siitä". Mutta eihän se liiku, jollei halua. Istui vaan leveällä takapuolellaan. Uusi yritys: "Pois!". Ja mitä tekee Aamu? LYÖ tassulla keppiä...heh, siinä vaiheessa mua jo alkoi naurattaa...ja kolmas yritys saada Aamun iso ruho pois tieltä: "POIS!  Ja arvatkaa mitä se tekee? Lyö maate kyljelleen, just ja prikulleen siihen kepin viereen. Häntä sillä heilui...huoh

Kun käänsin selkäni, ponkasi Aamu pystyyn  Se siitä keppitreenistä...

JA kyllähän Aamu sai treenata keppiparia, mutta se pyöri niissä kuin väkkyrä, eikä oikein tiennyt, mistä se palkka oikein tulee...kun niitä keppejä on yleensä 6 tai 12

Ai niin, Kepo on rannassa laittamassa venettä...me mennään ens viikonloppuna SAAREEN!

Kevät on istutusten aikaa, paitsi että Tuuli korjaa jo "satoa". Tässä menee vuorenkilpeä

Pthyi, ei taida olla hyvää

Naapurin Måns, joka saa koirat kiroilemaan

Hyvää Pääsiäistä!

Voi viude, mikä päivä ja mikä ilma! Ollaan oltu ulkona klo 9.30-19 tänään (ja koirat on vieläkin). Koko piha ja katuosa on haravoitu, vaikka pitkäperjantai on ollutkin. Yes, nyt voi mökkikausi alkaa, koska siellä on LISÄÄ haravoitavaa.

Tuuli ja Aamu eivät ole nukkuneet juur ollenkaan tänään. Mitä nyt Aamu fiskuna koirana kömpi jossain vaiheessa sisötiloihin lepäämään. Tuuli taasen on ollut vauhdissa kooooooko päivän. Lepäili hetken, eli automatkan, kun käytiin venesatamassa tarkistamassa jäätilanne. Arvata saattaa, että pikkukoira on väsynyt, mutta sinnikkäästi se on päivystänyt grillin vieressä ulkona Kepon kanssa

Tuuli vartioi grillissä kypsyviä herkkusieniä

Jäätilanne siellä venesatamassa näytti hyyyyyvältä. Vapuksi mennnään saareen, niih.  Punkkimyrkyt täytyy koirille laittaa nyt pääsiäispyhinä. Muutaman tutun koiralla jo niitä öttiäisiä on täällä löytynyt, myrkyistä huolimatta

Käytiin perinteisellä perjantaisella ja ehei, nyt ei ole kyse mistään perjantai-pullosta, vaan tuonne erämaahan suuntautuvasta koiran liikuttamis-keikasta.

Aamu joutui olemaan taas narun jatkona  Siitä näki ihan selvästi, kuinka kierrokset nousi ja pienikin ärsyke/haju olis saanut Aamun leijailemaan keijujen perään, joten Aurinkoinen joutui hihnaan koko reissuksi.

Oltiin tulossa autolle. Tuuli tulla tupsahti Aamun viereen, joka haisteli jotain. Tuuli kiljahti. Johonkin siis sattui. Katsoin ojan reunaa ja totesin siinä olevan terävän tikun; ehkä Tuuli oli hypännyt sen päälle ja tikku oli mennyt polkuanturoiden väliin? Tarkistin etutassut - ei haavoja.

Mutta jokin jossakin sattuu . Kun tultiin kotiin ja Tuuli hyppäsi autosta, kiljahti se taas . Pesin koirat ja tein perusteellisemman tarkastuksen Tuulin tassuille. Ei havaintoa ulkoisesta vauriosta.

Ehkä tassu on vääntynyt tai kummitteleeko se 11 viikkoisena sattunut onnettomuus? Kyseessä on nimittäin havaintoni perusteella nyt sama etujalka.

Tämä nyt ihan itselle muistin tueksi, jos tulevaisuudessa mietin asiaa...

Tilasin toissapäivänä täältä damilaukun. Ennen olen dameja kantanut repussa, mutta nyt ajattelin sijoittaa pieneen ja sievään laukkuseen, johon voi helposti sujauttaa metsästä poimitut esineet, taijotaisellaista.

Laukku tuli eilen, eli yhden päivän kesti Itellalta kuljetus, pisteet siitä sille firmalle ja myös tavaran toimittajalle.

Tänään otin laukun mukaan metsään, en tietenkään tyhjänä, vaan täytin sen autossa lojuneilla dameilla  eli jos joku nyt näkee meikäläisen olkalaukku olalla metsässä, niin tiedätte, mistä on kyse.

Ah, että oli ihanaa taas olla kahdestaan yhden koiran kanssa liikkeellä. Ei tarvinnut purra hammasta ja vahtia sitä toista, joka lähtee niiden hippiäisten perään..

Käveltiin Tuulin kanssa suht pitkä pätkä ennen kuin kävin autosta hakemassa damilaukun. Montaa kertaa ei olla näitä juttuja Tuulin kanssa tehty tänä keväänä, mutta tänään huomasin IHAN selvästi, että se TIESI, mitä oltiin menossa tekemään. VAikka laukku oli uusi ja damit piilossa.

Tein motivoidusti, kuten oltiin kasvattajan kanssa puhuttu. Vietiin siis Tuulin kanssa yhdessä haettavat damit. Koska olen yksin ongelmani kanssa, en ole halunnut Tuulille pahoja tapoja, eli damin vaihtamista, ennen kuin olen saanut sen ymmärtämään noudon/palautuksen metsässä. Toimiihan tuo pikkumusta jo siinä, mutta nyt olis kehitettävä halua hakea lisää. Siinä onkin sitten tenkkapoo.

Tuulilla ei ollut selvää kuvaa ensiksi, että metsään jäi toinenkin dami. Kehotin pari kertaa sitä etsimään ja kun ilme oli koiralla kysyvä, lähdin kävelemään metsään päin (sanotta mitään) auttaakseni koirulaista. Muutaman metrin kävelin damin suuntaan ja sitten Tuulilla syttyi lamppu! Yes. Joko se sai vainun, tai sitten se MUISTI, että oltiin käyty viemässä toinenkin dami toiseen suuntaan.

Huoh. Kuten huomaatte, paljon on vielä tekemistä ja iiiiiiiihan alkeita vasta opetellaan. Molemmat. Mutta jotenkin olen agilityn avulla, toisia kouluttamalla OPPINUT lukemaan koiraa ja TIEDÄN, etten voi vaatia siltä mitään asiaa, jollei sillä ole asiasta kokemusta. Vaikeinta on saada muokattua kokemukset taidoiksi, osaamiseksi ohjaajan toivomalla tavalla...

Laukku, tuo illan päätähti oli siis onnistunut hankinta. Varmaankin sen ansiota, että ilta oli onnistunut. Mitähän mä seuraavaks hankkisin, jotta koiran koulutus olis nousujohteista? Merkkikuteet?

Niin siinä vaan kävi, että pikkumussukasta kasvoi nuori murkku. Ja tänään sitten alkoi "ne", eli Tuulin peräpäätä koristaa pikkikset, sellaset pikkumustat, jotka saattaa pimeällä unohtua koiran peräpäähän sillä seurauksella, että liru tulee housuun - siis koiralla.

Ihmeen fiksusti Tuuli noihin "sloggeihin" suhtautui, istui kerran alas ja katsoi peräpäätänsä. Kuten niin monessa asiassa muutenkin, fiksu likka.

Vaan tänään olis taas keltainen pörssi ollut kuumaa kamaa. Yritettiin tehdä kennelpojan ja Aamun kanssa yhteiskäppäily kaupungissa. Se vaan nyt ei jostain syystä onnistu tällä hetkellä. Tuuli käyttäytyy ihan sikamaisesti, jos koko lauma on liikkeellä. Se vetää, kiskoo, nykii, poukkoilee. Jouduin siis tänäänkin kääntämään kurssin pois ja valitsemaan eri reitin, mitä Kepo ja Aamu....huoh.

Heti miten Tuuli muuttui, vaikkakin sikaili vielä loppumatkalla vetämällä. Liekö hormoonit hyrrää, tai muuten vaan kuriton? Noista kahdesta tuo jälkimmäinen on fakta, eka vaihtoehto osasyy käytökseen.

Huomenna on uus päivä, niin Tuulillakin. Ja Aamulla. Ehkä seuraneiti on loman tarpeessa, koska pinna on kireällä. Onneks tämä viikko on lyhyt ja ens viikolla saan pidettyä viimeiset lomapäivät pois, ennen kuin uudet 38 pläjähtää käyttöön

Tuulista ei tule agilitykoiraa. Mutta eihän mikään estä opettamasta sille agilityn alkeita ja esteitä, ohjausta, jos kaikki tuo tuntuu kivalta?

Tänään olin sopinut yhden ryhmäläisen kanssa "avaimen" luovutuksesta treenikentällä, eli mun piti käydä hakemassa avain uuteen estekonttiin. Mikäänhän ei estä ottamasta koiraa mukaan ja samalla myös koutsata kamua?

Tuuli oli oma itsensä. Se ei ollut koko uutta hiekkakenttää koskaan nähnyt, mutta oli kuin kotonaan. Hallissa joskus kuukausia sitten tehdyt asiat meni nappiin, kuin vanhalta tekijältä. Käytin targettia ja lelua. Saan se irtoamaan erittäin hyvin, mutta kuka torvi nyt ei namilautaselle juokse? Vaikka toisaalta, irtos se hyvin lelullekin ja tykkäsi kovasti tekemisestä. Tuskin tiesi mitä teki, mutta 100-lasissa.

Sitten se toinen hyvä puoli koko asiassa. Se toinen koira oli bc. Kuumuva, nopea bc. Aluksi Tuuli hehkutti K.C:n lammasnahkapatukkaa oli ja oli sitä mieltä, että lelu oli myös tarkoitettu mustille koirille, mutta ähäkutti! Kun en kommentoinut asiaa, unohti Tuuli toisen lelun ja kävi istumaan meikäläisen selän taakse. Se siis odotti rauhassa, hihna löysällä, eikä ollut yhtään rauhaton, vaikka kamu meni targetille tai lelulle. Noh, nyt ei varmaan kannattais kehua koiraa, sillä Tuuli ei ihan aikuisten oikeasti tiedä vielä kaikkia kaavoja, joten kyllä se saattaa vielä kiihtyä katsellessaan nopeaa bc:tä.

Mutta silti, meillä oli ihan laadullisesti kiva ilta. Sopivasti reeniä ja leppoisaa olemista. Me like. Vaikka Tuulista ei agikoiraa tulekaan

Käytiin Tuulin kanssa taas kahdestaan metsäkeikalla. Dameja mukana ja silleen. Käveltiin sellainen reitti, jonka Tuuli kyllä ihan kakarana on kiertänyt viime syksynä, joten ei aivan uusi reitti.

Pelloilla oli paljon nuuskuteltavaa. Ensin luulin, että kysessä olis pupujussin jäljet, jotka niin kovin kiinnosti, vaan eipä ollutkaan. Tuuli, joka ei lähde keijujen matkaan, antoi nenänsä viedä. Ihan siinä silmien edessä se meni ja jäljesti ja katosi ojan toiselle puoleel, pajukon taakse. Välimatkaa meikäläiseen n. 10 metriä.

Ja sitten sieltä toiselta pellolta, pajukon takaa alkoi kuulua kiroilua. Hanhen kiroilua. Hanhipariskunta nousi pikakiihdytyksellä lentoon ja Tuulia vietiin pitkin lietelannoitettua, kynnettyä peltoa. Pillitin ja kyllähän tuo koira kääntyi. Lähti sinne, missä oli minut viimeksi nähnyt, eli pajukon toiselle puolelle. Olin siirtynyt puoliksi piiloon. Näin, kuinka Tuuli pysähtyi ja etsi katseellaan meikäläistä. Ähäkutti, mitäs lähti. Liikahdin ja Tuivertaja tuli luokse nöyränä korvat hieman luimussa.

Ai, ai. Toivottavasti ei nyt Nils Holgersson pudonnut hanhien kyydistä ja jäänyt sinne lietelantaan pää kiinni vaurioituneena..  Me nimittäin jatkettiin liejussa rämpimistä kohti autoa.

On kai sanomattakin selvää, että Tuuli joutui suihkuun. Taas. Moneskohan kerta tällä viikolla?

Kävi tänään yhteisellä iltakäppäilyllä. JO oli nuorissa vauhtia. Ajoittain hieman vaarallisen näköistä etenemistä, mutta molemmat ovat tottuneita metsässä kulkijoita, joten ralli puiden välissä onnistui ilman haavereita.

Kovin on velipoika cool verrattuna räväkkään siskoonsa. Mistähän sekin johtuu? Kasvatuksesta? Mitä ilmeisemmin.   Tuulin menoa voisi ehkä kuvailla elämäniloksi. Voiko pikkukoira olla onnellisempi?

Aamu oli samaan aikaan toisaalla kennelpojan kanssa metsäkeikalla. Ja oli löytänyt kalan, jossa oli pyörinyt. Hajun voitte vaan kuvitella....siis märkä koira yhdistettynä märäntyneen kalan hajuun. Kertomattakin on kai selvää, että Aamu joutui hieman perusteellisempaan pesuun...

Tänään ei enää menty käsipohjaa, tänään Tuuli UI ojassa  Eli talviturkki on niiku sillain puolivirallisesti heitetty! Kennelpojan kommentti Tuulin vesinäytökseen "Hulluhan ui"...jup, jup...niinpä.

Aamu ei vielä ole talviturkkiansa heittänyt ja oli ajoittain pitkiäkin aikoja hihnassa, vaikka metsässä oltiinkin. On niiiiiiin rasittavaa vahtia sitä koko ajan. Ja kuten arvata saattaa, Aamua ei tosiaankaan kiinnosta meidän seura, vaan keijujen. Nyt olen ollut tiukkana. Pysähdyn HETI, kun Aamu kääntyy metsää kohti, en siis jatka kävelemistä ja "oleta" että se tulee meikäläisen perässä....selän kääntäminen on Aamulle ikäänkuin lupa poistua maisemista...vaan koiraseni, näin ei tänä kesänä enää tule olemaan.

Tänään näin hyppytekniikka hakkuualueella . Kaikkea sitä kans sitten katseleekin, kun koiriansa ulkoiluttaa. Tuuli ja Aamu kävivät tarkistamassa jotain hakkuualueella ja kantojen kupeessa oli tietyn välimatkoin lunta. Ihan selvästi Tuuli suunnitteli pois tulemisensa sieltä hakkuualueelta; se arvioi etäisyyksiä niihin sulaneisiin alueisiin ja teki tuon kaiken vauhdilla laukassa ja sujuvasti. Hienosti toimi pikkukoiran etäisyyden arviointi! Tuuli onkin ilmoitettu syksyn hyppytekniikka-kurssille, vaikkei siitä koskaan agikoiraa tulekaan. Kaikki tietotaito kun on ns. kotiinpäin.

Ylihuomenna seuraneiti lähtee kohti Tammerforssia ns. pyjamajunalla, eli kovin aikaisella Pendolinolla...5:45 olis tarkoitus lähteä kohti SAGIn järjestämää seuratoimijaseminaaria, eli luentoja kuuntelemaan. Toivottavasti on antoisa päivä.

Tänään taas yksi todiste siitä, että Aamu Aurinkoinen on ihan oikeasti viisas, vaikkei sitä heti ensi silmäyksellä uskois...  Ulkomuoto hämää..

Olin laittamassa koirille ruokaa likoamaan ja Aamun tehtävänä on kerätä ja luovuttaa ruokakupit. Sitä se on tehnyt jo "vuosia", ja on toiminut täydellisesti tässä tehtävässä. Yleensä kuitenkin Aamu itse roudaa ruokakuppinsa (ja Tuulin kupin) jonnekin talossa, joten kun on aika laittaa nappulat likoamaan, ei kuppi olekaan oikeassa paikassa, eli ruokapaikalla.

Ja tässä tulee käyttöön Aamun muisti. Ja ymmärrys. Sanan "kuppi" kuultuaan Aamu lähtee etsimään metallista ruokakuppia. Tänään, hetki sitten, pyysin Aamua hakemaan kuppinsa ja lisäsin vielä käskyyn lauseen "kuppi on makuuhuoneessa, etsi". Ja Tsiisus sentään. Sinne tuo koira meni suorinta tietä ja toi kupin! Miten niin se ymmärtää puhetta? Ja jos nyt ihan oikeasti asiaa ajatellaan, Aamu saattoi muistaa itse, mihin kuppinsa oli jättänyt aiemmin tänään päivällä/aamulla, mutta joku todella olisi voinut luulla, että Aamu ihan oikeasti ymmärtää puhetta. Tai voihan olla, että se ihan oikeasti tietää, mitä sana "makuuhuone" tarkoittaa..

Seuraneiti on valmistautunut tulevaan marjastuskauteen ja sulattanut yhden pakastimistaan. Äsken toin yläpakasteeseen tavaroita alapakkasesta ja kuinka ollakaan, iso pakasterasiallinen valmislihapullia (niitä, joita käytän palkkaukseen) levisi kuin sade lattialle. Sanoin napakan EI ja molemmat koirat JÄHMETTYIVÄT siihen asentoon, missä olivat. Kumpikaan ei uskaltanut liikkua. Joskus ne yllättää...Elsaa en olisi saanut pysymään paikoillaan...se olisi hotkinut jäisiä lihapullia samaan tahtiin, mitä minä niitä hysteerisenä keräsin lattialta.

Muuten, ensimmäinen saari-laukku on pakattuna. Vappupyhään on 15 päivää, ja silloin olis tarkoitus päästä veneellä saareen. Eilen käytiin tarkistamassa jäätilanne ja täytyy myöntää, että tiukkaa tekee veneellä saareen meno vapuksi,,jollei tilaa jäänmurtajaa. Mutta toisaalta, sama tilanne on ollut joka vuosi ja silti me ollaan seisty siellä mökillä vappuna ja katseltu rannalta, kun loputkin jäät lähtee

Jos nyt joku luulee, että ajan Tuulin hulluuden partaalle antamalla sen leikkiä pallon kanssa, niin tässä hieman todistusaineistoa siitä, että ei me ihan maanisia tai hysteerisiä sentään vielä olla..

Eli näin levollisesti Tuuli kykenee nukkumaan pallon kanssa. Tosin kyseessä EI ole tennispallo, mutta pallo kuitenkin. Ja tämän pallon nimi on muuten "iso pallo". Sen nimen Tuuli tunnistaa ja etsii "käsiinsä" kyseisen pallon, joka itse asiassa on joku eläkeläiskoirille tarkoitettu pehmopallo, jonka M & M: tarjouskorista bongasin

Voiko koiraa kutsua koloilijaksi, jos sillä on tapana änkeä tavaroita pieniin koloihin?  Tuulilla nimittäin on tapana pudotella leluja mitä ihmeellisimpiin paikkoihin...osaksi sitä varmaan kiehtoo kolo itsessään, mutta toisaalta, se saa varmasti seuraneidin liikkeelle, kun ensin jemmaa lelun koloon ja sitten jää lelua hypnotisoimaan. Ja hiljaisuushan EI ole flattitaloudessa hyvä merkki, joten jos tulee hiljaista, on parasta tarkistaa, mitä lätyt touhuaa..

Sunnuntaina en huomioinut pikkuneidin lelua ja yritystä tuoda sitä mulle ihan suuhun sohvalla istuessani. Tilanne päättyi siten, että lelu, "Kriko-Kroko" päätyi meikäläisen pään taakse, sohvan selustassa olevaan "koloon". Naurettavaa, mutta otin kuvan:

Aamu ei ole koloilija, mutta se on selvästi "vanhoilla päivillä"  tykästynyt yhteen pehmoleluun..."dinoon"..tuota lelua Aamu tykkää riepotella ja nappaa sen usein suuhunsa, kun haluaa Tuuliin huomion. Ja rehellisyyden nimissä, Aamu on koirista nykyään se passiivinen osapuoli. Tosin kun seuraa Tuulin touhuja, ymmärtää, miksi moni koira vaihtaa kotia "pitovaikeuksien" takia.  Mutta tälläisen aktiivisen yksilön halusin ja itse valitsin..

Huumoria, sitä tässä tarvitaan.

Sunnuntai alkoi siihen tavalliseen tapaan. Lähdettiin käppäilemään. Metsäänkin olis voinut lähteä, mutta tehtiin kaupunkikäppäily, tarkoituksena tarkistaa venesatama keskustan tuntumassa, eli lähinnä jäätilanne siellä.

Tuuli oli jotenkin hermostunut. Se poukkoili, stressasi ja seuraneiti hermostui siihen vielä enemmän. Lentävät lehdet eivät helpottaneet etenemistä. Satamassa sitten päätin, että mennään eri tietä kotiin, eli ei enää Aamun ja kennelpojan kanssa. Joko se on niin, että joukossa tyhmyys tiivistyy (?) tai sitten laumassa kulkeminen on Tuulille merkki siitä, että se voi ottaa ohjat käsiinsä. Vaan kyllä  muuttui ääni kellossa, kun lähdettiin kahdestaan etenemään.

Tuuli ei huomannutkaan, että Aamu kennelpojan kera jäi joukosta pois. Se jo kuvastaa, kuinka pienessä egoistisessa maailmassa Tuuli kulkee. Päätin, että vaikka me istuttais ojan reunalla ja loppumatkaan menis tunteja, en menetä hermojani, enkä anna Tuulin vetää tai poukkoilla. 20 metriä siinä meni. Sanaakaan en sanonut, mutta viesti meni perille.

Lähdin siitä, että hihna piti olla löysällä. Ja kun liikuin, Tuulin piti liikkua, ilman että hihna kiristyi. Jos koiralle meni 5-vaihde päälle, eli hihna kiristyi, nykäisin hihnaa. Ja ihme ja kumma, jo muutaman metrin jälkeen, Tuuli tajusi, kuinka edetään. Kun hidastin, se hidasti, vaikka se kulki viistosti edessä, katsomatta meikäläistä.

Mutta sitten löytyi matkan varrelta, lumihangesta tennisPALLO. Ja pallon kuljettaminen vetämättä ei ollut ihan itsestään selvyys. Osaksi ihan siksi, että Tuuli luuli ensin, että haluan pallon siltä. Vaan ei, loppumatkan Tuuli kuljetti tuota keltaista aarrettaan. Kerran pallo tosin hukkui ojaan, mutta löytyi uudestaan..

Ja kotipihalle kun tultiin, ajattelin, etten ota palloa Tuulilta. Yleensä joudun niin tekemään, sillä tämän koiran sielunelämään ei sovi pallot. Pallon nähtyään Tuuli nimittäin vaipuu nirvanaan ja muuttuu aavistuksen maaniseksi

Kolme ja puoli tuntia Tuuli leikki itsekseen pallon kanssa tuolla ulkona. Piilotteli palloa kukkapenkkiin ja lumikasoihin, vyörytti palloa aidan alitse, joten muutaman kerran jouduin pallon pelastaa tontin toiselta puolelta. Eli nyt se on testattu, Tuuli jaksaa leikkiä pallon kanssa KAUAN. Eli tuo keltainen on otettava siltä pois, jos haluaa leikin loppuvan. Itse ei Tuuli siihen kykene, siis palloleikin lopettamiseen siten, että pallo vaan jäisi jonnekin lojumaan. Muiden pallojen kanssa tuo onnistuu, vaan ei onnistu tennispallon kanssa

Ja kuten arvata saattaa, kukkapenkki ei ole entisensä Tuuli palloleikkien jälkeen: Tässä kuva siitä ainokaisesta penkistä, jossa yleensä kylläkin vaan kasvaa yksi iso liljarypäs - muut kukat/perennat ovat kuolleet jo vuosia sitten ja jollei ennen, niin nyt ne ainakin menehtyy. Kivetyksellä lojuva hiekkamäärä kertoo karua totuutta, koiralla on ollut kivaa

Taas keikka luontoäidin helmaan. Aaaaaivan ihanaa kulkea kuraisia teitä pitkin ja seurata koirien edesottamuksia.

Aamu tosin olis taas ollut useasti lähdössä keijujen matkaan, mutta paikoitellen syvä hanki esti Aurinkoista etenemästä metsässä. On sillä sentään vähän vielä järkeä, ettei lähde rämpimään. Jos kipuilevasta selästä on jotain hyötyä, niin se on juuri tuo, että koira valitsee meidät keijujen sijaan, koska ei pääse hangessa etenemään...

Tuuli oli taas niin energinen, että olis luullut, ettei se ole päässyt liikkumaan viikkoihin...huoh. Ja viimeks eilen oltiin kunnon metsäkeikalla...mutta hyvähän se on, kun nuorisolla on virtaa...

Tuuli on keksinyt vesileikit. Se kaahailee isojen lätäkköjen läpi selvästi nauttien. Ja kun lätäkkö oli "pienen järven kokoinen", palasi Tuuli takaisin ja teki jotain ihmeen pellehyppyjä keskelle lammikkoa  Saas nähdä, millainen vesihirmu siitä oikein kehkeytyy tulevana kesänä. Vesi on selvästi sen elementti. Voi kun jäät lähtis pian, että päästäis mökille. Siellä nimittäin on Tuulilla vettä missä läträtä.

Kennelpoika kävi tänään mökkisaaressa kaatamassa 10 puuta. En lähtenyt mukaan, eikä koirillakaan ollut asiaa jäälle, sillä jää oli joko sohjoista tai veitsen terävää, kirkasta jäätä. Kolme viikkoa wappuun. Silloin me MENNÄÄN saareen. Veneellä. Tekemään pellehyppyjä

Ai niin. Ulkoilutettiin taas Tuulin kanssa sitä yksinäistä dummya. Kokeilin Kaisun ohjeen mukaan. Toimi, mutta ei siihen spontaaniin ylösottoon. Siinä Tuuli taas jäi empimään. Mutta palautusvauhti oli hurja . Huomasin vaan, että pillillä luoksetuloa saan ehdollistaa. Kyllähän Tuuli pillin ymmärtää, mutta ei varmaankaan sen ehdottomuutta. Olenkin päättänyt, ettei pilliä käytetä kuin noissa nome-jutskuissa, ettei tule pillitettyä turhaan ja koira opi väärän kaavan toimia.

Jostain syystä mua on alkanut nyt nuo nome-jutskut kiiinnostaa. Ehkä ihan vaan siksi, kun näkee, millainen moottori Tuulissa on. Ja kuinka sen silmiin syttyy ilo, kun se näkee dummyn...mutta kuten ennenkin, historia kertoo tulevasta, joten enköhän mä tuonkin koiran ehdi pilata...

Tässä ne tämän blogin mustat tänään:

Tuuli 10 kk

Aamu 6 vuotta 3 kk

Ja vauhtia riittää..

Huomenna nuoriso täyttää 10 kk. Vasta. Oon sanonut sen ennenkin, mutta tuntuu siltä, kuin tuo teini olis aina asunut täällä  

Tänään jatkettiin poliisipartion keikkailua, tällä kertaa tehtiin laatu-aika keikka metsään kahdestaan Tuulin kanssa. Rehellisesti sanottuna mua hirvittää lähteä tulevana kesänä molempien koirien kanssa metsään, ihan vaan siksi, että Aamu yleensä häipyy keijujen matkaan ja sitä en missään nimessä halua Tuulin tekevän...taitaapi Aamu kulkea aika paljon hihnassa metsäkeikoilla, reppana.

Ja kaivoin minä autosta esille jotain Tuulille maagista. Dummyn. Tänään oli ns. ensi-ilta niissä hommissa sitten viime syksyn ja tavoitteena onnistunut nouto ja nenän käyttö. Sisätiloissa ollaan talven aikana harjoiteltu malttia eli Tuuli ei ole saanut lähteä lelua etsimään käsimerkistä, vaan suullisesta merkistä. Metsässä huomasi, että Tuuli tiesi, mitä siltä vaadittiin lähetystilanteessa  Lisäksi se malttoi HIENOSTI istua ja katsoa, kun kävin jemmaamassa dummyn pienen matkan päähän. Mutta sitten ne seuraavat vaiheet, joista käy ilmi se, ettei olla harjoiteltu näitä hommia ja myös se, minkä ikäinen koira on.

Tuuli lähti noutoon kuin ammus! (Selvästi isältä perittyä) Eli siltä osin sillä oli tehtävä täysin selvä. Näppärästi se oli pistänyt merkille, mihin kohtaan olin dummyn jättänyt, sillä oikeassa kohtaa maastoa se hiljensi vauhtia ja laski nenän maahan. Eli oli seurannut silmä tarkkana, mitä metsässä touhusin.

Sitten se pieni moka. Tuuli löysi etsimänsä, pysähtyi katsomaan mua, vihelsin, mutta Tuuli kävikin tarkistamassa toisen paikan, eli haisteli mun jälkiä. Mutta sen verran dummy-hullu se on, että palasi takaisin dummylle ja siinä vaiheessa tätä tätiä vietiin pitkin pusikkoa, eli pinkasin juoksuun ja leikin pelleä keskellä metsää  Ja Tuuli tuli kuin ammus perässä dummy suussa. Mistään luovutuksesta ei tässä tilanteessa nyt sitten voi puhua, mutta noutoesine tuli metsästä oikeaan suuntaan ja reippaalla vauhdilla.

Nyt ei sitten saisi sortua siihen, mitä kaksi edellistä koiraani ovat näissä hommissa tehneet. Löytäneet etsimänsä metsässä, mutta sooloilleet hieman palautuksissa, eli spontaanit ns. ylösotot ja palautukset on olleet hakusessa niin Elsalla kuin Aamullakin. Missä teen virheen? Siinä kaikissa pyhimmässä, eli johtajuudessa?? Luoksetulossa? APUA.

Suunnitelma on nyt sellainen, että esittelen Tuulille tämän yhden dummyn jemmauksen erilaisissa maastoissa. Toista dummya en ota käyttöön, jollei mulla ole apujoukkoja, ettei Tuuli ala sooloilemaan. Ja luoksetulon on oltava ehdoton.

Onnistunut metsäkeikka siis 'partioivilla poliiseilla'. Tuuli oli ennen metsäkeikkaa intoa ja energiaa täynnä. Ja lenkin jälkeen täynnä hevonpeetä  

Entäs Aamu? Se on tänään ollut hyvällä tuulella ja leikkinyt ihan reippaasti Tuulin kanssa. Nostan kyllä hattua sen hermoille, sillä pahaa sanaa se ei Tuulille sano, vaikka Tuuli roikkuu sen kaulanahassa ja hännässä tämän tästä. Toisin oli silloin,kun Tuuli Tornado tänne muutti.

Tätä kirjoittaessa nuo kaksi mustaa makaa sängyllä ja haukkuu toisilleen "väyh, väyh, väyh". Olis kiva tietää, mistä keskustelevat  Kenties tulevasta mökkikaudesta? VÄYH.

Maata näkyvissä ja ei, en ole merellä, vaan kotona  Pihamaa alkaa näkymään paikoitellen ja sen on myös huomannut Tuuli the Tuivertaja, joka on tehnyt argeologisia kaivauksia meikäläisen ns. kukkapenkissä. Tai ei sieltä penkistä mitään vanhaa tavaraa löytynyt, vaan Tuulin itsensä piilottama jää/lumiklimppi. Tuulin olemus oli kaivuun jälkeen aika....sanoisko ruskehtava. Mutta kaivakoot, kun ei ole kevättä ennen elänyt. Nyt se on koettava, Tuulin elämän ensimmäinen KEVÄT!

Ollaan jatkettu nuoremman konstaapelin kanssa kahdestaan käppäilyä. Hyvin on partio toiminut. Koirien kohtaamista pitää vielä hioa, ei siksi, että kyseessä olis remmirähjä, vaan ihan siksi, että nuoremman konstaapelin Tuulin mielestä kaikki koirat on kamuja. Ja ne, joiden kanssa ollaan tultu tutuiksi, ovatkin sitten jo hyviä tuttuja. Siinä meni yksi meikäläisen periaatteista...ollaan siis tervehditty aika useaa koiraa täällä kaupunginosassa. Tosin valitsen tarkkaan ne yksilöt, joiden kanssa jutskataan, sillä näkeehän se jo kaukaa, minkälaisessa mielentilassa omistajat ja koirat on...

Tuulin käytös on tällä hetkellä erittäin ailahtelevaa. Sen huomasi, kun kasvattaja kävi kääntymässä meillä. Voi kiesus sitä riemua. Tuuli on niiiiiin onnellinen, enkä sitä onnenpurkausta siltä aio riistää, sillä kyseessä on kaiken onnellisuuden ja hyvänolon alku ja lähde; tuttu ja turvallinen "ensimmäinen ihminen", joka valvoi pentulaatikon vieressä, ettei meidän prinsessalle tapahtuisi mitään niinä ensimmäisinä herkkinä viikkoina

Sitten jotain surullisempaa. Koiraenkeleiden joukkoon on tänään liittynyt yksi koira lisää. Kun sateenkaaren toisella puolen kysyvät koiran nimeä portilla, kirjataan tuon enkelikoiran nimi E-kirjaimen kohdalle. Saagalandian vanhimman koirajäsenen voimat hiipuivat ja oli aika sovittaa enkelin siipiä. Voimia vielä tätäkin kautta sinne Saagalandiaan..

Viime aikoina on ollut ilmassa aikamoista uhoa ja itsenäistymistä. Nuorisolla, eli Tuulilla on ollut ns. korvakuulokkeet korvilla ja musiikki lujalla  Eikä siinä vielä kaikki, se on alkanut käyttää 'päihteitä'. Syö nimittäin käppäilyillä sellaista, mitä se ei ole ennen uskaltautunut maistelemaan.  

Tänään sitten lähdettiin Tuulin kanssa kahdestaan iltakäppäilylle. Jo muutaman sadan metrin päässä kotia, jouduin palauttamaan neidin ruotuun. Leikkipuiston viereisellä pyörätiellä oli ns. tilanne päällä jonkun erittäin metsittyneen puudelin ja sen omistajan kanssa. En nähnyt kauempaa, mikä oli homman nimi, mutta Tuuli lähestyi tilannetta poliisin elkein...

Sain tehdä Tuulille selväksi, että meikäläinen on tänäänKIN vastaava, joten nuoremmat konstaapelit takaisin ruotuun ja taustalle. Sen jälkeen Tuuli ihan selvästi muutti tyyliä. Loppui poukkoilu ja hinaajan lailla eteneminen. Yes. 1-0 meikäläiselle! Vaikka olenkin ns. 'pehmeiden arvojen kannattaja' on joskus otettava härkää sarvista, kun tarve vaatii..

Tätä täytyy ilmeisesti jatkaa nyt jonkin aikaa, jotta poliisivoimissa palautuu marssijärjestys...

Niin, sitä Virtasta itseään. Sitä, mitä elukoille syötetään ja mitä niihin isoihin valkoisiin paaleihin kääritään... Niin, sitä oli tänään metsässä tarjolla.

Ulkona uskomattoman upea ilma, itsellä energiataso kohdillaan ja siihen sitten pieni riskinotto, eli keikka sinne metsään, missä Aamu tässä taannoin katosi puoleksi tunniksi -19 asteen pakkasessa keijujen matkaan ja tuli tynnyrin näköisenä takaisin syötyään jotain raatoa keiju-keikan aikana..

Mikä onni, sillä kyseinen metsätie oli AURATTU ihan sinne sisäjärvelle asti. Voi viude, että metsässä oli kaunista. Yksi metsuri tavattiin ja muutama sana vaihdettiin menomatkalla. Tuuli taisi kuiskutella jotain ihan metsurin korvaan, mutta mies oli ihan kamu, istui ihan alas, että sai kunnolla rapsutella koiria

Metsätie kulkee riistapellon ohitse ja kuinka ollakaan, molemmat koirat ryhtyivät märehtimään aivan lehmän tavoin AIV-rehua (heinää), jota pupuille oli jätetty. Aamu jopa veti kunnon rumbat selällään heinäkasassa, mutta ei ihme, sillä se tapaa pyöriä isojen paalienkin ympärillä kuin karusellissa, sen verran AIV:n haju sen nokkaa hivelee...voi Amundroa. Noh, onneks kyseinen tuote ei ole mikään pahemmin käynyt tuote, siis sellainen, joka on käynyt jo jonkun suolistossa, joten siinäpähän pyöriskeli. Pääasia, ettei lähtenyt keijujen kyytiin.

Mutta riskiä en ottanut, vaan kytkin Aamun siinä kohtaa, missä keiju(t), tai siis se raato sitä viimeksi huhuili...

Tuulikin toimi esimerkillisesti. Ohitettiin se kiltti metsuri tulomatkalla siten, ettei Tuuli ollut kytkettynä lainkaan. Ja ihan vaivatta. On se vaan ihme paketti tuo Tuuli. Vaikka se rrrrrakastaa kaikkia, niin silti sain sen hyvin vähin elein kulkemaan rinnalla, vaikka mukava setä teki töitä tien mutkassa.

Tälläisen iltapäivän jälkeen on taas varastossa sellainen määrä energiaa ja hyvää oloa!

Ja tätä kirjottaessa toinen koirista, Tuuli, yrkkäili AIV:t matolle. Onneks en ehtinyt eilen ostamiani uusia mattoja laittaa lattialle . Toivottavasti kyseessä oli AIV, joka ei sopinut mahaan, ettei se ole se pieni huivin palanen, joka on jäänyt tukkeeksi kakaran sisuksiin...

Liekö siirtyminen kesäaikaan tai se, että seuraneidin voimat alkaa vähitellen palaamaan, mutta viikonlopun aikana ja tänään ollaan siivottu kaappeja ja pesty ikkunoita. Tämä monikko muodossa, sillä Tuuli on ollut rättivastaava, ja tietenkin veroviranomainen, sillä jokainen pussukka on tullut tarkastettua

Niin, ja oli se jotenkin päässyt tänään käsiksi kennelpojan kaulaliinaankin ja se kyseinen vaatekappale on nyt ns. entinen. Huivista oli lähtenyt sellainen sievä suikale, toivottavasti ei tuki suolistoa!!

Kaappeja siivotessa törmäsin taas siihen isoon ruskeaan kirjekuoreen, joka sisälsi elokuussa 2003 Iiriksestä otetun röntgenkuvan. Kuvassa näkyy iso syöpäkasvain, joka painaa henkitorvea. Kolme päivää myöhemmin Iiris sai lähteä tähdeksi taivaalle...ja vieläkin itkettää, kun muistelen sitä koiraa, sen viimeistä kesää ja sitä tuskaa, jonka koin silloin. Miten yhtä tiettyä koiraa voikaan olla näin ikävä?? Vieläkin, vaikka tuosta on jo vuosia?? Mun Iikkuli Miikkuli. Toista en samanlaista tule saamaan...

Uusintakeikka mökkisaareen tänä aamuna. Potkurit följussa ja taas mentiin lujaa  Olisin voinut jo jäädä sinne, sillä kun istuin Aamun kanssa siinä mökin rappusilla kahdestaan, valtasi meikäläisen taas sellainen rauha, joka vaan hiipii sisuksiin tuolla mökillä. Noh, vappuun on aikaa pikkasen yli kuukausi; silloinhan me yleensä mennään jo veneellä mökille..

Tuuli touhusi mökillä taas omiaan. Se sai pallon mökistä ja touhusi ystävänsä pallon kanssa pitkin mökkitonttia. Paras paikka leikkiä pallolla oli kennelpojan puusavotta-alue, koska siellä oli löysää lunta ja koloja...

Niin, koloja. Tehtiin lähtöä mökiltä ja oltiin menossa viemään Tuulin pallo mökkiin sisälle. Laituria pitkin mentiin, tosin laituri on aivan lumen peitossa, lukuunottamatta niitä muutamaa koloa, joista näkee, missä laiturin reuna kulkee. Juuri sillä siunaaman hetkellä, kun ehdin ajatella, että hupsista, onkohan tuolla laiturin alla tyhjiö lumessa, huomasi Tuuli saman asian.....ja totta kai pisti pallonsa sinne koloon.

O-ou. Sinne meni. Laiturin alle pallo. Tuuli katsoi meikäläistä. Juupa juu, siellä se nyt on, mitäs laitoit sinne. Kennelpoika hätiin. Vaan eipä ollut kennelpojallakaan niin pitkät käsivarret, että pallo olis saatu pois laiturin alta...

Tässä vaiheessa Tuulista ihan huomasi, että se ei tule luovuttamaan, ennen kuin pallo on ronkittu ylös. Ja mitä palvelusväki tekee? Hakee totta kai lapion ja alkaa kaivamaan lunta pois laiturin reunalta. Kaivamista vaan vaikeutti kaksi kappaletta monttuvastaavia, jotka oli montun pohjalla. Tuulilla selvästi vainu pallosta, Aamu muuten vaan mukana hommissa.

Ja löytyihän se pallo! Eikä touhussa edes kulunut kauaa! Länge leve bollen! Ei me sitä hukata!

Sitten jotain aivan muuta. Näin aamulla painajaista. Olin jossakin koiraleirillä molempien koirien kanssa. Mukana porukassa sekalainen seurakunta, suurimmaks osaks mun omia ryhmäläisiä ja niiden koiria, eli ilmeisesti olin jollain agileirillä. Paikka oli kangasmetsä; nuorta mäntyä. Alueella oli susia ja molemmat koirat hävisi. Katosi. Meni hukkaan. Ja hukan suuhun. Yhdessä me Aamua ja Tuulia etsittiin, tuloksetta. Jouduin lähtemään leiriltä ilman koiria. Tuska ja paniikki oli kova. En olisi halunnut jättää koiria metsään, mutta oli pakko.

Mikä uskomaton helpotus, kun tajusin heräileväni ja tuijotin onnesta mykkyrällä kahta mustaa nappisilmää noin 10 cm päästä kasvoistani. Tuuli. Ja jalkopäässä Aamu. Molemmat hengissä. Huh, mikä painajainen!

Haa, kevättalven ihanuuksia; hanki joka kantaa! Ja mikä kantavasta hangesta tekee vielä upeamman, noh, tietysti kevätaurinko!

Eli tämä lauma suuntasi heti aamusta Opelin nokan kohti mökkisaarta. Mukaan pakattiin potkurit ja kyllä kannatti! Tuulille potkukelkka oli uusi tuttavuus, mutta eipä se laitteesta paljoa välittänyt, ihmetteli vaan, kun eteneminen oli aika sujuvaa. Jäätilanne oli kohtuullinen, jos rantoja pitkin kulki, oli tilanne täysi kymppi; hanki kantoi, eikä koirien tarvinnut liukastella. Ja rannoillahan on koirillekin haisteltavaa, joten aamulenkki oli onnistunut. Varsinkin se hetki, kun parkkeerattiin tuulensuojaan ja käännettiin nokka kohti aurinkoa ja istuttiin vaan siinä hetki ja kuunneltiin hiljaisuutta. Siitä hetkestä sai voimia!

Koska jäätilanne oli hyvä, lähti kennelpoika mökille uudestaan ruoan jälkeen ja otti koirat mukaan, polttopuita siis hakemaan. Tuuli oli touhunnut omiaan koko puunhaku-reissun, mutta Aamu ei ollut autosta tullut enää ulos. Aika persoona se on

Ja illalla oli vielä ohjelmassa Tuulin viimeinen halli toko-treeni. Voi hitsin hitsi, että se teki tänään pätkittäin hienoa työtä. Seuraamisessa on hetkittäin ihan "vau"-kohtia (oikea asento ja katsekontakti, tuski sentään oikeille toko-ihmisille kelpaisi) ja hyppykin sujui hienosti. Sitten rasitettiin pienen pollaa uudella asialla jo tänään toistamiseen,,,tosin asia ei liity tokoon..käsimerkistä ohjausta taakse. Asia oli vaikea, sillä en ole Tuulin kanssa edes sitä harjoitellut, että target-lautasen voi jättää sen selän taakse..mutta kyllä Tuivertaja vaan osaa, kun asian sille oikein esittelee! Nyt taas tiedän, mitä täällä sisätiloissa voi harjoitella!

Tänään on taas sellainen päivä, että voi olla koiriinsa enemmän kuin tyytyväinen. Siis meikäläisen asteikolla.

Tuuli vasemmalla, Aamu oikealla - ja lujaa tullaan!

Ai niin. Vanhasta tuli mieleen. Tapasin tänään whippetin, joka on juuri äskettäin täyttänyt kunnioitettavat 18 vuotta!! Olihan koira jo vanhan näköinen ja oloinen, mutta seurasi ympäristöään ihan virkeänä. Uskomatonta, että joku rotu voi olla niin pitkäikäinen....flatti kun on vanha, jos se täyttää 8-9 vuotta...

Haluan tätä kautta onnitella LISSUA Lappeenrannassa, joka viettää merkkipäiväänsä!

Onnea pyöreistä vuosista!   

Niin siinä vaan kävi, että ensimmäinen työviikko sairasloman jälkeen on vienyt seuraneidin voimat..eikä tilannetta ole helpottanut se, että kennelpoika on työreissussa , eli koko hotellin pyörittäminen jäi kerrosiivoojan vastuulle..

Hotellin asukkaat taasen ovat suorastaan pursuneet energiaa. Ehkä osaksi siitä syystä, että tottuivat ohjelmaan kolmen viikon aikana ja nyt ovat kykkineet yksin päivät, onneksi vaan kuusi tuntia kerrallaan.

Maanantaina tosin tuo kuusi tuntia oli Tuulille ylivoimainen tuntimäärä..aamukäppäilystä huolimatta se oli kehittänyt tänne sisätiloihin kaikkea eritettä, mitä koirasta vaan voi lähteä...eli niitä kahta, mitä peräpäästä tulee ja sitä yhtä, mitä nousee mahalaukusta, huoh. Mutta ei Tuivertajaa mikään tauti ole vaivannut, yhtä pirteä ja täynnä energiaa se on ollut eritteistä huolimatta. Ja eritteitä ilmaantui sisätiloihin vain ja pelkästään maanantaina, muutoin koira on toiminut normaalisti. Eli mahtoikohan Tuuli protestoida vaan haisevasti sitä, että se joutui olemaan yksin koko puoli päivää.. Varmuuden vuoksi se kuitenkin sai pari annosta canicuria.

Sen verran on seuraneidin ajatus selkeytynyt sairastelun jälkeen, että meni ja ilmoittautui SAGIn seuratoimijaseminaariin huhtikuussa. Päivän trippi Tampereelle ja takaisin. Toivottavasti tapahtuma on antoisa...

eli eiköhän tämä elämä tästä pikkuhiljaa normalisoidu  Kun vaan nuo lumimäärät sulais pois, niin päästäis kunnolla hommiin. Tosin silloin alkaa taas aika, kun Aamu katoaa keijujen matkaan..mitenkähän sen asian tulevana kesänä junailis? Tuuli nimittäin ei kesäaikaan ole Aamun kanssa metsässä kulkenut, joten kaikki pahat tavat on vielä oppimatta..

Niinhän siinä sitten kävi, että lähdin kuitenkin hallille sunnuntai-aamuna Leinon Jennin treenejä seuraamaan. Olihan kaksi ryhmäläistä mukana, joten siinäkin yksi syy, miksi mennä koirapölyyn istumaan. Sanoin halliin tullessani, että vievät minut ulos, jos huulet alkaa sinertämään , mutta tuskin sitä olis kukaan huomannut, kun suorituksia tuli seurattua niin tarkkaan.

Paljon tuli taas neuvoja ja ahaa-elämyksiä ohjauksen suhteen ja jopa ihan sellaista pientä nippelitietoa, jonka varmasti oon ennenkin kuullut, kuten esim. että koira tulee palkata AINA seuraavan esteen suuntaan...niinpä, on meikäläisellä aika pitkä matka sille tasolle, millä useimmat seuratoverit jo ovat..mutta toisaalta, eihän Tuulista agikoiraa tulekaan..

Pikakäynti keskellä päivää kotona ja koirat mukaan autoon. Uudestaan hallille, toko-treeneihin, pitkästä aikaan. Tuuli oli kuin olisi piikkimatolla maannut. Se oli kuin pingottunut jousi, valmiina sinkoilemaan. 'Hieman'    levoton alussa, mutta paransi selvästi loppua kohti. Seuraamisessa alkaa takapää pikkuhiljaa löytää paikkansa, mutta paljon on vielä matkaa hyväksyttävään asentoon. Palkkaus viistosti takavasemmalle auttoi..kyllä ne takajalat alkaa jo löytyä ...Tuulissa ihan se näkee sen, kuinka hitaasti flatti kehittyy fyysisesti (ja psyykkisesti). Ja on ollut ainoastaan hyvä, että en ole enempää reppanan päätä asioilla rassannut, nykyisessäkin on tekemistä. Mutta on niiiiiiin kiva, kun koira ON motivoitunut ja tykkää tehdä...

Vihdoinkin seuraneiti pääsi käymään mökkisaaressa. Edellisestä kerrasta onkin jo aikaa kaiken sairastelun takia  Mikään ei ollut siellä omalla mökillä muttunut, mutta herra jee, mitä naapuritontilla, n. 300 metrin päässä oli tapahtunut! Metsä oli kaadettu, rantaan oli tuotu joku pieni mökki ja ranta ruopattu.

Sinne meni meikäläisen herkkutatti-maastot, Aamun pupu-polut ja peikkometsä. Sinne meni autuas rauha, rantalepikon tuoksu ja joutsenten pesäpaikka  Onneks sentään ostettiin naapuritontti muutama vuosi sitten, kun se oli myynnissä, ettei naapureita ihan syliin tunge...mutta harmitus on kuitenkin suuri...meidän paratiisipaikka on nyt ihan suoraan sanottuna, raiskattu

Koirille, tai itse asiassa Aamulle tuosta kaikesta on vaan seuraneidin mielestä hyötyä. Puput häipyy nurkista ja Aamulla toivottavasti vähenee vahtimisen tarve. Sillä kun väkeä ei mökkisaaressa liiku kuin marjastusaikaan, on Aamu ottanut asiakseen haukkua pystyyn kaikki yksittäiset  kulkijat, jota harvakseltaan tuolla mökillä näkyy. Ja Aamu kun ei täällä kaupungissa korvaansa lupsauta vahtimisen eteen.

Niin ja toivottavasti ne röyhkeät metsästäjät, varsinkin se n. 9-10 vuotias poika, joka haulikon ja koiran kanssa tuli ihan pihalle asti, pysyy kauempana pyssynsä kanssa, nyt kun mökkejä on rantaviivalla yksi lisää.

Huomenna olis tarkoitus mennä Tuulin kanssa hallille. Eipä olla käyty moneen viikkoon. Helmikuussa viimeks  Seuraneiti on säästellyt keuhkojansa koirapölyltä, eikä ole treenejäkään vetänyt useampaan viikkoon. Ja hieman harmittaa sekin, että huomenna hallilla on Jenni Leinon agi-kurssi, mutta päätin olla menemättä edes katsomaan, koska haluan keuhkojen toimivan iltapäivällä, kun on Tuulin vuoro käydä koulua..

"Tässä hotellissa on eletty viimeset kolme viikkoa onnellista aikaa. Seuraneiti on vihdoinki tajunnu, mikä merkitys seuraneidillä itse asiassa on, eli olla kotona ja viihdyttää meitä! Vaikka se itse kyllä manaa ja kiroo harvase päivä, ku ei kuulemma saa happea. Happea? Onks se jotain syötävää?

Keväthän on istutusten aikaa. Seuraneitikin on istuttanu...jotain valkosia, papereita n. kolmisen viikkoa. Ensin se puristaa niillä nenäänsä ja sitten se laittaa ne valkoiset...öh..kasvit jonnekin, etten mä niihin pääse käsiks. Teen meinaan sellasta kliinistä tutkimusta...täytyyhän mun aina tilaisuuden tullen tarkistaa, mitä sieltä seuraneidin nenästä on tullu...ja ihme kyllä, ennen kun mä edes itse oon huomannu, mä oon syöny sen "valkosen", jota seuraneiti kuuluu kutsuvan nenäliinaks. Seuris on sanonut, että luulee niistävänsä aivoja pihalle, koska sitä "jotain" on tullut ulos niin paljon...JAIKS, oonks mä syöny seuriksen aivoja??? Millä se nyt sitten ajattelee?

Vihdoinkin muuten tuo seuraneiti on päättäny alkaa uudestaan ulkoilemaan. SIllä on ollu pikkasen taukoa sen asian suhteen, kun on valittanu ettei saa happea (niin, oliks se syötävää?) Mutta nou hätä, onhan me päästy KEPOn kanssa kunnon käppäilyille!

Tänään, ihan äsken, käytiin seuriksen kanssa aamukäppäily. Mä ehdin tehdä aika paljon koko keikan aikana...: mä söin ruusunmarjoja, pyörin lumihangessa pariin otteeseen, väänsin tortun, löysin yhden pipon, jutskasin yhden äijän kanssa (jonka aikana Aamu Agentti pääsi käsiks sen äijän työkintaisiin ) Sit mä löysin yhden kaljapullon, yhden tikun, jonka olin hylännyt eilen, niin, ja sit mä heilutin hurjasti häntää yhelle seurueelle eläkeläisiä. Muuten, se äijä, jonka kanssa jutskasin, oli kiva. Se meni kyykkyyn...ihan omaa tyhmyyttään, ei tainnu tietää, mitä flatti sillon tekee...nimittäin....tadaa...pyrkii syliin ja pesee äijän naaman  Sai äijänköriläs syyttää itteään, mitäs kyykkii kahden flatin edessä...Seuris meinas aukasta suunsa ja varottaa, mutta ei sit kuitenkaan tehny sitä.

Me muuten oltais voitu jäähä Aamu Agentin kanssa sen äijän kanssa hommiin. Sillä oli hyvät hanskat (Aamun huomio) ja sit sillä oli samanväriset kuteet ku meillä, eli tollaset kirkkaankeltaset..Mut ei ois tainnu työnteosta äijällä tulla mitään, jos oltas lähetty messiin...se äijä nimittäin meni katolle puottaan lunta..

Että sellane aamu tänään. Nyt maistuu aamupäivätirsat.

- Tuuli, 9+ kk, elämännautiskelija -

Ei kai kenellekään ole jäänyt epäselväksi, että tämän vuoden Crufts-koiranäyttelyn BIS-koira oli FLATTI?  Ei siis mikään ihan turha koira. Flatti ENG SH CH Vbos the Kentuckian valittiin 21 000 koiran joukosta näyttelyn kauneimmaksi! Koiralla on ikää 9½ vuotta, harva flatti edes elää tuon ikäiseksi. Vain kerran aiemmin on flatti voittanut tuon kyseisen, maailman suurimman koiranäyttelyn ja tuolloin, 31 vuotta sitten, näyttelyn kauneimmaksi valittiin Irish Eng Shargleam Blackcap, joka on tämän vuoden voittajan isänisän isänisä.

Mutta ei tässä vielä kaikki. ENG SH CH Vbos the Kentuckian eli Jet'in isä on......tadaaa ♫ ♪ ♫ AAMUN isänisä!!

Tässä kuvassa Aamun isä, eli Kans Mva & Ltu Mva & Fin Mva BH Withybed Texas Ranger flattien erikoisnäyttelyssä muutama vuosi sitten. Ikävä kyllä Mirri menehtyi vähän yli vuosi sitten
On niissä jotain samaa

Mirri

Niin ja löytyyhän tuon voittoisan flatin sukupuusta muitakin sellaisia koiria, joita on meikäläisen koirien sukutauluissa...

ENG SH CH Vbos the Kentuckian isänemän isä Fossdyke Illustrious oli meidän edesmenneen Iiriksen ISÄ!

Iiris eli Jay-Jay's Cosmic Girl 14.2.1997 - 18.8.2003
i. Fossdyke Illustrious - e. Kans & Fin Mva Shargleam Velvet Scoter

 
Aamu Aurinkoinen auringossa. Kovin on kuono jo harmaantunut, vaikka ikää on vasta 6 vuotta

Tuuli Tuivertaja kutsumassa Aamua hanskanveto-leikkiin

Ja leikkiihän se Aamu. Vaikkakin ihan selvästi näkee, kenen säännöillä mennään. Aamu tuo taaimainen ja Tuuli yrittää värkätä hanskaa itselleen. Ja näyttää vielä siltä, että Aamu iskee kamerankäyttäjälle silmää

Haa, kevät ja kevään tuoksut! Mitä kaikkea lumen alta paljastuukaan? Niinpä, sitä itteänsä. Koirat kävi aamupäivällä mökkisaaressa ja sillä aikaa, kun kepo oli jutskannut yhden maanomistajan kanssa, kävi Aamu keikalla.

Lyhyesti Aamun sanoin: "NAM" Eikä siitä sitten sen enempää.

Mutta pitikö ne maassa jäljellä olevat hajut hinkata itteensä? Yleensähän käytetään lautasliinaa ruokailun jälkeen...Aamu ei jättänyt mitään muille, vaan hinkkasi itseensä ne loput "sitä itteänsä"

Ja lopun voi arvata. Aamu joutui pesuun mukavan mökkikeikan jälkeen. Röyh.

Niin, se oli sitä itteänsä, ihmisen tuottamaa

Eilen illalla löysin Aamun sohvalta. Ei siinä mitään hassua, mutta kun reppana oli nukahtanut siten, että pääkoppa oli ruokakupissa:

Tätäkö Aamun ufoilut ovat tienneet? Joko se suojaa pääkoppaansa tulevilta hyökkäyksiltä?? Vai onko kysessä Aamun mietintämyssy? Ei ihme, että se on niin viisas

Keuhkokuumeessa, kun ei mitään jaksa tehdä, on olo kuin Tuhkimolla. Toiset lähtee juhliin (eli siis jäälle/mökkisaareen) ja meikäläinen jää sisätiloihin tuijottamaan ikkunasta ulos, kun ulkona on ehkä kevään kaunein auringonpaiste ja ilma .

Ja Tuulin toko-treenitkin jää taas välistä . Viime lauantaina en päässyt hallille korkean kuumeen ja korvatulehduksen takia, nyt en voi mennä, kun en saa hengitettyä..

Mutta jotain hyvää tässäkin olotilassa. Fleece-pusakan tasku on täynnä nappuloita ja jokaisen esineen, minkä saan käteeni Tuulilta, tietää sille palkkaa. Eikä ahnetta tarvitse montaa kertaa kehoittaa.   Siinä ne lätyt istui mun edessä aamulla, kun katoin uutisia telkusta. Kummallakin oma esine, jota ne nosti kilvan mulle käteen...Aamun esine, tuo rakas ruokakuppi kiinnosti myös Tuulia, joten sitä vaihdeltiin koirien kesken. Tilanne oli jotenkin surkuhupaisa...Aamu ihan selvästi on opetettu tekemään omia johtopäätöksiä, sillä se tarjoaa tekemistä. Tuuli taas ei vielä ole niin haka siinä asiassa ja katsookin usein mallia Aamun hommista...on ne vaan höpönassuja, molemmat omalla tavallaan

Aamu on myös hyvä neuvottelija. Tuulin lähestyvä sukukypsyys-ikä on saanut siinä hieman uskaliaita yrityksiä riepotella Aamua, mutta jokaisessa tilanteessa, jossa odotan, että Aamu komentaisi Tuulia, käykin siten, että Aamu tarttuu leluun ja johdattelee Tuulin huomion siihen. Fiksu Aamu. Aamu ei siis anna Tuulille sitä mahdollisuutta, että pinna palaisi, vaan kaikesta selvitään, hieman juonittelemalla. Ja kaiken tuon näkee, kun osaa katsoa. Tuuli ei vaan sitä tajua

Seuraneidin korvien huuhtelu -keikka venyi arvioitua pidemmäksi, sillain kahden tunnin istumiseen päivystyksessä ja koirat olivat keskenään yksin iltapäivän. Liian hyvälle ovat ilmeisesti tottuneet tässä sairaslomien aikana, sillä täällä oli sattunut ja tapahtunut sillä aikaa kun seuraneiti kävi tk:ssa hakemassa itselleen diagnoosin keuhkokuume.

Aamu oli ufoillut ja avannut haitari-välioven ja painunut kellariin. Mikä ihme sitä riivaa? Ei siinä mitään, vaikka se kellarissa käy päivisin, mutta tätä tietsikkahuonetta siinä matkan varrella ei olla riisuttu "Tuulihuoneeksi", eli täällä on sen verran kallisarvoista tavaraa Tuulin ulottuvuudella, koska ovihan pitäis kaiken järjen mukaan pysyä kiinni JA koirat oven toisella puolella.

Jos Aamun skitsoilut ja ufoilut jatkuu, on se pakko viedä tutkituttavaks. Mutta mistä lähin koirapsykiatri?  Ei vainen, saattaahan olla, että Aamun käytöksen taustalla on joki elimellinen juttu; kipu tms. mutta niistä ei nyt puhuta. Piste.

Aaaaaaivan on päässyt tässä unohtumaan, että Tuuli Tuivertaja on saavuttanut juniori-iän. Eli tiistaina tuli 9 kk täyteen. On se vaan todettava taas kerran, että kyllä aika kuluu nopsaan, kun on mukavaa

Aamu jatkoi taas äsken ufoiluaan tuolla ulkona. Sain hakea sen sisälle, sillä se istuu lumihangessa ja tähystyskasan päällä ja haukkui äänellä "Älä jätä mua, tuu tänne" Ilme sillä on kovin surumielinen..ja kun päästiin sisälle, sitä ikään kuin hämmensi koko asia, sillä se alkoi venyttelemään ja kiemurtelemaan mun vieressä. Noh, kaikki venytykset saa mut iloiselle mielelle, sillä se kertoo vaan siitä, ettei koira ole kipeä..

Enkä siis vieläkään tiedä, miks Aamu ufoilee ja haukkuu tuolla äänellä pihalla...

Käytiin eilen Tuulin kanssa kahdestaan käppäilyllä. En ole kunnon käppäilyä tehnytkään piiiiitkään aikaan sairastelun takia ja tuntui ihan kivalta mennä kahdestaan ja kehittää kaikkea kivaa matkan varrella. On se vaan ihan eri koira, kun sen kanssa menee kahdestaan.

Päästin Tuulin irti venesatamassa. Neiti tanssi iloisena pari kertaa eteenpäin, mutta palasi sitten kulkemaan rauhassa mun vierelle. Höh. Miksei se sitä tee, kun hihna on kiinni?? Taas tuli mietittävää...

Aamu käyttäytyy IHAN oudosti! Aamulla, kun KEPO oli lähtenyt töihin ja valmistauduin lähtemään lättyjen kanssa aamukäppäilylle, istui Aamu pihamaalla ja tuijotti aidan välistä naapurin puolelle. Istui ja haukkui, ulvoi ja haukkui. Ja tuijotti.  Totta, Aamu istumassa ja ulvomassa..

Ensin ajattelin, että se haikailee KEPOn perään ja että isäntä on lähtiessään pyörällä huikannut jotain idioottimaista Aamulle ja nyt Aamu istuu ja odottaa isännän tulevan takaisin. En saanut selvyyttä siihen, miksi Aamu ufoili.

Sitten lähdettiin käppäilemään. Aamu veti hysteerisenä ja katseli jokaista liikkeellä olevaa ihmistä, ihan kuin etsiäkseen "jotain". Yhdessä kohtaa se jopa pysähtyi HAUKKUMAAN! Siis Aamu, joka ei todellakaan kiihdy yhtään mistään (tai no, pupuista, juu)

Onko siis a) kevättä ilmassa b) Aamu sekoamassa c) seuraneiti sekoamassa d) Aamu sairas (kohtaus tulossa?) e) kaikki nämä edllä mainitut vaihtoehdot

***EDIT n. klo 15: Aamun hölmöily jatkui...se istui ulkona lumihangessa ja jäätiköllä. Tiiraili kadun päähän, haukkui ja oli jotenkin "ei Aamumainen". Sisälle sain sen hakea, kun ajattelin, että kylmää kankkunsa tuolla ulkona istuessaan. Mutta ulos olis pitänyt päästä... - en päästänyt.

Hetkittäin Aamu haukkui täällä sisälläkin, äänellä "Tuttu tulossa" ja sai Tuulinkin juoneensa mukaan. Onneks tässä asiassa lätyt kuuntelee ja hiljenee käskystä ihan kiitettävän hyvin. Tosin joku on saattanut ollakin ulko-ovella, meikäläinen kun ei tällä hetkellä kuule yhtään mitään, mitä ulkona tapahtuu...

"Keskustelua"

Yksinpuhelua - eli väyh, väyh, väyh

"Eikö se nyt ota tulta?"

"Muruseni"

Miten voi kahvipannu muuttua hetkessä vaaralliseksi? Niih, kysykää sitä Tuulilta. Sama pannu meillä on ollut koko sen ajan mitä Tuuli on meillä ollut ja tänään sitten yhtäkkiä keittiöstä kuului moikipää-hälytys!! "Apua, tulkaa auttamaan, täällä on jotain vaaaaarallista"

Yhdessä me sitten mentiin Aamun kanssa keittiöön, molemmat yhtä hämmästyneinä Tuulin tyylistä haukkua. Eihän siellä keittiössä nyt mitää vaarallista ole? Kävelin reippaasti kohti tiskipöytää, ja yritin samalla selvittää, MITÄ Tuuli tuijotti karvat pystyssä. Ja selvishän se, kun pääsin lieden ääreen. Tuuli hyppäsi itse haistelemaan kahvinkeitintä. Hölmö. Se, mikä laitteessa oli erilaista, oli itse kannun kansi, jonka kennelpoika on jostain syystä viime päivinä alkanut jättää sillain ylös. Ja sekös pienen flatin pään on hämmentänyt. Jos vaikka kahvinkeitin syö pieniä flatteja, kun kansi on auki??

Seuraneidin talviloma jatkuu viikon sairaslomalla ja koska tänään ei ole kuumetta, saati särje korvia, päätti seuraneiti ulkoiluttaa yhtä dummya, niin ja tietysti flatteja, yksi kerrallaan, tuossa kadunpätkällä. Kovin ollaan pidetty taukoa noista hommista nuorimmaisen murkkukauden ajan ja nyt aloitettiin uudella ohjelmalla, eli kantamisella. WT-hihna kaulaan ja dummy kakaralle suuhun. Hyvin hiffaa, mutta sylkee  dummyn yhtä hyvin . Pari toistoa ja niiden aikana pääsin torumaan äänellä pään alentamisesta, mutta myös kehumaan siinä määrin kantamisesta, että Tuuli ihan selvästi pari kertaa katseli mua silmiin siinä vierellä teputtaessa. Toisin sanoen: Lapsi ei ole enää lapsi, vaan murkku, joka keksii omaa kivaa, jollei sitä ohjeista oikein...huoh, aina yhtä kamalia, nämä nuoren koiran dummy-jutut. Kun ei osaa, niin ei osaa!

Aamukin sai tehdä dummy hommia. Pari noutoa. Yhtä hillitysti kuin ennen, liikkuen tasaisen varmoin askelin; laukassa dummylle, mutta ravissa, häntä heiluen takaisin. JA sivulle perusasentoon, eikä puhettakaan, että sylkisi noutoesinettä. Mutta Aamu kantaakin dummya vain ja pelkästään siksi, että sitä on sen mielestä kiva kantaa, ei siksi, että se haluaisi miellyttää minua. Näin toimii Aurinkoinen. Ja siihen on jo totuttu

Se siitä talvilomasta. Aurinkoisia ilmoja on pidellyt, mutta seuraneiti on maannut sisätiloissa suurimman osan talvilomastansa. Pirskatin korvatulehdus, joka meni molempiin korviin JA korvakäytäviin  Eikä siinä mitään, jos lääkkeet puree, vaan ei, eipä auttanut ensimmäinen kuuri, joten tuolla arvauskeskuksessa on tullut juostua aika usein, kun ei työterveys ota vastaan..

Mutta mikäs tässä on loikoillessa, jos palvelu pelaa. Tuuli on toiminut selänlämmittäjänä ja naaman pesijänä, Aamu on käynyt välillä tarkistamassa, että hengitänkö  Eilen illalla melkein 39 asteen kuumeessa yritin epätoivoisesti saada kennelpoikaa kuulolle toisesta osasta taloa, kun en jaksanut pedistä ylös, mutta mitä vielä...yhtä kuuro se on kuin meikäläinen, erona vaan se, että kennelpojalla EI ole ollut korvatulehdusta, jonka vuoksi hän kuulisi huonosti...

No, ei siinä mitään, lähetin Tuulin asialle, eli hakemaan kennelpoikaa. Sanoin Tuulille "Missä ****?" ja mitä tekee Tuuli Tuivertaja? Höh, lähtee tomerana makkarista ja palaa yhtä iloisena takaisin - Ikean leluhiiri suussa! Niinpä, juupa juu. Onhan ne tietty ihan sama asia, kennelpoika ja Ikean hiiri vai onko?

Löytyi siis selvä "aukko" Tuulin koulutuksessa, eli perheenjäsenen nimen tunteminen. Elsa tuon asian osasi ja löysi kennelpojan usein, kun sitä Elsalta kyselin.

Tuuli on myös Tuuli tanskaksi kirjoitetttuna .  Ilmeisesti. Sain viestin Kittyn emännältä, että Kittyn tanskalainen kasvattaja oli laittanut ottamiani valokuvia omalle kotisivulleen!

"Jeg har fået nogle skønne billeder fra Finland, hvor Anna-Maria var en tur i skoven med sit veninde Tiina og deres to hunde Kitty og Tuuli (flat coated retriever). Det var dejligt vejr og hundene hyggede sig."

Tässä linkki sivulle ja kohdasta "nyheder" pääsee katsomaan valokuvia

Niin, niin siinä taas kävi. Korvatulehdus ja alkava poskiontelotulehdus tällä kertaa. Ketuttaa, kun ihan talvilomalla sairastuin..työterveyteen kun soitin eilen, näpytteli hoitaja konettaan ja huudahti "sinähän olet ollut sairas koko helmikuun!" Juu, juupa juu. Eikä täti siltikään voinut auttaa, vaan käski soittamaan arvauskeskukseen  

Soitin ja sain ajan puoli kolmeksi, siis eilen. Menin luukulle sovittuun aikaan ja kysyin, kauanko joudun odottamaan. Hoitsu luukulla totesi, että kyllä tässä pari tuntia menee. Virnistin ja hoitaja luuli, että korvaani sattuu (niinhän siihen sattuikin, mutta virnistin kyllä sen ilmoitetun odotusajan takia). Kiltti sisar valkoinen kysyi heti, haluanko buranaa....ööh, joo, miksei. Sain käteeni burana 600 kaks kipaletta ja otin odotushuoneessa vesikupin käteeni. Istuin alas - ja sitten meikäläisen nimi huudettiinkin. Siis mitä? Munhan piti odottaa pari tuntia? Tunsin muiden potilaiden katseet niskassa, kun astelin lääkärin huoneeseen.

Vaan eipä ollutkaan lääkäri hoitamassa, vaan sairaanhoitaja, tuttu sellainen, jolle on annettu täällä meidän arvauskeskuksessa toimilupa kirjoittaa reseptejä! Hah. Asiallista palvelua, poskien ultraus ja resepti kourassa astelin ulos huoneesta tasan klo 14.45. Koko toimitukseen siis kului aikaa 15 minuuttia. Sen verran haipakkaa tahtia, että hyvä kun tämä äti ehti tajuta tapahtuneen  

Päässä, tai siis korvassa soi. Osaksi siitä syystä, että kroppa on täynnä lääkettä, osaksi sairauden takia ja loput sitten siitä syystä, että päässä ilmeisesti aina soi (enemmän tai vähemmän).

Lähdettiin kuitenkin koirien kanssa jääkeikalle Larsmoon, ihan Fagernäsiin. UPEA ilma ja minä pönttö jätin kameran kotiin. Toisaalta, ympäristön hahmottaminen on pää lasikuupassa hieman vaikeata, joten tuskin kuvat olis onnistuneet. Koirat riehuivat ihan kunnolla, kun pääsivät kunnolla juoksemaan. Seuraavan kerran otan kyllä kameran mukaan, jos ja kun jäälle mennään. Tänään nimittäin on täällä ollut +6 astetta lämmintä, joten lumet ovat saaneet kyytiä. Tosin tuota valkoista vielä riittää...Kennelpoika ehti jo haaveilla: "Kahden kuukauden päästä meillä on sitten taas jo vene vesillä". Niinpä. Pari kuukautta Wappuun!

Taaaaaalviloma! Ja flunssa. Varsinainen räkätauti . Nenästä tulee sen verran ufoa tavaraa, että herää epäilys niistänkö aivoja pihalle , sen verran on nimittäin eritteen väri ja koostumus eksoottisen näköistä. Noh, nähtäväksi jää, kuinka pää tyhjenee

Eilen sovittiin Kitty-dalmiksen (Tanskan tuonti; Dallise's Knick-Knack) emännän kanssa treffit tuonne hiekkamonttujen parkkipaikalle täksi aamuksi. Sääkartat lupaili aurinkoa, vaan eipä tuo mollukka näyttäytynyt ihan aamusta. Aamun jätin kennelpojalle, ihan siitä syystä, ettei se lähde huitelemaan ja vie nuorisoa mennessään.

Kittyllä ja Tuulilla on ikäeroa vajaa kuukausi; Kitty on nuorempi. Hyvin ne tulivat juttuun, kumpikaan ei ole mikään tiukkapipo, vaan matka pitkin moottorikelkkauria sujui hyvin leppoisissa merkeissä. Seuraneidillä oli kyllä hieman happivajausta, mutta jotenkin jaksoin tarpoa. Pääasia, että koirilla oli kivaa!

Tuuli ja Kitty kaahaa

Vähän rauhallisempaa menoa

Kitty

Tällä blogilla on oikeastaan vain yksi tarkoitus. Tänne kirjoittelen muistiin asioita, jotka muuten saattaisi kadota muistista muiden muistipölyjen mukana. Päiviin, kuukausiin ja vuosiin mahtuu paljon iloa ja hieman suruakin, mutta myös iso annos flattimäisyyttä monessa muodossa.

Aloin hetki sitten muistelemaan viime vuoden helmikuuta. Sitä sumuista aikaa. Sumuisuuden saattoi lukea postauksista, joissa kuvailen Elsan viimeisiä päiviä ja päiviä sen jälkeen, kun muori poistui sateenkaaren tuolle puolelle. Jostain kumman syystä halusin juuri tänään lukea viime helmikuun tapahtumia ja näin olin kirjoittanut 28.2.: 

"Viikko on kulunut siitä, kun meidän muori lähti talvimyrskyn mukaan . Jotenkin on epätodellinen olo, mutta toisaalta, tämän todellisemmaksi olotila ei voi muuttua. Jotain puuttuu. Elsa. Seuraneiti on yhtä lättyä köyhempi. Taas kerran. Siitä on noin 6½ vuotta aikaa, kun viimeksi elettiin vain yhden lätyn kanssa...tähänkin on taas vaan totuttava, mutta vain toistaiseksi...

Aamu on kuoriutunut jostain kuoresta, luonut nahkansa kuluneen viikon aikana. Se on joutunut olemaan yksin päivisin, mutta juhlatoimikunta (eli esim. seuraneiti) on yrittänyt järjestää Aurinkoiselle virikettä iltaisin. Ollaan kävelty, kävelty ja kävelty. Kävely jos jokin, selkiyttää ainakin seuraneidin ajatusta...ja Aamun kanssa on niin helppo kulkea. Se on niiiiin helppo ja kiltti, täysin ongelmaton, seuraneidin mittapuun mukaan...

Käytiin tänään mökillä. Traktorin olisi tarvinnut, sillä lumitilanne jäällä oli lievästi sanottuna hankala. Aamu kulki suksien perässä, ladulla. Joutui rämpimään jonkin verran, mutta käytti uraa järkevästi, eikä lähtenyt kahlaamaan syvään lumeen. Perillä mökillä luotiin lumia, sekä terasseilta, että katolta ja Aamu touhusi omia juttujaan. Kukaan vaan ei ollut kaivamassa hiiriä siellä lintujen ruokintapaikalla  . Jotain puuttui. Hetken Aamu istui mökin edustalla ja vain katseli kaukaisuuteen...nautti hiljaisuudesta, rauhallisuudesta. Silloin seuraneitiin iski ikävä...

Vaikka Elsan kuolemasta on kulunut vain viikko, on yksi ajatus selkiytynyt. Tänne on saatava lisää toimintaa. Eli yksi koira lisää. Eilen illalla se sanottiin ääneen, toivomus, joka on kuin hento kuiskaus. Tuuli-tilaus on tehty. Nyt ei voi kun odottaa..."

Tuossa viimeisessä kappaleessa on se olennainen. Pilkahdus toivosta. Olin siis edellisenä iltana tehnyt Tuuli-tilauksen. Tasan vuosi sitten, 27.2.! "Tilaus" ei lähtenyt mihinkään verkkokauppaan, vaan ihan tutulle kasvattajalle.

Ja täällä tuo Tuuli nyt puhaltelee. Onnellisen tietämättömä siitä, mitä ennen tässä koiralaumassa on koettu. Onneksi. Sillä jos Tuuli tietäisi, ei se olisi niin vilpittömän onnellinen joka hetki. Sitä iloisuutta on vaalittava ja nautittva näistä karvaisista kavereista, ihan joka hetki.

Aikainen herätys ensimmäisenä talvilomapäivänä. Lämpötila oli yön aikana noussut arviolta 15 astetta, joten se tiesi liukasta ajokeliä. Pieni lumitihku ei tilannetta helpottanut. Eli ei kun ajamaan. Niin, autoon pakkasin Tuulin ja hiukan näyttelyrekvisiittaa.

Edellisestä näyttelykerrasta on kai kulunut liikaa aikaa, sillä onnistuin hukkaamaan numerolapun. Sitä siis ei löytynyt mistään...mutta kiltit sedät ilmoittautumisessa lupasivat kirjoittaa uuden...ja kun alkuhässäkästä selvittiin siirryttiin häkkiä kasaamaan. Onneksi lätyt oli heti aamusta, jolloin halli oli mukavan rauhallinen. Tuuli oli, äh, noh, joka paikassa, sillä täytyyhän uusi tilanne kartoittaa. Tosi hienosti Tuuli itse asiassa käyttäytyi. Iloisesti se heilutti häntää kaikille vastaantuleville ja luuli tuntevansa kaikki. Osa jengistä tietty oli tuttuja, sillä koko Tuulin perhe oli paikalla; iskä, äiskä ja veli. Niin ja toinenkin veli, se Vaasalaistunut "vihreä" veli, joka kuuntelee nimeä Reemus.

Häkkilinnuksi joutuminen aiheutti Tuulissa ensin hieman kokeiluja, eli jos sieltä kevythäkistä pääsiskin ulos vähän ovea raapimalla...tämä nimittäin epäonneksi on kerran treenihallissa onnistunut ja senhän houdini -Tuuli muistaa...vaan kun olinkin virittänyt vetoketjut toisella tavalla, lakkasi Tuuli yrittämästä ja tyytyi kohtaloonsa.

Pentuja oli paikalla 5 kpl, joista kaksi siis Tuulin veljiä. Tuulin veli Aaron pokkasi Paras Urospentu-palkinnon ja sitten olikin narttujen vuoro esiintyä kauniisti kehässä...Tuulin kehäkäytös oli esimerkillistä, se ravaa kauniisti, eikä kohella. Seisomista ja varsinkin hännän heilumista täytyy vielä reenailla, mutta ilmeisesti Tuuli esiintyi sen verran kauniisti, että tuomari-setä Paavo Mattila asetti Tuulin kauneimmaksi narttupennuksi ja sitten kisattiinkin velipojan kanssa...ja tällä kertaa Tuuli veti pidemmän korren, eli meidän kakara oli tänään ROP-PENTU!!

Mamma Venla oli PN2, sijoittuen valioluokassa toiseksi ja iskä Isac oli ROP-veteraani. Isac nimittäin täyttää tänään tasan 8-vuotta, ONNEA!

Tuuli ROP-pentu Laihialla 26.2.2011

Tuomari-setä arvio Tuulia seuraavin sanoin:

"Kaunis, hyvin rakentunut pentu, hyvän mallinen pää, kaunis kaula, erittäin hyvä runko ja takaosa, hieman niukasti kulmautunut edestä, hyvä karvapeite, liikkuu hyvin, miellyttävä käytös"

Siinäpä se. Tuuli yhden tuomarin arvioimana

Lauantaina olis tarkoitus viedä lauman nuorimmainen näytille. Ihan kauneusnäytelmiin. Mutta mitäs luonnonlapsesta voi sanoa? Sen verran on oma silmä vuosien varrella oppinut rotua katsomaan, että tietää tasan tarkkaan, mitä tuomari tulee kommentoimaan.

Edellisestä näyttelyssä käynnistä taitaa olla kulunut kaksi vuotta. Silloin käytiin Aamun kanssa hakemassa sininen nauha, samalta paikkakunnalta. Eli ei voi sanoa, että muovinauhan metsästys meikäläistä kovin kiinnostaa...rahan haaskausta, suoraan sanottuna, näillä näyttelymaksuilla.

Anyway. Tuuli viedään täysin metsäläisenä näyttelyyn. Jotain ollaan harjoiteltu, mutta esiintyä se ei osaa, sillä minä en osaa sitä esittää. Hampaita on katsottu ja mittatikullakin "tökitty", jos vaikka joutuis mitattavaks. Kaikkeen pitää varautua, jopa 'kanssakilpailijoiden' kommentteihin.. 

Ja koska Tuulin suuhun tuli kurkattua, piti Aamunkin kuontalo tarkistaa. Järkytys oli aikamoinen, kun näin mitä yläikenelle oli tapahtunut..

Kuvakulma on hassu, sillä kuvasin Aamun suun sen maatessa pedillä, en siis raaskinut herättää Aurinkoista hänen kauneusuniltaan yhden kuvan takia. Purenta näyttää kuvassa myös hassulta, mutta ihan oikea purenta Aamulla on. Mutta mitä ihmettä ikenille on tapahtunut??  

Mun villi arvaus on viikko sitten metsässä tapahtunut ylensyönti, eli jäisen ruhon jyystäminen n. puoli tuntia..vai onko muita mielipiteitä? Pitäiskö mun huolestua, vai onko mun teoria oikea??

Vai onko kyseessä ihan tavallinen ientulehdus, vaikkei hammaskiveä näytä olevan?

Kaksi vaihdetta, joko tai. On/off sillain niiku. Joko me mennä tohotetaan, tai sitten ei tehdä mitään. Siinä flatin arki.

Tänään olin varannut halliaikaa. Tarkoituksena tehdä "jotain muuta kuin tokoa". Molemmat koirat mukana, Aamu oikeastaan yhtä innoissaan, mitä Tuuli. Sillä aikaa, kun raahasin putkea esille, kävi Aamu vanhasta tottumuksesta tullaamassa hallin keittiön roskiksen ja tuli siltä keikalta mälli suussa, eli sain ihan aluksi kaivaa sen huulesta "jotain, mikä olis maistunut hyvälle". Hyvin Aamu osasin aarteensa piilottaa, tosin se paljasti itsensä, kun satuin vilkaisemaan sitä, nimittäin silloin Aamu käänsi salaman nopeasti päänsä pois...heh, heh, ei siis epäillystäkään, että huuleen oli jemmattu jotain.

Niin. Tuulista ei näillä näkymin tulekaan agilitykoiraa, niin kuin kaikki varmaan olettaa, mutta sehän ei estä meikäläistä opettamasta tiettyjä asioita Tuulille. Tänään ketjutin sille hyppy-hyppy-putki ja putki-hyppy-hyppy -pätkän. Siis ihan suoraa menoa ja rimojen tilalla ponnarit (ne putkenpätkät maassa) Helposti Tuulis hiffasi jujun ja keskittyikin ihan kiitettävästi.

Aamulle tein saman pätkän ja voi pientä onnellista...en muista koska Aamun silmissä viimeks olis syttynyt samanlainen tekemisen halu! Odotellessa vuoroaan, se heilutti häntää ja katseli valppaana, mitä Tuulin kanssa tehtiin. Yleensähän Aamulla on tapana maata silmät ummessa ja pa*kat viis veisata, mitä muut tekee...

Hyppy-hyppy-putki-suoran lisäks muisteltiin Tuulin kanssa takaakiertoa. Vasemmalta ok, oikelta ruosteessa. Mahtaa syynä olla se, että koiraa tulee pidettyä vasemmalla, joten sen osaamiset on aikalailla sillä puolella tapahtuvia osaamisia. Sen näki myös puomi-premiäärissä. Otin siis yhden puomin osan lattialle ja "testasin" Myrskyn taitoja. Ei vierasta puomia, osaa kävellä siinä reippaasti, mutta kehon hahmottamisessa on toivottavaa  Mutta eihän kaikkea voi vaatia heti ekalla kerralla. Ja sitten se 2 on/off, joka onnistuu täällä kotona. Siitä ei ollut hajuakaan hallissa puomin pätkällä. Tai noh, hajua oli, mutta siihen se sitten jäikin...

Sitten iltapuhteita. Aamun hyväntuulisuus on jatkunut koko illan, se on tehnyt keikkaa koko ajan, siirrellyt tavaroita ja ollut ns. hereillä. Häntäkin on heilunut useammin mitä tavallista. Kuvissa toiminta vaan näyttää ihan toiselta...nimittäin Tuuli keräsi leluja Aamulle, mutta Aamu vaan jatkoi koisimista..:

Hyvä yritys Tuulilta saada Aamu hereille. Miten niin vihjailua, leikitäänkö?

Ei vaikka kuinka yrittäis, niin ei Aamua ei nyt kiinnosta leluleikit.

Ja kun Aamu ei leiki, kehittää Tuuli omaa kivaa. Sattui olemaan kamera valmiina, kun neiti alkoi suunnittelemaan kaapin päälle nousua. Ei aavistustakaan, mikä kaapin päällä kiinnostaa, mutta silloin tällöin Tuuli pyörittelee jumppaplloa

kas näin pallo pyörii!

Viime päivinä Tuuli on myös keksinyt uuden tavan liikkua kävelyillä. Tai noh, se ei itse asiassa liiku, vaan makaa kyljellään lumipenkassa ja minä seison vieressä hymyilemässä. Tänään aamulla näky oli hassu, sillä Tuuli makasi lumivallissa kyljellään, pää kadulla ja loput kropasta viistosti vallia pitkin ylöspäin. Ja hassuinta on se, että Tuuli makaa aina muutaman sekunnin iiiiiihan paikoillaan, ikään kuin se lakkaisi hengittämästä...En tiedä on kaikki nämä ihme-asennot jotain Hurttaloimi-protestia, mutta mahtaa taas naapurit ihmetellä meidän touhuja, kun yks koirista makaa kyljellään kadulla. Niin me lenkkeillään

Ai niin, tänään Elsa olis täyttänyt 12 vuotta...

Vuosi on kulunut siitä, kun sunnuntai-aamuna 21.2.2010, klo 10.00 tein sen kipeän päätöksen ja soitin päivystävälle eläinlääkärille. Oli aika lähteä matkalle, ottaa Elsa kyytiin viimeistä kertaa. Auton takapenkillä Elsa istui, kipeänä, mutta silti maisemia katsellen. Ulkona tuiversi kova tuuli ja lunta tuiskutti. Maisema oli kovin karu.

Toisen meistä kipu loppui vuosi sitten...Tätä katsetta on ajoittain vain niin kovin ikävä...kuinka syvälle sieluun voikaan yksi koira itse asiassa katseellaan yltää 

Fi Mva & Jva Jay-Jay's Day Dreamer 22.2.1999 - 21.2.2010

Elsan velipoika Dante (FI JVA BH TK3 Jay-Jay's Dancing Clown) täyttää huomenna 12 vuotta. Kunnioitettava ikä flatille. Terveisiä ja hyviä vointeja! 

Aikamoinen hallitreeni-ilta tänään. Lihapullakuppi tais olla pari kertaa nurin ja kaikki namit pitkin hallin lattiaa ja muutenkin touhu oli sillain lievästi sanottuna hysterian partaalla...Tuuli on nimensä arvoinen...

Valokuviakin otettiin, tässä yksi otos hirmumyrskystä:

Eilen oli nuoriso ruikendeelilla, tänään on Aamu tehnyt Elsat, eli mennyt ovien läpi, koska siihen on ollut pakottava syy.

Aamu kun ei jostain syystä kykene pa*komaan siihen tilaan, missä oleskelee päivisin. Hienohelma, Rinsessa Ryysyseksikin tuota otusta on joskus kutsuttu. Ja kun ei samoihin tiloihin kykene pa*komaan, on avattava ovia ja mentävä kellariin.

Sinänsä ihan hyvä, sillä yksi miina oli sijoiteltu suoraan lattiakaivon päälle. Mutta ne loput kasat sitten olikin kellarin käytävällä, joten se niistä matoista. Ne käärittiin rullalle ja kuljetetaan paikalliseen jätteiden keräämispaikkaan. Yök.

Eli tänään on sijoitettu canicur-lääkkeeseen n. 30 eurolla. Jos vaikka tämän hotellin nelijalkaisten suolistovaivat sillä tokenis...

Mitä lie Aamu eilen syönyt metsäkeikallaan, mutta nyt "se jokin" pyrkii hyvin vetelässä olomuodossa ulos. Ja hyvä niin, sillä Aamun mahan seutu on taas normaalin näköinen, eli koira ei muistuta tynnyrin niellyttä..

Mikä päivä. Tai tarkemmin, mikä iltapäivä! Kennelpojalla työkeikka vähän kauempana, joten koiria ei viihdytetty keskellä päivää, kuten normaalisti. Osasin siis jo odottaa jotain yllätyksellistä, kun tulin kotiin iltapäivällä.

Vastassa ovella kaksi iloista lättyä. Ja sitten ensimmäinen askel eteiseen ja vastassa olikin meikäläisen täkki sängystä. Aha. Mitäs vielä? Kurkistus seuraavaan huoneeseen ja jo siinä vaiheessa nenän kautta alkoi tulla viestiä jostain isommasta yllätyksestä...nimittäin...

Kahdesta seuraavasta huoneesta sitten löytyikin about 10 pientä ruikkukasaa...makkarissa sitä itteänsä oli roiskunut ihan seinälle asti.

Jahas. Sitter Sherlockin salapoliisi-silmät käyttöön...kumpi koirista on kipeä? Kasojen perusteella ei päättelyä voinut tehdä, joten ei kun liukumiinojen siivoamiseen..kerran pesin lattian ja sitten suunnattiin koirien kanssa metsään keikalle.

Mittarissa "vain" -17 astetta, joten päätin jättää loimet kotiin. Sitä kaduin metsässä tuntia myöhemmin. Ajettiin siis likkojen kanssa sinne yhdelle metsätielle, jossa tiesin, että päästään kulkemaan. Käveltiin metsätietä n. ½ tuntia, kunnes Aamu alkoi palelemaan tassuista, eli nokka/kuonot takaisin autoa kohti. Yhden laavun/tulentekopaikan kohdalla Aamu poistui tieltä kuusikkoon. Tuuli tietysti peesissä. Totesin, että hangella oli jäniksen jälkiä, mutta jatkoin matkaa. Tuulia kutsuin ja se tietysti tuli heti kutsusta. Huhuilin Aamua, mutta jatkoin kävelemistä.

Huhuilin uudestaan Aamua. Vaan Aamupa ei tullutkaan...odotettiin, odotettiin, odotettiin. Käveltiin edestakaisin metsätietä, ettei kylmä tarttuisi Tuivertajaan. Välillä Tuuli istui ja katseli metsään. Katseli meikäläistä ja ihmetteli, mihin kaveri oli hävinnyt.

Paniikki. Kävin paikassa, missä Aamun jäljet näkyi. Yritin rämpiä, vaan hanki ei kantanut, joten vajosin reisiä myöten lumeen. Konttasin. Kiroilin. Tuuli tietysti siinä koko ajan nuolemassa naamaa. Totesin, ettei ole järkeä lähteä rämpimällä etsimään Aamua. Hysteerinen puhelinsoitto Tuulin kasvattajalle. Mutta mitäpä toinen ihminen voi tehdä kaupungin toisella puolella, kun meikäläinen seisoo keskellä erämaata ja on hukannut koiransa?

Lähdin viemään Tuulia autoon. Kylmähän sille tuli. Aamu oli tuolloin ollut hukassa n. 25 minuuttia. Olin ihan varma, etten näkisi sitä enää...pakkanen tuntui kiristyvän sitä mukaa, kun aurinko laski..

Kun olin saanut Tuulin autoon ja se jäi sinne KILJUMAAN, lähdin kohti Aamun katoamispaikkaa. Ja mitäs sieltä mutkan takaa tuli vastaan laukassa? Aamu.

Karvat valkoisina ja vatsa tynnyrin muotoisena. Kuonon ympärillä jotain epämääräistä. Aamu oli selvästi vaivautuneen oloinen. Se heilutti häntää nolosti, mutta näin myös, että sitä oksetti. Se istuutui pahoinvoivana metsätielle ja juttelin sille varovasti. Kovin se tärisi. Joko sitä palelsi, tai sitten se oli tsempannut lumessa niin, että voimat oli vähissä.

Saldo on siis yhä edelleen kaksi koiraa, vaikka tänään oli hetkiä, jolloin olin ihan varma, etten enää näe Aamua elävänä. Nyt pitäis sitten hankkia tutka tuolle koiralle, että tietää, missä se huitelee. Tai jos se jää metsään ja keijut vie sen lopullisesti, tiedän ainakin, mihin se on jäänyt.

Että sellainen koirallinen päivä...

Ai niin, ruikkuilijakin selvisi. Se oli Tuuli. Aamu taitaa ruikuta sitten ensi yön...ainakin jos aikoo mahaansa pienentää...

Uusi aluevaltaus tässä hotellissa: Tuulille on alkanut maistumaan erinäinen kiinteistöön kuuluva tavara...

Viime viikolla taisi mennä hihnat yhdestä repusta (kennelpojan eteiseen jättämä reppu) ja tänään on nakerrettu rikki yksi kaulapanta, sellainen ketjullinen, puolikiristävä, jota ollaan käytetty koulutuksissa..

Jotain tälläistä osasin odottaa, kun tulin kotiin n. 13.30 ja eteinen, jossa hihnat yleensä roikkuu, oli täysin tyhjä..kennelpoika oli siis ruokatunnilla pelastanut sen, mikä pelastettavissa oli ja siirtänyt hihnat olkkarin puolelle.

Hihna-himon lisäksi Tuuli oli raahannut sängystä seuraneidin täkin ja filtin...joten kovin on ollut kiireinen aamupäivä täällä tänään. Aamu reppana on varmaan vaan huokaillut ja siirtynyt Terminaattorin tieltä pois, ettei vaan kukaan luule Kuningatarta syylliseksi. Aamu nimittäin ei yksinollessaan ole rikkonut aikoinaan mitään muuta, kuin pahvilaatikoita.

Nyt on sitten kellarista haettu kompostiverkkoa rekvisiitaks ja evätty nuorimmaiselta pääsy hihnoihin. Epäilen suuresti, ettei viritelmä ole ihan flatin kestävä, mutta jos vaikka hihnoihin kajoaminen unohtuis, kun pikkasen on estettä edessä...

Eihän auta valittaa, eihän? Silti, mä haluan, että talvi loppuu NYT. Än nyy tee - NYT!

Mittari näytti aamulla -25, joten ns. aamulenkki sai odottaa. Aurinko on paistanut kirkkaalta taivaalta koko päivän ja ihme ja kumma, tuossa iltapäivän korvilla mittarissa oli 'vain' -18, joten päätettiin lähteä käymään saaressa. Tarkoituksena siis välttää hidasta käppäilyä ja antaa koirien juosta lämpimikseen. Hyvin jäällä tarkeni, varsinkin kun pohjoistuuli ei puhaltanut kasvoihin. Uusi kamerakin tuli testattua näillä pakkasilla ja hyvinhän tuo toimiin. Kennelpoika pääsi kameran taakse, tarkoituksena ottaa kuva seuraneidistä koirineen. Pah, ei mikään iisi juttu, kuvata mustia eläväisiä melkein 20 asteen pakkasessa

Tästä se asettelu alkaa. Aamu jo istuu, mutta Tuuli ei ole oikein yhteistyöhalukas, eikä todellakaan ymmärrä, miks NYT pitää istua ja poseerata

Dodiin, ny se istahti, mutta nyt pitäis saada nokat kameraan päin, ilman että sinkoillaan asennosta pois

OKEI....Tuuli katsoo kameraan, Aamu haikailee pupujen perään

Niinpä, Aamun pyllyä alkoi paleltamaan kaiken poseeraamisen jälkeen, mutta onhan tämmöinenkin asento ihan jees, eikös?

Ja kun Aamun saa uudelleen istumaan, kyllästyy Tuuli säätämiseen...

Ja sen sitten tietää, miten siinä käy...zumba alkaa...

Ja lopputuloksena on joku ihme läjä

Parempi lähteä liikkeelle, ettei jää alimmaiseks

Kovin on muuten Tuuli riiviö, kun kuteissa pitää roikkua

Ja Aamulla on pitkä pinna...saas nähdä, kauanko Pomppa-loimi tätä rääkkiä kestää

Viikko, puoltoista sitten Tuuli siirtyi syömään ns. aikuisten koirien ruokaa. Kennelpoikaa lainaten: "Kyllä siitä onkin ikuisuus, kun meidän koirat ovat syöneet samaa ruokaa". Totta. Elsa söi viimeiset elinvuotensa sikakallista dieettiruokaa ja Tuuli on tähän asti herkutellut pentu/juniori-sapuskalla. Mutta nyt siis syödään samaa ruokaa, eli Eukanuban kanariisiä, isoille koirilla

Iso koira Tuulista on kasvanut, tosin kukaan ei uhkaa Aamun ennätyskorkeutta, ainakaa narttujen keskuudessa  Luulen, että Tuulin korkeus on n. 58 cm, mutta saattaa olla, että näyttelyissä huono mittaaja saa siihen sentin tai pari lisää. Niin monta kertaa olen Tuulin nyt siedättänyt mittatikkuun ja tulokseksi tulee aina tuo 58 cm, joten siihen uskon! Eli rotumääritelmän ylärajalla mukamas mennään, vaikka musta Tuuli vaikuttaa ihan sopivan kokoiselta. Ne niistä senteistä.

Vaikuttaa hieman siltä, että Tuuli olisi myös aikuistumassa, sillain hormoonien osalta...eli juoksua taitaa pukata pikkuhiljaa...Mihin mun pentu hävisi?? Nyt odotellaan ekaa juoksua ja sitä, miten neiti siihen suhtautuu. Aamuhan "söi" (siis rikkoi) juoksuhousut per päivä silloin aluksi...mitähän Tuuli vaatetuksesta tuumaa? Siitä onkin aikaa, kun tässä taloudessa viimeksi on jollakin koirista ollut juoksu. Elsa ei viimeisiä juoksujaan koskaan ehtinyt saada ja Aamu steriloitiin syksyllä 2008..osaakohan sitä enää suhtautua koko asiaan oikealla tavalla?

Viime vuonna, kahdeksas helmikuuta olin kirjoittanut tänne blogiin seuraavaa:

"Elsan olo vaan huononee. Viime yönä ollaan herätty klo 03.00, eikä uni tullut sen jälkeen  Elsa on levoton, ei löydä  makuuasentoa, juo paljon, tärisee, jännittää koko kehoa, yskii pienenkin rasituksen jälkeen. Ei pääse kuin vaivalloisesti ylös sohvalle  Se on siis kipeä, ihan oikeasti...

klo 15.00 on aika eläinlääkärille..."

Ja tänä vuonna, helmikuun 8., eli eilen, Tuuli täytti 8 kk. AIka kuluu, mutta toisaalta, mikään ei muutu. Viime vuoden helmikuu on liian tuoreessa muistissa

Maanantai ja vihdoinkin seuraneiti on niin terve, että kykeni töihin  Koirarintamalla, sillain virike/koulutusmielessä ei ole muutamaan päivään (lue: useampaan päivään) tapahtunut mitään uutta, joten voi vain kuvitella, minkälainen tekemisen halu lättyjen silmissä paloi, kun aloin paloittelemaan lihapullia ja kaivamaan tarvittavaa rekvisiittaa esille.

Tänään ohjelmassa oli 2 on 2 off-treeni, uudella työkalulla. Otin käyttöön Elsalle tehdyn rampin, jota tosin Aamukin on jo käyttänyt. Tuo ison, lastauspallista kyhätyn laitoksen sitten lätkäsin olkkarin lattialle ja nuoriso ensin hommiin. Kuten arvata saattaa ja kuten tähän asti, Tuuli lyö aina ensimmäiseksi etusensa "kokeillakseen", jos tämä tyyli on oikea. Taka-osa kun nuorelle on vielä jotenkin niin kuin lievästi sanottuna "hukassa". Vaan löytyihän se oikea asento, kun en virkannut mitään, annoin koiran miettiä! Joten täytyy myöntää, että näin kotioloissa Tuuli pystyy ihan selvästi ajattelemaan ja päättelemään  Apuna tietty naksutin, klikkeri, joten oikeasta tarjouksesta tuli palkkaa.

Tänään lisäsin uuden asian koko juttuun. Target-lautasen keittiön puolelle, eli parin metrin päähän. Käskystä tuosta 2on/off-asennosta on tähänkin asti poistuttu, mutta nyt kokeilin, kuinka sanallinen käsky itse asiassa pelittää. Ja toimiihan se! Nyt vaan on harjoteltava, ettei Tuuli tuijottele mua, vaan todellakin OPPII kuntelemaan käskyä, eikä lukemaan mun elekieltä, eli pikku hiljaa rakennan sille häiriötä tilanteeseen mukaan liikkumalla...hjyvä, hjyvä koiraseni!

Sitten Aamu. Se tarjoaa ihan oikeata juttua, alusta lähtien, paitsi että Aamu mielellään istuu 2on/off asennossa. Ja kun aloin asiaa muistelemaan, niinhän Aamu teki myös A-esteellä, joten siksi se tarjoaa sitä. Käsky siis Aamulle tarkoittaa tuota asentoa.

Kukin koira oli eteisessä portin takana odottamassa vuoroaan. Portti ei kiinni, vaan raollaan. Sen verran on vissiin tullut "okei" sanaa Tuulin kanssa treenattua, eli kun sanoin Aamulle olkkarin puolella "okei", säntäsi myös Tuuli eteisestä target lautaselle. Kerran se vaan sen teki, jonka jälkeen "tehtävänanto" oli kyllä koirille selvillä.

Sitten "Maahan"-käskyn ja MAASSA pysymisen hiontaa. Tämä tuottaa duracell-nuorelle vaikeuksia, sillä jossain vaiheessa on tapahtunut fiba, koska Tuuli luulee "maahan" käskyn tarkoittavan sitä, että käydään yhtä nopeasti maassa, kuin sieltä noustaan takaisin. Sanoisinko JOJO-liike  Noh, nyt on siedätetty, palkattu, siedätetty ja palkattu rauhallisesta OIKEASTA makuu-asennosta. Ehdottomasti vaativa liike liikkuvaiselle ja eläväiselle nuorelle neidille.

Aamun kanssa oli sitten tarkoitus tehdä jotain aivan muuta, mutta kun vaihdoin koirat, Aamu paineli keittiiöön ja löi maate tasan samaan paikkaan, missä Tuulia olin juuri makuuttanut matolla. Onko Aamu ihan oikeasti noin viisas ja osaa lukea noin hyvin ympäristöään, että se tulee eteisestä (mistä EI näe keittiöön) ja tekee ihan samaa, mitä kamu minuutteja aikaisemmin? Joku voi puhua ilkeästi Aamun olemuksesta ja sen tyylistä tehdä asioita, mutta se koira ainakin osaa AJATELLA ja käyttää aivojaan, ihan oikeasti!

Toimintatuokion päätteeksi koko kolmen koplalla (minä siis yksi koplan jäsenistä) oli erittäin positiivinen ja tyytyväinen olo. Kaikkeen tarvitsee vain satoja, tuhansia toistoja ja paljon positiivista palautetta, mutta on erittäin palkitsevaa nähdä, että koirat todellakin ovat ihan aikuisten oikeasti oppineet asioita. Mutta tullaanko näitä taitoja koskaan tarvimaan kodin ulkopuolella, onkin sitten ihan eri tarina...

Pää on kuin Haminan kaupunki, mitä se nyt sitten tarkoittaakaan. Päivät menneet sekaisin, hyvä kun tietää onko aamu vai ilta, ts. seuraneiti on sairastellut huomenna tasan kaksi viikkoa. Kuume sahailee; joka toinen päivä ei ole kuumetta, joka toinen taasen kuume hilluu 38 asteessa. Ja maanantaina pitäis töihin jaksaa itsensä kammeta, edes näytille. Saas nähdä, lähettävätkö heti takaisin kotiin

Aamu tietää, ettei seuraneidillä ole kaikki asiat hyvin. Aurinkoinen on nimittäin käynyt useaan otteeseen haistelemassa seuraneidin hengitystä...mahtaa siis haistaa tulehduksen jossain rööreissä. Muutenkin Aamu on ollut niin kovasti hengessä mukana, jotenkin "ylireipas". Ihan kuin se yrittäisi piristää seuraneitiä.

Tuuli sitten. Noh, se tuskin on edes huomannut, että olen lojunut kotona pari viikkoa. Sillä on omia bisneksiä meneillään, sanoisko, ihan koko ajan.

Tänään koiruudet pääsi kennelpojan avustuksella mökillä käymään. Tuuli oli taas ulkoilluttanut palloansa ja Aamu oli päivystänyt. Käynyt taas haukkumassa pystyyn vastarannalla yhden saksanmetsästysterrierin, uroksen, joka taitaa olla jo 12, jollei 13 -vuotias. Hyvin tuo uros on Aamun haukut kestänyt, mutta onhan se vähän noloa, kun koira juoksee järven yli komentamaan maanomistajia  Joku voi pian luulla, että Aamu on vaaaaarallinen. Sinänsä kummaa käytöstä, sillä täällä kaupungissa Aamu suorastaan pa*kat viis veisaa siitä, kuka liikkuu ja missä. Joten tuolla mökillä se luulee varmaankin omistavansa koko saaren...

Tuulin tämän viikkoiset toko-treenit jäi sitten välistä, kun en jaksanut hallille lähteä, mutta luulen, että varaan hallin joku iltapäivä ensi viikolla, jos vaan kunto sallii. Toivottavasti ens viikko on edellisiä parempi!

Meillä ei ole epäselvyyksiä siitä, kumpi koirista on pomo...seuraavassa useamman kuvan kuvasarja tapahtumista tänään aamupäivällä olkkarissa. Koirat olivat riehuneet jo hetken, mutta Tuuli ei vielä halunnut lopettaa. Kuvissa Aamu vasemmalla, Tuuli oikealla.

"Mä haistan ihan vähän vaan sun tassua"

"Ihan vaan kynsiä maistaisin, jookosta?" Aamun ilme kertoo, mitä Aamu on asiasta mieltä...

"Okei, ei sitten"

"Mutta jos mä kuitenkin....?"

"Haukkaankin ihan KUNNOLLA"..

"Okei, okei...sä nostat ylähuulta...annetaan asian olla...toistaiseksi"

"Mutta jos mä otankin sun tassuista kiinni NÄIN ja vielä väykytän vähän, mitäs sitten sanot?"

"Ei vainen...mä laskin leikkiä...lepo..."

"Mutta kun sun tassu maistuis niiiiiiin hyvältä...."

"Zeesus, olipas sulla likaset hampaat, parempi, kun et vilauttele niitä"

"Kato kun mun hampaat on puhtaammat!"

"Eikös niin, seuraneiti???"

"otetaanko irvistely-matsi?"

"Ei nyt tarvi hiiltyä, mähän vaan kysyin..."

"Uskotaan, uskotaan, sä ooot POMO!"

Mutta kuka olikaan kenen suussa??

Tai kuka söikään kenet...?

Tuuli ainakin on hengissä ja tutkailee talitintttien puuhia ikkunan läpi

Tämä seuraneidin sairastelu alkaa näkymään jo hotellin asukkaissakin. Pikkupalvelijassa (?) näkyy selviä tylsistymisen merkkejä ja isompi musta...on vaan oma itsensä, ts. vaihtaa nukkumispaikkaa aina välillä.

Seuraneidin sairastelua on nyt jatkunut jo toista viikkoa. Tämä alkaa jo ottamaan lievästi sanottuna pottuun  Koirilla on tietenkin seuraa päivisin, vaikkei ne seurasta niin välitäkään. Tuulilla on omat bisnekset, jollei se istu ikkunassa katsomassa talitiaisia, niin se hengailee tiskipöydällä etutassujensa kanssa. Noh, hyvä sentään, ettei BAARItiskillä, nuorisosta kun on kyse.

Sen verran keräsin tänään voimia, että otin projektiksi "etsi Tuulin kaula karvojen seasta". Aika paljon sai saksia, että kaulaan sai jotain muotoa aikaiseksi...ja sitten tein sen, mitä olen säästellyt kohta puoli vuotta...leikkasin Tuulin hännänpään  Se on tähän asti ollut a lá naturel, mutta nyt lyheni häntä muutamalla sentillä. Totta, kyllä siitä päästä n. 3 senttiä lähti...

Ja syykin tähän ilmeiseen kauneusintoiluun löytyy tuosta tietokoneen vierestä printattuna. Näyttelyyn ilmoittautumislomake. Olin jo aiemmin päättänyt, etten vie Tuulia näyttelyyn vielä, kun se kuitenkin on niin keskenkasvuinen, mutta toisaalta, jos nyt käy näytillä epävirallisessa pentuluokassa, niin sitten voi antaa junnun kasvaa, eikö? Ja todennäköisesti Laihialle olis tulossa ainakin kolme Tuulin velipoikaa, joten jos reissusta ei muuta jää käteen, niin nähtäisiin pojat!

Ja sitten yksi asia, mikä vähän piristi mun päivää tänään! Ne tuli tänään postissa, nimittäin NÄMÄ:

Suoraan huopatossutehtaalta Jämsästä! Eiks oo hienot? Nyt saa mun puolesta tulla pakkasia, mun varpaita ei nimittäin enää palele!

Havahduin aiemmin illalla katsomaan Aamun kuonovärkkiä tarkemmin...tai itse asiassa olen sitä jo parina päivänä katsellut ja todennut, että jotain on tekeillä

Äsken kaivoin kameran esille ja ikuistin sen, mitä Aamun kuonon päällä on/kasvaa...tuntuu jotenkin niiiiiin tutulta, sillä Elsan naamavärkkiin kasvoi vastaavia kasvaimia/rasvapatteja useaan otteeseen, niistä on kuviankin täällä blogissa...jossain.

Anyway, tältä tuon klyyfferi nyt näyttää:

Eli ihan selvästi siihen on nyt jotain muodostumassa. Ikävä kyllä. Muutama kuukausi tässä jo ollaan ilman eläinlääkärin hoitoa pärjättykin...

Aavistus keväästä! Yes! Aikaisin aamulla näytti jo siltä, että aurinko nousisi kirkkaalle taivaalle ja sehän tietäisi vaan yhtä asiaa näin sunnuntaina: Mökkikeikkaa!

Onneksi jäätilanne oli kohtalainen, eli koirien oli suht helppo kävellä, kunhan hieman valitsi reitin toisin. Suojasää viime päivinä oli tehnyt sen, että lumet olivat sulaneet melkein kokonaan jäältä ja jään pinnalle oli muodostunut kunnon kara, jota pitkin oli helppo kulkea. Potkukelkalla meno olis ollut hurjempaa, mutta säästetään nyt jotain kunnon keväthankia varten.. Sen verran auringonsäteet lämmittivät, että ilmoille virisi keskustelu mahdollisesta viikonlopusta mökillä...Tuulin ensimmäisestä talviviikonlopusta saaressa! Tässä vähän kuvasaastetta aamupäivältä:

Ne pakolliset tanssiaskeleet...

Kun lähestyttiin mökkisaarta, lähti Tuuli ripeästi etenemään rantaa kohti. Syykin selvisi, sillä se muisti PALLONSA mökissä . Kuvassa Tuuli tuossa mökin rappusten edessä odottamassa, että muu lauma saapuisi mökille..

Kuva-arvoitus: Mikä kuvassa?

MINÄ ja mun pallo!

Nam!

Kuten kuvista voi päätellä, Tuuli kulutti aikaansa mökillä juuri tähän tyyliin. Piilottelemalla palloa kinoksiin. Välillä pallo oli ihan "hukassa" ja sitä sai kaivaa esille yhteisvoimin (taas) mutta suuremman osan ajasta Tuuli tiesi tasan tarkkaan, mihin pallonsa oli jemmannut.

Pitkäpinnainen Aamu kesti nuorison otteet kuin rautarouva..

"Minäkö paha?" (Huom silmänisku)

"Minähän vaan tuoksuttelen näitä kalantuoksuja...niin missäs sä Aamu kävitkään pyörimässä?"

"Jos kuitenkin maistais vielä yhden palasen"

Tänään olen havainnut kaksi asiaa, joiden perusteella voin sanoa, että Aamu voi nyt hyvin. Aamupäivällä, kun käytiin metsäkäppäilyllä, Aamu potki taaksepäin tehtyään "ison hädän". Sitä en ole Aurinkoisen nähnyt tekevän pitkään aikaan! Muutenkin sen liikkeet oli kelistä huolimatta hyvin rennot ja letkeät.

Illansuussa sitten Aamu istui pitkä tovin "orava-asennossa", eli se istui takastensa päällä ja molemmat etuset oli ylhäällä samanaikaisesti, tosin seuraneidin käsiin tukien, mutta silti. Ihan vapaaehtoisesti Aamu itsensä tuohon asentoon asetteli, joten se jo kielii hyvästä voinnista selässä/takajalan revähtäneessä lihaksessa.
Kaksi sellaista liikettä/asentoa, joita en ole Aamun pitkään aikaan nähnyt tekevän. Monelle koiralle varmaan arkipäivää, mutta ei selkävikaiselle.

Seuraneidin mieli on hyvä, kun Aamu voi hyvin

Kaikkeen varmaankin pätee tuo, mitä otsikossa lukee...niin ihmisillä, kuin koirilla. Ja koska kerrossiivoja/seuraneiti/viihdyttäjä on vielä puolikuntoinen, ei tiedossa ole mitään 'maratooni-lenkkiä' koirille. Ja jotta asiat saataisiin taas oikeille raiteille, on seuraneiti lenkittänyt Tuulia ja kennelpoika Aurinkoista.

Iltapäivällä koirien energiamäärä enteili jo sen verran hirmumyrskyn etiäistä, että oli keksittävä höyryn purkamiskikkoja. Ei kun tasku täyteen lihapullapaloja ja hommiin. Tiesittekö, että yhdestä tavallista osto/eines lihapullasta saa 12 kappaletta kikkailupalkkaa? Uskomattoman pienen palasen eteen flattikin tekee töitä, kun sen oikein motivoi  Ja ihan selvästi naksutin vielä lisää motivaatiota. Selvemmin sen huomaa Aamun kohdalla, mutta myös Tuulin kanssa. Aamu tosin tarjoaa kaikkea mahdollista, kun kuulee naksuttimesta lähtevän äänen, joten se on tainnut ehdollistua jo siihen ääneen, joka lähtee metallisesta renkaasta, joka on kiinni naksuttimessa.  Noh, pääasia, että hernettä siellä pääkopassa liikutellaan..

Tänään hiottiin Tuulille oikeata paikalla makuu -asentoa ja peruuttamis-liikettä. Aamun kanssa muisteltiin paikalla marssia etusilla, ihan vaan sen vuoksi, jos vaikka se olis sopiva syvätuki-harjoitus...

Niin, se iltakävely ja sen laadun suhde määrään. Ei me kaukana käyty Tuivertajan kanssa, mutta keksittiin ihan kivaa tekemistä. Pysähdyttiin parin koulun pihalla ja tein Tuulille nenätyö-harjoituksen...se sai etsiä nameja. Hyvin oli muistissa, mitä käsky ja käsiliike tuossa yhteydessä tarkoittaa, mutta selvästi tieto lisää halua tehdä töitä, joten pylly oli vaikea pitää maassa, kun kävin ripottelemassa nameja jonkin matkan päässä. Noh, tulipahan sekin todistettua, että koiruus tiesi tekevänsä väärin, sillä se tuli pari askelta hiipimällä ja tuli todistettua myös se, että se tajusi kauempaa, mitä käsimerkki ISTU tarkoittaa..  ja jottei pikkupossu ota tavaksi hiippailla alkuperäisestä paikasta pois, niin teinkin niin, että kun palasin alkuperäiselle paikalle koiruuden kanssa, istutin sen, rauhoitin, annoin uuden "etsi" käskyn (eli en lähettänyt sitä siitä paikasta, mihin se oli hiippaillut). Hännän asennon perusteella Tuuli teki töitä itsevarmasti. Taitava pikkukoira!

Nyt on tuo nuorimmainen lätty aika kanttuvei. Sen herne on saanut pyöriä ihan kunnolla tänään. Hyvä niin, ehkä huomenna saan kiitokseksi nukkua hieman kauemmin

Seuraneiti on sairastanut sunnuntaista lähtien kuumetautia. Maanantaina kävin vielä sisukkaasti töissä, mutta sen jälkeen oli annettava kuumeelle periksi. Kummallisinta tässä koko touhussa on se, ettei mitään muuta vaivaa ole; ei särkyjä, ei kurkkukipua, nuhaa, yskää. Lämpöä vaan riittää aina 38 asteeseen asti. Ja kun tabun on nakannut kurkkuunsa, iskee kauhea hiki kun kuume laskee, mutta toisaalta hyvä, ainahan mua palelee

Eilen oli siis ensimmäinen sairauslomapäivä. Lätyt viettivät päivän normaalisti, mitä nyt Tuuli makoili usein vieressä, kun hommiltaan malttoi.

Tuuli on mm. tuonut "tuhat" kertaa palloa mulle, kun loikoilin sohvalla ja yritin katsoa TV:tä. Ja kun en enää jaksanut viihdyttää sitä, muuttui leikki. Lelu löytyi sitten lopulta paikasta, mihin Tuuli yleensä kamoja laittaa, kun haluaa ihmiset liikkeelle...eli Tuuli vie lelujansa pöydälle ja toivoo, että ne vierii sieltä alas, tai että joku tulee apuun

Tämä löytyi keittiön pöydältä...

Että silleen. Mitään uutta ei siis kuulu tänne täyshoitolaan. Asiakkaat vaikuttaa sangen tyytyväisiltä, tosin moitteita voisi saada niukoista petipaikoista, ainakin jos kuvaa uskoo:

Mutta ilmeisesti sopu tilaa antaa...jos kyseessä on eteisen paras paikka: muurin vieressä lämmössä ja vaatenaulakon alla, ikään kuin pesässä

Lunta on TAAS tullut n. 10 cm lisää! Kotipiha alkaa olemaan ahdas lumimassojen vuoksi, mutta osaa porukasta ei lumimassat haittaa:

Etupiha ja Tuulin tähystyspaikka. Tuolla kasan päällä Tuuli tapaa istuskella ja vierittää palloa alas

Lumitilanne kadulta päin katsottuna. Tuulin tähystyspaikka on tuo kasa harjanvarren kohdalla, joten aika korkealla neiti istuskelee...

Takapihalle on tehty polkuja, joita pitkin on kiva kaahailla. Tuuli edellä ja Aamu perässä.

Lumi vaan pöllyää, kun lätyt remuaa

Juoksemisessa tulee tauko, kun Tuulin hyvä ystävä PALLO löytyy lumihangesta

Syvässä lumessa vaan ei ole helppoa PALLON kanssa leikkiä

Tämä katse kertoo kaiken, eli ei kai jää epäselväksi, että Tuuli rrrrrakastaa PALLOA?

Tuuli 22.1.2011

oli kello viime yönä, kun heräsin Tuulin kimeään "päästä mut sisälle"-haukahdukseen. Siis mitä? Ensimmänen ajatus oli, että Tuuli on jäänyt vahingossa ulos  Sillä tuolla äänellä Tuuli yleensä ilmoittaa haluavansa sisälle..

Pimeässä lähdin sitten etsimään nuorisoa ja löytyihän tuo, keittiöstä, tiskipöydän edestä istumasta. Ruokakuppien päältä oli unohtunut muovinen pöytätabletti (joka suojaa) ja siitä syystä ilmoille oli varmaan levinnyt Tuulin mielestä ruoan haju, joka herätti sen. Ja asiaan kuuluu vielä se, että Tuuli on nyt muutamana päivänä taas saanut ruokaa vain ja ainoastaan kaksi kertaa, joten ymmärtäähän sen, jos hotellin väki pitää herättää keskellä yötä hiukopalaa antamaan.

Saiko Tuuli ruokaa yöllä? Ei. Ei meillä kukaan muukaan yösyöpöttele, joten miksi mustat? En edes valoja sytyttänyt keittiössä, vaan nauroin koko episodille ja pyysin Tuulia uudestaan nukkumaan. Ja tulihan tuo mukaan unia jatkamaan..Mitähän ens yönä keksittäis...?

Kennelpoika teki seuraneidille mittatikun. Eikä minkä tahansa mittatikun, vaan sellaisen, jolla voi koiran säkäkorkeuden tarkistaa. Nyt on tullut tuotakin asiaa sitten harjoiteltua pikkukoiran kanssa ja korkeutta on mitattu 58 cm. Senttejä saattaa tulla 1-1½ vielä lisää, joten narttujen ylärajoilla taas mennään. Aamunkin mittasin ja vaikka kuinka yritin, sain korkeudeksi vähintään 61 cm, ihan niin kuin Aamun kasvattaja aikoinaan Aamun mitatessan mainitsi. Tuolloin Aamu oli 60 cm korkea, mutta tuomari-kasvattajan mielipide oli, että mittaajasta riippuen tulos on +- 1 cm. Kovin suuria nuo mittauksien erot kuitenkin tuppaa olemaan tuomareiden mittaamina, sillä heittoa voi olla pahimmassa tapauksessa useita senttejä, jopa 5 cm! Kyseinalaisitankin koko mittaamisen näyttelyolosuhteissa, sillä harva tuomari asian osaa ihan oikein (oma mielipiteeni) ja harva koira osaa seistä siten, että mittaustulos olis edes oikeaan suuntaan. No, kaikkea joutuu sietämään, myös lisäsenttejä...

Aamun hovihieroja kävi taas möyhimässä ja löysi todennäköisesti syyn, miksi Aamu on kipuillut...oikean sisätakareiden yksi jänne on/oli yhtä pingoittunut kuin viulun jousi...todennäköisesti Aamu on liukastunut....jäällä  Joten emme enää KOSKAAN lenkkeile liukkaalla jäällä!!!

Alkaa jo ahdistamaan tämä lumimäärä  Eilen pakkasin koirat autoon tarkoituksena heittää mukava metsäkeikka, vaan huonosti kävi sen keikan. Ei päästykkään metsään, koska metsätie oli pyryttänyt umpeen, eikä nuoren koiran ja selkävikaisen kanssa noin vain lähdetä rämpimään  Koirat olivat yhtä hämmästyneitä ja pettyneen oloisia kuin minäkin, kun jouduttiin kääntymään autolle takaisin lyhyen yrityksen jälkeen. Voi sitä tunnetta, kun viime keväänä pääsin kulkemaan Aamun kanssa sulaneita metsäteitä pitkin. Muistan kulkeneeni vesilätäköiden läpi, ihan kuin lapsena, vain siksi, että PÄÄSIN niiden läpi kulkemaan, eikä tiellä ollut LUNTA!

Lumimassat pihalla avaa uudet leikkimahdollisuudet lapsenmielisille. Niin kuin Tuulille. Lumikasoissa on kiva kiipeillä ja niitä pitkin on kiva vyöryttää joko lumipalloja tai oikeaa palloa. Hetki sitten Tuuli toi sisälle n. tennispallon kokoisen jääkimpaleen ja pudotti sen sitten yhteen pahvilaatikkoon ja kulki pää pahvilaatikossa olohuoneeseen, törmäten matkalla Aamuun, joka katseli touhua ihmeissään. Niin, että mikäli ei ohjelmaa järjestetä, niin lätyt järjestää ohjelmaa itse

Niin ja kun aiemmin päivällä annoin Tuulille puuluun ja Aamulle jämät toisesta, oli tilanne seuraava, kun menin olkkariin seuraavan kerran...

Tuuli löytyi puremasta omaa luutansa, mutta Aamu, tuo 6-vuotias otus oli käynyt aukaisemassa namilaatikon (joka on keittiönkaapiston laatikko) ja istui tuossa tuon näköisenä. Tilanne ei siis ole lavastettu, vaan tuossa tuo lätty istui paikoillaan, vaikka kävin kameran hakemassa toisesta huoneesta.

Miten niin protesti, että annoin lyhyemmän pätkän puruluuta Aamulle??

Paikallinen agiseura sai (vihdoinkin) Ulla Kaukosen kouluttamaan. Vaikka olin jo kerran aiemmin kuunteluoppilaana ollut, valitsin viettää koko viikonlopun muiden koiria katsellessa ja opiskellessa. Eikä mennyt hukkaan hallissa istutut tunnit, taas näin enemmän, mitä viimeksi syksyllä -09, kun hyppytekniikkaa tuijottelin.
Jälleen kerran havahduin siihen, kuinka tärkeä koiran terveys itseasiassa onkaan. Ihan arjessa, mutta erityisesti agissa...joten aloitanko ylipäätänsä Tuivertajan kanssa koko lajia, kun meikäläisen koirat eivät vielä tähän mennessä ole ehjinä pysyneet??

Tuuli tosin kuntouttaa itseään jo aikaisessa vaiheessa, vaikkei sillä kiputiloja tietääkseni olekaan..Tuuli nimittäin on keksinyt meidän megasuuren jumppaPALLON ja pyörittelee sitä  Luulen, että alunperin kun Tuuli bongasi pallon, sen oli tarkoitus käyttää jumppapalloa ns. rappusena kirjahyllyn päälle, pallo vaan kuitenkin liikkui, ennen kuin flatinpoikanen ehti tehdä virhearvioinnin ja yrittää aikomaansa. Sillä seurauksella Tuuli nyt aina silloin tällöin nousee palloa vasten ja pyörittää sitä itseään kohti. Aika hassun näköistä touhua, mutta mikäs tässä hotellissa olis normaalia touhua, kun vakiasiakkaina on kaksi lättyä?

Tänään tuli muuten todettua, että Tuuli tietää, ettei portista mennä ilman lupaa. Aamulla oli pyryttänyt n. 10 cm lunta ja kennelpoika häipyi lumitöihin aamutuimaan. Koska koirat olivat jo olleet ulkoilemassa, ei kennelpoika ajatellut niiiden tulevan enää hetkeen ulos ja jätti portin kadulle auki. Päästin Tuulin ulos ja samalla huomasin portin olevan auki ja Tuulin bongaavan sen faktan, että kennelpoika oli tulossa kadulta pihalle, eli portin sisälle. Ja onhan selviö, että flatti on menossa vastaan, kun joku on tulossa pihalle. Ja hämmästys olikin seuraneidillä suuri, kun Tuuli pysähtyikin portin sisäpuolelle, eikä kaahannutkaan avoimesta portista kadulle. Fiksu likka. Vaikka tosin tuossa tilanteessa ollaan oltu ehdottomia. Portista ei olla menty kuin kerran epähuomiossa (ajatuksissa) ilman lupasanaa "saa (mennä"). Eli myös seuraneiti saa taputtaa itseään olalle ja olla tyytyväinen siihen, että kerrankin on pitänyt yhdestä periaatteestaan kiinni..

Entäs Aamu? Aamu voi ihan hyvin, vaikkakin sen ulkoinen habitus ei ole kovin silmiä hivelevää katsottavaa. Lihaskunto on huono, mutta Aamu kykenee venyttelemään, joten selkä ei ole nyt niin kipeä, kuin muutama viikko sitten. Hierojan tilasin sille taas, joten tiedossa möyhintää. Ja toivottavasti saadaan tänne helmikuussa vieraileva eläinfyssari, joten jos taas sais itseään niskasta kiinni ja autettua koiraansa hieman enemmän. Faktaa on vaan se, että omistaja on laiska jumppari,,,joten eihän koirakaan ihan itsestään jumppaile

Jollei vuosien muuten huomaa kuluvan, niin ajan virran huomaa siitä, että koirat vanhenevat. Tänään on Aamun vuoro täyttää vuosia ja niitä on kertynyt Aurinkoiselle kokonaista kuusi kappaletta. Voiko sitä jo kutsua 'vanhaksi' koiraksi? 

- Voi kutsua. Kuono on harmaantunut ja Ikävä kyllä Aamun spondyloosi on selvästi vanhentanut sitä. Tietyt kepposet ovat jääneet, vaikka tosin se tänään viimeksi kävi taas kerran kähmimässä tiskialtaasta tiskiharjan.. 

Aamu 6 vuotta 14.1.2011

Huomisen synttärisankari, eli Aamu Aurinkoinen sai jo tänään ns. lahjan. Synttärisankari vaan ei voi sietää lahjaansa...Aamulle nimittäin hankittiin POMPPA-loimi. Komea kapistus, joka itseasiassa tilatiin ja saatiinkin jo ennen joulua, mutta jouduttiin vaihtamaan pienempään kokoon. Onhan Aamu ISO, muttei se nyt sentään niin ISO ollut, kuin seuraneiti oli kuvitellut...eli nyt mennään loimikoolla 60.

Ja kun Aamu sai oman Pomppansa, Tuuli peri Aamun käytössä olleen Hurtta-loimen. Tai oikeastaan loimi on ollut Elsan, mutta tänä talvena Aamun käytössä. Ja jotenkin karmaisevaa, mutta tuonkin loimen koko on 60. Ja kun sen puki Tuulin päälle, oli loimen selkäpituus aivan oikea, mutta vatsavyö ehkä aavistuksen liian löysä, kireimmilläänkin.

Joten iso tyttö on Tuulistakin jo kasvanut, jos sille sopii Hurtan loimi ja tuo koko.

Tässä vielä linkki Pompan sivulle Tuollaisen kauniin ruskean manttelin tilasin ja olen tyytyväinen. Ei kinttukuminauhoja, eikä toivottavasti maahan valuvaa loimea, kiitos. Ainakin tuttavat ovat kovin kehuneet Pompan loimia...viikonlopuksi on luvattu pakkasia, joten loimea päästään heti kokeilemaan. Aamu tosin ei pidä ajatuksesta, vaan jähmettyy patsaaksi heti, kun mikä tahansa loimi puetaan sille päälle....

Älyä tai kauneutta. Mutta toisaalta, eihän seuraneiti mitään kummallakaan olisi tehnyt . Koiranomistajana hän ansaitsee hänelle annetut ja itse valitsemansa/muokkaamansa yksilöt  toisin sanoen, tulokset sen mukaan...

Eli: Aamun velipoika Jesper (Heilurihännän Walkabout) on Vuoden flatti 2010! Sama titteli oli Aamun iskän, edesmenneen "Mirrin" hallussa vuonna 2007 ja sen lisäksi Mirri oli samaisena vuotena "Vuoden näyttelyflatti". Aamun äidin, Wilman hallussa tuo "Vuoden flatti"-titteli oli vuosina 2003-2004, joten ihan kauniista sukupuusta on omena pudonnut puusta .

Meillä eletään jotain ihme murkkuikäisten aikaa. Yöt vaelletaan ja kukutaan ylhäällä ja päivät nukutaan. Niin, ja nyt ei ole tällä kertaa kyse Tuulista, vaan Aamu otti ja kunnostautui viime yönä. Tosin kuulin tapahtuneesta vasta aamulla...seuraneiti on nukkunut kerrankin kuin tukki!

Niin...Aamu täyttää tämän viikon perjantaina kuusi vuotta. Keski-ikäinen koira siis, mutta temput on kuin murkkuikäisellä...vai mitäs seuraavasta voi muuten päätellä:

Kepo, eli kennelpoika oli herännyt viime yönä klo 03:00. Herännyt siihen, että Aamu oli aukaissut kellarinoven ja hävinnyt alakertaan, siis kellariin. Pimeään. Koska Aamu on Aamu ja syyskuussa sillä oli jokin ihme epileptinen kohtaus, saattaa kaikki eriskummallisuudet olla merkki jostain tulevasta, eli mahdollisesta kohtauksesta. Aamu nimittäin eilen illalla pimahti taas; pyrki olohuoneessa olevan pöydän alle piiloon ja änkesi itsensä myös ihmeen pieneen rakoon nojatuolin ja patterin väliin (onneks ei sentään patterin väliin). Noh, pelkotilaan oli kyllä selitys: katolta alas tuleva lumi ja ääni, mikä siitä touhusta lähtee..Eli ei siitä sitten sen enempää, Aamu vaan pelkäsi eilen illalla. Edellisestä pelko-pimahtamis-kerrasta on kuukausia, mahdollisesti saaressa kesällä se säikähti jotain, joka sai sen ryömimään ulkohuussin alle piiloon. Ja ne, jotka ovat tavanneet Aamun, tietävät, ettei Aamu vaikuta säikyltä. Ja yllättävää on myös se, kuinka pieniin tiloihin se pyrkii, kun pelko saa siitä yliotteen...

Niin, Aamu siis oli mennyt kellariin viime yönä. Lyönyt tassulla kellarin oven auki ja hävinnyt kylmään kellariin. Joskus Aamu istuu muutenkin tuossa kellarin rappusten yläpäässä, hyllyssä nimittäin lojuu "puppe", eli jäniksen nahka, jota Aamu rrrrrrakastaa. Vaan ei, viime yönä ei haikailtu pupujen perään, vaan Aamulla oli NÄLKÄ! Siellä se oli istunut ruokatynnyreiden vieressä säkkipimeässä...

Syykin taitaa olla selvillä. Ruokintakertoja on muutetttu, myös Aamun osalta. Vaikka ruokamäärä on sama, jaettuna kahteen ruokintakertaan, on Aamun maha sitä mieltä, että ruokaa tulee liian harvoin. Ja eilen aamulla se myös oksensi ns. "tyhjää" mahaa. Taitaa olla niin, että meillä annetaan jatkossakin ruoka 3 kertaa päivässä koirille, jotta vältytään öisiltä kellarikeikoilta  On se vaan ihme tyyppi...ei siis riitä, että Tuuli herättää meidät "unissakävelyillään", vaan nyt on tuo keski-ikäinenkin alkanut kukkumaanyöaikaan...

Maanantai, viikonpäivistä tylsin. Väsy, väsyneempi, seuraneiti. Tuuli on taas päivystänyt yöllä, kun lunta tuli katolta, eli yöunet oli aika katkonaiset koko laumalla viime yönä.

Ja siihen päälle sitten KEPOn työmatka vähän kauemmaksi, joten koirat yksin 6 tuntia. Ja sen kyllä huomasi energiamäärässä. Tuohon yhdistettynä vielä Tuulin ruoka-aikojen muokkaaminen - ja puolihysteerinen iltapäivä on näin paketissa.

Vaan seuraneiti kaivoikin lihapullia esille jääkaapista. Treenituokio Tuivertajan (ja tietysti myös Aamun kanssa). Vahvistettiin kahta eri asiaa; paikalla istumista ja seuraa/katsekontaktia. Keskittyneenä Tuuli ihan selvästi tietää eron, mutta istumista (paikoillaan tulee vielä varmistaa paaaaaaljon) Hyvin pylly pysyy lattiassa, ottaen huomioon, että pyllyllä ja sen omistajalla on ikää 7 kk

Eilen havahduin ääneen, jonka olen kuullut niin monta kertaa aikaisemmin. Tuli jotenkin niin "kotoisa olo". Tuuli nimittäin aukaisee tassulla oven ovenkahvaa kääntäen. Ihan kuten Elsa aikoinaan teki. Elsa kun osasi aukaista ovet mennen tullen ja tuli siten myös itse sisälle pihalta, kun sitä niin huvitti. Niin, eilen havahduin siihen, että Tuuli rynkytti ulko-oven ovenkahvaa...pikkasen on tekniikka vielä hakusessa, mutta on vain ajan kysymys, koska se on oppinut aukaisemaan oven...jälleen kerran muisto menneisyydestä, tai ainakin Elsan ajoilta...

Eilen oltiin hallilla toista kertaa toko-reeneissä. Kovin pientä näperretään, mutta kivaa oli. Plussaa oli herneaivon kyky keskittyä. Ja nyt ei kenenkään kannata vetäistä herneitä nenäänsä, vaikka kutsunkin koiraani herneaivoksi, sillä flatilla tunnetusti on se YKSI ja ainut herne, joka siellä aivokopassa pyörii. Joskus sen pyörimisen voi ihan nähdä  ja tuo harvinaisuus tuli todistettua Tuulin kohdalla hallissa. Sehän nimittäin AJATTELEE!

Tuuli on oppivainen ja sillä on miellyttämisenhalua, sitä surullisen kuuluisaa "will to please" -jutskaa, josta tietyt koulukunnat koiramaailmassa kiistelee. Onko sitä vai ei, sitä en tiedä, mutta Tuulilla sitä on . (Ja Aamulla sitä EI ole). Tuuli tekee hommia meikäläiselle, Aamu tasan tarkkaan vain itsensä vuoksi. Niih.

Täytyy myöntää, että on helppoa leikkiä koirakoulussa koiran kanssa, jota ei tarvitse motivoida erikseen, vaan se pelkkä tekeminen on sille tarpeeksi motivoivaa. Tänään ollaan jatkettu harjoituksia ja hyvin tuo otus kyllä on samalla aaltopituudella meikäläisen kanssa...niin ja tietty lihapulla-palkka hiukkasen avittaa siinä ymmärtämis-ketjussa

Ai niin, mikä niin löytyi? Tuulin off-nappi!! Se nimittäin sammui totaalisesti eilisen treenin jälkeen ja nukkui - 3 tuntia yhtä soittoa. Nukkui reppana niiiiiin sikeästi, ettei edes huomannut, kun seuraneiti vaihtoi talossa paikkaa...tais olla reppana loppu. Osasyy tuohon totaaliseen nuijanukutukseen oli se, että Tuulille on muutettu ruokintakerrat nyt kolmesta kahteen ja sitä on Tuivertajan mahan vaikea hyväksyä....ja kun sinne mahaan vihdoin tulee täytettä, on uupuminen t-o-t-a-a-l-i-s-t-a...

Tuuli 7 kk
8.1.2011

Apua, nyt ne möröt ovat jo muuttaneet meille sisätiloihin!! Jos nimittäin asiaa Tuulilta kysyy...möröt on varmasti verenhimoisia, ja niille kelpaa vain tuore flatin liha, sillä vanhoja flatteja möröt ei säikyttele.

Muutamana aamuna Tuuli on herättänyt palvelusväkensä klo 4. Ja tätä ihmetellään koko henkilökunnan keskuudessa. Mitään syytä aikaiselle heräämiselle ei ulkoisesti näytä olevan, Tuuli vaan on älyttömän pirteä ja täynnä energiaa.....klo 4 aamulla  (Miten niin tulee Elsan 'lapsuus' mieleen...) Voihan olla, että heräämiseen on jokin syy, muttei ainakaan se, että vatsan toiminta vaivaisi tai ulkona pitäisi käydä muilla tarpeilla...nälkäkään ei Tuulilla ole, tai sitten on. Ehkä sitä närästää? Tai sitten sitä vaan ei nukuta. Ehkä hormoonit hyrrää? Tai sitten se aavistaa mörköjen suunnitelevan hyökkäystä...

Tänään aamulla siis herättiin taas klo 4. Ziisus. Aamu käänsi kylkeä sen näköisenä, ettei ollut uskoa silmiään kun Tuuli tassutteli olohuoneeseen. Ja sitten se sota syttyikin. Sillä olohuoneessa, siellä filtin takana väijyi MÖRKÖ! Sen silmät kiilsi pimeässä ja se narskutteli jo hampaitaan....tarkoituksena syödä yksi kappale flatteja aamuyöpalaksi. Huoh. Uskomatonta, miltä flatin "varoitus"-haukku kuulostaa säkkipimeässä. Saattoi luulla, että olkkarissa ihan oikeasti oli jotain sinne kuulumatonta.

Hetken aikaa kuuntelin haukkua...se oli selvästi epävarmaa ja kun sanoin rauhallisella, hieman halveksuvalla äänellä "Tuuuuuli", liikahtamatta makuuhuoneesta minnekään, muuttui Tuulin haukun sävy. HA, se sai kannustusjoukkoja, seuraneiti on ihan selvästi peesissä, taistelussa mörköjä vastaan.

Vaan KEPO sai nousta katsomaan, mikä Tuulin yritti syödä pimeydessä. Ja totta, syöjäksi, raatelijaksi paljastui iso filtti lattialla ja sen vieressä iso tyyny. Että sellaista. Näin meillä heräillään pirteänä uuteen aamuun  Onneks Tuuli nukahti uudestaan ja sain nukkua ruhtinaalliset pari tuntia lisää...

Missähän ne möröt seuraavaksi vaanii pientä (suurta) viatonta flatin poikasta??

Testailin hieman kuvankäsittelyohjelmaa ja tulokseksi tälläinen, jo aiemmin esitelty 'tappomeininkiä-kuva'. Käsiteltyä tässä kuvassa on lähinnä nuo harmaan sävyt reunoilla, itse tapahtuma ja koirat ovat ihan aitoja  Ja vaikka kuvasta saakin sen käsityksen, että koirat ottavat matsia toisistaan, on kyseessä todellakin leikkihetki jäällä....

Niin alkoi tämä vuosi hallitreenien merkeissä, kuinkas muuten. Tuulin ihan sillain viralliset yhteis-toko-treenit sille jo tutussa hallissa korkattiin tänään. Tuulille vieraita koiria oli paikalla, ranskis-tyttö Lilo ja flatti-poika Noah, niin ja tietysti Tuulin velipoika Aaron, joka tosin on jo Tuulille tuttu tapaus. Eikä sovi unohtaa mainita Tuulin kasvattajaa, jonka läsnäolo tekee Tuulin niiiiiin kiemurtelevaksi

Voin vain olla tyytyväinen Tuuliin. Hössötystä voisi olla vähemmän, mutta itse sen sallin. Keskittyä Tuuli osaa tekemäänsä, vaikka tänään häiriöt teki Tuulista sellaisen "neulankärjellä-istujan", eli aikamoisen vieteriukon(akan)...noh, annettakoon anteeksi ylivirittynyt pyllyjousi, toivottavasti seuraavan kerran vieteri ei ole aivan yhtä tiukalla.

Kivaa oli treenata ja Tuulilla on todellakin sopiva moottori meikäläisen makuun. Jos tuo koira tuosta ei muutu kuin parempaan suuntaan, niin hehkutan jatkossakin

Aamulla käytiin Tuulin kanssa mukava metsäkeikka, Aamulla on porttikielto metsään stepup-rämpimiseen, ettei selkä kipeydy. Pikkasen Aamu näyttää hapanta naamaa, kun ei pääse mun ja Tuulin mukaan, mutta nyt se on valloittanut Tuulin petipaikan tuosta tietsikan vierestä, vain varmistaakseen, ettei seuraneiti enää tänään lähde mihinkään ilman sitä.

Aamu on vääntänyt itsensä Tuulin päivystyspaikalle.